Tietäjän seurassa


Vanhuus on viisautta,
tietoa, taitoa,
elämää aitoa...

 


04.08.2010
Tietäjä

Tuli vastaani vanha ja viisas mies,
hän salaisuuksia ties,
kädessään sauva valtansa merkkinä,
kätensä ojensi: -Kulje vierellä,
minä kerron sinulle
mitä kaikkea on avattu
matkoillani minulle.

Ja minä katselin,
kuuntelin miestä,
piirteitään ihmettelin,
uurteitaan,
ne liekö merkkinä sen,
saavutetun viisauden.

Rinnalleen astuin,
hiljaisesti kuljin,
suuni suljin - ei sanottavaa minulla,
vaan, mitä kaikkea tietoa
onkaan varattuna sinulla.

 - Mä kans, mä kans!

 

 - Aai, hei koala, mistäs sinä sii…
 - Nott-tosta, sohvan reunalta tietty. Mä näin teidät.

 - Jaa, mut…mikä sulla on kädessäs? Paistinlasta vai...?

 -Tollaki o, ja mä tuun kans, mä-enjää tänne yksinäni,
mä tuun mukaan. Sä et oo pitkään aikaan ollu mun kaa ja...

 - Jaaa, mitenkähän se, käyköhän se että…

  - Käy se, vastasi mies, 

innokkuutta on oltava aina.
Ota syliisi pikkuinen vain,
kulkekaa yhdessä onnekkaina.

 - Nonni! mähän sanoin… mä tuun kans! jee

 - Joo, kiva. Ihan kiva kun tuut. (huokaus)

 - Joo, eiks okki. Taas mennään niinku sillo, muistaksä ku me yhessä tultiin tänne sun unies maahan ja mä aina potkin niitä munkkeja...eiku..mitäs ne nyt olikaan... 

 - Muistan muistan (toinen huokaus) ... sanoja !    ( > )

 - Ai nii.

  *

 
 

14.08.2010

-Tulithan sinä tietäjä sopivasti.

Tässä rinnallasi kulkien aattelen,
sinulleko huokailen, vai kelle…

    Tietäjä: Niin, sopivasti… ja kelle? - suuremmalle -
minä olen vain tietäjä.

 

14.08.2010
Pelokkaita ajatuksia

Minä pelkään
   kipua ja särkyä,
minä pelkään
   elämän muutosta,
minä pelkään
   tuntematonta,

minä pelkään
   elämän suuruutta,
sen säätäjää,
suunnittelijaa,
kuin kaikesta päättäjää.

Jos sellainen on.
 
Minusta tuntuu: sellainen on,
joka kaiken aivoittelee,
   antaa hyvän
      antaa pahan,
         antaa synnyn,
            antaa rahan,
antaa kasvun, kuivuuden,
   nousun, laskun,
      säätää poistumisen.
Kaikki kädessä suuruuden.

Sitä minä pelkään,
jos vallitsee hän kaiken,
eikä muutosta anoa voi.

Hyvä on hyvä,
en sitä muuttaisi tietenkään,
mutta paha,
siitä pyytäisin päästämään.

-Poista pois!
"Ota pois tämä malja!",
anottu on ennenkin
sanoin pelkäävin,
vaan ei,
ei poistettu,
ei maljaa otettu pois,

…ei lopputulos parempi olla vois.

Luotanko siihen myös minä,
ei maljaa oteta pois,
eikä lopputulos
suurempi olla vois.

Jos tietäisin sen,
   elon,
      tulevan varmuuden,
pyytäisinkö silloin: Ota pois,
jos seuraus maljan
viel' parempi…

-Älä sittenkään ota pois!

-Oi, auta minun epäuskoani!

--

 

14.08.2010
Uusi portti

Jos portti uusi
on takana vaivan,
sitä toivon, tavoitan,

jos portti uusi
suurempi kuin sen vaiva,
luopuisinko siitä
sen vaivan tähden,

sanoisinko: Vaiva pois!
menköön portti suuri ja ihana,
haluan vain iloita.

Katuisinko valintaa,
miettisinkö, mitä näkemättä jäi,
jos tie portin vaivan
ohitse käi.

Siis, jos voisin valita,
- siis, jos voisin -,
vaan, minä epäilen:
valinta mahdoton,
ja portti ihana edessäni on.

--

Monta porttia on kuljettu,
monta tietä porteille,
aina ovat vaivoja olleet,
ei iloiten hypellen yksikään.

Avain on aina raskas,
sen huomaan, kun menneitä muistelen,
vaan, mitä raskaampi oli vaiva ja avain,
sen kauniimpi
oli avartuva maailma.

--

Harri: Mitäs sanot, tietäjä,
näistä porteista
ja niihin liittyvistä ajatuksista?

Tietäjä: Niin…
 
koala: Niin… hö! Oisit kysyny multa, olisin mäki osannut ton sanoo.
Harri: Koala, älä nyt häiritse.
koala: hö!... niin…
 
Tietäjä: Niin… innokkuutta pitää olla.
koala: Noni! kuulitsä… se sano ett' innokkuutta pitää olla. Soon MÄ!
Harri: Joo joo, mutta oles nyt hetki hiljaa.
koala: moon innokas moon innokas…
Harri: Koala! Shhh…
koala: Hö!

Tietäjä: Niin…
koala: Noni, taas se…
Harri: KOALA!
koala: Ookei ookei… oo täss sit innokas…
 
Tietäjä: Niin… portit ovat tuttuja sinulle, onhan niitä ollut. Eikä yksikään ole ollut turha, vaikka niin olet hetkin luullut. Myöhemmin aina ymmärtänyt, että ilman sitä, ei olisi ollut tätä. Ja näin on oleva jatkossakin.

Ei turhaa porttia eteesi,
ei turhaa vaivaa päällesi,
sillä kaiken vaivan jälkeen
on edessäsi oleva taas uusi maailma.
Sitä aina tavoita,
äläkä laske vaivoja.

 

koala: Hei kato, kat-O!
Harri: Kato mitä?
koala: Toi portti!...siitäksä puhuit äske?

      
 
Harri: Niin.
koala: "Niin"!  Säki vaan "niin" ja toi toinenki…
Harri: Niin, siitä.
 
koala: Son aika tumma, vähä pelottava.
Harri: Niin.
koala: "Niin".. taas toi.
Harri: Niin on. Tuletkos mukaan?
 
koala: Mukaan? Minne?
Harri: Tuosta portista.
koala: Ai tosta! …No-E!
Harri: No, sitten minun kai pitää mennä siitä yksin.
 
koala: Yksin!  Sun! … eei… ans ku mä mietin … tai siis… jos mä tuunki sittenki. - Sä et kuitenkaan pärjää ilman mua.
Harri: Joo, voi olla.
koala: Niin… tai siis eiku… nyt mäki jo alan täss niinitellä.
 
Harri: Kiva kun tulet. Sinä olet kyllä tosi kaveri, koala.
koala: Nii'in… eiku… joo'o. Sä et vaan oikein aina muista sitä ja unohtelet mut ties minne.
Harri: Mutt' en minä enää, sä olet mun paras kaveri.

koala: Joo… niin oonkii. Noni!  Siitä sitte vaan: PORTIT AUKI! Aukeiskos se tällä taikasauvalla... vai mikä tää o?
      

Harri: Oota oota… koala, ei vielä.
 
Tietäjä: (huokaus) Innokkuutta pitää olla.

  *

 

 

14.08.2010
Raskas taival

Tämähän onkin raskas taival,
ja sukellus viel' ensin
   pimeyden,
      syvyyden,
         korkeuden kautta

   - onkohan sieltä vielä paluuta.

Toivon, että on,
muuten niin paljon
sanomatta jää,
ja maisema takana portin
ikuiseksi häviää.

Oi, anna voimia palata,
portti raskas iloiten avata.

  *

 

 

15.08.2010     03.00-
Yötäni valvon

Yötäni valvon
- helteistä -
miettien tulevaa hyökkäystä
uutta porttiani vastaan.

Se on tuolla,
näen sen jo
ja melkein tunnen,
kuvittelen taistelun kovuuden,
sukelluksen
ja pimeän yön,
ennen kuin olen tehnyt sen… työn.

Minä haavoitun paljon,
sen jo edeltä tiedän,
vaan, miten toivun,
miten kipuni,
muutokseni siedän,
sitä en tiedä,
siksi minä pelkään.

Tämä onkin outo taistelu,
ei vihollista näy missään,
vain taistelussa auttajia,
rinnalla kulkevia ja kantavia,
minulle vain hyvää tahtovia.

Ainoa vihollinen
on minussa itsessäni,
enkä siitäkään ole ihan varma,
sen aikeista, ankaruudesta,
vai, onko kyse vain elon taistelusta,
yhdestä niistä - ja sanoista -

sanoista taas kerran,
sillä ilman tätä taistelua
ei ole näitä sanoja,
eikä tulevia
taistelusta nousevia.

Arvokkaita?
   siit' en tiedä.

Kauniita?
   en tiedä siitäkään.

Tarpeellisia?
   niin, sano se,
jotain taas edeltä kulje.

Kummallinen taistelu
yhden portit tähden,
vaiko itseni,
vaiko jonkun muun,
ehkä muiden,

vaan katso,
portin takana loistaa kirkas valo.

                           

koala: Mitä sä oikein horiset: taistelet, haavoitut,
tule siihen vaan, mun perään  -   kohta mennään!

koala nostaa sauvansa etutanaan ja huutaa:

       -Portit auki, täältä tullaan!

Harri: Voi Koala, odota nyt vielä hetkinen…

Tietäjä: (huokaus)  Innokkuutta pitää olla.

  *

 

 

15.08.2010
Mikä ois kaunista

Jo taas käy mun tarinat murheellisiksi,
vaik' tahto ois,
ett' kauniiksi.

-Ei portilla iloita jaksa,
se voimia syö,
se on raskas työ,

vaan aina
jälkeen porttien,
elon uusien koetuksien,
muuttuvat sanat syvemmiksi,
hyvemmiksi,
kauemmas kantaviksi.

Ja mikä on kaunista,
kuka sanoo sen,
jos sanoillasi toisen tavoitat,
matkaansa helpotat,

eikö silloin ollut se sana kaunis, hyvä,
jos toisen rinnalla kulkien
jälki pysyvä.

-

Ajattelet että,
jos tarina on hauska,
silloin se on myös kaunista,
vaan, ei se kulje niin,
sanoilla viihdytyksiin.

Oikeat sanat,
jotka kantavat,
toisin kulkijaa koskettavat,
ulottuvat syvälle sisälle,

kurottavat näkymättömälle,
sille ihmisen osalle,
joss' tunteet syvät vain liikkuvat,
josta voima todellinen
elon matkalle,
syville huokauksille,
yhteyksille tään näkyvän maailman taa,

   - sitä todellinen kauneus tavoittaa.

-

Sano sana kaunis,
ymmärrystäni lisää,
millainen on se voima,
joka etsii kuin syntyjen isää.

Millainen olisi se kauneus,
jolla sisälle, syvälle tunkien,
jakaisin pysyvän lohdutuksen,
en ainoastaan
   hymyn häivähdystä huulille,
   en hetken iloa ajallisille korville,

vaan, kauas,
kauas jonnekin kuin aikain taa,
joss' elämä, kuolema,
toistaan tavoittaa,

miss' piileksii se osa ihmisen,
joka sisältää palan jumaluuden,
totuuden,

millä sanalla sinne,
syvien syvien unelmien
tuntemattomille teille.

Sano se!

Anna sana sellainen,
kuin salainen,
ihmistä salaisesti hoitaen,
kantaen.

Sano se!

 

    Tietäjä: Minä olen vain tietäjä,

   tulee kysyä suuremmalta,
   sanojen ikuisten taitajalta,
   häneltä se on kysyttävä,
   josko antaisi nyt,
   vaiko vasta portin takana,
   jossa valo kaunista.

 

Kuinka saavuttaisin suuruuden,
kuinka kysyisin minä pienoinen hältä,
kuinka huokaus taisteluun lähtevältä
hänet tavoittaisi,

ja jos kuulisin,
miten vastaisi,
osaisinko oikein ja pelotta
niitä muistiin kirjata.

 

Tietäjä: Sen tiedän minä, kun tietäjä olen,
ei ole hän kaukana,
vaan monesti
monien salpojen takana,
vaik' kuuleekin kyllä,
ja huokailee,
monella tavallaan vastailee.

Vaan sanoja kirjata maailmalle,
se on matkojen kaukaisten takana,
ihmiselle kuin syviä unelmia.

Siks' kuljettava on kauas
maailman hälyistä pois,
ett' korva herkkä
ain tarkemmin kuulla vois.

Ja sitten,
kun esteet on raivattu pois,
ei sanat kirkkauden
kauniimmin soida vois.

Vaan tavoite, matka,
kuin mahdoton,
ihmisen aikaan mahduton,

siks' vaatii se matkoja monta,
   kulkuja,
      vuoria,
         laaksoja syviä,
rinteitä valoisia miss' levätä ja kuunnella,
löytää sisäisiä unelmia,

sit' yhtenä hetkenä vain sinä huomaat,
jonkin suuremman rinnallesi sait,
sen, jota uniesi unelmissa
salaisesti hait.

Ei sana kuulumaton suuruuden
näin kaukana
vain harvoille kuuluen,

vaan, jokaiselle kulkijalle hän puhuu,
salaiselle unelmalle,
ihmisen sisälle,
josta voimaksi näkyvälle.

Ei niin salattu salainen,
ettei kulkija sanoista onnellinen,

vaan, sanat, joita etsit
ovat kaukana,
monien salpojen takana,

siks' kolisteltava monia portteja,
äärelle kulkea
ja avautumista anoa,
sen pelotta takanaan sulkea,
sitten taas uutta kohti
jonnekin kaukaisuuteen kaivaten
kulkea.


 

Oisko tässä hintaa,
maksua portin sen,
jota edessäni katselen ja…

koala: …ja kolistelen!  Tuu tänne ny!  Kuuletsä miten tää kolisee jo!

Harri: Odota, koala, odota - ei vielä!

Tietäjä: (huokaus) Innokkuutta pitää olla - innokkuutta. (huokaus)

  *

 

 

17.08.2010     04.30-
Toisin päin

Miks' täällä maassa
kaikki on niin toisin;
   täällä pieni onkin suurta,
     voimaton on voimaa,
eikä kukaan toistansa
vajavuudestaan soimaa,

sillä vajavuuskin,
   puute,
      vähäisyys,
kuin takeena voiman riittävyys.

Sillä voima täällä
ei voimaa lain,
ja voimattomuus
on voimaa ain.

                                                  
Ja portista sisälle taistella
ei suurella itsetunnolla,
voimalla,
vaan kuin heikkona
ja sisäisen uskon voimalla.

Kas, täällä maassa
on kaikki toisin,
pieni suurta olla voi,
ja suuri niin pientä,
sille toinen avun soi.

 

koala: Ha!  Moon pieni!  Sit mä oonkin vahva!  PORTTI AUKI !
Niin, ja sä oot tollane … iso - soot siis heikko.

Harri: Juu juu - rauhoitu nyt. Miks' mä oikein taas otin sen mukaan.


 

Siks' on asiat toisin päin,
ettei pullistellen,
sisään kilpaillen, voittaen,
toiset alistaen kuljettaisi täällä,
niin kuin niin monesti
maan päällä.

Tämä tila on toinen,
ei lihan valta yllä tänne,
ei täällä toista nujertaa voi,

ja nähdä tänne
ei ansio oma,
sen lahjaksi sinulle toinen soi.

Siks' onkin jokainen portti
vaivan takana,
ja koetuksen kautta vasta
on salpa avoinna.

 

Nyt sinä mietit,
näet, ymmärrät,
miks' ain hetkin
on vaivan tiesi.

Kas, ei kukkuloilla korkeilla,
ei kummuilla tasaisilla
ole portteja,

ne on piilossa laaksoissa,
kuin risukoiden takana,
joss' on aina hiljaista.

Eikä tänne kukaan,
ei vapaaehtoisesti,
tulla tahdo,
se on voima,
voima salainen,
joka toteutti kulun sen.


 

Ja nyt jos etsit syitä sen,
oudon kuljetuksen

- ja annoinhan sinulle jo lupauksen -

näet tuosta,
et karkuun voi juosta,
vaan ainoa, mi edessäsi on,
portti pimeä,
näet takanaan valon.

 

koala: No onhan tää piru tiukka!  Heei, tuun-NY auttaan, jos susta ois vaikka jotain apuu!

Harri: Malta nyt vähän, koala, ei se vielä aukea. Tule nyt pois sieltä kolistelemasta - ja sinähän olet ihan märkä…ja susta nousee höyryä.

koala: En-O!  Eikä nouse!

Tietäjä: (huokaus) Innokkuutta pitää olla.

 

Ja salaisuuden kerron viel' uuden:

Sinua kantavat ystävät,
huokailevat,
voimia sinulle toivovat
ja pikaista parannusta,
elosi helpotusta.

Se on oikein se,
ja kehosi puolesta hyväksi.,
ett' haavat pian paranisi.

Vaan, taitoa vaatisi
ja sisäistä sydäntä,
suurempaa ymmärrystä,
rukoilla puolestasi suuntaa suurempaa,
joka etsii puhtaampaa,

sen tie ei ole ylös, vaan alas,
ja siellä rinnalla kulkeva
on todella rakas.

  *

 

 

19.08.2010    04.15-
Näkymättömän todellisuus

Näkymätön maailma
ohjaa näkyväistä,
näkymätön maailma
tulevaista.

Siel' nähtävänä on
enemmän,
mennyttä ja tulevaa,
siellä rakennetaan
unelmaa.

 

Siks' kaikki aina
alkunsa
näkymättömistä saa,
sitä sitten näkyväinen
tavoittaa.

Aina ei käy niin,
ett' näkyväinen
kuulisi ääntä näkymättömän,
siks' kulku kuin hoippuen,
epämääräistä etsien.

Vaan, kuulo tarkka
sisäinen,
ohjaa tulevaisuuden,
toteuttaa unelman
sisäisen,
mi näkymättömistä piirtynyt,
siellä tahto suuremman
syntynyt.

Elämä on selvää,
nuotit kuin valmiina,
jos sisäisen äänen kuulo
mahdollista.

Kuinka kuulla sisäisen ääni,
kuinka polut tulevain,
kuinka teot toiveiden,
unelmain.

Keskittyä, kuunnella,
tietä näkyviin anoa,
ja kuunnella sitten,
mikä ymmärrys,
vahvistuu sisäinen pyrkimys.

  *

 

 

19.08.2010
Portti lähenee

Onko portilla vartijaa,
joka kulkijan sisälle toivottaa,
sanoo: Sinä tulit vihdoin.
Tervetuloa uudelle tielle.

-Ei portilla vartijaa,
joka sisään tuloa toivottaa,
tääll' ohjaa askelta
hiljainen henki,
joka on uskollinen,
sen suuremman renki.

Hän hiljaisesti avaa portin,
kun näkee, porttia lähenen,
yks' vire vain
tarttuvi kulkijaan,
hän sisälle uuteen lipuaa.

Ei suurta seremoniaa,
ei mitään juhlaa,
joka tervehtisi tulijaa.

Juhlan tunne tulee siitä,
kun näkee tien muuttuvan,
värin kirkastuvan,
sinisen katoavan selän taa,
uusi uutta avartaa.

Ei tämä ole sellainen tie,
miss' kellot kilkkaa,
miss' riemulaulut,
kulkijan ylistykset,

kas, kulkijan ansio
on kulkea vain,
suurempi ohjasi askeliaan.

Portti yksi joukossa porttien,
matka yksi joukossa taivalten,
tavoitat jälkeen portin
tien keltaisen,
taipaleen toteutuvien
unelmien.

Kuljetko sinä tietäjä
edelleen mun vierellä,
saanko kuulla sanojasi sun,
salaisuuksiisi tutustun.

-Olen lähellä, en jätä sinua,
kuulet kyllä ain hetkin minua,

vaan tulee toinen,
kolmaskin,
joka ohjaa sinua
uusin askelin.

Tietonsa heillä viel' suurempi
ja värinsä kirkkaampi.

Uudet asiat,
kuin uusi maa,
se korkeampia
tavoittaa.


koala: Joo, mä nään sen keltasen valon, ...ja miten niin aukeaa itestään,
ja joku virekö muka avais ton, tollasen raskaan - ei varmana!
Kyllä…minä…sen… auki sssaaaan!

Harri: Koala, lopeta nyt, odota vähän. Katsotaan, jos se vaikka itsestään aukeaisi, kuten tietäjä sanoi.

koala: Hö! Mitä mä sit teen?

Harri: No, voithan sinä jäädä siihen portille jumppaamaan ja repimään sitä.

koala: Enkä-jää! Mä tuun sun mukaas. Sä tarttet mua kuitenkin taas.

Harri: Juu… niin tarvitsen. Mitenkäs minä nyt ilman sinua.

Koala: Nih! Sitähän mäkin.

  *

 

 

20.08.2010     Junassa
Yksi askel lähemmäksi

Yksi askel lähemmäksi,
portti tutummaksi.

Eihän tästä mennäkään vilahtaen,
ei huomaamatta,
vaan tarkkaan tulija tutkitaan
voimaan pukien.

Rauha,
   lepo,
      luottamus voimaan sanojen,
joita kuullut jonkun huokaavan,
ympärilläni leijuvan:

-Ei hätää, ystäväin,
tää portti on sun käyttävä
ja siinä kaikki nähtävä,
salaisuudet, mit' kätketty vierelle
ja tunnettava ystävä,
joka on sua
ylen aikaa lähellä,

ja ole ylpeä,
siis sisäisesti ylpeä, osastasi suuresta,
tästäkin portista,
josta kohta saat kulkea

  *

 

 

20.08.2010     Röntgenin edessä
Tämähän onkin outo maa

Täähä onkii outo maa !
tääll' tulija tarkkaan tutkitaan,
poistetaan turhat vaivat
ennen sisälle tuloa.

Onkos täällä kaikki…jotenkin puhdasta?
Puhtaampaa kuin aiemmin,
miss' kulkea sai vaivoin lievemmin.

Vaan täällä,
täällä taitaa olla niin kaunista,
ettei säröä kauneudelle
saa olla vaivoista.

 

Ei niin pietä taukoa,
ettei pikku runoa matkalla
etenemistä odotellessa.

 

Enkeli ohjasi tuleviin,
uusiin askeliin uuden maan:
   miten kaikki aloitetaan,
      miten vahvistutaan,
         miten kuin takaisin palataan,

vaikken koskaan palaakaan takaisin
menneisiin askeliin,
vaan uusiin,
uusiin ihaniin, niin toivon,
tai ihanampiin,
sillä eihän ne entisetkään raskaita lie,
ollut vain hetkin koetuksen tie.

Mutta tämä!
      tämä kuin hullutus,
käsiss' enkelein,
   käsiss' mestarein,
      käsiss' näkymättömien voimien alkunsa saa,
vaikka…
kyllä tämä vähän arveluttaa.

  *



22.08.2010     Viimeinen ilta kotona
Pelossa

-Rakkaus,
      se ohjaa,
vaik' sana tuntematon,
sen merkitys,
käännös sotkeva,
se kuitenkin on voima
mikä sinua kuljettava.

Siks' luota siihen,
      rakkauteen,
siihen suurempaan, kuin ihmisten,
se on varjeleva sinut
ja sun tiesi,
ole vain rohkea,
peloton olkoon mielesi.

   *

 

 

23.08.2010      06.58-
Lento alkaa

Uusi vihko

 

     
portti auki !

Kello tulee seitsemän
ja lento alkaa,
lento jonnekin…
      jonnekin, toivon.

Kohta lääke
joka minua jo nostaa,
      tai laskee,
ajasta vähin erin kadottaa.

Nonni, lääke on kuulemma vahva,
katsotaan…
sen käsiala paljastaa,
vaik' tämäkin...kyljellä maaten…

 

Siis onnekas!

Onnellinen mun olla täytyis,
tai täytyy,
minuahan hoidetaan,
autetaan,
parannetaan,

ei niin vaivasta,
vaan uhasta tulevan,
joka rikkoa vois
mun eloni unelman.

Onhan tässä kysymyksiä,
en kaikkea tiedä - vielä -
että miksi?  on yksi,
eikö ilman tätä
mukamas voisi kirjoittaa
ja tiellä edetä,
miksei terveenä? on toinen,
oishan se paljon helpompaa.

 

Vaan, jos taas alan filosofoida
ja katson kuin rajan taa,
siellä tämä
ehkä suurestikin vaikuttaa.

Jaa, miksi?
En tiedä sitäkään - vielä -
vaan, kunhan on käyty
läpi tää vaiva,
olen ehkä monessa rikkaampana.

      (Klo 7.10 - ei tunnu missään)

 

Lähteissä bussipysäkillä kirjasin:

Olen mies onnellisin,
vaik' en ehkä juuri nyt ihan hypeksi,
niin asennoidun kuitenkin niin,
...herätessä kipujani kiroan
ja opettelen:
      samalla kiitän.

 

Elämä muuttuu
kait monella tapaa,
alkuun,
hetkeksi vain, niin toivon,

vaan, jollei sisäinen tästä
kuin palkkaansa saa,
minua kyllä harmittaa;
   - kuin turha vaiva!

Vaan, etuhan se on
kehonkin terveys,
se ajallinen kuitenkin vain,
henkinen on pysyvä,
kauan kestävä
ja kauemmas kurkottava,
se on se - mun unelma.

 

Ja unelman eteen aina vaivoja,
ei etene itsestään,
eihän se muuten olisi edes unelma,
jotain vain halpaa, turhaa…

      (Klo 07.15 - tuntuu jo - vähän)

 

Vaan unelma,
siihen on tähtäin aina,
vuosien, vuos'kymmenten vaiva ja matka,
iloa ja surua,
vaivaa ja onnen lentoa.

 

Elämä hetkin niin kaunista
ja vapaata,
ja elämäntapa jo rakasta.

 

Sanat, viisaus,
tulkaa mun luo,
ympäröikää kera enkelein,
   ...ja tietäjä,

ja uusi, joka luvattu,
ole uskollinen
ja ohjaa mua,

anna mun innostua !
ja nousta jonnekin…
   korkeammalle,
      uusiin unelmiin
         suuriin ja puhtaisiin,

sinne, jonne ei yllä
tavallinen kulkija ajallinen.
vaan, minähän olenkin
   …henkinen.

      (käsiala alkaa jo sortua)

 

Mitäs sanot, tietäjä:
-Onko tuttua sinulle
kulkea kasvun reittiä,
kuten kuljen minä nyt,
se kasvu,
mikä on minulla päättynyt?

-Uutta minullakin minun tieni,
vaan, oppipoika sinä vielä
ja pitkään on kuljettava tiellä,

vaan eräänä päivänä
ennen porttia suurempaa,
olet valmis nuoria johdattamaan,
kulkemaan rinnalla,
kuten kuljen minä nyt,
ei matka minullakaan
ole päättynyt.

Siks' uudet on oppaat rinnallesi,
tiedon ja taidon antavat sulle,
uudet tulijat on määrätty mulle.

Hetkisen matka
oli rinnallasi mulla,
nyt on enemmän
suuria lupauksia sulla,

ja kaikki muuttuu
ja oppaasi sen
matkan ylempien.

Seikkailu tämä,
ja seikkailun hinta
on sen vaiva
portteja avata,

eikä sinne niin vain tulla,
sinne tulee kutsua.

Kutsun saanut
jo aikaa sitten sinä oot,
kulku on komea
pääset suosioon,
vaik' kaikki ei kaikille olekaan,
aina on joukko,
joka arvostaa.

 

Nähdä ja tuntea edeltä menneet,
monien porttien kautta lipuneet,
hiljaisesti, kuin lyötynä ois,
vaan maailman silmistä
on todellinen menestys
suljettu pois.

Ajallinen on ajallinen.
sen arvo on pientä,
vaik' onkin se ajassa suurta,
vaan, ajallinen tänne jää,
ajaton kantaa kauemmas,
soittaa kuin ikuista sävelmää.

Siks' iloittava tiestä
tään mahdollisuuden,
harvat kutsutut,
kulkea se tie ja oppia
todellista rakkautta.

      (Klo 7.38 - no nyt jo silmät, refleksit pehmentää)

Tää tunne niin
mua viihdyttää.

 

Siis, hetkisen vielä sairas ja kivuton,
kohta terve ja kivulias.

Mun joku jossain kaukana
on minua ohjaava
ja lupaava
tulla tänne
uudelle tielle keltaiselle:

-Tää uusi ja ihana sinulle on.
Ei vakava,
   vaik' vakava onkin,
vaan iloinen
    kera iloisin hahmoin,
mielikuvin,
mi todellista siellä on
keltaisin maisemin,
kirkkain,
ja mielin vilkkain.

      (Klo 07.45 - ramasee jo)

 

Ja kohta tulee
mun ihana enkeli,
mun suloinen iloinen Minna,
jonka silmistä valon nähdä voin,
kanssaan jo
nautin ja nauroin.

      (Klo 07.48)

Yksinäinen huone minulla,
olen aamun ensimmäinen avaus.
-Huone täyttyy, lupasi yöhoitaja,
joka minut vastaanotti,
karvat ajeli ja uusiin puki,
päivän ohjeet minulle luki.

      (Klo 07.51)

No niin,
kohta se alkaa,
kello kahdeksaa lähenee.

En kadonnutkaan vielä
vaik' niin luulin,
näitä sanojakin
viel' hyvin kuulin.

      (Klo 07.55)

 

 z z z

 

      (Joskus noin klo 14)

Siinä se sitten menikin
yhdessä hujauksessa koko operaatio,
enkä minä tiennyt mistään mitään.

  *

 

 

24.08.2010     10.30-
Portista vilahdin

Portista vilahdin
ett' verhot heilahti!
Enkelit rinnalla hymyili,
se kulkijaa lohdutti.

Portilla muitakin,
omille teilleen,
   en tiedä heistä
      muualle menneistä,
         iloisista tapaamisista.

 

Askelet hitaat kuin lapsena,
pienin vaivaisin,
hieman huojuvin.

 

-Minä tulin! minä jo huikkaan,
portista tulin - huomasitteko!

-Ja tietäjä! Miten minulla meni,
portti nukkuessa vilahti?

-Hyvin meni,
siteet vanhaan katkesi,
uus' maailma
eteesi aukesi.

Ja tuolla! Katso tuonne!
Siel' tulevat jo uudet kumppanit,
joita jo kaipailit.

 

 

Laulu enkelille:

Kun kerran katsoi hoivattaren
silmiin sinisiin,
niin kaikki piikit ottanut
hän kohta olis siin.

      (Tuon hoitajalle lauloin isoisän olkihatun sävelin)

 

 

25.08.2010
Enkeli lupasi urheille pojille konjakin

Lupasit konjakin, jos saisit runon.
      -Jaa! Ootas hetki, tulen kohta takas.

Runo enkelille

Oi, kuinka jo nousisi
   pojan mieli,
      iloiseksi kieli,
ja unhoittuisi hetkeksi se,
minkä kadotimme,
jonkin elämämme tärkeän,
jost' ennen emme mitään ymmärtäneet.

Nyt me tiedämme,
minkä menetimme.
vaan mitäs me sillä enää,
kuin tarpeettomalla,

ja jos sen pikku konjakin
nyt meille suot,
monia kiihkeitä muistoja
mieliimme tuot.

  *