Tiellä voimaan


Vapautuminen kaikesta
ja kasvu uuteen,
katse kohdistettuna
uuteen tulevaisuuteen...


18.06.2010
Et muista

Muistatko sinä?
- Et muista.

Sen toinen muistaa voi,
lupauksen,
tahdon toteuttaa tehtävän,
tulla tänne
maan päälle,
suorittaa se
ja sitten palata.

Muistatko sinä?
- Et muista.

Vaan, muistaa sen toinen,
se suurempi,
jolle lupauksen annoit,
yhdessä tiedon kekoon kannoit:
-Minä teen sen,
minä menen
ja toteuttaa tahdon,
kuin unelman,
sen sisälläni kasvavan
ymmärtämättä,
keksimättä,
etsimättä,
- se vain oli, ja on,
kuin tahto kohtalon.

Vaan muistatko sen,
annoit itsellesi lupauksen:
-Minä teen sen.

Et muista.

Vaan kuitenkin,
muistat tai et,
tekosi valitset sen mukaan,
minkä tehtävän otit matkalle,

sen sisälläsi kannat
sisäisen, käsittämättömän unelman,
kuvitelman,
joka kantautuu kaukaisuuteen,
hetkeen,
lupaukseen,
tahtoon,
jota nyt et muista,
kutsut sitä vain:
-Minulla on unelma!

Ja katso,
miten onkaan unelmasi kulkenut,
miten tiesi käynyt kohti sitä,
mitä tehdä lupasit,
vaikka sen jo tullessasi unohdit.

Katso miten on tiesi käynyt:
Nuoresta asti suuri into
tutkia menneitä, tulevia,
outoja - unelmia.

Kaikki sinua viehätti,
kesken matkan suurempi sinut keskeytti,
otti pois pyörästä, mi muualle ois vienyt,
et sitä silloin tiennyt,
sinulla oli vain - se unelma kuvina,
se sinua johdatti,
palasen toteutti ja perustaa rakensi,

irti repi,
kun viisautta näytti enemmän,
muistit kuin tehtävän:
-Ei tämä vielä ole se,
kaikki uusiksi tarkastele.

Ja taas uuteen,
sinulle outoon tulevaisuuteen,
jokin sinua vain vei,
jokin sisäinen tahto, ja kuva,
- se unelma!

Ja nyt on päästy tänne,
eloa pitkälle käyty,
monenlaista koettu ja nähty,
ja sinä näet nyt,
jok'ikinen tie
ja sen mutka
on palvellut sitä,
mitä et muista: Lupausta!
Se kulkee sisälläsi nimellä "unelma".

Perustusta, perustusta,
paalutusta ja pohjaa,
jokin suurempi sinua ohjaa,
ja sinä kuljet vain,
- toteutat unelman.

Ja kun näin kauaksi
olet jo tietäsi käynyt,
sinä huomaat:
unelma edelleen on,
et sitä selittää taida,
lisääntyneellä ymmärryksellä voit nähdä,
kuinka se vielä on kaukana
- se unelma,
se lupaus,
- jota et muista.

Vaan, onhan meillä vielä
aikaa toteuttaa se,
mit' varten on vaivaa nähty
sen kymmenet vuodet odotettu,
milloin ois sen aika vihdoin,
tarttua tekoihin oikeisiin,
sulautua unelmiin
ja toteuttaa se,
- mitä et muista.

Mutta se kuin kartaksi
lähteissä eteesi piirtyi,
kartaksi,
   elon vaiheiksi,
      teoiksi,
         mutkiksi,
            toimiksi,
hetkiksi kuin toimettomiksi,

rasteilta rasteille,
   kumpareilta kumpareille
      ain' laaksoin kautta, joissa raskasta,
sitten taas matkasta iloita.

Vielä on matkassa paljon rasteja,
eikä matka ole tasaista, ei ollenkaan,
vaan monenlaista maastoa,
ja jossain,
jossain kaukana
liehuu lippu,
jossa lukee kuin suurin kirjaimin:
"Unelma",
- se, jota sinä et muista.

 

Tähänkö sinä hyttynen
minut herättää tahdoit,
kolmen aikaan yöllä,
kirjoittamaan kuin katkelman,
mitä saavuttanut elämän työllä.

  *

 

 

25.6.2010
Voima portin takana

Ja voima,
tämän portin takana
edustaa suuruutta
vaikk'et sitä nää,
se voima,
pienikin osa siitä,
on tärkeää.

Sillä voimassa
on kaiken kasvu ja juuri,
korvasi siitä juuri kuuli.

Ja voima vaikuttava
on sinut parantava.

Ei voima
aina paranna,
se on kuljettava,
voimia matkalle antava,

silmiä avaava ja kirkastava,
ymmärrystä lisäävä
ja opastava,

salaisuuksien äärelle kantava
ja niitä avaava.

Se on Voima.

Auttaa se arjessakin,
joskus kuin ihmeellä parantaa,
surussa lohduttaa,
ilossa vapauttaa,

vaan, erityisesti se on johdattava,
merkitsee tien,
jota kulkea,
ja kulkija käydä voi turvallisesti,
hetkin syliinsä sulkeva.

-

Eikä voima
ole yksin ihmistä varten,
vaan kaikkea elollista,
ja elotonkaan
ei ole voimaa vailla.
koska voima
vaikuttaa kaikkialla,
niin pienissä, kuin suurissa,
kaiken elämän juurissa,
alkujuurissa.

Siks' hyvä on
kunnioittaa sitä,
mitä kaikkea se hallitsee,
sillä kaikkialla
se vallitsee.

  *

 

 

 

29.06.2010
Monia tapoja portteja avata

Eteeni kulkenut tapoja,
miten portteja
tuntemattomiin avata,

miten löytää uutta
ja arvoituksien ratkaisuja.

Istua hiljaa
ja keskittyä,
kanavia avata,
ihmisen tekoko se
- ajattele.

Maailma ON!

Maailma näkyvä
silmiesi edessä,
ja maailma näkymätön
näkyvän takana,
kaukaisuuksiin katsova.

Avaa portti,
avaa kanava katsoa,
nähdä maailmoja,
joist' ei tajua,
ei ymmärrystä,
ei mitään hajua,

kaikki on outoa,
tuntematonta,
- uskomatonta.

Miten selittää sellainen,
mitä koskaan ennen ei nähty,
miten kuvailla muodot,
värit,
värähtelyt,
kun mitään tuttua
ei ole mukana.

Aivot oppineet vain näkyvän,
ja siinäkin lie yltäkyllin,
miten tulkita niillä
tutkimaton,
miten erottaa hyvä
ja paha,

salainen maailma,
joka olla voi
mitä tahansa.

Se vaatii kasvua,
ja jotain opasta,
joka osaa
tuntematonta tulkita,

ohjata ja sanoa:
-Katso tuo!
se on hyväksi.
Katso tuo!
se on pahaksi.

Ja, oi ihminen,
kaiken haluaisi viel' muuttaa
heti rahaksi.

Ja kysymys suuri
on oletus,
kuvitelma,
unelma:
seil' toisella puolen
kaikki on kaunista.

Kuka sanoisi sen
- totuuden,
hyvyyden,
pahuuden.

Ihminenkö aina ainoa hyvä,
kun vieressä jo toinen paha,
ja tekoihin ohjaa, vaikka millaisiin,
maallinen voima,
- raha!

Ja millainen voima
on toisella puolla,
jot' ei tunne sa lain,

jos vallan tavoittelua
on sielläkin vain,

jos hyvä ja paha
onkin aina rinnakkain.

Tämän varoituksen
mieleeni sain.

Parempi varoa,
kuin tehdä - ja katua.

  *

 

 

30.06.2010
Tämäkin maa niin kaunista

Tämäkin maa
olisi niin kaunista,
ellei olisi julmuutta,
vääryyttä,
sotia ja taisteluita.

Oi, katso, miten kaunista:
niityn hellä kukkanen,



lintu viaton, pienoinen,
järvien välke kesäinen,



tuuli leppoinen.

Vaan, myrsky
hetkessä kaiken vei,
ihminen toiselle
sanoi julmasti: -EI!

Eläin tappoi syödäkseen,
ihminen kuin huvikseen,
jonkin suuremman halun toivossa,
oman edun tavoittelussa.

Mikä tuossa ois kaunista.

Tässäkin maassa
niin ihanassa,
on hyvyys, pahuus,
ain yhteisessä matkassa,

ja kauneus silmiä sokaiseva
jo takana raja-aidan
katoava.

  *

 

 

03.07.2010
Kesäisen aamun ajatuksia

Kesäistä aamua,
hiljaista,
vieno tuuli lepän lehtiä havattaa,
lintuja laulattaa,
varis jossain kaukana,
…ja kahvia mukissa,

istun pihalla vasten aurinkoa
ettei hyttyset
aamuhetkeä pilaa.

Oi, kuinka onkaan kaunista!

Kas, pieni musta perhonen,
ja sininen kärpänen paljaalla mahalla,

...mietin taas
tässä yksinäisessä rauhassa:
onko lie muita tässä kanssani
näkymättömänä matkassa.

Sellaisiakin on, olen kuullut,
lukenut,
vaan en silmilläni havainnut.

Ja olisiko hyötyä heistä,
ymmärtävätkö minua
ja minä heidän teistä.

Olisimmeko hyödyksi toisillemme,
minusta jotain heille,
heistä minulle.

Jos näkisin, tuntisin,
kuulisin,
elämän jo toisenlaiseksi luulisin,
keskittyisin pian muihin,
joutuisin outoihin suihin,

...kuuntelisiko minua enää kukaan,
pääsisinkö sanoineni päiviin mukaan.

Jos vain kuuntelen
ja kuvittelen,
ääntä sisälläni huokailen,
joka joskus hiljaisesti ohjailee,
hetkiä kanssani tavoittelee.

Joskus kuin viisaita,
joskus lohduttaa,
joskus ohjaa oikealle tielle,
tuleviin vahvistaa.

Mistä tietää,
mistä tiedän minä,
omat ajatukset ystävinä.

Vaan, sen kyllä tiedän:
yliluonnollista,
selittämätöntä,on paljon,
ihmistä kiehtovaa,
outoja voimia antavaa.

On sellaisia, on!
ja paljon "hurahduksia" monenlaisiin,
uskoihin, ismeihin, henkiin.

Vaan, kuka tässä ois mittari kullekin,
yksi sopii minulle,
jokin ain sinullekin.

Ja jos aattelen laajemmin,
niin, "mahtuuhan maailmanhan noita",
voimia, uskontoja, joita
ei toinen toiselle selittää taida,
kullakin sisällänsä
turvansa oma, johon uskoa.

Ja kuka ois viisas toiselle sanomaan:
-Tuo sinun on turha,
tämä minun vain ainoa oikea.

Ja jos ei usko,
sen puolesta, ja sitä toista vastaan,
voi vaikka sotia.
Jokainen kuitenkin etsii vain yhtä;
jotain iäistä kotia, johon turvata.

-

Niin, tällaista tässä aattelin,
kun kahvikupposen
kesäisen aamun rauhassa
mökkini pihalla siemasin
- elämää hetken ihailin.

  *
 

 

07.07.2010
Tie voimaan

Ei matkalle lähdetä
kuin "soitellen sotaan",
uhoten,
melskaten,
jo ennalta voittaen,
ollen kuin suuressa voiman tunnossa,
kuin hurmiossa.

Ei!

Ei silleen lähdetä voiman tielle,
sillä voima,
se voima, mistä tässä puhutaan,
siis ei lihasvoima,
on hieno ja arvokas asia,
kunnioitettava korkeus,
värähtely herkkä,
hiljainen ja herkästi särkyvä,
vääryydestä häviävä.

Se on sisäinen tila,
jota on tavoiteltava,
jota kohti ojennuttava rehellisin mielin,
kirkkain ajatuksin,
puhtain pyrkimyksin,

siksi,
lähtö voiman tielle
tapahtuu hiljaisesti,
kuin ensin alas vaipuen,
tuntemattoman suuruuden edessä taipuen,
   uskoen,
      luottaen,
         toivoen,
            anoen,
ajan kanssa valmiuteen kasvaen.

Ei sille tielle rynnätä kuin:
-Nyt minä lähden
sen ja sen syyn tähden!

Vaan, enemmänkin anoen ja odottaen,
että tarttuisi rinnalle hän,
ken näkee kaiken,
ymmärtää tahdon vilpittömän lähtijän.

Ja se kasvu voimaan
onkin tie,
mestarin koulussa
matka perille vie,
min lähtijä kuvitteli vain,
lähteissä luullen mielikuviaan todeksi,
matkalla kuvat suortuivat oikeiksi.

Toisin siis on tässä maassa,
toisin on kuvat ja voimat,
kuin heijastumat peilien,
kaiken toisin päin kääntäen.                   ( > )

Siks' on tää kulku raskas,
vaik' ei olekaan vaivalloinen,
toisin edettävä tie toisen maan,
niin hidas - ja hiljainen.

Ja kuten sinulle
jo lähteissä kerroin:                               ( > )
-Vaik' talot kuin silmille siintävät,
ei matka pitkältä näytä,
yks' askel olla voi vuoden mittainen,
sinä aikana kulkijaa muuttaen,
- matkalla tehtäväsi täytä.

  *

 

 


08.07.2010
Niin paljon sulkia

Niin paljon sulkia
eteeni lentänyt,
hiljaisesti tielleni leijuneet,
kuin tienneet,
tätä polkua askellan.

Olen huomannut,
tai toinen
rinnallani kulkenut huomauttanut: -Katso, sulka taas…

En poiminut,
kuvasin vain ja kuuntelin,
viestejään uumoilin:
-Oi, niin paljon on sulkia matkalla taas,
eteeni lähetetty,
kun kuljen täällä uudessa maass'.

-Mitä kertoa tahdotte kulkijalle,
kuin ikuiselle uneksijalle?

Hiljaisen äänen mieleni kuuli,
sen tuulen vireeksi ensin luuli:
-Voimia sinulle onneton,
voimasi lopuille kulunut on,
vaik' oletkin jo toipumaan päin,
joku suurempi jossain sanoi:
-Voimansa ehtyvän näin.

Siks' lähetti herkkiä hentoja,
voimia selässään kantavia,
eteesi lankeavia,
katseellasi niistä poimia,
voimia salaisia.

Ne kuin merkiksi sinulle:
-Olet tärkeä minulle,
siks' vahvistaa tahdon tietäsi,
ett' kerran oisit perillä luonani,

ja tehtäväsi tärkeä,
johon lähdit,
monesti miettien:
-Onko tässä mitään järkeä.

-Se on tärkeä!
Ja kulkusi kumpuileva
seass' ilojen ja surujen,
sinua kasvattaen toteuttaa sen,
mitä kohti kuljet unelmoiden.

  *

 

 

09.07.2010
Miten kuvata tätä

Miten kuvata voiman tietä,
kuvata kasvavaa kauneutta,
kuin nuoruuden seikkailua,
elämää uutta,

sillä kasvu voimaan, kauneuteen,
on kuin elämä uusi,
löytöjä täynnä,
joka päivä uusia nähdä.

Ja kuin mikään ei pysyisi paikallaan,
muuttuisi,
uudistuisi elämän kohde,
ja edessä siintävä häikäisee,
sen tulevan hohde.

Kuvata tietä voimaan,
kauneuteen,
kuvata seikkailu elämään uuteen,
kuvata matka tulevaisuuteen.

Nyt jo tekisi mieleni paljastaa,
olisi kuin aika
voimasta jotakin avata,
siitä kertoa,
sitä kuvata:

-Oi, katso, kulkija, ystäväin,
kas, tällaista uusi voima on!

Vaan, ei,
ei kulje se näin,
ei mene se
näkyvän maailman arvojen mukaan,
ei tapojen sen,
ett' saisin ain'
vastauksen pikaisen.

Ja kun alku aina kaikelle
on kulku pienelle paikalle,
hiljaisuuteen,
kuin näkymättömyyteen,
se jo monta intoa sammuttaa,
ihminen kun tuloksia
niin nopeasti odottaa,

tämä kun on tie,
elämä,
ei kirja, filmi,
ei temppu, miten kaikki
ois hetkessä auki,

ja muuttaa viel' rahaksi,
ahneen elämän tavaksi.

Jos kulkija vilpitön
tahtoo voiman löytää,
hän siinä kuin kaiken kadottaa
ja aikanaan sen tilalle
uutta saavuttaa.

Huokaa jo ihminen:
-Yks' elämä mulla vain on,
sen käytän kaikesta nauttien,
ja niin kauas kuin silmä,
jalka, kantaa,
tämä elämä minulle kaiken antaa.

Niin,
kuin peilikuva taas,
ne eloja ovat erilaisissa maissa,
toinen on tämä
silmille näkyvä,
sen kauneus
hetken säilyvä,

ja toinen on
se salaisuuksien maa,
joka aikanaan
aarteensa avaa vaivan kautta,
ja se on ikuista.

Eikä tätä elämää,
sen tapaa, maailmaa,
valitse ihminen itse,
sinne tulee kutsu,
jokin vain kaukainen,
tai elämän tilanne, muutos,
kuin teko julmuuden
toi kulkijan portille,

jossa hetken
voi katsella eteen ja taa,
ja sitä edessä avautuvaa
hän enemmän arvostaa,

vaik' ei siitä suuresti ymmärrä,
ei edes tarkasti nää,
jokin vain sisällään tuntee:
Tuo edessä oleva
on todellista elämää.

  *

 

 

09.07.2010
Jo huokaan itsekin

Kyllä minä jo huokaan,
se osa minusta,
joka nauttii tätä näkyvän maan kauneutta:       ( > )

-Onko ihan tyhmää
ja turhaa
kuvata kuin mahdotonta,
jotain sellaista,
mitä moni ei usko,
ei silmillään nää,
ja että se olisi vielä jotenkin tärkeää.

Onkohan tämä ihan tyhmää?

Ja minua vahvistaa,
kuin ääni sisäinen,
hiljaisesti sanoen:

-Tätä moni arvostaa,
katsos, maailma muuttuu ja arvot sen,
moni tunnistaa sen turhuuden
ja alkaa etsiä elämää pysyvää,
jotain syvälle sisälle kypsyvää,

ja tämä,
kuin uuden voiman tie,
häntä rauhaan vie,
ja vapauttaa näkyvän elämän taakoista,
tuo sisälle uutta tarkoitusta.

Siks' tärkeätä
on tätä kulkua nyt edeltä kuvata,
ja antaa turvaa kulkijalle,
joka uudelle tielle
pienin askelin astelee
aristellen ympärilleen katselee
ja kyselee:
-Mikä on tämä levon ja rauhan tie,
minne tämä minua oikein vie?
Ennen kuin itse näkee:
-Tämähän on pysyvän elämän tie.

Kulje siis sinä tässä
edellä ja näytä,
miten se uusiin vie.

  *

 

 

09.07.2010
Rinnakkain

On kuin kiirehdittävä kuvaamaan:
ei tämä tie
vie maailmasta katoamaan,
jotenkin poistumaan
ja kaiken tämän näkyvän
taakseen jättämään, ei!

vaan, kuvaus
on kasvu sisäisen ihmisen,
ei tämän näkyvän kuoren,
- ei auta lain,
jos nyt tähän kuolen,

vaan, kulkevat kumpikin rinnakkain,
sisäinen ja ulkoinen,
kuin hyvät ystävät konsanaan,
toinen toistaan
raviten ja kantaen.

Jos toisella on paha,
toinen auttaa,
jos kärsii toinen,
…kärsii toinenkin,

ja toisen vahinko
ain' toiseen heijastuu,
samoin toisen hyvä,
- tässä vain oltavakin tarkkana,

muista peilikuva!

onhan toinen näkymätön,
toinen näkyvä,
toinen katoava,
toinen pysyvä,
toinen maahan painuva,
toinen salaisesti jatkava.

Tuota täytyy viel' myöhemmin
uudelleen avata,

kas, toisen paha
voi ollakin toiselle hyvä,

ja toisen hyvä
voi olla toiselle paha.

  *

 

 

09.07.2010    (Tervasaaressa)
Onnellinen hetki

Vapauden taisteluista
kulunut jo päiviä
- viikko, kaksi,
elo muuttunut rakkaammaksi.

Palautuu voimat,
palautuu mielen keveys,
sisälle helpotus: -Syöjät on poissa!

Saan kulkea maailmoissa,
joissa sisäinen lepo ja rauha,
saan elää hetken onnekkaana.

Vaikka samaan hengenvetoon
jo tiedänkin:
tää elo
miestä muuttavin,

vaan, tiedän myös sen,
ett' sanojen tulevien virta
vuolaana kulkeva,
ja vuolaitten virtojen rantamilla
suurempi
on kulkijan syliinsä sulkeva.

Ja minä tiedän,
ett' sanojen virta myrskyinä käy,
kun elon hetki on raskas,
eikä vapautuksen porttia näy,

kun hionta kova,
kuumuus polttava,
sydäntä särkevä,
huulet kirouksia välistään päästävä
- silloin syntyy syviä sanoja,
minä tiedän sen,

vaan nyt olen onnellinen,
juuri nyt,
tänään,
tässä puiston penkillä,

 

vienossa hellepäivän tuulessa
ja kukkien tuoksussa,
kun jokin puu takanani
pudottaa roskia päälleni…
 

Synnyttää se sanoja onnellisuuskin,
synnyttää toisenlaisia,
kauemmas kantavia, niin luulen,
koko päivän mielessäni sanoja kuulen,
- jotain jo aamuvarhaisesta,
en muista juuri nyt,
niiden tehtävä,
tai minun niiltä osin, päättynyt.

-Joka hetki on uusi, jokin sisälläni muistutti,
-ei jäädä saa enempää menneeseen,
ei sanojen virtaankaan,
ne virta jo vei,
yläjuoksulta uutta ja puhdasta
se syliisi toi.

  *

 

 

12.07.2010     (aamulla)
Kuinka kuvata kauneutta

Kuinka voisin kuvata
tätä luonnon kauneutta,
kesäaamun raikkautta,
sen aamuista leppeää tuulta,
haapojen havinoita,

 

kukkien sekoittunutta tuoksua
- elämän hetken ihanaa juoksua,

kaikkea, minkä silmilläni näen,
minkä korvillani kuulen,
...vaan, jossain viel' suurempi kauneus,
niin luulen,

ja uskon,
tiedän,
on paikkoja mahtavia maailmassa,
sinne toivoisin elon
minua vielä vievän.

Saisin istua siinä,
joen, puron,
kosken, putouksen, rannalla
ja ihailla
uudenlaista luontoa
ja sen kauneutta,
kuunnella ääniä,
joit' en kuullut koskaan ennen,
enkä tuoksujaan ees ohimennen.

Kuin rukoukseksi tämän,
jollekin suuremmalle,
avaa porttini avarammalle,
syvemmälle maailman kauneudelle.

 
Ja sitten on vielä se,
se unien ihana maa, ja taivas,
joiden kauneutta
tämä näkyvä yrittää tavoittaa,
vaan ei voi,
ei se voi,
taso hienompi viel' kauniimpaa olla voi.

Oi tulevan ihana aamunkoi!

Minä joskus,
joskus, kun aikani on,
istun siellä,
jonkin ihanan veden äärellä
ja katselen,
kuuntelen,
tunnustelen sen tilaa ja tuoksuja
ja kirjoittelen sanoja,
sen ihmeellisiä kuvauksia
 - aamuhetken unelmia.

 

Jos jo näin kaunista on täällä,
kukkien kirkkaus,
luonnon selittämätön heleys
min vapautuva olemukseni nähdä jo voi,
millaista onkaan siellä,
jossa viel' kauniimpaa,
jossa luonnon,
elon korkeamman väreily
ihan toisin soi.

  *

 

 

12.07.2010     (aamulla)
Olisi niin paljon

Olisi töitä,
on valvottavia kesäisiä öitä,

ois tehtäviä tekemättömiä,
on ihanaa hellettä,

ois kuulemattomia sanoja,
on lämpimän veden helliviä laineita.

Minkä valitsen noista
asioista, jotka kutsuvat
toinen toisensa perään heti aamusta,
kun vapauteeni herään.

Sanat voittavat aina, sen tiedän,
muiden odottavan siedän,
vaan niiden en,
kuulen kuin käskevän:
-Kirjoita kirjoita, hanat on auki
ja tehtäväsi loputon,

ja tämä hetki,
tämä kesän kaunis hetki
on se portti tavoittaa enemmän,
ylemmäs,
korkeammalle,
löytää sanoja kauneimmalle:
elämälle
- ja unelmalle,
joka sinulla sisälläsi kasvaa,
tämä ympärilläsi heläjävä kauneus
uusia ovia avaa.

Siks' olet sinä täällä,
luonnon helmassa
elämän voimien keskellä.

  *

 

 

12.07.2010     (Uimarannasta kävellessä)
Taivas on auki!

Taivas on avoinna

 

ei pilviä esteinä
ja portit apposen auki

ja tuuli
tämä hetkin kuin myrskyksi yltävä
on voimia ihmisille lisäävä.

  *

 

 

13.07.2010
Valkea sulka

Oi miten kaunis,
sinä valkea sulka


 

autoni vierellä
likaisessa hallissa,
...lähtöhetkellä olit siinä
yllättäen mun silmissä.

-Mitäs sinä, kaunoinen,
herkkä ja valkoinen,
mikä viesti sinulla minulle antaa,
vai, kuvittelenko vain,
mielikuvienko hullutuksen
taas päähäni sain.

-Hullutus
tai ei,
sanojen virta sinua vei,
ja toinen tähän toi
minua tarkkaamaan,
lähtöhetkesi sanoja kuulemaan.

Edessäsi kaunista;
kaunis kesä
ja kuin loma mieltä avaava,
uusia eteesi raottava.

Lähde matkaan vain,
vaik' harkitset vielä,
et tulevista päivistä tiedä,

vaan, matka hyvä luonnon helmaan,
aurinko avoimena loistaa
sanoja toistaa sinulle koko maa
säteiden saatossa sinua tavoittaa.

Saat rauhan kirjoittaa ja lukea,
sanoillasi toista kulkijaa pukea
- se on tehtävä upea!

Siis, lähde matkaan vain,
ja vaik' jätitkin minut tähän,
et matkaasi poiminut,
vaikka oisit voinut,
kuvasit vain,
on voimani, sanani, seurassasi sun,
sanansaattajan pian unohdetun.

  *

 

 


13.07.2010
Hetkin vain välillä

Minä hetkin vain välillä,
ihan pienen hetken vain mietin:
ettei vain ois tämä
minun viimeinen kesä,
kun näin kaunista kaikki,
maailma ympärilläni heräävä,
monenlaisia ajatuksia synnyttävä

… ettei ois viimeinen kesä

kun maailma,
elämäni niin arvoituksellinen
ja muutoksia täynnä,
alkuja ja loppuja
ylen aikaa läsnä:

   on päivän ruusu,
            yhden päivän se vain,
   on ruusu toinen,
            sekin vain ensilumille saakka,

ja silloin jo ohi
tämä kaikki kesäinen kauneus,
tämä hellekin,
joka luonnolle lie suurikin taakka, en tiedä.

Mihin elämä suunnitellut,
tai aikoo minua viedä.

Voi, en tiedä!

Vaik' lupauksia suuria viel' paljon on,
silti hetkin olen kuin turvaton
ja mietin:
ettei vain viimeinen tämä ihana kesä,
jonka ihmeitten keskellä vietin.

Jokin linnun poikanen varmaan
lähipuussa, minulleko vinkui,
kolmasti vinkui,
ja kuulin kuin sisälläni sanat:
-Suunnittelet suuria,
näet edessäsi pelon muureja,
- ajatuksesi suunnat turhia.

Ihminen vain onnensa keskellä ain pelkää,
josko rajallista tämä hyvä olo
- ja niinhän se on,
aina rajallista,
kaikki ajallista,
vaan aikaa tulevan ei tiedä kukaan,
- olen ottanut sinut elämään mukaan.

  *

 

 

14.07.2010
Mikä voima?

Mikä on se voima
mihin tässä ollaan matkalla,
se vielä määrittelemättä on:
   mistä se tulee,
      minne se menee,
         mitä se tekee,
mihin sitä tarvitaan.

Voimaa tarvitaan kaikkeen,
kaikkeen elämään
ja luomakuntaan,
kaikkeen näkyvään
mi maa päällään kantaa,
se kaikelle elinvoimaa antaa.

Vaan, ei ainoastaan tämä näkyvä,
vaan myös näkymätön
suurine salaisuuksineen
on alistettu voiman alaisuuteen.

Siitä jo päätellä voi,
kuinka suuren asian
kysymys eteen toi.

Vaan, tuo riittää tuosta,
kaukaisesta suuruudesta,
vaikka se onkin juuri tässä
kaikessa ympärillämme näkyvässä,

ja siinäkin viel' suuremmin,
mikä silmiltämme salattu,
tämä voima on meille
elämäksi annettu.

Sillä se voima,
jota ihminen elääkseen tarvitsee,
se häntä ravitsee,
ja jos voima vähäinen
pian koko olemus vapisee voimattomuutta,
sairauksien ankaruutta.

Ja voima,
mi varjelee ihmisen
on yllä näkyväisen

ja jos näkyväisen
on voima poissa,
näkymätön kärsii
puutostiloissa.

On myös voima sisäinen;
   käsky,
      teko,
         voima arkinen,
sillä voimalla teet työsi,
nukut tyytyväisenä yösi.

Vaan moni kiertävä ympärilläsi;
   tilanne,
      ihminen katala,
         perhe,
            jokin erhe,
ne sinua syövät,
toiset lyövät ja voimasi imevät,
vähin erin katoat,
ja et huomaakaan,
on ylläsi valkeat lakanat,
ja hoitojen,
apujen,
raskas tie,
toipuminen sinulta lie kauankin vie,
- ellei pääty koko tie.

Tuossa on tarpeen se voima,
voima arkinen,
sinua elossasi kantaen.

Siksi onkin suuri tämä voiman asia,
sinua liikuttava, koskettava:
   miten estät, ettet voimaasi kadota,
      miten oikein on itseänsä ravita,
         miten suojella
ja mitä kaikkea varoa,
kun maailmassa
niin monenlaisia voimia ja vaaroja.

Näitä yritän nyt matkallani ratkoa.

  *