Tunneli keltaiseen maahan


Hiljainen hetki,
hiljainen tie,
se sinua uuteen
salaisesti vie.

 

29.08.2010
Rinnalla kulkija

-Sinä tarvitset rinnallesi kulkijan,
tunnelissa auttajan,
minut lähetettiin tähän
auttamaan sinua vähän.

-No hyvä,
apua täss' jo tarvitsinkin,
ajatuksissani eksyilin.

-Et eksynyt,
kuulit kyllä,
sen huokaili sinulle voima,
joka on kaiken yllä.

                                                   koala: Nyt mä kyllä lähen takas!
-Kukas sinä,
sinä hento ja keltainen,
äänesi suloinen?

  

-Enkeli rinnallesi,
voimaksesi,
kulkea tää hiljainen tie,
joka portista perille vie.
Katso, se näkyy jo - tuo valo -

 
tänne jo yltää
sen ihana kajo.

  *

 

 

28.08.2010
Kuin alusta taas

Kaksi maata,
      kaksi maailmaa,
toinen toistaan peilaa,

vaik' peilikuvia,
kuitenkin kuin samoja.

Ja samat säännöt täälläkin,
kuin oli tullessa…silloin talvella…
edetään pienin askelin.

-Kuin alusta alkava täälläkin,
on askellus lapsosen,
kuin alusta alkava
on näkymät uusien kuvien.

Anna aikaa itsellesi,
kasvaa uusiin askeliin,
tutustua kuviin,
jotka vastaasi tulevat,
jotka täyttävät
sun kaukaiset unelmat.

Et kiiruhtaa voi
askeltasi täälläkään,
matka kuin valmiiksi piirretty on,
   - tie loputon.

  *

 

 

29.08.2010
Tahto ois

Tahto ois moneen,
   runoihin, 
      sanoihin,
         keltaisen maan salaisuuksiin,
koneen äärelle…

vaan ei kiinnosta riittävästi,
tämänkin ilmaa vasten kirjoitan,
sylissäni,
vuoteella maaten,
sanoja kaipaan, odotan…

Tämä matka portille,
matka uuteen maahan vaaleaan
on rankka,
muutos on suuri,
läpäistävä kuin paksu muuri,

ei ole vain portti
min takana toinen maa,
ensin tunneli,
   - valo ja kajastaa.

 

Täss' pyyhkiytyvät taas
   menneet pois,
ett' uudessa
   sisäisesti puhdasta ois,

siks' vain heiluvat verhot keltaiset,

 

vaikuttavat voimat maalliset
mi auttavat sinua toipumaan,
uuteen vähin erin astumaan,

sillä uudessa on oltava voimaa,
sitä kerätään nyt,
   - vanha on päättynyt.

Esikuviakin muistele,
miss' kuoltava oli,
mentävä hetkeksi pois,
ett' takaisin tullessa
uusi voima voimassaan ois.

Kuin laiksi tämä:
ei kättä kääntämällä,
uudet hetkessä esiin vääntämällä.

Eei!

Vaan, aina vanha kaavittava
tarkasti pois,
ett' uudelle tilaa olla vois.

Siks' vahvistu,
   kasva
      ja puhdistu,
sillä tämä on kuitenkin se tie,
joka uuteen voimaan vie.

Vertauksien maita kulkea saat,
näkyväinen näkymätöntä tavoittaa,

jos näkyväisessä on osa poissa,
se hoituu näkymättömissä,

siks' synnytys uuden
ei synnytys lihan,
vaan synnytys tyhjän
on synnytys vihan,
mi voittaisi lihan.

Viha ei ole viha,
min ihminen tuntee,
se on vastavoima lihan,
min ihminen tuntee.

Ei ihmisen rakkauskaan ole rakkautta,
ei uuden maan vihakaan ole vihaa,
tätä ei ymmärrä ihminen,
joka on vain lihaa.

Vaan viha
vastustaa lihan voimaa,
sen rakkautta,
ja näin viha
on suurempaa rakkautta.
Kuulkoon, ken kuulla voi,
vihan rakkaus
uusia sanoja soi.

Kuten näet jo tästä,
kyse erilaisista maista,
ja mitä kirkkaammaksi valo käy,
sinne ei näkyväinen näy.

Asiat kääntyvät toisin päin,
ei väärin,
vaan oikein päin,
se, min näkyväinen
kääntänyt ympäri näkyväisessä,
on toisin päin näkymättömissä.

Peilikuvien maailmat,
      peilikuvien unelmat.

Olet tunnelissa vasta,
ja tämän jo valon kajo aikaan saa,
vaan odota,
kun varjot katoaa
ja maailma uusi silmäsi avaa,
näet, mitä on rakastaa.


koala: - Oho!
Harri: Joo, sanos muuta.
koala: Mitä se oikeen sano sulle?
Harri: Ett' kaikki on jotenkin väärin päin.
koala: Jaa…ooksäki nyt väärin päin?
Harri: Niin, tai sinä?  Niin muuten...kun katson sinua, sinun vasen puoli onkin oikeasti sun oikea puoli.
koala:  Hä?

koala: Mä en kyllä nyt ymmärrä mitään.
Harri: En minäkään. Aika kumma tunneli.
koala: Joo…hyvä ku oot siinä. Se sun sininen maas oli jo ihan…himmee,
mutt' tää, tai siis…tää miss' me ny ollaan…tää se vast pimee…

Harri: No katsotaan nyt ensin.
koala: Joo, katsotaan.    -   Anna käsi.

  *

 

 

31.08.2010
Hiljaisuuden tunneli
Minä luulin,
että tämä keltainen tie
olisi ilon tie,
uudenlaisten sanojen,
kuvien, kuvausten, onnellinen tie.
Ett' täällä kohtaamani hahmot
olisivat onnellisia ja iloisia,
   suloisia,
      jotenkin lumoavia,
         ajattomia olentoja.
-Ne ovatkin.
Epäilitkö jo nyt,
että näin ei olisi.
Ethän ole vielä päässyt
edes kunnolla sisälle,
verhoissa viel' häärit,
näen, jo hihojasi käärit,
toivot niin paljon,
odotat ett' aukeais tää maa,
hiljaisuuden tunneli
näkymääsi viel' rajaa.
Mutta odota,
   katso huomenna,
      kun väistyvät verhot liehuvat,
         katoavat varjot rajoittavat,
kun saavut sisälle,
   astut kynnykselle keltaisen maan,
se tajuntasi uusiksi avaa.
Katso, kuin nämä viimeiset portaat vielä
   - valo näkyy jo!
  *
 
 

31.08.2010
Vapauden hinta

Vapauden hinta
on luopua kaikesta mi sitoo.

Kuinka vaikeata se onkaan,
   kuin irrota itsestänsä,
      olla riippumaton,
         kadota pois,
kuin ei olemassa ois.

Vapauden hinta.

Vaan luopumalla,
   irrottautumalla,
      vetäytymällä erilleen
jää tilaa itselleen,
   löytää,
       etsiä uutta,
rakentaa kuin huomaamattaan tulevaisuutta,
joss' kukkivat uudet puut,
kasvavat kauniit pensaat, kukkaset,
saat käsiisi uudet rukkaset,
joilla tehdä tekoja,
   toteuttaa unelmia,
       miettiä kuvitelmia,
   - joista lisää unelmia.

Vapauden hinta.

Taistella yksinänsä,
   löytää oma tie,
      uskoa,
         toivoa,
se oikeaan suuntaan vie.

Olla riippumaton,
   sitoutumaton,
      monesta osaton,
         varjella oma tie,
kulkea,
minne ikinä se vie.

Vapauden hinta!

  *

 

 

04.09.2010     Kävellessä jossain
Juuri ennen

Päivä lähempänä
                  porttia
vielä porras
                  lähempänä ovea.
    

Sitä mietin.
kun hiljaisuudessa kuljen:

-Porttihan oli jo!
   Siitä menin vilahtaen,
      kuin unessa kulkija ollut ois,

vaan, portin jälkeen maailma
      hiljaisesti avautuva?

Ei kestäisi silmät,
ei kestäisi pää,
jos kirkkaus kerralla
eteesi ryöpsähtää.

  *

 

 


05.09.2010
Keltaiset ruusut

Sain lahjaksi,
   tunneliini,
      ilokseni,
kymmenen keltaista ruusua.

Ne kukkivat vain hetken,
yks' kerrallaan voimansa antoi,
päänsä taivutti, poistui.

 

Nyt kuluneet on pimeät päivät,
tunnelin suulla seison,
häikäistynein silmin ihmettelen…

- ja vierelläni ruusut
   voimansa antaneet,
      minua salaisesti kantaneet.

Yks' vielä kuin kurkkii,
viime voimillaan urkkii:
-Pääsihän se varmasti perille. Pääsihän.

Minä näin ystävien lähtevän.

  *