Tunneli 


Kuinka näin tasaisella
voi kompastua,
pudota kuiluun...

 
 
17.2.2010     aamulla
Kuinka voi kadota

Kuinka näin tasaisella
voi kuin kompastua,
kadota pimeästä portista,
pudota kuiluun,
joss' kaikki on hetkessä toisin,
huokaista:
- Voi, kunpa ymmärtää voisin!

Kuinka hävitä voi hetkessä maailma,
se tuttu ja turvallinen oleva,
ja kohdata jotain,
mit' ei hallitse lain
- tuon portin
minä osakseni sain.

  *

 

 

14.02.2010     14.15-
1.  Minä katosin

(Tämän kuitenkin kuin sumussa viel' kirjoitin)

Apua!

Minä katosin,
katosin jonnekin,
unohdin…
hukkasin kaiken…
mitä olin tekemässä,
tiedot,
runot,
hetken… kaiken.

Hukkasin, mitä olin juuri tekemässä,
kadotin sanat,
kuvat,
runot, jotka juuri kirjoitin…

kadotin itseni… jonnekin…
 - en ymmärrä!

Sanat kuitenkin kulkevat,
sormet toimivat,
vaan en ymmärrä kuin mitään,
en muista mitä juuri tein,
mitä olin tekemässä,
...runoja,
 - joku päivä tänään…

hetken etsittyäni - kai joku …ystävänpäiväkö. APUA!

Kolme runoa nettiin laitoin, sen muistan,
piti kuva oheen liittää,
sit' katosi kaikki:
mikä tää kuva on?
mihin se piti?
mitä juuri tein?
mitä kirjoitin?

Mihin minä oikein katosin! Apua!
Jonnekin…
jonnekin muualle, en enää täällä.

Aurinko paistaa kasvoihini - sen vielä tajuan...

Vaan jokin minut jonnekin vie,
katosi kaikki…kaikki…
kun kuvaa käsittelin,
ystävänpäivän kuvaa,
ruusut sylissä,
sydän elävä…

muuta en muista - en vieläkään.

Kaiken näen,
en vain tajua,
jokin katosi, jokin…

 

Astuinko jonnekin uuteen maahan,
joss' kaikki vanha katoaa,
en ymmärrä,
en muista,
jotain vain… Apua!

Onko näin totaalinen, tämä uusi maa,
ett' kaikki vanha katoaa,
vaan, tuleeko jotain uutta,
jäikö vanha näin taa,
 - pelottaa!

 

Tästähän olen kirjoittanut,
tätä kuvannut,
vaan en ole tuntenut,
vain kuin edeltä kuvannut,

nyt se ajoi ylitseni,
koneen ääressä istuin vain,
yllättäen kaiken kadottain.

Jäi vain tämä sanojen kulku,
menneen tyhjyys, sulku,
uuden sumu.

Jokin mun päässäni kai tyhjää löi,
jokin, jokin ohitseni kulki,
kaiken hetkeksi sulki,
ajatuksen,
maailman,
muistitkin hämäriksi,
teot katoaviksi,

vain sormet toimivat,
sanat uudet kulkevat,
 - vanhat unohtuvat. Apua!

Unohtuivat,
vain tyhjyyttä,
 - ja näitä virtaavia sanoja… Pelottaa!

-kadonnut

  *

 

 

14.02.2010    16.00-   (sairaalan odotustilassa)
Tyhjä tila

Katosi kaikki,
muistit,
taidot,
vain kuva ruudulle jäi,
jotain sille tekemässä,
runon yhteyteen päivittämässä,
en juuri muista,
mihin olin sitä laittamassa.

Johonkin runoon…
siihen…jotenkin…

Mikä ihmeen päivä?
Sitä muistelin,
hämärästi tavoitin.

Runon siirtää ehdin,
sen sisältöä nyt pohdin,
mitähän siinä oli…
en paljoa siitäkään,
vaan, se kuva ois siihen ollut
…jotenkin.

Sitt' katosi kaikki,
katosin kuin maahan,
jota olen kuvannut,
unien maahan…?
tulevien maahan…?

…sininen maa…sen muistan!

jokin uusi maa
tämän näkyvän takana,
jossain muussa tilassa,
ei kaukana,

mutta sinne en nää,
sinisyys kaikkea hämärtää.

Sitt' katosin,
katosi vanha, tämä näkyvä,
katosi se uusi vielä tuntematon
- olen onneton.

Olen kuin poissa,
tämä näkyvä on poissa,
ja uusi näkymätön,
sitä kuvannut runoissa joissa
kulkenut muutamat viikot,
nyt… en muista niitäkään.

Ois onnellinen tila,
ellen tajuaisi,
että olen vähän onneton,
kun niin paljon poissa on.


Jo sisälle kutsuttiin...

  *

 

 

14.02.2010 21.00-
Kuin sisälle portista

Portista sisälle puikahdin
ihan oikeasti sen kokea sain,
arkea ympäriltäni hain.

Katosi kaikki pois,
aivan kuin tietoja, taitoja,
ei ollenkaan ois.

Aivot portille, muistotkin,
utuisesti menneitä muistelin,
- portilla ihmettelin:
ei näköä eteen,
ei näköä taa,
- pelottaa!

Siin' hapusin uutta,
ei maata, ei taivasta,
kaikki katoaa,
en ymmärrä olevaa
en tulevaa,
kaikki hetkeksi pois

- oi, jospa uni kaiken palauttaa vois!

 

Jotain muistin,
sen muistiin kirjasin,
sitt' sairaalaan kiiruhdin,
tutkimusten jälkeen nukahdin.

Vähin erin takaisin palasin
kuin unesta,
kuin unta se ollut ois.
Ei otettukaan minulta
kaikkea vielä pois.

  *

 

 

14.02.2010 21.30-
Tuttua

Tuon olin jo kuvannut,
portista sisälle tulon,         >>
vaan en oikeasti kokenut,
kuin kuvitellut vain,
nyt sen oikeasti kokea sain,
lähes kaiken olevaisen kadottain.

  *

 

 

14.02.2010 22.10-
Portilla hortoilin

Portilla hortoilin kuin tyhmänä vain,
kaiken hetkeksi kadottain.

Ymmärrys,
kuvat maailman taakse jäi,
kulkija portista sisälle käi.

Sumeni maa mennyt,
sumeni silmistä uus,
edessä oleva - outo tulevaisuus.

Kuinka tyhjää on seistä portilla,
takana sen,
siniseen utuun tuijottaen.

  *

 

 

15.02.2010 10.00-
Olipas kammottavaa

Olipas portin takana kammottavaa,
katsella hetki
maailmaa katoavaa,

miten tiedot,
taidot,
maalliset,
hetken niin kaukaiset.

Ja se, mitä edessä näkyi:
vain kynä,
soljuvat sanat,
ja olemattomat tulevat...

 

vain tässä,
tässä hetkessä,
riisuttuna,
avuttomana,
jossain kaukana
- portilla uuden maan.

  *

 

 

16.2.2010 08.00-
Runoilijan tosi

Miksi runoilija kirjoittaa,
mielikuvaa kuin todellisuutta,
sitten vielä elää sen
todellisuuden.

Kuin enteen hän itselleen kirjoittaa,
kuvaa tulevaa,
mikä eteensä pian lankeaa,
sen tarinoissaan aavistaa.

Ja pian huokaa runoilija:

-Min'EN kirjota!

Itselleni murheita eteen valmista.

Ai, ...mutta ne ilot?
Kyllähän minä niistä piirtää haluan,
ja jo taas innolla odotan,
kuinka niitä onnessani kaluan.

Vaan, mistä minä tiedän,
kumpia sanoja osakseni tänään,
ei sanat minua tottele,
puhuvat vain sanottavansa,
toteuttavat tahtonsa.

Jos hyvää lupaavat,
sitä jo innolla odotan,
vaan, jos jotain murheen sarkaa
- voi minua, runoilija parkaa.

  *

 

Näkijän lahjaako ystävällänikin,
koalalla,
kun jo aikaa näki,
ett'  olen ihan sininen leijuva,      >>
- no, näinhän tässä nyt ollaan,
sinisenä keikkuva.

-Koalaa! Miss' oot?
Minä täällä sinisenä
hetkeksi liittyneenä
sinisten sotilaitten kuoroon.

Ai niin, siellähän se,
hiljaisuuden majalla, pikku raukka.

  *

 

 

16.02.2010 08.15
Mitä muuta olenkaan kirjoittanut

Mitä muuta minä olenkaan kirjoittanut,
pitäisi oikein tarkistaa
- mieltäni aristaa.

Mitä tuokaan tie,
minkä enteen jo eteeni piirtänyt,
toteenko käynnistymään
sen sanoillani siirtänyt.

Vaan, onhan jossain lupauksiakin,
niitäkin eteeni sattumalta saanut,
leijuvat ympärilläni kuin haamut.

Vierelläni ovat ja odottavat,
ett' ajat kohtaavat.

  *

 

 

16.02.2010 08.30-
Sinisten miesten armeija

Sinisten miesten armeijaan hetkeksi liityin,
tääll' kaverit rinnalla käy,
vaan, yhteistä vihollista ei missään näy.

   

Vain enkelit valkeat leijuvat,
huolta pojistaan kantavat,
ravintoa ja turvaa antavat.

Vaan, mikä se sellainen armeija,
jolla ei vihollista?

Pään sisälläkö,
kehossako jossain,
kurkkii hetkin ja päätään nostaa,
jotain mennyttäkö kostaa?

Vai, yllätyshyökkäyksenkö onnistui,
sininen hetkeksi lannistui.

 

Niin, vihollinen on julma ja ankara,
ei anna siniselle armoa.

Vaik' hetkin me torjumme
ja voiton jaamme,
uuden iskun taas jostain saamme.

Pirullisen etevä kaarti sillä,
koukuttaa sinistä
tällä taistojen tiellä.

Hetkin on voitolla
niin että heikompaa hirvittää,
mutt' sininen on urhea,
hän hyökkäyksen lannistaa
                       kera valkoisten enkelein,
taistelun todellisten sankarein.

Vaan, miten käy sodassa,
sinisten vastaan vihollisten,
sinisten kera valkoisten?

Niin, huonostihan siinä aikanaan,
vaan vahvistuu siniset aina,
ja valkeat rinnalla taistellen
kasvavat taidokkaina.

-yks' sininen sotilas

  *

 

 

16.02.2010 09.10-
Hinta

-Mitä kauniimmat runot,
sen syvemmät viillot,

mitä kauemmas näkyä tahdot,
sen suuremmat painot,

sanoo kuin joku, joka tietää.

Hän tietää!

Sillä ilman viiltoja
ei ole syviä sanoja,
ja ilman painoja
ei ole kosketusta.

Ja ilman sanoja
ei ole kosketusta.

"Kosketus" on kosketus sydämen,
ihmisen sisäisen,
sinne runolla sanojen tie,
sinne sanat runoa vie,
sinne iloa,
sinne lohtua,
sinne surun murtamaan uskoa,
ikävään toivoa.

Sanoilla, runoilla, tarinoilla,
kulje rinnalla.

Ja jos rinnalla kulkea mielit,
myös nuo painot
kuin iloiten nielit.

 

Voi!
Joko taas minä kirjasin tulevani tien,
enteenä eteeni piirsin,
tulevia lähemmäksi siirsin.

Jos kummaan sen,
pyyhin kaiken pois,
elo toisinko silloin mennä vois?
Ois enne edestäni poistettu pois.

-Sana on näkyvä,
se on piirretty nyt,
ei enää häipyvä.

Sillä piirretty mikä piirretty,
sanottu mikä sanottu,
sana matkaansa lähti
toteuttamaan sen,
tavoitteen, ja tulevaisuuden.

Joku ain' jossain kirjoittaa sanasen,
ajatuksen kaukaisen,
se silloin on täällä
maan päällä.

Ja jatkaa kunnes saavuttaa sen
tarkoituksen.

  *

 

 

16.02.2010 09.25-
Putosin

Putosinko monttuun,
astuinko harhaan?

Miks' kadotin kaiken
hetken vaivan,
astuin maahan tuntemattomaan,

sumuun.

Tääll' sumussa etsin itseäin,
etsin hetkeä miss' elin, olin,
mihin yllättäen katosin.

Kuviin tutustuin,
kuviin, joita piirtänyt viime ajat,
piirtänyt uuden maailman rajat.

Mikä monttu tämä,
mikä harha,
sumuinen,
uusien sanojenko tarha,
kuin harha.

Vaiko, ...ei harha laisinkaan,
ei turha putous, monttu,
monttu, jonka pohjalla
uusi sanojen pussi,
sen kulkija unisena noukki.

Nous' montusta muuttunut mies,
putouksestaan hieman puutunut,
puutunut, mutta muuttunut,
kohdannut yhden rajan,
havainnut herkän ikuisuuden rajan.

Kuinka lähellä
se oikeasti onkaan,
kuinka vierellä,
kuinka rinnalla kulkeva,

ja ajan ollessa oikea,
kulkijan sisäänsä sulkeva.

  *

 

 

16.02.2010 09.40-
Ylös vaan!

Nyt, ylös vaan!
ja maailmaan,
takaisin eloa taistelemaan,
jakamaan sen min tavoitit,

- sinä tiedolla minua haavoitit.

Se tieto:
ei raja ole kaukana,
ja aika on sen matkana.

Kun aika kohtaa rajan,
alan uuden ajan.

  *

 

 

16.02.2010 10.00-
Onneksi ei

Onneksi ei monttu syvempi,
ei kuilu pelottavampi,
tunneli pitkä, tummempi,

vaan, jos ois ollut,
olisiko sana kaunihimpi?

Sit' en mieti,
en uskalla nyt,
hyvä kun täältä
olen ylös päässyt.

  *

 

 

16.02.2010 11.00
Taistelkaa pojat!

Minä lähden nyt kotiin!

Taistelkaa pojat
menestyksellä
yhteistä vihollista vastaan.

Onko se kuolema,
vaiko aika,
sit' en ole vielä selvittänyt…

Aika!
Aika se on,
ei kuolema.

Vaan, miten taistella aikaa vastaan,
kun en näe sitä,
kuin peilistä ainoastaan.

  *
 
 
 
Ja sitten kotiin!

 

17.2.2010     aamulla
Kuinka voi kadota

Kuinka näin tasaisella
voi kuin kompastua,
kadota pimeästä portista,
pudota kuiluun,
joss' kaikki on hetkessä toisin,
huokaista:
- Voi, kunpa ymmärtää voisin!

Kuinka hävitä voi hetkessä maailma,
se tuttu ja turvallinen oleva,
ja kohdata jotain,
mit' ei hallitse lain
- tuon portin
minä osakseni sain.

  *




                        LOPPU