Totuuden talo


Matkata totuutta kohti,
se aamukirkkaana hohti,
ja ilta sen vei...


01.06.2010    (Totuus-luennon aikana)
Välähdys totuudesta

Totuus on turvallinen
itselle, toiselle,
sillä itseäni varjelen,
ja sinua myös,

ja jos sinua totuudella lyön,
sinulta sanomasi syön,
ajatuksesi toiseksi käännän,
omakseni asian väännän.

Totuus on minun,
ja jos vahva oon,
varmuuteni viedä voi voittoon,
tai tuhoon.

  *

 

 

02.06.2010    (Bussissa)
Totuus vapaudessa

Puhut
   hyvyydestä,
      totuudesta,
         kauneudesta…

Mieti sanaa "vapaus",
sen vaikutusta kaikkeen,

sillä, ellei ole vapautta,
ei voi olla totuutta,
   ei rakkautta,
      ei kauneutta,
         hyvyyttä,

sellaisena kuin vapaus sen tavoittaisi,
se uuden sisällön kaikelle avaisi.

Ja mitä on se vapaus,
jossa kaikki toisenlaiselta,
puhtaammalta,
joka ihmisen unelmat lopulta täyttää
ja näyttää:
-Katso suoraan totuutta kohti,
hyvyys ja kauneus
puhtaina sinulle hohti.

  *

 

 

02.06.2010    (Odotustilassa)
Totuuden määritys

Mikä vaikeus on
määrittää totuus,
siitä kiinni saada,
sisältö avata,
sitä kuulijalle tavata.

Mikä vaikeus sillä,
totuudella,
ja sen sisällöllä?

Kas, totuus ihmiselle
ain' omansa on,
toiselta saama,
tai itseltä,
koettu lähellä.

Kuka sanoa voisi:
-Tämä on totuus, tai tuo,
kun joku jo uuden totuuden
piankin sijaan tuo.

Totuus on totuutta hetkisen,
kohta taas menneisiin kadoten.

Ihminen itse tekee totuuden,
kuvittelee oman suuruuden ja sanoo:
-Se on näin!
Ja huomenna uusi totuus
jo toisin päin.

Totuus on muuttuvainen,
se kasvaa,
antaa voimaa kuhunkin hetkeen
ja katoaa taas alta pois,
kuin ei koskaan
se totuutta ollutkaan ois.

Pidä totuus,
mi tänään totuutta on,
tai älä usko laisinkaan,
huominen
jo uusia totuuksia tavoittaa
- suurempia raottaa.

 -

Ja muutenkin,
mikä tässä ois pysyvää,
totuus hämärtää,
ja onko totuutta laisinkaan,
kun kehitys jatkaa ain' kulkuaan.

  *

 

 

06.06.2010
Totuuden portilla

Tämän runon minä kirjoitan
läpi kyynelsimän.
Kuuntelin kauniin iskelmän. (Tapani Perttu, Natali)

Totuuden portilla katselen
sen rautojen läpi,
kuvittelen elämän,
pyyhin kyynelen.

Ei hypätä voi portista jälkeen touhujen,
kiireisten tekojen,
kuin ovesta vain
vailla vaivain.

Ei!

Vaan, vajottava ensin hiljaisuuteen,
tyhjennettävä sekava mieli,
sulkea, unohtaa, loukkaava kieli,
kadota pois,
kuin ketään muuta
ei elämässä ois.

Olla vain -
olla vain ja uskoa
suurempia
- ain suurempia toivoa,

sitten vasta havaita
on portti hieman raolla.

Vavisten porttia raottaa,
kuin varoen silmin katsoa,
portilta vain
tuntein pelokkain.

Katsoa totuuden suuntaan,
sumeaan, sameaan,
odottaa, ett' aamuinen aukeaa,
ja kuva, joka eteen,
piirtyy kuin peilinä veteen,
herkästi katoava,
yks' tuulen vire, ja se on poissa,
eikä kuvaa voi katsoa
virtaavissa joissa.

Totuus takana peilin sen
on kuva käänteinen.

Toisin on nähtävä,
toisin kaiken kuultava,
portilla istuttava sen tolppaan nojaten
- huokaisten: -Oi, kuinka voisin minä nähdä
tuon samean taa,
kuinka ymmärtää vajavainen,
kuulla kuulevainen,
kuulla ja ymmärtää,,,

minua väsyttää.

  *

 

 

06.06.2010
Parantumisesta

Kuinka nähdä salaisuuden taa,
joka ihmisen voisi parantaa,
läheltä tai kaukaa,
koskettaa energiaa.

Onko mahdollista se,
tulla terveeksi muuten kuin lääkärin kautta,
lääkkeittä, leikkauksitta.

-Mahdollista kaikki,
ja paljon niin tapahtuukin.
Ihminen itse jo itselleen
parannuksia, apuja, suo,
yliluonnollinen tulee salaisesti luo.

Eikä tiedä itse,
ett' helpottaja kävi,
salainen vaivaa näki.

Vaan, kaikki ei parane,
ei itsellään,
ei autettuna,
ei lääkkeillä parannettuna.

Tapoja on monta
ja virkansa kaikella,
siinä paljon on salaisuutta.

Vaan, ihmisen voima itsessään
suuri salaisuus viel' on,
vaikka näyttöä paljon,
teko kuin uskomaton.

Joku kädellä toisen päälle
ja vaiva on poissa,
joku lääkkeellä saman,
joku veitsellä otti pois,
vaikka muukin ratkaisu ollut ois.

Usko on vahva,
ase parantava,
sen itseensä kohdistaa voi,
tai toiseen,
se avun yllättävän toi.

Toiseen ei auta mikään,
eikä uskonsa ees vahvista,
sisällään kasvaa kuolema,
ei paluun halua.

Halu on tärkeä,
ja luja tahto,
siitä vaivaiselle voitto.

Kaikki yhdessä,
ei hyljätä saisi yhtäkään,
ei ihmiskättä, ei energiaa,
ei lääkkeen tuomaa apua,
ei tekniikan ratkaisua.

Kaikki yhdessä on suurta,
parantaa ihmisen alkujuurta.

  *

 

 

07.06.2010
Etsi voima

Etsi voima,
lahjoja on,
annettu yltäkyllin.

Vaik' kyse ei lahjoista olekaan,
vaan halusta antaa ja saada,
ja sisäisestä sydämestä,
tehtävästä auttaa ja palvella
tietämättä,
etsimättä omaa,
tahtomatta asemaa.

Olla vain avuksi ja paikalla,
etsiä voimia ja tulevia

   olevia
      - ja unelmia.

  *

 

 

09.06.2010    05.50-
Hautausmaan penkillä

Kuvittelen meidät tuohon,
istumassa penkillä vierekkäin,
hiljaisesti vain
vuosien eron jälkeen
- hautausmaalla.

 

Sinä kesätyössä täällä
hiljaisten menneitten keskellä,
ymmärtämättä, missä olet päivät,
keiden joukossa työtäsi teet.

Sinulle ehkä vain kiviä ja istutuksia,
ei ehkä vielä mietteitä,
syviä menneistä,
olevista, tulevista.

Tässä istumme kuitenkin nyt,
isä ja tytär,
vuosien erot,
pahat puheet,
haukkumiset.

-Minä olen se paha,
haukuttu isäsi.

Hiljaisesti juttelemme niitä, noita,
ei yhteisiä asioita enää,
vaikka kuin hetki sitten
toisillemme tärkeät;
yhdessä leikimme
ja touhusimme kaikkea.

Sitten ero!
   Yllättävä.
      Nopea.

Isä katosi,
lähetettynä pois,
pahan tekijänä,
vaik' ainoa paha tekoni
oli kadonnut rakkauteni,
johon itse en vaikuttaa voinut.

-Viulusi kaunis
ei minulle enää soinut.

Tuon sinulle kerroin
muutamin sanoin,
yhteisiämme muistelin,

Sinäkin muistit niitä,
kasvoillasi ilme ihmettelevä,
elämä sinulle viel' ihmeteltävä.

-Minä olen odottanut, sinulle sanoin,
että kasvaisit,
saisit omat aivot, ajatukset,
joita eivät toiset ohjaisi,
puolestasi valmiiksi ajattelisi,

sitten,
ehkä sitten,
minä olisin taas uudelleen sinun;
isäsi,
   läheisesi,
      ehkä jotenkin vaikka tärkeä.

-Ei tässä elämässä aina
tunnu olevan järkeä.

Vaikka tässä onkin,
sen huomaa vasta vuosien,
vuoskymmenten takaa,
…niin paljon hiljaisia
täss' ympärillämme makaa.

Tai, ei ehkä sittenkään.
Ehkä sankkakin joukko viisaita,
elämän eläneitä,
ymmärtäviä,
seisovat vierellämme ja kuuntelevat,
kyynelsilmin katsovat; isä ja tytär.
Miten maailma onkaan julma!

Tai ajatus,
suunnitelma suurempi
näki tämän hyväksi;
eron,
oman tien kumpaisellekin,
ja paluun,
käden hellän kosketuksen
kymmenen vuoden jälkeen.

Täss' istuvat isä ja tytär,
elämän puhtoiset,
omien teittensä varrella,
toinen alussa,
eikä toinenkaan vielä lopussa,

ja ympärillä todistajien joukko,
hiljaisesti nyyhkivä.

Ihmeellinen elämä!

  *

 

 

09.06.2010    06.20-
Onko heillä aikaa

-Onko heillä aikaa tähän,
mietin ja kuvittelen,
-kuolleilla seurata meitä,
kulkea edelleen näitä maallisia teitä,
kuin salaisesti kuunnella ja katsella,
vanhoja tapailla,
menneitä muistella.

Eikö muuta,
mitään parempaa, ole tarjolla,
kuin jatkaa tästä, minkä taakseen jätti,
lopussaan pois lähti
ja surevat suremaan jäi.

Eikö luvassa muuta
ajan näkymättömän verhon takana,
eivätkä ole edes kaukana.

Ehkä!

Ehkä ihan lähellä,
silmillemme näkymättömässä.

  *

 

 

09.06.2010    06.30-
Viestejä menneiltä

Meedio välittää
viestejä menneiltä.

Yleisö seuraa
kuin henkeään pidätellen.

Täysi sali,
valot ja kamerat,
kyyneleiset silmät,
ja innokas, lempeä, lavalla,
kuolleet vierellä
tai selän takana.

Muistuttavat menneistä,
naurattavat meitä.
Yleisö itkee ja iloitsee:
-Minä tiesin!
Hän elää, on jossain.

-Keittiössä luonasi,
iltaisin makuuhuoneessa vierelläsi.

-Tiputtelee lantteja merkiksi.
Ne ovat häneltä,
miksi et poimi niitä?

Joku jatkaa siellä juomistaan,
katselee kirkassilmin
tyttöjen perään edelleen.

Ymmärrys menneisiin
herää vasta kuoleman jälkeen.
-Pian näemme jälleen, kuuluu lupaus.
Ihana anteeksiantamus.

Siinäkö se?
Elämän suuri tarkoitus.

Kaikki jatkuukin
kuin oisin edelleen tässä,
nyt vain näkymättömässä,
toisessa muodossa näkyvässä.

Ja siellä ympärillä ystäväin joukko,
pyörivät keskenään kuin täällä ennen.
Näen ihanan tulevankuvani menneen.

Siinäkö se!
Näinkö yksinkertainen,
näin tavanomainen?
Näinkö pieni sittenkin on ihminen?

Olenko tiedosta ees onnellinen.

 

-Mitä muuta kuvittelet?, kuulen kuin kysyvän,
puoleeni huokaavan.

  *

 

 

09.06.2010    06.50-
Muuta odotin

En tiedä mitä.

Jotain muuta odotin.
Suurempaa.
Jotain sellaista,
mitä en osaisi kuvitella.

Saisin uusia maita katsella,
tuntea suuruutta,
uudenlaista kauneutta.

Jotain todella kaukaista,
ymmärtämätöntä,
ei kuin väritöntä elämää.
Saman jatkuminen järkyttää.

Vaik' eihän vikaa tässä
nyt näkyvässä,
paljon on hyvää ja kaunista.
Vaan, paljon on myös kauheutta,
ahneutta,
vääryyttä ja valtaa,
joka toisia soimaa.

Eikä ees kunnon rakkautta,
sellaista, jota ei selittää taida,
ei vain sitä,
jossa onnessaan saa
toista ihmistä naida,
elää hetken onnen kukkuloilla,
ja sitten kaikesta tapella.

Mitä se nyt on - muka rakkautta!

Eikö tämän suurempaa
ole tulevassa tarjolla?

 

Hetken pytyllä istun,
ymmärrän,
kuulen kuin ajatuksen:
-Älä masennu, ystäväin,
tasoja on enemmän.

  *

 

 

14.06.2010     07.00-
Tahto paremmasta

Parantuminen,
tahto paremmasta,
kyse suuremmasta parantumisesta,
kuin tahto ihmisen,
kyse iankaikkisen osuuden,
kasvun nopeuden,
laajuuden.

Parantuminen vaivasta
ei ole ihmisen teko,
vaan teko suuremman tarkoituksen,
kasvun merkityksen,
sairauden.

Etsiä parantumista vaivasta,
etsiä totuutta, mi helpotuksen toisi,
avun soisi
vaivaa näkemättä,
kärsimättä.

Kasvaa kuin ilman vaivaa,
helpotusta ihmismieli itselleen
ain' kaikesta kaipaa.

Helpotus,
kasvu kehityksen,
vaivan palkkana uurastuksen
ja elon ratkaisujen.

Vaan, jos vaiva,
eloa syvältä kaiva,
vaivan kautta kuljetus
on suurempi kuin helpotus,

jos vaivan kautta saatu parannus,
ois suurempi,
kuin ihmeenomainen helpotus,

niin, kumpi kasvatti
suuremmin ihmistä:
vilahdusko vaivan alta,
vaiko vaiva,
mi koettelee kaikkialta,
antaa syvyyttä
nähdä elon tarkoitus,
kehitys,
olla kuin oikeus,
etuoikeus,
olla väline kaiken kasvun,
olla väline kehityksen,

ja lopputulos
hyvä lie molemman,
vältti ennenaikaisen kuoleman.

Sillä kaikilla ei uskoa kaikkeen,
toisilla kaikkeen usko,
toiselle apu ihmeinen,
toiselle pelastus vaivainen.

Kumpi eteenpäin
vei kehitystä ihmisen,
kumpi esiin toi
ihmisen suuruuden,
kumpi suuruuden,
mi johdatti tekoon ihmisen.

Ei masentua pidä vaivasta,
ei vaivan parantumisesta,
ei avusta,
min kehitys eteen toi,
ihmekin ihmeen tehdä voi.

Vaan,
eikö toipuminen
ain' ihme ihmisen,
vaivan poisto parantumisen
- käsi suuruuden.

  *

 

 

14.06.2010
Totuus on enemmän

Totuus elon, ihmisen,
ei ole vain lause, kaksi,
toisi kaiken helpommaksi,
ett' viisauden sana
ratkaisi kaiken sen
vuos'tuhanten kehityksen,
elon tarkoituksen.

Vain lauseella, kahdella,
ois ratkottu suuruutta.

Totuus ON!
sitä ei voi kiistää,
totuus on,
vaan selittää se,
ymmärtää suuruus kaiken takana,
ymmärtää ihmisen aivoilla.

Jos ois se totuus niin pieni,
ett' ihmisaivo sen selitti,
mikä olikaan totuus,
jonka ihminen ratkaisi.

Kas' ei ihminen itsessään
salaisuuksia ratkoa voi,
ei suuruuksia nähdä,
min suuruus eteen toi.

Ihminen nähdä voi palasen,
ymmärtää sirusen,
jonkin suunnan totuuden,

kaikki enempi on ylpeyttä,
kuvitella itsestä suurempi,
kuin suuruus,
joka hänet tänne toi,
salaisella tavallaan loi.

Enemmän nähdä voi suuruudesta,
enemmän ymmärtää totuudesta
jos suurempi suuruutta raottaa,
pientä ikkunaa tai ovea,
josta silmin häikäistynein
hieman katsoa.

Sen tarkoitus vain:
-Näe!
on viel' enemmän, ei luulla:
katsoin totuutta!

Vaikka se olikin siellä,
sen kirkkauden takana,
jota et ees katsoa voinut silmilläsi,
et korvillasi kuulla,
jotain vain sen kirkkauden suuntaan
saatoit luulla.

Älä siitä muodosta totuutta,
jos sinulle olikin ripaus uutta.

  *

 

 

10.06.2010
Vanhat haamut

Syöksivät päälleni vanhat haamut,
lyövät,
syövät,
korvani ummistavat,
silmäni sumentavat,
raivon aikaan saavat…

raivon! raivon!

Miss' vapaus,
miss' lepo, rauha,
mielenrauha…

-Olet vahva.
Vaan heikko sanoutumaan irti kahleista,
nauttimaan vapaudesta,
min päättäväisyys tuo,
…rauha tulee sun luo.

Aamu aukeava rauhaisa,
sen haamu vanha hajottava,
katoavat sanat, sävelet,
hermostuneena ympyrää kävelet
- ja kiroat!

Siinä rauhassa,
mielentilassa,
pysyvät sanat kaukana,
saat vain ilmaan tuskaasi karjua.

Vaan, hetki vielä,
on vapauden taistelu loppuun käyty,
kaikki koetus nähty,
min rauhattomuus,
vanhat haamut aikaansa saavat.

Et tiedäkään vielä,
mitä vapaus on,
todellinen sielun, mielen, vapaus,
miss' sanojen virta
tulee sun luo.

  *

 

 

15.06.2010
Miks' on niin vaikeaa

Miks' on niin vaikeaa
vapautta tavoittaa,
vaik' ohje on: -Tee näin!
Silti toimin toisin päin.

Herkkä sydän
ja mieli,
varovainen kieli,
ettei toista loukkaisi,
vaivoja toiselle antaisi,
ongelmiin johdattaisi,
siks' vaikea sanoa: -Minä lähden,
oman vapauteni tähden.

Miks' on niin vaikeaa
vapautta tavoittaa,
vaik' tahto ois aamusta
ain' iltaan saakka
ja viel' yölläkin huokailla:
-Vapautta!

Niin kuitenkin,
olen palvelija ahkerin.

  *

 

 

21.06.2010
Ihminen suuri

Yli-ihminen
on jokainen sisällänsä,
yli-ihminen,
suurempi, min näkee silmillänsä,

eikä näe
toinen toisen suuruutta,
näkyväinen
ei paljasta salaisuutta.

Ja salaisuus myös
on ihmisen elämä,
   syntymä,
      ja kuolema,
         kuin kehä jatkuva,
vaikkei siitä aina
olekaan varmuutta.

Kun tuon kirjoitin,
olikin käteni alla sulka,

pieni ja niin kaunis,
  

muistutti minua
ajasta ja paikasta,
min piirtelin kerran,
kun sanojaan kuuntelin,
kaukaisia ihmeitä katselin
ja mietin:

-Mikä onkaan paikka tuo,
mistä outoja sanoja
lähetetään mun luo.

Ja taas sinä olet siinä,
yksi pieni lähettiläs,
mitä kertoa tahdot sä nyt?

-Minä kerron sen salaisuuden,
mikä silloin kertomatta jäi.
Olit silloin nuorempi
ja matkalla portille,
nyt portti jo taaksesi jäi.

Ja tämä sininen maa
on salaisuuksien maa,
täällä sulatkin toisin vaikuttaa:
sulat on avaimia portteihin,
avain, ja kynä,
ja sulassa on voima.

Ja kuten muistat sulkien maan,
se totuuksia tavoittaa,
ja elämä,
jokaisen pieni ja suuri
on tärkeä.

Eikä toista koskaan mollata,
sillä niin pienellä kuin suurella
on samanarvoinen tehtävä.

Olet nähnyt sulkia
maassa lojuvia,
   et ole tarttunut,
      et ylös poiminut,
         et kuunnellut,
…et ole jaksanut,
et uskonut enää,

sinun voimasi söi
tuo taistelu vapauden puolesta
ja kahleita vastaan,
ja kun, katsos,
täällä toisin ihmisiä myös ravitaan.

Ravinto takana suuren portin
on toinen kuin tiellä täällä,
tämän uuden maan päällä.

Ja kun kuljet sä kahta;
viel' hetken vanhaa
ja nyt uutta,
toinen toiselta voiman söi,
se heijastui tänne,
kun ihminen karkea herkkää löi.

Täällä,
tällä tasolla,
sinisen maan matkalla,
on toisenlaista ravintoa,
jota tulee nauttia
ja sillä vahvistua.

Sitä sinulle nyt sulat vuorollaan tuovat,
sisäistäsi vahvistavat,
ja sillä voimalla sekin osanen,
mi kulkee viel' takana kaukaisten porttien
voimansa saa,
ja jaksaa siellä
viisaudessa vaeltaa.

  *

 

 


22.06.2010
Kerro, kerro!

Kerro, kerro, sulkanen,
voimasta suuruuden.

-On maita,
   on tiloja,
      on maailmoita,
joita ihminen elää,
joissa vaikuttaa,
näkyvissä,
näkymättömissä, vaeltaa.

Ei puuro kaikkiin,
ei ravinto yhteinen,
kaukaisten ravinto
on hienojakoinen.

Vaikutuksensa kaikella kaikkeen,
alhainen ylhäiseen,
ylhäinen alhaiseen,
ja ympärillä oleva maailma
hohtaa ravintoa.

Siks' kuljet sinä missä vain,
voiman on oltava rinnalla,
voiman,
mi siinä maassa vaikuttava,
   tilassa,
      olossa,
         tulevassa,
yhteisessä unelmassa.

Ja kun kaikki on
yhdessä yksi,
tulevat yhdessä
yhdistetyksi.

Silloin on merkitys suuri sillä,
millä ja miten sinä elät,
millaisia unelmia elättelet.

 

Sillä katsos,
kaiken lähde on ravinto ja voima,
elit missä vain,
ja ilman noita,
on elo vaivain.

  *

 

 

23.06.2010
Portilla uuden kuun

Kuvittelen,
että ensi kuussa kuvailen kauneutta,
mitä se on,
  - mitä kaikkea se on.

Vaan, nyt huomaan,
kun yllättäen uudelle portille kulkeuduin:
kauneutta suurempi on voima.

Sillä, ei ole kauneutta,
ellei ole voimaa,
  - oikeanlaista voimaa,
mi synnyttää kauneutta,
  - ja vastavoimaa,
joka synnyttää rumuutta.

Tuo rumuus
on lievä sana,
oikeammin on sanoa, tuhoa.

Vaan, olkoon tuo tuho,
tulkoon se uudelleen myöhemmin,
kun näen enemmän, ja selvemmin.

Kauneudenkin näkeminen on salaisuus,
johon johdattaa ihmistä
tää voima uus.

Sillä, ei kauneutta ole yksin se,
min silmilläsi havaitset,
kauneutta on viel' enemmän;
   korkeammin,
      syvemmin,
         laajemmin,

näkyvässä,
kuin myös näkymättömässä,
  - sitä kohta ihailen.

Ja se kauneus,
mi silmiltä salaista,
on ikuista.

Tuo toinen,
jota silmin ihailemme,
on ajallista ja katoavaa;
   aika,
      vuodenaika,
         rauhattomuus,
            rauha,
sitä kadottaa.

Rauhattomuus on riidat ja sodat,
ja rauha,
on se helppo aika,
jonka sylissä
voi kauneus kadota.

Siis, portille uudelle uuden kuun,
kesäisen helteen
ja luonnon kauneuden,
  - sinne jo kurkistelen.

En kauneuden portista,
en rumuuden,
vaan voiman,
mi takana kaiken sen
  - sitä tässä varoen
nyt availen.

  *

 

 

23.06.2010
Minä löysin

Sinä löysit sen,
portin totuuden,
vaik' totuus suurempi on,
kuin yks' portti,
yksi näkymä ihmisen,
etsijä löytää voi suunnan sen.

Sinä löysit sen,
portin iäisen,
vaik' iäisyys suurempi on,
kuin yks' portti,
yksi näkymä sen,
ihminen elää voi elon onnellisen.

Sinä löysit sen,
salaisuuden,
vaik' salaisuus suurempi on,
kuin yksi katselmus vain,
salaisuuden salaisuudesta
osan matkalleni sain.

Minä löysin sen,
tien hyvyyden, rohkeuden.

  *

 

 

23.06.2010
Nyrkkeilijöiden patsaalla

 

Täss' istun,
nyrkkeilijöitä katselen
ja mietin:
-kuinka raskas olikaan kevät,
kuinka monesta taisteltu pois,
hetkin itkin,
kuin voimaa ei lainkaan ollut ois.

Vaan, taistelun kautta voimaton,
voimaton,
- tie uskomaton ja raskas
olikin minulle tärkeä
ja kohta rakas,
kun ymmärrän,
minkä tähden kaikki tää vaiva

-uusi voima esiin kaiva!

Ja minä löysin sen,
uuden portin,
uuden tulevaisuuden
  - ja rauhan iällisen.

  *

 

 

23.06.2010
Kaunis hetki

Kuinka kaunis hetki,
aurinkoinen puisto,
vapaana kirkuvat lokit,
kukkien värikäs loisto,
leikkiviä lapsia ympärillä,
- ja rakennusmiehiä tauolla.

Yksikin istuu tässä,
penkillä vierelläni,
nuori mies, luulisin,
en ole katsonut…

ei vaan, onkin jo vanhempi,
yli viiskymppinen,
salaa vilkaisin,
ja omenaa syö
keveän lounaansa jälkeen
jatkuu taas työ.

Niin, tässä istun
ja tunnen olevani vapaa.

Siis, tuntea se
on enemmän,
kuin oikeasti olla,
sillä vapauden tunne
on sisäinen tila,
joka enemmän on
kuin ois ulkoinen vapaus.

Nyt siis tunnen: olen vapaa,
ja alkaa kesä,
ensin Juhannus
ja sitten kesä,

vapautuminen kaikesta
ja kasvu uuteen,
katse kohdistettuna
uuteen tulevaisuuteen,
min portteja hetken kolistellut,
hapuillen avannut
ja ihmeissäni sisälle katsellut.

Se on kaunista!

  *

 

 

24.06.2010

Hyvää Juhannusta

...niin kaunista on tää,
min silmilläni,


vaan viel' kauniimpaa on,
sen tunnen sisälläni.

Iloista kesää kaikille.

-harri

  *

 

 

23.06.2010
Kesällä

kesällä
aikaa on ajatella,
sulatella kevättä,

kerätä voimia
syksyä varten,
menneistä levätä,

katsella luonnon kauneutta,
ihailla kesäisiä öitä,
elää hetki miettimättä
tulevia töitä.

  *