Sivu 7

6<  >8

Voi, kuinka tunnen jo
kaipuuni kasvavan muotoon menneitten,
kuinka ihana oli piirrellä kaikkea,
kuvata kuvia hullutusten,
leikkiä sanoilla lasten lailla,
kuinka iloitsin, nautin, kätteni töistä,
 - ja ihanista öistä.

Nekö kaikki
mun taakseni jäädä nyt saa?
kuivan maan kulkija huokaa.

-Turhaan sinä huokailet menneitten perään,
kunhan uuteen ensin heräät,
näet, mitä tarjotaan
tämän kuivan takana,
mikä silmillesi vielä kuin vaalea lakana.

Mikä kauneus täällä,
kuvien kirjo,
mikä soittojen suloinen pauhina,
 - olet pian kuin kotona.

Ja kuka sanonut,
että tämä yksinäistä ois',
kunhan valuvat suomut
silmiltäsi, korviltasi, pois,
sinä viel' huokaat:
Oi, kunpa tämä ikuista olla vois'.

Eikä mikään vanhasta oikeasti
ole otettu sinulta pois,
vaan uusin silmin
näet myös kaiken sen,
miten kuljit tietäsi tänne kasvaen.

Arvonsa kaikella,
ja tiellä aina,
mikä kuljettu uskoen, toivoen,
kiivailtu kuin mieltä vailla.

  *
 

03.01.2010

Et jalkaasi kivehen,
ei jalkoja,
vaik' polku on karu
ei kiviä.

Kivet ovat sanoja,
niiden päällä voit kulkea,
ja kulku päällä sanojen,
on kulkua päällä kuvauksien,
 - lupauksien.

  *

6<  >8