19.05.2010
Tärkeä keho

Tää väline,
tämä keho lähellä,
on elämälle tärkeä.

Sen kautta aistia,
maistia maailman tuulet,
koetella kaikki minkä kuulet,
tuntea tuoksut,
ihmisen ihanan pinnan,
väärien tekojen rangaistukset,
vaik' julman linnan.

Keholla tuntea saa vaivat,
väsymykset,
seuraukset,
elämän iskut ja kolhut,
ilon hyppelyt
ja raskaat polut.

Se kerää tietoa, taitoa, ymmärrystä,
osoittaa kiitosta, hyväksymistä,
kantaa toista, mi avun tarpeessa on,
ja toisille julma
jos sellaiseen tahto
tai tehtävä kuin kohtalon.

Tämän kehon kautta kaikki,
tämän ihmeellisen ihmisen,
elän elon merkillisen.

  *

19.05.2010
Vaiva on voima

Taistella vastaan sairautta tai vaivaa,
se mieltäni nyt painaa.

Olen heikko jos sairastan,
olen kuin rassukka vainen,
jos jossain kohden vaivainen.

Jos minusta vikaa löytyy,
mieli nöyrtyy,
maahan pian vaipuu,
mies taipuu.

Olen heikko!

Peilistä katsoo surkea mies,
kuin aamu-ruttuinen peikko.

 

Tuossa ajatuksessa on jokin vika,
ei elämä kulje noin,
vaikka maailman meno toisin osoittaisi,
kun joskus huonosti voin.

 

Suru muuttaa ihmisen,
ja sairaus syvälle luotaa,
katse kääntyy muuallen,
heikolle viisautta suodaan.

Jospa oppisin jo näkemään,
kuinka onnellinen olla voisin,
vaik' sairauden, vaivan, kautta hetkisen
joudunkin elämään toisin.

Tuo toisin jo raiteilta suistuttaa,
elämässä muutakin, se muistuttaa,
arvoja uusia, kauemmas kantavia,
sisäiselle enemmän antavia.

Jos aina vain vaivaton, huoleton,
sylissäni kuin onni ikuinen,
se alkaa jo haista,
ei hyvää oloa enää maista,
katoaa elämän väri ja maku,
joistain tuhoavista pakko-haku.

Ja jos viel' joksikin suureksi aiot,
mielesi viisaaksi,
toisen rinnalla kulkevaksi,
kuinka voisit olla sinä oivasti siinä,
koskettaa olkaa ja huokaista:
-minä ymmärrän sinua,
jos mikään ei ole painanut minua.

Ajatus on muutettava,
vajavaisuus, kipu, sairaus,
on voimaksi luvattava,
ja nähtävä:
ei turha, ei tarpeeton, ole kipuni mun,
ja väärin se,
jos itseeni sulkeudun.

Jo kasvuksi katsottava koetus tää,
josta kehoon, mieleen,
merkkejä jää,

ja jälkeen tään kuin kurituksen,
löydän itsestäni voiman uuden.

  *

23.03.2010
Huokaus

Rukous
on huokaus,

huokaus
on rukous.

Jokainen ain' joskus
eloansa huokaa,
hetkeä,
   työtä,
      tehtävää,
minulle
   viisautta,
      järkeä,
suokaa.

Sen kuuli hän,
sinua ymmärtävä,
salainen ystävä.

Uskoitko,
vaiko et,
voimiin suurempiin,
jonkin uskon perusteisiin,
ei väliä sen,
huokaus on
yhteys sisäinen.

Huokaus kuultu,
kuin rukouskin,
ja vastaus matkassa
jo ennen sinua,

-huomaamattasi
lähestyit minua.

  *

Todellinen syyllinen

Yritän taistella
kuin kuolemaa vastaan,
joka minua kulmistani nakertaa
- yrittää masentaa.

Tai oikeammin,
eihän se minua masentaa yritä,
itse jos masennun vain,
työtäänhän se tekee,
annettua virkaa,
jonka joltain tehtäväksi sai.

No, kuka se sitten on,
joka minua nakertaa,
   kuka päälleni vaivoja,
      kuka kasvoihini uurteita,
         kuka voimani syö,
            uusilla puutteilla lyö?

Kuka on hän?

Ketä vastaan kuin taistelen,
   kuntoilen,
      terveellisesti elelen,
         oikeata ravintoa,
            vitamiineja, hivenaineita…

ja kuitenkin hän on voimallinen
kaiken tuon läpi
minua vähentämään,
puuttuu tahtomattani mun elämään.

Kuka sinä olet!
sinä ankara vastustaja,
kehoni kuluttaja?

-Ei nimeä minulla,
ei kuolema, ei elämä, sinua syö,
ei sinua millään lyö,

aika vihollisesi vain on,
aika,
ja siinä on sen taika.

Eikä sekään sinua lyö,
sillä on vain sellainen työ,
koska kaikella ain' aikansa auringon alla,
ja auringollakin,
se vaikuttaa kaikkialla.

Eikä aikakaan vielä
ratkaisua tuo,
joku suurempi voima
tuo sinut ajan luo,

ja silloin syyllinen ei ole aikakaan,
vaan hän,
ken kaiken aivoittaa.

  *

Sodin elämän puolesta

Taas tässä,
kuin kuoleman penkillä,
…vaiko elämän?
tiedän kyllä
minunkin lähtevän.

…vaan en lähde vielä,
minä elän!

Elämää tämäkin,
vastustaa vaikeuksia
mi tuottavat minulle haikeuksia.

Tulisiko tämä kaikki
ehkä jo nähdä toisin,
…jotenkin toisin,

ei kamppailuksi kuolemaa vastaan,
vaan kamppailuksi elämän puolesta,
lopettaa puheet huolesta,
   min tapaaminen täällä ain' synnyttää.

Minähän taistelen?
sodin vaikeuksia vastaan,
en teekään kuolemaa,

sodin kuin puolesta elämän,
ja perässäni tulevain,
autan
   taitojen kasvavain,
      tiedon,
         viisauden,
            ymmärryksen,
min ihminen ihmisestä saa,

…on tämä hetkin rankkaa!

Mutta,
jos aattelen näin,
katseen käännän itsestäni pois,
   tuleviin päiviin,
      ihmisiin,
         uusiin sukupolviin,

silloin jo kaiken toisin nään,
ja kiitollisen ilmeen,
huokauksen joskus,
kun jo helpomman avun toinen sai,
kuin minä tänään,

ja jos katselen vieläkin kauemmas,
vuosien,
vuos'kymmenten taa,
pitäisi kait minunkin
puolestani sinne kumartaa.

Joku kärsi tietämättään,
apunsa antoi,
kehitystä eteenpäin
itsellään kantoi.

Lisääntyi viisaus,
tieto, taito,
ihmiselämä on
kehitys aito.

  *