|
Syksyinen maa
maa varisseitten lehtien
maa kuolleitten
lepoon uupuneitten.
15.11.2010
Tuosta
sisään - ja tuosta ulos
Yks' aamuinen ajatus viel'
porteista
- porteista elämän -
elo niitä täynnänsä.
On portti tulla
on portti lähteä
elämässä
asiassa
kasvun rupeamassa.
Tulo, syntyä tänne
on portti ensimmäinen
lähteä täältä
portti viimeinen
ja portin jälkeinen
kertoo tarkoituksen.
Portti kouluun
oppimisen tie
sisään mennessä ei selvillä
minne kaikkialle se vie
ja kun vihdoin valmista
sen jälkeen vasta
raottaa vaivan tarkoitusta.
Jokainen suhde ihmisen
on portti salainen
portteja toinen toiselleen
kasvuun
kehitykseen.
Ja työ
elon tehtävä
on monien porttien
tulos näkyvä
kuin viimein tarkoitus elämän
vaik' tarkoitus suurin
on itse elämä.
Jokainen portti sisälle
kätkee myös portin ulos
ja matkan jälkeen
selviää matkan tulos.
Voi tätä porttien
elämää!
kolisten sisään
kolisten ulos
ja jokaisen portin jälkeen
jossain häämöttää
- tuolta taas sisään
tai, tuolta viimein ulos.
Ja jälkeen portin
sen viimeisen
minä ihmettelen:
-Kuka ikinä keksi
tään porttieni määrän
yhdenkään en voi osoittaa
olleen tarpeettoman
tai väärän.
Onko ajatus porttien
lohduttava
vaiko pelottava?
Jos kerran ei ole toista
ilman toista
kaikki väliaikaista
ja aika väliaikaisen
on vain välimatka porttien.
*
11.11.2010
Ees
yksi rakkausruno
Jos silti ees yhden rakkauden
mä saisin kuvata
kun katson tätä pientä patsasta
haluaisin luvata:
On se mahdollista - on se -
tuntea se oikea
kun tulee hän vierelle
miten yhtyvät kehot
kuin yhdeksi
miten kädet
teot yhteisiksi
miten kasvot toisilleen kaunihiksi
- ei katsomiseen väsy -
ja sydämet yhteisiksi.
On se mahdollista - on se -
vaikka elämä
kovin on heitteleväistä
mutta vahvistu - ja usko -
katso näitä kahta
- kahta lempiväistä.
*
11.11.2010
Sinä
huolehdit
-Sinä huolehdit, pieni
huolehdit sanoistasi
kaipaisit leperrellä lemmestä
kuvata luonnon kauneutta
maan ihanuutta
ihmisen
suhdetta ihmiseen
toivoisit hetkin
ett' voisit keskittyä ajalliseen.
Se on tärkeätä,
ei sitä kiellä kukaan,
mutta viel' tärkeämpää ihmiselle on
mitä saa hän täältä mukaan.
Ei sitä monikaan ajattele
ei ajattele ääneen
vaan salaisesti
hiljaisesti
hän hetkin taipuu
tään kysymyksen ääreen.
Ja on hetkiä elämän
elämän pysäyttävän
tulee sairaus
tulee pelko vierelle
tai saa hiljentyä
arkun äärelle
siin' viimeistään
hän huokaisee
elon arvaamattomuuden
havaitsee:
-Hän eilen viel' oli tässä
emme tienneet
ett' olikin hän lähtemässä.
Vaan minne
minne meni hän
kohtasiko lie
jo ennen mennee ystävän.
Tai jos sairaus riipii
elon voimia
ajatukset kaukaisiin hiipii:
-Miten minun tässä käy
jos huominen ei enää näy.
Siin' ajallinen kauneus
ei suuresti kanna
ei runo rakkauden voimia anna
mutt' sana lohduttava
mikä on sun tuleva
se rakkaaksi kasvaa
ja lohtua antaa
ja jos nousikin vielä
elon päiviä jatkaa
hän toisin kulkee
elonsa loppumatkaa.
Siks'
älä huolehdi, pienoinen
sanojesi kulkua
ajallaan niille
löytyy monta lukua.
*
11.11.2010
06.00
Jo päiviä oottelin
arkisia touhuilin
ja huokailin: -Aika kuluu, ei sanoja,
miks' en tavoita
miksi näin hiljaista.
Oliko lie liikaa arkea
vaik' monia ihania tapahtumia.
Sitt' vihdoin
heräsin aamusella varhain
mieltäni ammensi
hämmensi
ajatus portin
ja sen salaisuuden
…sain näkymän uuden:
11.11.2010
05.00-05.52
Portti - sisäinen
unelma
Portti on hetkessä
ei paikassa
portti on kasvussa
ei katoavassa
portti
on suuremman avata
ei vajavaisen kulkea
portti
ei ole tarina
se on sisäinen unelma
jonka toteuttaja
on elon kudelma.
Ei kuin leikitellen
ei ilman vaivaa
ei elon piirrettyä tarkoitusta
voi sisälle kurkkia
sillä silloinhan sinne
vois' kuka tahansa
ja pianhan se
tapahtuisi rahasta.
Tarinat
mielikuvat
kulkevat porteista kaukana
vaik' niissäkin
on monta kaunista
vaan portti
mi kulkee totuudessa
ei olekaan silmän kaunista
ei viihtymisen tarkoitusta
vaan elon kasvua
kohti suuruutta
ja sisälle piirrettyä
tarkoitusta.
Tuo oli minulle
kun edeltä kuvittelin
ja syksyn porttia katselin
ett' siitä vois
jonnekin kurkkia
kuin noukkia
salaisuuksia
- ihmisen mielikuvia.
Oikea portti
ei ole nähtävä
ei silmin
ei korvin kuultava
ei
mielen luultava.
Oikea portti
on tapahtuma
hetki
toisen toiselle avata
kuin sisälle kutsua
vaik' ei minnekään astua.
Se on tila
kuin hetki ajaton
paikaton
vaik' kaikessa aina
aika
ja paikka on.
Ja siinä hetkessä
ajattomassa
siinä paikassa
paikattomassa
on se portti
josta katsella
kuunnella
- suuruutta
ja silloin avautuu
se salaisuuksien maailma
joss' kulkevat
sanat kulkemattomat
soivat sävelet
sävelettömät
jossa suuruus
tuntemattomiaan avaa
ihmismielelle
suuruuksia tavaa
ja siitä poimii ihminen
sanasen
sävelen
saa kosketuksen
suuruuden
sen piirtää
muuntaa
näkyvälle
runolle
sanalle
sävelelle
ja yrittää tavoittaa
sen hetken
sen tunteen
min ajassa ajattomassa
kokea sai
kun vajavuus
kaikkeutta nai.
Näin aukesi portti
ei voimasta ihmisen
ei keksittyjen mielikuvien
vaan kädestä suuruuden
raotti harsoa
tuntemattomuuden.
Miks' teki hän niin
miksi kutsui kulkijan
kuin taivaisiin
vaik' kyse ei taivaista olekaan
vaan tilasta
ajasta suuremmasta.
Miks' katsoi hyväksi
miksi portin aukaisi
sanoja vuodatti korville kuulla
- korville sisäisille
miksi säveleitä
- tuntoja sisäiselle
miksi näyttää tahtoi
kuin alkulähteen
voiman suuruuden
ripauksen totuuden.
Niin, miksi?
-Voimaksi
kasvuksi
sisäisen kosketukseksi
sen sisäisen ihmisen
jolla yhteys suuruuden
joka janoaa
kaipaa
suurempaa voimaa
se näin sen sai
kuin salaisesti
huomaamattaan
sisällään tunnistain
ja vahvistuen siitä
kuin pienestä jyvästä
jaksaa katsoa
uskoa
kulkea
tätä vajavaisen osuutta
kohti salaisuuksien suuruutta
- sisäisen unelmia.
*
05.11.2010
Minä
jo kaipasin
Minä jo kaipasin
matkankin hiljaisuuteen tein
sanoja oottelin yöt ja päivät
syksyiset päivät hiljaisiksi jäivät
vain kuvia muutamia
kauniita portteja kuvittelin
vesien taakse
taakse peilien
uhkailin maita tuntemattomien.
Minä tiesin
se siellä on
jossain … jossain
vaan en ymmärtänyt
en sanoja kulkemaan saanut
kuin kotona vasta
sormet näppäimillä
sain haltuuni arvokasta.
Arvokasta?
Kuka sanoo, ett' arvokasta?
Sen itsessään tuntea lukija
voi,
kuulija sisällänsä
sanat hänelle oudosti soi
ja mielikuvan tulevasta
kaukaisesta maailmasta
jonnekin sisällensä loi.
Ja minä mietin
sitten istuin ja kirjoitin: ...
05.11.2010
Minä mietin
Minä mietin
ja pelkään tulevaa
jos saankin
astua mun unelmaan
miten veisi se minua
miten koskettaisi sinua
miten olisin silloin
olisinko kuin nyt
nauttisin vapain illoin…
vai, tää ihana rauhako päättynyt.
Olen kuvaillut portteja
katsellut kaukaisuuksiin
kuin unikuviin
vaan, mitä siellä oikeasti on
- maailma tuntematon.
Kuinka kuvaisin sen
saavuttaisin ikuisen
josta kertoa voisin
sanoin
kuvin
lohdutuksin
ettei pelko tulevan
kulkijaa kumaraan painaisi
ei öitänsä valvoisi
tuntemattoman tähden:
-Mihin minä täältä lähden
vai lähdenkö minnekään
kaikkiko minulta tänne jää.
-Mitä mukaani
mistä iloita
…en surra ainakaan…
ja miten rakkaani kaikki
tavarani ihanat
ja suunnitellut tulevat…
- mitä niille?
-Näkyvä jää tänne,
kuulen kuin vastauksen pikaisen,
jätät tänne kaiken likaisen
ja silmille kauniin
sormillasi tunteman
suullasi maistavan.
Kuulevista osan kannat
matkaasi,
kaiken min salaisesti
unissa
unikuvissa ja haaveissa
niitä et voi kosketella
ne ovat sinulla mukana
ja tunteita
tietoa
taitoa
elämän kasvattamaa aitoa
sen matkallesi saat
niitä viel' uudelleen kelaat.
Ja vaivasi
ne tänne jää
ja himosi
vapautesi myös
mi ajallinen
näistä mikään ei ole iäinen.
Ja uusiin sut puetaan
uusiin toimiin ruvetaan
kasvetaan kuin kahta maata
tätä tänne viel' jäävää ja tulevaa
mi kutsuu sinua ja lupaa:
- Helpompi täällä
kuin oli maan päällä,
vaik' vaivansa kaikella
ja kaikkialla
ei ihminen vapaa
vaan etenee vaatimalla.
Vaatimalla?
Niin,
vaatimus kasvun on ihmisen
ei eloakaan paikalla pyörien
vaik' joskus kuin siltä näyttäisi
päivänsä tyhjällä täyttäsi.
Matkaa sekin
ja eteenpäin vie
se nyt oli vain… sellainen tie.
Mutt' joku jossain rakensi
suunnitelman valmisti
ja se suunnitelma vaatii
ja mukanaan vie
tämä oli täällä
se tuntematon
on toisenlainen tie.
Ja minne se vie,
se toinen tie,
sinä jo kysymään ehdit,
mikä tavoite sen
mikä määränpää
jos kerran kaikki näkyvä
tänne jää.
Siel' rakentuu kokonaisuus
ei yhden ihmisen taivallus vain
mikä täällä kulki
raahautuvin askelin
tai kuin taivaita tavoittain.
Siellä kertyy kaikki yhdeksi
suureksi viisaaksi kokonaisuudeksi,
josta jokainen nauttia voi
ja sieltä tuleva
taas uudeksi uutta loi.
Ei katoa yksikään teko
ei sana lausuttu
ei tunne tunnettu
ilo, suru, rakkaus,
julmuus,
kaikki kertynyt kuin yhteen suureen
rakentuvat uuden juureen
josta kasvavi kaunis
kuin kirkas puu
joka suuruuteen sulautuu.
Ei näe tätä ihminen
ei silmille piirry se
korville kuuleville
rakentuu mielikuville ajatus:
tään kaiken
suunnitteli suuruus.
Mutt' niin paljon vaivaa
eikö helpommalla
ei nopsemmin toisin tahtomalla…
Suuruus on suurempi
kuin suuruuden suunnitelma
suunnitelma on vasta suunnitelma
ja toteutuminen
on suunnitelman toteutuminen
vaan kuka sanoo,
ett' suunnitelma on lopullinen ja ainut
- se olla voi vast' tulevan airut.
*
03.11.2010
01.50-
Elon
tuulista vapaata
Syksyinen maa
maa varisseitten lehtien
maa kuolleitten
lepoon uupuneitten.
Kuin portti
taakse kurkistaa
taa peilien
miss' maailma salainen
peilikuvin itsensä paljastaa.
Siel' riisuttu
on elon värinä
havina
kesän vaivasta vapaana
siel' syksyinen keveys
värien kauneus
muistona kesäisen elon.
Kuinka kevyttä
elon tuulista vapaata
elossa
vaik' kuin kuolleena
vaipua liikkumattomuuteen
ja odottaa
valkeaa vaippaa
joka vuorollaan
elon raskauden kaunistaa
säihkyvin
kimmeltävin rungoin ja oksin.
Tään kuvauksen piirteli
öinen henki
vain humisi takana ikkunain
salaisuuksia paljastain:
-Ei elokaan myös ihmisen
päätös kesän
jälkeisen syksyisen
vaan siirtyy
hän vapauteen
odottamaan uutta
säihkettä
valkoisiin puettua
ja syntyä taas
uuteen aikaan
vuoteen
jälkeen syksyn piiskaavan
elon poijes riisuvan.
Ja portti
niin kaunis kutsuva
- siel' on taivas valaiseva -
teot kauniit kuin kukkia
- ja tulevan unelma.
Ja sataa vettä
puhdistain
maan kostuttain
tekojen siihen painua
kauniina kirkkaina
sitten kadota
maaksi vaipua
kasvattaen uuden mullan
tulevan voiman
menneistä teoista
vuosisataisista eloista.
*
|
