Yks' vuori taas käyty,
uutta nähty,
tehty se minkä eteen toi,
sinussa paljon uutta loi.

Vaan, tie on vanha,
uusi nyt sinua vie,
älä kuuntele vanhojen taruja,
älä mietteitä menneitten,
katsele kirkkain silmin,
min rakensi etehen.

Se vuori on korkea,
ei laelle pääsyä lain,
ja matka korkeuksiin käy seass' vaivain.

Vaik' läpi vaivain käy kulkijan tie,
se on tie, mikä sinua vie.

On paikkoja, penkkejä, vuoren rinteitä,
on levollisia mättäitä, virkistäviä lähteitä,
on luolia pimeän sulkevia,
siltoja varoen kulkea,

on keijuja, enkeleitä,
noitia, pelehtijöitä,
heiltä kaikilta sinulle sananen,
niillä matkasi kirjailen.

Ja valo, minkä kirkastuvan näät,
on perillä kuin suuret häät.

Nyt uudeksi rakenna kuvauksesi tie,
se kasvaa ja sinua eteenpäin vie.
Muuttuvat sanat, muodotkin sen,
miten kaikkea kuvailen.

Älä jarruta itse, miten sinua vien,
korvin herkin kuulet painot huokauksien,
ja silloin sinä näet, olikin tehtävä uus,
rakennettiin yhdessä toisenlainen tulevaisuus.

     *

27.11.2009

Miks' päässäni pyöritän

Miksi herätit minut
kuulemaan sanoja,
arvioita, arvosteluja,
kuin turhia huokailuja.

Miksi päässäni pyörität kaikkea,
vastustusta, ohjausta: 
-Mikset kirjoita niin, mikset näin,
miksi sotket uutta ja vanhaa,
runot kuin väärin päin.
 
 
-Mitä sinä siitä huolit, rakkaani,
eivät ne ole sanoja, ei runoja,
ne ovat ajatuksia,
esille tuotavia ilmaisuja asioista,
näkymistä,
häiriöistä, mi sotkevat ihmisen tietä,
sitä ei moni siedä.

Ihmisillä tapansa sanoa kaikkea,
ja ihan oikein se onkin,
vaan sano sana, asia, toisin,
kääntävät vääntävät,
miten sen muulla tavoin sanoa voisi.

 

Älä kuuntele kuitenkaan,
älä hakeudu ymmärtämättömäin joukkoon,
kuljet kuin loukkoon, miss' sidotaan sinua,
eikö tärkeämpää ole kuunnella
sanojen sanojaa,
liikkeelle laittajaa,
lähettäjää, jolla sanat ei loppua taida,
joka on kuulolla aina.

Joka ei tuomitse, min kirjoitit,
min sanoman ilmoille päästit,
säästit vaivan etsijän,
löysit löytäjän.

  *

Sinä murehdit

Sinä murehdit, kuin omistasi kyse oisi,
miten sanat paremmin soisi,
miten menisit mukaan maailmaan menoon,
sanoihin, sanontoihin,
sen ilmaisuihin ja muotoihin,
astuisit ruotuihin suuren kaartin,
 - et erottuisi lain,
huomaisit: turhia sanoja kirjoitin vain.

Säilytä tiesi,
kulje kulkusi rohkeasti
ja sinä olet näkevä:
korvasi kuulevat viel' kerran sen,
olet ihmeellinen.

Miettivät silloinkin: millä ihmeen voimalla,
millä vauhdilla,
millä taidolla sinä sanojasi suollat,
kenen olet sinä puolla,
mitä taistelet ja ketä vastaan,
rinnallasi muutama ihminen ainoastaan.

  *

Ei kanna sua ihminen

Ei kanna sua ihminen,
ei kanna sanat kiittävät,
eivät silloinkaan kun mainetta niittävät.
Sinua kantaa vain sanojen mestari ja sanojen taakka,
niitä saat kirjata loppuusi saakka.

Siks' älä sure, sinä poikani,
älä sure, jos joku ei ymmärrä lain,
tämä tie on kyllä vaivain,
vaan siunattu, rakastettu, se silloin on,
kun astuu aikaan tie kohtalon.

Silloin sa kuuntelet, mitä sanovat ne,
joiden korville kaikki sanat on tarkoitettu,
kenelle aikain takaa matkaan laitettu,
kenelle osoitettu.

Silloin sinä kiität, ettet kuunnellut,
oman tiesi kuljit vain,
et ohjetta ottanut, sinä kasvoit,
ja kasvusta kaiken viisauden sait.

  *

 

Hiljene paikallesi

Hiljene vain paikallesi,
anna sanojen virrata korvillesi,
ota kynä kädellesi ja kirjoita kaikki min mielesi käy,
vaik' sanojaa ei missään näy.

Uskossa kulje, mielesi muulta sulje,
ihmisten mukaan jos kuljet vain,
tiet turhia harhain.

Suora on selkä, suora on pää,
sanasi kauniit jäljelle jää,
min kirjoitit, sen kirjoitit, väliäkö sen,
jos ympärillä kuulet huokauksen.

Ei kannusta kiitos,
ei lannista haukku,
matkassasi kulkee sanojen laukku kuin pussi pohjaton,
ja se pussi on suunnaton.

  *

Sanojen taikaa

Sanojen taikaa,
sanojen aikaa,
sanoille sijaa,
minä rakennan tilaa,
sitt' aukeaa taivas, sanojen maa,
sanoja sanoja kaiuttaa.

Sitt' kuulevat, puhuvat, voimista sen,
mi ohjasi kirjaajan kätösen,
mistä kulkivat sanat kuin virtana vain,
 - hiljaisuudessa sanasi hain.

  *

Voimia annan

Nyt voimia annan,
sanoja kannan kuin kirnulla vain,
pyöritän, hyöritän,
valmiiksi valmistan,
kuin sulavaksi voiksi,
maukkaiksi ravinnoiksi.

Äläkä jarruta itse, usko vain,
tää voimallinen on virtain,
eikä lähde sen,
ole ehtyväinen,
ja sormesi vilkkaat kuin puroja vain,
levittää vettä haaroittain,
valuvat kauas kastellen sen,
kuulevan sanojen maan,
tavoittaa hiljaisen huokauksen.

Älä siis lannistu,
älä öitäsi valvo arvion tähden,
vaan aamulla herää ain uudessa voimassa,
ja sano: -Nyt minä sanoihin lähden!

  *

Sanotut sanat

Sinua vaivaavat sanotut sanat,
kirjoihin jo kirjatut.
Sanoisit jotain jo toisin,
voi, tuota jo muuttaa voisin,
jokin jo ärsyttää sinua,
ihmettelet, ovatko ne olleetkaan minua.

Kasvusi kautta uuteen kasvuun,
voimaan mi muokkaa sua.
Siks' kaikki mi jälkeesi jääneenä näät,
on voimaa, mill' silloin sa kuulit mua.

Kasvettava, vahvistuttava, voimassa rikastuttava,
sellainen on runoilijan tie,
joka sanoja maailmaan vie.

Siks' onkin kaiken muututtava,
kuin turhaksi suostuttava näkemään sen,
minkä läpi kuljen,
ettei siihen jäisi,
ettei siinä viihtyisi,
ei sanoja suoltaisi kuin vanhan lailla,
silloinhan on jo voimaa vailla.

Jos uusi on uutta,
ja vanha on vanhaa,
silloin on sanoissa voimaa,
voimaa mi kasvattaa sanojen taakkaa, ei vähennä lain,
silloin joka sanasta jo uutta voimaa sain.

  *

 

Järjestys

Mitä teen minä sanoille näille,
mi ohjaavat minua,
joilla hiljaisissa hetkissäni kuin lähestyn sinua?

-Sinä lähestyt minua, jos minä lähestyn sinua.
Jos minä lähestyn sinua, sinä lähestyt minua.
Siinä on järjestys, se muista aina,
silloin sanasi pysyvät voimakkaina.

Jos yksin lähestyt, enkä minä vastaa,
turha on sanoja maailmaan kantaa.

Jos lähestyn minä, etkä sinä kuule,
älä silloin luule, ett' sanoissasi voimaa lie,
se on jo ihan toisenlainen tie.

  *

Runoilijan merkki

Viisaudeksi kaikki, tämäkin,
yhteinen aamuinen hetki,
kuin retki kauas kaukaisuuden taa,
miss' sanat sanojaa tavoittaa.

Kulkea tie, kirjoittaa kaikki,
siinä on runoilijan merkki.
Eikä runoilija olekaan enää runoilija,
hän on sanojen saattaja, 
huokaaja, mi huokailee suuria,
kaataa kuin muureja edestä sen,
mikä julki tuo totuuden.

Suuria sanoja, suuria sanoja,
sinä viel' kuulet sen,
jo puolestasi huokailen.

  *

 

Hengellinen virta

Täss' kulkee kuin hengellinen virta,
miten selitän sen,
tunnen jo luissani vastustuksen.
En sotkeutua tahtoisi suuntiin suuriin,
sotkeutua opillisiin juuriin?

-Henkiä paljon, hengellisyyttä,
ei se ole vääryyttä,
perusvoima se ihmisen on,
osa kädestä kohtalon.

Ei hävetä tarvitse jos hengellinen sävy,
onhan se maailman vävy.
Se syvällä kulkee luodussa,
se on luonnossa,
kaikessa nähdä voi suuruuden määrän,
jossain on joku joka sanoo:
-Näin minä säädän.

  *

Minä kun niin tahtoisin hengellisyydestä pois,
eikö sanoja muulla tavoin kirjata vois?

-Ei hengellisyyttä voi irrottaa maailmasta,
se on sitä täynnä;
ihmisen sisällä ja ulkona, tunnusti sen tai ei,
jokin kuitenkin elämää eteenpäin vei.

Jos luopua mielit sä hengestä,
samalla jo luovut nesteestä mi elämää ravitsee,
mikä voimaa kuljettaa,
mikä ihmiskuntaa kasvattaa.

Sillä ilman henkeä,
henkimaailman suurta ihmettä,
ei ole sanoja, ei voimaa,

sanoissa on kaikki - ja se on voimaa.

     *