Anomus



Kirjoitukset etenevät ylhäältä alas
 

25.10.2009
Runoilija, sanojen vanki

Runoilija,
sanomattomien sanojen vanki.

Sanotut minut vallastaan vapauttavat,
sanomattomat valtaansa sitovat,
hiljaisuuteen istuttavat mielellä odottavalla,
ett' oisin ma läsnä
korvalla kuulevalla.

Hetkeksi juoksin ma pois,
elämässä muu kuin tärkeämpää ollut ois,
siks' hiljeni torvi,
ei sormet näppäimillä hypelleet,
sanojen sävel-kuluista riemuinneet.

Vaan, minä tunnen,
kuin naakkaparvet vain,
kiertävän, kaartavan aatoksissain
ja odottavat,
ett' laskeutua saisivat päälleni mun,
jo kuulevat huokailun.

-Älkää menkö! jo huolestun,
älkää toiselle,
toisen päälle laskeutuko,
älköön kiireeni olko mun kohtalo.

Sydämeni tunnette, tiedätte:
minä kaipaan,
kunhan vain pääsen
unieni rauhaan.

Silloin,
silloin minä eteenne taivun,
pääni alas vaivun,
sormeni näppäimille, kynäni käteen,
nöyränä kumarrun sanaparvien eteen.

Silloin me lennämme,
tunnen suloisen parvenne,
olen kuin yksi teistä,
leijun, liidän, onnessa vain,
silmin kirkkain
muistiin piirrän vapauden sanojain.

Vaan,
voi minä onneton,
vie kiire mun huomion,
en ehdi,
en ehdi kuin tään huokauksen vain,
min aamuisen kahvikupposen äärellä
lahjaksi sain.

-kiireinen huokailija

 

     *

 

19.11.2009
Anomus

-Avaa! sinä sanojen sankari,
avaa sanasi kuulemaan,
avaa korvasi,
huokaukseni lähellesi ota,
 - minut syliisi ota.

Anna mun kuulla sanasi sun,
anna valua virtojen lailla,
myrskytuulen pauhinalla,
linnun laulun keveydellä,
sisäisellä huokauksella.

Muotosi kuulla uudenlainen,
jokin, miten haluat itseäsi ilmi tuoda,
miten luoda uutta silmille iloksi,
korville musiikiksi,
käsille taidoksi,
suuruudeksi, sanoiksi pukea,
toisten sinusta lukea.

Älä ohitse kulje, 
vierelleni seisahdu,
puoleeni katso,
korviani kosketa,
käsiäni vahvista,
silmiäni kirkasta.

Anna voimia ja ymmärrystä
olla hiljaa ja kuunnella,
ei turhia huudella.

Ole kanssani tässä,
vuoteella - vierellä.


     *


19.11.2009
Anomus matkaan laitettu

Anomus matkaan laitettu,
lähetetty kuin kaukaiselle radalle,
tavoittamaan sankaria sanojen maan,
kaukaisen huokausta kuulemaan.

Sydämestä lähetetty,
matkaansa taittaa,
 - vaatiiko lie paljonkin aikaa.

Vaan aikain täyttyessä,
lähestyessä tehtävän kirjata uutta,
sanojen voimaa suurta,
vapauduin taakasta, 
kuin maailman vallasta,
mi sitoi mua kahleilla, 
ajatukseni lukitsi,
korvani sanoilta sammutti,
silmäni ummisti.

Maailma,
sen meno ja vaade,
kuoli hetkeksi sisäinen haave.

Antoi vapauden,
sanoi: -Rauhoitu,
lepää taakkasi ensin pois,
kuinka taakan alla
herkkyyttä kuulla vois.

Kuinka taakasta väsynyt vois ottaa uutta,
sillä sanojen taakka ei keveämpi lie,
sanojen taakka on raskas tie.

Siks' tyhjää mielesi,
karkota ajatuksesi, kaukainen,
anna sanojen taas tulla lähelle
ja odota,

kärsivällinen on sanojen tie,
ethän koskaan tiedä,
minne se sinua vie,

Ei sillä suunnitelmaa ihmisen,
suunnitelma ainut
on tie vapauden.


     *


23.11.2009
Anomus ollut matkalla jo kolme päivää

Miksi et puhu minulle, sinä sanojen mestari?
Miksi piinaat, et anna äänesi kuulua?

-Oi, sinä kärsimätön,
olenhan minä tässä,
pienen matkan päässä sinua katselen,
huokauksiasi kuuntelen.
Toivot, että näkisin: valmis olet sanoja vastaanottamaan.
Vaan, ei väkisin.



     *


25.11.2009
Tuolta tuonne

Vuorelta vuorelle käy kulkijan tie,
läpi laaksoin, syvien kuilujen,
kuin turhien huhuilujen,
sinä nostat taas, ja näytät: 

-Katso, eteesi piirtyi uusi vuori,
suurempi sinua jälleen suosi.

Tuolta minä tulin, vasemmalta,
ja tuonne toisaalle menen,
hetken täss' viel' huilailen,

 

odottelen voimia, viisautta,
jonkin suuremman johdatusta,
ja sanoja,
jotka ovat minulle portaita uudelle matkalle,
kuin loputtomalle vuorelle, jonka huippua ei näy,

... sinne mun matkani käy.

 
     *

 

25.11.2009
Vanha vuori

Yks' vuori taas käyty,
uutta nähty,
tehty se minkä eteen toi,
minussa paljon uutta loi.

Vaan, tie on vanha,
uusi nyt sinua vie,
älä kuuntele vanhojen taruja,
älä mietteitä menneitten,
katsele kirkkain silmin,
min rakensi etehen.

Se vuori on korkea,
ei laelle pääsyä lain,
ja matka korkeuksiin käy seass' vaivain.

Vaikk' läpi vaivain käy kulkijan tie,
se on tie, mikä sinua vie.
On paikkoja, penkkejä, vuoren rinteitä,
on levollisia mättäitä, virkistäviä lähteitä,
on luolia pimeän sulkevia,
on siltoja varoen kulkea,

on keijuja, enkeleitä,
noitia, pelehtijöitä,
heiltä kaikilta sinulle sananen,
niillä matkasi kirjailen.

Ja valo, minkä kirkastuvan näät,
on perillä kuin suuret häät.

Nyt uudeksi rakenna kuvauksesi tie,
se kasvaa ja sinua eteenpäin vie.
Muuttuu sanat, muodotkin sen,
miten kaikkea kuvailen.

Älä jarruta itse, miten sinua vien,
korvin herkin kuulet painot huokauksien,
ja silloin sinä näet, olikin tehtävä uus,
rakennettiin yhdessä 
toisenlainen tulevaisuus.


     *