15.01.2007
Tummapukuinen nainen

Minä katsoin sinua kun saavuit,
tummassa puvussasi niin ryhdikkäänä,
olemuksesi upea miehen silmälle.

"Waauh", minä ajattelin, ja sinua silmiin katselin,

…sinä olit totinen,
huulesi väräjävät,
kasvosi ilottomat,
…itkit hiljaa.

Mitä minä tein, ajattelin,
sinua toiset jo lohdutti halaten,

itseäni häpesin kun tajusin,
…sinulla onkin suru…

Tulin viereesi, kysyin, mikä sinun on?
…isä kuollut, sen muilta kuulin.

Anteeksi, huokaisin,
toisella on suru ja minä vain leikkiä lasken,
…en tiennyt, …anteeksi.

Se on ihan oikein, sinä sopersit,
kun mieltäsi virkistin.

Elämää,
elon hetkiä raskaita,
sinulle voimia toivotan,
olkaasi hiljaa puristan,

mielessäni sanoin, sinua lohdutan,
mitä voin muutakaan,
kun toista tänään suru koskettaa.

-harri

--- 

Otit pois

Oi, Elämä, en tiedä kiroanko vai huudanko sua,
kun eron raskaan etehein annoit.

Miten kannoit pois mun rakkaani,
jonka niin kauniisti ensin annoit.

Oliko tiensä, kasvunsa, kesken,
sitä muualla jatkaa täytyi,

oliko kesken myös tieni mun,
sen muualla jatkua täytyi.

Annoit armahan sydämen rinnallein,
annoit vaalean kehon niin kauniin,

sain katsella, ihailla, aikani,
sain silittää, kasvattaa, kauniiksi,
mun vaalean kehoni kauniin.

Otit pois, et sallinut yhteisen mennä,
kuin sielumme syvällä tunsi,

mikä syy, muu kuin kasvatus,
min sielumme sisällään tunsi.

Sanat kauniit on palkkana matkastain,
jonka Elämä eteeni annoit,

toisella muistot niin kauniit matkassaan,
jotka Elämä eteemme annoit.

-harri

--- 

17.09.2006
Sinä ikävöit

Sinä ikävöit, kultaseni,
vaikka taistelet sitä vastaan.

Yrität oppia olemaan ikävöimättä,
vaan minkäs ihminen tunteilleen,
minkä peloilleen,
minkä rakkaansa perään kaipaukselleen.

Ei se ole ihmisen teko, ikävän poistuminen,
ei ollut sen syntykään,

tunteet annetaan,
ne pois korjataan.

Jos tunteet toista kohtaan annetaan,
silloin rauha ja lepo itsenäisestä elämästä kaikkoaa.

On vain toinen, tai toinen.

Jos on ystävä rinnalle annettu,
rakkaus synnytetty,
ikävä toisen poissa ollessaan,
kaipaus raastava rinnassaan.

Ei sitä saa pois,
ei oma mieli pysty sitä muuttamaan.

Ei mikään, ellet toiseen ihan suutu,
kiukussasi päätät: oi mieleni muutu!

Se voi hieman helpottaa,
vaan aika sen vasta ajallaan karkottaa.

-harri

---

Ikävä on yhdistäjämme

Hellä halaus,
pieni poskisuudelma,
…ja auto sinut vei,
vilkutin perääsi: hei hei…

Sinäkin vilkutit minulle bussin ikkunan läpi.

Katsot minua aina kun eroamme,
katsot niin pitkään kuin näyn.
Se on ihana tapa.

Se on ihana tapa, vaikka tiedänkin,
eromme sinulle monesti kyyneliä tuottaa,
murheellista mieltä ainakin,
…silti sinä katsot perääni ja vilkutat.

Samoin minäkin katson sinua,
aina viimeiseen silmäykseen asti sinua katson.
En hellitä otettani sinusta ennen kuin katoat näkyvistäni.

Sitten, sen jälkeen, on ikävä yhdistäjämme,
yhteytemme toisiimme,

lämmön lähettäjä,
ajatusten kohdistaja,
sylissä olija, kaipaaja,
uudelleen yhteen tuoja.

Ikävä on se voima,
joka onnelliset toinen toiselleen antaa.

Voima joka antaa odottamisen uskon ja luottamuksen huomiseen,
uuteen tapaamiseen.

Kiitos, oi ikävä,
sinä kuin mieleni riivaaja,
ajatusteni sotkija,
sydämeni värisyttäjä,
mieleni herkistäjä.

Vaan, ilman sinua olisin hukassa.

Kuka hänet luokseni takaisin toisi ellet sinä,
- sinä ikävä.

-harri

--- 

Ikävän voima

Vaik' ystävä lähti,
ei lähtenyt ikävä,

se rakkauden tilan täyttää,
näyttää ett' voima suuri on siinäkin,
viel' suurempi kuin hiipuvan rakkauden.

Vaan rakkautta tulista ei ikävä voita,
älä edes koita!

Mutt' jos ikävä rakkaat yhteen tuo,
silloin rakkaus kaiken voittaa
ja onnea, onnea suurta taas suo.

-harri

---

29.08.2006
Rakkaudellinen ero

Rakkaudessa puhuttu,
rehellisesti silmiin katsottu,
sanoissa viel' rakastettu,

kuinka antaa se kauniin uuden alun
rinnalla kulkevan ystävän lailla,
kun ihania muistoja on kaikkialla.

Rakkauden sanat,
toisen ymmärrys suuri,
vapautta ihmisen ikävästä,
vaik' ympäröi vielä surumuuri.

Rakkaus murtaa surun,
ystävä on elävä - ei kuollutkaan,
hän elää ja arvostaa,
sisällään viel' rakastaa.

Se vapaaksi päästää toisen,
sen heikomman,
ja heikkokin vapauttaa
syyllisyydestä vahvemman.

Avaa eteen elämän uuden
ja terveen tulevaisuuden.

…Vaan kuinka sattuukaan…,
se syli, minkä omistaa sain,
jos sen joku toinen nyt omistaa vain.

-harri

---

13.08.2006
Ontto sydän

Tyhjiö ammottava täyttää mun sydämein,
sieltä rakkaus repien lähti.

Lähti tunteiden kohde, kosketuksien,
ihailevien silmieni kirkas tähti.

Millä täytän mä tyhjiön mi kirkuen hellyyttä huutaa,
millä ruokin silmäni nälkäiset,
millä kostutan huuleni tiukat ja viiruiset,
hetki anna ei unelle ruokaa.

Onttona kaikuu mun sisäisein, lempi polttava hetkessä lähti,
mull' on kylmä, oi kylmä, rakkahin,
millä peittelen revityn sydämen,
joka vuotaa vain kylmää verta.

-harri

--- 

12.08.2006
Räkätippoja kimmeltää mun lattiallain

Räkätippoja kimmeltää mun lattiallain,
kun huoneessani pyörin itkien, itkien vain.

Ajattelin sinua,
ajattelin minua,
miten on asiat tänään,
ja miten niin paljon oli viel' hetki sitten.

Vaan jospa tipat nuo kiiltävät timantit,
oiskin lupauksia rikkauden,

sen ainoan oikean rikkauden,
oikean elämän maallisen.

-harri

---

08.08.2006
Sinä muistelet

Sinä etsit tulevaisuudelta jotain muuta,
haluat katsoa mitä se tarjoaa.

Haluat olla yksin,
et ymmärrä, miten se onnea varjoaa,

kuinka kulkee siel' kanssasi tuhannet muistot,
kaikki ihanat yhteiset tuoksuvat puistot.

Kuinka nousee sun mieleesi yhteiset yöt,
yhteiset katseet ja naurut,
kaikki matkat
ja mieleen piirtyneet unohtumattomat lammet
ja metsäpolkujen taulut.

Kaikki hetket kun toista katseltiin,
silmin iloisin ja kirkkain,
onnensekaisina ihan vatsanpohjasta naurettiin.

Kuinka muistuu sun mieleesi iltaiset keskustelut yhteisellä vuoteella,
tai viisastelut, jossain luonnon helmassa,
kun järvien pinnat yhteisissä uinneissa kimmelsi,
koko maailma vain meitä kahta palveli.

Kuinka muistuu sun sieluusi jokainen askel,
jokainen tanssi, jonka sinulle opettaa sain,
kun yllättäen sinut ensi kertaa tanssimaan hain.

Kaikki muistuu sun mieleesi yksinäisinä iltoinas',
ja ajattelet,
miss' mahtaa nyt kulkea mun kaunis ja rakas.
tulisikohan hän vielä takas,
ei kukaan maailmassa voi olla minulle enää niin rakas.

-yksinäinen

---

Mun tapani käsitellä suruain

Mun tapani käsitellä suruain on toisenlainen.

Minä itken kerran tai päivän,
tai yhden illan ja yön,
sitten olen tehnyt surutyön.

En jää kierimään menneitten iloihin,
en menetettyjen tulevien ihaniin hetkiin,
vaikka niistä muistutankin.

Minä rakennan heti uutta,
sillä edellinen oli yks' vaihe vain,

…yksi välivaihe mun rakennuksessain.

Rakennus jatkuu,
kasvaa yhä kauniimmaksi,
näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi,
onnen, ilon ja surun huutajaksi,
auttajaksi,
pienen ihmisen palvelijaksi.

-harri

-

Ja höpöhöpö,
toiveko tuo oli vain,
pitkään kuljin tietä vaivain.

Ei kadonnut mielestä ihminen ihana,
en saavuttanut uutta onnea.

Kärsiä täytyi ja palaen puhdistua,
vähin erin elämään palautua.

Ei ollutkaan suru helppo tie,
vaan suuresti se eteen päin
elämää vie.

---

07.08.2006
Hän on mennyt

Minä katson sinua silmiin, rakas ystäväni:

"Hän on mennyt,
tai yrittää ainakin…"
ja tunnen, miten silmäni kyynelistä täyttyvät.

Sinunkin,
sinä näet tuskani,
sinä näet ikäväni,
sinä elät rinnallani - sinä tunnet minut.

Sinä näet että sylini on tyhjä,
katseenikin,

ja juuri hetki sitten hän sylissäni notkui,
oli kuin pajun vitsa, ohut ja taipuisa,
kuinka silmänsä nauroivat
ja kehonsa tanssin riemusta hytkyi.

Hän hytkyy nyt eron kyynelistä,
yksinäisistä illoista,
tuhansista ihanista muistoista,
menneistä öistä,
kesäisten puistojen rantavöistä.

Kuinka siinä voi elää, minä mietin.
Kuinka voi toinen olla noin kaukana - yksin,
kun juuri kuljimme onnesta sekaisin käsityksin.

Kuinka voi elämä olla julma,
miks' antaa syliin niin kauniin,
kun jo seuraavassa hetkessä taas ottaa pois.

Kuinka siinä nyt onnellinen olla vois.

Sinä kuuntelet mun katseeni kärsivän,
suuni sanat sekavat.

Et tarvitse sanoja,
et katsettani harhailevaa,
et silmiäni katseeltasi pois kulkevaa.

Sinä itket mun kanssani tässä,
yhteisessä hetkessä,
kun sinulle asiani sopersin,
kun sylissäsi tanssien hetken itkin.

Hän on mennyt, ja elämä jatkuu…
Niin, pakkohan sen on,

uudet päivät ja uudet yöt,
silmät sameat ja raskaat päiväin työt.

-harri

---

Aika, aikasiko täyttyi

Onnenko lähetit, sydämeni vapauttajan.
Annoit rinnalle toisen joka toista muistuttaa.
Liianko paljon, en tiedä.

Sinäkö Aika, vaiko sinä Elämä, minulle hänet lähetit toiveeni mukaan.
Lähetit rinnalleni toisen, uuden kuvan entisestä, sydämeni ikävästä.

Hän samalta tuntuu kuin ikäväni kohde,
tunteeni kaiken häneen siirrän,
hän valon elämääni antaa.

Minä huomaan, hän enemmän on kuin ikäväni kohde.
Vaihtaako ikäväni kohdettaan, niin toivon, niin luulen.

Vaan uuden ikävänkö kohta saan.
Ikävän uuteen samanlaiseen, jota kauan olen kaivannut.

Voi minua onnellista, kun ikäväni uudelleen rinnalleni sain.
Voi minua onnetonta, jos uudelleen samaan ikävääni hänen jälkeensä putoan.

En kestä sitä uudelleen,
en kestä samaa ikävää kahteen samanlaiseen rakkaaseen.

Yhdessäkin oli minulle jo liikaa.

-harri

---

Miksi Aika ei armahda

Aika, armahda jo.
Etkö näe, minä kärsin.

Anna apusi. Unohduksesi suloinen malja mun juoda.
Unohdanhan minä muitakin asioita.
Unohdan ikäviä, suloisiakin asioita.
Miksi en unohda sinua, sinä elämäni rakas.
Miksi en unohda sinua.

Miksi, Aika, et hänen hyväkseen työtäsi tee.
Minunkin.

Miksi et unholaan vie häntä mennessäsi.
Miksi yhä vain minua muistoilla piinaat.

Näethän sinä, minä kärsin.
Ja kaipaan aina vaan.

Kaipaan häntä, elämäni rakasta,
joka sydämeni palan mennessään vei.

-harri

---

Elämäkö armahti hetken

Rakas viereltä lähti.
Emme toisiamme saaneet vaikka niin halusimme.

Rakastimme kuin hullut. Kuin mielettömät.
Tunteemme paloivat. Mekin.

Vaan elämä olosuhteemme vaikeiksi teki.
Emme tänään voi toisiamme tavoittaa.
Emme toisiamme saa vaikka palavasti rakastamme.

Erosimme rakkautemme vuorilta, sen korkeimmalta huipulta.
Voi kuinka se sattuikaan. Edelleenkin sattuu.

Vaan eilen sinut sain hetkeksi itselleni.
Sinäkin minut.

Olimme kuin mielettömät.
Rakkautemme oli huipussaan.

Tunsimme kaiken kuten ennenkin. Enemmänkin.
Kuin välissä ei menneitä raskaita ollutkaan ois.

Elimme, rakastimme, katsoimme silmiin, ymmärsimme.
Nauroimme, itkimmekin aina välillä ja taas rakastimme.

Sylimme syleiltä maistui. Niiltä ihanilta kuin aina ennenkin.
Paremmiltakin viel' jos mahdollista. Ikävän jälkeen.
Sydänikävän jälkeen.

Mieletöntä tämä elämä.
Ikuinen ikäväkö sinusta minulle. Minustakin sinulle.

Nyt itken sisälläni tuskaani. Uloskin kyyneliä.
Ikävästä ja pelosta.

Ongelmistasi kerroit huulin väräjävin.
Olet kaivannut kamalasti, ja sitten vielä muutkin elämän paineet.
Olet ollut ihan loppu eromme jälkeen.

Voi rakkaani. Katson sinua ja itken.
Minä vasta omista vaivoistani vapautuneena, yhden helvetin jälkeen.

Voi sinua, voi meitä. Voi meitä onnettomia.
Rakkaita toisilleen aina vaan.

Muuta etsit.
Minäkin tänään vielä muuta. Elämääni rakennan.
Hajalla tänään minäkin.
Vielä huomennakin, sen tiedän.

Minä odotan uutta päivää joka kaiken ratkoo.
Elämän uusiksi kuin taikoo.
Sinullakin.

Vaan kuolemaanko asti sinua ikävöin ja vierellein kaipaan kuten eilenkin, 
yhden yön, yhden ihanan yön ja päivän.

Olet rakas. Voi miten rakas oletkaan.
Voi minua. Voi sinua.

Kerro aina mitä sinulle kuuluu. Olen osa sinua.
Haluan elää kanssasi, rinnallasi. Tuli mitä tuli.

Itken vuoksesi. Itsenikin vuoksi tätä hullua elämääni.
Voi, miten kestän nää päivät.

Miten ihmeessä sinä kestät, ikuinen rakkaani.
Miten sinä kestät tään hetken. Ikäväsi minuun. Itsesikin.

Tanssipaitaani pesen.
Siinä vieläkin kosketuksesi jälki, tuoksusi mieto.

Räkä nenästäni pesuveteen tippuu. Itken.
Itken sinua ja kaipaan sinua kaiken elämäni keskellä.

Rakkaani, et saa kuolla.
Kehosi kaunis ei saa kadota.
Kaipaan sinua, vaikka en koskaan sinua saisikaan.

Silmäni itkusta punaiset. Käteni vapisevat. Huuleni turvonneet..

...ja räkä nenästä pesuveteen roikkuu.

---

Rakas, olen kaivannut sinua

Rakas, et tiedä miten paljon olen sinua kaivannut.
En vain ole sinulle kaikkea kertonut.

Olen itkenyt iltoja, olen itkenyt öitä.
Päivin en ole edes osannut tehdä töitä.

Alussa, eromme jälkeen, itseni hukkasin.
Elämältä, sen päivien kulusta, kokonaan kadotin.
Hyvä kun itseni tunsin, nimeäni tiesin.
Olin onneton. Kaipasin vain sinua.

Kaikki kotonani sinusta muistuttaa.
Teit tänne niin paljon töitä, ihania pieniä asioita elämääni helpottamaan.
Ne kaikki ovat paikallaan edelleen ja perääni huutavat kun niiden ohi kuljen.

Sinua ajattelen joka asiassa.
Sinä olisit tehnyt tämän näin ja tuon noin.
Olet läsnä kaikessa elämässäni aina vain.

Lapsillekin olen sinua itkenyt.
Pukenut itkuni vain toiseen aiheeseen.
Heitäkin vähän syyttänyt ja siihen itkuuni kaiken sisällyttänyt.
Sinutkin monta kertaa.

Nytkin, vaikka erostamme jo yli kaksi kuukautta, elän kanssasi joka hetki.
Ajattelen vain sinua koko ajan. Voitko uskoa, ymmärtää.

Tiedän, sinäkin ajattelet minua. Olet sen kertonut ja kirjeissäsikin kuvannut miten minua kaipaat.
Uskon sen toisinaan, en aina.

Tapasimme yllättäen.
Sinua seurasin. Ihailin katsettasi ja kulkuasi tanssilattialla.

Kun hait minua tanssiman tulin syliisi kuin kotiini.
Siinä lepäsin ja olin turvassa.
Miten hyvältä sinä tunnuitkaan.
Voi miten siinä nautinkaan sen hetken.

Pelkäsin kun veit minua pois, vaikka itse halusinkin. Alkuun.
Lopussa en enää. Jäin syliisi lepäämään. Se tuntui niin hyvältä.

Kun kotimatkalla pidit minua kädestä ja kotiisi talutit olin pakahtua onnesta.
Miten ihanalta sinä tunnuitkaan. Miten turvalliselta.

Kun suostuit luokseni yöksi olin levoton ja onnellinen.
Sain tuntea lämpösi ja ihanan vartalosi omaani vasten.
Tuntea sinut taas sisälläni. Kehosi itsessäni.
Kaikki ihanat hyväilysi. Minulle niin hyvää tekevät.
Olit siinä kuten ennenkin.

Miten niitä hetkiä olinkaan kaivannut.
Kaipaan tänäänkin, kun taas olet poissa.

Saimme hetkemme. Olit kuin ennenkin.
Minäkin sinusta nautin, jokaisesta katseestasi, jokaisesta kosketuksestasi, henkäyksestäsi.
Suudelmistakin jokaisesta.

Yhteisistä ruokailuhetkistämme.
Iltakävelystä tutulla polulla käsi kädessä.

Olin sinun kokonaan. Hetken.
Sinäkin olit minun. Hetken.

Erosimme kuin kesken, vaikka kaikki valmista olikin, sen tunsin.
Vahvistuin kestämään taas jotenkin. En osaa sitä selittää.
Sain jotenkin käsittämättömän rauhan sinusta ja itsestänikin.

Ikävöin kuitenkin. Se vain on nyt jotenkin erilaista.
Sinä elät minulle nyt eri tavalla kuin viimeksi erotessamme.
Nyt olet lähempänä. Silloin sinut kauaksi ajoin.
Pakotin itseni siihen, kun näin että en sinua itselleni saa.

Sinä elit vain päivääsi, minä kauemmas katsoin.
Halusin tulevaisuuttani rakentaa, sinutkin siihen yhdistää.
Et suostunut. Sanoit että et pysty, et voi.

En ymmärrä sinua. Miksi et voi.
Tiedän, onhan tämä tilanne vaikea lapsienkin tähden, vaan kuitenkin.
Olisimme niin hyvät yhdessä.
Tarvitsisin sinua joka päivä.
Nyt olet poissa.

Sainko tuntea sylisi viimeisen kerran. En tiedä.
Ehkä joskus taas, en tiedä.
Onko enää mahdollista. Pystynkö enää.
Sinulle kait helpompaa tämä takaisin tulo ja taas lähteminen.
Minä en siihen pysty.
Kaikki alkaa kuin alusta ja taas joudun odottamaan turhaan.
Pettymään taas uudelleen.
Nyt sinua kaipaan.

Kirjoitat liikuttavia kirjeitä minulle ja kuvaat tuntojasi ja vaikeuttasi erostamme.
Et osaa elää ilman minua, sanot.
Miksi et sitten elä kanssani.
Miksi puhut tuollaisia, kun sinun kuitenkin on erossa elettävä. Senkin sanoit.

Kyselet, miten voisimme jatkaa muulla tavoin.
En minä tiedä. En tiedä enää mistään mitään.
Minäkään ei osaa elää ilman sinua.
Olen niin onneton ja surullinen kaikesta.
Kaikesta, erostamme, menetyksestämme.

En tiedä miten kestän tulevat päivät.
Kotona on raskasta, olen yksin sen keskellä. Kukaan ei tue minua.
Lapset kuluttavat minut loppuun. Työtäni en jaksa.
Elämässä ei ole sisältöä. Kaikki kuin turhaa.
Vain lapset. Onneksi edes he.

Terveyskin lisänsä tähän kuormaan tuo.
Sekin pelottaa, vaikka en sitä ajattele.
Sinä sitä puolestani pelkäät. Kerroit siitä. Miksi pelkäät.

Tänään, merkkipäivänämme, olen itkenyt sinua useaan otteeseen.
Kirjeesikin minua pelottivat, vaikka kaikki ohi onkin. Kai.
En tiedä siitäkään juuri nyt.

Sinäkin ikävöit minua, kerroit kirjeessäsi, joka minua suuresti liikutti.
Puhuit loppuikäsi ikävästä minuun. Miten lie sen kanssa. Sanojako vaan.
Puhut joskus niin paljon, tai kirjoitat ainakin niin herkästi kaikenlaista.
En aina usko sinua, vaikka tiedänkin että olet herkkä.

Voi, olisitpa tässä nyt että voisin kainaloosi taas pujahtaa ja siinä turvassa olla.
Ja voi kun voisin vielä siihen jäädä, enkä koskaan siitä herätä.

Voisinpa jäädä siihen uneen. Samaan uneen, jossa yhdessä olimme muutama päivä sitten.
Se oli kuin unta, ihanaa unta, vaikka mieleni siitä sekosikin taas hetkeksi.
Olet niin ihana ja kultainen kuitenkin. Huomaavainen. Kilttikin.

Vaan miksi et voi jäädä luokseni. Ottaa minua omaksesi.
Se loukkaa minua, vaikka et sitä ymmärräkään.
En ole kuin arvoisesi kun en sinulle kelpaa, näin tunnen. En voi sille mitään.
Se minulle katkeruutta kohtaasi kasvattaa.

Taistelen kuitenkin sitä vastaan, etten olisi sinulle vihainen millään tavalla.
Kuinka voisinkaan olla, sillä elämäni on täynnä sinua.
Sinua ja minua ja meidän ihanuuttamme.
Ehkä maailmani loppuun asti, en tiedä.

En osaa ajatella niin pitkälle. En ymmärrä.
En tiedä mitä teen. En tiedä miten elän elämääni.
Olen ihan hukassa ja onneton.

Olen ilman sinua, ja se sattuu.

---

Ikävääni itken

Ikävääni itken.
Menetettyä rakastani, joka kaikkensa minulle antoi.
Minäkin hänelle.

Niin yhtä olimme, ettei kukaan maailmassa ole sellaista tuntenut ja sillä tavalla ollut.
Elämästä nautimme kuin juopumalla jokaisen yhteisen hetken jonka saimme.

Kaikesta nautimme.
Itsellemme nauroimme. Toisillemmekin.
Voi, mitä kaikkea ihanaa yhdessä teimmekään.

Vaan nyt tiet erilleen kulkivat.
Vähäpätöisten asioiden tähden erkanivat.

Vaiko lainkaan vähäpätöisten, en tiedä.
Kysymyksiä kuitenkin, miten elää, miten olla oikein.
Mitä tulevaisuus tarjoaa. Mitä elämältä odotan.

Antaako toinen sen mitä kaipaan, vaikka niin ihana onkin.
Sitä molemmat tahoillaan miettivät ja päätyivät:
ei ole hän se oikea kuitenkaan, vaikka jo niin lähellä on.

Monet kuvat kuin viimeistä piirtoa myöten sisällä olevaan kuvaan ja toivoon istuvat.
Vaan ei kuitenkaan kokonaan.

Joissain kohdin kuva ohi menee, ja niissä hiertää.
Päivä päivältä vain lujemmin hiertää.
Eilen jo kovemmin kuin edellisenä päivänä.

Ne kuin kiihtyen hiertävämmiksi tulivat.
Ensin alkuun vain vähän häiriten.
Sitten enemmän. Nekin mielestäni karistin.

Vaan en niiltä rauhaa saanut.
Päivittäin näin niiden lisääntyvän. Kuvien toisistaan eriävän,
toiveen ja unelman, ja hänen, oman rakkaani.

Nyt sitä suren kun hän ei se ollutkaan. Olisin niin suonut.
Toivoin ja odotin, hänestä niin pidin.
Palavasti häntä rakastin, joka kerta... joka kerta.

Nyt häntä ikävöin.
En ymmärrä miksi erossa olemme, vaikka meillä oli niin hyvä yhdessä.

En sellaista ollut koskaan ennen tuntenut.
Liekö koskaan enää tuntea saankaan. Niin hyvä hän minulle oli.

Vaan kuitenkin, maallinen kuva ei unelmaani vastaa.
Kuvat toisistaan eriävät, enkä sille mitään voi.
Aikansa hierrettyään meidät toisistamme erotti.

Kyynelin peräänsä katsoin, unelmaani, joka hänessä melkein täyttyi.
Melkein, vaan ei kuitenkaan ihan.
Hän oli niin lähellä, voi, niin lähellä.

Miten tästä selviän, oi miten, rakkaani.
Älä minua hylkää. Yritetäänkö vielä, yritetäänkö. Jospa kuitenkin...

Vaan ei... kuvat eivät täsmää.

-harri

---

Aamuinen hetki ikävän toi

Aamuinen hetki, silmät väsyneet.
Mieli haikea.

Ikävä ystävää, joka viereltä lähti.

Elämän kaveri, joka kanssain kulki ja elämän hetken jakoi.

Sinua kaipaan, sen sinulle viestin.
Tunteeni kuumat perääsi laitoin:

"Aamuinen hetki ikävän sinuun mieleeni nosti.
Muistot kauniit kuvina kulki.

Elämä teitään etsii,
vaan tunteet syvät ain' välillä silmiin julki.

Sinua ikävöin, en sitä peitä,
en itseltäni kiellä, en tunteita pois heitä."

-harri

---

En ole rinnallesi oikea mies

Rakas, en ole rinnallesi oikea mies,
yksin sinun täytyy nyt kulkea ties.

Yksin vastaat kaikesta tästä,
mikä on sun arkea elämästä.

Vaan lähtöni jälkeen sä yksin oot vasta,
ihan yksin yksin,
et makua elämääsi saa hetkeen kuin karkista.

Tietäni jatkan, sinä muualle katsot.
Perääni seuraat, 
muistoissa elämääsi ratkot.

Minulla tieni nyt villi ja vapaa,
jota runoilijan sielu ajaa takaa.

Kiitän sinua menneistä hetkistä,
ihanista, kauniista, elämän retkistä.

En suurempaa matkaa taittanut oo.
Sitä muistoissani jatkan, usein luonasi oon.

Ystävän matkallesi minusta saat.
Ei lopu yhteisemme, vaikka aikasi toisille jaat.

Rinnallasi kuljen, sinua välillä tapaan.
Teet, kahvit, nautimme,
vaan emme enää yhdessä makaa.

-harri

---

Voi helvetti tätä hiljaisuutta

Ei viestiä toiselta,
toinenkin on hiljaa.

Toinen odottaa,
toinen on hiljaa.

Molemmat odottaa,
molemmat on hiljaa.

Kuin kilpaa odotetaan,
kumpikin on hiljaa.

Rakkautta mittaillaan,
molemmat on hiljaa.

Hiljaista, hiljaista,
kumpikin on hiljaa.

Huominen päivä, se yhdessäkö mennään.
Mistä sen tietää, kun molemmat on hiljaa.

Missä on toinen, missä on toinen,
ei kumpikaan tiedä, kun kumpikin on hiljaa.

-harri

---