14.12.2007
Joulusaunan runo
Keravan koukut

Runo koukuista,
häristä ja härkien sarvista,
meistä karvaisista ukoista.

Älä luulekaan ystäväni, että helpolla pääset,
et tiedä vielä mitä tästä tulee,
...otsikko vasta.

Esa pyysi syksyllä, kirjoita koukuista,
ehkä viel' tarina koukkujen kantajista.

Nooh, ...minä kirjoitan,
sen joulujuhlaamme säästän, sanoin,
sanat silloin ilmoille päästän,
ja se on nyt,
...oletkos hiljentynyt?

No niin, Keravan koukut,
oikein äkäset väkäset,
taas on vuosi koukkuja kohotettu,
kantajia kohennettu,

onko koventunut, ...kunto siis,
onko noussut, ...kunto siis.

Se on tärkeätä meille miehille,
myös rinnallamme kulkeville naisille,

kun on kunto kova,
on mistä tarttua härkää sarvesta,
nauttia rinnalla kulkevasta arjen sankarista.

Vaan onhan asia myös vakava,
ei pelkkää leikinlaskua,
ellei miehellä koukku tanakka,
pian elossa monia mutkia;

huonoa itsetuntoa,
silmien hapuilevaa katsetta,
jotain käsittämätöntä sisäistä painetta,
loukkaavia sanoja rinnalla kulkevan silmistä ja suusta,
epäilyjä jo vieraasta muusasta.

Vaan pahin syyttäjä lie ihminen itse,
pelkonsa yksin kantaa,
ei ole mitä hellissä hetkissä toiselle antaa,
pelkää jo hetkiä rinnalla olla,
"Anna mun olla, ei huvita tänään",
ei enää, ajattelee salaa,
...mun sisukseni häpeästä palaa.

Ei elo ihmisen näin yksinkertainen lie,
hyvään suhteeseen, tai huonoon,
käy monenlainen tie,

vaan jos jotain itselle tehdä voin,
sen jumppasalilla taas tänäänkin koin,

minä nautin ja aattelin naistani salaa,
illalla, kotisaunan jälkeen, hinkuni viereensä halaa.

Vaan yks' venytysliike,
sen Tarja jostain toi, näin ohjasi meitä:
"Tartu käsin reiden takaa ja vedä",
ja viel' kovemmin oli tarkoitus jännitys laukaista, käskynsä kuului: "Pullista!"

Vedä, pullista,
sen viirusilmäisten koukkujen korvat jo toisin kuulivat: "Vedä kullista."

Ihmetteli jo Tarja miks' miehet noin hytkyy,
miks' yhtäkkiä naurun raiku,
viel' kotonakin kuului tarinan iloinen kaiku.

No niin, koukut,
nää on jo vihdoin loppusanat:

kiitos seurasta toinen toisillemme,
kiitos upealle Tarjalle,
oisko jo aika ylennyksen, ylivääpelille,

upea vuosi, upea työ,
vaan,... mahtoiko kuitenkaan löystyä
housujemme kiristävä vyö.

-harri

--- 

15.12.2007 (runo saunan lauteilta)
Kappale kadonnutta nuoruutta

Monta saapumista saunaan muistan,
en lähtöä yhtäkään...

Tähän mun piti tää runoni lopettaa,
antaa sijaa lukijan mielessään matkaa jatkaa,
vaan ei malttanut kiihkeä mieli,
virisi viel' sanoja iloinen kieli...

...tai, jos oikein tarkoin muistelen,
hapsujani rapsuttelen,
enpä taida muistaa niitä saapumisiakaan,
...enkä paljon muutakaan,

mutt' hauskaa oli, ma luulen,
kun kavereiden juttuja
kaukaisesta nuoruudestamme kuuntelen.

-harri

--- 

15.12.2007 
Onnitteluruno
Lannistumaton sankari

Sori, "lätkät",
tästä tuli vähän pitkä,
vaan pitkä on mieskin,
myös elonsa pitkä,
tapahtumia täynnä tiensä.

Tappari, kova kaveri,
lannistumaton sankari,
...tänään myös päivän sankari.

Miten sinua kuvaisin,
enhän tunne sinua, vaikka tunnenkin,
ulkomuotosi mieleeni tavoitin,
kun tätä runoa aamun kiireessä kirjoitin,

piirteesi jykevät
tapasi puhua ja nauraa,
jonkin herkän huokauksesi joskus näin kuin salaa,
sisälläsi lämmin sydän,
se elämälle palaa.

Vaikka koetellut sinua on tää elo monin tavoin,
ei ole helpolla päästänyt,
ei hurjaa luontoa säästänyt, …siitä jotain tiedän,
sinä seisot kuitenkin ain uljaana,
edelleen rohkeana, eteesi katsovana,
lannistumattomana sankarina,
...elämän sankarina.

Minä muistan, kuinka pienenä poikana vierelläsi kuljin,
minä silloin pelokas, ehkä vähän vieläkin,
sinä rohkea,
katseesi tuima,
muotosi suuri ja komea,
nyrkkisi kova ja nopea,
kulman sankari silloin, ma muistelen,
turvallisesti katuja selkäsi takaa katselin.

Kavereillesi aina suora, senkin muistan,
et pahaa sanaa,
ja naisista puhuit nauraen,
"hiirenhännän paksuudesta", muistatko,
sen nyt tässä elävästi,
sille Ollikin niin makeasti nauroi.

Moottoripyörän sivuvaunussa keikuit,
kait mun jälkeen kerran,
kaiteen kautta metsään, näin muistelen,
hyvä etten siinä ollut minä, olitkin sinä,
pikku juttu sinulle, vahvalle sankarille.

"Tulee ruma ruumis", sanoi isäni minulle
ja moisen kielsi,
sinulla ei kait kieltäjää,
ei silloin, ei nyt,
kaikesta varmaan itse ain päättänyt.

Tänäänkin tässä, meidän edessä,
istuu vahva mies,
vaikka elämä lyönyt,
on se myös kantanut,
paljon hyvää, iloa ja onnea antanut,
ei sitäkään unohtaa saa,

kuin käsissä jonkin suuremman,
hionut ja samalla myös varjellut.

Mitä olet tänään, en tiedä,
en sinua näe, kun tätä kirjoitan,
kiireisen aamukahvin ääressä,
puolitoista tuntia tapaamiseen nuoruutemme saunassa,

sitten sinua katson, näin ajattelen,
vertaan näihin sanoihini salaa
ja mietin jo, ovatko totta, uskallanko lukea,

  hyvässä hoidossa ,  tämän lisäsin lukiessani,
sinua nyt katsoessani.

Elämä jatkuu, alikersantti Lehto,
hän lie mies, johon sinua verrata voisin,
hän tässä mieleeni nousi,
kun ajatukseni sinussa kulki,

jotain yhteistä teissä,
vaan varmaan myös Koskelaa,
piirteitä, joita kova mies toisilta salaa,
vain hellissä hetkissä itseään avaa.

Kuule, Tappari, elo jatkuu, anna palaa!

Ai niin, ja Onnea toivotamme kaikki,
toivomme ettei elo sinulta mitään salaa,
ja sama rohkeus sinua ain ajaa takaa.

-harri

--- 

16.12.2007
Kuinka paljon sanojen takana

Kuinka paljon on sanojen takana,
kuinka paljon elämää ja tunteita,

kuinka paljon ihmiskohtaloita,
pienessä sanassa tai lauseessa,
...ne liikuttivat sinua.

Ihmettelin itsekin, kun kuuntelin,
miten runoni sinua kosketti, vaikk' en tuntenut sinua lain,
sanani kuin jostain syvältä sinusta salaa hain.

Älä kysykään, kuinka tiesin,
mistä sanat runooni keksin,

ne vain tulivat kiireen keskeen,
tulivat yhtenä virtana,
kun kiireessä huokailin sinulle onnittelurunoa.

-harri

--- 

15.12.2007 (juhlan keskellä)
Nuoruuden unelma

Nuoruuden unelman syliini sain,
vaikk' mielessäni muuta hain,
...bassokitaran sain.

Oi, kunpa osaisin ma soittaa,
kuinka kauniin äänen siitä saisin,
kuin kaunista naista naisin, sitä soittaisin.

Minä tiedän, nainenkin on kuin soitin,
häntä soitan,
ja kauniin äänen hänestä kuulen,

nyt soittimen käteeni otan,
käsittelen kuin naista,
se kauniisti soi, kuin mun ihana nainen
elämäni kaunokainen, A......., niin luulen.

-harri

--- 

14.12.2007
Olet jo perillä

Kaukainen ajatus, vuorilla kiitävä,
katsoo kauas eteen ja taa,
tulevia tavoittaa,
mieltänsä rasittaa.

Tuleva on salaisuus, hyvä ettei sitä nää,
jalka pian jo edelle kiirehtää,
matka on tärkein, ei olo perillä,
kun kaikki jo tehtynä.

Matka on tärkein, olet jo perillä,
kunakin päivänä päivällään oma tehtävä.

Katso näin ja rauhoitu,
tulevan haaveista vapaudu,
anna niiden olla vain suuntana,
tätä päivää nyt tavoita,

...silloin ei ole liian raskasta,
...ja elo kaunista.

-harri

--- 

12.12.2007
Paperienkeli

Tää tarina on paperisen
kirpputorin enkelen...

Katselevi enkeli,
katselevi aikaa uutta,
paimenist' ei tietoa,
ja joulu ihan muuta.

Tarinasta kedolla, paimenista pelkäävistä
ja ilosanomasta maailmaa herättävästä
on aikaa,

vaan vieläkin kuuntelemme,
meille kuin outoa taikaa,
satua kaunista koskettavaa,
vuosi vuodelta lähelle tulevaa,
sisäistä unelmaa.

Oi jos totta olla vois,
ett' ois armahdus,
vaan ajast' elämän
ei lie vapautus.

Mitä laulat enkeli,
siipinäsi ryppyinen paperi,
mitä laulat meille,
vapauden sanomasta kaukaisille?

"Joulun ajan äärellä
ihmisen on unelma,
rauha maassa, olla vapaa,
sitä ihminen lie ajaa takaa.

Sanomasta hetken lohtu,
sisäistä kosketti hiljaa ja rauhan toi,
joulun ajassa
ain uuden elämän utuinen aamun koi.

Aika jo toinen, ja sanoma sen,
elä elosi taistellen,
ole onnellinen.

Noissa kahdessa pienessä sanassa:
elos taistelua,
ollos onnellinen,
on sisältö ihmisen päivien.

Toinen sanoo,
ei elo helpolla päästä,
toinen kehottaa onnellisuuteen,
oi ihminen, itseäsi säästä."

Tää sanoma ois nykyajan enkelin,
sen kuvittelin kun silmiinsä katselin,
ja taustalta kuului kuin ois kuoro laulanut,
paperienkelten kuoro ilmoittaa halunnut:

"Oi, katso maa,
oi, katso taivahalle,
oot asetettu taivaan alle,

aatoksesi
lentää korkeimmalle,
kuulevalle
ain eteen soi.

Oi, katso maa,
oi, katso taivahalle
aatoksesi lentää korkeimmalle,
huokaavalle
ain avun soi.

Oi, kuule maa,
oi, kuule taivaan alla,
aatoksesi lentää korkeimmalle,
kaipaavalle
ain lohdun soi.

Oi, tiedä maa,
oi, tiedä taivaan alla,
aatoksesi lentää korkeimmalle,
etsivälle
ain kodin soi.

Oi, katso maa,
oi, katso taivahalle,
oot asetettu taivaan alle,

aatoksesi
lentää korkeimmalle,
kuulevalle
ain eteen soi."

-harri

--- 

13.12.2007
Yö joulun alla

Yksinäinen yö joulun alla,
vain siniset valot,
kauniit, vaan niin kylmät,
kaukaiset.

Tulee joulu,
yksinäisen joulu,
kyyneleitä menneistä,
olevista, tulevista,

kuin pakopaikka kaikesta hetkeksi,
elämän huokaukseksi.

Vain polttavat kädet seuranani,
polttavat koskettaa toista,
kaukaista,
rinnalla kulkevaa,
jotain unelmaa.

Joulun lämpö yksinäisissä käsissä,
hiljaisissa yön hetkissä,
muistoissa, ajatuksissa,
elämän lupauksissa, jotka eivät täyttyneet - vielä,

...tulee joulu hiljaisella tiellä.

-harri

--- 

12.12.2007
Elämä pieni on kiinni

Väsymys painaa elämän,
teiden turhuuden tietävän,
teiden turhuuden voimia syövän,
voimattomuudella lyövän.

Painaa, painaa, niskaa alas,
painaa silmiä kiinni,
ajatus vain kulkevi,
sanoissa tarpovi,
elämä pieni on kiinni.

En ymmärrä, miksi.

Ma kiroan vain tätä tilaani,
kiroan ja samalla pelkään,
pelkää, että jään turhuuden selkään,
tulevaani pelkään.

On kuin ois myllyn kivi kaulaan pantu,
päätä painaa, askel pieni,
huokaus vain: meni taas hukkaan elon hetki.

Vai menikö?

Toiko sanoja pohtivia,
mursiko sisäisiä esteitä,
rakensiko salaisesti tulevia,
avasiko uusia ovia sisään käydä,
elämästä uutta nähdä,
...oliko tämä hetki sittenkin tärkeä.

-harri

--- 

12.12.2007
Kaukana toisistaan

Ma mietin,
olenko enemmän runoilija
kuin maailma,

maailma niin kaukana,

runoilija vailla sanoja,
ne vei maailma.

Olenko kuitenkin enemmän runoilija,
kaukana maailma,
vaikk' maailma onkin runoja,
ja runoilija maailma.

Oi, miksi olet niin kaukana maailma,
runoilijan maailmasta,

miksi olet niin kaukana runoilija,
maailmasta,
sanojen valtakunnasta.

-harri

--- 

11.12.2007
Hiljainen runoilija

Ei kulje sanani kaunoiset,
ei kuvat mielessäni,
ei ajatuksia kaukaisia,
kauneutta silmissäni.

Katosivat sanat kiireen myötä,
ei avaudu herkkä mieli,
ei käske, ei pyydä piirtämään,
ei liiku iloinen kieli.

Minne lähdit, sinä sanojen taitaja,
miksi jätit minun yksin tänne,
etkö näe mieleni tyhjyyttä,
en ees tiedä minne mennä.

Oletko jättänyt minut yksinäin,
hyljännyt hiljaisille teille,
unohtanut aamuihin sanattomiin,
päiviin hoippuville.

Kuinka paljon oli sanoja viel' hetki sitten,
ei sormeni ehtineet kaikkiin,
nyt kynä vain välissä sormien,
oottaa käskyä mestarien,
pyörii ees, pyörii taa,
terä vaimeana napsuaa,
tyhjyys hiipinyt silmiin.

-hiljainen

---