13.10.2007
Olento

Sanoja,
voimia, ajatuksia,
katseita, helliä kosketuksia,
salaisuuksia vaikuttaa ihmiseen,
syvälle sisäiseen.

Ei ihminen ole vain kuori,
se mikä silmin näkyy,
ihminen on olento,
sisäisensä heijastuma,
sen ulkoinen muoto.

Paljon kulkee elämä ulkoisen mukaan,
sen koristelusta,
sen kunnosta, pääasia tulee,
vaikka tärkein on ihmisen sisin,
sen tarkoitus, teko, kaikkineen,
kasvunsa kehityksineen.

Onhan ne yhtä, toisiinsa heijastuvat,
sisäinen jalous, pyrkimys, ulkoiseen,
ulkoisen huolehtiminen sisäiseen,

vaan unohtaa,
unohtaa ei saisi sitä,
ett' ihminen vasta on sitä, mitä sisäisensä kasvuna kantaa,
mitä sen kautta maailmalle takaisin antaa.

-harri

--- 

13.10.2007
Ihmisen arvo

Auton ratissa,
matkalla Sörkasta Jakomäkeen,
...vaarallista!
vaan minkäs tees,
sanoilla nopsat askeleet,
ei aikaa kysynyt, ei paikkaakaan,
sanoja piirteli vasten rattiaan.

-

Palkkako ihmisen mittari,
asemako sanoo, olet toista parempi,
kouluko sinusta vasta hyvän tekee,
vai koko hommanko elämän kokemus pesee?

Niinpä,
arvosi euroissa,
arvoni euroissa,

entä käsissä,
teoissa lempeissä,
silmissä silmiin katsovissa,
rinnalla kulkevissa,

mikä arvo niille,
teoille kuin arvottomille,
mikä arvo niille,
ihmisen teoille suurille?

Pitäisikö sanoa vastaus:

On vastassa kaksi maailmaa,
toinen enemmän ihmistä,
toinen enemmän rahaa,
molemmat elämää rakastaa,
arvoa ihmisen tavoittaa.

-vauhtiajattelija

--- 

12.10.2007
Sanojen voima

Voi kuinka uskaltaisin kirjoittaa,
elämää haavemaan,

voisiko niillä toista koskettaa,
jos vaikka olisikin vain tarinaa?

-Ei väliä sen,
tarinan ja merkityksien,
arvo on sanojen,
voimaan kasvaneiden.

Sanojen kosketus sisälle käy,
vaikka kulkuaan ei silmille näy.

Sanat ovat voimia,
näkymättömiä, kutovat kuin loimia,
lämmittävät ja hoitavat,
oman elämän hetkiä koskettavat,
niitä liikauttavat,

ja unelmat viel' toteutumattomat,
niistä upean ratsun saavat,
salaiseen seikkailuun matkaavat.

Jos jossain on voimia, niin sanoissa,
ei välttämättä tarinoissa,
vaan niissä mielikuvissa, kosketuksissa,
hoitavien sanojen hipaisuissa.

Kuinka nosti tuo sana esille muiston,
kuinka nuo sanat yhdessä kauniin rantapuiston,

tuo painotus, värähdys,
tai valituksen särähdys,
se jo kosketuksensa kaukaa,
syvälle sisälle tiedostamattomaan matkaa.

Siksi, sanoissa on voima,
yhdessä sanassakin vain,
"Tulkoon!", muistathan, ja tuli,
"Lähde!", ja silloin lähti,
"Rakastakaa!", ja rakkaus kasvoi,
yhdellä sanalla vain, voiman matkalle sai.

Sanojen paljous voi sotkea,
ristiriitaisuus sanoman maahan polkea,
voiman kadottaa,
ihmisen turhuuteen hukuttaa.

Siksi onkin ero sanoilla,
ja sanojen sisältämillä voimilla,

pahat sanat sisältävät pahaa,
se ihmistä lannistaa,
kauniit sanat kantaa,
ihmistä rakastaa.

Yksi sana vain:
"Tule", ...ja minä rohkaistuin,
"Mene", ...minä vahvistuin.

"Perkele!", ...minä vajosin,
"Jumalauta!", ...minä jo maahan katosin,

"Suloinen" jo poskeni punottamaan saa,
"Haluan rakastaa", ...voi miten ihanaa.

-harri

--- 

11.10.2007
Mihin sinä suostuit

Mihin sinä suostuit, mitä tarkoitit tuolla,
suostumisella ja kuololla?

Annas kun minä selitän:

Tie runoilijan...,
-Mitä outoa siinä?

...tulee olla herkkä,
kuunnella, kuulla ja katsella,
asioita syvemmin ajatella,

tulee olla rohkea,
hetkin kärsiä ja elämälle kuolla,
kulkea kuin elämän tuolla puolla,

tavoittaa korkeuksia, syvyyksiä,
ottaa vastaan elon yllätyksiä,

kokea ja elää syvästi,
kirjata muistoon pysyvästi.

Vaan miten, ...korkealle ja syvälle,
miten perimmäisille kysymyksille,
miten kuulla kuulematonta,
miten ymmärtää ymmärtämätöntä?

Sisäisen tilan kautta,
karkean luonnon jalostuksen kautta,
puristuksen, polton, raapimisen,
turhan pois kaapimisen,

esteiden polton sanojen tulla,
kuulevien korvien avautua ja kuulla,
sydämensä murskaantua, luulla:
minä kuolen tähän,
oi, elämä, hellitä vähän,
säästä, oi säästä mun rankaani,
kevennä taakkaani,
älä enää lyö,
älä minulta enempää syö.

Anna ilokin matkaini sekaan,
anna rauha ja rakkaus,
anna lepo ja huokaus,

sinä vapahdit tuskasta tunnetusta,
nostit iloon painuneen,
matkoillaan maahan vaipuneen,
annoit onnea hetken elää,
laulaa niin että luonto helää,
...annat hetken elää.

Kunnes taas sinä saavut,
sinä sanojen mestari, ja tartut,
otat tykösi ja karistat,
kaiken turhan maahan varistat,

...ja näin sinä jatkat mun voimani mukaan,
eihän tällaista voi ymmärtää kukaan,
...ei kukaan,

en itsekään tajua, en osaa ajatella,
miks' tärkeätä on luonnetta koetella,
miks' muututtava sisimpiä sopukoita myöten,
ennen kuin tavoitan sanat,
mi syntyivät kuin lyöden.

Syntyihän sanoja iloissakin,
keikutti venettä, aurinko paistoi ja ilolaulu soi,
oli elämän kaunis uusi aamun,
mikä sen yhtäkkiä eteen toi.

Se sama, se sama mi sinua kovuudella koetteli,
se nyt sinua taas ilolla voiteli,
ett' jaksaisit käydä runoilijan tiesi,
jaksaisit käydä, ja olla pieni,

niin pieni, ett' sanat suuret sun ylläsi väristä voivat,
sanat surun ja ilon rinnan karkeloivat,
matkasi sanat eteesi toivat.

-harri

--- 

11.10.2007
Suostuin

Suostuin tielle runoilijan,
suostuin tielle vaivain,
suostuin kuoloon monesti ennen,
kunnes kuolen viimein.

-harri

--- 

11.10.2007
Väsynein silmin

Väsynein silmin,
juhlan jälkeisenä aamuna
muistelen eilisiä tekoja,
voi, kuinka olitkaan sylissäni naurava ja ihana,
vartalosi kiinteä, notkea.

Olit onnellinen ihmisvilinän keskellä,
sait olla sylissä,
tuntea liikkeitten riemun,
maukkaan ruuan,
juoman huulillasi,
suudelman suullasi.

Olit onnellinen ihmisvilinässä,
sait olla sylissä.

Ja minä ihailin sinua,
säihkyviä silmiäsi, nauravia kasvoja,
lanteitasi liikkuvia,
rintaani vasten painautuvaa päätäsi,

minä ihailin sinua,
kuuntelin onnellisia sanojasi,
joita koko kehosi välitti,
...kaikki niin kauniilta näytti.

Yö vihdoin juhlijat sylisyliin,
huoneen ihanaan hämärään,
kiihkeät huokauksesi, avonainen suu,
juhlailtamme kruunautuu,
...onnelliset uneen sulautuu.

-harri

--- 

Koskettamisiin

Sinä kättäsikö kädellein,
silmiäsi silmillein,
nuuhkua nuuhkullein,
ihoasiko ihollein.

Sitäkö sinä tarkoitit,
kun toivoit illalle: koskettamisiin.

-harri

--- 

10.10.2007
Aleksis Kiven päivänä

Taas kerran olet tässä,
minun edessäni, sinä sanojen mestari,
voinko tuntea henkesi,
sanojesi mahdin mi voimaansa kasvoi kynäisi kautta,

sanojesi hetkinen laukka mielesi poltti,
sinusta jäljen jälkipolville jätti,
sanat uudet toit,
tavat kertoa ja kuvata,
...elämää kuvata.

Miten kulkivat sanasi, minkä tuskan tunsit,
niiden lävitsesi tunkevan,
valoss' kynttilän ja pärehen,
kirjoitit säihkyvän säkehen.

Ei tunnettu, ei uskottu, sun sanaisi voimia,
sait taistella, raskaita sanoja kuunnella,
eivät olleet mitään, eivät mistään,
eivät kelvanneet,
eivät silmät auenneet.

Vaan mikä lie silmät aukaisi,
uudelleen sanoja katseli,
kuunteli sydämesi ääntä ja sanomaa,
alkoivat arvostaa,

tuoss' on jotain, tuoss' tavassa min mies esille tuopi,
sisällön uuden kielelle suopi,
raskasta maljaa runoilija juo,
ken sen määrää, milloin onnen eteen tuo.

Taistella vain tapansa puolesta,
uskoa omaan ääneensä, kynäänsä, mi sanoja piirtää,
tunnelmia, kuvia, tuleville siirtää,
uskoa vain ja toteuttaa,
omaa sisäistä unelmaa.

Sinä teit sen ystäväni kaukainen,
sanojen juuri tulevien mestarien,
sinä teit sen,
toteutit toivehen sisäisen,
unelman kaukaisen.

Ei kauan sun palosi kestänyt,
ei elosi säihkynyt silloin,
näetkö lie milloin,
minkä työn sinä teit silloin.

-harri

--- 

10.10.2007
Jos ajan virtaa katsella saisin

Elämä, milloin sinä alat,
minä odotan.

Milloin sinä tulet ja tuot sen
mitä minä toivon.

Onko jo matkalla, onhan,
ihan selän takana jo,
koputtaako olkaani.

En tunne.

Jos ajan virtaa katsella saisin,
jos voisin nähdä päiväni, yön,
nähdä ain uudelleen mitä tein minä silloin,
milloin saan kaipaamani työn.

Jos ajan virtaa katsella saisin,
kuinka paljon lie toivoisin, ett' tehnyt toisin,
...oi, jos jotain viel' muuttaa voisin.

Vaan kosketus sinne, tois uuden ajan tänne,
ois toinen tämä hetki, jos toisin tein,
itse itseltänikö elämän vein,
tähän päivään näin toin.

Siin' peuhaisin menneitten teoissa kuin pelissä vain,
katselisin, miten muuttuisi mistäkin mun tulevain,
...ja muuttuisihan siitä toistenkin elo,
jos viisaampi ollut ois menneitteni teko,

kuin ketju se oisi, jo kolmatta tekoni muuttaisi,
hänen elämänsä kulkua koskettaisi.

Kuinka pitkälle yltäisikään yksi muutettu päivä ja hetki,
sana valittu toinen,
jos muutoksen viel' tehdä voinen.

Ja jos ajan virtaa viel' katsella voisin eteenkin päin,
silloin jo seuraukset suuremmin näin,
...aai, se teko kaukainen toikin tämän mun etehen,
ja vältin tuon, surkean kohtalon.

Ei tekoa tekemättömäksi,
ei mennyttä, ei tulevaa,
mikä tekojani ohjaa.

Mikä päätti, että tänään on näin,
mikä päättää, ett' huomenna kaikki jo toisin päin.

Miksi sen päätti, jos elämä yksin jätti,
mikä sen päätti, jos tuleva toiveeni vihdoin täytti.

Jos ajan virtaa katsella saisin,
varmaan ihmettelisin,
miten hienosti meni se elämän hetki,
miten hyvin kaiken muutti,
tuoss' vauhtia antoi, tuossa jo jarrutti taas,

mikä on se mahti, mi ihmistä ohjaa,
tääll' ihmeellisess' maass'.

-harri

--- 

09.10.2007
Elämä on muuttuvaista

Elämä on muuttuvaista,
juuri kun opit yhteen tapaan,
aloit tyytyväisin mielin katsella vain omaan napaan,
tuli muutos,

potkaisi sinut raiteilta,
turvallisiksi tulleilta,
kuin ikuisiksi luulluilta.

Elämä on! …kasvua kaikkineen,
tuo muutoskin raskauksineen,

onhan se joskus ilokin, vaikkei sitä heti huomaa,
myöhemmin vasta,
muutos olikin arvokasta,

löysit sen mitä sisimpäsi eniten kaipasi,
jo salaisesti peräänsä katseli,

sinä sen vasta muutoksesta itsellesi sait,
ehkä syvänkin montun kautta onnea hait.

Niin, mikä hyvää maailmassa, mikä pahaa,
kun niin pahalta näyttävä onnea toi,
ja turvallinen huomaamatta voimia ja elämää tyhjäksi joi.

-harri

--- 

08.10.2007
Kaikella matkansa taivaan alla

Intoilin seurassa mestarien, hetkisen vierellä kuljin,
polkuja raskaita menneitten, lauluja kauniita kuulin.

He elävät keskellä nykyisten, sanoiss' sormensa liikkuvi viel',
teotko intona ihmisien, vai henkikö kurkkivi siel'.

Henki voi tarttua hengelle, sormet sormia hipaista hiljaa,
tunne tuttua mielelle, kieli maustetta lipaista.

Vaan, mennyt on mennyt, sankarit mullissa huoaten makaa,
tehneet on tekonsa, sanat iloa, onnea, jakaa.

Aika on uuden, ei vanhat saa, uusien sydämiä tavoittaa,
aika on uusi, uusi on maa, sanat vaihtuvat kasvattaa.

Siks' kulje ei runotkaan menneitten teillä, yks' tehtävä vain on ihmisen,
kaikella matkansa taivaan alla, omaa aikaansa kuvaten.

-harri

---