05.10.2007
Kaksin

Katselihen kaunokaista,
omaa ryppyst ihanaa,
rinnallani kulkenutta,
minua rakastavaa.

Siin istuvi vierellä hiljalleen,
väliin puhelee, neuvoilee,
katselee jonnekin kauaspäin,
minä piirtämänsä kuvan eessäin näin.

Auttelee miestään, ohjaa ja kantelee,
käskyjä antelee,
ain moitiskelee hetkisen,
jos uskalsin tehdä unelmaretken jonnekin,

miss' oma maani aukeavi,
miss' uskon tornit siintävät,
miss' linnut sanoja laulavat,
virtaavat kimmeltävät veet.

-Älä hupsi, sanoo vain,
silti miestään rakastaa,
katsoo hellin silmin kun mahdotonta unelmoi,
vaivojansa vaikeroi.

...Oi, koittaisipa pian uus' sanojen aamunkoi.

-Lähdetäänpäs nyt niitä puita pilkkoileen.
-Juu juu, mennään mennään...

-harri

---

05.10.2007
Mikä hulluus

Mikä hulluus mun valtaa,
sanoja kantaa kuin laarista rapisten,
kirjoitan kiirusti käsin vapisten.

Mist' kiirivät sanaset,
mist' ajatukset niin kirkkaat, kaukaiset,
mist' kiirivät kaikki, en tunne heitä,

tulevat vain,
jotain tahtovat sanoa, vikkelästi vilkuttain,
tuntuu kuin en oisi ma yksin lain.

Jos vilkaisen Leinoa, jo lentelen Leinon lailla,
jos Kivehen kurkotan, kummuille kirkkahille kerallaan,
miss' keinut keinuvat, miss' nuoret kirkassilmät karkeloi,
kaikki niin onnellisna, ei elämä kenkään rusikoi.

Kuin muihin maihin ma lennän,
menneisin aikain taa jonnekin mitä aikaa en tunne,
en tiennyt olevankaan, niin nuori oon viel'
he jo jossain kaukana kulkevat runojen taivostiel',

jatkuuko tämä siellä,
mietin sitä hetken sekavalla miellä,
kun kuuntelen sisäiseni ihmeellisiä ääniä,
en perässään tahdo keritä,

ovatko he siellä, ajassa, tilassa toisessa,
pirruuttaanko minua vain sanoillaan viskelevät,
naureskelevat mulle, nuorelle jullille,
mi suuria sydämensä etsii ja teitä mestarein,
menneitten polvien sankarein.

-harri

--- 

05.10.2007
Voi tätä vuorta!

No, näinhän minä jo aikaa sitten, ett' tää vuor on melkoinen sanojen vuor,
vaan en tiennyt että tää jo tuttu ol' muillekin,
täällä jälkiä on monien mestarien,

tääll' kulkeneet on kumpuin kuvaajat,
kirkassilmäin tiiraajat,
hirvenmetsästäjät,

tääll' on latuja miss' on ollut hyvä hiihtäjän hiihdellä,
kuljeskella kultaisia kauniita, multaisia raskaita, teitä,
tavoitanko täällä korkeuksissa jo pian heitä.

Purot ne lorisee, sanat villinä virtana eestäin käy,
kivellä istun ja onkeni vapa vatkaten väpäjää,
kuin nostaa en ehtis niin paljon kuin ohitse käy,
virran päätä, sen lähdettä, ei missään näy.

Tääll' kuljen ma vuorella yksinäin,
...vai liekö kuitenkaan yksinäin,

tääll' on ääniä niin paljon,
ei lintuja pelkin,
laulelee ilmassa sana herkin min tavoittaa mun korvani kasvaneet,
aivoitukset kauas kantaneet.

Miss' on tää vuori, en tiedä en tunne,
mutta outo tää on, ja outo on tie,
joka vain kapeammaksi vie,

vaan mitä kapeammaksi käy,
sen enemmän seuraa mun rinnalla käy,

leijuvat siin' ja sanoillaan kantavat,
antavat voimia, olkaani nostavat,
sanovat: "Älä hellitä poikanen, jaksa viel'
onhan meitä muitakin tällä samalla tiell',

vaikk'ei tää vuori ookkaan maallinen,
ei lie taivainenkaan,
mutt' unelmain, unelmain kauniitten vuori se on,
ja sinulle pienelle viel' niin tuntematon.

Katso, katso tuonne yllääll',
kuin kirkas on taivos, kuin heleät keveät sen pilvoset,
kuin kirkas on aurinko tääll',
ja hyvä käydä joka sääll'.

Ja jos vaikk' myrskykin hetkisen pauhailee,
sua siipi suuri tääll' suojelee,
löytää turvan sun sielusi väräjävä,
katseesi kirkas hätäisä.

On täällä lepokin, on mättäitä miss' venyttää suoraks',
taipua kerälle pehmeän sammalen,
kirkasvetisen puron rannallen.

Hyvä tää on, tää vuori mit kulkea saat,
kaunoinen, niin kaunoinen,
kasvaa kanssasi maailmast' etääntyen, uusia tavoittaen,
salaisuuksia mukanaan kantaen,
...ja niin paljon viel' antaen."

-matkalainen

---

05.10.2007
Ai, viel' lisää voimaako käsillein   (Reikistä)

Sä tahdotko tyttönen mun käsieni lempeään suojaan,
miss' virtaavat voimat viel' tuntemattomat,
miss' maisemat ennen näkemättömät,

miss' kulkevat menneitten polvien saatot ja taiat,
mysteerit ratkomattomat.

Sitä voimaako kaipaat tyttösein,
hellien käsieni kasvavan sinne,
miss' kaukainen ranta niin kaukana käy,
ei ihmissilmää ees siellä näy,

sinnekö lentää tahdot tuon voiman kanssa,
olla matkalla jonnekin, miss'ei aikaa oo lain,
kulkea väristen rinnallain.

Sinnekö, lintuni pien,
sinnekö etsii sun sielusi tie,
kummuille kultaisille,
merille merettömille tyynen maan,
miss' ihminen mennyttä, tulevaa, tavoittaa.

-runoilijan alku

--- 

04.10.2007
Oi, sinä miehen suloinen unelma!

Ehdin juuri sinua kauniiksi kehua,
silmiisi iloiten katsoa,

kun sinä jo jostain suutuit,
aloit minua moittia.

Kehuin jotain minkä teit hyvin,
sinä sen moitteena otit,

koska kehuin nyt, olit siis ennen huono,
näin sen naisen ajatuksillasi koit.

Hetkeksi katosin, päätäni pyöritin,

…kuinka onkaan naisen ajatus miehelle outo,
kehunkin voi moitteeksi ymmärtää.

Enkö enää voi kiitollisuutta osoittaa,
kun nainen päinvastaista käsittää.

Jos sanon tänään, "olet kaunis",
tarkoitanko silloin, olit eilen ruma,

jos olit vuoteessa ihana,
edellinen kertako siis surkea.

Oi, sinä miehen suloinen unelma!

-harri

--- 

05.10.2007
Niin, runoni vähän erilaisia

"Runosi olivat vähän erilaisia…"

Se vast' alku ol' kultasein, se vast' alkua vain,
Kivestä hetken suuntaa hain,...ja sain.

Voima ja taito menneitten taitajain,
tarttuu kun piki, ikuisesti paidassain,

lähtee viemään, lentoon, tavoittaa hetkess' nuo menneitten mestarit,
kuin yhteys salainen ois heihin käynyt,
...ovatko lie minut nähnyt,

jos vaikk' taputtavat käsiään kalmojen maassa,
tai missä lie taivaisen puistoiss' istuskelevat,

tirkkiivät jostain penkkinsä rakosesta ja nauravat mullen,
annetaan nyt pojalle vähän sanoja ja suuntia,
sydämensä niin murhetulle.

-oppipoika

--- 

04.10.2007
Ihmeellinen ihmisten maailma

Ihmiset täällä maailmassa,
lentelevät kuin suunnitelmaa vailla,

yks sinne kiireessä kivahti,
toinen tuonne kauas maan ääriin vilahti.

Yhdellä on hinku ihmeellisiin tekoihin,
suuruuksiin maita kaataviin,

toisella mieli niin rauhainen,
itsekseen istuskelee,
piippua tupruttelee,

antaa maailman mennä menojaan,
hyräilee jotain omiaan.

Kiire on toisella hirmuinen,
ei ehdi ketään tavata,

toinen vain miettii miten päivänsä täyttää,
koko maailmaa haluaisi halata.

Kaikilla lie paikkansa, vaikka kuin järjetön ois tää,
maailmaa joku kai pyörittää,

vaan ei ymmärrä ihminen, ei tekojensa teitä,
mikä hulluna heittelee toisia,
toisia säästelee lie taivaalle,
mihinkään ei kilpaile.

Outo on tämä ihmisten maa,
jokainen kai jotain puolustaa,
se piippukin mielensä ilmoille päästää,
sanoo, "pitäis' jo maailmaa säästää",

ja kiireinen meni ett' vilaus käi,
piippumiehen sauhu hetken rinnalla käi.

-harri

--- 

14.10.2007
Mistä tietää

Mistä tietää, mikä on se kaunis sana,
se kulku hellä runossa,
irrallisissa sanoissa,

mistä sen tietää, mikä sydämeen käy,
ei se päälle näy.

Sitä sydän odotti, toivoi, kaipasi,
sen sanassa yhtäkkiä vain kuuli,

tuli kuin tuuli, jostain vain,
heitteli kepeästi sinne tänne,

kulki mutkia, meni outoja teitä,
etsi heitä, joill' sydän ois valmis ottamaan,
valmistettu vastaan,

sitt' sattui sana kohdallen,
tuli lähellen,

osui siihen miss' kaipaus suuri jo ootteli salaa,
ootteli, ootteli, salaa,
minun sydämeni palaa, ja huokaa hän,
kun suree särkynyttä lemmen valaa,

minun sydämeni palaa!

Sana sattui ja sammutti palosen,
pienen ihmisen pienen tuskasen,

ei pieni, ei pieni ollut se,
suru suurempi kuin nähdä voi,
ympärillä kaikki rusikoi,

siihen sana keikkuen lenteli,
tuli luo, kosketti,
jotain, jostainko vapautti,
sydämen palon sammutti,

pienenpieni sananen vain,
pieni sananen vain,

kaukaa kulki mun aatoksistain,
salaisuuksia matkallaan koskettain.

-harri

--- 

04.10.2007 Kadulla kävellessä
Unelma  -  Toivo horjumaton

Yks' olut,
uskon hetkisen,

kaks' olutta,
minä jo melkein tein sen,

jos viel' otan enemmän,
näen edessäni jo kehän sädehtivän.

Minä uskon, minä uskon,
…auta minua epäuskossani
mi taas minut valtaa kun juttelen,
unelmaani muille ihailen
 ja kuvittelen,

tämä eräänä päivänä totta on,
voi, miksi olen tänään taas
ihanan unelmani keskellä niin onneton,
vaikka minulla viel' toivo horjumaton.

-unelmoija

--- 

04.10.2007
Lupauksia, mistä?

Valkoinen risti katolla,

lupauksia,
jonkin pelastuksen toiveita.

Minkä,
sehän maatuu mihin kaatuu?

Mikä lupaus, mistä?

Kadotuksesta.

…mistä?

-?

---

03.10.2007
Góreckin sävellys

Kuva mi mieleeni piirtyi,
kuunnellessa osaa Góreckin surullisten laulujen sinfoniasta,

kuva muodostui sanoista,
sen hetken synnyttämästä runosta:


Alussa maa oli autio ja tyhjä.

Hän saapui,
tarttui,
...ja jyrisi maa.

Kasvoi kaikki valmihiksi,
elo syntyi kaunihiksi.

Ja niin kaunis oli maa,
lauloi elämän hymniä suloista, onnellista.

Vaimeni väki väkevä,
...taivainen jatkumo.

-harri

--- 

03.10.2007
Ihmisen kurkotus

Filosofisen luennon innoittamana:

Ihminen,
tavoittaa jumaluutta sanoilla,
kuvalla, laululla, musiikilla,

etsii tietä minne mennä,
tutkii mistä tullut,

arvelee, luulee löytävänsä,
uskoo ratkovansa.

Ei sanat, sävel,
ei kuvatkaan,
tavoittaa voi suuruuttaan,
kaukaista kauneuttaan.

Anna olla vain,
Hän on läsnä ja katselee,
ihmistä auttaa ja palvelee.

-harri

--- 

03.10.2007
Tämä päivä on lahja

Et pettänyt aamu tänäänkään,
et pettänyt aamu, et kahvi,

vaikk' roikkuvin silmin kasvoin harmain,
päiväni aloin jo aamusta varhain.

Mittasin matkaa eilisestä,
tähysin kaukaiseen tulevaan,

eiliset menneet on menojaan,
eivät palaa uudestaan.

Tämä päivä on tässä, sitä kiitollisena halaa,
joku opettaa.

Onhan tämä lahja, tämä päivä uus',
se hyväksesi käytä, sen mahdollisuus,
kuin rajaton ulottuvuus.

Miten paljon tänäänkin tehdään maailmassa,
miten paljon rakennetaan, puretaan,
kasvetaan, maahan kaadutaan,

miten paljon iloitaan ja surraan,
rakastetaan ...tunteita pakastetaan.

Oliko päivä hyvä, sen illalla nähdä voit,
toiko tullessaan sen, mitä aamulla toivoit,

oliko se lahja, vai taakkako vain,
ilon huntu, vai kuorma harteillain.

Lahjako ilo, lahjako taakka,
lahjaisi keskellä vaivoinesi kasva.

Mitä jää sinulle lahjastasi tänään,
min vielä huomenna muistat,

löysitkö onnen, menetitkö turvan,
elitkö surussa, koitko elämisen hurman,

...muistitko kaiken keskellä
katoavaisuutesi julman.

-harri

--- 

03.10.2007
Kulkevat kaikki rinnakkain

Katselen kaarta, katselen kantta taivaan,
mihin on ihminen matkalla,

anteeksi elämä, jos sinua nyt vaivaan,
jalkani elämästä rakoilla.

Tällä pienellä pallolla,
suljetussa tilassa,
on meillä kaikki;
elon liekki ja vähäisen matkamme pää,
pieni muisto vain hetkeksi jäljelle jää.

Tulevat uudet, lähtevät vanhat,
uudet tavat ja vanhat parrat,

kaikki tällä samalla pallolla vain,
menestys, köyhyys, itku ja nauru,
elämän kauneus, sotien synkeä pauhu,

...tällä samalla pallolla vain,
kulkevat kaikki rinnakkain.

-harri

--- 

02.10.2007
Ei sanaa ainuttakaan

Ei sanaa ainuttakaan kun aamulla heräsin,
ei runon alkuakaan.

Se oli hetki sitten,
seass' aamukahvikupposen,
sanat kulkivat arjesta muistoihin,
kesäisiin metsäpuistoihin.

Takaisin palasivat aamuni arkeen,
rauhaisaan kahvihetkeen.

Muistelen kaikkea missä eilen liitelin,
mitä kaipasin, tavoittelin,

jatkanko siitä vai annanko sijaa uusille
viel' syntymättömille ajatuksille.

Katson kaukaiselle kukkulalle,
siellä elin ennen tätä,
sieltä matkasin tälle rinteelle,
monta asiaa jäi sille.

Katselen uutta vuortani ylemmäs,
voi, onhan sinne matkaa,
paljon saa vielä jalkaa nostaa,

vaan, jokainen askelma kait jotain uutta tuo,
runoilijan vuori, sekö tämä onkin,
...ja tuoss' vierellä virtaa puro...,
sanojen virrasta runoja juo.

-harri

--- 

02.10.2007
Aamuinen kahvihetki

Mikä sinussa on, kahvikupponen,
kun äärelläsi taas kirjoitin
pienen aamurunosen.

Tuoksusiko mielen rauhoittaa,
vai ajatukseniko vauhdittaa,

annoit aikaa sen kupposen verran,
sain tauon taukoni keskeen.

Toinen kuppi, toinen runo,
ajatus jostain kaukaa, vai kuvittelinko vain,
uusi runo maailmaan, tässä nyt seuranain.

Uuden kupin vielä haen, ja makean keksin,
yhden runon vielä ehdin,

muut polttaa jo mielessä
luettavaksi siirtää,

tulihan se kolmaskin,
sitä runoilija juuri eteensä piirtää,

se on tää,
...kylläpäs kahvi olikin tänä aamuna hyvää.

-harri

--- 

02.10.2007
Kommunikaation vaikeus

Sanoit yhtä, kerroit ja kuvasit,
sormin, käsin, piirtelit,

toinen kuunteli toista,
rakensi mielensä kuvia sanoista ja eleistä,
tutuista viitteistä.

Sama sana, sisältö toisella jo toinen,
kuvauskin ihan muuta,

muisteli, jokin ajatus rataansa siirteli,
miten ihanasti sainkaan aamulla
rakkaalta aamusuuta.

Tai jokin muu,
maksamaton lasku,
kiireinen lähtö jonnekin,

vai jostain muualtako sinut kaiken keskeen kerättiin,
ajatuksesi viel' entisessä,
ei toisen kuvauksessa kiireisessä.

Sitten vastasit kysymykseen,
teit jotain minkä ymmärsit,
parhaasi mukaan vastasit.

Ei ollut se sitä mitä kysyttiin,
...ei sinne päinkään.

-Miss' oli sun ajatuksesi, jo toinen kysyy,
etkö ymmärtänyt lain,

niin,... sanoistasi ihan toisenlaisen kuvan sain.

Vai, unohtiko toinen kertoa,
mikä oleellista ollut ois, jotain oletti,

kiireinen hänkin, ajatuksensa tulevassa,
hetiheti-tehtävässä,

tai illan riennossa ihanassa,
sydäntä värisyttävässä.

Miks' ymmärrä ei ihminen ihmistä,
miksei sanansa vuolaat tarttuneet,
piirretyt kaaret uponneet,
tahto ja tarkoitus siirtynyt,
toisen ajatuksiin piirtynyt.

Nii'i,... sanos se!

-mä luulin että sä tarkotit että

--- 

02.10.2007
Metsätiellä

Kuljen kaunista metsätietä,
katselen oksia puun,
sinitaivasta ikuisuuteen siintyvää,
tuuli metsään sulkeutuu.

Loistaa lammen pinta kirkkaana,
auringon säteitä,
häikäisee hetki, kuva ihana,
kesäisiä muistoja.

Siin' kävelläänn sanatonna,
sormet sormien lomassa,

kerroit jotain, kuvasit asiaa kaukaista,
näytät jotain ohi lentävää,

ajatuksistani heräsin
kuuntelin, nyökkäsin,
luonto ihmistä hiljentää.

Ei kauneus tarvitse sanoja, kosketuksen vain,
käden käteen, tai hipaisun hihassain.

Olet siinä, en matkaa yksin,
yksinäisin ajatuksin.

-Oi, millainen mäki.
-Katso, miten kaunis puu.
-Voi, miten tuo kaareva koivu kuuseen kurkottuu.

Jakaa hetki, kuva yhteinen,
pieni asia, vaan niin suloinen.

Siin' kulkevat kaksin yhdessä,
metsäpolkua,

toinen on hiljaa,
toinen pienesti puhelee,
hetkin molemmat omiaan kuuntelee.

Vaan, jokin yhteys,
joku puhuu ja kuuntelee,
lämpö rinnassa, hyvä mieli toisesta,
sydän sydäntä suutelee.

-hiljainen rinnalla

--- 

02.10.2007
Voisiko elämä kulkea näin

Sain sinut sanattomaksi sanoillani, kirjoitit,
niillä kosketin,
jotain sisälläsi tavoitin.

Onnistuinko kuulevilla korvillani,
ajatukseni kuluilla,
sormieni herkillä painalluksilla,
tavoittaa sisäisesi tarpeen,
jonka sanoissani kuulen.

Kulkisiko elämä näin,
toiselle sanoja antaen,
toiselle välittäen,
niillä sisäistä koskettaen,
hoitaen,
...kulkisiko elämä näin.

Olisiko kokonaisuuden suuruus myös näin pieni,
löytäisi ihminen ihmisen,
sanoilla saaduilla koskettaen.

Näkikö joku, sinä tarvitsit ne,
kaipauksesi sisäinen tunne
välittyi minulle,
minulta kuin salaisesti sinulle.

Voisiko elämä kulkea näin,
...voisiko elämä kulkea näin,

ett' vastauksen toiselle
kuin salaisesti näin.

-harri

--- 

01.10.2007
Kyynel, voima herkkyyden

Ystäväni, olet oikeassa,
jos elo vain pelkkää iloa ois,
olis tunne pian sanoista pois.

Kyynel on voima herkkyyden,
kosketuksen hellän lämpöisen.

Siks' kiitettävä lie murheesta,
jo aamusta matkassa kulkevasta,
päivällä itsestään muistuttavasta,
illalla uneen mukaan tulevasta.

Ei, ei..., ei uneen mukaan tulevasta,
unessa nautin muusta,
unten valtakunnasta.

Hurjia nekin monesti,
sotia, murhia ja tappeluita,
pelkoja, ahdistuksia.

Ja kun aamulla unestani herään,
huokaan, ...en ajattele niiden perään,

ja murheeni tää maallinen,
onkin niin pieni, vain hetkellinen.

Mursiko murhe päiväinen,
rikkoiko sisäistä maailma unien,
pehmensikö sanojen esiin tulla,
...voi millainen kasvattaja minulla,

totinen, vaan niin armahtava,
vain hyvää tahtova, ma toivon,
...ett' joskus saisin vaivastani voiton.

-harri

--- 

01.10.2007
Pieneksi vai suureksi

Kiitos ystäväni.

Kiitän sanoistasi minua kantavista,
voimaa aamuuni antavista,
...kun mietin taas kerran, miksi tulla suurena,

tullako sanojen kautta pieneksi,
vai jonkin maallisen kautta suureksi.

Vaikea valinta,
vaan miss' sydän on onnellinen, siin' ihminen onnellinen on,
älköön olko tekemisissään onneton.

Vaikka painais arki, mutt' sydän onnessa kuitenkin,
pienen painolastin kanssa elo lie onnellisin.

-harri

--- 

01.10.2007
Ei katoa yksikään

Jos maa on äiti,
on isä joku muu.

Maa ihmisen näkyväksi,
muu ihmisen syntyväksi.

Ihminen maasta muotonsa saa,
muusta tarkoituksen,

minkä sisälläni tunnen,
enemmän kuin tää maallinen,
ajatus vähäinen pään sisäinen.

Jossain on suurempi tieto,
jossain ymmärrys ylempi,
jossain aate viel' korkeampi,
tavoite jalompi,
kattavampi min ajassa omaksumme,
salaisesti matkassamme.

Kun ruumis kuolee,
maahan maatuu,
isästä irronnut jatkuu,

iankaikkinen ei katoa,
kantaa ruumiin muistoa,

yhdistää kaiken viisauden,
ihmiselon kokemuksen,

tallessa on, ei katoa lain,
min elon aikana tuntea sai,
kehonsa kanssa rinnakkain,

Onko tässä toivoa toivottoman,
ihmisen katoavan,

oliko tässä tämä elon tie,
minne jatko minua vie.

loppuuko kaikki,
missä rakkaat ystävät,
missä omat, mitkä matkallaan teki ja kasvatti,
kaikenko kuolleissa menetti.

Ei katoa yksikään maallinen teko,
ei yksikään ihminen ihana,
ei myöskään sorrettu hetki,
ei tunne min koki pahana.

Kaikki on matkassa, ne toisin näkee,
ei surun kautta, ei tuskan,
ei tunteiden vyöryn, epäoikeuden,
katselee elonsa kaarta ihanaa,
näkee tarkoituksen.

Antaa arvon min maassa teki,
minkä taisteli, sai, menetti.

Näkee kaiken suuruuden,
elämän arvon uuden,
saa kiitollisuuden,
rauhan, miksi voitti tai hävisi,
ei väliä sen,
eli osana kokonaisuuden.

Salaisuus aukeaa aikain takaa,
ruumis jo maassa makaa,

se muu jatkaa ja kasvaa,
sitä kantaa alati matkassa,
salaisesti omana.

-aamuinen ajattelija

---