30.09.2007
Kaksi hiljaista kulkijaa

Kaksi hiljaista kulkijaa kadulla,
aamuisella asialla.

Edellä vanha mies hartioin painavin,
perässä musta boxeri jaloin lenksuvin,
hihna löysällä,
koti lähellä.

Yhteinen aamu, näitä jo paljon,
pitkälle yli vuos'kymmenen,
toisensa matkalla oppien.

On ollut aika,
naru tiukalla,
joka paikka pakko nuuhkia,
alvariinsa sai jarrutella,

ja matkat pitkiä,
niin paljon nähtävää,
elämä molemmilla jännittävää.

Vuodet vierineet,
vähentäneet, kuluttaneet,
kulkijat yhteen sulaneet,

enää vain aamuinen toimitus,
pikku huuhku puun juurella,
nopsa liraus.

Sanoja ei tarvita ohjaamaan,
ei hinkuja kurkottamaan,
asia vain ja sisälle,
kotiin lämpimälle vuoteelle.

Osan elämästäni annoin sinulle,
sinä omasi kokonaan minulle,
elämällemme yhteiselle.

-harri

--- 

28.09.2007
Ajatuksen voima

Kuten kirjoitin, hetki elämän onnellisen,
on omista ajatuksista kiinni,

milloin kulkee mietteissään,
vetää kuin raskasta kuormaa perässään,

milloin ilossa leijuu, ei mikään paina,
murhe jäi, se oli vain hetkisen laina.

Mikä ilon toi, ...ajatus onnellinen,
miks' murhe rusikoi, …ajatus senkin toi.

Ilossa pelko unohtuu,
murheessa pelko muistuu,
ja mikään ei välillä muuttunut,
ajatus vain suuntaa vaihtanut.

Mikä ohjasi ajatuksen iloon, en tiedä,
mikä vaivutti mielen suruun, en tiedä sitäkään,
jokin vain liikautti,
jompaankumpaan kuljetti.

Mikä aamulla ilon toi, vielä illalla murheessa kierin,
mikä murheisen aamun soi, elin iltaa niin onnellisin mielin.

Elo ihmisen huolineen, murheineen,
ja ilon hetkineen, näin lauletaan,
väliaikaista kaikki on vaan,

...miten onkaan taas aamulla, kun silmäni avaan.

-harri

--- 

28.09.2007
Se nuor'

Taisto eilinen viel' aamulla kehossa tuntui,
hengen voimia heikolta paljon söi,
sanojen maassa utuisin uskoin,
sen horjuva puoleni minussa möi.

Aamulla katseli taivaan rantaa,
se harmaata päivää jakeli vain,
herätteli väsynyttä jäykkää rankaa,
puntaroin kaukaisia unelmiain,

Sanat pöydällä silmiini sattuivat,
ääni kaukaisuudesta kantava,
mies taistoin, sanain mahtavin,
seisoi eteeni: -Myös minä taistelin.
Auttaa alkuun sanoin, sävelin,
uutta voimaa aamun antava:

"Ken uskovi toteen, ken unelmaan,
sama se, kun täysin sa uskot vaan!
Sun uskos se juuri on totuutes.
Usko poikani unehes!"
   (Eino Leino, Hymyilevä Apollo)

Hullu, ken unehen uskovi vain,
ma aattelen, ei kanna se arjessa lain,
vaan jos uni on usko vaikk' utuinen,
arjen taistoissa kantaen,
silloin se usko jo kantaa voi,
vaikk' elämä uskoa rusikoi.

Jos uskoni kasvais ain uudelleen,
nousisi lovesta maan maatuneen,
siin' voima ois taistella sanojen lailla,
min mies kirjoitti uhman lailla:

"Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta!
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä puuta..
Kas, Apolloa, joka hymyilee…
…hymyn voima on voittamaton."

Mikä voima on uskossa, se kaiken kantaa,
epäuskoa jaksaa vastustaa,
ei lannistu jaloiss' arkisen pauhun,
ei tulisten koetusten synnyttämän sauhun,
se hymysuin vain kaiken kohtaa,
sammumaton usko ympärille toivoa hohtaa.

"Meri pauhaa, ukkonen jylisee,
Apollo saapuu ja hymyy.
Ja katso! Ukkonen vaikenee,
tuul' laantuu. lainehet lymyy.
Hän hymyllä maailman hallitsee,
hän laululla valtansa vallitsee,
ja laulunsa korkea, lempeä on.
Lemmen voima on voittamaton."

Tää antiikin voimako miestä kantoi,
joka minulle aamulla sanoja eteeni antoi?
Eikö sanat, ei voimakaan, Leinosta noussut,
vaan Apollon armaan, sanojen ja sävelten taitajan,
maan kaukaisen mystiikan.

"Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! - ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! - ja iloks ne vaihtuu."

Tuon voiman jo tunnen minäkin,
tuon voiman mi kantavi mua,
voimaa antaa ain aamusta iltaan,
kun hellin, niin hellin ma sua.

Tää voima ei keltään kadota sais,
tää voima, ett' alati lempiä vois.
Jos lempi on viereltä pois,
vaikk' toinen siin' rinnalla ois,
lemmetön lempi vie voimia pois.

"Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli."

Sen maassa jo tuntea ain hetkin saa,
miten lempeä kieli sydämen tavoittaa,
miten katse hellä ja ymmärtävä,
miten kosketus herkkä ja kantava,
toiselle rinnalla niin paljon jo antava.

Ja lempi mi leiskuvi kahden kesken,
se leiskuvi ain taivaisiin asti,
luottamus, kunnioitus ja anteeks'anto,
katoaa elon kaskesta jo monikin kanto,
eloon virkoo maatunut runko.

Kyll' sanoja helliä ain maailmaan mahtuu,
mahtuu vaikk' kuinka ja paljon,
vaan miten kulkevat korville kaipaaville,
miten saisivat silmille sammuville,
miten onnea, lempeä, etsiville?

Siin' Apollo jo voimansa näyttää saa,
saa tarttua ihmiseen mi arvostaa,
hellyyden voimia, herkkyyden,
käsien hellien kosketuksien,
sanojen voimaan niin pienien,
elon ahjossa kasvaen.

Täss' kulkivat hetken rinnakkain,
kolme miestä ajast'aikaa välillä vain,

yksi niin kaukainen, ei katse kanna,
toinen kuin matkalla viel',
hällä patsaskin tääll' keskustatiel,

ja kolmas, ...tää nuor'
mi eilen taas kerran kuol',

min aamulla herätti sankarit menneitten matkain,
koskivat hellin sormin, vierelleen nostain:
-Anna mennä poikasein, sanasi alussa vasta,
kasva, kestä, vahvistu vain,
elä sanojen elämää onnekasta.

-se nuor'

--- 

28.09.2007
Sanoit, runot ovat kauniita

...niin, kultaseni,

vaan minun voimani myös,
tässä runojen työss',
kulkee seassa sanojen,
iloisten ja ahdistavien,

minun voimani,
herkkä luonteeni,
sisäiset toiveeni ja unelmani,
ne kaikki on sisällä siel',
kuin ilmojen tiell'.

Ei ihme jos voimani ehtyvät,
jos väsynyt mieleni maahan painuu,
onhan viikkoon mahtunut sanoja,
voimia mukaansa riipiviä ajatuksia.

Vaan sanoihan yksi viisaskin,
kun runoilija on voimattomin,
silloin on auki mysteerin taivas,
aukeaa portti sisälle käydä,
ihmeellisiä asioita heikon kuulla ja nähdä.

-heikko

--- 

27.09.2007
Yksi päivä

No enhän ma muuta tahdokaan,
kuin kirjoittaa, kirjoittaa runoja,

tään päiväni päätteeksi huokaista,
oli sanat kuin virtaavia puroja.

Välillä väsyin keskeen mun taistelon,
meni usko, mi eilen viel' horjumaton,

tänään hiljaa se maillensa mateli vain,
värisevin sydämin tulevaa ahdistain.

Runot lauleli lauluja onnesta vain,
kuunteli hetkiä elämän alkujain,

muisteli naisia sylin niin kauniita,
taakkoja menneitten matkojen raskaita.

Vaan illalla ehtyi jo sanojeni juoksu,
raskas tuoksu vain leijui mun vierellä,

meni päivä, sen vietin taistoissa sanojen,
vuoroin kirous, kiitos, kielellä.

-harri

--- 

27.09.2007
Onnellisuus 2 - Tyytyväisyys

Onnellinen ihminen on päiväänsä tyytyväinen.

Tyytyväisyys tuo onnellisuuden.

Tyytyväisyys on suostumista, sopeutumista siihen,
missä milloinkin on,

ja jos elämä riittää niin kuin se on,
siinä onnellinen ihminen on.

Onnellisuus on kuin sana rakkaus,
molemmat vaikeita selittää,
mitä sanat sisältää.

Toinen on onnellinen siin', miss' toinen on onneton,
vaikka elämä ihan samoin on.

Onnellisuus on sisäinen tila, ei ulkoinen asema tai tavara,
ei matka maailman ääriin,
ei uus' ihminen ihana.

Onnellinen ihminen on sovussa itsensä kanssa,
nauttii siitä mitä elämä hänelle tarjoaa nyt,
ei ole siihen pettynyt.

Mitään ei puutu,
ei elämään suutu,

ja jos jotain puuttuisikin,
onko tarpeellista se, mitä ilman on.

Älä vertaa itseäsi toiseen,
toisella aina jokin paremmin,
toisten kanssa kilpaileva on aina onneton.

Maailman hamuaminen onnettoman mielen tuo,
ja jos kaikki tuleekin kovan työn jälkeen sun luo,
oletko siinä onnellinen,
vai, oletko kaiken saamasi keskellä kuitenkin onneton,
...niin paljon viel' saamatta on.

-

Herätä aamulla terveenä,
keittiöstä kantautuu kahvin tuoksu lempeä,
rinnalla olevalta kaunis sana, aamuinen hetki hempeä,
käsi silittävä,
tunnen,... sanat alkavat jo mielessä vilistä.

Siin' kuvaus yhden onnellisen elämän hetken,
...puuttuiko jotain, vai oliko siinä kaikki,

ehkä puuttui paljonkin,
mutta nyt siinä oli kaikki.

-

Siin' salaisuus vilahti aamussain,
onnellisuus on hetki onnellinen,

ja onnellinen elämä,
yhteen punottu retki onnellisten, tyytyväisten, hetkien.

-

Siin' köyhä kulkee kuin rikaskin,
samanlaisin askelin,

kumpi sovussa itsensä kanssa,
kummalla tyytyväinen mieli,
se onnellisempi on kuin toinen on,
toisella niin paljon viel' saamatta on,

tyytyväisellä onnellinen kieli.

-

Kuten huomaat,
tämä onnellisuus ei yhdessä istunnossa ratkennut,
ei viel' täss' toisessakaan, ma luulen,
jospa huomenna lisää sanoja kuulen.

Asia onkin vaikea,
se on ihmisen sisäinen tila,

milloin on mieli iloinen, onnellinen,
toisessa hetkessä jo haikea, murheellinen,

välissä ei ehkä mikään muuttunut,
ei tullut lisää, ei enempää puuttunut,
mieli vain jostain uupunut,
suuttunut.

-harri

--- 

26.9.2007
Onnellisuus 1  -  Onnellisuuden etsintää  (R)

Ystävä hyvä,

ei ole se onnellisuus helppo tie,
ei sormen napsaus vain,
ei temppu, min ottaa voisin, jakaisin ihmisille lahjanain.

Ei kulje tie onnellisuuden helposti,
ei palkka kevyesti,

sen saavuttaa vain matkan päässä,
elämän mäkiä sisällä.

Muu onnellisuus vain harhaa,
kevyttä pinnan unelmaa,
hetkisen kestävää komediaa,
tai muuta ihmisen keksimää ohjelmaa,

...sillä sisäistä kaipausta korvaa.

Aikanaan, jos elämä suo,
tulee onni kaiken kautta kuin lahjana ihmisen luo.

Tulee toisen luo, hän huomaa sen, ...on onnellinen,

tulee toisen luo, yhä enemmän vain kaivaten,
ei osaa olla onnellinen kun ei nää,
mikä elämässä tärkeää,

...aika arvoja vääristää,
vaikea elää onnellista elämää.

-harri

...jatkuu alla...

Näin kulki mun etsintäni sanojen,
onnellisuuden arvoituksen:

(...ja päätyen tuohon yllä olevaan kuin tiivistyen)

Varo lupaamasta sanoja,
ne ovat aina lahjoja, arvoituksia.

Tulevat itsellään, eivät käskystä laula,
katkeaa komentamalla laulujoutsenen kaula.

Kuuntele vain hiljaa mielesi ääntä,
ole avoin ajatuksille,
kaukaa tuleville oivalluksille.

Siin' on se sanojen tie,
vapaus,
elämän tahto ja tarkoitus,
sanojen tien lupaus:

Et sanoja vangita voi,
et häkkejä niille rakentaa,
ne vain ohitsesi liitävät,
itseään koskettaa sinulle voiman soi.

-

Aiheen voit antaa, et sanoja lain,
kasvavat kauttasi, sen lahjan sait,

kuulevat korvat, mitkä kuulevat ain herkemmin ja hellemmin,
tunteen sisäisen, näet ajatuksen.

Vaan sanoja älä käske kulkemaan,
älä vaadi salamana saapumaan,

sanoilla vapaus ain oltava on,
aikansa ajaton.

-

Onni omanasi, lahja vain,
samoin suru, mi seuraa vaivanain.

Ilo min ihmisille itse päästit,
toisen surulta säästit.

Ilo hetken ain kestää voi,
suru ihmistä rusikoi.

Mistä otit ilon, ellet sitä itse saanut,
mistä surun, ellet omistanut.

Tulivat kuin lahjana kaukaisen maan,
mi kulkua ihmisen rakentaa.

Ei ilo itsestä nouse, ei surukaan,
sen aika tuo mukanaan,

et huomannut,
et aamulla herätessä tiennyt,
ett' ilo sinua odotti ja hetkisen kantoi,
ett' suru kyyneltä vuotti, sen toinen antoi.

-

Onnellisuuden lupaus, vai sisäinen pyrkimys.
Salaisuus.

Onnelle,
onnellisuudelle, voi raamin antaa,
näin se kulkee ja tältä näyttää,
mitä antaa, millä elämän täyttää,

vaan miten saada onni,
miten onnellisuus saavuttaa,
...miten ihminen itse itseään parantaa.

Mik' on onnen tarkoitus,
mihin onnellisuus ihmistä vie,
entä jos parempi onkin toinen tie.

Onniko autuaaksi,
onnellisuus iloksi,
eikö ennemmin suru kasvuksi,
murhe rakennukseksi,

ilo hetkisen kestävä,
ilon kyynel silmistä pestävä,
meni menojaan,

suru kestävä,
mieltä rakentava,
odotus harhaileva, etsivä,
ihminen vahva, kestävä.

Surulla juuret suuremmat, laajalle levinneet,
Ilolla kuin huituvat vain, tuulet mukanaan vieneet.

Ilolla paikkansa elossa, surullakin,
murheellisella mielellä, onnen murullakin.

Onnellisuus seast' elämän nousee,
miss' ilo, suru, murhe, rinnan käyvät.

Onnellinen olkoon onnessaan,
kasvussaan, kukoistuksessaan,
min suru, murhe, aikaan sai,
kaikki tärkeitä, tottakai.

-

Ei ratkennut arvoitus onnellisuuden,
min sanoja uskalsin etsiä.

En saanut työkalua, tee niin, tee näin,
silloin elämä jo oikein päin.

Ei kulje se tempuilla, malleilla, ratkaisuilla,
arvoitus suurempi kaikkeudella.

Ei kasvu ilossa tapahdu,
ei yksin surussa,
ei onnellisuuden murussa.

Kasvua kokonaisuus elämän,
pitkään kestävän,
se rakentaa ihmisen onnellisen,
tai pettyneen, kyynisen.

-

Sisäinen onni ihmisen,
se on lahja kaukainen,

jos on, se vain on,
et ymmärrä sitä, miksi ja miten,

miksi osaksesi hyvän osan sait,
oisit voinut saada surunkin,
...tai vain sen onnellisuuden murunkin.

Osa se on, kell' onni on,
osa se on, kell' suru,

vaan, osana kaikilla kasvu elämän,
tarkoitus tärkeimmän tehtävän.

Siin' kasvussaan nauttia saa kaikesta tuosta,
milloin suru, silloin suru,
milloin ilo, silloin ilo,

milloin elo onnekas,
ilo, suru, vuoroin vieraanas.

-harri

--- 

26.09.2007 (kävellessä Kalliosta keskustaan)
Sinä toivot nostetta

Sinä toivot minulle nostetta,
virtauksen nousua,
joka veisi minut mennessään,
yhä laajemmin ja kauemmas näkemään.

Toivot myös, että näkisin syvemmälle,
tarkoitatko lie ihmisen ja elämän alkulähteille,

ett' sanani irtoisivat itsestäin,
kehostain, omistain.

Toiveesi on oikein, suunta sen,
se on tie kehityksen.

Se kasvua vaatii, voimia, koetuksia,
irtirepimisiä julmia.

Kun vihdoin irtoan itsestäin,
silloin sen kaiken näen, minkä toivot,

näkisin kauas ain tähtien taa,
rajoita ei ihminen, ei elämä, ei maa,

...sitä kohti tää kulkija raahustaa.

-harri

---

26.09.2007
Tapaamisen odotusta

Jännittää...,

uusi ihminen ain uusi maailma on,
matkansa, tiensä, arvaamaton.

Mistä tulee tähän, mihin jatkaa tästä,

...puhun elämästä.

-harri

--- 

26.09.2007
Kaksi onnellista

Katselen vastaani tulevaa kahta onnellista,
käsi kädessä kulkevaista,
toisilleen rakasta,
...naista.

Minä mietin, en tiedä mitä,
katselen vain ja arvuuttelen,
peräänsä katselen.

Ystävä ystävälle,
on rinnalla joku joka ymmärtää,
tyhjiön, tarpeen, täyttää,

näyttää, minä olen tässä ja ymmärrän sinua,
sinäkin ymmärrät minua.

Muuta en ajattele,
ystävyyttä vain.
lahjahan sekin on ain,

omata ystävä joka ymmärtää,
sisäistä tarvetta tyydyttää.

Ole onnellinen jos rinnallasi on toinen,
ystävä samanmoinen,
kenen kanssa elämää jakaa, arkea raskasta,
ja tarvetta, ...kaipaan rakasta.

Ystävyys on arvokasta.

-harri

--- 

25.09.2007
Kaksi unten maailmaa

Yö seurassa tuttujen ihmisten,
kera todellisten juttujen.

Jo vuosia tapaamisista,
pois luovutuista,

olitte vierellä,
kylässä unteni elämässä.

Elinkö elämää todellista,
olinko oikeasti kuvissa,
vai jokin ajatusko vain,
askelemme yöksi sai rinnakkain.

Elänkö unta, kun aamulla heräsin,
öisien kuvien hapsuja
elämäni muistiin keräsin.

Katoavat kohta, minä tiedän sen,
eikä tämänkään unen,
missä hereillä nyt kuljen,
kuvat uniini muistu,
nukahduksessa jonnekin kadoten.

Unissa kuitenkin,
oli valveen muisto kaukaisten menneiden?

Elinkö valvetta silloin, vai untako muistoni vain,
onko valve ja uni varmasti oikein päin?

-tukka pystyssä sängyn reunalla, mietteissä

--- 

25.09.2007
Unten todellisuus

Olisinko voinut untani jatkaa,
jäädä sinne,
elää elämää toisenlaista,
todellisen tuntuista, huolista vapaata.

Kerran, sen nyt muistan…

elin unessa tulevani polkuja,
pohjautui menneisiin tapahtumiin,
vuosikymmenen takaisiin.

Unessa olin aikeissa hakea tuttua työtä,
viikkoa myöhemmin uni jatkui, työtä hain,
seuraavassa unessa sen sain.

Uudessa unessa firman saunaa katselin,
seuraavassa olin jo työssä, tuttuja kohtasin.

Unisarjani viimeisessä vanhalle työkaverille kerroin
miten kaiken edeltä näin,
miten unteni palasissa matkasin tänne päin.

Unteni jälkeen paikkaa valveilla hain,
sen heti sain,

yöni nukuin firman saunassa,
ei vielä asuntoa,
kaukana kotoa,
...aina ajoissa työpaikalla.

Muistan kuinka kerroin tutulle kaverilleni miten tulin,
miten täällä jo unissa olin,
miten sinullekin tämän aikaa sitten kerroin.

Unet ja valve yhteen punoutui,
todellisuus elämään sulautui.

-

...Vai, ettei vain ois sittenkin toisin päin,
etten vain ois unessa edelleen,
niin outoa elämäni hetkin on,

olisinko onneton,
jos heräisinkin uudelleen.

-harri

--- 

24.09.2007
Sanojen hellyyttä

Kosketan vatsaasi sileää ja pehmoista,
ihanalla kuopalla,
pikku karvan rajalla,
vaalean arven yllä,
toinen käsi lempeästi reidellä

Siin' kosketus käden niin hellästi liikkuu,
kuvat muistoista,
illan hämärän huokauksista.

Sanat koskettaa sinua nyt päivällä,
lämmittää sisällä hiljaa,
käsi kulkee reidellä,
muistuttaa hetkeä, ...ollaan ihan hiljaa.

-sanasilittäjä

--- 

24.09.2007
Runoilija huokailee

Voi runoilija parka,
huokaillen katselee vanhoja kirjoituksia.

Kuinka suloiset olivat silloin,
iloiten kirjoitin aamuin illoin,

kuinka kauniisti kulkivat,
kuulijat silmänsä tunnelmassa sulkivat.

Kun katson nyt,
olen hämmästynyt,

Enkö enää tunnetta tavoita,
onko sisäiseni kylmennyt,
silmäni vääristyneet,
...toisin kirjoitan nyt.

-Oli toinen aika, toinen vuori,
toiset kukkaset,
toisenlaiset tuulet,
samat korvat, toisin nyt kuulet.

Kukkaset kauniita sielläkin,
kirkkaat virtaavat veet,
kaikki nyt hiljenneet.

Eivät kuulu tänne,
uuden vuoren rinteille.

Ei laakson kylmyys sormiasi jähmetä,
ei vapisten kätesi kulje,

täällä ohjaavat hennot sulat,
sormissa uusi tunne.

Ei sulilla kannata menneisiin kajota,
ei viihdy ne hetkissä sen,
kosketuksissa toisenlaisten sormien.

Yksi sipaisu vain sulan kärjellä,
muuttuu sana, tunne jäljellä.

Ei sotkea saa aikoja, sanoja, tunteita,
vanhaan viedä uusia ajatuksia,

katoaa mennyt min vangitsit riveille,
varisi päällesi rantakiville,
missä ikinä kuljitkaan,
mitä syliisi suljitkaan.

Sulka on armelias, armahtaa,
vanhasta vapahtaa,

sanoo: Katso, elämä edessäsi uutta täynnä,
vanha on mennyt,
ei paljon jäljellä.

Rakentuu sulista siipi,
pien' hentoinen siipi vain,
se kantaa uudella vuorellain.

-harri

---