|
21.09.2007
Unelma - Toinen
näkee, toinen ei usko
Sinä huolehdit
tulevaisuutta,
katselet kauas, näet vain uhkia.
Minä katson
huomista,
mietin, mitä sillä teen,
mihin ehkä meen.
Pelotat minua,
vaikka tarvitsen rohkaisua,
unelman eteen tukea.
Kuinka vaikea on
unelmaa toiselle siirtää,
piirtää eteensä kuvia,
omissa silmissä kimmeltäviä.
...sanoillasi
niitä sammutat.
Miten kuvata
toiselle unelma,
miten kertoa kantava voima, usko,
sisäinen intuitio.
Ei usko kun ei
nää,
toiselle muu elämässä tärkeää.
Vaadinko liikaa,
toinen näkisi sen minkä itse näen,
kuulisi sanat joita itse kuulen.
Jos kuulo ja usko
vain itsellä on,
toinen rinnalla pelkää, onneton.
-harri
---
21.09.2007
Unelma - Kiiltosilmä
Uskonut on
unelmaansa kell' unelma ollut on,
tulevan kuva kuin mahdoton.
Ympärillä
arvosteltu,
hiekkaa heitelty rattaisiin,
kiiltosilmäistä takana naurettu,
...myöhemmin
selkään taputettu,
suosiota onnistuneelta haettu.
Näinhän se
menee.
Näin unelma
kulkee,
sääntönsä silläkin elämässä,
sääntönsä unelmassa.
Voi kuinka
pienestä unelmasta
moni tänään saa ruokansa,
yhden hullun
uskosta johonkin, jonka vain itse näki,
ympärillä epäuskoinen väki.
Moni nauttia saa,
kun vihdoin edessä se,
minkä toinen jo kaukaa näki,
...esiin taisteli.
-harri
---
21.09.2007
Kahden
euron laina
-Anteeksi,
lainaisitko minulle kaksi euroa, saisin kahvit.
Ranskiksen jo ostin, mutta kahvi puuttuu, se maksaa kaksi euroa.
Kysymys yllätti
ostoskuittiin syventyneen,
tuliko kaikki oikein -tarkistuksen.
Vanha rouva,
huonokuntoinen,
silmiin katsoen,
käden ojentaen kahvirahaa,
pienen hetken iloa itsellen.
-En lainaa, sanoin,
tarkistusta jatkoin.
Hän kysymyksen toisti, minä vastauksen.
Anteeksi pyytäen
matkaansa jatkoi,
ulos kaupasta, hitaasti keppinsä varassa vaappuen,
…peräänsä katselen.
-Onko minulla noin
kova sydän?
Ajattelinko itse,
vai kysyikö sisälläni joku toinen.
Mikä nyt on kaksieuroinen?
Ajatus syyttävä,
ihmettelevä, takoi päätäni,
kaukaa löysin autoni,
takakonttiin kuormani.
Nainen kaukana kulki
keppiinsä tukien,
vaalean punaisessa virttyneessä tuulipuvussa,
olemuksensa uuvuksissa.
-Eikö sinulla
mukamas ollut kahta euroa antaa,
joku sisälläni naisen puolesta huolta kantaa,
minustakin kai,
...lainaahan itsellänikin kaikki vain.
-Entä jos itse
oisit...
mitä silloin toivoisit?
Auton suljin,
perään juoksin,
eteensä seisomaan,
silmiin katsomaan,
...hyvä etten sydämeni kovuutta anteeksi pyytämään.
-Onko se ranskis
sitten ilman kahvia syötävä, jos et sitä rahaa saa?
-On, hän vastasi.
-Ja kahvia varmasti ostaisit?
-Niin.
-Pitäähän nyt leivän kanssa kahvit saada, rempseesti sanoin ja ajattelin,
miten hyvältä oma kahvi maistuukaan kera tuoreen ranskiksen.
-Tässä se kaksi
euroa.
-Se maksaa vähän yli sen, hän hiljaisesti jatkoi.
-Minä tiedän, kun juuri ostin itsellein. Tuossa vielä loput, nyt se
riittää.
Nainen kiittää,
paikallaan pyörtää askelensa,
Marketin suuntaan kääntää.
Ajatuksissa autolle
palasin,
rouvaa ajattelin,
omaa osaani tarinassa
Miksi pinnistää
täytyi auttamaan,
miksi vieras niin kaukana on,
tarpeensa, hätänsä, koskettamaton?
Nyt aamulla mietin,
asian muistiin kirjaan,
kahvikupin äärellä tietenkin,
...toivottavasti sinullakin edessä kahvi tuoksuvin.
Miten ois sulkain
maassa,
miten ajatukset maassa sen?
-Älä edes kysy,
äänen sisälläni kuulen,
kahden euron tarinaa huokailen.
-harri
---
20.09.2007
Hiljaiset
kuulijat
Tässä ois paikka
esittää,
lukea, lausua, runoja,
...olis edes yksi
kuulija.
Paikka hiljainen,
seassa kaupungin melujen,
amfiteatterini mun,
löysin esiintymispaikan kaivatun.
Kuulijat minulle
luonnosta järjestyi,
aurinko pilkahti taivaalla,
puut, pensaat reunoilla,
sienet niin terhakkaat,
...ja vesipisarat,
itkettekö kanssani
sanojeni sointua,
uutta jo kirjoitan, pisarat sotkevat mustetta.
Sataa.
-harri
---
20.09.2007
Kiertävät
ja nyppivät
Ymmärrätkö,
kultasein,
miten sanat käskevät minua,
kiertävät,
nyppivät,
ympärilläni leijuvat,
odottavat,
ota minut, ota minut, sanovat.
Eivät rauhaa
anna, vaativat vain:
kirjoita, kirjoita, rakkainpain,
...ja minä kun
niin sanoja hain.
-harri
---
19.09.2007
Ajattelin
lähettää runon
Ajattelin
lähettää runoni ihmiselle, jonka tiedän viisaaksi.
Kuunnellut pari
iltaa,
katsellut muotoaan vaatimatonta,
ääntänsä hiljaista,
sanojaan painokkaita,
tietojaan arvokkaita.
Lähestyä ja
sanoa, katso mitä minulla on,
mihin ajatukseni kiirivät kun sinua kuuntelin,
miten mieleni lentoosi tarttui,
miten ajatus varttui.
Sinut netistä
löysin,
...hui kamala, minä pelästyin,
miten paljon sinä
oletkaan,
miten paljon tiedät,
missä kaikessa oletkaan mukana,
mitä kaikkea tehnyt.
Pelottaa…
Enkö uskallakaan
lähestyä sinua pienellä runollani,
enkö ilahduttaa mieltäsi sanoillani,
...vaatimattomilla,
nyt mietin,
kun taustojasi tutkien hetken vietin.
Sitten katson
kirjoitustani,
runoa, jonka juuri kirjoitin, (alla)
sen sinulle antaisin.
...Jos pelkään
jo ihmistä tietäväistä,
miten uskallan toivoa näkeväni maailmaa,
jota runoni kuvaa.
Hänhän on vain
ihminen, olkoonkin paljon oppinut,
silti hän on vain ihminen, vajavainen.
Uskallanko,
uskaltaisinko, sittenkään katsoa maailmaa,
min toivoin eteeni piirtyvän,
itsestäni kaiken näyttävän,
puutteistani piiitkän listan tekevän.
Olisiko ihminen
armahtava,
olisiko armahtava se maa, jota mieleni kurkottaa.
Kestäisivätkö
sanani katsettaan,
kestäisivätkö silmäni kauneuttaan.
Minä mietin,
...uskallanko lähestyä ihmistä,
vaikka niin uhosin lähestyä kirkkautta,
maailmaa mi takanani suurena aukeaisi,
kaiken minulle paljastaisi.
Olenko rohkea,
olenko pelkuri,
olenko vain tyhmä,
joka totuuden
edessä pyörtää paikallaan,
...jos en nyt sitten kuitenkaan…
-harri
---
19.09.2007
Oi,
missä on tämä maa?
Kulkea
sisällään,
tuntea itsensä,
sopukkansa arvaamattomat,
äänensä kuulumattomat.
Tavata sisäiset
tarpeensa,
tukahdetut toiveensa,
haaveitten maailmat loppumattomat,
ikuiset unelmat.
Voi, millainen
olisikaan se maailma,
jos sen nähdä saisin,
kulkea siellä ja katsella,
ihmetellä ja ihailla.
Millainen onkaan
alitajunta,
jolle ei loppua lain,
raapaisin pintaa vain,
kuinka syvä,
kuinka korkea,
kuinka kaunis se on,
kuinka rohkea,
kuinka kauas,
kuinka etäälle eteen ja taa
voi siellä matkustaa.
-
Mikä on tää
ihminen mi peilistä katsoo,
näkee itsensä rapisevana kuvana.
Oi, kunpa
näkisit, sinä ihminen,
kunpa näkisit vuoren taa,
joka ruumiinasi eteen heijastaa,
sen takana on
todellisuus viel' suurempi,
maailma kaunis ja ihmeellinen,
käsin koskematon,
loppumaton.
Oi, näkisitpä
sinä sen,
ohi arkisten puutteiden.
Oi, näkisitpä
sen,
ihmisen kokonaisuuden, suuruuden.
Kuinka vallata
kaikki,
kuinka saada käyttöön tuo näkymätön,
mi ruumiini rajan takana piileksii,
puutteeni tuota kaikkea hyljeksii.
Kuinka
tavoittaisin kaiken sen,
sisällä piilevän totuuden,
sen maailman,
jonka oikeasti omistan,
sisälläni matkassa kulkevan,
kuinka saisin sen
itselleni ees hetkeksi vain,
rohkaisuksi matkallain.
-
Minä tiedän sen,
sitä hetkisen arvuuttelen,
kaukaa, ...oi, niin kaukaa, katselen.
On maailma suuri
sisälläin,
suurempi kuin ymmärtää saatan,
miten sen voimia, maisemia, raotan.
Siellä piilisi,
ma luulen,
kaikki se mitä tarvitsen,
millä puutteeni paikkaisin,
millä voimalla
voisin olla viel' enemmän,
tuntea tunteen syvemmän,
kauneuden
kukoistavan uudella tasolla,
osata asioita taidolla, jota kehoni ei ilmi saa,
jokin yhteyttämme rajoittaa.
Oi, saisinpa
sukeltaa sisälle omaan maailmaani,
kulkea ees hetken sen katuja,
kokea sen kauneutta,
uskoa kaikki unelmat tosiksi,
haaveet todellisiksi.
Nähdä miten
mahdollista minulle kaikki ois,
se vähäinenkin mistä haaveksin,
...vaan en tehdyksi saa,
oi, jos sen kaiken
saisin itsellein,
esteeni ratkeaa.
-
Kuinka kulkisin
sisäiseni sisällä,
mistä avaisin ovensa salaperäisen,
mistä silmät nähdä se kaikki kauneus,
usko, toivo, rohkeus,
tuoda se kaikki
tähän arkeeni mun,
...olen niin vähäinen,
peloissani sulkeudun.
-
Missä on tämä
maa,
missä on tämä ihmeiden maa,
jossa kaikki mahdollista,
unelmat ja haaveet todellista,
menneet ja tulevat
rinnan käyvät,
ongelmien ratkaisut näkyvät.
Onko se minun
allani, itse kuin jäävuoren huippuna sen,
vaiko ylläni, jonnekin taivaalle kaareutuen,
vai
levittäytyykö ympärilleni ollen näkymätön,
minä itse sen keskellä näkyvä,
muiden maailmoihin yhtyvä.
Vai onko maailma
tuo salaperäinen,
jokin osa tutkimattomien aivojen,
sielläkö se olisi, soluissa miljardeissa piileksien.
Jossain se on,
jossain maailmani sisäinen,
arjesta niin kaukainen,
jossain se on,
arvoituksiaan arkeeni vain tihkuen.
Minä ymmärrän
sanat pitkälle ehtineiden,
kulkeneet elon tarkoitusta etsien,
yrittäneet
päästä perille,
salaisuus vain kaikkoaa etsijän edelle.
Perillä onkin
tässä, arjen elämässä,
elo tässä ja nyt,
tarkoitus elämän täyttynyt.
Silti minä
kurkotan edemmäs,
etsintä ihmiseen piirretty on,
tarkoitus ohittamaton.
Missä on tuo
ihana maa,
joka sanat, sävelet, antaa,
jossa tieto,
taito, ymmärrys,
ihmisen toiveiden täyttymys.
Liekö portti
sinne vain intuitio,
ken sen kautta kulkea saa,
hän hetkin suuruutta tavoittaa,
kuinka pieni sen
rinnalla ihminen,
kuinka pieni sen rinnalla maa,
onnellinen hän,
ken suuruutta
edes hetken pienen saa koskettaa.
-harri
---
19.09.2007
Unten
mailla
Unten maailma
todellinen,
todellisuus kuin unta,
hiljalleen
tupruttaa lunta,
taakseen verhoaa totuuden,
silmän näkemyksen.
Näkikö silmä
päivällä oikein,
näkikö katse yön,
tunsin kuristavan vyön.
Jos kuristaa
päivällä, teinkö raskaan työn?
Uni unesta
vapauttaa,
pelastaa kulkijan pälkähästä,
yön, päivän, painajaisesta.
Iloitsin niin
että nauruni helisi,
nukkuja havahtui, heräsi.
Untako lie, vai
tottako vain,
kumpi on totta matkassain,
toisen muistan,
toista en lain,
matkaanko kahta elämää kehossain,
...kaksiko vaivaa
matkassain.
-harri
---
19.09.2007
Missä
on unten maailma
Missä on unten
maailma,
missä sen maailma avara.
Ei rajoja
maallisia, painoja sen,
pitkin yötä lentelen,
outoja katselen.
En tunne paikkoja,
en ihmisiä,
vastaan tulevia asioita,
monet aivan outoja.
Joku tuttu
päivästäin,
tottako unessani näin?
Heräsin,
hetken haikua katselin,
katosi sumu, jäljet peitti,
aamu unisen arkeen heitti.
Missä minä olin,
mitä minä näin,
elin elämää toisin päin.
En ymmärrä
mitä kohtasin,
outoja ihmisiä tapasin.
Peilikö
päivästäni,
vai päiväkö peilinäni unten maan,
...aamulla,
illalla, kaikki taas katoaa.
-harri
---
18.09.2007
Ihmettelee
pieni ihminen
Kuinka näkeekään täältä
kauas,
ain kaukaisiin tähtiin saakka,
valovuosia tuhansia,
matkoja arvaamattomia,
syntyjä syviä,
ratkaisemattomia mysteereitä.
Tulimmeko kaukaa, vai luotujako
vain,
paikan päälle istuttain.
Seuraako joku meitä,
kehityksemme outoja teitä.
Suuri arvoitus tämä maailma,
suuri ihme jo ihminen,
tulos lyhyen kehityksen.
Katsoo taivaalle, sanoo miten
kaikki on ollut,
mistä tullut,
pienuudessaan suureksi tullut,
hetkessä ymmärtää kaiken
tämän näkyvän,
ohittaa näkymättömän
mi viel' suurempi on kuin näkyvä maailma,
arvoitus avara.
Mitä ihminen jo löytänyt,
päätäni pyörryttää,
tuntemattoman suuruus ihmistä nöyrryttää.
Kysymys kuuluu varovainen,
olenko omillani täällä,
vai kulkeeko matkassa kohtalo kunkin päällä.
Onko Jumalaa mihin turvata,
kun koen vastuksia,
vai yksinkö taistelen tieni,
määrään itse eloni.
Jos tänään näihin vastaamaan
kiiruhdan ja viisaalta vaikutan,
huomenna avautuu uusi kulma, ajatukseni muutan.
Onko kaikki yhtä,
tuhansien tuhannet tähdetkin,
vai sattumako vain,
ohjaajana matkassain.
Mistä tulin,
mikä osa minusta suuruuteen sulautuu,
mihin matkaan kun kuolen,
kaikkiko maatuu.
Miksi ihminen ain viisaampi on
kuin edellinen polvi,
miten ajatuksensa enemmän ymmärtää,
mikä kehitystä ohjaa, mihin päätyy kaikki tää.
Katson ihmisiä,
kaikki erilaisia,
kullakin luontonsa oma, taipumuksensa,
osaamisensa, arvoituksensa.
Rakenne vaihtelee paikkain
mukaan,
muotonsa toisenlainen,
sisäisesti samanlainen.
Mikä elämän rakensi
toisenlaisen,
mikä kulttuurin erilaisen keksi,
mikä asenteet ja tavat muutti,
paikan erilaisilla asutti.
Eläimet erilaiset,
pienen pienestä näkymättömästä ain suureen dinosaurukseen,
kalat kauniit, ihmeelliset kaikkineen,
muotonsa kirkkaine väreineen.
Miten ihminen keksinyt kaiken,
miten löysi tulen, sähkön,
mistä polttoaineen, sen rähähtävän voiman,
monenlaisen matkaamisen,
tietoliikenteen ja bittiavaruuden.
Taivaita katselin vuorellain,
sen suuruutta hetkisen pohdin,
kuinka suurta onkaan kaikki,
kuinka pieni ihminen.
Tulen minä tähän toistekin,
taivaita katselen,
elämän arvoituksia arvelen,
viisautta kyselen.
Kuka sanoo, miten kaikki on,
valtamerikin viel' tutkimaton.
Niin, ja tällä pienellä
pallolla kaikki,
…tällä pienellä pallolla kaikki.
Yksi pieni ihmetteli.
-harri
---
17.09.2007
Elämän
arvokkaat asiat
Elämä täynnä
asioita arvokkaita,
joita hellin ja hoivailen aamuin illoin,
öisinkin teen työtä,
rakastan pitkin yötä.
Hetkin ottaa
jonkin pois,
elämän tarkoitus kuin kadonnut ois,
silloin hellin
muita,
sydämeni kaivatuita.
Kerran meni
minulta työ,
runoista kasvoi uusi,
kun sairaus
kasvoille lyö,
sanat suruni pois syö.
Lähti rinnalta
rakas,
toinen hänet jo toi takas.
Yksi kaunis lie
aikeissa jättää minut,
kiukutellut jo päiviä monta,
tanssin askeliin meno voimatonta.
Harkita annan
mitä kanssani päättää,
vai, ...joku muuko sen säätää.
Murheen kannan
syliin uskollisen armaan,
sanoillaan minua lohduttaa varmaan,
lupaa, minun
luonani sinulla ain paikkasi on,
lepopaikka loppumaton.
-harri
---
17.09.2007
Rinteet
niin kauniit ja paisteiset
Voi tätä sanojen
lentoa,
voi tätä unelman vuorta,
kärsin
hiljaisuutta,
en odottanut suotta.
Täällä rinteet
niin kauniit ja paisteiset
lepopaikat, mättäät, pehmoiset,
täällä sanojen
kulku kuin itsellään käy,
maisemat ihanat, ei horisonttia näy.
-harri
---
17.09.2007
Sanojen
marjat
Eloni vuoria
kuvasin kerran,
kutakin kulkenut vuosien verran.
Joku niin suuri ja
laakea,
toinen jyrkkä, rotkoisa,
jollekin nousu
kuin hunajaa vain,
jyrkkä putous vieläkin kauhunain.
Vuoret ovat
menneet, kulkijaa kuluttaneet,
kasvattaneet kaikki tyynni,
taival pitkä,
maisemat muuttuneet,
koettu elon myrskyt ja tyyni.
Unelman vuorelle
viimein löysin,
muiden takaa eteeni piirtyi,
viimeisen laakson
usvasta nousi,
väsyneen silmiin siintyi.
Askel nyt uutta
rinnettä käy,
huippua ei näy, alhaalla rinnettä vasta,
unelman vuori kantaa pientä heikkoa lasta.
Polut mutkaisat,
lepopaikkoja tarjoaa,
kauniit puut polttavalta auringolta varjoaa,
...vaan marjoja,
mättäillään kasvaa marjoja,
kauniita sanoja,
...ne poimin iloiten, niitä muille vien.
-harri
-
Miten sinulla
menee, kysyit juuri
kun vuoreni marjoista kirjoitin.
Kuulitko varpujen
rahinan,
kuulitko korpieni suhinan,
kysymyksesi
minulle tänne heitit,
uusilla marjoilla polkuni peitit.
-
Vuorta kuljen ja
marjoja poimin,
sanoja suloisia,
osan sinulle soisin.
Koneen ääressä
koppaani tyhjennän,
matkoillani löytyneitä,
leivon kauniiksi
piirakoiksi,
ett' ois monia hyötyneitä.
-marjanpoimija
-
Tulkitsenko
niin, ettei ollut työtä tarjolla?
Niin näköjään
tulkitset, kultani,
tulkitset silmin, jotka eivät nää,
marjat tänään
minun työni,
tulevaisuus muuta häämöttää.
Poimittava on
marjat, mit edessäni kypsinä roikkuvat,
tallettaa rauhaisin mielin, ravinnoksi muuttuvat.
-leipoja
---
|