|
24.05.2008
Menneitä
miettien
Onko kaipaus suuri
ihmisen,
hänen, ken lähti,
muut tänne jätti.
Onko kaipaus
menneitten perään,
ei näe heitä hän enää.
Entä kaipaus pois
nukkuneen,
kaipaus saada lähelleen.
Tuoko kaipaus
molemmin puolinen,
yhteyteen lähteneen.
Riittääkö ajatus,
tuoda toinen toisen luo,
entä toisen, min elämä muuttunut,
ajatuksensa kaukainen kadonnut.
Tuoko ajatus hänen,
jos sellainen on,
ajassa viel' viipyvän vierellen.
Ei muuta jää kuin
ajatuksen silta,
aamulla hetkin,
usein, kun tulee yksinäinen ilta,
ja unien lempeitten
maa,
siellä toinen toistaan tavoittaa,
antaa suuta muisto muistollen.
-harri
Puhelun jälkeen…
Kuinka innoittaa
minua vanhuus, kuolema,
elon yhteen kudelma.
Kuinka innoittaa
minua sanoihin lohdun
elon päätös tää,
mysteeri suuri,
niin paljon tänne jää.
Se, mitä tänne
jää,
ja se, mikä kuin tyhjään häviää,
onko yhteyttä sen,
elon uuden ja unohduksen.
Raija, tämän
kirjoitin kännykkääni
kadulla kävellessä puhelusi jälkeen,
ja parin kaljan,
...ja tuon runon juuri ennen tätä,
aihe ei minua rauhaa jätä.
Kiitos kun soitit,
soitollasi runoilijan hetkeksi eloon nostit.
-harri
---
23.05.2008
(Jumppaporukan kevätjuhlassa Keravan Calientessa)
Muistojen
kesätreeni
Niin jännitin
Armottoman (Esa) aihetta,
ett' nukuin kuin tukkina vain,
aamulla kipeä niska vaivanain.
Mitä mietit, sa
Armoton,
mitä aattelit, kun annoit tään aiheen mulle,
aiheen, kuin miesten yhteiselle suulle.
Ooi, on joukossa
viel' niitäkin,
jotk' ei ymmärrä lain,
mist' puhuu tää runo,
muistosta matkoiltain.
Noniin,
kuljetaanpa hetkinen muistojen teillä,
mi yhteinen on meillä.
-
Kuinka suuresti
kaipaakaan mies
katsella kaunista naista,
liikkumistaan sulavaista,
olemuksensa
pehmoinen,
äänensä heleä,
ennen myös perä leveä,
….yleensä naisilla siis,
ei tietenkään hällä, ket' kuvaa tää runo,
nooh, palaahan
harri takaisin,
ja sanasi yhteen puno.
Niin, …ajat
muuttuneet,
kuvat, ihanteet,
nykyään kiihottaa miestä sirommat lanteet,
…ja sääret,
niin, naisen
kauniit sääret.
Mikä niissä
oikein on,
eessään mies jo ihan levoton.
Mekin katsella
saamme,
tai, ainakin kerran saimme,
ihailla kuin salaa,
pikku mustan mekon alla,
kesäisellä tantereella.
On mieleen niin
piirtynyt hetki tuo,
josko viel' kerran
saman ilon meille suo,
ett' näkisimme sääret jäntevät, voimakkaat,
mit' peittää nyt mustat puntit ain,
oi, ihanat muistot,
öisin vavisuttain.
Kuin pahin
painajainen meille miehille
ois eessämme jumppaava karvajalkainen,
jolta puuttuisi se,
…tai siis ne,
sääret,
jotka nauliivat miesten silmät,
jotka innoittavat hyppyihin, potkuihin, liukuihin,
ihan mahdottomiin hinkuihin.
Oi, tule kesä ja
kesäinen harjoitus,
ett' pikkumustan alla taas näkisimme vilahduksen
sääristä niin suloisista,
kaiken muun unohtavista.
Oi, tule kesä,
tuo silmillemme pilkahdus,
iloinen orihyppy ja hirnahdus.
-
Jos runoilija nyt
salista ulkoistetaan,
tulee ulkoistaa myös tuo Armoton,
tuo viirusilmä tään kaiken takana on.
-
Oi, mitkä
aplodit,
mikä vihellysten vimma runoni jälkeen.
Ihanaa, kun
kaverit ovat niin kohteliaita.
Runolleko suosio,
vaiko sille, ett' vihdoin lopetin,
kun naiskauneudesta taas kerran sopersin.
Muistakaa pojat
se avainsana, se on siis Bacak (sääret).
Kiittäen
-harri
---
|