Lukijalle

Täss' luotilanka roikkuvi vasta.
 

Älä nyrjähdä sanoista,
jos runo ei rimmaa,
eihän tarkoitus olekaan niin,
kuljetan kulkijaa kuviin.

Kuva on enemmän kuin kuvaus,
kuvaus enemmän kuin rimmaus.

Kuva on tavoite,
muut kuvaa palvelee,
kohti kuvaa 
ihminen astelee.

Siin' salaisuus piilee,
kuvassa,
mitä ihmiselle luvassa.

Ja jos näit sinä kuvan,
sait siihen luvan,
ja katoaa kaikki,
mikä kuvaa kuvasi:
   kuvaus vajavainen, mi mielikuvia,
   kuvaus kaunoinen, unelmia.

Kuvassa on kaikki,
min nähdä voi,
ymmärryksen kuvaan
toinen soi.

-hiljainen kulkija

  *

Anomus

  

25.10.2009

Runoilija, sanojen vanki

Runoilija,
sanomattomien sanojen vanki.

Sanotut minut vallastaan vapauttavat,
sanomattomat valtaansa sitovat,
hiljaisuuteen istuttavat mielellä odottavalla,
ett' oisin ma läsnä
korvalla kuulevalla.

Hetkeksi juoksin ma pois,
elämässä muu kuin tärkeämpää ollut ois,
siks' hiljeni torvi,
ei sormet näppäimillä hypelleet,
sanojen sävel-kuluista riemuinneet.

Vaan, minä tunnen,
kuin naakkaparvet vain,
kiertävän, kaartavan aatoksissain
ja odottavat,
ett' laskeutua saisivat päälleni mun,
jo kuulevat huokailun.

-Älkää menkö! jo huolestun,
älkää toiselle,
toisen päälle laskeutuko,
älköön kiireeni olko mun kohtalo.

Sydämeni tunnette, tiedätte:
minä kaipaan,
kunhan vain pääsen
unieni rauhaan.

Silloin,
silloin minä eteenne taivun,
pääni alas vaivun,
sormeni näppäimille, kynäni käteen,
nöyränä kumarrun sanaparvien eteen.

Silloin me lennämme,
tunnen suloisen parvenne,
olen kuin yksi teistä,
leijun, liidän, onnessa vain,
silmin kirkkain
muistiin piirrän vapauden sanojain.

Vaan,
voi minä onneton,
vie kiire mun huomion,
en ehdi,
en ehdi kuin tään huokauksen vain,
min aamuisen kahvikupposen äärellä
lahjaksi sain.

-kiireinen huokailija

   *

19.11.2009

Anomus

-Avaa! sinä sanojen sankari,
avaa sanasi kuulemaan,
avaa korvasi,
huokaukseni lähellesi ota,
 - minut syliisi ota.

Anna mun kuulla sanasi sun,
anna valua virtojen lailla,
myrskytuulen pauhinalla,
linnun laulun keveydellä,
sisäisellä huokauksella.

Muotosi kuulla uudenlainen,
jokin, miten haluat itseäsi ilmi tuoda,
miten luoda uutta silmille iloksi,
korville musiikiksi,
käsille taidoksi,
suuruudeksi, sanoiksi pukea,
toisten sinusta lukea.

Älä ohitse kulje, 
vierelleni seisahdu,
puoleeni katso,
korviani kosketa,
käsiäni vahvista,
silmiäni kirkasta.

Anna voimia ja ymmärrystä
olla hiljaa ja kuunnella,
ei turhia huudella.

Ole kanssani tässä,
vuoteella - vierellä.

  *

19.11.2009

Anomus matkaan laitettu

Anomus matkaan laitettu,
lähetetty kuin kaukaiselle radalle,
tavoittamaan sankaria sanojen maan,
kaukaisen huokausta kuulemaan.

Sydämestä lähetetty,
matkaansa taittaa,
 - vaatiiko lie paljonkin aikaa.

Vaan aikain täyttyessä,
lähestyessä tehtävän kirjata uutta,
sanojen voimaa suurta,
vapauduin taakasta, 
kuin maailman vallasta,
mi sitoi mua kahleilla, 
ajatukseni lukitsi,
korvani sanoilta sammutti,
silmäni ummisti.

Maailma,
sen meno ja vaade,
kuoli hetkeksi sisäinen haave.

Antoi vapauden,
sanoi: -Rauhoitu,
lepää taakkasi ensin pois,
kuinka taakan alla
herkkyyttä kuulla vois.

Kuinka taakasta väsynyt vois ottaa uutta,
sillä sanojen taakka ei keveämpi lie,
sanojen taakka on raskas tie.

Siks' tyhjää mielesi,
karkota ajatuksesi, kaukainen,
anna sanojen taas tulla lähelle ja odota,

kärsivällinen on sanojen tie,
ethän koskaan tiedä,
minne se sinua vie,

Ei sillä suunnitelmaa ihmisen,
suunnitelma ainut
on tie vapauden.

  *

23.11.2009

Anomus ollut matkalla jo kolme päivää

Miksi et puhu minulle, sinä sanojen mestari?
Miksi piinaat, et anna äänesi kuulua?

-Oi, sinä kärsimätön,
olenhan minä tässä,
pienen matkan päässä sinua katselen,
huokauksiasi kuuntelen.
Toivot, että näkisin: valmis olet sanoja vastaanottamaan.
Vaan, ei väkisin.

  *

5.11.2009

Tuolta tuonne

Vuorelta vuorelle käy kulkijan tie,
läpi laaksoin, syvien kuilujen,
kuin turhien huhuilujen,
sinä nostat taas, ja näytät: 

-Katso, eteesi piirtyi uusi vuori,
suurempi sinua jälleen suosi.

Tuolta minä tulin, vasemmalta,
ja tuonne toisaalle menen,
hetken täss' viel' huilailen,

 

odottelen voimia, viisautta,
jonkin suuremman johdatusta,
ja sanoja,
jotka ovat minulle portaita uudelle matkalle,
kuin loputtomalle vuorelle, jonka huippua ei näy,

... sinne mun matkani käy.

  *

5.11.2009

Vanha vuori

Yks' vuori taas käyty,
uutta nähty,
tehty se minkä eteen toi,
minussa paljon uutta loi.

Vaan, tie on vanha,
uusi nyt sinua vie,
älä kuuntele vanhojen taruja,
älä mietteitä menneitten,
katsele kirkkain silmin,
min rakensi etehen.

Se vuori on korkea,
ei laelle pääsyä lain,
ja matka korkeuksiin käy seass' vaivain.

Vaikk' läpi vaivain käy kulkijan tie,
se on tie, mikä sinua vie.
On paikkoja, penkkejä, vuoren rinteitä,
on levollisia mättäitä, virkistäviä lähteitä,
on luolia pimeän sulkevia,
on siltoja varoen kulkea,

on keijuja, enkeleitä,
noitia, pelehtijöitä,
heiltä kaikilta sinulle sananen,
niillä matkasi kirjailen.

Ja valo, minkä kirkastuvan näät,
on perillä kuin suuret häät.

Nyt uudeksi rakenna kuvauksesi tie,
se kasvaa ja sinua eteenpäin vie.
Muuttuu sanat, muodotkin sen,
miten kaikkea kuvailen.

Älä jarruta itse, miten sinua vien,
korvin herkin kuulet painot huokauksien,
ja silloin sinä näet, olikin tehtävä uus,
rakennettiin yhdessä 
toisenlainen tulevaisuus.

  *

*     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *

Lupaus

Yks' vuori taas käyty,
uutta nähty,
tehty se minkä eteen toi,
sinussa paljon uutta loi.

Vaan, tie on vanha,
uusi nyt sinua vie,
älä kuuntele vanhojen taruja,
älä mietteitä menneitten,
katsele kirkkain silmin,
min rakensi etehen.

Se vuori on korkea,
ei laelle pääsyä lain,
ja matka korkeuksiin käy seass' vaivain.

Vaik' läpi vaivain käy kulkijan tie,
se on tie, mikä sinua vie.

On paikkoja, penkkejä, vuoren rinteitä,
on levollisia mättäitä, virkistäviä lähteitä,
on luolia pimeän sulkevia,
siltoja varoen kulkea,

on keijuja, enkeleitä,
noitia, pelehtijöitä,
heiltä kaikilta sinulle sananen,
niillä matkasi kirjailen.

Ja valo, minkä kirkastuvan näät,
on perillä kuin suuret häät.

Nyt uudeksi rakenna kuvauksesi tie,
se kasvaa ja sinua eteenpäin vie.
Muuttuvat sanat, muodotkin sen,
miten kaikkea kuvailen.

Älä jarruta itse, miten sinua vien,
korvin herkin kuulet painot huokauksien,
ja silloin sinä näet, olikin tehtävä uus,
rakennettiin yhdessä toisenlainen tulevaisuus.

  *

27.11.2009

Miks' päässäni pyöritän

Miksi herätit minut
kuulemaan sanoja,
arvioita, arvosteluja,
kuin turhia huokailuja.

Miksi päässäni pyörität kaikkea,
vastustusta, ohjausta: 
-Mikset kirjoita niin, mikset näin,
miksi sotket uutta ja vanhaa,
runot kuin väärin päin.
 
 
-Mitä sinä siitä huolit, rakkaani,
eivät ne ole sanoja, ei runoja,
ne ovat ajatuksia,
esille tuotavia ilmaisuja asioista,
näkymistä,
häiriöistä, mi sotkevat ihmisen tietä,
sitä ei moni siedä.

Ihmisillä tapansa sanoa kaikkea,
ja ihan oikein se onkin,
vaan sano sana, asia, toisin,
kääntävät vääntävät,
miten sen muulla tavoin sanoa voisi.

 

Älä kuuntele kuitenkaan,
älä hakeudu ymmärtämättömäin joukkoon,
kuljet kuin loukkoon, miss' sidotaan sinua,
eikö tärkeämpää ole kuunnella
sanojen sanojaa,
liikkeelle laittajaa,
lähettäjää, jolla sanat ei loppua taida,
joka on kuulolla aina.

Joka ei tuomitse, min kirjoitit,
min sanoman ilmoille päästit,
säästit vaivan etsijän,
löysit löytäjän.

  *

Sinä murehdit

Sinä murehdit, kuin omistasi kyse oisi,
miten sanat paremmin soisi,
miten menisit mukaan maailmaan menoon,
sanoihin, sanontoihin,
sen ilmaisuihin ja muotoihin,
astuisit ruotuihin suuren kaartin,
 - et erottuisi lain,
huomaisit: turhia sanoja kirjoitin vain.

Säilytä tiesi,
kulje kulkusi rohkeasti
ja sinä olet näkevä:
korvasi kuulevat viel' kerran sen,
olet ihmeellinen.

Miettivät silloinkin: millä ihmeen voimalla,
millä vauhdilla,
millä taidolla sinä sanojasi suollat,
kenen olet sinä puolla,
mitä taistelet ja ketä vastaan,
rinnallasi muutama ihminen ainoastaan.

  *

Ei kanna sua ihminen

Ei kanna sua ihminen,
ei kanna sanat kiittävät,
eivät silloinkaan kun mainetta niittävät.
Sinua kantaa vain sanojen mestari ja sanojen taakka,
niitä saat kirjata loppuusi saakka.

Siks' älä sure, sinä poikani,
älä sure, jos joku ei ymmärrä lain,
tämä tie on kyllä vaivain,
vaan siunattu, rakastettu, se silloin on,
kun astuu aikaan tie kohtalon.

Silloin sa kuuntelet, mitä sanovat ne,
joiden korville kaikki sanat on tarkoitettu,
kenelle aikain takaa matkaan laitettu,
kenelle osoitettu.

Silloin sinä kiität, ettet kuunnellut,
oman tiesi kuljit vain,
et ohjetta ottanut, sinä kasvoit,
ja kasvusta kaiken viisauden sait.

  *

Hiljene paikallesi

Hiljene vain paikallesi,
anna sanojen virrata korvillesi,
ota kynä kädellesi ja kirjoita kaikki min mielesi käy,
vaik' sanojaa ei missään näy.

Uskossa kulje, mielesi muulta sulje,
ihmisten mukaan jos kuljet vain,
tiet turhia harhain.

Suora on selkä, suora on pää,
sanasi kauniit jäljelle jää,
min kirjoitit, sen kirjoitit, väliäkö sen,
jos ympärillä kuulet huokauksen.

Ei kannusta kiitos,
ei lannista haukku,
matkassasi kulkee sanojen laukku kuin pussi pohjaton,
ja se pussi on suunnaton.

  *

Sanojen taikaa

Sanojen taikaa,
sanojen aikaa,
sanoille sijaa,
minä rakennan tilaa,
sitt' aukeaa taivas, sanojen maa,
sanoja sanoja kaiuttaa.

Sitt' kuulevat, puhuvat, voimista sen,
mi ohjasi kirjaajan kätösen,
mistä kulkivat sanat kuin virtana vain,
 - hiljaisuudessa sanasi hain.

  *

Voimia annan

Nyt voimia annan,
sanoja kannan kuin kirnulla vain,
pyöritän, hyöritän,
valmiiksi valmistan,
kuin sulavaksi voiksi,
maukkaiksi ravinnoiksi.

Äläkä jarruta itse, usko vain,
tää voimallinen on virtain,
eikä lähde sen,
ole ehtyväinen,
ja sormesi vilkkaat kuin puroja vain,
levittää vettä haaroittain,
valuvat kauas kastellen sen,
kuulevan sanojen maan,
tavoittaa hiljaisen huokauksen.

Älä siis lannistu,
älä öitäsi valvo arvion tähden,
vaan aamulla herää ain uudessa voimassa,
ja sano: -Nyt minä sanoihin lähden!

  *

Sanotut sanat

Sinua vaivaavat sanotut sanat,
kirjoihin jo kirjatut.
Sanoisit jotain jo toisin,
voi, tuota jo muuttaa voisin,
jokin jo ärsyttää sinua,
ihmettelet, ovatko ne olleetkaan minua.

Kasvusi kautta uuteen kasvuun,
voimaan mi muokkaa sua.
Siks' kaikki mi jälkeesi jääneenä näät,
on voimaa, mill' silloin sa kuulit mua.

Kasvettava, vahvistuttava, voimassa rikastuttava,
sellainen on runoilijan tie,
joka sanoja maailmaan vie.

Siks' onkin kaiken muututtava,
kuin turhaksi suostuttava näkemään sen,
minkä läpi kuljen,
ettei siihen jäisi,
ettei siinä viihtyisi,
ei sanoja suoltaisi kuin vanhan lailla,
silloinhan on jo voimaa vailla.

Jos uusi on uutta,
ja vanha on vanhaa,
silloin on sanoissa voimaa,
voimaa mi kasvattaa sanojen taakkaa, ei vähennä lain,
silloin joka sanasta jo uutta voimaa sain.

  *

Järjestys

Mitä teen minä sanoille näille,
mi ohjaavat minua,
joilla hiljaisissa hetkissäni kuin lähestyn sinua?

-Sinä lähestyt minua, jos minä lähestyn sinua.
Jos minä lähestyn sinua, sinä lähestyt minua.
Siinä on järjestys, se muista aina,
silloin sanasi pysyvät voimakkaina.

Jos yksin lähestyt, enkä minä vastaa,
turha on sanoja maailmaan kantaa.

Jos lähestyn minä, etkä sinä kuule,
älä silloin luule, ett' sanoissasi voimaa lie,
se on jo ihan toisenlainen tie.

  *

Runoilijan merkki

Viisaudeksi kaikki, tämäkin,
yhteinen aamuinen hetki,
kuin retki kauas kaukaisuuden taa,
miss' sanat sanojaa tavoittaa.

Kulkea tie, kirjoittaa kaikki,
siinä on runoilijan merkki.
Eikä runoilija olekaan enää runoilija,
hän on sanojen saattaja, 
huokaaja, mi huokailee suuria,
kaataa kuin muureja edestä sen,
mikä julki tuo totuuden.

Suuria sanoja, suuria sanoja,
sinä viel' kuulet sen,
jo puolestasi huokailen.

  *

Hengellinen virta

Täss' kulkee kuin hengellinen virta,
miten selitän sen,
tunnen jo luissani vastustuksen.
En sotkeutua tahtoisi suuntiin suuriin,
sotkeutua opillisiin juuriin?

-Henkiä paljon, hengellisyyttä,
ei se ole vääryyttä,
perusvoima se ihmisen on,
osa kädestä kohtalon.

Ei hävetä tarvitse jos hengellinen sävy,
onhan se maailman vävy.
Se syvällä kulkee luodussa,
se on luonnossa,
kaikessa nähdä voi suuruuden määrän,
jossain on joku joka sanoo:
-Näin minä säädän.

  *

 

Minä kun niin tahtoisin hengellisyydestä pois,
eikö sanoja muulla tavoin kirjata vois?

-Ei hengellisyyttä voi irrottaa maailmasta,
se on sitä täynnä;
ihmisen sisällä ja ulkona, tunnusti sen tai ei,
jokin kuitenkin elämää eteenpäin vei.

Jos luopua mielit sä hengestä,
samalla jo luovut nesteestä mi elämää ravitsee,
mikä voimaa kuljettaa,
mikä ihmiskuntaa kasvattaa.

Sillä ilman henkeä,
henkimaailman suurta ihmettä,
ei ole sanoja, ei voimaa,

sanoissa on kaikki - ja se on voimaa.

  *

*     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *

Portilla

"...pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie."
       (katkelma, Eino Leinon Nocturne)

29.12.2009    00.30-

Elämältä turvassa

Mökin hiljaisuudessa ja rauhassa
kuin elämältä turvassa:
 - kaikki niin kaukana.

Vain yksinäisyys,
hiljaisuus läsnä,
elämä on tässä,
tässä näkyvässä hetkessä
ja näkymättömässä tulevassa,
 - unelmassa.

Jos kuulisin sanoja kaukaisen maan,
taivaisen, ja sanojen maan,
mitä kuulisin minä silloin,
hiljaisin illoin, kun katseeni kääntäisin kaikesta pois,
 - silloin jo sanoja kuulla vois'.

Sanoja jotka sanoisivat totuuden tietä,
sitä ei ihminen siedä,
eikä lukemalla selviä määränsä pää,
 - hän tänne jää.

Salaisuuden voi paljastaa sanojen tie,
ne hiljaista kulkijaa edelleen vie,
sillä sanojen suuruus on hiljaisuus,
hiljaisuus takana kaiken kuuluvan ja näkyvän,
 - siellä kuulla voit sanoja ystävän.

Sillä hiljaisuus takana maailman,
on maailma takana kaiken sen,
mitä silmilläni katselen.

Ja hiljaisuus, ääni sen,
annetaan,
 - se löytyy vain etsien.

Ja suuruus maan, sen hiljaisen,
on suuruutta sisäisten unelmien,
mik' piirretty sisälle ihmisen.

Kaukana, luulet sä ihminen,
ois maa taivainen,
vaan ei,
eessä silmiesi,
äärellä korviesi,
käsin tunnustellen voisit tuntea sen,
maan hiljaisen,
 - salaisuuden takana aistien.

Sillä lähellä on maa,
lähellä on taivas,
lähellä menneet polvet kaikki,
lähellä ystävä kaukainen,
lähellä viel' tulevainen,
ja sinä ymmärrät sen merkityksen
 - ja osan ihmisen.

   *

29.12.2009    00.30-

Elämältä turvassa - jatkuu
 

29.12.2009    klo 04.00-

Miksi taas minä valvon
kuuntelen yötä,
väsyneitä silmiäni hieron ja availen,
hiljaisuuden sanoja tavailen,
 - sanojen työtä.

Sanat kulkevat,
teot tavoittavat tekijänsä,
näkevät kaikki,
se on merkki muutoksen,
 - ja uuden vuoden.

  *
 
 

29.12.2009    23.30-00.40

Sanoja salattuja kirjailin yöllä,
piirtelin tiuhaan ja kuuntelin,
ymmärsin sanan, toisen tuolta,
 - tulivatko lie toiselta puolta.

Siel' viisaus alku on sanojen,
siel' viisaus kaikki ihmisen,
siel' alkunsa kaikelle alkuna on,
 - ja elo loppumaton.

Kuinka kuulisin sanoja kaukaisen maan,
kuinka valmistuisin vastaanottamaan,
kuinka hyödyksi olisivat kuuleville,
 - korville kuulemattomille.

Sanan sallii sanan sallija,
ei otettavissa mikään lain,
hiljaisesti kuunnellen
sanasen sain.

Sanan, mi muotonsa muutoksen,
sanan, mi sisälsi voiman sen,
mi kuulevan korvan ohittaa voi,
 - kuin musiikkina korville kuulevan soi.

  *

29.12.2009    00.30-

Elämältä turvassa - jatkuu

Täss' auottu on portteja vasta,
portteja kaukaisen maan,
eikä porteilta vielä
voi taloja tavoittaa.

Talot ovat kaukana,
tie portilla vasta,
alkunsa kaikella,
 - portille tuotiin lasta.

Kaukaiset talot,
ne siintävät vasta,
vaan näkyvät jo,
 - sanat alkavat kuljettaa lasta.

Siks' taloille kaukaisille,
tietä kulkeville,
on annettu kasvu ja kaikki se,
min tarkoitus on,
- ne muistiin kirjaile.

Ja kasvavi siitä matkasi tie,
mi portilta taloille vie,
vaikka matka ol' pitkä
jo portille käydä,
vasta siitä alkaa
 - jotain oikeaa nähdä.

Siks' teroita kynäsi,
kaiva vihkosi uusi ja puhdas,
korvasi ummista sanoja kuulla,
ja silmäsi katseen
 - älä anna turhia luulla.

Sillä hiljaisuus
on hiljaisuuden tie,
se hiljaisuuden maan portilta
viisauden taloille vie.

 - Siinä on se tie.

  *

 

Ja nimeksi kirjoille
voit antaa sen,
tien ja matkan kuvauksien,

on portti, siitä käytävä ain',
ja matkattava kohti taloja,
 - tuosta jo nimen kaikelle sain:

"matka portilta taloille".

Eikä viisaus tuo
ole viisaus maan,
hiljaisuuden viisaus
kaikkea tavoittaa.

  *

29.12.2009    00.30-

Elämältä turvassa - jatkuu

Ja, ensimmäinen näkymä
on näkymä sen,
kun portilta taloille katselen,
ovat kuin lähellä, silmäin ne nähdä,
 - vaan matka ja aika ei ole läsnä.

Näen talojen nousevan korkeuksiin,
yltävän ylemmäs kuin nähdä voin,
talo jo nimenä virheellinen olla vois.

Vaan talo on viisaus ikuinen,
talo on perusta kuvauksien.
Linna kuvauksen jo muualle veisi,
rikkauksiin vaikka jo tiesi,
vaan talo suurikin on talo vain,
ja talolle kulku on tie vaivain.

Astu nyt askel,
jätä taaksesi portti mistä tulit,
sen takanasi suljit, ei paluuta,
ei myöskään takaisin halua.

Yks' askel maassa hiljaisuuden,
voi olla matka vuosien,
eikä täällä voi edetä juosten,
sillä jokainen askel on sisäinen muutos,
ja jokainen muutos
on voiman puutos.

Voimilla pullistellen
ei matka käy,
vaikka päämäärä ois läsnä,
ei se voimalliselle näy.

Ja nyt, unille jo vihdoin sinä käy.

  *

Elämältä turvassa - jatkuu

30.12.2009 8.00-

Ei aamu aikainen
ole ratkaisu sanojen,
ei aamu aikainen
ole avaus hanojen.

Sanojen virran vallita voi
vain antaja sanojen,
hän valtias myös
avattavien hanojen.

Vaan portin jälkeen
maa uudeksi muuttui,
se mikä ennen puuttui
on avointa täällä,
 - liikkeelle lähtevällä.

Avoinna edessä on näkijän tie,
se tie nyt edelleen vie.

Ja mitä näkeekään näkijä,
mitä korvansa kuulla voi,
kun sanojen kauneus
jo pauhinalla soi.

Avautui portti
kuin uuteen vuoteen,
vaikka ajasta kyse onkin.

Sulkeutuu portti
taakseen jätti menneen vuoden,
vaikka ajasta aikaisemmasta kyse onkin.

Ei palaja ennalleen,
mikä porttia edelsi ennen,
ei palaja se,
sanojen virta,
uudella maalla on uudet tavat,
 - ja sanoilla pinta.

Jokainen askel,
min astut sä täällä,
kuin kulkisit jäällä,
sanojen pintojen päällä,
ja jokainen askel
on askel sanojen,
avoinna olevien hanojen.

Siks' vihkon on oltava uusi ja puhdas,
ja kynän terävä kulkemaan,
virtaa et pysty
sä enää sulkemaan.

Sillä sanojen virta
ei vallassa sen,
joka sanoo: "minä muistiin kirjailen",
vaan valta on sanojen,
alla avointen hanojen.

Eikä lyhene virta,
ei sanoja katkoa voi,
sillä sanojen kauneus
lakkaamatta soi,
 - siitä moni jo huokaa: Voi!

  *
 

Elämältä turvassa - jatkuu

30.12.2009 8.30-

Taas hieron mä silmiäni väsyneitä
alla aamutuiman ja kuuntelen…
hiljaisuutta kaukaisen maan,
jossa yksin saan taivaltaa.

Portti takana,
portin taakse menneet sulki,
kulkija edelleen tiellään kulki.

Ja kuvaus kaukaisten sanojen,
sen muistiin kirjailen,
ett' lukea vois' sanoja kulkija,
 - sisäinen unelma.

Ja saavuin mä portille ajan vaihtuvan,
sitä katselen,
nään menneen haihtuvan,
ja uuden eteeni avautuvan portin takana,
puhdasta ja valkeaa
kuin valkea lakana.

Siihen piirtyä voi uusi aika,
mi takana portin sen,
mitä juuri nyt hapuillen availen,
 - näen uuden tulevaisuuden.

  *

Elämältä turvassa - jatkuu

30.12.2009    23.00-

Vuosi vaihtuva,
portti sulkeutuva,
takana sen
 - aika menneitten.

Edessä siintävi aika uusi,
sanojen kuusi,
mi pienestä kasvaen korkeuksia kohti,
uutta kasvua sivuilleen hohti,
kasvaen kuin viisautta viisauden päälle,
levittäytyen,
laajentuen,
ulottuen ain kauemmas ja kauemmas,
ollen pian sanojen valtias.

Neulanen on sananen,
urpu uusi runonen,
vuosikasvain viisauden rakentaa,
oksa yhteyden,
runko kaiken yhdistää voi,
juurista voiman toi.

Aurinko, vesi, ilma,
henki ja maa,
kaikki yhdessä taivaita tavoittaa.

  *

31.12.2009 24.00

Ja sulkeutui portti,
jäi menneet taa,
edessä uusi kajastaa.

Kuivaa ja karua,
sitä katselen nyt,
huolissani huokaan:
Mitäs nyt?

 - onko kaikki ihana päättynyt?

  *

*     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *

Tie vie 

Tää matka portilta taloille
on matka uusille aisteille,
avautua katsomaan, kuulemaan,
sanoja toisen maan,
 - jossa ei ole kuolemaa.

31.12.2009    05.50-

Tien kuvausta

Maisemaa katson: karua,
kuuntelen ääntä: hiljaista,
ei värejä,
ei riemukulkueita,
 - yksinäistä.

Ei vastassa ketään,
ei rinnalla toista,
kirkkaat valot ei kutsuen loista,

maisema karua,
vain tie,
joka kaukaiselle talolle vie.

Ei ääntä,
ei puhetta,
olenko jossain kaukana?
Portti takana häämöttää viel',
mennyt kaikki
portin takana siel'.

Matka ol' pitkä
portille käydä,
pitkä ja värikäs,
vaiheita täynnä.
Nyt ei muita läsnä,
vain tämä karu maailma,
kolkko,
 - unelma?

-Älä arvioi tietäsi näkyvän mukaan,
vaikka rinnallasi ei kuljekaan kukaan,
et näe sitä vielä,
väri ja kirkkaus,
viisaus kaikki
on piilossa siellä.

Ei riemupolkuja
ole viisaitten tie,
se hiljaisuuteen kulkijan vie,
hiljaisuuteen,
miss' henkensä hengessä käy,
siellä ei ihmisen lihaa
rinnalla näy.

31.12.2009    05.50-

Silmäsi avautuvat, odota vain,
näky silmiesi ei todellinen lain,
vaan, kun avautuvat
suomut silmiesi edestä,
avautuvat puhtaasta vedestä,
silloin sinä näet,
näet kaiken sen,
 - mistä haaveilen.

Ei maisema karua
kuin silmille vain,
ja korvien kuulla
sanoja vaivoin.

Vaan, tää matka
portilta taloille
on matka
uusille aisteille,
avautua katsomaan, kuulemaan,
sanoja toisen maan,
 - jossa ei ole kuolemaa.

Se on tila sisälle käydä,
salattuja nähdä.

Niitä nyt kirjaat
sanoilla kuvaillen,
sen kuulevat toiset,
ei sanoista lain,
vaan hengestä sanojen,
joita matkallasi sait.

Tääll' henkesi yhtä
tään karun maan,
joka kulkijaa
kuin karkottaa.
Vaan, tämä karu maa,
se kulkijaa vahvistaa.

Täss' enne lupauksen,
ja takana kaiken sen
 - näet kauneuden.

  *

31.12.2009    05.50-

-Haluatko kuvata karua,
maata kaukaista:

Ei ääniä, ei väriä,
vain vaalean sinisävyistä,
ei kylmää, ei lämmintä,
ei mitään väreitä.

Ei tuulta, ei aurinkoa,
ei veden sadetta,
vain kuivaa, kuin hiekkaista.

Ei askelen ääntä, ei askelta,
vain hiljaista kulkua,
ja takana kaukana
rautainen portti, jolle ei paluuta,

ja edessä siintävä väritön talo,
eikä matkalla muita,
 - yksi yksinäinen kulkija vain,
matka kuin harmain.

Ei tiellä vaaroja,
hieman kiviä vain,
et jalkaasi niihin,
ei jalkoja lain,
matka on
hengessä kulkevain.

Kuka tavoittaisi tätä,
tyhjää autiutta,
tätä väritöntä hiljaisuutta,
tätä näkyä,
tätä kuvaa,
kun kaikki lihallisuus
täällä pois sulaa.

Kuka etsisi tietä
talolle käydä,
sen salaisuuksia nähdä.

Kuka?

  *

Etsijä sisällä ihmisen,
sisällä kuoren sen
näet kaipauksen,
se kullakin
talolle hiljaiselle halaa,
sinne kukin
aikanaan palaa.

  *

Onko tie todellinen,
vaiko kuvauksia mielikuvien,
kuvia,
joita silmille ei näy,
eikä ihminen
oikeasti tietä käy,
eikä silmille näkyville
mitään näy.

  *

Kuljen seurassa mestareitten,
heidän henkensä on täällä,
taiteensa elävät maan päällä.

Jälkensä jättivät,
porttinsa löysivät sisälle käydä,
viisautta nähdä.

Nyt kuljen jäljissä mestareitten,
heidän henkensä on täällä,
tämän kuin jäisen pinnan päällä.

  *

01.01.2010

Vaihtuvi vuosi,
vaihtuvi virta,
sanojen virrasta
sanojen pinta.

Vaihtuvi aika,
vaihtuvi tapa,
ajan virrasta
ajan mata.

Kulkua ihmisen
ei kuljeta virta,
kuluta ihmistä
ei kuljettu pinta.

Vienyt on virta portille saakka,
kirpoaa portilla ajan taakka.

Taakse portin jäi vierivä virta,
portilta alkoi sanojen pinta.

Sanoja ennen virtaus vei,
kulkivat kulkijaa kohti,
sanojen pinta nyt kulkijaa vie,
kuljettaa taloa kohti.

  *

Salaisuus virtojen, pintojen,
salaisuus kulkujen,
salaisuus sanoilla porttia ennen,
salaisuus toinen jälkeen sen,
salaisuuden sanoja kirjailen.

  *

Vuosi on vaihde virtojen, pintojen,
vaihde kulkujen,
vuosi on vaihde salaisuuksien,
vuosi on vaihde sanojen.

  *

En ajatellut aiemmin,
en ajatellut äärellä kulkijan tien,
minä itseäni portille vien,

portille,
miss' katoavi kaikki entinen,
miss' muuttuvi tie,
portin jälkeen
uusi voima minua vie,

uusi voima,
miss' uudet kuvat,
uudet muodot,
uudet tavat,
 - ja uudet luvat,

miss' maa kulkea
kuin autio ja tyhjä,
miss' edessä siintävä harsoinen
taakse jäänyt häipyvä,

miss' seistä kuin orpona,
keskellä karun hiljaisuuden,
tunnen yksinäisyyden,
näen maiseman
vaaleansinisävyisen.

Ei puhu minulle toinen,
ei ihmistä rinnalla,
ja maa alla jalkojen
kuiva ja karu
roso-hiekkainen.

En ajatellut,
ett' kulkuni tänne,
jälkeen unelman vuorien,
aiempien polkujen, kulkujen,
jälkeen haaveiden joksikin tulla,
 - vain tyhjyys, hiljaisuus, 
nyt seurana mulla.

  *

Ei paista aurinko,
ei puita, pensaita,
ei rantoja vetten välkehtiväin,
jokia helkkyväin.

Vain tämä sinisävyinen kuivuus,
kolkko näkymä,
 - tässäkö kulkee mun tehtävä?

-Sinä katsot viel' silmin näkyvin,
kuuntelet korvin kuulevin,
siks' karua kaikki, hiljaista,
et näe, ett' maailma on viljaista,
ett' maailmassa oikeasti loistaa valo,
ei auringon,
vaan viel' suuremman kirkkauden kajo.

Et näe,
ett' kukkivat tiet on kulkea sun,
kaikki maailma
on sisäisesi haaveilun,
jonka vihdoin saavutit matkaisi jälkeen,
kun saavutit portin,
 - uuden etsijä jälleen.

Ennen porttia
kuljit näkevin silmin,
korvin kuulevin,
virtaavat sanat seurana sulla.

Portin jälkeen
ei silmäsi enää nää,
ei kuulevat korvasi kuule,
sammunut sanojen virta,
allasi karhea sanojen pinta,
 - matkasi saavutus, ja hinta.

  *

Voi, kuinka tunnen jo
kaipuuni kasvavan muotoon menneitten,
kuinka ihana oli piirrellä kaikkea,
kuvata kuvia hullutusten,
leikkiä sanoilla lasten lailla,
kuinka iloitsin, nautin, kätteni töistä,
 - ja ihanista öistä.

Nekö kaikki
mun taakseni jäädä nyt saa?
kuivan maan kulkija huokaa.

-Turhaan sinä huokailet menneitten perään,
kunhan uuteen ensin heräät,
näet, mitä tarjotaan
tämän kuivan takana,
mikä silmillesi vielä kuin vaalea lakana.

Mikä kauneus täällä,
kuvien kirjo,
mikä soittojen suloinen pauhina,
 - olet pian kuin kotona.

Ja kuka sanonut,
että tämä yksinäistä ois',
kunhan valuvat suomut
silmiltäsi, korviltasi, pois,
sinä viel' huokaat:
Oi, kunpa tämä ikuista olla vois'.

Eikä mikään vanhasta oikeasti
ole otettu sinulta pois,
vaan uusin silmin
näet myös kaiken sen,
miten kuljit tietäsi tänne kasvaen.

Arvonsa kaikella,
ja tiellä aina,
mikä kuljettu uskoen, toivoen,
kiivailtu kuin mieltä vailla.

  *

03.01.2010

Et jalkaasi kivehen,
ei jalkoja,
vaik' polku on karu
ei kiviä.

Kivet ovat sanoja,
niiden päällä voit kulkea,
ja kulku päällä sanojen,
on kulkua päällä kuvauksien,
 - lupauksien.

  *

04.01.2010

Isompi käsi mun päälleni laski,
laski ja sormellaan kosketti nilkkaa 
ja osoitti:
-Täss' paikassa hetkisen pysy,
älä teitäsi kysy,
älä tuuliin, tuiskuihin maailman,
älä kuuntele ääniä surmaajan.

Täss' paikassa pysy,
kirjoita uusia sanoja,
piirrä kuvia uuden maan,
kuuntele kuvauksiaan,

sillä mikä tärkeämpää olla vois',
ett' häiriö ois viereltä pois.

Suurempi käsi suuremman
tuntee ja näkee unelman,
tarttuu, ohjaa kulkijaa,
tien uuden matkalla.

Ei karsi se pois elämän teitä,
osoittaa vain hetkin:
Turha! - pois heitä.

Ett' kuulisi korva kuuromman,
ett' näkisi silmä sokean,
ett' ajatus lapsen kasvaa voisi,
kasvu kulkuun kauneutta toisi,

sillä kasvun kautta
kuurolle kuulo,
kasvun kautta sokealle näkö,
kasvun kautta ymmärrys ylempi,
tehtävä syvempi.
Kasvun kautta tie ylempi, alempi.

Siksi, yksi askel on tärkeä,
vaik' ei askelta lain,
kulkea kulkua rinnakkain,
yks' askel on aika,
ei aikaakaan,
 - herää kulkemaan!

  *

12.01.2010

Kuinka paljon

Kuinka paljon minä näkyville,
paljonko sanoja maailmalle,
korville kuuleville, 
kuulemattomille?

-Ei sanat näy, ellei esille,
ei apu sisäinen, ellei näkyville.

Ei kuule korva kuulevan,
ei iloitse silmä näkevän,
ei löydä tietä ymmärtävän,
jos piilotat sanat pienoiset,
sisäisen syvät huokaukset.

Mitä iloa niistä,
piilotetuista, näkymättömistä,
miten etsiä taitaisi
vain vihkoistasi sun,
eihän sanat ole yksin sinun.

Ei tarkoitus lie,
että tämä portin jälkeinen
ois salattu tie,
vaikeasti löydettävä vain,
matkan päässä vaivain.

Mutta ilo suurempi kohdata siellä,
kulkija toinen hiljaisella tiellä,
kun huomasit sen:
helähti portti myös jäljessä
tulokkaan yksinäisen.

  *

*     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *

- Koala,     eksä vois jo luopua joulusta?    - E !    - (huokaus)

Käsi kädessä 

 
20.01.2010

Kulkea käsi kädessä

Kulkea käsi kädessä,
kuunnella ohjeita sanojen mestarin,
matka turvallisin.

Eihän täällä
enää polulta poiketa voi,
näkyyhän talo jo, mihin matkan määrä,
askel ei ole väärä,
tuntea käsi kädessä,
matkata yksinänsä…

     - heei, oonhan mä tässä

- juu juu, koala… ihan hyvä

Toivoa, odottaa,
ett' uusi maailma aukeaa
silmille nähdä,
korville kuulla, niin kuin lupaus lähteissä oli,
lupaus: täällä on kaunista,
ihania sanoja, musiikkia,
ja muita kulkijoita, joista iloita...
 

- mutt oonhan mä tässä
- juu juu… kiva kun oot
- nih… pidäs vähän paremmin kiinni, tää sininen ällö vähä pelottaa mua, ja tää hiljasuus…mäennoo tottunnu  tälläseen… ja noi munkitki pomppii iha kummasti

- ÄLÄ potki niitä… ei ne ole mitään munkkeja… eikä kiviä… ne on..
- ainii, noon sanoja - sun sinisii sanoja - ällösinisii
- (huokaus)
 

Malta mielesi, ystäväin,
vaik' onkin lupauksia, aina on myös aika,
aika kasvaa ja kulkea,
tutustua tiehen,
antaa hiljalleen avautua kaiken,
minkä eteesi kuvailen.

Jos rävähtäisi kaikki
kuin kirkas valo aamuisesta ovesta,
silmäsi sokaistuisivat,
et näkisi mitään,
vain valon ja kirkkauden, josta silmäsi sulkisit,
särkevin silmin sokeana kulkisit.

Vaan, jos heräät hiljallensa
kuin aamuvarhaisella uuden päivän kajoon,
tottunein silmin
näkisit jokaisen heräävän hetken,
kun valon säteet tunkeutuvat kaikkialle.

Ja kun aamu aukeaa,
sen kirkkaus itsensä paljastaa,
olet nähnyt koko heräävän maailman kauneuden,
 - tunnet paikan sen.

- Hei, mikä toi ääni oli?
- Mikä ääni?
- NotTOOI ! ... toi puhe - kuuliksä?
- Juu kuulin… ai sinäkin kuulit?
- Joo… sinine ääni kummittelee… huhuuu!
- Koala, lopeta!
- Höh.. eiks' sitäkää saa potkii... ja just' ku mua alko vähän innostaa… muute tääll onki ollu aika perustylsää… huhuu!
- Koala lopeta!
- Ookeei… tosikko

  *
 

Syntyi poika

Syntyi poika elämän rinnalle,
samaan aikaan, kun portista kävin,
elämästä enemmän, vähemmän, näin.

Yhtä sokea kuin minäkin,
samoin unissa minä kuljeksin,
kuin tämä uusi, pieni mies.

Mitähän vertaus minulle ties?

 

Kasvua rinnalla uuden kulkijan,
kasvun vauhtia rinnallaan tavoitan:
min toinen kasvaa näkyvässä,
irtaantuu näkymättömästä,
toinen irtaantuu näkyvästä,
kasvaa näkymättömässä.

Peilikuvissa
rinnalla uuden miehen,
eikä matka kumpaisenkaan
jää puolitiehen.

Hän rinnallasi kulkee
ja rinnallesi jää,
kun näkyväiset hämärtää.
Siin' jatkaa lanka punainen,
ja kasvu ihmisen.

Mitäs tuumit, sä kulkija uusi,
pari päivää kapaloissa,
pari ensi maitoimua,
uuden elämän siivua.

Näkymäsi viel' harmaa,
ei ees värejä lain,
vain hahmoja liikkuvain.
Kuulet ääniä, et ymmärtää voi,
mikä ne luoksesi toi.

Yhtä avuton olet sinä täällä,
kuin olen minä siellä, mistä sinä tulit.
Pian kaiken unohdit
ja mielesi valtaa tää näkyvä maa,
minun mieleni kaukaisia tavoittaa.

Jos voisin kysyä sinulta,
mitä kaikkea kertoisit,
jos voisit kysyä minulta,
mitä kaikkea sinulle kuvaisin.

Ei kuvia kertomalla,
ei niistä maailmaa tavoita,
ainoastaan katsomalla, kulkemalla,
voi uusia havaita.

Täss' maailma kohtaa pienuuden,
ja pienuus suuruuden,
ja suuruus on vaipuva pienuuteen,
ja pienuus suuruuteen,
 - elämään uuteen.

-se suuri pieni

  *

 

28.01.2010

Keho vanha

Keho vanha raskas raihnainen,
portille nään uupuneen,
se ei tänne
uudelle maalle käydä voi,
tääll' toisenlaiset sanat, laulut, soi.

Keho raskas, vähenevä,
tääll' kepeä, kuin liitävä.

Mä huomaan taas,
kaksi maailmaa,
joit' portti rajoittaa,

ja mitä vähemmän
on takana portin sen,
sen enemmän on
toisella puolen voimallinen.

Näin turvalliseksi
tuntea voi kasvun tien,
portin taakseko itseäni
kokonaan vien.

Vaan, en hennois' luopua eloni tiestä,
en luopua kaikesta pois,
niin paljon viel' ihanaa 
elettävänä ois,

…jos ois?
kuka sanoo sen
tien pituuden,
ja voiman, mill' kulkea matkani saan,
kepeän tai raskaan.

 

- Mitä sä siellä taas oikein horiset…"kepeän tai raskaan" … mehän melkein ku leijuttas täällä, eksä huomaa, kevyttä ku mikä! Mikä raskaus sulla nys-siin o?

 - Joo, mutta kun minussa on tuo toinenkin puoli, tuo tuolla portin takana, ihan rampana. Vähän jumppasin eilen ja yritin pitää kunt…

 - No mikä hätä sillä…an-olla siellä - jätä se sinne! Eikä se nyt oikeesti nin-kummone ollu, semmone iso rötkö. Unohda se! Jatketaan täällä, täähä alkaa kohta käydä jännäks.
 - Nono, koala, äläs nyt, ei se ihan silleen käy.

 - No ja miksei? eihä mullakaan oo mitään hätää, …eikä tuolla portin takana oo musta mitään.
 - Niin no, sinä oletkin vähän eri juttu.
 - Mitenn-NI! eri juttu.
 - Noo, minä kerron …joskus toisella kertaa… en jaksa nyt sitä.
 - Höh… eri juttu… eri juttu… eikä sit ees kerro. Ja soot vieläki iha sinine.

Ja koala kulkee taas perässä pää vähän riipuksissa ja potkii ... kiviä.

 - Heei, älä taas potki niit...
 - Joojoojoo... ne ei oo kiviä... eikä munkkeja... noon sanoja - höh.

  *

28.01.2010

Portilla edelleen

Vaan portilla pyörimme edelleen,
ystäväin ja mä,
vaik' luulimme jo
ett' ois matkaa edettynä.

Ei etene matka näin sukkelaan,
ei etene päivässä juuri,
voit katsella kauniita kukkasiaan,
ja vierellä maailman muuri.

Ei aukene silmät,
ei korville kuulo,
pienen kuvan, äänen, jos sait,
kasvoi jo suureksi luulo.

Ei ei, poikasein,
ei ei, pienoisein,
vaik' talot jo näkyvät,
ja tie edessä käydä,
suuresti on kaikkea vielä,
mitä tulee kuulla ja nähdä.

Ja lupaukset suuret,
mit kuulit sä ennen,
ei ees alkaneet vielä,
olethan vasta portilla siellä.

Sillä huominen
on matka paikallaan,
ja eilinen
kuin takana peilien,
sinä seisot siinä ja matkaa käyt,
ja paikallaan tapahtuvat
suuret näyt.
  
 

- Mutt ...eiks me jo...

 - Ei, ...äläkä kysy.
 - Okei, e.
 - Äläkä potki niit...
 - Okei, e.

  *

 
*     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *

Asukkaat 

Autio sininen maa,
hiljaisuutta kaiuttaa,
vaan, aamu hiljallensa,
   silmiin valoa,
      korviin kuuloa,
         - uuden kajoa.

08.03.2010

Kasvot

Valtakunnan aika klo 04.02!

Ain' silloin on herääminen uuteen maahan,
kuin portti ois auki sisälle käydä,
jotain uutta nähdä
- vaik' ihmeitä!

Kasvot pöydälläni,
juuri eteeni tulleet,

 
 
ihastuin kauneuteen,
sisäiseen rauhaan,
tyyneyteen,
silmiin katsomattomiin,
sielun tavoittamattomiin.

Ei kasvoilla silmiä olla voi,
niistä jo sisäisen aprikoi.

Silmistään katselen kaiken taa,
katse salaisuudet avaa.

Kun katselen kaikkea kasvojesi läpi,
näen silmissäsi kohteen
min kertoa voit,
oudon portin yllättäen
eteeni toit.

Ajattelin aina
portteja portteina,
nyt katselen salaisuuden porttia,
outoja, kauniita kasvoja.

Onko luvallista,
olla kaunista,
vai, saako olla muotoa lain
- sinut kirpputorilta seuraani sain.

-Mikä vika kauniissa?
Katsele taivasta,
katsele yön tähtiä,
muistele lumen valkoista
mi välkehti hiihtoladulla auringon paisteessa
tuhansin tuhansin kirkkain välkkein.

Katsele luontoa,
muista kesää,
miten kaikki uudistuu,
kaukainen lintu palaa,
tekee uutta pesää.

Salaisuudet kaikki takana kauneuden,
erilaisten kasvojen.
Ja jos katsot kaikkea kasvojeni läpi,
siin' etsijä jo ihmeitä näki.

Kasvot kaikella aina,
kasvot kaikilla aina.

Jos katsot ihmistä,
katselet ihmiskasvoja,
katselet ihmettä.

Kasvot myös pahalla,
julmalla, julmuudella.

Kasvot rakkaudella,
vihalla,
kasvot kaikella lihalla.

Kasvot kukalla,
puulla, linnulla,
kasvot vääryydellä, valheella.

Kasvot menneillä, tulevilla,
kasvot kaukaisilla,
hengillä,
kasvot luomakunnalla,
- ja luojalla.

Kasvot kaikella,
ja silmät,
nähdä tai näkymättömät.

Vaan, ihmissilmä vajavainen,
kuva ajan vainen.

Silmistä voit lukea paljon,
voit aavistaa, tutkia,
ilmeitä tulkita.

Vaan, silmätöntä
et lukea taida,
kaikki pysyy salaisena.

Ja jos viel' puuttuu ilmeetkin,
olet kohdannut mestarin
- salaisuuden portin aukaisin.

Katso kasvoja ja tutki,
 

 
 

otsalla laakerilehti ja viitta,
silmät salaisuuksien,
ja kuvat ympärillä silmien,
vertausta ulottuvuuksien.

Levollinen ilme kasvojen
                               turvaa luo,
olen oikeudenmukainen.

  *

Noita

 - Kirjoita kaikki!

Olenhan sanonut sinulle: -Kirjoita kaikki,
kirjoita ihan kaikki!

Älä siis kysele,
älä ihmettele,
kirjoita kaikki,

ja aikanaan on sinulle selviävä,
miks' oli se tärkeätä,
kirjoittaa…kirjoittaa…kirjoittaa,
arki hetkiksi kadottaa.

  *

27.01.2010

Pikkukukka-keiju

- hei - kato hei, katO!
 - ai mitä, missä?
 - noTTOI!   toi pikkune tossa, eksä nyt…
 - aai, heei…

-Nooin pieni,
kukas se sinä,
pikkuinen…helinä?

- Helinä on maasta toisesta,
ei täältä,
vaan ei kait sekään kaukana,
olen kuullut jännittäviä tarinoita sieltä.

Minä olen pikkukukka-keiju,
tervetulleeks toivotan uudet kulkijat.

Tässä tolpan nokassa odottelin,
katselin kun portista tulitte,
kuin sokein silmin kuljitte.

Ja tuo toinen, …aika rytinät piti,
näytti olevan aika liki ettei mahtunut…

 - joo se puristi mun päätä… ja mä sanoin sille että…
 - sshh koala!

- Mutta…me ollaan nähty jo muutamia..

- Niin, näköpölyä päällenne ripotin,
sillä silmiänne hieman aukaisin,
alkavat jo nähdä,
helpompi ja mukavampi
uutta tietä nyt käydä.

  *

27.01.2010

Kenkänokka

Hui! sinä peljästytit minut,
sinä hirmuinen kotka,
silmilläsi tuimilla tuijotit,
suurella nokallasi uhkasit.

- Leikilläni vain, sua uutta kiusoittelin,
kokeilin, mitä tuumit minusta,
vähän oudosta linnusta.

Täällä kukaan ei katso mua pitkään,
kukaan ei soimaa,
ja muutenkin,
tänne sovin jo muotoni kautta,
monen mielestä olen kuin jokin raukka.

Mutta, täällä on ihanaa,
ystävä ystävää tavoittaa,
eikä ulkoista katsota lain,
sisäinen tila on arvokkain.

-kenkänokka

- hui hirveetä! näiksä... ton?
 - hiljaa, koala, etkö kuullut mitä se sano... sisäinen tila on arv...
 - mikä se o...semmone sisäne?
 - no se on... totaa... unohda koko juttu.
 - jaa, mutt näiksä millane...
 - sshh...koala, nyt hiljaa - jatketaan me vaan matkaa...

 *

26.01.2010

Tuttu vastaan

Kas', tuttu! Nukkumatti,
vastaan tuli,
pää vinossa,
lakki kallellaan,
Dingeli dongeli -musiikki
viel' hiljallensa soi,

silmissään uninen katse …
 

-Kaikki uneen nukutettu, hän huokaa,
pienet sekä suuret,
näytetty unien juuret,
miss' lepo syvä, ravitseva,
voimia antava.

Nyt minun vuoroni levätä hetkinen,
poiketa omien unieni maihin,
unien uni-maihin,
maihin kaukaisiin,

siellä, unien maan takana
on uusi unien maa,
sieltä voima minulle,
uudet unet jakaa.

  *

26.01.2010

Vanhus valkohapsi

Vastaani vanhus valkohapsi,
olemus hiljainen,
väsyneen oloinen,
vaan silmissä katse niin kirkas,
jotenkin - hieman vilkas …

Mitenkäs sinä täällä?

Unteni maissa, hän virkkoi vain,
levon sain,
tääll' vaivat kaikkoavat hetkiseksi,
kivut, säryt, haipuvat pois,
aivan kuin niitä ei lainkaan ois.

Täällä niin kepeää kaikki,
ja asioita paljon:
uusia kuvia, joist' en ymmärrä lain,
monia muistoja mukaani sain.

Kohta palajan,
vaivat ylleni varustan,
itseäni hoidan
ja muistan tämän matkan,
raskasta tietäni taas päivän jatkan.

En mennyttä ikävöi niin,
kun tuolla talolla hetkeksi
syvennyin rakkaisiin kuviin.

Salaa itken ikävääni,
yksinäistä, vaivaini aikaa,
unihetket minulle
kuin ihanaa taikaa.

  *

 *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *

Tunneli 

Kuinka näin tasaisella
voi kompastua,
pudota kuiluun...

 
 
17.2.2010     aamulla

Kuinka voi kadota

Kuinka näin tasaisella
voi kuin kompastua,
kadota pimeästä portista,
pudota kuiluun,
joss' kaikki on hetkessä toisin,
huokaista:
- Voi, kunpa ymmärtää voisin!

Kuinka hävitä voi hetkessä maailma,
se tuttu ja turvallinen oleva,
ja kohdata jotain,
mit' ei hallitse lain
- tuon portin
minä osakseni sain.

  *

14.02.2010     14.15-

1.  Minä katosin

(Tämän kuitenkin kuin sumussa viel' kirjoitin)

Apua!

Minä katosin,
katosin jonnekin,
unohdin…
hukkasin kaiken…
mitä olin tekemässä,
tiedot,
runot,
hetken… kaiken.

Hukkasin, mitä olin juuri tekemässä,
kadotin sanat,
kuvat,
runot, jotka juuri kirjoitin…
kadotin itseni… jonnekin…
 - en ymmärrä!

Sanat kuitenkin kulkevat,
sormet toimivat,
vaan en ymmärrä kuin mitään,
en muista mitä juuri tein,
mitä olin tekemässä,
...runoja,
 - joku päivä tänään…

hetken etsittyäni - kai joku …ystävänpäiväkö. APUA!

Kolme runoa nettiin laitoin, sen muistan,
piti kuva oheen liittää,
sit' katosi kaikki:
mikä tää kuva on?
mihin se piti?
mitä juuri tein?
mitä kirjoitin?

Mihin minä oikein katosin! Apua!
Jonnekin…
jonnekin muualle, en enää täällä.

Aurinko paistaa kasvoihini - sen vielä tajuan...

Vaan jokin minut jonnekin vie,
katosi kaikki…kaikki…
kun kuvaa käsittelin,
ystävänpäivän kuvaa,
ruusut sylissä,
sydän elävä…

muuta en muista - en vieläkään.

Kaiken näen,
en vain tajua,
jokin katosi, jokin…

 

Astuinko jonnekin uuteen maahan,
joss' kaikki vanha katoaa,
en ymmärrä,
en muista,
jotain vain… Apua!

Onko näin totaalinen, tämä uusi maa,
ett' kaikki vanha katoaa,
vaan, tuleeko jotain uutta,
jäikö vanha näin taa,
 - pelottaa!

Tästähän olen kirjoittanut,
tätä kuvannut,
vaan en ole tuntenut,
vain kuin edeltä kuvannut,

nyt se ajoi ylitseni,
koneen ääressä istuin vain,
yllättäen kaiken kadottain.

Jäi vain tämä sanojen kulku,
menneen tyhjyys, sulku,
uuden sumu.

Jokin mun päässäni kai tyhjää löi,
jokin, jokin ohitseni kulki,
kaiken hetkeksi sulki,
ajatuksen,
maailman,
muistitkin hämäriksi,
teot katoaviksi,

vain sormet toimivat,
sanat uudet kulkevat,
 - vanhat unohtuvat. Apua!

Unohtuivat,
vain tyhjyyttä,
 - ja näitä virtaavia sanoja… Pelottaa!

-kadonnut

  *

14.02.2010    16.00-   (sairaalan odotustilassa)

Tyhjä tila

Katosi kaikki,
muistit,
taidot,
vain kuva ruudulle jäi,
jotain sille tekemässä,
runon yhteyteen päivittämässä,
en juuri muista,
mihin olin sitä laittamassa.

Johonkin runoon…
siihen…jotenkin…

Mikä ihmeen päivä?
Sitä muistelin,
hämärästi tavoitin.

Runon siirtää ehdin,
sen sisältöä nyt pohdin,
mitähän siinä oli…
en paljoa siitäkään,
vaan, se kuva ois siihen ollut
…jotenkin.

Sitt' katosi kaikki,
katosin kuin maahan,
jota olen kuvannut,
unien maahan…?
tulevien maahan…?

…sininen maa…sen muistan!

jokin uusi maa
tämän näkyvän takana,
jossain muussa tilassa,
ei kaukana,

mutta sinne en nää,
sinisyys kaikkea hämärtää.

Sitt' katosin,
katosi vanha, tämä näkyvä,
katosi se uusi vielä tuntematon
- olen onneton.

Olen kuin poissa,
tämä näkyvä on poissa,
ja uusi näkymätön,
sitä kuvannut runoissa joissa
kulkenut muutamat viikot,
nyt… en muista niitäkään.

Ois onnellinen tila,
ellen tajuaisi,
että olen vähän onneton,
kun niin paljon poissa on.


Jo sisälle kutsuttiin...

  *

14.02.2010    21.00-

Kuin sisälle portista

Portista sisälle puikahdin
ihan oikeasti sen kokea sain,
arkea ympäriltäni hain.

Katosi kaikki pois,
aivan kuin tietoja, taitoja,
ei ollenkaan ois.

Aivot portille, muistotkin,
utuisesti menneitä muistelin,
- portilla ihmettelin:
ei näköä eteen,
ei näköä taa,
- pelottaa!

Siin' hapusin uutta,
ei maata, ei taivasta,
kaikki katoaa,
en ymmärrä olevaa
en tulevaa,
kaikki hetkeksi pois

- oi, jospa uni kaiken palauttaa vois!

Jotain muistin,
sen muistiin kirjasin,
sitt' sairaalaan kiiruhdin,
tutkimusten jälkeen nukahdin.

Vähin erin takaisin palasin
kuin unesta,
kuin unta se ollut ois.
Ei otettukaan minulta
kaikkea vielä pois.

  *

14.02.2010     21.30-

Tuttua

Tuon olin jo kuvannut,
portista sisälle tulon,         
vaan en oikeasti kokenut,
kuin kuvitellut vain,
nyt sen oikeasti kokea sain,
lähes kaiken olevaisen kadottain.

  *

14.02.2010     22.10-

Portilla hortoilin

Portilla hortoilin kuin tyhmänä vain,
kaiken hetkeksi kadottain.

Ymmärrys,
kuvat maailman taakse jäi,
kulkija portista sisälle käi.

Sumeni maa mennyt,
sumeni silmistä uus,
edessä oleva - outo tulevaisuus.

Kuinka tyhjää on seistä portilla,
takana sen,
siniseen utuun tuijottaen.

  *

15.02.2010     10.00-

Olipas kammottavaa

Olipas portin takana kammottavaa,
katsella hetki
maailmaa katoavaa,

miten tiedot,
taidot,
maalliset,
hetken niin kaukaiset.

Ja se, mitä edessä näkyi:
vain kynä,
soljuvat sanat,
ja olemattomat tulevat...
 

vain tässä,
tässä hetkessä,
riisuttuna,
avuttomana,
jossain kaukana
- portilla uuden maan.

  *

16.2.2010     08.00-

Runoilijan tosi

Miksi runoilija kirjoittaa,
mielikuvaa kuin todellisuutta,
sitten vielä elää sen
todellisuuden.

Kuin enteen hän itselleen kirjoittaa,
kuvaa tulevaa,
mikä eteensä pian lankeaa,
sen tarinoissaan aavistaa.

Ja pian huokaa runoilija:

-Min'EN kirjota!

Itselleni murheita eteen valmista.

Ai, ...mutta ne ilot?
Kyllähän minä niistä piirtää haluan,
ja jo taas innolla odotan,
kuinka niitä onnessani kaluan.

Vaan, mistä minä tiedän,
kumpia sanoja osakseni tänään,
ei sanat minua tottele,
puhuvat vain sanottavansa,
toteuttavat tahtonsa.

Jos hyvää lupaavat,
sitä jo innolla odotan,
vaan, jos jotain murheen sarkaa
- voi minua, runoilija parkaa.

  *

Näkijän lahjaako ystävällänikin,
koalalla,
kun jo aikaa näki,
ett'  olen ihan sininen leijuva,
- no, näinhän tässä nyt ollaan,
sinisenä keikkuva.

 

-Koalaa! Miss' oot?
Minä täällä sinisenä
hetkeksi liittyneenä
sinisten sotilaitten kuoroon.

Ai niin, siellähän se,
hiljaisuuden majalla, pikku raukka.

  *

16.02.2010     08.15

Mitä muuta olenkaan kirjoittanut

Mitä muuta minä olenkaan kirjoittanut,
pitäisi oikein tarkistaa
- mieltäni aristaa.

Mitä tuokaan tie,
minkä enteen jo eteeni piirtänyt,
toteenko käynnistymään
sen sanoillani siirtänyt.

Vaan, onhan jossain lupauksiakin,
niitäkin eteeni sattumalta saanut,
leijuvat ympärilläni kuin haamut.

Vierelläni ovat ja odottavat,
ett' ajat kohtaavat.

  *

16.02.2010     08.30-

Sinisten miesten armeija

Sinisten miesten armeijaan hetkeksi liityin,
tääll' kaverit rinnalla käy,
vaan, yhteistä vihollista ei missään näy.

Vain enkelit valkeat leijuvat,
huolta pojistaan kantavat,
ravintoa ja turvaa antavat.

Vaan, mikä se sellainen armeija,
jolla ei vihollista?

Pään sisälläkö,
kehossako jossain,
kurkkii hetkin ja päätään nostaa,
jotain mennyttäkö kostaa?

Vai, yllätyshyökkäyksenkö onnistui,
sininen hetkeksi lannistui.

  

Niin, vihollinen on julma ja ankara,
ei anna siniselle armoa.

Vaik' hetkin me torjumme
ja voiton jaamme,
uuden iskun taas jostain saamme.

Pirullisen etevä kaarti sillä,
koukuttaa sinistä
tällä taistojen tiellä.

Hetkin on voitolla
niin että heikompaa hirvittää,
mutt' sininen on urhea,
hän hyökkäyksen lannistaa
                       kera valkoisten enkelein,
taistelun todellisten sankarein.

Vaan, miten käy sodassa,
sinisten vastaan vihollisten,
sinisten kera valkoisten?

Niin, huonostihan siinä aikanaan,
vaan vahvistuu siniset aina,
ja valkeat rinnalla taistellen
kasvavat taidokkaina.

-yks' sininen sotilas

  *

16.02.2010     09.10-

Hinta

-Mitä kauniimmat runot,
sen syvemmät viillot,

mitä kauemmas näkyä tahdot,
sen suuremmat painot,

sanoo kuin joku, joka tietää.

Hän tietää!

Sillä ilman viiltoja
ei ole syviä sanoja,
ja ilman painoja
ei ole kosketusta.

Ja ilman sanoja
ei ole kosketusta.

"Kosketus" on kosketus sydämen,
ihmisen sisäisen,
sinne runolla sanojen tie,
sinne sanat runoa vie,
sinne iloa,
sinne lohtua,
sinne surun murtamaan uskoa,
ikävään toivoa.

Sanoilla, runoilla, tarinoilla,
kulje rinnalla.

Ja jos rinnalla kulkea mielit,
myös nuo painot
kuin iloiten nielit.

 

Voi!
Joko taas minä kirjasin tulevani tien,
enteenä eteeni piirsin,
tulevia lähemmäksi siirsin.

Jos kummaan sen,
pyyhin kaiken pois,
elo toisinko silloin mennä vois?
Ois enne edestäni poistettu pois.

-Sana on näkyvä,
se on piirretty nyt,
ei enää häipyvä.

Sillä piirretty mikä piirretty,
sanottu mikä sanottu,
sana matkaansa lähti
toteuttamaan sen,
tavoitteen, ja tulevaisuuden.

Joku ain' jossain kirjoittaa sanasen,
ajatuksen kaukaisen,
se silloin on täällä
maan päällä.

Ja jatkaa kunnes saavuttaa sen
tarkoituksen.

  *

16.02.2010     09.25-

Putosin

Putosinko monttuun,
astuinko harhaan?

Miks' kadotin kaiken
hetken vaivan,
astuin maahan tuntemattomaan,

sumuun.

Tääll' sumussa etsin itseäin,
etsin hetkeä miss' elin, olin,
mihin yllättäen katosin.

Kuviin tutustuin,
kuviin, joita piirtänyt viime ajat,
piirtänyt uuden maailman rajat.

Mikä monttu tämä,
mikä harha,
sumuinen,
uusien sanojenko tarha,
kuin harha.

Vaiko, ...ei harha laisinkaan,
ei turha putous, monttu,
monttu, jonka pohjalla
uusi sanojen pussi,
sen kulkija unisena noukki.

Nous' montusta muuttunut mies,
putouksestaan hieman puutunut,
puutunut, mutta muuttunut,
kohdannut yhden rajan,
havainnut herkän ikuisuuden rajan.

Kuinka lähellä
se oikeasti onkaan,
kuinka vierellä,
kuinka rinnalla kulkeva,

ja ajan ollessa oikea,
kulkijan sisäänsä sulkeva.

  *

16.02.2010     09.40-

Ylös vaan!

Nyt, ylös vaan!
ja maailmaan,
takaisin eloa taistelemaan,
jakamaan sen min tavoitit,

- sinä tiedolla minua haavoitit.

Se tieto:
ei raja ole kaukana,
ja aika on sen matkana.

Kun aika kohtaa rajan,
alan uuden ajan.

  *

16.02.2010     10.00-

Onneksi ei

Onneksi ei monttu syvempi,
ei kuilu pelottavampi,
tunneli pitkä, tummempi,

vaan, jos ois ollut,
olisiko sana kaunihimpi?

Sit' en mieti,
en uskalla nyt,
hyvä kun täältä
olen ylös päässyt.

  *

16.02.2010     11.00

Taistelkaa pojat!

Minä lähden nyt kotiin!

Taistelkaa pojat
menestyksellä
yhteistä vihollista vastaan.

Onko se kuolema,
vaiko aika,
sit' en ole vielä selvittänyt…

Aika!
Aika se on,
ei kuolema.

Vaan, miten taistella aikaa vastaan,
kun en näe sitä,
kuin peilistä ainoastaan.

  *
 
 
Ja sitten kotiin!

17.2.2010     aamulla

Kuinka voi kadota

Kuinka näin tasaisella
voi kuin kompastua,
kadota pimeästä portista,
pudota kuiluun,
joss' kaikki on hetkessä toisin,
huokaista:
- Voi, kunpa ymmärtää voisin!

Kuinka hävitä voi hetkessä maailma,
se tuttu ja turvallinen oleva,
ja kohdata jotain,
mit' ei hallitse lain
- tuon portin
minä osakseni sain.

  *

                        LOPPU