Vanha Piiras

Sanoja elämän eri tilanteisiin

Vapaudesta

13.4.2003
Rakas olen toiselle, eli taistelua vapaudesta

Olen rakas toiselle. Olen rakas myös itselleni.

Sanooko hän milloin minun on tultava, jossain oltava.

Sanooko kauniisti ja herkästi, kuitenkin kuin vaatien. Kyllä.

Haluaa.

Haluaa tavata koska rakastaa.

Minäkin haluan tavata, vaan rakastanhan itseänikin.

Ehkä haluankin tänään jotain muuta. Itseäni toteuttaa. Oman haluni mukaan kulkea ja olla.

Mitä minä haluan, kysyykö sitä kukaan. Minä kysyn. Kysyykö toinen

Jos voimakkaasti haluaa, hän ei kysy. Haluaa tavata. Vaatii tulemaan.
Tule. Miksi et tulisi. Sano miksi.

En osaa sanoa.

Sanonko että haluan itselleni illan hetken. Tai vaikka koko yön itselleni.
Sanonko, että haluan tehdä muuta.

Eihän niin voi sanoa.

Miten sen sanon etten toista loukkaisi .

Etkö enää rakasta minua. Mikä minussa on vikana. Miksi et tule. Sano miksi.

Tule!

Kuitenkin haluaisin olla omissani. Omiani mennä vaikka rakastankin ja toisesta pidän.

Oi, mitä teen, etten toista loukkaa.

Itseänikin rakastan.

Menenkö. Enkö mene.

Menen, etten toista loukkaa.

Vaan mihin jäi oma tahtoni. Mitä sille teen. Miksi en nyt päässyt omille teilleni omiani toteuttamaan. Elämää muualla katsomaan. Sekin minua kiinnostaa. Kuin vetää puoleensa.

Masennun vähän. Enhän nyt ole oikein kummassakaan. En oikein missään. Toisen luona ollessa on halu muualle.

Jos olen muualla, tiedän toisen odottavan ja mieltään pahoittavan. Mielensä askaroi, murehtii, itkeekin.

Sitä en kestä, toisen itkua vuokseni.

Itkullaan viimeistään minut luokseen saa.

Itseäni syytän. Miksi annoin periksi. Miksi en lähtenyt elämää katsomaan.

Enkö olekaan vapaa, vaikka olen vapaa. Vapaa tulemaan ja menemään.

Mikä vapaa, jos toinen minut kyynelillään käskee milloin mihinkin.

Rakastan kahta  (20.3.2003)

Se onkin vaikeata – antaa aikaansa molemmille niin että kaikki ovat onnellisia.

Ihmistä on helppo rakastaa – vapautta myös.

Vaan kumpaa rakastat enemmän – ihmisen läheisyyttä vaiko omaa elämääsi – oman elämäsi vapautta.

Sillä toinen aina syö toistaan ja molempien samanaikainen rakastaminen on vaikeata – ellei suorastaan mahdotonta.

Tai, rakastaa voit kyllä, vaan toteuttaa, osoittaa rakkauttasi molemmille yhtä aikaa, ei onnistu.

Jos olet toisen kanssa, ihmisen, sen suloisen, olet hänen kanssaan ja yhteistä tehdään – molempien ehdoilla. Aluksi sopien, myöhemmin kompromisseja tehden. Vapaus ei siihen mahdu – kuin ehkä suhteen alussa, jolloin kaikki niin ihanaa ja yhteistä on. Kuin yhteistä vapautta – ja sitähän se onkin. Molemmat haluavat samaa – ja siinä on vapaus kummallakin.

Vaan kun suhde pitenee, alkavat molemmat haluta myös omaansa – omia tekojaan, joista toinen ei välttämättä enää olekaan samaa mieltä. Ihminen kasvaa – ja tottuu kaikkeen. Luonnollista – inhimillistä – ei mitään pahaa. Elämän kulkua vain – luonnollista kulkua.

Mutta kun vapauttasi rakastat – enemmän kuin sitä toista, suloista – et voi olla molemmille uskollinen samaan aikaan. Joko olet uskollinen vapaudellesi ja menet oman pääsi mukaan – omien halujesi mukaan, johon toinenkin välillä kuuluu, vaan ei joka hetki, ei niin usein kuin toinen haluaisi, on ongelma valmis.

Toinen on mustasukkainen vapaudellesi – ja kaikelle mitä se vapaus tuo tullessaan, omaa menoa, oman halun toteutusta – omia himojakin. Niistä toinen ei pidä, ja itse haluat ne itselläsi säilyttää.

Miten tässä eletään – tässä ristiriidassa – minun oma elämäni ja elämänhaaveeni, -toiveeni, ja toisen halut ja toiveet.

Vaikeata se onkin.

Koko ajan kuin toista loukkaisi. Jos olet yhdessä, tunnet kuinka loukkaat vapauttasi – itseäsi – et anna itsesi mennä, vaikka toinen puoli sinussa haikailee jo muualle.

Jos olet vapaalla, pelkäät koko ajan loukkaavasi toista, joka sinua odottaa – luottaa ja odottaa – ja pelkää –pelkää mitä se vapaus sinulle tuo, saattaa tuoda – menetänkö rakkaan – löytääkö pian jonkun toisen –löytääkö.

Vaan mitä jos löytää – eikö sama kamppailu vaan ala alusta – ja sama kierre jatkuu. Sama taistelu – vapaa vai yhdessä.

Elä tässä sitten – kuin välimaastossa kahden rakkaan välissä – toinen jalka toisella, toinen toisella – eikä mieli oikein kummassakaan – kuin ehkä hetkittäin – mutta silloinkin huonolla omalla tunnolla toista rakasta kohtaan – toista, sitä suloista kohtaan – toista, minun omaa elämääni kohtaan.

Minun on saatava elää – vaan kun hänkin on niin suloinen – voi, niin suloinen.

Voi minua, poloista – mitä teen.

Vapaus vaiko yhteys  (31.12.2002)

Vapaus on tärkeä ihmiselle - oman elämän vapaus.

Yhteys toiseen ihmiseen on myös tärkeä. Yhteys antaa hellyyttä ja hyvän olon tunnetta - yhteenkuuluvaisuuden tunnetta - ihmiselle tärkeätä hyväksytyksi tulemisen ja kokemisen tunnetta.

Mutta miten elää siinä - toisaalta vapaudessa - ja toisaalta yhteydessä toiseen.

Siinä se pulma onkin.

Vapaus kun syö yhteyttä - ja yhteys syö vapauden. Ikään kuin vain toinen olisi vuorollaan mahdollista.

Ja niinhän se onkin - joko toinen tai toinen - tai jotenkin ihan vähän molempia, mutta silloin se ei ole kuin kumpaakaan.

Valitse siitä sitten, sillä molemmat ihmistä miellyttävät - molempia hän kaipaa. Mutta kumpaa kaipaa enemmän. Tänään vapautta, huomenna yhteyttä, ja mitä sen jälkeen - et tiedä sitä itsekään.

Elät kuin välimaastossa ja etsit lepoa tilanteeseen, koska molempien etsiminen samanaikaisesti kuluttaa voimiasi.

Ole tässä kuitenkin avoin äläkä täydy kumpaankaan.

Puhu tilanteesta ja toiveestasi - toinen sen ymmärtää - saattaa ymmärtää, ja antaa sinulle rauhan - tai hieman välimatkaa, että voit ajatuksesi ja tarpeesi selvittää - itsellesi.

Tuleehan taas aika vapaudelle - ja taas yhteydelle.

Kulkevathan ne kuitenkin kuin käsi kädessä.

Ihmisellä on paljon perustarpeita  (28.3.2001)

...eikä vapauden kaipuu ole lainkaan niistä merkityksettömin.

On ravinnon tarve, on hyväksytyksi tulemisen tarve, on rakkauden tarve - antaa ja saada. Huolenpidon tarve. Kuulluksi tulemisen tarve. Itsensä toteuttamisen tarve. Suvun jatkamisen tarve.

Mutta yhdenkin näistä puuttuminen heijastuu heti muihin tarpeisiin ja elämä järkkyy.

Syyt ja seuraukset on hyvä yhdistää.

Esimerkiksi vapauden tunteen puuttuminen rajoittaa elämää heti monella muullakin alueella. Tarpeet eivät täyty.

Vapauden tunteen puuttuminen kuvastaa henkistä vankeutta. Henkisessä vankeudessa elämä himmenee, elämän haluttomuus astuu sisään. Elämän haluttomuus vie kiinnostuksen kaikesta.

Kiinnostuksen puuttuminen alkaa etsiä uusia kiinnostuksen kohteita - jostain on elämän sisältö saatava, tai seurauksena on kuolema - ensin sisäinen, sitten ulkoinen.

Näin on moni kuollut kuin ennen aikojaan. Elämä kehittää poispääsyn tavan.

Huomioimalla toisen tarpeet, halun elää omaa elämäänsä - ei yksin, vaan yhdessä muiden kanssa, antaa itsellekin uuden rakkauden omaan elämäänsä.

Kun huomaa toisen vapauden kaipuun ja tunteen, vapautuu itsekin toisen painostuksesta omaan tahtoon.

Näin vapautuu omakin elämä siitä, kun toinen "ei tottele", ja katkeruus vähenee, ja ajan mittaan poistuu - viisauden kautta.

Näin omakin elämä muuttuu - ei enää kahlitsemista, vaan kannustamista toisenkin tarpeille.

Näin elämän vaativuus poistuu ja sijaan astuu kannustaminen, toisen huomiointi, elämän voiman rakentaminen - ensin toiselle, sitten itselle.

Siitä lähtee terve kasvu, joka tuottaa tervettä elämää läheisille ja ympärillä olevatkin vapautuvat syyttelystä ja painostavasta ilmapiiristä, joka lähentelee kuoleman tilaa - henkisen kuoleman tilaa.

Ilo elämään tulee vapauden kautta.

Vapaus olla oman itsensä herra - saada ajatella itse, unelmoida itse - toteuttaa itse, kasvaa itse.

Päättää itse siitä, mikä minulle itselleni on itselleni mieleen. Ja olla siinä - vapaana - ei ahdistuneena toisen syytökset selässä.

Vapauden tunne  (27.3.2001)

tarkoittaa sitä, että ihminen saa vapaasti ajatella, vapaasti haaveilla, vapaasti päättää, mikä hänelle itselleen on hyväksi.

Jos toinen sen sanoo, mikä toiselle on hyväksi, se ei ole vapautta, se on manipuloimista, toisen johdattamista omaan tahtoon.

Tällöin ihmiseltä on riistetty oman elämän vapaus, josta seuraa sitomisen tunne, vaikka mitään ei näkyisikään. Vain ilottomuus siitä, kun minua ei kuultu, minun tahtoani ei huomioitu.

Vapaudessa kasvaa onnellinen ihminen.

Mitä on  vapaus  (26.3.2001)

Vapaus on tila, jossa ollaan täysin riippumattomia kaikesta muusta.

Vapauden tunteessa ollaan riippuvaisia ja sidottuna ympäristöön, mutta silti on sisäinen vapauden tunne oman elämän elämiseen yhteiskunnallisten paineiden ja sidostenkin keskellä.

Siinä on ero.

Vapaus on eri asia. Vapaudessa  ei ole mitään sidonnaisuuksia. Harva voi niin vapaa koskaan olla. Mutta vapauden tunne sisällisen ihmisen elämälle kuuluisi jokaiselle "luodulle", siis rakennetulle ihmiselle.

Ihmisen vapautta omaan elämään ei saa riistää eikä rajoittaa.

Katkeruus  (25.3.2001)

Mistä katkeruus tulee - siitätkö, kun on tullut loukatuksi.

Ei.

Katkeruus tulee siitä, kun minun tahtoani ei ole noudatettu ja olen siitä pettynyt.

Ja sitä kun pitkään jatkuu, seuraa katkeruus.

Loukatuksi tuleminen ei synnytä katkeruutta vaan häpeää - joka aikanaan kasvettuaan voi muuttua katkeruudeksi. Näe tämä ero.

Mutta katkeruus - se kasvaa siitä, kun ihmisen omat halut ja toiveet eivät toteudu.

Siitä näet, eikö katkeruus olekin itse aiheutettua.

On.

Jos riistät toiselta vapauden, hän katkeroituu, sillä hän ei voi silloin toteuttaa omia toiveitaan - ei edes ajatuksissaan. Silloin se on aiheutettu toiselle.

Omat halut siis synnyttävät katkeruutta, ensin itselle, kun omat toiveet eivät täyty, ja sitten toiselle, kun hänen omat toiveensa on estetty toisen sitomisen kautta.

Näin syntyy katkeruus. Varo tätä. Ajattele toista.

Anna toiselle vapaus  (23.3.2001)

Anna vapaus - se vapauden tunteen saavuttaminen - toiselle ihmiselle, ja näet muutoksen hänessä.

Riittää kun hän tuntee olevansa vapaa, vaikka mitään ei tekisikään.

Kyse on siis tunteesta - ei vapaudesta saada tehdä kaikkea pahaa, kuten ehkä ajattelet.

Anna toiselle vapaus, ja hän muuttuu. Alkaa kasvaa - ja ennen kaikkea - hän alkaa elää.

Vapaudesta on kyse  (22.3.2001)

Ihmisen vapaudesta, tai jopa vain sen tunteesta, siitä on kyse vapaudessa.

Onko sitä ihmisellä, vai eikö ole. Onko ihminen alistettu toisen tahtoon, vai onko oma vapaus, vapaus valita.

Ellei omaa vapautta ole, seuraa ahdistus vapauden puutteesta, siitä kun ei ole vapauden tunnetta. Pelkkä tunne riittää vapaudelle. Ei tarvitse olla kuin täysin vapaa, omatakseen sen vapauden tunteen.

Se vapauden tunteen kaipuu ajaa ihmisiä moniin tekoihin, jotta voisi olla edes pienen hetken sen vapauden tunteen vallassa - eli vapaa - vapaa tekemään ja olemaan itsensä kanssa niin kuin itse haluaa. Tehdä - tai olla tekemättä - pääasia on se tunne - olen vapaa tekemään oman mieleni mukaan, vaikka ei mitään tehtäisikään.

Hetkellinenkin tietoisuus tuosta vapaudesta antaa suuren tyydytyksen.

Tässä vapauden kaipuussa tehdään monenlaisia suuriakin päätöksiä, jotta se tunne saavutettaisiin.

Toisaalta, ellei ymmärretä toisen vapauden kaipuuta, silloinkin tehdään suuria ja monesti vääriä päätöksiä.

Eikö tuo vapauden kaipuu ole aivan luonnollinen asia. Ihminen on rakennettu vapauteen, ei orjuuteen - toisen tahdon alle ja siihen suostumiseen.

Vain vapaudessa ihminen voi kasvaa - todella kasvaa. Orjuudessa kasvavat aivan muut asiat ja piirteet.

Vapaudessa kasvavat positiiviset asiat - orjuudessa negatiiviset.

Etsi siis vapauden tunnetta ja kasva siinä - levossa ja rauhassa.

Kuuntele lintujen laulua  (21.3.2001)

Talvisena kevätaamuna - kuuntele lintujen laulua. 

Kuuletko niitä yleensä.

Jos kuulet, olet jo pitkällä. Kaikki eivät niitä enää kuule.

Kyllä ne ovat ennenkin laulaneet, mutta ellei ole vapauden tunnetta, tai sen kaipuuta sisimmässä, ei niitä lintujen laulujakaan kuule.

Kuulla voi monella tavalla. Voi kuulla, ja voi kuulla ilolla.

Ilolla kuuntelu on se oikea kuuntelu - kuuntelu oikealla asenteella. Oikealla sydämellä, kuin sanotaan, mutta sehän ei ole totta. Ei sydämellä mitään kuulla, vaan sisäisellä tilalla, asenteella, tunteella.

Aurinkoinen talviaamu  (20.3.2001)

Auringon paiste talvisella hangella on suuri vapauden tunne.

Se johtuu siitä, että kirkkaus virkistää mielen ja koskemattomuus, tai liikkumattomuus, antaa vaikutelman elämän hetkellisestä kauneudesta.

Kirkas aurinko hangella haihduttaa mielestä pahat ajatukset ja ikävät muistot. Siinä voi hetken olla ajattelematta mitään - vain nauttia sokaisevasta kirkkaudesta, hiljaisuudesta ja elämästä, jossa hetken kaikki tuntuu mahdolliselta.

Eihän se ole totta, mutta on se hetken kestävä kuvitelma, illuusio, tunne siitä vapaudesta, joka jokaisen ihmisen sisällä on. Ja varsinkin jos sitä ei ole.

Kenen elämää elät  (19.3.2001)

Tämä onkin suuri kysymys.

Elämää voi elää monella tavalla, mutta tärkeintä on se, kenen elämää, kenen ehdoilla elämää eletään.

Voit elää omaa elämääsi, joka on kaikkein antoisinta - noin kokonaisuuden kannalta.

Voit elää elämääsi täysin toisen ehdoilla. Silloinkin elämä tulee elettyä, mutta omat toiveet eivät silloin täyty, ellei nyt  omat toiveet ole se, että elää vain toisten elämää, mikä harvoin on totta ja näin.

Kyse lienee suostumisesta toisen raamiin.

Mutta elämällä omaa elämää, se on vapaus. Silloin ei tarvitse huomioida koko ajan toisen elämää ja toisen tarpeita. Vain omat tarpeet ovat pinnalla ja niitä saa toteuttaa sen mukaan kuin halua ja tahtoa on. Ei kaikkea ole tarvis toteuttaa silloinkaan, mutta silloin voin tehdä sen mitä haluan itse itselleni.

Se tunne on se vapaus, ei se, että tekee kaikkea omaa ole vielä vapaus.

Vapauden tunne tuo jo vapauden.

Silloin hetkenkin elämä oman itsensä kanssa saa aikaan tuon vapauden, vaikka muutoin vapautta ei olisikaan. Pelkkä tunne siis riittää saavuttamaan sen vapauden, vapauden tunteen, joka ihmiselle on hyväksi.

Kasvaminen vapauteen, vapauden tunteeseen, on suuri asia.

Silloin voi antaa itselleen paljon anteeksi, senkin, että halusi vapautta.