Vanha Piiras
Sanoja elämän eri tilanteisiin
Vanhukset
Ihmisen mieli
on herkkä.
Mikä mieli –
ihmisen mieli – ihmisen sisin – se sisällä oleva ihminen – se sisäinen
ihminen – se, joka sinä olet – todellisuudessa ole.
Eihän sitä
kukaan ole nähnyt – sitä sisäistä ihmistäsi – sinun sisintäsi –
sinua.
Ovat vain nähneet
sinun kuoresi – ulkomuotosi – joka muuttuilee elämän saatossa – iloitsee
ja kokee asioita – näyttää kaiken ulos. Näyttää ulos sen, mitä sisäinen
ihmisesi tuntee ja kokee.
Vaan kaikkea ei
voi näyttää ulos – ei kaikkea – eikä ole hyväkään – ei ole
mahdollistakaan – sillä sisällä on ihan toinen ihminen, kuin mitä ulos näkyy.
Sisällä olet
sinä – sinä itse – sinä ja sinun elämäsi – se elämä, jota vain sinä
tunnet ja elät.
Toiset voivat
katsella sinua ulkoisesti ja päätellä elämästäsi yhtä ja toista – vaan
eivät tiedä kaikkea – eivät läheskään – vain sinä itse tiedät, mitä
sinulla on, mitä sinä olet – kuka sinä olet.
Sinä olet sinä
– minä – itselleni. Minä tunnen minut.
Vaan kukaan muu
ei minua tunne – ei kukaan. Eivät läheisetkään – sillä enhän heille
kaikkea kerro – enkä kaikkea osaakaan kertoa. Minä vain olen – minä –
joka tunnen ja näen sisälläni asiat monesti toisin – aivan toisin – kuin
miten ne ulos näytän.
Minä elän.
Minä elän sisälläni.
Siellä minä elän – ja siellä minä olen.
Siellä minä
olen yksin – yksin itseni kanssa.
Vain minä –
yksin. Ei siellä ole ketään muuta – ei ketään. Vain minä yksin –
itseni kanssa. Minä.
Siksi minua ei
kukaan tunne, kun sisälläni yksin vain olen, eikä kukaan sinne näe – eikä
sinne pääse.
Kukaan ei minua
tunne – ei kukaan – ei kukaan, yksikään toinen. Vain minä itse tunnen
itseni – sisälläni – siellä minä olen – ja elän.
Siksi, mitä te
muut minusta tiedätte. Miten te minua arvioitte. Ettehän ole minua nähneet
– kuortani vain katselleet – ja sen muuttumista ja kasvua – kehdosta
hautaan – tai missä nyt olemmekaan.
Ette minua
tunne – ette yksikään.
Ettekä tiedä,
mitä minun sisälläni on – mitä siellä liikkuu – mitä minä todella
ajattelen – mitä minä todella tunnen – kuka minä todella olen.
Siksi, antakaa
minun kasvaa – älkääkä niin katsoko ulkoiseen – ja minua sen tähden
niin arvioiko. Sillä ettehän tiedä, mitä minä sisälläni teen, mitä
ajattelen, miten elän.
Elän, vaikka
ette sitä näe. Minä elän.
Vaikka
olisinkin rajoitettu toimimaan – ulkoisesti – minä elän – ja minä teen
– minä kasvan – minä olen.
Antakaa vain minulle tilaa – vaikka onhan minulla tilaa itselleni.
Mutta älkää
niin huolestuko, vaikka ette kaikkea näekään.
Älkääkä
kaikkea niin ulkoisen mukaan mittailko, sillä minä olen – ja minä elän –
ettekä te sitä näe, ette tiedä, ette tunne, ette osaa ajatella.
Antakaa vain
minun elää – ja nauttia omassa sisälläni – jos aikaa vielä on.
Ulkoisesti
katsoen voi olla, että minä en enää mitään tee, mutta se on vain minun
kuoreni, joka ei tee, ei ehkä osaa – ei enää asioita hallitse.
Vaan sisäiseni
on virkeä – ymmärrättekö – ei sillä ole ikää – se on elämä – ja
elämässä kiinni.
Ja sisälläni
tapahtuu koko ajan.
En minä ole
poissa – vain minun ulkoiseni on poissa. Sisäiseni on aktiivinen ja tekee työtään
minussa, siis itsessäni koko ajan.
Ja se on
minulle tärkeätä – en vain osaa sitä selittää teille.
Eikä ulkoiseni
osaa sitä selittää ulkoisellenikaan.
Vaan sisäiseni
sen ymmärtää – ja siellä minä itsekin itseäni ymmärrän.
Tämä on
vaikeata ymmärtää, mutta näe näin – minä elän, vaikka minun ulkoiseni
rappeutuu ja vähenee. Sisäiseni ei väsy – se kasvaa kaiken aikaa ja odottaa
vapautumistaan ulkoisesta, jotta taas voisin liikkua ja olla vapaa.
Vaikka vapaahan
minä olen koko ajan – vapaa sisälläni – vapaa itsessäni.
Vaan liikkua en
saata – enkä teitä ulkoisessa tunnistaa – kohta enää.
Vaan sisäisessä
minä elän. Se nähkää ja ymmärtäkää.
Sisäinen olen
minä – ja siellä minä elän – ja sieltä te ette minua tunnu, mutta minä
tunnen teidät.
Siis, katsokaa
minua niin – että minä elän – sisälläni – älkääkä niin huolestuko
ulkoisestani, joka rapisee ja vähenee.
Minussa
tapahtuu – on aina tapahtunut paljon sellaista, jota te ette ole nähneet,
ettekä tienneet.
Niin tapahtuu
myös teissä – itsessänne.
Samanlaisiahan
tekin olette – tiesitte sitä sitten tai ette. Samoin tekin kuljette.
Jokainen teistä.
Iloitaan siis
– ja nautitaan – elämän kasvusta – ihmisen kasvusta – sisäisestä
kasvusta – niin kauan kuin sitä on.
Ja se ei koskaan lopu.
Vanha äiti (14.1.2001)
Vanha äiti elää muistoissa.
Elämän päiviä hän käy läpi mielessään, ja miettii, miten taas huomisesta selviäisi.
Monta asiaa on toisin kuin ennen. Nyt ovat päällimmäisenä jokapäiväiset askareet. Ne ovat vaikeita tehdä.
Mutta niistä selvitään - avulla, ja ilman apua.
Pelottaa aina huominen - yölläkin välillä. Yksin - ajatuksissa, peloissa. Miten minun tässä käy.
Loppu lähestyy vääjäämättä. Väsymys yllättää monesti. Epätietoisuutta on tulevasta.
Iloa pienistäkin asioista - surua myös.
Päivät ovat pieniä askareita täynnä. Elämän pieniä askareita - välttämättömiä. Ne on tehtävä ja niistä on vain selvittävä.
Sellaista on elämä vanhalla äidillä.
Mitä tuokaan taas huominen - hän huokaa.
-----
Muistoissa on pienet lapset, itsellä nyt harmaat hapset.
-----
Vanhat
katsovat vain taakseen, mitä eletty on. Siellä ovat muistot -
edessä ei suuret odotukset.