Vanha Piiras

Aikaisemmat, marraskuu 2002

Rakastuneen miehen tunteista  (kirjoitettu 11/2002)

Ne ovat alakuloiset. Hän rakastuessaan on alakuloinen.

Hän todella rakastuessaan ei käsitä, mitä oikein tapahtuu. Hän vain on ja ihmettelee. Välillä pelkää kohdata asiaa kuin menettäisi jotain itsestään.

Hän ei osaa olla ja saada rakkautta osakseen, se kun pitäisi kuin järjellä selittää.

Vaan miten selittää järjellä sellaista, mihin järki ei yllä. Siksi hän onkin ymmällään, kun ei ymmärrä, eikä osaa selittää. Tuntee vain voimakkaita tunteita ja haluaa olla läsnä sen rakkaan, joka tunteiden kohteena on.

Siinä hän nyt yrittää tunteitansa ilmaista, vaikka ei niistä mitään ymmärrä. Hokee vain jotain yksinkertaistaa fraasia rakkaudesta ja pitämisestä.

Aitoja tunteita ne ovat, vaan kun ei ole sanoja hänellä.

No, nainen kyllä näkee, vaikkakin kaiken sen soperruksen keskellä välillä hieman epäilee. "Mikä sitä oikein vaivaa - onko se ihan tosissaan."

Tosissaan on, vaan kun osoittaminen on niin vaikeata. Ei ole välineitä siihen, puuttuu kuin jotain millä näyttäisi sen. Ruumiin kieli kun on niin vajavainen - kuitenkin - sen näyttämiseen.

Siinä hän nyt on, tunteittensa kanssa ja myräkässä - ja yrittää jotenkin pitää itsensä kasassa ja yhteiskuntakelpoisena.

Siinä sen ongelma onkin - monella - kun pitää kaiken keskellä niin järkeväkin olla, ettei vain kukaan huomaisi tätä hullutusta, jossa nyt olen.

Naisen tunteet (19.11.2002)

Niin, naisen tunteet ja tunne-elämä on todellakin syvempää ja herkempää kuin on miehen elämä sisältä päin.

On miehissäkin herkkyyttä, vaan se on toisenlaista, ei niin syvää kuin mikä naisiin on rakennettu.

Ja sillä tunteella, naisten tunteilla on maailmaa rakennettu ja pysyvyyttä maailmaan saatu.

Miehet ovat häilyvämpiä ja nopeammin asioita käsitteleviä. Naisille tunne-elämän asiat ovat syviä ja hitaasti käsiteltäviä, siksi monesti ovat myös niin varauksellisia uusissa suhteissaan. Varsinkin silloin, kun kokemusta on elämän kautta riittävästi tullut. Osaavat laskea kustannukset ja kuin riskit myös.

Mutta taas heittäydyttyään miehen armoille, ei siinä suhteessa syvyyttä puutu, vaikka mies ei siitä mitään tietäisi.

Nainen sisällään elää ja syviä tunteita kokee. Ja ellei niistä erikseen mainitse, on mies niistä täysin tietämätön. Siksi puhuminen onkin hyväksi – miehen kannalta, jotta voisi jotenkin naistansa käsittää – vaikka pinnalliseksi silloinkin jää, vaikka kuinka selitettäisiin.

Ei miehellä ole sellaista varustusta näitä tunteita käsittää, eikä se ole tarkoituskaan ollut, eikä ole vastakaan. Sillä toisin taas on mies rakennettu – kuin toisiin tehtäviin, kuin nainen.

Mutta miten kuvata naisen tunne-elämää, vaatii suurta rauhaa. Sillä vain rauhassa ja hiljaisuudessa voi aistia naisen tunne-elämää ja niitä satoja erilaisia tunne-elämän vivahteita, joita nainen sisällään kantaa.

Syvempää kaikki on kuin miehellä, ja mies ei niitä voi käsittää. Ei aina käsitä niitä nainenkaan, mutta suuresti on niistä tietoinen, opittuaan niitä itse ymmärtämään.

Naisen tunne-elämä on syvä. Kaikki erilaiset vivahteet, jotka naisen sisällä liikkuvat ovat syviä värähtelyjä. Niin syviä, että nainen ei itsekään hallitse niitä, eikä tiedä mistä ne tulevat. Hallitsemattomia kun ovat hänellekin. Ne vaan hetkessä kuin ovat siinä esillä ja olemassa, eikä niille voi mitään.

Pelkästään jo fysiologiset muutokset ovat suuria, vaikka kaikkea ei näekään. Mutta jo pelkästään naisen kasvoista voi lukea suuren määrän erilaisia tunne-elämän vivahteita. Kasvot jopa muuttuvat kokonaan – muuttavat muotoaan rakkauden kohdatessa. Elimistö muutenkin reagoi voimakkaasti kaikkeen sisällä tapahtuvaan.

Mutta mitä todella tapahtuukaan sisällä.

Sen kuvaaminen onkin jo mysteeri, mutta päällimmäisiä ovat hoivan tunteet ja läheisyyden tarpeen tunteet, jotka synnyttävät suurta ikävää.

Myös puolustamisen tunteen nousevat esiin, omaa on nyt puolustettava kuin viimeiseen hengen vetoon. Suurta uhrautumista. 

Omistamisen halu ja siihen liittyvät tunteet ovat voimakkaat. Hän on minun, enkä hänestä luovu – en anna periksi.

Viha ja rakkaus kulkevat kuin käsi kädessä.

Pelot nousevat pintaan, monenlaiset pelot, menneiden kokemusten pelot, sekä pelko siitä, että saavutettu hyvä olo ei jatkuisikaan pitkään. Se tekee epävarmaksi ja pelokkaaksi, jonka mies voi tulkita väärin.

Omastaan luopumisen tunteet. Kaikki on hänen mikä on minun, hän ajattelee. Annan kaiken enkä mitään säästä – säilyyhän tämä – säilyyhän.

Ajatukset muuttuvat ja mieli säteilee kaikella tavalla. Ajatukset alkavat kulkea kehää sen rakkaan ympärillä, eikä maailmaan kuin muuta enää mahdukaan – vaikka onhan sinne päivän asiat mahduttava.

Malttamatonta odotusta ja siihen liittyvät ikävän ja odottamisen syvät tunteet…

Miten kuvata naista,  joka on niin taidokas luomus, että mikään maailmassa ei vedä hänelle vertoja – ei edes mies suuressa komeudessaan.

Olenko pahantekijä  (8.11.2002)

Olenko kuin pahantekijä, jos suhteen katkaisin.

Pahantekijäkö, miksi, siksikö että toisen kuin vielä suuremmasta surusta ja menetyksestä pelastit. Siitä surusta ja surun vuoresta, joka pidemmästä suhteesta, jo kuin elämäntavaksi syntyneestä suhteesta ja sen katkeamisesta olisi syntynyt.

Eihän siinä voi olla pahantekijä jos toista surusta, suuremmasta surusta armahtaa.

Mutta ei tässä itseänsä oikein hyväntekijäksikään tunne - en tunne. 

Vaan olen kuitenkin. Olen antanut toiselle elämän parasta aikaa, sitä yhdessä rakensimme toinen toisillemme ja siitä suuresti iloitsimme.

Vaan jos kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan, vaikka mitään näkyvää eikä osoitettavaa syytä ei olekaan, on hyväksi, että asia pian hoidetaan kuntoon, eikä enää säälistä toista kohtaan jatketa. Sillä sääli tuo mukanaan yhä suurempia ongelmia. Suhteen kauneus katoaa ja tilalle tulee väkinäisyys, kuin toisen tappaminen sisäisesti. Tunteiden osoittaminen ei enää ole luontevaa vaan kuin toisen toiveiden mukaista. Kaikki muuttuu pian kuin konemaiseksi - kosketukset, hellyys, sanat joita toisen mieliksi sorvataan hänen korvilleen suloisiksi. Vaan niiden sanojen voima on jo poissaan, eikä ne lämmitä - ei kumpaistakaan.

Eikö tältä kaikelta pelastaminen ole hyvä teko - kuin rakkauden teko toista, läheistä, niin rakasta, kohtaan.

Jos jo näkee, että tästä ei tule mitään, miksi sitä pitäisi jatkaa, vaikka lopettamiseen ei suurta syytä vielä ole ehtinyt rakentuakaan.

Riidassa on helppo lähteä ja kaikki hajalleen jättää - ja pahat sanat ilmoille leijumaan - ja muistoja pilaamaan.

Vaan rakkauden keskeltä lähteminen on kaunista, kaunista hoitoa ja huomioimista toista kohtaan. Saahan hän näin pitää kauniit muistot ja elämän ihanat kokemukset puhtaina, puhtaina riidalta ja toralta, puhtaana erimielisyyksiltä, puhtaana valheilta ja katkeruuksilta.

Puhtaat muistot ovat puhtaat ja kantavat - voimaa antavat. Ikävät, pettävät ja vääristellyt muistot ovat raskaat ja katkeruutta antavat.

Parempi siis sovussa ja yhteisessä rakkaudessa tiet erottaa, kuin riidalla ja väsymisellä kuin kaikki levälleen jättää haisemaan ja höyryämään.

Tässä on rakkaus - rakkaus toista kohtaan, kun ajoissa autetaan oikealle tielle - molemmat. Vaikkakin se edellyttää eron tuskaa, joka kuitenkin on helpompi kantaa kauniiden muistojen kanssa, kuin riitojen ja torien jälkeen.

Kauniit muistot kantavat ja tuovat - aikanaan - elämän iloa. Raskaat muistot väsyttävät ja vääristävät ihmisen luonnetta ja uurteet pahenevat.

Ilo on ilo silmälle - itselleen ja muille.

”Vanha suola janottaa”  (6.11.2002)

Kuinka rumasti sanottu -  ja kuinka vääriä asenteita tuohon kätkeytyy.

Ei se ole väärin jos "vanhaa" muistelee. Ei, vaan päinvastoin, se on toisen kantamista – salaisesti kantamista. Kuin voiman lähettämistä ja lähellä olemista.

Ei siinä mikään ”janota”, vaan sisäinen rakkaus siinä etsii vielä yhteyttä henkilöön, joka kerran on rakas ollut – ja monesti on vieläkin.

Siksi on väärin puhua ”vanhasta suolasta”, sillä siitähän ei ole kyse, vaan aikaisemmasta rakkaasta ihmisestä, josta ei vielä ole päästy eroon, eikä aina ole tarpeen päästäkään.

Ikävän, tuon ”vanhan suolan janottamisen”, kautta olet edelleen läsnä toisen elämässä. Eikä se ole välttämättä sinusta lähtevää, vaan siitä toisesta, tai sitten vielä kauempaa – suuresta suunnitelmasta, jonka tehtävänä on, että kannat toista, vaikka aika onkin teistä jo jättänyt – teidän yhteisestä tiestänne.

Siksi, se ei ole lainkaan väärin vanhoja muistella, aikaisempia kauniita suhteita mielessään kelata, sillä on siinä voimaa, siinä ajatusten liikuttelussa on voimaa, jolla toinen on kuin hetkittäin läsnä, vaikka suhteeseen ei enää mitään muuta kuuluisikaan.

Mutta se ei olekaan ihan vähän, vaikka ette sitä näekään.

Noiden ajatusten ja tunteiden lähettäminen -  se ikävän tunteminen – kantaa toista ja vahvistaa häntä – ja samalla vahvistaa myös sinua, ja opettaa ihmisen rakastamista senkin jälkeen, kun tiet ovat erinneet. Sillä eihän kaikki tiet voi loputtomasti jatkua, mutta tämän kautta ne kuitenkin jatkuvat kuin hautaan asti – ja vielä sen taaksekin.

Ole siis vain rohkea ”vanhan suolasi kanssa”. Älä häntä unohda. Ja jos hän mieleesi nousee, muista häntä rakkaudella - ihmistä - toista ihmistä, kerran sinulle niin rakasta. Sillä onhan siinä jotain vieläkin, niin kuin oli silloinkin, kukkienne päivänä.

Tunnetko rakkauden  (3.11.2002)

Tunnetko herkkyyden, tunnetko sen liikutuksen siitä herkästä tunteesta, tunnetko hyvän olon, tunnetko itkun ja naurun sekaannuksen, tunnetko niiden syyt. 

Et tunne, sillä kaikki on niin herkkää. Ihminen on herkkä tuntemaan. Ja erityisesti rakkaus herkistää tuntemaan asiat kuin uudella tavalla - ihan uudella tavalla. Kaikki liikuttaa, ja kaikki koskettaa - kaikki. Olet kuin kaikkeen kiinnittynyt - ja kaikki on osa sinua. Et pääse siitä mihinkään.

Ajatus seuraa vain kohdetta - rakkauden kohdetta. Ajatukset eivät seuraa tahtoasi, vaan ne seuraavat sydämesi tahtoa - sitä toista, joka sinulle on nyt rakas. Sille et voi mitään.

Olet rakastunut.

Kaikki on outoa - ja kaikki on herkkää. Sinä olet herkkä, toinenkin on herkkä.

Kainalo on lämmin paikka - turvallinen paikka. Siellä saa levon kaikesta, elämästä, menneestä, nykyisistä paineista - kaikesta.

On se kumma. Toinen ihminen - vain toinen ihminen.

Hetki sitten tuntematon, ja nyt niin tuttu - kuin kaikessa läsnä. Mielessä, sydämessä, mielen teoissa. Kaikessa mitä haluaisit tehdä. Hän on niissä kaikissa mukana kanssasi - haaveissasi. 

Hän on siinä - lähellä sinua - ja kaikessa mukana.

Oletko rakastunut. Olet...olet. Mitä voit muutakaan. 

Onhan hän niin ihana.

Onko ihminen yllättävä  (4.11.2002)

Ihminen on tarkoin tehty, täynnänsä hienoja yllättäviä piirteitä, joiden esiintuominen, tai esiin saaminen, vaatii vaivaa - keskittymistä toiseen ihmiseen, hänen huomiointiaan ja hellyyden osoitusta.

Mutta kun aikaa ja halua on toiseen ihmiseen keskittyä - häntä hoitaa ja vaalia - avautuu piankin eteesi kuin raikas kukkientäyteinen puutarha, joka tarjoaa pitkäksi aikaa uusia lajeja ja uusia tuoksuja.

Ja olet kohta kuin pieni puutarhuri itsekin, hoitamassa ja vaalimassa jokaista pientä taimea ja taimen alkua, jonka puutarhassasi havaitset.

Ja uusien istuttamiseen ei välttämättä ole mitään syytä.

Täydellinen onni  (5.11.2002)

Onko sellaista kuin täydellinen onni.

On, jos sen osaa poimia elämän pienten kukkasien joukosta.

Täydellinen onni on yhdessä hetkessä, yhdessä elämän täydellisessä tyydytetyssä hetkessä.

Se hetki voi olla lyhyt, todella lyhyt, mutta siinä on kaikki mitä elämältä juuri sillä hetkellä odotat, ja se on siinä - se elämän täydellisyys.

Jos sen täydellisyyttä käyt pohtimaan, on se jo silloin mennyttä.

Se vain on - tunnetila - odotusten ja toiveiden täyttyminen - hetkellinen täyttyminen.

Hyväilyn ja hellyyden ihmeellisyys  (1.11.2002)

Silitys, hyväily, tunteiden kohtaaminen eivät tapahdu lihan tasolla, vaikka sen kautta kuin kaikki muodostuu ja rakentuu -  tehdään.

Toisen hyväily, toisen koskettelu - rakastaminen - ulottuu syvemmälle kuin mitä ihmissilmä saattaa nähdä ja mihin ymmärryskään yltää.

Kaukana takana, kuin kaiken takana, on se tunnealueen kenttä, johon kaikki herkät ja hellät hetket kulminoituvat.

Ei se ole siis vain huulien suudelma, ei käden silitys - ei hellä kosketus - joka toiseen osuu, vaan sen vaikutus - se lämpö, se väreily, se herkkyyden tunto, välittyy ihon kautta henkiseen tasoon - hengen maailmaan - josta kaikki tunteetkin ovat alkujuureltaan.

Siksi tässä sekoittuu - tässä rakkaudessa ja hellyydessä - lihan ja hengen yhteistyö, ulottuen vieläkin kauemmas - kuin tähtien taa.

Ulottuvuutensa kaikella - suuremmat ulottuvuudet ja kaukaisemmat vaikutukset - ja suuremmat seuraukset.

Miten siis selität ihmisen - oi sinä ihminen. Miten tiedät miten ihminen, sinut, on pohjimmiltaan rakennettu. Hienosti ja ymmärtämättömästi - sinulle ymmärtämättömästi - tähän maailmankaikkeuteen istutettu.

Mutta - ei vain suudelma - ei vain kosketus - ei vain pieni hellä katse - ei vain hyväksyvä ele - ei, vaan kaikki ulottuvat kauemmas, ihmisen sisimpään, ja sieltä aina taivaita hipoen muihin maailmoihin.

Mutta te näette vai lihan - ja henkeä ihmettelette.

Oi sinä ihminen, erikoinen - ja hienosti rakennettu suloinen olento - joka tunnet.