Vanha Piiras

Aikaisemmat, lokakuu 2002

Miten elää tulevaisuutta ja tätä päivää  (31.10.2002)

Miten elää tulevaisuutta ja tätä päivää, jos tietää, että kaikki kaunis kuitenkin aikanaan loppuu. Niin kuin se aina – melkein aina – loppuukin.

Miten siinä elää, jos pelkää jo sitä päivää, jolloin rakkaasta ei enää kuulekaan mitään – jos ne kaikki kauniit ihanat asiat ovat päivän ohjelmasta pois.

Niin, miten…

…niin, miten elää jos tietää, tai tietää kaiken kuitenkin loppuvan – kaiken ihanan loppuvan eräänä päivänä. Kun kaikki se ihana ja hyvä, kaikki se herkkyys ja taidollisuus, kaikki se ihana huomiointi on poissa.

Sillä, onhan kaikki aina jonain päivänä pois. Sen tietää jokainen, jolla elämästä vähänkin kokemusta on.

Vaan väliäkö sillä. Jätätkö elämän elämättä, jos tiedät kaiken kuitenkin loppuvan. Jätätkö elämän elämättä.

Mitä hyötyä on sellaisesta elämästä, joka on jätetty elämättä sen tähden, että pelkää kuin kaiken kauniin kuitenkin loppuvan.

On mukamas parempi olla elämättä sitä kauneutta ja ihanuutta vain sen takia, että se loppuu – jos loppuu.

Mitä silloin saa elämältä. Mitä on sitten elämässä elettynä. Ei mitään. Ei mitään tunteita, ei mitään tuoksuja, ei mitään ihanuuksia – ihania asioita, joita jälkeen päin muistella. Olisiko elämä vain yhtä harmaata arkea – ankeata harmaata arkea, jossa ei koskaan tapahtunut mitään ihanaa, ei mitään hyvää, ei mitään kiitollisuuden aihetta. – Ei mitään.

Siksi, eläkää elämänne päivät, teille annetut päivät, urheasti ja iloiten saamistanne ihanista hetkistä. Ei niitä edes kaikille suoda. Mutta kelle niitä ihania hetkiä on suotu, on ne annettu elämäksi – elettäväksi elämäksi. Siksi niistä tulisi iloita. Iloiten elää – ei pelossa ja tulevan viisastelussa, joka vie pian kaiken ilon ja tappaa kaiken kauniin jo alkuunsa.

Ei pelossa eläminen ole elämistä. Ilossa ja nautinnossa on elämän voima – elämää antava ja elämästä kasvattava voima. Siihen tulee pyrkiä ja siihen aina katse suunnata, ei tappioihin ja elämän ikävyyksiin. Tuleehan niitäkin, mutta raskaampaa se harmaus on jatkuvana, kuin elämän iloista nauttiminen ja sen jälkeinen tasapaino – jollain tavoin.

Eron hetkellä  (18.10.2002)

Ero on  kaunis asia, sanotaan. Vaan missä on sen kauneus kun rintaan sattuu, ja koko elämä on kuin tipotiessään. Missä on silloin sen kauneus.

Sen kauneus on siinä, että kaikki se ihanuus mikä on ollut, hetkeksi kuin päättyy, ja elimistö saa levon, hyvästäkin asiasta. Sillä raskasta se on ihmiselle ilokin, ja siitäkin on hyvä hetken lepoa saada.

Mutta sitten on se ero, jossa tehdään kuin lopullista eroa rakkaasta. Ja se onkin kuin aivan kestämätön paikka.

Sillä eroa ei aina toinen haluakaan, vaikka toisella on siihen tahto ja omat syynsä.

Mitä silloin on se hetken kauneus. Ei sitä olekaan.

Ei se ole kaunista kun toinen itkee toisaalla, ja toinen toisaalla. Ellei sitten ikävän ja surun itkeminen oli jonkun mielestä kaunista katseltavaa.

Ei se kauniilta ainakaan itkevälle, surevalle ja jo tulevaa, ja nykyistäkin yhä kasvavaa ikävää, kokevalle tunnu.

Päin vastoin, kaikki kuin kuolisi siihen paikkaan, itse, koko elämä, kaikki suunnitelmat, kaikki muistot, kaikki mitä mielessä on toista kohtaan ollut. Onko se kaikki nyt poissa, kuin kerta pyyhkäisyllä pois otettu, pois elämästä, pois ajatuksista, pois kaikesta. 

Ja miten minä tämän selitän. Miten minä selitän tämän itselleni, miten minä selitän tämän toisille, läheisille, jotka ovat kanssani onnestani nauttineet. Miten minä heille tämän näytän - tämän eron. Enhän voi sitä vähätellä, enkä voi toista haukkuakaan, sillä silloinhan itseni ja oman tilani, väärän tilani, paljastan.

Missä on se kauneus - ei missään.

Kauneus voi olla siinä, että elämä jatkuu - sen on jatkuttava. Ensin tunti tunnilta kuin vain kestettävä, sitten päivä kerrallaan - ja sekin tuntuu kuin liian pitkältä jaksolta. Ja ne yöt - ne ovat kovat ja ankarat... uni, uni, missä olet uni.

Vaan elämä jatkuu, vähin erin muistot kantautuvat muistojen joukkoon, kauniiden ja huonompienkin muistojen joukkoon ja sotkeutuvat muun elämän muistojen sekaan kuin yhdeksi kokonaisuudeksi. Muuttuen siellä aikanaan voimaksi, kokemukseksi ja viisaudeksi.

Siinä on sen kauneutta, jos kauneutta etsitään, että se ihmistä muovaa. Opettaa elämään elämän hetkiä tulevaa varten. Opettaa käyttäytymään ja suhtautumaan kaikkeen taas viisaammin. Siinä on sitä kauneutta kun ihminen on viisastunut ja vahvistunut sisäisesti kohtaamaan elämän erilaisia asioita. Kantamaan nyt eronkin eri tavoin kuin ehkä aikaisemmin olisi sitä osannut.

Ja näkyyhän se ero kasvojen uurteissakin. Niitä voi tulla lisää, mutta viisauden ja elämän tuomaa uurretta se on. Ja joka sen oikein näkee, hän siinä kauneutta näkee - niissä uurteissa, jotka elämän koulu on toiseen kasvattanut.

Elämä on kuitenkin kaunista ja sisältää monia kauniita muistojen hetkiä. Siinä se kauneus on, kun eron jälkeen muistellaan niitä kauniita hetkiä, niitä kaikkia kauniita hetkiä, jotka eroa edelsivät. Kun kaikki oli kukassaan ja tuoksu valtava - niin valtava, että siihen kumpikin oli hetkittäin pakahtua. Ja jopa siinä ilon kestämisessä oli toista kuin paikka paikoin kannettava.

Mutta ero tulee aina, muodossa tai toisessa. Uuden ihmisen tapaaminen ennakoi aina jo eroa hänestä - joskus.

Sellainen on elämä, sellainen on ero - vain osa elämää. Vaikkakin aina kuin pieni kuolema - joskus kuin suuri.

Vaan ei kuitenkaan kuolema - itselle - vielä.

Erossa ystävä tunnetaan  (19.10.2002)

Eroja on monenlaisia. On salamaeroja. On hiljaisia eroja. On kuin näkymättömiä eroja. Eroja kuitenkin aina.

Mutta erossa ystävä tunnetaan, sillä onhan toisena osapuolena aina ystävä - rakas ystävä - joka oli rakas. Molemmat olivat toisilleen rakkaat.

Mutta missä on nyt se tunne, se ihana rakkauden tunne. Minne se katosi.

Yleensä ensin toiselta - sitten toiselta. Saattaa olla, ettei toiselta koskaan.

Ellei toisella kuin koskaan, on siinä vaikea paikka - molemmilla.

Toinen jatkaa kärsimystään ja toinen yrittää päästä irti - irti myös toisen kärsimyksistä.

Jollekin se onnistuu - toisen jättäminen kuin nalli kalliolle.

Jollekin taas toisen tuska on todellista omaakin tuskaa. Siinä on elettävä ja toisen rinnalla kuin kestettävä.

Tässä ystävä tunnetaan. Auttaako toista kuin uuteen alkuun, vai unohtaako kerralla omiin oloihinsa. Mitä se enää minulle kuuluu, ajatellen.

Vaan kyllä  se kuuluu. Kyllä se sinulle kuuluu se toisen tuska ja hätä - se apu hänelle.

Olithan hänelle - ja hän sinulle - niin rakkaat ja läheiset - niin läheiset, että kaikki muu oli kuin pois pyyhkäisty. Näitte vain toisenne.

Vaan mikä siihen tuli.

Tuli mikä tuli - ihminen on kuitenkin ihminen - herkkä ja voimakkaasti tunteva. Herkkä - herkkä.

Ikävissään on toinen, jos on. Ikävä ja suru on kuin jatkuva vieras - ei anna lepoa ei päivällä, eikä varsinkaan yöllä. Yöt ovat pahimmat.

Silloin auta toista, jotenkin alkuun. Kulje kuitenkin rinnalla, vaikka rakkaasi jo jäikin. Rakashan hän sinulle oli - niin rakas.

Kulje rinnalla, pidä yhteyttä, helli ja hoivaa sanoin. Anna hänen tuntea, että hän on edelleen se ihana ihminen, joka hän oli kukkeimmissa päivinäsi - päivinänne.

HÄN ON edelleen se sama.

Nyt vain murheellinen - surun murtama se sama.

Sinä vain ehkä muutuit - tai tuli jotain muuta, jokin muu, joka suhteen katkaisi.

Ehkä hyvä niin, mutta kuitenkin.

Auta, pidä yhteyttä. Keskustele tunteista. Eron tuskasta - omastasikin.

Älä syytä - älä puolustele tekoasi.

Puhu ja kuuntele.

Tilanne siitä rauhoittuu kun asiat puhutaan. Avoimesti ja selkeästi.

Tässä kohden puhumattomuus ja täydellinen hylkäys on pahasta.

Vähin erin elämä voittaa - kumpaisellakin. Ensin toisella, sitten toisella.

Tilanteeseen tulee välimatkaa. Ihmisarvo säilyy - olen edelleen ihana ja kaunis. Olen haluttu ja onnellinen - kuitenkin onnellinen.

Ole ystävä toiselle - olithan sitä juuri äskenkin. Tilanne vain muuttui, mutta ystävyys on kallisarvoinen asia.

Ole ystävä, ystävän rinnalla - rakkaan, sillä onhan sinullakin tunteita vielä, onhan - kuitenkin. Onhan...

Pelko suhteen loppumista  (12.10.2002)

Ei se ole pahasta että itseään kuin tällä tavoin suojelee. Sillä eihän tämä suhde pitkäaikainen olekaan, mutta kuitenkin niin antoisa – molemmille.

Siksi onkin kuin tyhmyyttä sitä, sen loppumista, kuin ennakkoon surra. Sillä onhan tällä annettavaa teille molemmille – on ollut, ja on oleva vieläkin. Nauttikaan siis tästä, joka hetkestä, sillä tuleehan se loppu aina. Mutta muistoja ette voi tehdä – ja elämän kokemuksia ja  kokemuksen rikkauksia, jos jo nyt lopetatte, vaikka vielä kaikki on kuin kukassaan.

Ei ennen aikojaan pidä suhdetta lopettaa, jos se vielä tarjoaa ihania yhteisiä hetkiä, joita loppuelämän voi muistella ja elää mielessään kuin uudelleen ja uudelleen.

On niillä tehtävänsä, niillä muistoilla. Et tiedä kaikkea muistoista, niiden suuruudesta ja niiden merkityksestä ihmisen elämässä, sen kulussa ja voimassa.

Muistot ovat suuriarvoisia asioita ja niissä voi elää. Ilman muistoja elämä on tyhjää. Muistot ovat elämän rikkauksia, jopa sen suolaa. Joskus kirvelevää, mutta yleensä sen maun antajia – todellisen elämän maun antajia.

Miksi siis murehtia sellaista, mikä synnyttää todellisia muistoja.

Älä pelkää muistojen saamista, sillä voimakkaat tunteet synnyttävät voimakkaita muistoja – ja niissä on sitten hyvä elää – ja niistä ammentaa voimaa ja tunnekokemuksia vielä jälkeenkin päin – monet kerrat.

Ole siis vapaa peloistasi – ja elä. Elä elämäsi hetket pelotta – murehtimatta tulevien päivien ratkaisuja. Tulevat päivät pitävät huolen itsestään.

Eikä päättyminen ole aina huono asia. Voihan päätös olla vain erään vaiheen päätös, joka taas edeltää uutta vaihetta.

Päätös on aina uuden alku – tavalla tai toisella. Aina jonkin uuden alku.

Päätöksessä on aina jo alun siemen – tämä aina muista.

Halu toisen onneen  (11.10.2002)

Jos oma onni on kohdallaan kasvaa suuri halu myös toisen onneen - eli antaa toisellekin onni - täydellinen hetki elämässä.

Sillä toisen onnen etsiminen ei ole mahdollista, ellei oma onni ole ensin kohdallaan.

Onnea on monenlaista - hyvyyttä, hyvää oloa, turvallista ympäristöä, täyttynyttä toivetta - unelmaa. Kun siitä on tullut onni omaan "tupaan" - on ilo jakaa onnea myös toiselle - suorastaan lupa - halu - suuri tahto.

Unelmien täyttymyskö  (10.10.2002)

Onko uusi suhde aina unelmien täyttymys.

On. On se sitä sillä hetkellä kun se alkaa. 

Silloin on kaikki ihanaa ja ongelmat - voimakkaat tunteet - ovat vielä kaukana horisontissa.

Mutta ei kauaakaan kun pilvet ovat kulkeutuneet suhteen päälle. Poutapilvet, vaiko myrskyn mustat pilvet.

Ensin poutapilvet, jotka hoitavat ihanasti vilvoittaen väsynyttä sisusta.

Sitten myrskyn mustat, jotka kastelevat kaiken kyyneliin.

Näin kulkee ihmisen elämä. 

Näin kulkee ihastus