Vanha
Piiras
Aikaisemmat, tammikuu 2003
Ihmisen mieli
on niin hauras ja herkkä. Se ottaa kuin itseensä niin pienestä – väärästä
sanasta – väärästä painotuksesta – väärästä hetkestäkin.
Ja ellei juuri niin kuin minä tahdon, niin se on pahasta – ennen pitkään.
Vaan mieli on
niin herkkä, haavoittuva. Se ei välillä kestä kuin mitään. Välillä taas
mikään ei sitä horjuta.
Se johtuu, tai
riippuu, rakkauden tilasta – kuin sen asteesta.
Uusi rakkaus on
niin herkkä kuin pieni uusi lehti, joka on niin hauras ja kepeä, että kuin
tuulikin voisi sen musertaa. Vaan vanhetessaan se kovenee niin, että se
kestää vaikka minkälaiset tuiskut ja tuulet.
Mutta sanottu
sana – katsottu katse – silmien ilme – kasvojen pehmeys tai kovuus.
Kasvot, kokonaisuus – kaikki – kielii sanoja ja asenteita. Niillä kaikilla
viestitään rakkautta – tai rakkaudettomuutta.
Mutta miten herkässä se rakkaus onkaan. Kuin väärä sana väärässä paikassa tai vääränä hetkenä lausuttuna voi horjuttaa ihmisen mieltä – ensin toisen ja sitten pian omaakin.
Yksi sana –
yksi lause – yksi väärä painotus – ja kaikki on siinä – toisen edessä
– kaikki hänen pelkonsa – kaikki hänen kokemuksensa – kaikki hänen
pettymyksensä – toiveensa – odotukset – lupaukset – täyttymättömät
– kaikki.
Kuin yhdessä
hetkessä nuo kaikki valtaavat herkän mielen ja saavat aikaan mitä
ihmeellisemmän reaktion. Milloin mitäkin.
Aivan kuin vain
syytä olisi etsitty, että voisin
räjähtää – kun sisällä kuitenkin on niin paljon hyvää, mutta kuitenkin
matkalla on aina ilme siellä, sana tuolla, katse joskus – odottamaton, outo.
Se kaikki kuin kertyy jonnekin ja odottaa ulospääsyä, purkautumista – kuin
salassa – tietämättä.
Mutta yksi sana
– lause – saattaa laukaista tuon kaiken ja purkaus on kohtuuton, kuin kaiken
vanhan – sen pienistä kertyneen – pesu, puhdistus.
Mutta miksi näin.
Katso, onhan se tarpeen saada päästää ulos ne vanhat, vaikka tuleehan siinä
aina samalla vielä vanhempiakin, niitä joihin toisella ei ole mitään
osuutta. Saahan siinä vain kuulla ”kunniansa” aikaisemmistakin patoutumista
tai hoitumattomista haavoista.
Siinä sitä
sitten ollaan. Siinäkö tämä oli – hajallaan koko rakkaus, se ihana tunne.
Siinäkö se meni – minne se meni.
En tiedä.
Mistä se tuli – en tiedä.
Sinnekö meni
mistä tuli – en tiedä.
Menikö – en
tiedä.
Vaan ei mennyt
minnekään se rakkaus. Vain kolahdus se oli, puhdistus – kuin väliasema
asioiden rakentamiselle – kuin tarkistuspiste – kuin huoltopiste.
Siinä
vaihdetaan sisälle uutta ilmaa ja päästetään vanhat pahat ja kuluneet –
kertyneet pahat ja paineet – epävarmuudet, pettymykset, väärät odotukset
– ulos.
Ja uloshan ne
tulevatkin – ja millä voimalla. Molemmat säikäyttävällä voimalla.
Hei, missä me
oikein mennään – mikä meille tuli.
Vaan tapaaminen
– sen jälkeinen katse uusiin silmiin – katuviin – tyhmyyttä – kuin
tyhmyyttä tehneisiin silmiin – antaa rauhan.
Onhan hän siinä – edelleen.
Onhan katseensa lämmin – onhan – edelleen.
Onhan
kosketuksensa suloinen ja pehmeä – onhan – edelleen.
Onhan kaikki
ennallaan – onhan – edelleen.
On – vaikka
jotain onkin muuttunut – vaan mikä.
Mikä on
muuttunut. Suhde on rakentunut – tullut vahvemmaksi – tullut kuin uudeksi.
Ja uutta onkin tullut. Uutta näkemystä ja näköalaa.
Kasvuksi kaikki
– kasvuksi – kaikki - - - kasvuksi.
Rakkaus - raskastako (28.1.2003)
Ei, rakkaus ei ole raskasta - noin työnä, sillä se hoitaa itse itsensä voimana.
Mutta rakkaus, tunne-elämänä on raskasta. Ihanat polttavat uudet tunteet ovat voimakkaita ja kuin ihmistä kuluttavia, vaikka ne niin ihania ovatkin.
Mutta rakkauteen kuuluu - tai se tuo mukanaan - paljon muutakin, jota siihen ei kukaan toivoisi rakkautta toivoessaan.
Rakkaus nimittäin "syö ihmistä" - se kuluttaa voimia. Se kaikki ihanuuskin on raskasta, vaikka se samanaikaisesti antaa kuin uutta voimaa.
Se tuo lempeyttä ja hyvää oloa ja monia sellaisia tuntemuksia, mitä muita kautta ei ihminen voi saavuttaa.
Mutta se tuo tulleessaan myös raskaita tuntemuksia, pelkoa, ahdistusta, mustasukkaisuutta, epävarmuutta tulevasta - epävarmuutta toisesta - jospa hän muuttaakin mielensä, tuon minun rakkaani - minulle nyt niin rakas.
Pelko tulee siitä kun huominen on kuitenkin epävarma - kestääkö tämä - osaanko - jaksanko - jaksaako toinen.
Ahdistusta - kun joku sisällä kuitenkin kuin salaisesti painaa. Onko se oman elämän menettämisen pelko, vaiko vain elämän muutos, joka yleensä, rakkauden kohdatessa, on suuri.
Mustasukkaisuutta - hän on minun, ei kenenkään muun. Vain minulle hän kuuluu. Katsokoonkin jonnekin muualle - jos uskaltaa. Omistan hänet - ihan kokonaan - tai haluan ainakin.
Ja toinenkin yrittää kaikin tavoin miellyttää toista - ja helppoahan se nyt onkin - rakastuneena.
Niin paljon muutoksia, niin paljon pelkoja, niin paljon tunteita - miten ihminen sen voi kestää.
No, hän kestää sen sen rakkauden tuoman kuin ylimääräisen energian kautta. Se antaa aivan käsittämättömän paljon voimaa, joka kuten näkyy, hajaantuu monenlaisiin tuntemuksiin.
Sellaista on rakkaus.
Kuka itselleen rakkautta toivoo, saa tähän kaikkeen varautua.
Mutta, ellei rakkaudessasi näitä ole - et olekaan vielä rakastunut.
Rakkaus (27.1.2003)
Rakkaus, siis se tunne, että toinen on rakas - ja etenkin se, että toinenkin tuntee samoin, on suuri asia.
Ei se kuitenkaan uutta auringon alla ole, mutta kohdalle sattuessaan se on suuri asia. Niin suuri, että sitä ei jaksaisi kuin kantaa sen hyvää tekevän vaikutuksen tähden.
Mutta hyvää se todellakin tekee - molemmille. Se vapauttaa paljon energiaa, vaikka se myös kuluttaa voimia.
Voimakkaat tunteet, olivat ne mitä tunteita tahansa, syövät ihmisen voimavaroja. Mutta kaunein tunne kaikista on se ihastuksen tunne, jota rakkaudeksi kutsutaan.
Ei se ole pahaksi että rakkauden tunnetta tunnetaan, sillä se parantaa monella tavalla ja antaa vastustuskykyä moniin vaivoihin sekä elämän vastoinkäymisiin.
Ihana asiahan se on. Oi, niin ihana.
Kuinka tärkeä onkaan toinen ihminen, sen vasta sitten huomaa kun ihastuksen kohde on todellinen, kun on päästy tutuiksi ja toinen on tullut kuin osaksi toisen elämää - toisen koko olemusta.
Läheisyys vaatii ja kutsuu luokseen, kahden on niin hyvä olla. On kuin koko maailma olisi jossain muualla - kaukana. Eikä mikään vaikuttaisi näiden kahden elämään. Eikä siihen mikään vaikutakaan normaaleissa oloissa. Kaikki on rauhaisaa ja turvallista, ja toisen läsnäolo - ihanan - täyttää kaikki tarpeet.
Siinä on hyvä olla - niin hyvä olla - sanoja ei tarvita - ei tekoja - pelkkä olo vieressä riittää kaikkeen. Hyvä olo valtaa mielen ja kehokin saa tarpeensa tyydytetyksi. Elämän raukeus antaa levon niin sielulle kuin ruumiillekin.
Siinä elossa - ihanassa hetkessä - on hyvä olla ja elää - silmiin katsoa ja nauraa.
Siinä on elämä - elämän maku ja sen ihanuus - siinä hetkessä - siinä - toisessa - ajatella, toisessa ihmisessä.
Muiston puhtaus (26.1.2003)
Muiston puhtautta halutaan aina vaalia, vaikka ei syytä enää olisikaan.
Mutta ihminen on ihminen - hän haluaa säilyttää ihanan muiston sellaisena kuin se kokemuksen hetkenä oli, ja siitä hän ei haluaisi luopua - ei sitten millään.
Mikä kerran oli minun, on minun kuin edelleen, vaikka omistusta - kuin omistusta - ei enää olisikaan.
Mutta mielessä se omistus - omistamisen halu - säilyy pitkään, vaikka ihana suhde olisikin jo päättynyt.
Siksi on vaikea keskustella toisen elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä uudesta, koska se omistus kuin edelleen on - vaikka sitä ei olekaan.
Muiston puhtautta kuitenkin halutaan vaalia, vaikka turhaahan se on - mennyt mikä mennyt. Mutta muisto on muisto, sellaisena kuin se silloin oli.
Ja siihen muistoon ei kukaan uusi - uusi ystävä - toisen tai oma - ei saisi kajota eikä kiiltävää kuvaa sotkea.
Siksi on vaikeata toisen uutta elämää hyväksyä kun se rikkoo sen vanhan muiston - ihanan elämän - kokemuksen - kuvan, silloin kun ketään muuta ei ollut, vain sinä ja minä.
Ja muistoissani olet edelleen - vain sinä ja minä. Eikä siihen saa tulla kukaan - ei kukaan - sotkemaan ihanaa kuvaani sinusta, oi armaani - sinusta, oi rakkaani - silloin kerran - kerran.
Vaan ei enää, mutta kuitenkin - sinä olet edelleen minun - minun muistoissani - ja sitä ei saa sotkea - ei pilata - ei tuhota. Haluan säilyttää sen sellaisena kuin se oli - ja on minulle edelleenkin - minulle - sinusta, oi rakkaani - nyt mennyt.
Ihmisen kielet (21.1.2003)
Rakkauden kieliä on niin monenlaisia. Mutta ihminen jo itsessään puhuu rakkaudestaan, tunteistaan, monin eri tavoin.
Silmät, nuo ihanat silmät, veikeät, levottomat, polttavat, vaativat, tuliset - jo katseella voi tappaa - kuin tappaa. Katseella voi voittaa, sillä voi valloittaa, sillä voi antaa luvan. Sillä voi puhua tuhansia sanoja - yhdellä katseella.
Siinä on voima ja näkemys - elämän näkemys - siinä katseessa - silmissä.
Siis katso ja puhu katseella, silmillä. Niillä ei voi valehdella - ainakaan kauaa.
Kosketus, joka seuraa katsetta. Kosketus on hellyyttä tai raakuutta - ja kaikkea siltä väliltä. Mutta rakkaudessa katseella on merkitystä jonka kosketus täydentää. Ne kaksi ovat kuin yhtä.
Kosketus jatkaa siitä mihin katse lopettaa - ja ainahan ei näe - pimeässä - mutta kosketus näkyy - ja tuntuu - hellä kosketus - joka sekin puhuu tuhansia sanoja - ihan pienikin kosketus, kuin enkelin siiven kärjen hipaisu.
Kosketuksessa on voima myöskin. Silitä - oi lapsonen, silitä. Sitä kaivataan - molempiin suuntiin - antaa ja saada.
Puhe. Sanoilla ei niin suurta merkitystä, mutta paikkansa niilläkin. Elleivät nuo edelliset puhu, ei sanoillakaan enää ole merkitystä - rakkaudessa. Jos nuo edeltävät puhuvat - ovat sanat kuin tarpeettomat. Mutta onhan aina asioita, joista selviää vain puhumalla.
Alapään kosketus. Siihen kaikki rakkaudessa aikanaan johtaa. Se on tulos - seuraus ensin mainituista. Ja se onkin suurta hyvyyttä ja hellyyttä, jos nuo edeltävät ovat hyvin puhuneet. Jos edelliset eivät puhu, ei tämäkään kosketus miksikään iloksi ole.
Mutta kokonaisuus - kun kaikki kielet ovat hyvin puhuneet - puhuu myös alapään kieli kaunista laulua, kuin suloista tuoksua - kuin maailmojen alkua - niin kuin se onkin. Uuden maailman luomista ja elämän alkua - monesti. Vaikka ainahan se sitä on - tavalla ja toisella, vaikka ette sitä tiedäkään - kaikkea tunne ja tiedä vielä - oi te pienet ihmiset.
Mistä tulevat tunteet, mistä tulee hellyys - selitähän se, oi ihminen.
Vaan vielä puuttuu kieli - sanaton kieli. Kokonaisuuden yhteinen kieli, joka puhuu kaiken aikaa. Ja oikein tulkittuna se kertoo sinusta kaiken - taitavalle kaiken.
Kaikki sinussa puhuu - kaikki sinussa huutaa - kaikki sinussa kutsuu - kaikki sinussa lepää. Kaikki on kehon sanattomassa kielessä - kaikki.
Jokainen solusi ilmentää sinua, antaa sinusta kuvaa ulos, viestii tunteistasi, tarpeistasi. Mutta vain tarkkanäköinen kaiken näkee - vain tarkka ja osaava - mutta jokainen aina jotain näkee. Jokainen - ja vastaa kutsuun, huutoon, hellyyteen, hätään - sinulle - sinulle.
Unelmat toteen (14.1.2003)
Nekin saavat siivet - ja kantavat siivet saavatkin. Niitä vie vain eteenpäin. Etsi niille aika äläkä niin "myy" itseäsi , että unelmasi seisahtuvat.
Sillä aika on nyt unelmille ja niitä toteuttaa, sen mukaan kuin näet ne hyväksi.
Mutta aikaa se vaatii.
Ei unelma itsestään käynnisty, kun se on muodon saanut mielessäsi.
Ota sille aikaa kun unelma kypsä - valmis on - ja kun se alkaa kuin purkautua ulos - kun et enää saa sitä mielestäsi - kun se alkaa täyttää kaikki ajatuksesi, ollen pinnalla lähes joka hetki - tavalla tai toisella.
Silloin siihen on tartuttava, jotta sen siivet vahvistuisivat - kuin ruokittava - jotta se kasvaisi. Saisi sen muodon, joka sillä unelmissasi on - ja jollaiseksi sen toivot tulevan - kasvavan - muuttuvan.
Sillä muuttuuhan se monesti siitä, mikä se unelma alunperin on ollut, mutta unelmalla on sen alkuun pääsemisen voima - liikkeelle lähtemisen voima.
Sielun syvien toiveitten toteuttamisen voima.
Unelmista se alkaa - se toteuttaminen - se kasvu - se muutos, joka ensin muuttaa sinua, sitten muuta ympäristöäsi kantaen ties minne.
Varjele unelmaasi äläkä anna sen kadota.
Ruoki sitä - varjele sitä - sillä siinä saattaa olla sinun koko elämäsi - elämäsi täyttymys - toiveittesi täyttymys - elämäsi.
Ota unelmat todesta - ne ovat todellisuuden heijastumaa jo ennakkona. Näe se näin, ja kasva - toteuta - lähde liikkeelle ja tee unelmistasi totta.
Unelmat (13.1.2003)
Unelmat ovat tärkeitä ihmiselle. Unelmat kaiken kaikkiaan.
Ilman unelmia ei ole elämää - elämisen arvoista elämää,
sillä unelmat antavat sisällön elämälle.
Ensin pelkkänä unelmana, jonka kehittäminen - unelmointi - mielessä on jo rikastuttavaa.
Mutta aikanaan, kun unelmat saavat yhä selkeämmän muodon, ne muuttuvat elämäksi - todelliseksi elämäksi, joka antaa elämälle uutta sisältöä ja uuden suunnankin - pian, kun kasvanut on teoksi ja toiminnaksi.
Unelmat eivät jätä ihmistä rauhaan mikäli hänellä on tarve ja halu paremmasta kuin nyt on - tänään.
Jos hän haluaa muutosta elämäänsä - kehitystä - siitä syntyy unelma, joka alkaa kantaa ihmistä uuteen suuntaan. Se uusi suunta vähin erin alkaa kantaa ja muuttua elämäksi - jopa uudenlaiseksi elämäntieksi, joka muuttaa ihmistä - muuttaa ympäristöä - muuttaa pian vaikka koko maailmaa.
Älä siis luovu unelmista - elämän kehityksestä - sen tarpeesta - sillä unelmissa on voima - maailmaa muuttava voima - alkaen aina ensin sinusta itsestäsi ja kasvaen siitä siihen mittaan kuin se on mahdollista - ja suotu.
Siis unelmoi - oi ihminen - unelmoi - siinä on elämän voima - ja elämän maku.
Vaikka se olisikin vain unelma, jo siinäkin on sisältöä elämälle pitkäksi aikaa, sillä unelmat saavat aina siivet - milloin minkäkin kokoiset, mutta siivet ne aina saavat - siivet jotka kantavat.
Rakkaan pienet "virheet" (12.1.2003)
Virheet, mitä ne ovat. Kauneusihanteestako poikkeamat. Nekö ovat virheitä.
Eikö ennemmin kasvun tuomia muutoksia kehossa, niin kuin kaikki muukin, mihin keho on kasvanut.
Keho on muuttunut alusta asti - koko ajan.
Vanhemmiten tapahtuu muutoksia - aina vaan - niin kauan kuin elämää on.
Onko muutos, kasvu, sitten virhe. Mikä virhe?
Eikö ennemminkin kaunis kasvun prosessi, vaikka aikanne ei sitä arvostakaan - nuoruutta ja kauneutta - silmän kauneutta vain. Sitä arvostetaan ja kaikkea siihen verrataan, ja sitten ne ovat "virheitä", kun ne - muutokset - siitä poikkeavat.
Eivät ne ole virheitä - se on kasvua, johon itse kunkin on suostuttava, että elämä muuttaa ja muovaa - vartaloakin.
Näenhän minä toki ne kasvun aiheuttamat muutokset - näenhän minä ne.
Eiväthän ne aina silmään istu, sillä verrattavaahan aina on.
Vaan kasvu on kuitenkin aina arvokasta - elämääkin on eletty.
Matkalla on muutoksia tullut - kehoonkin - mutta ennen kaikkea mieleen - ihmiseen kaikkineen - ja se on suuriarvoista - silloin kun se on suuriarvoista.
Kaikille kasvu ei tuo kaunista hedelmää - vaan ihminen pilaa kuin itsensä.
Vaan onko se sittenkään aina niin - kuka sen sanoo.
Kasvua on niin monenlaista - itse kullakin omansa - miten sitä, sinä pieni ihminen, arvostelet.
Mutta, näenhän minä, rakkaani, näenhän minä, että kauneutesi on suuri - silmissäni suuri - vielä tänäänkin. Se kauneus mitä "kauneuteen" verrataan. Mutta en välitä siitä.
Toivon ja odotan omaakin kasvuani, joka näkee - näkisi - enemmän.
Ja se näkee.
----
Mutta kuitenkin, oi armaani - miksi en sinua nuorena tuntenut.
Näenhän sen, mistä tähän on tultu, missä nyt olemme.
Näenhän minä, kuin salaisilla silmilläni - että matkalla on muutakin ollut, kuin mitä nyt silmilläni näen - muutakin - puhdasta, kaunista - nuoruutta.
On sitäkin ollut, vaan en sitä enää näe - mutta aavistan sen - ja toivon... oi miksi en sinua nuorena tuntenut, oi rakkaani.
Vaan olisitko ollutkaan sellainen kuin nyt - se, johon palavasti nyt rakastunut olen.
Olisitko kuitenkaan sellainen - se - ollut - silloin, kun en sinua vielä tuntenut.
Valloita sydän päivässä - kukkakaupan ikkunajulisteessa (eli pieni huomaavaisuus toiselle) (11.1.2002)
Mikä ihan ajatus.
Ajattele millainen teko - pieni teko - suuri asia - suuri teko - pienelle ihmiselle. Huomiointi - näkeminen - läheisyys - kunnioitus...
Pieni teko - suuri asia - ilmainen - ei maksa mitään - ei mitään.
Mutta mitä sinä saat - mitä saat siitä pienestä teosta - mitä se sinulle antaa.
Ensiksi - se antaa sinulle hyvän mielen - mielipaha poistuu - molemmilta - itseltäsi ja siltä toiselta, jolle hyvän teon teit. Autoit jotenkin - sanoit jotain, kohteliasta, nättiä - ehkä vain hauskaa.
Mutta mitä sait aikaan. Sait hyvän mielen toiselle - molemmille. Sait läheisyyden, sait yhteyden, sait iloisen alun aamuun - päivään - jos jo aamulla sen huomasit.
Muulloinkin - milloin vain - se on hyväksi, mutta aamu on aina parasta aikaa. Illalla sinua ei aina uskota - vaikka hyvä niinkin.
Mutta mihin se vie - se pieni ele - se pieni huomaavaisuus.
Se vie toisen onneen - siinä hetkessä - ehkä koko päiväksi.
Tulet tutuksi heti - ja sinut muistetaan - kauan.
Hymy on seurassasi - vastassasi heti kun seuraavan kerran tapaat.
Sydän on lämmin - sinulla ja toisella.
Siinä se on - valloitettu sydän - tänään. Eikö taas huomenna. Eikä maksa mitään, mutta saat niin paljon - saatte molemmat - se vieraskin, joka heti tutuksi tuli - ja sydän suli.
Toinen on sairas (9.1.2003)
Hän sairastaa omaksi parhaakseen.
Mistä sen tiedät.
Siitä, kun näet mitä hänessä tapahtuu.
Hän sairastaa ja vahvistuu.
Sairaus antaa uutta voimaa taas tuleviin päiviin.
Etkö tiennyt että sairaus vahvistaa?
Katso, sairaus lisää vastustuskykyä tuleviin päiviin, siksi on tärkeätä, että ihminen sairastuu, tullakseen taas vahvemmaksi tässä maailmassa.
Ilman sairautta ei olisi kuin kuolemaa.
Nyt on sairautta ja vahvistumista - kuolema sitten vasta ajallaan.
Vahvistuminen on tärkeätä - niille joille se on suotu, ja joille se on tarpeen.
Ei sairaus ole kaikille tarpeen, eikä kaikki kaikkea sairasta.
Mutta silloin kun se on suotu - se sairaus - ota se vastaan lahjana vahvistumiselle tulevia päiviäsi varten.
Sitten sinä olet taas vahvempi kuin eilen.
Sinä ja minä - me kolme (8.1.2003)
Sinun silmissäsi - sinun katseessasi näen kauneuden - oman kauneuteni - ihailusi kautta.
Sinun eleesi - sinun olemuksesi kielii jatkuvaa ylistystä - minun kauneuteni ylistystä. Sinä - sinä - sinä, rakas - sinä olet minun.
Sinä yksin olet minun - sinä - minun.
Sinun silmäsi, sinun katseesi kielii minun kauneudestani - sellaisena kuin sinä minut näet.
Minä olen kaunis - sinulle - minä - olen - kaunis - sinulle - minä - minä - minä - rakas sinulle - sinulle.
Me yhdessä - olemme kauniit - toisillemme - niin kuin me toisemme näemme. Sinä minulle, minä sinulle - me toisillemme - me - minä - sinä - kauniita - rakkaita - toisillemme - me - minä - sinä - kauniita - rakkaita - toisillemme, me - me olemme rakastuneita - toisiimme, me - me - me rakkaat - sinä - ja minä - me - toisillemme.
Olemme rakkaat toisillemme - nyt - aina - nyt - aina - nyt aina. Tässä - ja nyt - toisillemme - me - rakkaat - toisillemme.
Oi rakkaus - ihana rakkaus - joka mielemme sokaiset - silmämme sokaiset - katseemme muutat - kehomme korjaat - virheemme poistat - toisemme toisillemme valmistat - minut sinulle - sinut minulle - kaikkinemme - oi, kaikkinemme - eikä virheitä ole - ei toiveita ole - on vain me - ja kaikki kauneus keskellämme - toisissamme - meille molemmille - molemmille, oi rakas - meille molemmille.
Onko meidät valmistettu molemmille - toisillemme. On. Rakkaus on annettu meille - silmillemme - mielellemme - kehollemme - meille - molemmille.
Oi, sinä suloinen rakkaus - joka muutat kaiken - annat kaiken - teet kaiken - ihanan - kauniin - annat kaiken - hänet minulle - minut hänelle - meidät meille - meidät meille - meidät - meille.
Ole rakkaus - ole - älä lähde - vaan jää meille - luoksemme - iäti, oi rakkaus - sinä ihmeellinen voima - voima - voima - taivaitten voima - meissä.
Oi kiitos - että tulit, sinä rakkaus - sinä - sinä - rakkaus - sinä - tulit - sinä.