Uskollisuudesta, kun toinen on sairas (7.3.2003)

Uskollisuutta, onko sitä.

Sitä joko on, tai sitä ei ole.

Mitä on uskottomuus toiselle. Ajatukset vai teot, vaiko erilleen eriäminen.

Mikä on uskollisuutta, mikä uskottomuutta.

Uskollisuus ja uskottomuus on sydämessä – ihmisen sisällä – mielessä. Siellä se on – tai sitä ei ole – sitä uskottomuutta. Sillä sehän on sisäinen tila, ei niinkään teot tai tekemättä jättämiset.

Jos uskottomuus, toisen hylkääminen, tai edes sen ajatus on jo sisällä, ei ulkoisella teolla ole niin merkitystä, vaikkakin se ikään kuin vasta sen jälkeen esille ilmaantuu.

Mutta tahto jo sisällä on – tai sitä ei ole – kumpaakin.

Silmistä sen näkee – ja ilmeestä, eleistä, toisen teoista viimekädessä, siitä sen näkee, onko uskottomuutta vai eikö sitä ole. Ei tekoja tarvitse enää odottaa.

Se on sydämen tila – ihmisen sisällä olevan kuin asenteen tila, tai ihmissuhteen tila toista kohtaan.

Sillä, onko toinen sairas tai ei, ei ole tässä mitään tekemistä.

Ainoastaan se, että toisen sairaus saattaa viedä tilaa eteenpäin tekoihin, mutta se tila jo sisällä on, tai sitä ei ole.

Mutta se, miten tämä kaikki koetaan, sillä on merkitystä.

Jos toinen on terve asian tilan havaitessaan on ihan eri asia, kuin jos toinen sairas on – tai muuten rajoitettu, sillä silloin mieli on herkimmillään ja se hylkäyksen tunne, mikä siitä seuraa jos toinen kuin uskoton, siis ei toisesta enää välitä, on.

Silloin on loukkaantuminen suurin ja sen sisäinen vahinko on myös suurin.

Katso siis huolella, ettet toista enempää loukkaisi kuin ehkä tarpeen on, että et silloin aihetta anna, kun toinen sairas – heikoimmillaan on. Sillä silloin hän lamaantuu täysin, eikä paranemisen toivetta enää kunnolla löydy. Enemmänkin tuhon ajatuksia.

Mutta, eiväthän nämä tilat, ihmisen sisäiset tilat ja tunteet, ole aina omassa vallassa, eikä ihminen niihin itse voi vaikuttaa. Ihastumista, ihailua, rakkautta, sitä joko on, tai sitä ei ole.

Miten teet rakkautta, ellei sitä ole. Mistä sen puristat, ellei sitä ole. Ei mistään voi sitä tunnetta ottaa, ellei sitä kuin annettu ole, tai jos se on kuin pois otettu. Minkäs sille sitten tekee.

Mutta jos rakkautta on, on myös hyvänä pitämistä, myötäajatusta, myötäelämistä, rakkauden osoittamisen tarvetta ja halua.

Silloin on uskottomuus kaukana, jos tunnetta – hyvää tunnetta – rakkauden tunnetta toista ihmistä kohtaan on.

Ellei sitä, rakkautta, toista kohtaan enää ole, on uskottomuus sisään tullut – joka vain odottaa ilmenemistään ja ulkoisia merkkejä.

Mutta silloin se JO ON – sisällä – ihmisen sisällä olemassa.