Vanha Piiras

Sanoja elämän eri tilanteisiin

Rakkaudesta ja tunteista

14.4.2003
Rakasta ihmistä

...eli pidä hänestä. Toisesta ihmisestä.

Et siinä mitään menetä. Et itsestäsi mitään pois anna. Annat toiselle hyvän olon, kun hän huomaa huolenpitosi, välittämisesi.

Siksi, pidä ihmisistä. Rakasta heitä.

Heidän kauttaan saat aina myös itsellesi. Mistä tiedät, mitä kaikkea uusi ihminen, uusi suhde, ihmissuhde, sinulle itsellesi saattaa avata.

Ole siis avoin ihmisille. Huomioi heitä. Ole hellä ja huomaavainen. Se ei maksa mitään, mutta siitä saatava palkka, hyvä olo ja toisen ihailu ja tyytyväisyys. korvaavat monin verroin pienen vaivasi.

Jos se nyt edes oli vaiva. Ilo vain.

Rakkaus - sokeako  (19.3.2003)

Vaiko sokea rakkaus.

Ei rakkaus ole sokea, ihminen ainoastaan menettää kyvyn nähdä todellisuutta hetkeksi.

Ihastus sen tekee, ei rakkaus. Eikä rakkaus muutenkaan mitään tee - antaa vain anteeksi monia vikoja ja ikäviä asioita - koska ihminen niin itse haluaa, eli kieltäytyy näkemästä asioita, joista ei pidä, tai joita ei vain muuten halua nähdä.

Siis, ei rakkaus ole sokea, mutta se tekee helpommaksi olla näkemättä huomioimatta.

Mutta ihastus - se tekee ihmisestä kuin puoli kuuron - ja puoli sokean. Se ei anna sijaa millekään muulle kuin omille unelmille, jotka toisessa - tai muussa asiassa - toteutuu.

Silloin ei ihminen kunnolla näe, ei muita edes kuuntele.

Siinä tunteessa ja siinä tilassa jää varmasti moni asia näkemättä.

Mutta miksi pitäisikään nähdä. Eikö se tunne ja se ihastuksen suuri voima ole niin mahtava kokemus, niin hieno elämän hetki, niin ihana tapahtuma, että miksi se pitäisi totuuden näkemisellä pilata.

Anna toisen nauttia - anna itsesi nauttia.

Kyllä se arki tulee ja sokean silmät taas avautuvat todellisuuteen ja silloin asiat korjaantuvat - tai sitten rakkaudella jatkuvat - jolloin moni asia edelleen jää kuin pimentoon, näkymättömyyteen - kunnes siitäkin arki tulee ja asiat todelliseksi avaa - valitettavasti.

Mutta, ihminen on vajavainen ja muutenkin niin muuttuvainen - koko ajan kasvava. Ei mikään pysy paikallaan - ei tässäkään.

Mutta nauti, oi ihminen - nauti ihanista sokeista hetkistäsi, sillä niissä kuitenkin saattaa olla se elämäsi suola - ne elämäsi upeimmat ja kauneimmat hetket - joita et ikinä unohda, ja jotka sinua viihdyttävät ja mieltäsi lämmittävät vielä silloinkin, kun jalkasi ei menoon enää taivu, eivätkä voimasi iloon riitä.

Niitä suloisia sokeita hetkiäsi edelleen silloin kaipaat.

Ajattele - ne mitä et kunnolla nähnyt - ne parhaiten mieleesi ovat piirtyneet.

Oi, ihana ja ihmeellinen on ihmisen elämä - suloinen ihastuksen tuoma rakkaus - niin ihana ihastus - joka ei milloinkaan mielestäsi unohdu, vaikka sen kuin sumussa elit.

Kivisydän  (18.3.2003)

Mistä kivisydän tulee, siitäkö kun sulkeudutaan toisilta ihmisiltä. Ei, vaan siitä, kun elämän asiat ja tapahtumat ovat turruttaneet herkän sydämen tuntemasta herkästi ympärillä olevia asioita, ihmisiä – tunteita, jotka voisivat liikuttaa ja koskettaa.

Mutta mikä sitten on turruttanut ihmisen niin, että hän ei enää tunne, ei reagoi, ei halua kiinnittää huomiotaan, ei viihdy muiden seurassa – ei reagoi.

Mikä on niin saanut aikaan tämän muutoksen, että sydän on kuin kivettynyt - tunteet kuolleet, tai ainakin varovaisesti esiin näytettävät – varovaisesti ja harkiten.

Sen ovat toiset ihmiset tehneet, ja elämän tilanteet, jotka ovat ihmistä koetelleet.

Tämä voi sattua kenelle tahansa. Siinä on sellaisen, joka ei näitä kivettäviä asioita ole kokenut, turha yrittää olla yhtään parempi toista, sillä kovat kokemukset ja epäonnistumiset ja pettymykset saavat kivettymää aikaan itse kussakin, jos tilanteet vain itselle ja omalle päälleen sattuu.

Elämä on inhimillistä – tämäkin on inhimillistä – tämä sydämen kovettuminen – siis sisäisen ihmisen varovaiseksi tuleminen ja tunteiden varovainen osoittaminen ja eloon päästäminen.

Ihminen siis kovettuu sisäisesti – eli tulee varovaiseksi kaikelle, joka voisi häntä kuin uudelleen kaltoin kohdella. Sitä hän pyrkii välttämään – ja toivoo, ettei minulle enää toista kertaa – tai kolmatta, tai neljättä – kertaa sattuisi sitä, joka sattuu – joka sisälle sattuu – joka sydämeen sattuu – joka minuun sattuu – en kestä sitä enää –en kestä.

Siksi on kuin kivettymää – vaikka todellisuudessa ei kivettymää olekaan, on vain elämän varovaisuutta – varovaisuutta ihmissuhteisiin – varovaisuutta ihmisiin – varovaisuutta tapahtumiin, jotka voisivat taas kuin loukata – saada aikaa sitä mielipahaa, jota jo on koettu – ja jota kaikin tavoin halutaan välttää – en kestäisi sitä enää – en kestäisi. Pelkään – minua pelottaa. Pelkään kohdata ihmisen – jos taas joudun pettymään hänen suhteensa – hänenkin, kuten toisen kanssa aikaisemmin – toisen – ja taas toisen. En halua enää pettyä – en kestä sitä – en kestä – siksi sulkeudun – siksi en ota vastaan tarjouksia – en ota vastaan uusia ihmisiä enkä heidän tunteitaan – pelkään – pelkään – pelkään miten minun tässä käy. Miten minun käy.

Varjelen itseäni – kuin huomaamattani – enkä ketään lähelleni päästä. En uskalla – pelkään. Pelkään taas menettäväni sen kaiken, mihin ehkä piankin taas innostun – tunteeni näytän ja kaikkeni annan – taas kerran – taas kerran. En enää – ei enää – en kestä – pelottaa.

Onko tuo kivettymistä. Eikö ennemminkin itsensä suojelua. Ei kivettymistä ole tapahtunutkaan – ei ollenkaan – vaan oman varjelusta, etten enää joutuisi kärsimään.

Sillä ihminen on herkkä – oi, niin herkkä.

Tunnetko rakkauden  (3.2.2003)

Tunnetko herkkyyden, tunnetko sen liikutuksen siitä herkästä tunteesta, tunnetko hyvän olon, tunnetko itkun ja naurun sekaannuksen, tunnetko niiden syyt. 

Et tunne, sillä kaikki on niin herkkää. Ihminen on herkkä tuntemaan. Ja erityisesti rakkaus herkistää tuntemaan asiat kuin uudella tavalla - ihan uudella tavalla. Kaikki liikuttaa, ja kaikki koskettaa - kaikki. Olet kuin kaikkeen kiinnittynyt - ja kaikki on osa sinua. Et pääse siitä mihinkään.

Ajatus seuraa vain kohdetta - rakkauden kohdetta. Ajatukset eivät seuraa tahtoasi, vaan ne seuraavat sydämesi tahtoa - sitä toista, joka sinulle on nyt rakas. Sille et voi mitään.

Olet rakastunut.

Kaikki on outoa - ja kaikki on herkkää. Sinä olet herkkä, toinenkin on herkkä.

Kainalo on lämmin paikka - turvallinen paikka. Siellä saa levon kaikesta, elämästä, menneestä, nykyisistä paineista - kaikesta.

On se kumma. Toinen ihminen - vain toinen ihminen.

Hetki sitten tuntematon, ja nyt niin tuttu - kuin kaikessa läsnä. Mielessä, sydämessä, mielen teoissa. Kaikessa mitä haluaisit tehdä. Hän on niissä kaikissa mukana kanssasi - haaveissasi. 

Hän on siinä - lähellä sinua - ja kaikessa mukana.

Oletko rakastunut. Olet... olet. Mitä voit muutakaan. 

Onhan hän niin ihana.

Rakkaus - haurastako  (31.1.2003)

Ihmisen mieli on niin hauras ja herkkä. Se ottaa kuin itseensä niin pienestä – väärästä sanasta – väärästä painotuksesta – väärästä hetkestäkin.  Ja ellei juuri niin kuin minä tahdon, niin se on pahasta – ennen pitkään.

Vaan mieli on niin herkkä, haavoittuva. Se ei välillä kestä kuin mitään. Välillä taas  mikään ei sitä horjuta.

Se johtuu, tai riippuu, rakkauden tilasta – kuin sen asteesta.

Uusi rakkaus on niin herkkä kuin pieni uusi lehti, joka on niin hauras ja kepeä, että kuin  tuulikin voisi sen musertaa. Vaan vanhetessaan se kovenee niin, että se kestää vaikka minkälaiset tuiskut ja tuulet.

Mutta sanottu sana – katsottu katse – silmien ilme – kasvojen pehmeys tai kovuus. Kasvot, kokonaisuus – kaikki – kielii sanoja ja asenteita. Niillä kaikilla viestitään rakkautta – tai rakkaudettomuutta. 

Mutta miten herkässä se rakkaus onkaan. Kuin väärä sana väärässä paikassa tai vääränä hetkenä lausuttuna voi horjuttaa ihmisen mieltä – ensin toisen ja sitten pian omaakin.

Yksi sana – yksi lause – yksi väärä painotus – ja kaikki on siinä – toisen edessä – kaikki hänen pelkonsa – kaikki hänen kokemuksensa – kaikki hänen pettymyksensä – toiveensa – odotukset – lupaukset – täyttymättömät – kaikki.

Kuin yhdessä hetkessä nuo kaikki valtaavat herkän mielen ja saavat aikaan mitä ihmeellisemmän reaktion. Milloin mitäkin.

Aivan kuin vain syytä  olisi etsitty, että voisin räjähtää – kun sisällä kuitenkin on niin paljon hyvää, mutta kuitenkin matkalla on aina ilme siellä, sana tuolla, katse joskus – odottamaton, outo. Se kaikki kuin kertyy jonnekin ja odottaa ulospääsyä, purkautumista – kuin salassa – tietämättä.

Mutta yksi sana – lause – saattaa laukaista tuon kaiken ja purkaus on kohtuuton, kuin kaiken vanhan – sen pienistä kertyneen – pesu, puhdistus.

Mutta miksi näin. Katso, onhan se tarpeen saada päästää ulos ne vanhat, vaikka tuleehan siinä aina samalla vielä vanhempiakin, niitä joihin toisella ei ole mitään osuutta. Saahan siinä vain kuulla ”kunniansa” aikaisemmistakin patoutumista tai hoitumattomista haavoista.

Siinä sitä sitten ollaan. Siinäkö tämä oli – hajallaan koko rakkaus, se ihana tunne. Siinäkö se meni – minne se meni.

En tiedä.

Mistä se tuli – en tiedä.

Sinnekö meni mistä tuli – en tiedä.

Menikö – en tiedä.

Vaan ei mennyt minnekään se rakkaus. Vain kolahdus se oli, puhdistus – kuin väliasema asioiden rakentamiselle – kuin tarkistuspiste – kuin huoltopiste.

Siinä vaihdetaan sisälle uutta ilmaa ja päästetään vanhat pahat ja kuluneet – kertyneet pahat ja paineet – epävarmuudet, pettymykset, väärät odotukset – ulos.

Ja uloshan ne tulevatkin – ja millä voimalla. Molemmat säikäyttävällä voimalla.

Hei, missä me oikein mennään – mikä meille tuli.

Vaan tapaaminen – sen jälkeinen katse uusiin silmiin – katuviin – tyhmyyttä – kuin tyhmyyttä tehneisiin silmiin – antaa rauhan.

Onhan hän siinä – edelleen.

Onhan katseensa lämmin – onhan – edelleen.

Onhan kosketuksensa suloinen ja pehmeä – onhan – edelleen.

Onhan kaikki ennallaan – onhan – edelleen.

On – vaikka jotain onkin muuttunut – vaan mikä.

Mikä on muuttunut. Suhde on rakentunut – tullut vahvemmaksi – tullut kuin uudeksi. Ja uutta onkin tullut. Uutta näkemystä ja näköalaa.

Kasvuksi kaikki – kasvuksi – kaikki - - - kasvuksi.

Rakkaus - raskastako  (28.1.2003)

Ei, rakkaus ei ole raskasta - noin työnä, sillä se hoitaa itse itsensä voimana.

Mutta rakkaus, tunne-elämänä on raskasta. Ihanat polttavat uudet tunteet ovat voimakkaita ja kuin ihmistä kuluttavia, vaikka ne niin ihania ovatkin.

Mutta rakkauteen kuuluu - tai se tuo mukanaan - paljon muutakin, jota siihen ei kukaan toivoisi rakkautta toivoessaan.

Rakkaus nimittäin "syö ihmistä" - se kuluttaa voimia. Se kaikki ihanuuskin on raskasta, vaikka se samanaikaisesti antaa kuin uutta voimaa.

Se tuo lempeyttä ja hyvää oloa ja monia sellaisia tuntemuksia, mitä muita kautta ei ihminen voi saavuttaa.

Mutta se tuo tulleessaan myös raskaita tuntemuksia, pelkoa, ahdistusta, mustasukkaisuutta, epävarmuutta tulevasta - epävarmuutta toisesta - jospa hän muuttaakin mielensä, tuon minun rakkaani - minulle nyt niin rakas.

Pelko tulee siitä kun huominen on kuitenkin epävarma - kestääkö tämä - osaanko - jaksanko - jaksaako toinen.

Ahdistusta - kun joku sisällä kuitenkin kuin salaisesti painaa. Onko se oman elämän menettämisen pelko, vaiko vain elämän muutos, joka yleensä, rakkauden kohdatessa, on suuri.

Mustasukkaisuutta - hän on minun, ei kenenkään muun. Vain minulle hän kuuluu. Katsokoonkin jonnekin muualle - jos uskaltaa. Omistan hänet - ihan kokonaan - tai haluan ainakin.

Ja toinenkin yrittää kaikin tavoin miellyttää toista - ja helppoahan se nyt onkin - rakastuneena.

Niin paljon muutoksia, niin paljon pelkoja, niin paljon tunteita - miten ihminen sen voi kestää.

No, hän kestää sen sen rakkauden tuoman kuin ylimääräisen energian kautta. Se antaa aivan käsittämättömän paljon voimaa, joka kuten näkyy, hajaantuu monenlaisiin tuntemuksiin. 

Sellaista on rakkaus.

Kuka itselleen rakkautta toivoo, saa tähän kaikkeen varautua.

Mutta, ellei rakkaudessasi näitä ole - et olekaan vielä rakastunut.

Rakkaus  (27.1.2003)

Rakkaus, siis se tunne, että toinen on rakas - ja etenkin se, että toinenkin tuntee samoin, on suuri asia.

Ei se kuitenkaan uutta auringon alla ole, mutta kohdalle sattuessaan se on suuri asia. Niin suuri, että sitä ei jaksaisi kuin kantaa sen hyvää tekevän vaikutuksen tähden.

Mutta hyvää se todellakin tekee - molemmille. Se vapauttaa paljon energiaa, vaikka se myös kuluttaa voimia.

Voimakkaat tunteet, olivat ne mitä tunteita tahansa, syövät ihmisen voimavaroja. Mutta kaunein tunne kaikista on se ihastuksen tunne, jota rakkaudeksi kutsutaan.

Ei se ole pahaksi että rakkauden tunnetta tunnetaan, sillä se parantaa monella tavalla ja antaa vastustuskykyä moniin vaivoihin sekä elämän vastoinkäymisiin.

Ihana asiahan se on. Oi, niin ihana.

Kuinka tärkeä onkaan toinen ihminen, sen vasta sitten huomaa kun ihastuksen kohde on todellinen, kun on päästy tutuiksi ja toinen on tullut kuin osaksi toisen elämää - toisen koko olemusta.

Läheisyys vaatii ja kutsuu luokseen, kahden on niin hyvä olla. On kuin koko maailma olisi jossain muualla - kaukana. Eikä mikään vaikuttaisi näiden kahden elämään. Eikä siihen mikään vaikutakaan normaaleissa oloissa. Kaikki on rauhaisaa ja turvallista, ja toisen läsnäolo - ihanan - täyttää kaikki tarpeet.

Siinä on hyvä olla - niin hyvä olla - sanoja ei tarvita - ei tekoja - pelkkä olo vieressä riittää kaikkeen. Hyvä olo valtaa mielen ja kehokin saa tarpeensa tyydytetyksi. Elämän raukeus antaa levon niin sielulle kuin ruumiillekin.

Siinä elossa - ihanassa hetkessä - on hyvä olla ja elää - silmiin katsoa ja nauraa.

Siinä on elämä - elämän maku ja sen ihanuus - siinä hetkessä - siinä - toisessa - ajatella, toisessa ihmisessä.

Muiston puhtaus  (26.1.2003)

Muiston puhtautta halutaan aina vaalia, vaikka ei syytä enää olisikaan.

Mutta ihminen on ihminen - hän haluaa säilyttää ihanan muiston sellaisena kuin se kokemuksen hetkenä oli, ja siitä hän ei haluaisi luopua - ei sitten millään.

Mikä kerran oli minun, on minun kuin edelleen, vaikka omistusta - kuin omistusta - ei enää olisikaan.

Mutta mielessä se omistus - omistamisen halu - säilyy pitkään, vaikka ihana suhde olisikin jo päättynyt.

Siksi on vaikea keskustella toisen elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä uudesta, koska se omistus kuin edelleen on - vaikka sitä ei olekaan.

Muiston puhtautta kuitenkin halutaan vaalia, vaikka turhaahan se on - mennyt mikä mennyt. Mutta muisto on muisto, sellaisena kuin se silloin oli.

Ja siihen muistoon ei kukaan uusi - uusi ystävä - toisen tai oma - ei saisi kajota eikä kiiltävää kuvaa sotkea.

Siksi on vaikeata toisen uutta elämää hyväksyä kun se rikkoo sen vanhan muiston - ihanan elämän - kokemuksen - kuvan, silloin kun ketään muuta ei ollut, vain sinä ja minä.

Ja muistoissani olet edelleen - vain sinä ja minä. Eikä siihen saa tulla kukaan - ei kukaan - sotkemaan ihanaa kuvaani sinusta, oi armaani - sinusta, oi rakkaani - silloin kerran - kerran.

Vaan ei enää, mutta kuitenkin - sinä olet edelleen minun - minun muistoissani - ja sitä ei saa sotkea - ei pilata - ei tuhota. Haluan säilyttää sen sellaisena kuin se oli - ja on minulle edelleenkin - minulle - sinusta, oi rakkaani - nyt mennyt.

Ihmisen kielet  (21.1.2003)

Rakkauden kieliä on niin monenlaisia. Mutta ihminen jo itsessään puhuu rakkaudestaan, tunteistaan, monin eri tavoin.

Silmät, nuo ihanat silmät, veikeät, levottomat, polttavat, vaativat, tuliset - jo katseella voi tappaa - kuin tappaa. Katseella voi voittaa, sillä voi valloittaa, sillä voi antaa luvan. Sillä voi puhua tuhansia sanoja - yhdellä katseella.

Siinä on voima ja näkemys - elämän näkemys - siinä katseessa - silmissä.

Siis katso ja puhu katseella, silmillä. Niillä ei voi valehdella - ainakaan kauaa.

Kosketus, joka seuraa katsetta. Kosketus on hellyyttä tai raakuutta - ja kaikkea siltä väliltä. Mutta rakkaudessa katseella on merkitystä jonka kosketus täydentää. Ne kaksi ovat kuin yhtä.

Kosketus jatkaa siitä mihin katse lopettaa - ja ainahan ei näe - pimeässä - mutta kosketus näkyy - ja tuntuu - hellä kosketus - joka sekin puhuu tuhansia sanoja - ihan pienikin kosketus, kuin enkelin siiven kärjen hipaisu.

Kosketuksessa on voima myöskin. Silitä - oi lapsonen, silitä. Sitä kaivataan - molempiin suuntiin - antaa ja saada.

Puhe. Sanoilla ei niin suurta merkitystä, mutta paikkansa niilläkin. Elleivät nuo edelliset puhu, ei sanoillakaan enää ole merkitystä - rakkaudessa. Jos nuo edeltävät puhuvat - ovat sanat kuin tarpeettomat. Mutta onhan aina asioita, joista selviää vain puhumalla.

Alapään kosketus. Siihen kaikki rakkaudessa aikanaan johtaa. Se on tulos - seuraus ensin mainituista. Ja se onkin suurta hyvyyttä ja hellyyttä, jos nuo edeltävät ovat hyvin puhuneet. Jos edelliset eivät puhu, ei tämäkään kosketus miksikään iloksi ole.

Mutta kokonaisuus - kun kaikki kielet ovat hyvin puhuneet - puhuu myös alapään kieli kaunista laulua, kuin suloista tuoksua - kuin maailmojen alkua - niin kuin se onkin. Uuden maailman luomista ja elämän alkua - monesti. Vaikka ainahan se sitä on - tavalla ja toisella, vaikka ette sitä tiedäkään - kaikkea tunne ja tiedä vielä - oi te pienet ihmiset.

Mistä tulevat tunteet, mistä tulee hellyys - selitähän se, oi ihminen.

Vaan vielä puuttuu kieli - sanaton kieli. Kokonaisuuden yhteinen kieli, joka puhuu kaiken aikaa. Ja oikein tulkittuna se kertoo sinusta kaiken - taitavalle kaiken.

Kaikki sinussa puhuu - kaikki sinussa huutaa - kaikki sinussa kutsuu - kaikki sinussa lepää. Kaikki on kehon sanattomassa kielessä - kaikki.

Jokainen solusi ilmentää sinua, antaa sinusta kuvaa ulos, viestii tunteistasi, tarpeistasi. Mutta vain tarkkanäköinen kaiken näkee - vain tarkka ja osaava - mutta jokainen aina jotain näkee. Jokainen - ja vastaa kutsuun, huutoon, hellyyteen, hätään - sinulle - sinulle.

Rakkaan pienet "virheet"   (12.1.2003)

Virheet, mitä ne ovat. Kauneusihanteestako poikkeamat. Nekö ovat virheitä.

Eikö ennemmin kasvun tuomia muutoksia kehossa, niin kuin kaikki muukin, mihin keho on kasvanut.

Keho on muuttunut alusta asti - koko ajan.

Vanhemmiten tapahtuu muutoksia - aina vaan - niin kauan kuin elämää on.

Onko muutos, kasvu, sitten virhe. Mikä virhe?

Eikö ennemminkin kaunis kasvun prosessi, vaikka aikanne ei sitä arvostakaan - nuoruutta ja kauneutta - silmän kauneutta vain. Sitä arvostetaan ja kaikkea siihen verrataan, ja sitten ne ovat "virheitä", kun ne - muutokset - siitä poikkeavat.

Eivät ne ole virheitä - se on kasvua, johon itse kunkin on suostuttava, että elämä muuttaa ja muovaa - vartaloakin.

Näenhän minä toki ne kasvun aiheuttamat muutokset - näenhän minä ne.

Eiväthän ne aina silmään istu, sillä verrattavaahan aina on.

Vaan kasvu on kuitenkin aina arvokasta - elämääkin on eletty.

Matkalla on muutoksia tullut - kehoonkin - mutta ennen kaikkea mieleen - ihmiseen kaikkineen - ja se on suuriarvoista - silloin kun se on suuriarvoista.

Kaikille kasvu ei tuo kaunista hedelmää - vaan ihminen pilaa kuin itsensä.

Vaan onko se sittenkään aina niin - kuka sen sanoo.

Kasvua on niin monenlaista - itse kullakin omansa - miten sitä, sinä pieni ihminen, arvostelet.

Mutta, näenhän minä, rakkaani, näenhän minä, että kauneutesi on suuri - silmissäni suuri - vielä tänäänkin. Se kauneus mitä "kauneuteen" verrataan. Mutta en välitä siitä.

Toivon ja odotan omaakin kasvuani, joka näkee - näkisi - enemmän.

Ja se näkee.

----

Mutta kuitenkin, oi armaani - miksi en sinua nuorena tuntenut.

Näenhän sen, mistä tähän on tultu, missä nyt olemme.

Näenhän minä, kuin salaisilla silmilläni - että matkalla on muutakin ollut, kuin mitä nyt silmilläni näen - muutakin - puhdasta, kaunista - nuoruutta.

On sitäkin ollut, vaan en sitä enää näe - mutta aavistan sen - ja toivon... oi miksi en sinua nuorena tuntenut, oi rakkaani.

Vaan olisitko ollutkaan sellainen kuin nyt - se, johon palavasti nyt rakastunut olen.

Olisitko kuitenkaan sellainen - se - ollut - silloin, kun en sinua vielä tuntenut.

Sinä ja minä - me kolme  (8.1.2003)

Sinun silmissäsi - sinun katseessasi näen kauneuden - oman kauneuteni - ihailusi kautta.

Sinun eleesi - sinun olemuksesi kielii jatkuvaa ylistystä - minun kauneuteni ylistystä. Sinä - sinä - sinä, rakas - sinä olet minun.

Sinä yksin olet minun - sinä - minun.

Sinun silmäsi, sinun katseesi kielii minun kauneudestani - sellaisena kuin sinä minut näet.

Minä olen kaunis - sinulle - minä - olen - kaunis - sinulle - minä - minä - minä - rakas sinulle - sinulle.

Me yhdessä - olemme kauniit - toisillemme - niin kuin me toisemme näemme. Sinä minulle, minä sinulle - me toisillemme - me - minä - sinä - kauniita - rakkaita - toisillemme - me - minä - sinä - kauniita - rakkaita - toisillemme, me - me olemme rakastuneita - toisiimme, me - me - me rakkaat - sinä - ja minä - me - toisillemme.

Olemme rakkaat toisillemme - nyt - aina - nyt - aina - nyt aina. Tässä - ja nyt - toisillemme - me - rakkaat - toisillemme.

Oi rakkaus - ihana rakkaus - joka mielemme sokaiset - silmämme sokaiset - katseemme muutat - kehomme korjaat - virheemme poistat - toisemme toisillemme valmistat - minut sinulle - sinut minulle - kaikkinemme - oi, kaikkinemme - eikä virheitä ole - ei toiveita ole - on vain me - ja kaikki kauneus keskellämme - toisissamme - meille molemmille - molemmille, oi rakas - meille molemmille.

Onko meidät valmistettu molemmille - toisillemme. On. Rakkaus on annettu meille - silmillemme - mielellemme - kehollemme - meille - molemmille.

Oi, sinä suloinen rakkaus - joka muutat kaiken - annat kaiken - teet kaiken - ihanan - kauniin - annat kaiken - hänet minulle - minut hänelle - meidät meille - meidät meille - meidät - meille.

Ole rakkaus - ole - älä lähde - vaan jää meille - luoksemme - iäti, oi rakkaus - sinä ihmeellinen voima - voima - voima - taivaitten voima - meissä.

Oi kiitos - että tulit, sinä rakkaus - sinä - sinä - rakkaus - sinä  - tulit - sinä.

Rakkaus kukassaan  (30.12.2002)

Onko rakkaus kuin kukassaan.

On silloin, kun toiset vain toisiaan katsovat - silmiin tuijottavat - ja toistensa seurassa viihtyvät. 

Hyvin viihtyvät.

Silloin on rakkaus kukassaan.

Muu maailma saa mielestä väistyä ja oman mielen täyttää vain kuva toisesta, hänen läheisyytensä halu - kosketuksen ikävä - sanojensa, sanomattomienkin, halu kuulla.

Silloin on rakkaus kukassaan.

Kun yhdessä halutaan kaikkea tehdä - ja kaikki yhdessä tehty ja tehtävä tuntuu niin ihanalta. Syöminen ja juominenkin maistuu yhdessä niin suloiselta.

Silloin on rakkaus kukassaan.

Turhien tekojen tekemistä ei olekaan, vaan kaikki, turhaltakin näyttävät, ovat tärkeitä kun ne vain yhdessä voidaan tehdä.

Silloin on rakkaus kukassaan.

Läheisyys - toisen läheisyys on polttavaa ja kuin särkyvää - niin herkkää ja hienoa se on. Silloin on jokaisella kosketuksella merkitys ja sanoma - päämääräkin. Ja kaikki yhteiset kosketukset johtavat päämäärään - toisen halujen tyydyttämiseen. Toinen on aina edellä itseä, ja hänen eteensä molemmat haluavat toimia.

Silloin on rakkaus kukassaan, kun elämää näin eletään, että ei silmiä, ei korvia, ei käsiä, ei katseita, saa toisesta irti.

Silloin on rakkaus kukassaan.

Mitä rakkaus on  (29.12.2002)

Mitä rakkaudeksi kutsutaan onkin vain ihastumista, syvää kiintymystä toiseen ihmiseen, jopa johonkin asiaan, sillä siihenkin voi olla rakastunut, eli ihastunut, eli kiintynyt.

Mutta mitä on sitten rakkaus. Se on tunnetila, kiintymys, kuin suuri nälkä, joka ei koskaan tyydyty.

On tarve olla yhtä, yhdessä koko ajan, ja rakkauden kohdetta, ihastuksen kohdetta, kiintymyksen kohdetta kuin kosketella ja aivan läheltä tarkastella - tutkia.

Rakkautta on siis niin monenlaista.

Mutta ihmisten rakkaus toista ihmistä kohtaan on suuri tunnetila, ei sen kummempaa. Nimitys sille vain on näin annettu - rakastaa.

Eikö samoin voisi sanoa: olen syvästi liikuttunut sinusta, tunnen voimakasta kiintymystä sinuun, olen sinusta kuin riippuvainen, olen sinusta kuin juovuksissa - humaltunut.

Rakkaus -sanalla pyritään kuin ohittamaan nuo monet kauniit tunnetilat, joita tähän fysiologiseen ja hengelliseen - henkiseen tilaan liittyy.

Toisaalta rakkauden tilan kuvaaminen on lähes mahdotonta, kun ei edes tiedetä mistä se tunne tulee ja mihin se menee.

Mutta suuria muutoksia se ihmisen lihassa vaikuttaa - saa aikaan.

Se antaa voimaa ja virkeyttä, kestävyyttä moneen asiaan. Se muuttaa luonnetta lempeämmäksi. Se tekee ihmisestä suvaitsevaisen - suvaitsevaisemman.

Mutta mihin rakkaus menee, mistä se oikein tulee.

Se tunne löytää kiinnekohdan jostain sisältä ja alkaa vaikuttaa ihmisen elämään.

Se tuli jostain - se impulssi - ja jonnekin se kiinnittyi - ja antoi uuden suunnan moneen asiaan ja muutokseen. Muuttaen pian koko elämäntavan.

Suuri on voima tässä tunteessa, joka kuin koko maailmaanne liikuttaa.

Ja se liikuttaakin. Se on kaiken, kuin kaiken, alku ja juuri - tämä tunne, joka koko ihmissukua eteenpäin vie.

Mutta mistä se tulee ja minne se menee.

Ei se ihmisestä itsestään tule - ei ollenkaan - eikä se ihmiseen itseensä mene päättyessään - ei.

Vaan tunne annetaan kauempaa - uudesta ulottuvuudesta - jossa on sen voiman lähde, kuin suunnitelma, jonka mukaan kaikki etenee.

Sattumaako rakkaus olisi. Ei sattumaa, vaan suurta suunnitelmaa.

Tunne annetaan ja tunne pois otetaan, jos niin on suunnitelma - ja suunniteltu - jossain.

Siksi niin monesti tunteen kohde onkin jo kuin ennalta tuttu ja nopeasti kuin osa ihmistä - toista ihmistä.

Ja niinhän se onkin. Jos jo kuin aikojen alussa on toinen toiselle katsottu - valittu, miksi ei tunnettuisuutta jo tavatessa olisi.

Eikö se selitä sen, miksi toinen jo heti on niin tuttu, niin rakas, niin luotettava.

Ja sitähän hän onkin - koska on jo kuin edeltä tuttu.

Mutta miksi rakkaus - se kiintymys - sitten pois otetaan - jos otetaan.

Suunnitelman tähden. Kuin kaikella olisi aikansa.

Ja onhan kaikella aikansa ja teidän on vain opittava elämään sen kanssa.

Tuolla tunteella on vain oma tehtävänsä, sitten - sen jälkeen - tulevat toiset tunteet, jotka ihmiselämää ohjaavat eteenpäin.

Ja ohjaavatkin - milloin mitenkin. Joko elämää yhdessä jatkamaan, tai sitten eroon.

Mikä kaiken tarkoitus. Miksi tuli, miksi meni.

Lisääntymisen tähden, kasvun tähden, kokemuksen tähden, elämän elämisen tähden.

Syitä on monta - ei ainoastaan lisääntymisen tähden, vaikkakin sekin siihen suuresti liittyy.

Mutta rakastua voi ilman sitäkin funktiota. Rakastua, liikuttua, kiintyä vain elämän tähden - elämisen ja kasvun tähden.

- ja sitten erota.

Ja kasvaa taas sen kautta.

Tunteet teitä kasvattavat ja vahvistavat.

Niiden kautta tulee tosi kasvua - sisäistä kasvua. Sillä ilman sitä kasvua - kokemuksia ja elämää sen kautta - ihmisen elämä on kuin kuollutta.

Siis eläkää ja kasvakaa ja rakastukaa - kasvakaa -

oi ihanat ihmiset.

Ja täyttäkää ihastuksen ja rakkauden virrat elämässänne ja maailmankaikkeudessa.

Sillä kaikella on tarkoituksensa 

- salainen tarkoituksensa -

jota ihminen ei saata selittää. 

Rakastuneen miehen tunteista  (kirjoitettu 11/2002)

Ne ovat alakuloiset. Hän rakastuessaan on alakuloinen.

Hän - todella rakastuessaan ei käsitä, mitä oikein tapahtuu. Hän vain on ja ihmettelee. Välillä pelkää kohdata asiaa kuin menettäisi jotain itsestään.

Hän ei osaa olla ja saada rakkautta osakseen, se kun pitäisi kuin järjellä selittää.

Vaan miten selittää järjellä sellaista, mihin järki ei yllä. Siksi hän onkin ymmällään, kun ei ymmärrä, eikä osaa selittää. Tuntee vain voimakkaita tunteita ja haluaa olla läsnä sen rakkaan, joka tunteiden kohteena on.

Siinä hän nyt yrittää tunteitansa ilmaista, vaikka ei niistä mitään ymmärrä. Hokee vain jotain yksinkertaistaa fraasia rakkaudesta ja pitämisestä.

Aitoja tunteita ne ovat, vaan kun ei ole sanoja hänellä.

No, nainen kyllä näkee, vaikkakin kaiken sen soperruksen keskellä välillä hieman epäilee. "Mikä sitä oikein vaivaa - onko se ihan tosissaan."

Tosissaan on, vaan kun osoittaminen on niin vaikeata. Ei ole välineitä siihen, puuttuu kuin jotain millä näyttäisi sen. Ruumiin kieli kun on niin vajavainen - kuitenkin - sen näyttämiseen.

Siinä hän nyt on, tunteittensa kanssa ja myräkässä - ja yrittää jotenkin pitää itsensä kasassa ja yhteiskuntakelpoisena.

Siinä sen ongelma onkin - monella - kun pitää kaiken keskellä niin järkeväkin olla, ettei vain kukaan huomaisi tätä hullutusta, jossa nyt olen.

Naisen tunteet (19.11.2002)

Niin, naisen tunteet ja tunne-elämä on todellakin syvempää ja herkempää kuin on miehen elämä sisältä päin.

On miehissäkin herkkyyttä, vaan se on toisenlaista, ei niin syvää kuin mikä naisiin on rakennettu.

Ja sillä tunteella, naisten tunteilla on maailmaa rakennettu ja pysyvyyttä maailmaan saatu.

Miehet ovat häilyvämpiä ja nopeammin asioita käsitteleviä. Naisille tunne-elämän asiat ovat syviä ja hitaasti käsiteltäviä, siksi monesti ovat myös niin varauksellisia uusissa suhteissaan. Varsinkin silloin, kun kokemusta on elämän kautta riittävästi tullut. Osaavat laskea kustannukset ja kuin riskit myös.

Mutta taas heittäydyttyään miehen armoille, ei siinä suhteessa syvyyttä puutu, vaikka mies ei siitä mitään tietäisi.

Nainen sisällään elää ja syviä tunteita kokee. Ja ellei niistä erikseen mainitse, on mies niistä täysin tietämätön. Siksi puhuminen onkin hyväksi – miehen kannalta, jotta voisi jotenkin naistansa käsittää – vaikka pinnalliseksi silloinkin jää, vaikka kuinka selitettäisiin.

Ei miehellä ole sellaista varustusta näitä tunteita käsittää, eikä se ole tarkoituskaan ollut, eikä ole vastakaan. Sillä toisin taas on mies rakennettu – kuin toisiin tehtäviin, kuin nainen.

Mutta miten kuvata naisen tunne-elämää, vaatii suurta rauhaa. Sillä vain rauhassa ja hiljaisuudessa voi aistia naisen tunne-elämää ja niitä satoja erilaisia tunne-elämän vivahteita, joita nainen sisällään kantaa.

Syvempää kaikki on kuin miehellä, ja mies ei niitä voi käsittää. Ei aina käsitä niitä nainenkaan, mutta suuresti on niistä tietoinen, opittuaan niitä itse ymmärtämään.

Naisen tunne-elämä on syvä. Kaikki erilaiset vivahteet, jotka naisen sisällä liikkuvat ovat syviä värähtelyjä. Niin syviä, että nainen ei itsekään hallitse niitä, eikä tiedä mistä ne tulevat. Hallitsemattomia kun ovat hänellekin. Ne vaan hetkessä kuin ovat siinä esillä ja olemassa, eikä niille voi mitään.

Pelkästään jo fysiologiset muutokset ovat suuria, vaikka kaikkea ei näekään. Mutta jo pelkästään naisen kasvoista voi lukea suuren määrän erilaisia tunne-elämän vivahteita. Kasvot jopa muuttuvat kokonaan – muuttavat muotoaan rakkauden kohdatessa. Elimistö muutenkin reagoi voimakkaasti kaikkeen sisällä tapahtuvaan.

Mutta mitä todella tapahtuukaan sisällä.

Sen kuvaaminen onkin jo mysteeri, mutta päällimmäisiä ovat hoivan tunteet ja läheisyyden tarpeen tunteet, jotka synnyttävät suurta ikävää.

Myös puolustamisen tunteen nousevat esiin, omaa on nyt puolustettava kuin viimeiseen hengen vetoon. Suurta uhrautumista. 

Omistamisen halu ja siihen liittyvät tunteet ovat voimakkaat. Hän on minun, enkä hänestä luovu – en anna periksi.

Viha ja rakkaus kulkevat kuin käsi kädessä.

Pelot nousevat pintaan, monenlaiset pelot, menneiden kokemusten pelot, sekä pelko siitä, että saavutettu hyvä olo ei jatkuisikaan pitkään. Se tekee epävarmaksi ja pelokkaaksi, jonka mies voi tulkita väärin.

Omastaan luopumisen tunteet. Kaikki on hänen mikä on minun, hän ajattelee. Annan kaiken enkä mitään säästä – säilyyhän tämä – säilyyhän.

Ajatukset muuttuvat ja mieli säteilee kaikella tavalla. Ajatukset alkavat kulkea kehää sen rakkaan ympärillä, eikä maailmaan kuin muuta enää mahdukaan – vaikka onhan sinne päivän asiat mahduttava.

Malttamatonta odotusta ja siihen liittyvät ikävän ja odottamisen syvät tunteet…

Miten kuvata naista,  joka on niin taidokas luomus, että mikään maailmassa ei vedä hänelle vertoja – ei edes mies suuressa komeudessaan.

Pelko suhteen loppumista  (12.10.2002)

Ei se ole pahasta että itseään kuin tällä tavoin suojelee. Sillä eihän tämä suhde pitkäaikainen olekaan, mutta kuitenkin niin antoisa – molemmille.

Siksi onkin kuin tyhmyyttä sitä, sen loppumista, kuin ennakkoon surra. Sillä onhan tällä annettavaa teille molemmille – on ollut, ja on oleva vieläkin. Nauttikaan siis tästä, joka hetkestä, sillä tuleehan se loppu aina. Mutta muistoja ette voi tehdä – ja elämän kokemuksia ja  kokemuksen rikkauksia, jos jo nyt lopetatte, vaikka vielä kaikki on kuin kukassaan.

Ei ennen aikojaan pidä suhdetta lopettaa, jos se vielä tarjoaa ihania yhteisiä hetkiä, joita loppuelämän voi muistella ja elää mielessään kuin uudelleen ja uudelleen.

On niillä tehtävänsä, niillä muistoilla. Et tiedä kaikkea muistoista, niiden suuruudesta ja niiden merkityksestä ihmisen elämässä, sen kulussa ja voimassa.

Muistot ovat suuriarvoisia asioita ja niissä voi elää. Ilman muistoja elämä on tyhjää. Muistot ovat elämän rikkauksia, jopa sen suolaa. Joskus kirvelevää, mutta yleensä sen maun antajia – todellisen elämän maun antajia.

Miksi siis murehtia sellaista, mikä synnyttää todellisia muistoja.

Älä pelkää muistojen saamista, sillä voimakkaat tunteet synnyttävät voimakkaita muistoja – ja niissä on sitten hyvä elää – ja niistä ammentaa voimaa ja tunnekokemuksia vielä jälkeenkin päin – monet kerrat.

Ole siis vapaa peloistasi – ja elä. Elä elämäsi hetket pelotta – murehtimatta tulevien päivien ratkaisuja. Tulevat päivät pitävät huolen itsestään.

Eikä päättyminen ole aina huono asia. Voihan päätös olla vain erään vaiheen päätös, joka taas edeltää uutta vaihetta.

Päätös on aina uuden alku – tavalla tai toisella. Aina jonkin uuden alku.

Päätöksessä on aina jo alun siemen – tämä aina muista.

Hellyydestä  (25.9.2002)

Hellyyden kipeys nostaa esiin monenlaisia tunteita ja kosketuksia. Kumpaankin suuntaan.

Ensin haluaa kuin olla kosketeltavana, mutta sitten huomaakin, että hellyyden antaminen, koskettelu, tuokin suurta tyydytystä. Jopa suurempaa kuin itse kohteena oleminen.

Älä siis niin keskity muuhun, kaikkeen siihen mikä aina lopussa on, vaan keskity siihen, mistä kaikessa on kyse – hellyydestä – sen antamisesta ja saamisesta.

Sitä kun jaksat osoittaa ja olla sitä saamassa, tavoitat paljon sellaista mistä et ole aiemmin ollut tietoinen, etkä siitä edes itse unelmoinut.

Mitä, avautuiko tästä aivan uusi maailma.

On aikaa, on tahtoa, halua kosketella toista, muodostaa toiselle hellyyden kehä ja suuri tunnekokemus – suuret värähtelyt – suuret uudenlaiset näköalat ihmisen elämään ja sen yllättäviin hienouksiin ja tuntemuksiin, joita ei ole tiedetty olevan olemassakaan.

Aina joku tietenkin tietää, mutta monelle tämä hellyyden osoitus on uusi kokemus, kokemus antaa ja kokemus sitä vastaanottaa.

Siksi, siis keskity toisen tunteisiin, kuuntele ja katsele miten hän käsissäsi värähtää, miten hän uuden kosketuksesi tuntee, miten hän nauttii elämänsä kaivamisesta – kuin uusista asioista itsessään. Hän elää – hän alkaa elää.

Ei enää pelkkää suoritusta, vaan lujaa lemmen osoitusta herkillä käsillä – sanoilla – katseilla – kaikella.

Ja näet edessäsi ihmisen – joka puhkeaa nautintoon, elämään, kokemukseen.

Siihen mihin hän on kuin salaisesti koko elämänsä toivonut pääsevänsä, vaikka ei ole tiennyt tällaista onnen satamaa olevankaan.

Se on olemassa – pienten hellien kosketusten ja lujan lemmen osoittamisen kautta – ja sen välityksellä.

Ota lempi käteesi – äläkä niin keskity oleelliseen – siihen loppuun, sillä pianhan se on ohi, mutta tuo alku kestää ikuisuuden.

Sylin voima  (14.9.2002)

(vastaus sanontaan: "Älä mene sylistä syliin... yhteen vuoteen."

Miksi. 

Mikä on se lääke yksinäisyydessä, joka haavoitetun parantaa.

Miksi pitäisi olla edelleen yksin, jos on yksin ollut jo vuosikaudet.

Miksi se yksi yksinäinen vuosi parantaisi ne menneiden yksinäisten sylittömien vuosien vammat ja haavat.

Mikä voima siinä yksinäisyydessä olisi.

Eikö ennemminkin lisää tai syvempiä haavoja yksin miettien menneitä yksinäisiä rakkaudettomia vuosia.

Eikö syli voisi parantaa sylittömän haavat.

Eikö sylin lämpö ole jo sellaisenaan parantava.

Miksi lapsi aina haluaa syliin - äidin syliin. Eikö lepoa ja turvaa, hoivaa saamaan.

Syli se on sylittömälläkin. Eihän syli vain saa syliä toiselta. Syli myös antaa sylin toiselle.

Rakkauden, sylin, antaminen toiselle on aivan yhtä tärkeätä, joskus jopa tärkeämpää, kuin sylin saaminen.

Ihmisellä on rakkauden ja hellyyden osoittamisen tarve myös.

Ellei sitä voi antaa, sitä on ihminen kuin puolikas - ontuva.

Se on se sylin opetus. Syli on kaksisuuntainen - siksi se parantaa parhaiten.

Kun sanotaan "sylistä syliin", ei tiedetä sitä, että sitä edellistä syliä ei ehkä ole ollut aikoihin. Sitä hoitavaa syliä, johon on ollut vuosikaudet, joskus koko elämä, tarve päästä.

Sanonnat ovat sanontoja, joskus voivat sattua kohdalleenkin, mutta yleistys on vaarallinen - jopa haavoja lisäävä ja aiheuttava.

Siis, jos olet syliä vailla - olet ollut sitä kauankin, etsi itsellesi syli - se sinut parantaa ja sinua hoitaa.

Et tunne sylin - toisen ihmisen lämpöisen sylin - lämpöisen hoitavan - lämpöisen hoitavan ja hyväksyvän ihmisen sylin voimaa.

Se parantaa - todella.

Kun rakkauden liekki sammuu (28.1.2001)

Rakkauden liekki sammuu, mitä sitten.

Miten sitten arkea eletään, kun se suuri roihu - se alun suuri roihu ja tunteen palo on poissa.

Se onkin vaikea hetki. Elää voi niinkin, mutta moni asia on toisin. Toisin kuin alussa luultiin tai haaveiltiin.

Mihin se kaikki katosi - tyhjään, ilmaanko.

Missä se on?

Ei missään. Se on mennyt. Et enää sitä sellaisenaan tavoita. Mennyt mikä mennyt.

Jos ystävyyttä löytyy - silloin elämä jatkuu sillä voimalla ja se on hyvä. Ystävyys on kuitenkin suurempi kuin rakkaus.

Mutta ellei ole ystävyyttäkään, miten silloin jatketaan?

Ei rakkautta, ei ystävyyttä - toraa vain - tai ei edes sitäkään.

Mitä siinä silloin tehdään. Ollaan ja väsytään - elämä murskaa - ensin toisen ja sitten toistakin. Kovempi kestää kauemmin.

Sekö se on se tavoite, että kulmia hiotaan. Eikö tässä vain tule lisää kulmia. Särmät sen kuin kasvavat.

Pian ei enää mikään pyöri, ja pyörät pysähtyvät.

Tee siinä päätös - elämän päätös - yksi elämäsi suurista päätöksistä.

Pysähdy ja kuole - vai elä ja jatka.

Siinä se elämän suloisuus on - muutoksessa.
 
 
 
 

Sanoja rakkaudesta

Mitä on rakkaus - silmänlumettako. Ei aivan. Alussa kaikki on niin ihanaa, että sitä jopa rakkaudeksi kutsutaan.

Mutta katso, ihmisen elämä on kovasti muuttuvaista. Arvot muuttuvat ja katoavat - uudet tulevat sijaan. Samoin käy sen "rakkaudenkin".

Senkin arvot, tekijät muuttuvat - sijalle jää vain yhteinen elon tie, ilman sen kummempaa "värinää". Kaikki tasaantuu - se rakkauskin.

Ihastus on ihastus. Se hetken kestää ja kaunista on. Pian kaikki muuttuu ja elämä käy vaikeaksi, kun ihastuksen kohde muuttuu - tai toinen muuttuu - tai elämä muuttuu. Kaikki muuttuu koko ajan.

Niin, onko se oikein, kun mikään ei säily, pysy paikallaan. Miksi kaikki niin kaunis katoaa.

Elämä on katoavaista, kaikki katoaa. Miksi ei sitten tämäkin - se "rakkaus".

Ihastus poistuu ja kuihtuu kuin uusi kukkanen. Samoin käy elämän, sekin kukkiin ja katoaa.

Samoin menee täällä ajassa kaikki. Kukkii ja katoaa.

Elämän katoavaisuutta kaikki. Ei mikään ole pysyvää - ei se "rakkauskaan", saati sitten se ihastus. Hetki - ja se on poissa kuin tuulen vire.

Elä siinä sitten.