Vanha Piiras
Sanoja elämän eri tilanteisiin
Ikävästä
Pieni ero (23.2.2003)
Rakkaani, kuinka suloisena sinut muistan.
Montako päivää siitä onkaan, kun silmäsi - nuo kirkkaat ja raikkaat - lempeät - nähdä sain.
Kuinka monta päivää siitä onkaan, kun sinut viimeksi käsiini kiedoin ja syliini pusersin.
Kuinka monta hetkeä siitä onkaan kulunut, kun käsikkäin katuja kuljimme.
Kuinka monta yötä siitä onkaan, kun kanssasi rinnan levätä sain.
Oi rakkaani, kuinka kauan.
Mutta pian - kaikki tuo odotuksen "tuska" - pieni kipu - on ohi, ja silmäni saavat levätä sinun olemuksesi ihailussa - sinun sorjan vartesi kosketuksista käteni riemuitsevat - huuleni sinun huulissasi pehmeyden tuntevat.
Oi kuinka kauan - oi miten pian, rakkaani.
Pian olet taas minun - minun omani - kokonaan minun omani,
ja saan tanssien kanssasi ihailla somaa hulmuavaa huntuasi - joka monet niin kateelliseksi tekee.
Huokailua toisen perään (10.2.2003)
Menikö toinen jonnekin. Sellaiseen, josta et pitänyt. Menikö omille teilleen. Jättikö sinut yksin, kun itseänsä halusi viihdyttää. Jättikö sinut yksi. Jätti.
Ajatteleeko kuitenkin sinua - ajattelee.
Muisteleeko kuitenkin sinua - muistelee.
Vaiko nauttii vain omastaan ja sinut taakseen jättää.
Huokaileeko perääsi kun yksin jäit. Huokailee - ehkä huokailee. Vaan oletko siitä varma.
Mielialat vaihtelevat - sinä huokailet hänen peräänsä.
Se on hyvä se, jos huokailet. Se on hyvä sinulle - ja hyvä hänelle. Sillä ellet sinä huokaile hänen peräänsä, pian hän saa huokailla sinun perääsi.
Sillä tunnettahan se kuvaa - voimakasta tunnetta ja vetoa toiseen ihmiseen - kun toisen perään huokailee ja kuin toisesta huolestuu - hänen menemisistään.
Mutta oletko varma toisesta.
Voit olla varma, tai sitten et ole varma. Näitä mielesi risteilee. Elämää. Elämä on yllätyksiä täynnä. Mieli on yllätyksiä täynnä. Kaikkea voi aina tapahtua. Mielessä niin ajattelee - ja toivoo, ettei.
Vaan mennyt on omille teilleen - iloa pitämään.
Muistaako sinut siellä - muistaa.
Kantaako sinusta huolta - kantaa.
Sanoitko sen lähtiessään - sanoit - sanoin - sävyin - annoit ymmärtää. Annoit ymmärtää että huolestut - vaikka et sitä sanonutkaan.
Olet kuitenkin huolissasi.
Se on hyväksi molemmille - sinulle - ja hänelle.
Ellet ole huolissasi - ei ole enää suhdetta jota lämmittää.
Ellei hän ole huolissaan sinusta - ei silloinkaan ole suhdetta jota lämmittää.
Siis, mennä voi, omille teilleen, ja iloa pitää.
Vaan huolestuuko toinen jos menet. Huolestuu.
Se on hyvä, sillä huoli pitää suhdetta yllä - synnyttää ikävääkin - vaan kuitenkin enemmän huolta - ja vähän mustasukkaisuuttakin.
Sekin on hyvä - kuvastaa vain tilaa ja suhdetta - joka ON.
”Vanha
suola janottaa”
Kuinka
rumasti sanottu - ja kuinka vääriä asenteita tuohon kätkeytyy.
Ei
se ole väärin jos "vanhaa" muistelee. Ei, vaan päinvastoin, se on
toisen kantamista – salaisesti kantamista. Kuin voiman lähettämistä ja lähellä
olemista.
Ei
siinä mikään ”janota”, vaan sisäinen rakkaus siinä etsii vielä yhteyttä
henkilöön, joka kerran on rakas ollut – ja monesti on vieläkin.
Siksi
on väärin puhua ”vanhasta suolasta”, sillä siitähän ei ole kyse, vaan
aikaisemmasta rakkaasta ihmisestä, josta ei vielä ole päästy eroon, eikä
aina ole tarpeen päästäkään.
Ikävän,
tuon ”vanhan suolan janottamisen”, kautta olet edelleen läsnä toisen elämässä.
Eikä se ole välttämättä sinusta lähtevää, vaan siitä toisesta, tai
sitten vielä kauempaa – suuresta suunnitelmasta, jonka tehtävänä on, että
kannat toista, vaikka aika onkin teistä jo jättänyt – teidän yhteisestä
tiestänne.
Siksi,
se ei ole lainkaan väärin vanhoja muistella, aikaisempia kauniita suhteita
mielessään kelata, sillä on siinä voimaa, siinä ajatusten
liikuttelussa on voimaa, jolla toinen on kuin hetkittäin läsnä, vaikka
suhteeseen ei enää mitään muuta kuuluisikaan.
Mutta
se ei olekaan ihan vähän, vaikka ette sitä näekään.
Noiden
ajatusten ja tunteiden lähettäminen - se
ikävän tunteminen – kantaa toista ja vahvistaa häntä – ja samalla
vahvistaa myös sinua, ja opettaa ihmisen rakastamista senkin jälkeen, kun tiet
ovat erinneet. Sillä eihän kaikki tiet voi loputtomasti jatkua, mutta tämän
kautta ne kuitenkin jatkuvat kuin hautaan asti – ja vielä sen taaksekin.
Ole siis vain rohkea ”vanhan suolasi kanssa”. Älä häntä unohda. Ja jos hän mieleesi nousee, muista häntä rakkaudella - ihmistä - toista ihmistä, kerran sinulle niin rakasta. Sillä onhan siinä jotain vieläkin, niin kuin oli silloinkin, kukkienne päivänä.
Ikävää helpottaa
Ihmisen ikävää helpottaa toinen ihminen. Niin helppoa se on.
Jos on ikävä yhtä - etsi toinen.
Ole hänelle kohtelias ja huomioi häntä kaikella tavalla, ja saat huomata, että rinnallasi on taas toinen ihminen. Ihminen joka sinulle vastaa, kun häntä tavallasi hoidat - huomioit, korotat, kehut - näet hänet.
Hän siitä pitää - ja alkaa pitää sinustakin.
Siinä sitä sitten ollaan, pian taas uuden ikävän kanssa.
Mutta uusi helpottaa vanhaa.
Ikävä on ystäväsi.
Jos ihmisen ikävä hellittää, olet onnekas.
On niitä, joilla ikävä ei anna rauhaa, ei yöllä, ei päivällä.
Se on kuluttavaa ja väsyttävää, eikä kuin miksikään hyödyksi se suru, joka sen kautta on kuin ainainen vieras - jatkuva ajatus.
Mutta kuten puhuttu, se pitää lähellään toista - siksi sillä on myös oma virkansa ihmisen elämässä.
Olla - voida olla - lähellä rakasta - vaikka kaikki asiat - ikävät sellaiset - ovat muistojen myötä kultautuneet hyviksi tai painuneet pois.
Mutta ikävä kaiken kaikkiaan on hyvä asia. Se pehmittää luonnetta ja kasvattaa ihmistä sisältä - toisille otolliseksi. Uudeksi ihmiseksi.
On kuin ei jaksaisi - on sen koulun kovin vaihe. Ja kuitenkin jotenkin jaksaa ja kestää.