Vanha Piiras
Sanoja elämän eri tilanteisiin
Ero
Kun tiet eroavat (8.2.2003)
..on siinä aina haikeutta ja tuskaakin - molemmilla.
Sillä eihän suhde - jos se suhde oli - rakkaussuhde - oli, ole kuitenkaan mikään vähäpätöinen asia, vaikka siitä nyt aika olisikin jättänyt.
Kaikella on aikansa auringon alla - ja auringollakin. Miksi ei siis suhteillakin - ihanillakin - ja varsinkin niillä, sillä niiden merkityksen huomaa. Rakkaudettomista ei niin suurta väliä olekaan, vaikkakin yleensä niissäkin tuntee toinen enemmän kuin toinen - vaikka ei sitä kerro. Mutta kaikella siis aikansa ja tehtävänsä - niin tälläkin suhteella - nyt päättyneellä.
Ei se kuitenkaan turhaan mennyt - hukkaan joutunut - valmistamaton ollut, ei, vaan virkansa ja tehtävänsä kaikella on tässä maailmassa - niin tälläkin.
Yleensä se on kasvattava merkitykseltään - jollakin tavalla. Sitä vain ei itse näe aina, mitä mikäkin asia ja tilanne eteenpäin vie. Eikä se aina ole tarpeen tiedostaakaan. Kunhan kuitenkin aina tapahtuu se, mikä sille kuin edeltä tehtäväksi määrätty on - ihmistä kasvattamaan.
Sillä kasvamaanhan tänne on tultu - tänne maailmaan. Ja mikä sen paremmin ihmistä kasvattaisi kuin syvät tunteet - ilot - ja varsinkin surut. Niissä on voimaa - kasvattavaa voimaa.
Ota siis kuin iloiten vastaan uusi suhde - ihmissuhde - samoin ota vastaan hänestä erkaantuminen, jos se on sinulle suotu. Sillä siinä on sinun kasvusi paikka ja kehityksesi yksi kulmakivi - tiesit sitä tai et.
Mutta eihän teiden eriäminen ole paha asia - ei ollenkaan. Vaikkakin aina - melkein aina - raskas kokemus, ainakin toiselle - yleensä molemmille - jollakin tavalla.
Mutta eriäminen jo rakentaa uutta tulevaisuutta ja uutta kasvun paikkaa. Kehitys on elämän tahto.
Jollekin se voi olla viimeinen suhde, mutta harvemmin niin. Ja onhan niitä vanhoja, joita muistella silloin.
Uusi tie on silloin edessä. Koulun kautta - sen päättymisen kautta - olet kypsempi uuteen - kasvaneempi - viisaampi - kauniimpi - osaavampi. Se tarjoaa sinulle enemmän oman kasvusi tähden - ja myös sen eteenpäin viemiseksi.
Siksi, ota siis iloiten vastaan ero, joka piankin johtaa sinut uudelle kasvun tielle - jonkinlaiselle - usein myös uuteen ihanaan - joka sinua taas kasvattaa tavallaan.
Siinä on elämän rikkaus ja suola - ja sen raskaus myös.
Oi, sinä ihana elämä.
Olenko pahantekijä (8.11.2002)
Olenko kuin pahantekijä, jos suhteen katkaisin.
Pahantekijäkö, miksi, siksikö että toisen kuin vielä suuremmasta surusta ja menetyksestä pelastit. Siitä surusta ja surun vuoresta, joka pidemmästä suhteesta, jo kuin elämäntavaksi syntyneestä suhteesta ja sen katkeamisesta olisi syntynyt.
Eihän siinä voi olla pahantekijä jos toista surusta, suuremmasta surusta armahtaa.
Mutta ei tässä itseänsä oikein hyväntekijäksikään tunne - en tunne.
Vaan olen kuitenkin. Olen antanut toiselle elämän parasta aikaa, sitä yhdessä rakensimme toinen toisillemme ja siitä suuresti iloitsimme.
Vaan jos kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan, vaikka mitään näkyvää eikä osoitettavaa syytä ei olekaan, on hyväksi, että asia pian hoidetaan kuntoon, eikä enää säälistä toista kohtaan jatketa. Sillä sääli tuo mukanaan yhä suurempia ongelmia. Suhteen kauneus katoaa ja tilalle tulee väkinäisyys, kuin toisen tappaminen sisäisesti. Tunteiden osoittaminen ei enää ole luontevaa vaan kuin toisen toiveiden mukaista. Kaikki muuttuu pian kuin konemaiseksi - kosketukset, hellyys, sanat joita toisen mieliksi sorvataan hänen korvilleen suloisiksi. Vaan niiden sanojen voima on jo poissaan, eikä ne lämmitä - ei kumpaistakaan.
Eikö tältä kaikelta pelastaminen ole hyvä teko - kuin rakkauden teko toista, läheistä, niin rakasta, kohtaan.
Jos jo näkee, että tästä ei tule mitään, miksi sitä pitäisi jatkaa, vaikka lopettamiseen ei suurta syytä vielä ole ehtinyt rakentuakaan.
Riidassa on helppo lähteä ja kaikki hajalleen jättää - ja pahat sanat ilmoille leijumaan - ja muistoja pilaamaan.
Vaan rakkauden keskeltä lähteminen on kaunista, kaunista hoitoa ja huomioimista toista kohtaan. Saahan hän näin pitää kauniit muistot ja elämän ihanat kokemukset puhtaina, puhtaina riidalta ja toralta, puhtaana erimielisyyksiltä, puhtaana valheilta ja katkeruuksilta.
Puhtaat muistot ovat puhtaat ja kantavat - voimaa antavat. Ikävät, pettävät ja vääristellyt muistot ovat raskaat ja katkeruutta antavat.
Parempi siis sovussa ja yhteisessä rakkaudessa tiet erottaa, kuin riidalla ja väsymisellä kuin kaikki levälleen jättää haisemaan ja höyryämään.
Tässä on rakkaus - rakkaus toista kohtaan, kun ajoissa autetaan oikealle tielle - molemmat. Vaikkakin se edellyttää eron tuskaa, joka kuitenkin on helpompi kantaa kauniiden muistojen kanssa, kuin riitojen ja torien jälkeen.
Kauniit muistot kantavat ja tuovat - aikanaan - elämän iloa. Raskaat muistot väsyttävät ja vääristävät ihmisen luonnetta ja uurteet pahenevat.
Ilo on ilo silmälle - itselleen ja muille.
Erossa ystävä tunnetaan (19.10.2002)
Eroja on monenlaisia. On salamaeroja. On hiljaisia eroja. On kuin näkymättömiä eroja. Eroja kuitenkin aina.
Mutta erossa ystävä tunnetaan, sillä onhan toisena osapuolena aina ystävä - rakas ystävä - joka oli rakas. Molemmat olivat toisilleen rakkaat.
Mutta missä on nyt se tunne, se ihana rakkauden tunne. Minne se katosi.
Yleensä ensin toiselta - sitten toiselta. Saattaa olla, ettei toiselta koskaan.
Ellei toisella kuin koskaan, on siinä vaikea paikka - molemmilla.
Toinen jatkaa kärsimystään ja toinen yrittää päästä irti - irti myös toisen kärsimyksistä.
Jollekin se onnistuu - toisen jättäminen kuin nalli kalliolle.
Jollekin taas toisen tuska on todellista omaakin tuskaa. Siinä on elettävä ja toisen rinnalla kuin kestettävä.
Tässä ystävä tunnetaan. Auttaako toista kuin uuteen alkuun, vai unohtaako kerralla omiin oloihinsa. Mitä se enää minulle kuuluu, ajatellen.
Vaan kyllä se kuuluu. Kyllä se sinulle kuuluu se toisen tuska ja hätä - se apu hänelle.
Olithan hänelle - ja hän sinulle - niin rakkaat ja läheiset - niin läheiset, että kaikki muu oli kuin pois pyyhkäisty. Näitte vain toisenne.
Vaan mikä siihen tuli.
Tuli mikä tuli - ihminen on kuitenkin ihminen - herkkä ja voimakkaasti tunteva. Herkkä - herkkä.
Ikävissään on toinen, jos on. Ikävä ja suru on kuin jatkuva vieras - ei anna lepoa ei päivällä, eikä varsinkaan yöllä. Yöt ovat pahimmat.
Silloin auta toista, jotenkin alkuun. Kulje kuitenkin rinnalla, vaikka rakkaasi jo jäikin. Rakashan hän sinulle oli - niin rakas.
Kulje rinnalla, pidä yhteyttä, helli ja hoivaa sanoin. Anna hänen tuntea, että hän on edelleen se ihana ihminen, joka hän oli kukkeimmissa päivinäsi - päivinänne.
HÄN ON edelleen se sama.
Nyt vain murheellinen - surun murtama se sama.
Sinä vain ehkä muutuit - tai tuli jotain muuta, jokin muu, joka suhteen katkaisi.
Ehkä hyvä niin, mutta kuitenkin.
Auta, pidä yhteyttä. Keskustele tunteista. Eron tuskasta - omastasikin.
Älä syytä - älä puolustele tekoasi.
Puhu ja kuuntele.
Tilanne siitä rauhoittuu kun asiat puhutaan. Avoimesti ja selkeästi.
Tässä kohden puhumattomuus ja täydellinen hylkäys on pahasta.
Vähin erin elämä voittaa - kumpaisellakin. Ensin toisella, sitten toisella.
Tilanteeseen tulee välimatkaa. Ihmisarvo säilyy - olen edelleen ihana ja kaunis. Olen haluttu ja onnellinen - kuitenkin onnellinen.
Ole ystävä toiselle - olithan sitä juuri äskenkin. Tilanne vain muuttui, mutta ystävyys on kallisarvoinen asia.
Ole ystävä, ystävän rinnalla - rakkaan, sillä onhan sinullakin tunteita vielä, onhan - kuitenkin. Onhan...
Eron hetkellä (18.10.2002)
Ero on kaunis asia, sanotaan. Vaan missä on sen kauneus kun rintaan sattuu, ja koko elämä on kuin tipotiessään. Missä on silloin sen kauneus.
Sen kauneus on siinä, että kaikki se ihanuus mikä on ollut, hetkeksi kuin päättyy, ja elimistö saa levon, hyvästäkin asiasta. Sillä raskasta se on ihmiselle ilokin, ja siitäkin on hyvä hetken lepoa saada.
Mutta sitten on se ero, jossa tehdään kuin lopullista eroa rakkaasta. Ja se onkin kuin aivan kestämätön paikka.
Sillä eroa ei aina toinen haluakaan, vaikka toisella on siihen tahto ja omat syynsä.
Mitä silloin on se hetken kauneus. Ei sitä olekaan.
Ei se ole kaunista kun toinen itkee toisaalla, ja toinen toisaalla. Ellei sitten ikävän ja surun itkeminen oli jonkun mielestä kaunista katseltavaa.
Ei se kauniilta ainakaan itkevälle, surevalle ja jo tulevaa, ja nykyistäkin yhä kasvavaa ikävää, kokevalle tunnu.
Päin vastoin, kaikki kuin kuolisi siihen paikkaan, itse, koko elämä, kaikki suunnitelmat, kaikki muistot, kaikki mitä mielessä on toista kohtaan ollut. Onko se kaikki nyt poissa, kuin kerta pyyhkäisyllä pois otettu, pois elämästä, pois ajatuksista, pois kaikesta.
Ja miten minä tämän selitän. Miten minä selitän tämän itselleni, miten minä selitän tämän toisille, läheisille, jotka ovat kanssani onnestani nauttineet. Miten minä heille tämän näytän - tämän eron. Enhän voi sitä vähätellä, enkä voi toista haukkuakaan, sillä silloinhan itseni ja oman tilani, väärän tilani, paljastan.
Missä on se kauneus - ei missään.
Kauneus voi olla siinä, että elämä jatkuu - sen on jatkuttava. Ensin tunti tunnilta kuin vain kestettävä, sitten päivä kerrallaan - ja sekin tuntuu kuin liian pitkältä jaksolta. Ja ne yöt - ne ovat kovat ja ankarat... uni, uni, missä olet uni.
Vaan elämä jatkuu, vähin erin muistot kantautuvat muistojen joukkoon, kauniiden ja huonompienkin muistojen joukkoon ja sotkeutuvat muun elämän muistojen sekaan kuin yhdeksi kokonaisuudeksi. Muuttuen siellä aikanaan voimaksi, kokemukseksi ja viisaudeksi.
Siinä on sen kauneutta, jos kauneutta etsitään, että se ihmistä muovaa. Opettaa elämään elämän hetkiä tulevaa varten. Opettaa käyttäytymään ja suhtautumaan kaikkeen taas viisaammin. Siinä on sitä kauneutta kun ihminen on viisastunut ja vahvistunut sisäisesti kohtaamaan elämän erilaisia asioita. Kantamaan nyt eronkin eri tavoin kuin ehkä aikaisemmin olisi sitä osannut.
Ja näkyyhän se ero kasvojen uurteissakin. Niitä voi tulla lisää, mutta viisauden ja elämän tuomaa uurretta se on. Ja joka sen oikein näkee, hän siinä kauneutta näkee - niissä uurteissa, jotka elämän koulu on toiseen kasvattanut.
Elämä on kuitenkin kaunista ja sisältää monia kauniita muistojen hetkiä. Siinä se kauneus on, kun eron jälkeen muistellaan niitä kauniita hetkiä, niitä kaikkia kauniita hetkiä, jotka eroa edelsivät. Kun kaikki oli kukassaan ja tuoksu valtava - niin valtava, että siihen kumpikin oli hetkittäin pakahtua. Ja jopa siinä ilon kestämisessä oli toista kuin paikka paikoin kannettava.
Mutta ero tulee aina, muodossa tai toisessa. Uuden ihmisen tapaaminen ennakoi aina jo eroa hänestä - joskus.
Sellainen on elämä, sellainen on ero - vain osa elämää. Vaikkakin aina kuin pieni kuolema - joskus kuin suuri.
Vaan ei kuitenkaan kuolema - itselle - vielä.