Vanha Piiras

Sanoja elämän eri tilanteisiin

Avioelämä
 
 

Puhuminen auttaa  (25.2.2001)

Puhuminen auttaa - sanotaan.

Ei puhuminen kuitenkaan aina auta.

On annettava ajan hoitaa - puhumatontakin.

Puhuttu voi olla pahennettu.

Puhumaton voi olla parannettu - vaikka ei siltä näyttäisikään.

Siksi, puhe ei paranna.

Puhe ajallaan on parasta, mutta puhumattomuuskin parantaa - sisältä päin.

Kaikki on siis hyväksi, puhumattomuus ja puhuminen.

Mutta kaikki ajallaan.

Ei väkisin - kumpaakaan.
 
 

Avioliitosta  (23.2.2001)

Niin kauan on toivoa, kun on halua.

Jos ei ole halua, silloinkin on vielä toivoa.

Toivo ei lopu, vaikka halu loppuisikin.

-

Toivo tuottaa halun. Yhteinen toivo tuottaa yhteisen halun.

Siksi ei ole mitään menetetty, vaikka halu olisikin poissa.

Toivo tuottaa halun, vaikka toivoa ei olisikaan.

Joten, älä anna periksi. Jos on toivoa toisella, on haluakin toisella.

Toivo ja halu kohtaavat.
 
 

Avioliitto, onnenko satama  (16.2.2001)

Siihen kaikki kauniit tarinat päättyvät.

Hyvä niin, sillä jos tarinat siitä alkaisivat, olisivat ne monesti surkean loppuisia.

Ihmisten ihanteena on onnellinen loppu, siksi elokuvat, tarinat, loppuvat siihen - avioliiton solmimiseen.

Hyvä niin.

Mutta siitä se elämä vasta alkaa.

Siihen asti ovat silmät olleet kiinni. On eletty kuin unelmaelämää - ja sitähän se on ollutkin.

Ei se ole arkea ollut. Haavetta toisesta.

Haaveet kuitenkin rapisevat. Elämä tuo toisenkin puolen. Sen puolen, mitä elokuvat harvoin kuvaavat.

Kaikki ei olekaan helppoa.

Ihmiset muuttuvat, haaveet karisevat.

Tulevat uudet haaveet.

Miten sitten käy - vanha haave on eletty ja uudet haaveet ovat tulleet sijaan.

Elänkö vanhan haaveen ripettä hiipuvalla liekillä, vaiko uutta haavetta suurella roihulla.

Missä on elämä?

Siinä hiipuvassako - vaiko siinä roihussa.

Sano se, ja sitten päätä.
 
 

Kun rakkauden liekki sammuu  (28.1.2001)

Rakkauden liekki sammuu, mitä sitten.

Miten sitten arkea eletään, kun se suuri roihu - se alun suuri roihu ja tunteen palo on poissa.

Se onkin vaikea hetki. Elää voi niinkin, mutta moni asia on toisin. Toisin kuin alussa luultiin tai haaveiltiin.

Mihin se kaikki katosi - tyhjään, ilmaanko.

Missä se on?

Ei missään. Se on mennyt. Et enää sitä sellaisenaan tavoita. Mennyt mikä mennyt.

Jos ystävyyttä löytyy - silloin elämä jatkuu sillä voimalla ja se on hyvä. Ystävyys on kuitenkin suurempi kuin rakkaus.

Mutta ellei ole ystävyyttäkään, miten silloin jatketaan?

Ei rakkautta, ei ystävyyttä - toraa vain - tai ei edes sitäkään.

Mitä siinä silloin tehdään. Ollaan ja väsytään - elämä murskaa - ensin toisen ja sitten toistakin. Kovempi kestää kauemmin.

Sekö se on se tavoite, että kulmia hiotaan. Eikö tässä vain tule lisää kulmia. Särmät sen kuin kasvavat.

Pian ei enää mikään pyöri, ja pyörät pysähtyvät.

Tee siinä päätös - elämän päätös - yksi elämäsi suurista päätöksistä.

Pysähdy ja kuole - vai elä ja jatka.

Siinä se elämän suloisuus on - muutoksessa.
 
 

Avioelämän kriisi  (24.1.2001)

Se on jokapäiväistä asiaa. Kriisiä on milloin mistäkin, miksi ei sitten avioliitossa.

Mutta mikä ohjeeksi kriisiin.

Katso, se on kohdattava ja selvitettävä mistä se johtuu. Monesti on taustalla pienet asiat, jotka kauan ovat saaneet hiertää ja kuluttaneet suhdetta.

Ne voi selvittää - yleensä selvittää, ja osittain poistaa.

Kaikkea ei voi poistaa, mutta sen kanssa voi taas elää ja jatkaa.
 
 

Elämän tarpeista  (18.1.2001)

Elämässä on tarpeita - itse kullakin omansa.

Toiset tukahduttavat omiaan, toiset saavat omansa täytetyksi.

Tarpeita on monenlaisia - materiaalisia ja ei materiaalisia.

Tärkeimpiä ovat nuo toiset - ei materiaaliset. Ne ovat tunteelliset tarpeet. Ne ovat ihmisen sisällä. Ja ne ovatkin ne vaikeammin täytettävät.

Miten täyttyvät tunteelliset tarpeet, ellei ole tunteen kohdetta, joka ne täyttäisi.

Et voi itse itsellesi olla tunteiden täyttäjä. Toinen tarvitaan, mutta kuka.

Etsi sellainen, joka vastaa tunteisiisi, jos haluat tunteisiisi vastattavan.

Muussa tapauksessa anna olla ja ole siinä tyhjiössä, joka siitä seuraa.

Elää voi niinkin, mutta raskasta se on - ilman tunteita.

Sitä ei korvaa mikään, ei edes materia. Ei mikään muu kuin tunteet, jotka elävät ja vastaavat.
 
 

Silmät itkevät ilostakin  (17.1.2001)

Silmät ilostakin itkevät, silloin, kun kaikki sen mukaan menevät, mikä oma tahto on.

Silmät ilosta itkevät, kun lopputulos kaunis on - tai odotettu - sen mukaan, mikä milloinkin mieleen on.

Silmät ilostakin itkevät, kun elokuva koskettaa, tai kaunis laulu herkistää, runo, tai muu kaunis säe - mikä elämän tilaan osuu.

Silloin silmät ilosta itkevät, kun kaikki hyvin on, joko haaveessa tai totuudessa - mielen mukaisessa ratkaisussa.
 
 

Itkuiset silmät  (16.1.2001)

Itkuiset silmät ovat itkusta. Siitä ne itkuisiksi tulevat.

Mutta miksi silmät itkevät. Eikö siksi, kun asiat ovat toisin kuin toive, haave on - jopa kuin unelma on.

Sitä silmät itkevät, kun oma tahto ei toteudu. Siksi silmät itkevät.

Pitäisikö oma haave aina toteutua.

Ei voi. Ei elämä kulje niin, että aina oma haave toteutuisi.

Toisilla on toinen elämä - itsellä toinen.

Ei aina käy niin, että haave yhteinen olisi. Ei, kullakin omat haaveensa.

Siksi on itku silmässä, kun haaveet eivät kohtaa.