02.12.2008
Vain sanoja

Sinä runoa pyysit,
sen kiukkuni hengiltä kuristi,

et arvostanut lain,
mun ammattitaitoain,

tai, sanoit kyllä, että annat arvoa,
…vain sanoja.

-pettynyt

---

17.04.2007
Oikea asenne

Moni työ on asenteessa,
ja ihmisissä ympärillä.

Siin' tarttuu niin hyvä kuin paha,
oli sitten kyseessä vaikka raha.

Asenne on puoli voittoa,
toinen puoli on toteutettua,

ilman asennetta ei ole voittoa,
ei edes sitä puolta.

Siks' tartut mihin tartut, on asenne ain tärkeä,
ja jos vielä kaikessa jotain järkeä, mi sisintä voitelee ei lyö,
silloin on tehty jo puolikas työ.

Loppu onkin vain asenteen eteen toimimista,
kuuntelemista ja kuulemista,
rinnalle asettumista ja auttamista,
hyvänä pitämistä ja huolehtimista.

Siin' on sitten jo kaikki kohdallaan,
vaikkei helppoa elämä koskaan,

vaan helpompaa se on kuin ois,
jos kaikki työ on rinnalta pois.

-harri

--- 

19.02.2007
Uutta työtä odotellessa

Katson taas maailmaa ja rakennan uutta,
jotain ihanaa tulevaisuutta.

Vanhaan en palata voi,
älä sitä edes aprikoi,

uusi on vanhan sijaan tuleva,
siinä uutta niin ihanaa mukana.

Älä siis katsele vanhain perään,
älä vääriä, epävarmoja, haikaile,

avaa silmäsi, avarra maailmankuvaa,
uutta elämää rohkeasti katsele,

siell' sanat on piilossa, oottavat sua,
samoin kuin ihmiset, jotka tulevat sun lua,

nauttivat, elävät rinnallasi taas ajan,
kun keskelleen pystytät runoilijan majan.

-harri

--- 

16.02.2007
Tärkeä paikka  (Kinapori)

Kuinka tärkeä onkaan ollut tää paikka minulle,

mun elämälle,
kasvulle,

mun suloisille runoille.

-harri

--- 

16.02.2007
Viimeinen matka

eiku…

Viimeinen aamu

eiku…

Viimeinen päivä

eiku…

Aamun sarastaessa

Minä astelen aamua hiljaista,
sanat ei lepää vieläkään,

…tää suihkussa alkoi, tämä sanojen virta,
rakentuu tänään eteeni uusi silta.

Jää taakse mennyt, se sumuun haipuu,
nöyrin mielin runoilija uuden sillan etten taipuu.

Mitä tuot, sinä tuleva, missä on sinun valosi,
missä on työsi, paikkani, …talosi.

Tässä kuljen hiljalleen, vaikk' kiire jo on,
…minä myöhästyn taas,
tämän viime hetken vietin sanojeni maass'.

Viimeinen aamu tätä tietäni käydä,
tulla tänne ja teitä rakkaita nähdä,

viimeinen aamu,
...viimeinen Kinaporin aamu,

kulje, oi rinnallani, sinä elämäni haamu,
joka kannat minut taas tästä pois,
kuin minkään et minulla pysyvää olla sois.

Tässä matkalla kävellessä mietin,
tässä Hämeentien Kurvissa,

eikö eloni olekaan muuta kuin siltoja vain,
joissa paikast' paikkaan kuljen ain,

…ja kirjoitan näitä ikuisia sanojain.

-harri
(hiljaisen aamun kulkija)

--- 

11.02.2007
Katselen ympärilleni, katselen teitä

Katselen ympärilleni, katselen teitä,
kuinka paljon asioita yhdisti hetken meitä.

Kuinka ehdimme jo tutuiksi tulla,
oli sielun lepopaikka mulla.

Katselin silmiänne, eleitänne seurasin,
sanojanne kuuntelin, ihmettelin…

tällaisia ihmisiä en ennen ole tavannut,
näin läheisesti tutustunut, monia myös halannut.

On teissä jotain, teissä hoiva-alan ihmisissä,
rakkaus sydämissä,

asioiden käsittelyssä aina ihminen mukana,
merkittävänä arvona,
liike-elämässä ihminen monesti niin kaukana.

Te olitte lähellä minun elämässäni ja minussa,
…ja minä sinussa.

Tämä päivä oli tullessa niin kaukainen,
kuin olemassa ei ollut ois ollenkaan,
vaan tulihan se,
ihan liian nopsaan minua vastaan.

Jos tuli tänne keskellenne pieni harri,
lähtee täältä edelleen se pieni,

vaan sisällään on kuormaa, tietoa elämästä,
hankittua kokemusta,
kasvanutta rakkautta,
maailmankuvaa avartunutta.

Tuo kaikki mukanani matkaani jatkan ja muistan,
täällä on ystävien joukko jotka minua muistavat,
perääni viel' seuraavat,
katsovat missä minä meen ja mitä minä teen,

jos vaikka vielä joskus oisin se,
se onnellinen,
joka toteuttaa sai yhden ainoan unelman vain,
sais' kirjoittaa aamusta iltaan mun virtaavia sanojain,

virvoittaa ihmisten sieluja,
rakentaa iloisia aamuja ja levollisia öitä,
että kaikki jaksaisivat elää ja tehdä onnellisina päivänsä töitä.

Sanoillako vain minä tuon tekisin, sanoillako vain,
suuriako luulen ma ain.

Vaan onhan se niin, että sanoissa on voima!

Sanoissa kaikki tässä maailmassa kulkee,
sanoilla ihminen ihmisen syliinsä sulkee,

sanoilla kaikki alkunsa sai, jos suureen kirjaan on uskominen,
alussa oli Sana, se voimansa näytti,
ja tehtävänsä täytti.

Minullakin matkassani vain sanat, ja tää keho rapistuva,
jos onkin se vähenevä,
olen sen rinnalla sanoissa kasvava.

Siihen ma luotan,
ja taas tänään sanoilla onnea tuotan,

ja johonkin suurempaan niin luotan etten pelkää,
en epäröi tietäni käydä,
ja viel' eräänä päivänä nähdä:

minä elin,
minä tiesin, tämä totta oli,
tämä jonka jo edeltä näin,
…minä kirjoitin, ja elin näin.

-harri

--- 

11.02.2007
Tuli outo mies, lähtee outo mies

Tuli eteenne uusi mies,
etäältä kaukaa,
takana muuta maailmaa.

Arkana katseli, pelotti kaikki,
elämä tarjosi uutta,
silmien eteen omaa tulevaisuutta,
…vanhuutta.

Minä syvälle putosin elämän arvoihin,
kun teitä kaikkia katselin,
työkavereita helliä, hoitavia,
asiakkaita hiljakseen kulkevia,
vielä terävästi ajattelevia,
teistä kaikista tuli minulle rinnalla olevia.

Vaikka tulin minä tänne kasvamaan,
elämää uutta oppimaan,
tulin myös sisälläni kuolemaan.

Se vanha-harri menetti entisen elämänsä,
sen sisällön kaikkineen,
kuin pohjille putosi,
parkui itsekseen.

Syliss' ystävän värisi aamulla:
"Hän on mennyt, hän on mennyt,
mun rakkahin, mun ainoain".

Ja tuskaani huusin runoissain,
kuin ois riisuttu minulta kaikki mennyt,
elämä uuteen alkuunsa vienyt.

Se silmäni kyyneleisiksi teki,
mieleni herkäksi, ymmärtäväksi,
viel' paremmin rinnallanne kulkevaksi,

Siitä alkoi mun tieni uus,
väliin niin villi ja vallaton tulevaisuus.

Sen taakse minä tuskani peitin,
murheen itsestäni kauas heitin ,
teidän rakkaudellanne itseni peitin.

Te olitte minun elämäni, rakkauteni päivin,
yksin tanssin ja itkin illoin.

Kasvoin ja vahvistuin,
kirjoitin ja kirjoitin ne tuhannet sanat,

….täss' pöydän ääressä,
….tuolla ulkona kävellessä,
…missä ikinä mun elämässä.

Minä kasvoin ja sanani uusiksi muuttuivat,
jotkut ehkä niistä jo suuttuivat.

Eivät tiedä, en kirjoita itsellein, toisille vain,
sellaisen tehtävän jostain kantaakseni sain.

Kanssanne kasvoin uudestaan,
aloin katsella uusin silmin maailmaa.

Kaikki kasvu ain sanoihin siirtyy,
niihin iloni ja suruni piirtyy.

Vaan tulihan se päivä jota pelännyt oon,
tarttua taas kuin uuteen kohtaloon.

Tää tie on käyty,
elämän tämä kulma nähty,

jossain on taas minulle uutta,
rakennetaan sitä tulevaisuutta, joka vie minut siihen kuvaan,
jonka jo syntymästäni olen saanut mukaan.

Jos tuli tänne keskellenne kumma mies,
tiensä tuntematon ja tapansa oudot,

lähtee keskeltänne nyt muuttunut mies,
tiensä edelleen tuntematon, nyt arvonsa uudet.

Kiitän teitä nyt matkastain,
teitte siitä minulle seikkailun,
annoitte uuden maailman,
(avautui uusi maailmain)

jätän teille muistoksi kuvani ja ikävän vain,
ja kirjan joka syntyy tämän matkani sanoistain,

tämän kaiken lahjaksi jostain kaukaa, kaukaa sain.

-harri 

--- 

10.02.2007
Työelämän valintaa

Taasko joudun miettimään,
raha, vaiko muu arvomaailma.

Arvohan se on rahakin,
sillä monen tarpeen täyttää,
mutta sisälle saatava rikkaus
 sen rinnalla ihan toiselta näyttää.

Arvot sisäiset, kutsumus,
on kuitenkin ihmisen pelastus.

Vaikka, voihan kait rahakin olla kutsumus,
vaan enemmän kuitenkin turhuus,

siihen kasvaa himo,
sitä pitää olla suuri pino,
ennen kuin rauhan maallisen saa,
…jos vielä silloinkaan.

Mutta kutsumus,
tai arvo ihmisen sisäisen,
täyttää jonkin elämän kaipauksen,

olla enemmän tässä elämässä,
olla apuna,
rinnalla kulkevana turvana,
toisen tarvitsemana.

Siin' on taas mun edessäin nää kaksi kun paikkaa vaihdan,
sisäiset arvot vaiko raha,
kumpi ois hyvä, kumpi paha.

Toisesta kyllä täyttyy paremmin maha,
toisesta taas pää, ja jokin mun sisäiseni kasvaa,
…jaa taas poika tää, uusia runoja rustaa.

Tulisko rahasta lie sanaakaan,
toista mun koko olemukseni jo rakastaa.

-harri

--- 

05.02.2007
Työnhakua tämäkin

Hei ........,

muistatko sitä runoilijaa,
joka viime keväänä edessäsi seisoi,

kyseli elämänsä tietä,
etsi töitä ja arvuutteli sitä sieltä,

…Sinulta.

Nyt soon jälleen tässä,
siipiään räpiköitsemässä,

vaikka jonkun uuden eessä taas,
miten jatkuis matka elon ihmemaass'.

Jos lausun sinulle kuin lausuin ma silloin:
"Vaikk' osaankin muuta,
voisin tehdä elämässäni jo jotain ihan muuta",

ja sitt' katselin sun hymysuuta,
kun vanhusten luo Kinaporiin ohjasit,
tietämättäsi uuden elämän minulle alkuun polkasit.

Mitäs nyt polkastas liikkeelle,
onko ehdotuksia, tulen kohta sun vierelle …jos tulla saan,
iloisia silmiäsi tarkkaamaan.

Vaikka tänään jo,
...moneltako?

Sa muistitko…?

-harri

Kun katson alla olevaa minulle lähettämääsi runoa,
voisiko elämä olla enempää totta,

minä sen todeksi elin,
koko matkan ihmettelin... ja kiitin.

'Vain tietä kulkemalla
sen oppii tuntemaan,
ja kohta kulkijalla
on tieto hallussaan.

Niin kuin tie,
elämä eläjää opettaa,
silmien edessä maailma meitä odottaa.

Mutta - jos liikaa pinnistää,
se pään vain sekoittaa.'

(Benjamin Hoff: Nalle Puh ja Tao)

--- 

5/2006
Rahakas vaihtoehto

Minulle vielä rahakastakin hommaa tarjottiin,
kuin rinnalle kiusaukseksi annettiin,
…yhteistä menestyksen tulevaisuutta katseltiin.

- Vaan, juoksetko silti viel' mammonan perään.
Etkö tajua, se ei tuo sinulle enää mitään.

Katsele, kuuntele,
mittaa mielesi määrä,
onko tie oikea, vaiko ihan väärä.

Missä sanat kulkevat,
missä on ihminen läsnä,
siinä on sun paikkasi,
ei pelossa, epävarmuudessa, värisemässä.

Ei kiireessä häärimässä,
olemattomia lupauksia käärimässä.

-harri

---

18.08.2006
Kuinka paljon on takana pahaa

Kuinka paljon on takana pahaa puhumista,
kuinka paljon toisen maahan painamista,
kuinka paljon sielun salaista sitomista,
kuinka paljon sairasta.

En kestä!

Mun sydämeni,
mun rintani pakahtuu,
kun pahat sanat ja katseet sattuu.

Vaik' en niitä kuulekaan,
ne sattuu ja minua syö,
kun jossain takana mua toinen rumilla sanoillaan lyö.

-harri

---

14.04.2006
Kaikki työ on arvokasta

Kaikki työ on arvokasta.
Itse kehitettykin, omiaan tekevä ja omassaan viihtyvä.

Sekin työ on arvokasta,
sielulle tyydytystä antavaa,
elämässä monella tapaa kantavaa.

Palkkako, toisen maksama korvausko, työstä vasta työn tekee.
Eikö palkaton työ, työ ilman ulkopuolisen korvausta, ole työtä ollenkaan.

On se, samaa työtä.
Jossain samasta työstä maksetaan, jota toinen nyt palkatta tekee.

Korvaus vain toisenlainen.
Toiselle palkkana raha ja sen antama turva,

toisella tyytyväinen, hyvä mieli,
oman työn ja tekemisen hurma.

-runoilijan tuoksu

---

Jos ihminen ei työtään arvosta

Jos ihminen ei työtään arvosta,
jos pelkää siitä jotain sanoa.

Jos ei tohdi puhua suoraan,
puristaa rintaan, tuntuu kuin huoraan.

Ei silloin ole oikeassa paikassa,
levollisessa kirkassilmäisessä olossa.

Ei kannusta toista uskomaan,
ei luottavasti omaansa katsomaan.

Uskoo niin kuin minäkin,
eli, ellen usko, seuraa sitäkin.

Miten tarjoan, puhun palveluksista firman,
jonka takana en itse oo.
Olenko silloin uskottava….

Tarttuuko toinen mun puheisiin,
uskooko teeskenneltyihin eleisiin,
antaako viedä luottavasti mukanaan,
sopimuksenkin viel' solmimaan.

Ei usko, oma sitoutuminen toiselle näkyy,
varmuus ja luottamus tulokseen,
epävarmuus, arkuus vie kaaokseen.

Siis, kasvata varmuus, kunnioitus,
omanarvontunne, luottamus,
etsi oikeat tavat toimia,
kudo kaikki yhteen, kerää voimia.

Sitten vasta matkaan lähde,
kirkkain mielin ja iloisin kielin.

Silloin sinua uskotaan,
asiaasi luotetaan,
tuloksesta maksetaan.
apuakin annetaan.

-runoilijan tuoksu

---

Jos työ painaa

Jos työ aina vain painaa,
ei anna öin päivin rauhaa.

Jos tunnet, tämä ei ole minua varten.
En osaa, en pysty, en innostu,
väsyn yritykseen, hermostun.

Silloin se paikka ei ole sinua varten.
Olet joutunut, ajautunut tehtävään,
sinulle sopimattomaan.

Ei ihminen huono ole, jos ei työ maistu,
Jos ei tehtävä hyvältä tunnu.

Ei kaikki ole kaikkia varten,
kullakin omansa ja ominaisuutensa.

Yhdelle sopii yksi työ, toiselle toinen.
Ja jos kohdallaan on ominaisuus, piirteet ja halu,
silloin tilanne jo suurenmoinen.

Hyvä olisi ihmisen olla omissaan,
tehdä rauhaisia tekojaan.

Jos toista palvelee työssään,
rauhaisasti tulee nukkua yössään.

Vaan jos rauha on poissa, ei lepo mieltä täytä,
jos ulkoinen olemus ei levolliselta näytä.

Silloin jo kiire ois jotain tehdä,
valvoa itseänsä ja tilaansa.

Varoa ettei keho kärsi, väsy tai sairastu,
menetä elämän intoansa.

Jos työn palkka on sairaus,
elämän menetys, päiväin harmaus,
silloin on kustannus liian suuri,
edessä kuin tumma elämän muuri.

Ei mikään palkka terveyttä korvaa,
ei suloisia päiviä hellän elämän,
ei mielenterveyttä,
ei menetettyä elämän vapautta,
ei silmien harmautta,
murheisten öitten raihnautta.

Miksi olisit kiinni yhdessä, itsesi pystyyn tappaisit.
Olisiko se sen arvoista, onnesi kadottaisit.

Uskaltaa tulisi myös uutta katsoa,
etsiä elämää muuta.

Aamulla herätä ilossaan
antaa uudelle aamulle hymysuuta.

-runoilijan tuoksu

--- 

Mielen kepposet

Valo vilkahti, innostuin,
jotain uutta - rakastuin.

Toive hetkinen paremmasta,
mahdollisuus jostain uudesta.

Innostus, ideat, tässä jotain on minulle.
Hei, saanko kertoa sinulle!

Vaan jo uusi hetki päälle saapuu,
katse suorempi silmät avaa.

Mielessä kysymyksiä: mihin ihmeeseen tartuin,
missä mun mieleni makaa.

Miksi eilinen into tänään murheelta näyttää.
Miksi eilinen ilon kyynel nyt tummalta näyttää.

Miksi mieleni leijuu kuin tuulessa vain.
Olen iloinen, murheellinen, ajatuksissain.

Eilen se sopi, tänään taas ei.
Mikä niin hyvästä kaiken mahdollisuuden vei.

Oi, ihminen, sinä muutoksissasi hyörivä,
sinä paikallasi pyörivä,
katselet eestä, katselet takaa,
välillä mielesi levossa makaa.

Katse uusi jo muutoksen tuo,
päivän kokemus viisautta ja näkökykyä luo.

Muuttuu hyvä pahaksi,
muuttuu oikea vääräksi,
muuttuu ilo murheeksi,
muuttuu muutos raskaaksi.

Voi, sinä ihmisen mieli, miten eläväinen oletkaan,
et hetkeäkään ole paikallaan.

Käännät ja väännät, koettelet kehoa herkkää,
joka toivoisi rauhaa ja lepoa pelkkää.

Sinä juoksutat, hermostutat, pyörität ajatusten maissa,
unelmissa, turvissa tuntemattomissa.

Et suostu, et lepää päivissä pysyvissä,
aina elät jo edellä jossain tulevissa.

Sinähän oikea voimien syöjä olet,
sinun takiasi väsyn jo ennen tekoja,
päiväni hermoilen, iltani mietin,
unettomana yöni vietin.

Tiedätkö sinä, mun mieleni, mikä minulle hyväksi olisi,
kun niin kernaasti ajatuksia annat,
kuinka monenlaisia kuvia eteeni kannat.

Annat uskoa, toivoa, luottamusta, hurmaa,
ja taas hetkessä kaikki on turhaa.

Oletko sinä viisas vai tyhmä,
sinun vuoksesi värisen ja vapisen.

Uskon yhteen, ja uskon toiseen,
luotan johonkin niin suurenmoiseen.

Ja juuri kun kasvoi mun intoni, loisti kaunis aamurusko,
annoitkin ajatuksen ja näkökulman uuden, katosi uuteni usko.

-runoilijan tuoksu

---

Sisäistä taistelua - Uuden työn alussa

Miten paljon se pohdintaa vaatiikaan, ryhtyä tehtävään uuteen.
Uskoa, että se on minun, tarttua tilaisuuteen.

Kuinka vaikea on nähdä, miten siinä edetä voisin,
kun pitää elää ihan toisin.

Miten osaan tehdä asiat oikein,
miten asennoitua vakuuttavaksi,
olla luonteva, uskottava,
kuin muuttua ihan toiseksi,

Kun päätös uuteen tehty, on into suuri:
Minä osaan, minä ryhdyn, minä pärjään!

Vaan jo seuraavassa vaiheessa syöksyy epäilys kuin peto niskaan:
Olenko siltikään oikeassa paikassa,
mihin ihmeeseen itseni lupasin,
johonkin vääräänkö ihan kaikkineni putosin.

Tutkittava on kaikki uudelleen,
puntaroitava, arvioitava,
katsottava menneet ja tulevat.

Oisko menneessä kuitenkin jotain parempaa,
vai voiko uusi minua kantaa, kasvattaa.

En usko, en usko, ei ole minulle tää,
eihän minulle mitään enää menneestä jää.

On kuin pohjalle pudottava ajatustensa kanssa.
Huhuiltava yksinään ajatuksissansa.

Ei kenenkään sanat oikeilta tunnu,
oma päätös ja mieli sekoaa,
kaikki kuin hetkessä katoaa.

Hiljaisuus.
Kyynel, itkuisuus.

Ajatusten väsyminen, olematon uskomus.
Luopumus.

Vaan… nuku yös, mieti ja valvo.
Laske kaikki viel' uudelleen.

Elä hetkesi menneet, käännä katseesi tulevaan.
Arvioi kaikki taas kertaalleen.

Ja kuin yllättäin…, mikä siinä on,
alkaa valo hiipiä sisälles.
Ymmärrys avautuu hiljalleen,
ajatus, toive, palailee.

Jos tämä sittenkin on se juttu, mitä kaipasin ja etsin.
Jos tämä sittenkin on se.
En vain nähnyt, en tuntenut,
en oikein katsoa osannut.

Onhan minulla puutteeni,
vaan onhan myös taitoni, ominaisuuteni.
Ja ihmisenä elämä aitoni.

Oi, minä katson tämän vielä uudelleen.
Puntaroin, mikä tämä ihan oikeasti on, mihin niin innolla rupesin.
Mistä niin paljon itselleni näin ja tunsin.
Mihin poskin hehkuvin tartuin.

On tämä sittenkin minun, minä huokaan.
On tämä sittenkin minun!

Opettelen ja tutkin tään alkeet,
täytän innolla sisäiset palkeet.

Katson luottaen tulevaan.
Matkaan tämän kanssa tekojen onnelaan.

-harri

---

Sisäistä taistelua  -  Elämän vapauden kauneus

Nyt ihan oikeasti mun miettiä täytyy, mitä elämässäni tehdä haluan.
Miten aikani käyttää,
miten elämäni täyttää,
miltä ihmisten silmissä näyttää.

Tätä miettiä täytyy taas uudelleen,
kun hetken tarkkasin jotain muuta,
rakensin kuin uutta unelman puuta.

Vaan millainen onkaan unelma, millainen tulevaisuus.
Onko se kokonaan elämä uus.

Vai onko vanhassa kuitenkin jotain sellaista minkä säilyttää tahdon.

Onko sellaista, mihin kasvanut ja taistellut,
minkä vaivalla saavuttanut.

Olen saavuttanut vapauden, elämän sopusoinnun,
ilon ja sisäisen rauhan.

Vain työ puuttui.
Nyt uutta katsellessa kaikki hetkessä muuttui.

Lähti rauha, lähti vapaus,
lähti mielen iloisuus.
Lähti elämän tyytyväisyys, rauhallisuus.

Lähti kuin elämän eväät,
tuli eteen tummat keväät.

En onnelliselta näytä, ei ilo mielessä helkkää.
Ajatuksissa vain paine ja työ, täytymistä pelkkää.

Tätäkö minä etsin, tätäkö todella kaipasin.
Hukata itseni ilosta, elämän rauhasta,
sopusoinnusta ja vapaudesta.

Niin, vapaudesta.

Ellei ihminen ole vapaa tekemisensä keskellä, hän on vangittu.
Ja millaista on vangitun vapaus. Sitä ei ole.

Sitäkö nyt haluan, etsiä tulevan ihanaa unelmaa.
Elää vangitun vapautta,
ihanan sopusoinnun kaipausta.

Ei käy, minä sanon.
En itseäni vangiksi myy.
En anna kehoani väärään paikkaan.
En edes oikeaan aikaan.

Itseäni rakastan ja sille vain hyvää etsin,
että se levossa elää saisi,
sydämen ja sisäisen levossa vaikka työtä olisikin.

Lepo ja elämän harmonia, tasapaino, on säilytettävä kaikessa,
muuten ei keho kestä.
Ja jos ei keho kestä,
saa alvariinsa kyynelkasvoja pestä.

Siis, etsin vielä mä paikkaani.
Odotan oikeaa aikaani.

Että todella tunnen, minä tässä oon.
Ja sukellan elämän sopusoinnun kainaloon.

Miss' kirjoittaa saan sanoja helliä.
Miss' aikaa on rakkaan sylissä kelliä.
Miss' latkia saan elon pehmeää velliä.

Tuntea elämän vapaus,
katsella maata ja taivasta.
Nauttia päivistä, öistä,
ja levollisista aamun töistä.

-harri

---

Sisäistä taistelua  -  Miksi epäilen ain

Vaikka niin yksinkertainen asia,
miksi luottamus puuttuu,

usko ja toivo elämään,
kun kaikki muuttuu.

Mikä siinä on , että minä epäilen ain,
vaikka kaikki niin selvää,
uusi tapa elää vain.

-runoilijan tuoksu

---

Sisäistä taistelua  -  Miljoona vai vapaus

Nämäkö mun edessäin vaihtoehtoja on.
Miksi olen onneton.

Kuka nyt ei miljoonaa haluaisi.
Nauttia päivistä rikkaista.
Elää kuin huoletonna vain, nauttia vapaista.

Vaan onko se niin.
Millainen matka on miljoonaan.
Millainen on matka miljoonan vapauteen.

Olenko vapaa matkallani.
Olenko varmasti vapaa saavutettuani.
Kuka sen sanoo.

Entä jos minulla jo on vapaus ilman miljoonaa.
Mihin sitä sitten tarvitsen.
Jos miljoonan jälkeen saavutan vapauden, joka minulla jo tänään on,
onko vaivainen matkani tarpeeton.

En tiedä, en ymmärrä.

Tyhjänkö tähden taistelisin,
yöt, päivät, hermoilisin.

Ehkä aikanaan saavuttaisin,
vapauden uudelleen tavoittaisin.

Vai tavoittaisinko enää.
Olisinko onnellinen myytyäni itseni mokoman orjaksi.
Suostuttuani sen kahleeseen ja ainaiseen ajatukseen,
mitä se vaatisi,
miten se päiväni ja aikani söisi.

Oisinko onnellinen silloin.
Oisinko onnellinen matkalla illoin.
Nukkuisinko kepeästi yöni.
Jaksaisinko tehdä kaiken työni.

Tänään minulla on vapaus.
Miten kauniilta se näyttääkään, kun sitä nyt uudelleen katselen.
Hetkeksi kuin sivuun sysättynä, kurkotettuani muuallen.

On se kaunis ja ihana,
niin suloinen ja tuoksuva.

Senkö nyt vaihtaisin miljoonan tiehen.
Mihin siinä itseni lie vienen.

Kuka sen sanoo, tuleeko vapaus vaivan päästä.
Tuleeko lepo ja rauha.
Nautinko elämän joka säästä.
Löytyykö onnen kauha.

Voi vapaus, voi ilo, elämän luovuus.
Siinä on maallinen nuoruus.

Elää ja katsoa taivasta, kuuta.
Maistaa silmin kirkkain rakkaan suuta.

Tuntea oikeasti vetoa kauniiseen.
Suostua elämään rikkaaseen.

-harri

---

Aamukahvin voimalla uuteen

Kuinka totta se onkaan, tulevaisuus rakennetaan tämän päivän teoilla ja päätöksillä.

Kyllä tulevaisuutta tulevaisuudessakin rakennetaan, vaan jokainen päätös ja teko tänään, muuttaa sitä tulevaa, jossa ne tulevan päätökset tehdään. Niiden pohjaa ja suuntaa.

Ilman tämän päivän päätöksiä ja tekoja eivät tule eteen ne tulevan uudet asiat.

Kunpa jotenkin aina muistaisi, miten tärkeä onkaan tämä nykyhetki. Tämä henkäys tänään, joka voi kaiken toisenlaiseksi muuttaa.

Tänään voi kaikki muuttua, ja jo huomenna on edessä ihan uusi tie, joka ilman tämän päivän päätöstä ei olisi koskaan alkanut ja eteen avautunut.

Siis, kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi elämässä nousee juuri tämä elettävä hetki. Tämä kuin ohikiitävä ajatus ja päivä, kun kaikki mahdollisuudet tulevaisuudelle ovat käsillä tässä ja nyt. Nyt. Ja se asia, teko, ajatus, jonka seuraavaksi toteutat, voi olla yksi elämäsi tärkein ja suurin. Siitä voi käynnistyä vaikka kokonaan uusi elämä.

Ajattele, vain yksi ajatus päässäsi, yksi päätetty teko tehdä… ja kaikki voi olla toisin sen jälkeen. Voit olla vaikka huomisen voittaja… tai häviäjä, kuka sen tietää. Vaan muutos kuitenkin eteen tuli yhdestä päätöksestä - tänään tehdystä - ja teosta se päätös toteuttaa.

On tämä elämä ihmeellistä.
Yksi pieni päätös voi tehdä elämästäsi seikkailun,
jolla ei ole kuin mitään rajaa.

Jossa ilo ja onni sinua takaa ajaa,
sinut yhtäkkiä saavuttaa.

Ethän vain itse ole esteenä tulevaisuudellesi.

-harri

---

Väsymätön ajatus

Ajatukset ihmistä pyörittää,
elämässä muualla hyörittää.

Vaikka ois hän läsnä jossain,
voi silti olla kaukana katseessaan.

Vaikka kuuntelis sanoja toisen,
vain omat sanat matkassaan.

Ajatukset,
tulevan kuvat,
menneitten kiemurat,
olevan velvollisuudet ja teot,
ne kaikki on ihmisen leipää,
joka hetkistä kulutusta,
ajatusten ahkeruutta.

Oi ajatus, oi ajatus,
mistä sinä voimasi saat.
Vaikka en tahtoisi, sinä rataasi matkaat.

Toimit koko ajan, kuljet ja vertaat.
Pohdit suunnittelet,
muistelet, jotain seuraat.

Kuin loppumaton on sun menosi huima.

Kuinka monta ajatusta ehditkään päivässä käydä.
Kuinka monta asiaa puntaroida, päättää.
Kuinka monta asiaa tekemättä jättää.

Nukutko lie yölläkään, kun minä silmäni ummistan
ja kaikesta hetkellisen levon saan.
Sinä et taida väsyä ollenkaan.

Jatkatko matkaasi tähtien taa.
Ajatushan kaiken voi saavuttaa.

Jatkatko tietäsi viel' tuonenkin taa,
missä iankaikkisuuden ajaton maa.

-harri

---

Voi tätä elämän murrosta

Kun aamulla herään, ne katsovat minua silmiin ja kuiskaavat hiljaisesti korviin:
"Kirjoita minut, kirjoita minut…
Etkö ehdi enää meihin."

Voi, minulla on niin kiire mennä.
Pikaisesti kahvit ja sitten taas matkaan.

Te katsotte minua anoen,
silmin hellin, kuin muistellen menneitä päiviä:
"Kirjoita meidät…".

No, minä yritän…, vaan on jo vähän kiire.

"Edes minut", huokaa yksi.

No hyvä on. Kirjoitan sinut… nopsaan.
Mutta, illalla hei. Illalla kirjoitan teidät muut,
minä lupaan… yritän… ehkä jaksan…
Tai päivällä jossain… jossain välissä.

Minä kiireisesti lähdin.
Te viimeiseen asti minua seurasitte.
Katseemme vielä oven raosta toisensa kohtasivat.
Te kotiin jäitte… minua ikävöimään.

No, onhan minulla vihko matkassa,
jos jokin väli päivällä jäisi,
jokin odotus jossain pysäkillä,
tai matkalla ratikassa,
tai vaikka kävellessä,
ehkä vessassa kiireesti.
Missä vain.

En minä teitä unohda, rakkaat ystäväni.
Silmäni teitä katsovat,
mieleni teissä liikkuu.

Kuulen kyllä kaiken, kiireenkin keskellä.
Pysähdynkin vuoksenne.

Vaan puhukaa nyt vähän kovemmin,
voi olla että hiljainen kuiskauksenne ei enää kuulu.
Nyt on jo vähän kiire…

-harri

---

Uuden alun väsynyt mieli

Voi kuinka uuden alun ajatukset mielen valtaavat.
Eivät anna ajatella kuin mitään muuta.

Uni hetkellisen levon antaa,
se mielelle unohduksen kantaa.

Vaan jo herätessä kaikki keskeneräiset,
kaikki kysymykset,
kaikki pelot ja epävarmuudet,
päälle syöksevät.

Aivan kuin olisivat siinä vuoteen vierellä väijyneet,
milloin se ajatusten pyörittäjä silmänsä avaa.
Silloin mieli jo heti taas kaikissa keskeneräisissä ravaa.

On tämä raskasta,
on tämä kuluttavaa.

Vaikka rakkaan viereltä aamulla herää,
toivoisi hellää hetkeä,

niin aivot jo kaiken veren kerää,
ei suloista lemmen retkeä.

Miten ajatukset, miten stressi,
miten elämän epävarmuus,
miten kaikki avoimet kysymykset,
tietämättömyys,

miten ne kaikki niin elämää ohjaa,
syö onnelta ja ilolta pohjaa.

Ei anna elämästä nauttia, ei lemmestä nauraa,
silmät katseettomat kaukaiset, suu ei saa huolista rauhaa.

Tällaistako on ihmisellä elämän muutos,
vaihtaa elämästä toiseen,

taakse jää entisen surkeus,
edessä häivähdys suurenmoiseen.

-harri

---

Päätöksenteon viisautta

Onko minun vielä tämäkin mietittävä,
kuin päätettävä lopullisesti, mitä tietä kulkea tahdon.

Valittavana on toinenkin tie,
se vaatimaton ja jo tuttu.

Ja se toinen, joka on vielä tuntematon,
vaan ihan eri juttu.

Kuin päätös vielä tehtävä,
jotta varma oisin siitä, mitä tietä kulkemaan lähden.
Ja minkä tähden.

Että kuin kirjoihin jossain merkittäisiin:
"Tämä valitsi nyt näin."
Ja sitten vasta kaikki alkaa kulkea oikein päin.

Siis, päätös ennen tekoja,
vaikk' päätös jo olikin.

Vaan se oli vasta kuin mielen päätös,
tahdon päätös.

"Maailman päätös", (kehon päätös toimia)
sen vanhasta tavasta eritä ja uuteen tarttua tosissaan,
se vielä tekemättä on,
vaikka uutta jo kurkittukin vakavissaan.

Nyt siis näen, mitä edessä olisi.
Nyt tiedän, mitä se uusi tie tullessaan tuo,
tämä alku joka jo edessäni näkyy,
jonka päällä jo kuin tukevasti seison.

Vaan kuitenkin,
onhan tässä vielä vanhakin alla vaihtoehtona kysymässä:
"minä vaiko tuo uusi, jonka jo nyt näet ja tunnet".

Nyt valitset vielä kerran kuin kahden tutun tien kesken,
kumpi on sinun,
kumpi on sinun valintasi,
kumpi on sinun omasi,
kumpi on sinun tiesi.

Sitten vasta se käyntiin lähtee
sen mukaan kumman valinnan teet.

Tyydytkö vanhaan vaatimattomaan,
sillä onhan sekin mahdollinen sellaisenaan.

Vaiko tämä uusi, ihan uusi tuttavuus,
jossa jo näit mielesi palon sitä tarkatessasi ja ihaillessasi,
eikä sen päätä edes näy.

Sen toisen näkyy - se vaatimaton.
Tämä toinen - on ihan toinen.

-harri

---

Taistelua elämän muutoksessa

Matkalla aattelin, kun itseäni uuteen elämään saattelin,
miten viime viikolla uusia ideoita uhkuin,
miten kaikki niin kauniilta näytti,
uudet unelmat,
uudet teot ja tavoitteet,
koko elämä kuin uusiksi.

Ja kaikkeen uskoin…,
eikun tekemään vaan!

Ja kuitenkin, kun tänä aamuna heräsin,
minun tuli kaikki taas uudelleen itselleni vakuuttaa.

Vahvistaa itseäni ja uskoani siitä,
että kaikki ne muutaman päivän takaiset utuiset tulevan kuvat,
ne punaposkihehkuiset suunnitelmat,
ne kaikki riemulliset löytämisen hetket,
ne kuin viisaat ja uskoa vakuuttavat sanat,
ovat edelleen totta.

Että se kaikki minkä jo silmieni edessä näin toteutuneena,
missä jo täyttä vauhtia olin menossa,
on edelleen totta.

Tänäänkin, kun kaikkeen pitää oikein tosissaan ryhtyä,
alkaa muuttaa sanoja, kuvia ja palluroita todelliseksi elämäksi.

Tehdä jotain sen eteen, että ne vallattomat ja ihanat suunnitelmat,
joihin jo niin sieluni syvyyksiä myöten upposin,
tulisivat toteen näytetyiksi,
todeksi saatetuiksi,
eletyiksi.

Itsellekin näytettävä,
että ne eivät olleet humpuukia,
vaan tulevan kuvaa mun edessäni olevasta.

Kuin salaista ennakkotietoa,
jota hetken mökkini hiljaisuudessa sain tarkata ja kurkkia.
Kuin elää jo todeksi sen, mikä edessä on.
Johon niin silloin uskoin.

Niin, miksi tänään, uutena aamuna,
viikon ensimmäisenä päivänä,
kun kelloja siirrettiin eteenpäin se tunti,
ja kaikki kuin vieraassa ajassa kulkee - tuntia ennen,

niin, miksi minun on taas vakuutettava itselleni:
Se on totta!
On se hyvä suunnitelma,
On se oikea tie.
On se hyvä ja elämään kantava.
Sinulle kaiken antava.
On se se hyvä tie!

Miksi en voi uskoa siihen koko aikaa.
Miksi taas uuden aamun alussa epäilen.

Miksi pelkään, että uskoni onkin turhaa.
Miksi silti epäilen, vaikka juuri eilen vielä niin uskoin,
kun sitä toiselle vierelläni kuvasin.
Miksi kuitenkin epäilen.

Vaan tällainenko lie ihmisen osa aina uuden alussa.
Uskoo, ja ei usko.
Luottaa, ja ei luota.
On toivoa ja menoa täynnä,
ja kun herää taas uuteen aamuun, on ihan toivoton.

Onko minun joka päivä taisteltava itseni uskoon,
epäuskon ja toivottomuuden läpi uuteen toivoon,
ja uskoa, että tämä on sittenkin ihan oikein, hyvä, ja totta.

Joka aamuko.
Ihan jokainenko aamu.

-harri

---

Rakas, onhan se myönnettävä, taisteltava on mun vielä,
itseäni ja ajatuksiani vastaan.
Itsekö lie itselleni se suurin vastus aina. Tänäänkin lauantaina.

Vaan, kirjoittanut olen asiasta paljon.
Vahvistusta, viisautta,
ymmärtämätöntä ymmärrystä.
Jostain kuin kaukaa tullutta oivallusta ja opetusta.

Kirjoittanut paljon, ja kaikki vain kannustaa.
Kuten tämäkin tässä alla, joka uuteen elämään ohjaa tarttumaan...

Oi elämä, sinä yllätyksekäs

Minä niin epäilin kaikkea.
En uskonut sinun mahdollisuuksiisi onnea tuoda.
Että saisin vielä iloissani mettä juoda.

Vaan en tuntenut sinua, sinun voimaasi lain.
Kun yht'äkkiä sinun kauttasi vastauksen sain.

Sinä ohjasit oudosti,
puit vastauksesi kauniisti,
veit hetkeni viisaasti,
kuljit rinnalla tyynesti.

Näytit, siinä on sun paikkasi.
Siinä on sun työsi, sun tehtäväsi.
Siinä on sun apusi armas.
Jos vaikka matka tänne oli vähän karvas.

Et itse osannut asiaasi ratkoa.
Et löytänyt tietä eteesi.
Olit jo hukkua kyynelveteesi.

Vaan, katsohan,
et itse tätä löytänyt ois,
ellen minä, elämä, auttanut ois.

Olit jo valmis, kuin heittämään kaiken pois.
Usko ja toivokin jo mennyt pois.

Katsohan, elämän yllättävä voima,
sen aika, sen tapa toimia,
sen taito kutoa kuin kauniita loimia.

Miten kaikki se eteen tuo,
ihmiset, elämän asiat,
ratkaisut vaikeat.

Miten kaikki ne kuin yllättäen edessäsi on.
Ja juuri sitä ennen niin surit,
olit sydämesi pohjasta onneton.

Vaan kun elämä voimansa näytti,
täytti kuin lupauksensa paremmasta,
tahtonsa hyvän eteen nosti,
murheille ilolla kosti,

niin, nyt on sun eessäsi iloinen tie,
kuka ikinä voi aavistaa, minne se sinua taas vie.

-harri

---

17.03.2006

Vapaus  -  mieli levossa.

-

Oletko vapaa, ihminen

Oletko vapaa, ihminen.
Onko mielesi levossa.

Jos vaikka missä kulkisit,
ilot, surut, syliisi sulkisit,

jos mielesi on siinä vapaa,
jos tyyni, rauhallinen,
jos levossa, onnellinen,

silloin olet vapaa.

Jos mielesi järkkyy, ei lepoa anna,
on levoton, ilosta, onnesta,
murheesta tai pelosta,

silloin on huoli sijaan tullut,
mielelle vankila rakentunut,

vapaus mennyt.

-harri

---

16.03.2006
Unelman tie

Jos odotan jotain asiaa, mistä tiedän että se tulee. Mistä tiedän, että toteutuu elämässäni sellaisena kuin kuvittelen tai mielessäni toteutuneena näen.

Mistä tiedän, onko näky oikea, vaiko vain kuvitelma, oman mielikuvitukseni ja toiveitteni tuote.

Mistä tiedän luottaa siihen mitä jostain ymmärrän. Vain ymmärrän, ymmärtämättä miten ja miksi niin ymmärrän.

Onhan ihmisellä toiveita ja unelmia. Vaan eikö juuri niiden kautta tule myös se toteutuminen. Ilman unelmaa, ilman toteutumisen toivetta, ei ole toteutumaakaan. Silloinhan ihminen on vain kuin paikallaan, hiljaa mitään ajattelematta, mihinkään sen enempää pyrkimättä.

Kun unelma, jokin halu johonkin, mielen täyttää, silloin se jo myös näyttää tien, miten unelmaan edetään. Miten toive toteutetaan. Miten hullukin tavoite saavutetaan.

Vaan eipä se näytäkään sitä, miten pitkä se tie on. Miten kaukana on unelman näkyviin tulo - jos sitä nyt yleensä on ollenkaan. Onneksi niin monesti on. Eikä se näytä sitäkään, mitä kaikkia vastuksia sen tien kulkemisessa on. Mitä kaikkea on opittava, mitä kaikkea kasvettava. Miten paljon sen puolesta on pelättävä. Mistä kaikesta ehkä luovuttava. Miten sen puolesta on kuin kuoltava ja maailmasta kadottava.

Ei se näytä sen tien tuomioitakaan,
ei vähäistä huomiotakaan,
kun toiset vain ohi kulkevat
ja unelmaintoiselta silmät ja korvat sulkevat.

Yksin saa näkijä tietänsä käydä.
Uskoa jos uskoo.
Toivoa jos toivoa on.
Nähdä kuva edessään, jos sattuu sellainen hetki ja päivä.

Voi niitä sumuisia ja sateisia, huonostinäkyviä päiviä,
kun kaikki edestä katoaa,
kuva silmistä ja mielestä häviää.
Usko ja toivo ajatuksista.
Ilo ja riemu elämästä.

Kun murhe ja epätoivo ihmisen täyttää.
Näyttää: olet hullu kun tuollaiseen uskot.
Miksi ikinä tiellesi lähdit, senkin ajattelematon ja hyväuskoinen hölmö.
Mikä minun päähäni tämän mielettömän ajatuksen laski.
Uskoinkin sen vielä.

Voi minua onnetonta. Voi minua tyhmää.
Voi minun älyäni.
Mikä sen niin sumensi, että minut tähän hullutukseen yksin jätti.

Niin, tuota tietä ei unelma kerro.
Ei näky ihana mi eessä siintelee.
Mikä toivoa antaa päivästä paremmasta,
sydämen halusta ja sen toteutumisesta.
Sielun lennosta johonkin uuteen,
omaan ihanaan tulevaisuuteen.
Tai vaikka ihmiskunnan päivään uuteen.

Tässä siis keskenään taistelevat minun sisälläni tuo ihana unelma, tuo näky kirkas ja elävä, tuo ihana tulevaisuus unelmani parissa, ja elämän arki ja kova koulu, unelmani raskas tie, tämä taistelun välillä helvetillinen tie, kun unelman tähden minut matkalla kuin kaikesta riisutaan. Kun sisintäni niin poltetaan, ruumistani niin kuritetaan, että en kuin selväpäiseltä enää näytä.

Yksinäiset taistelujen hetket, itkuiset illat ja yöt, päivien raskaat työt, onnensa etsijää raastavat, sanovat: "Hullu, miksi lähdit. Olisit pysynyt omissasi, siinä missä olit ja osasit. Miksi lähdit vieraille vesille. Oma vikasi. Oma tyhmyytesi".

Niin, en kiellä tuotakaan syytöstä. Oma valinta. Vai oliko kuitenkaan.

Kuinka kirkkaana kaiken edessäni lähtiessä näin.
Miten kauniina se kimmelsi.
Millaisen kuvan siitä sain.
Miten lähtemättömästi se mieleeni piirtyi.
Miten se arkeeni niin vakavasti siirtyi,
että tartuin kuin työhön konsanaan.
Uskossa aloin sitä kohti matkaamaan.
Ainoina eväinä vain se kuva ja siihen liittyvä toivo.

Usko on niin häilyvä kumppani, että sitä ei kannata mainita. Sen velipuoli, epäusko, on rinnalle ylen aikaa pyrkimässä. Vähän väliä jostain siihen putkahtaa kuin puun takaa matkalaisen voimia syömään. Järkevillä ajatuksillaan väsynyttä maahan lyömään.

Vaan toivo, se on uskollinen. Se ei helpolla jätä, jos vaikka sekin kuin unta välillä tarvitsee. Silloin on poissa sekin, hetken päästä taas herätäkseen.

Älä nuku niin pitkään,
en kestä niitä toivottomia yksinäisiä hetkiä
ja epäuskon viisaita ajatusretkiä!

Vaan tuolla edessä, jo ennen taivaanrantaa, häämöttää se kuva, jonka matkalle lähteissä näin. Siellä se on. Tänään sen taas näen. On kirkas päivä. Ilo, usko ja toivo rinnallani käyvät, kun silmin kirkkain sitä kohti kuljen.

Se minua kuin kutsuvasti katsoo. Jotenkin haikein silmin matkaa raahustavaa seuraa ja sanoo hiljaisella, vaan niin lempeällä, jotenkin uskonpyytävällä äänellään:

"Tule.
Jaksa vielä hetki.
En ole kadonnut minnekään.
Täällä olen ollut koko ajan ja sinua odottanut.

Itse vain välillä katoat, tieltäsi sivuun kierähdät.
Omat kyyneleesi silmäsi sumentavat.
Oman uskosi vähäisyys,
oman toivosi hiljainen ääni,
oman kehosi riittämättömyys rasituksien keskellä.
Oma itsesi itsesi tiellä.

Vaan katso tänne. Tule taas tämä päivä.
Näetkö, huomaatko,
kuvani on kirkkaampi kuin silloin,
kun sen viimeksi näit.
Olen siis lähempänä.

Tule.
Ole vain rohkea.
Olen sinun unelmasi.
Olen sinun toivosi paremmasta.
Olen sinun uusi elämäsi.

Jaksa vielä hetki ja olen sinun kokonaan.
Juuri sellaisena kuin minut lähtöhetkellä näit.
Sellaisena kuin minut mieleesi piirsit.

Juuri sellaisena kuin olin silloin, kun tiellesi lähdit ja päätit:
"Tuo on minun.
Tuo on minun unelmani.
Tuossa on minun tahtoni tuleviin päiviin."

Olen se sama tänään, vaan kuten näet, jo paljon kirkkaampi ja selkeämpi.
Siis lähempänä.

Tule, minä odotan sinua.
Minäkin kaipaan sinua samoin kuin sinä kaipaat minua.
Enemmänkin, uskotko sen.

Tule, minä odotan sinua. 
Sidon kaikki haavasi ja voitelen raskautetun mielesi kun olet perillä.

Suljen sinut syliini ja sanon sinulle:
"Tulithan sinä viimein.
Odotin sinua koko ajan, enkä hetkeksikään katsettani sinusta pois siirtänyt.
Kannustin minkä osasin ja pystyin, vaan kuulit minua niin harvoin.
Olit niin matkastasi masentunut, että korvasi sulkeutuivat ja silmäsi sammuivat.

Vaan aina aamulla olit herkimmilläsi.
Silloin minut usein näit ja jaksoit taa lähteä päiväsi matkalle.
Aivan niin kuin tänäänkin,
tässä aamuhetkessä, aamun ensi ajatuksessa,
taistelujen illan ja unennäköyön jälkeen."

-harri

---