Kotka on komea.
Ei hällä maallista turvaa.

Pilvissä liitää.
Illoin pehmoisin askelin tansseissa kurvaa.

Turvansa jossain muualla lie,
usko suuri johonkin muuhun.

Toivoo ett' ois tää oikea tie,
eikä lento veis surman suuhun.

-

Aamulla päivänkotka korkeuksiin liitää,
katseensa kaukaisuuteen tunkee.

Sieltä näkee menneen, tulevan,
kaikki edessään kuin nauhana kulkee.

Jokainen hetki kuin siemen on tulevaan,
niitä poimii ja sylisään hautoo.

Lempeydellä rakentaa tulevan turvaa,
siemen itää, salaisuuksiaan aukoo.

Elämää sisältävät siementen salat,
jos jollekin aukee,
onnea vuotavat suloiset hanat.

Tähän päivänkotka taas tänään tarttuu.

Rinnalleen annetulta ymmärrystä toivoo.
Hänen lempeää syliään omaansa varttuu.

-

Päivänkotka tehtävänsä, osansa,
yllättäen mieleensä piirsi.
Tulevaisuuden kuvan eteensä siirsi.

Hänellä virka on siemeniä poimia.
Elämällään kerätä ja yhdistää kuin loimia.

Sydämiin matkalle maailmaan,
sinne kasvamaan ja apua antamaan.

Muille eteensä tarkoitetut on,
vaikk'ei omaan kasvuunkaan voimaton.

Sanojen siemenet voimansa saavat,
taivaitten taivaista, joss' valtaisat haavat.

Sieltä vuotavat herkät tiedot,
ihmisten ravinnoks' kuin virtaavat laavat.

Heissä kasvavat,
sisälleen synnyttävät uudet puutarhat.
Poistuvat monet elämän harhat.

Kukkien ihana kasvu ympäristöön kuvautuu.
Kauneus ja tuoksu
kuuleviin sydämiin sulautuu.

Sanat aikanaan elämään kantaa.
Kiertävät maata suurta,
ja ain' ihanaa taivaan rantaa.

-

Päivänkotka miettii sanoja noita,
eteensä piirtyneitä suuria visioita.

Mitä kerron, mistä tiedän.

Sanat mi tärkeitä, joit' toisille viedä.

-harri