17.03.2007
Ääni takaa tähtien

Sinun äänesi kuin takaa tähtien,
minut lähtösi jälkeen tavoitti.

Viime päivinään ennen lähtöä,
sen heikko ja hento kirjoitti.

Kuulla sanat kaukaiset koskettavat,
rinnalla vieläkin kulkevat,

raapaisee syvältä sisältä,
vaikka tuntuukin niin hyvältä.

Sanojasi matkaan laitoit meille löytymään,
sattumalta eteemme,

niitä kyynelsilmin tavaamme,
jotain elämäsi päätöksestä ymmärrämme.

Kuinka ihana mieli,
kuinka paljon ehdit ajatella meitä,
tänne jääviä pikku enkeleitä.

Kuinka paljon sanoja ehdit matkaan laittaa,
ennen kuin elo alkoi sinun matkaasi taittaa.

Olet nyt poissa, äänesi vielä kuulen,
lapsesi suussa sama kaiku, ma luulen.

Vaan kuulla sanasi nuo lähtöhetkellä kirjatut,
ajatuksesi lempeät rakastavat:

"Sytytä kynttilä, sinua suojaan jos elo painaa",
ne meitä kaikkia lohduttavat.

Katso, rakas ystäväni, minun kynttiläni palaa,
…elo mua painaa,

elämä ei ole täydellistä, tärkeitä viel' puuttuu,
unelmat ei anna rauhaa.

-harri

--- 

30.01.2007
Vain 24 tuntia

On tämä ihmisen elo merkillistä,
eilen teit matkaa tuntemattomaan,
kaiken sovimme ja hyvästitkin heitimme,
pelkäsimme,
johonkin suurempaan vain turvasimme,
sinut Hänen käsiinsä jätimme,
…sinua ja toisiamme itkimme,

ja jo tänään, 24 tuntia myöhemmin
me jo taas nauramme,
asioita ja elämää jatkamme kuin ei mitään ois ollutkaan,

vaikka olikin:
itkut ja kyyneleet,
jäähyväiset raskaat ja raastavat,
matkat kiireiset, pillit piippaavat,
koneet, veitset, porat,
kädet lääkärien niin taidoista somat,
kriittiset hetket, pakkoelvytykset…

…ja taas sinä olet siinä,
koneen ääressä kanssani puhumassa,
maailmaa rakastamassa,
elämää eteenpäin uusin silmin katsomassa.

On tämä ihmeellistä, tämä ihmisen elämä,
eilen se sinua pillit vinkuen vei,
tänään taas riemulaulu niin heleästi soi.

Ja tämä kaikki kahteenkymmeneen neljään tuntiin,
ajatella, …24 tuntia vain,
ja jo kuin tuomittu, elämän ja terveyden takaisin sai.

-harri

---

30.01.2007
En näe sinua nyt

On aamu varhainen. Sinä nukut nyt, en näe sinua.

Kallossasi reikä, josta ihminen sisään viisautensa vie,
taitonsa, osaamisensa, oppinsa kaikki.

Onko elämäsi nyt käsissä ihmisten,
ihmisviisauksien kasvun ja kehityksen,
…siltä näyttää.

Vaan onko takana käsi suurempi,
käsi viel' taitavampi,
joka sanansa on välittänyt ihmiselle,
taitonsa kartuttanut antautuvalle.

Minäkin oisin kuollut jo kahdesti… ja lapsettomasti,
ellei ois tietoa ja taitoa ollut,
ellei lääketiede ja viisaus kasvanut.

Samoin sinä nyt,
juuri nyt, kun leikkauspöydällä hiljaa lepäät kaikkeen valmistuneena,
rauhaisaan lähtöön,
tai paluuseen takas kärsimykseen.

Halusi lie kuitenkin suurempi on tänne takas,
kuin lähteä pois,
eihän ole tietoa, ei varmuutta, millaista elämä silloin ois.

Mikä tässä on, tässä ihmisen elämässä,
että sitä niin varjelee ja kaipaa,
vaikka se ylen aikaa meitä täällä tavalla ja toisella vain vaivaa.

En tiedä miten tässä käy,
tulos, tarkoitus, ei silmilleni vielä näy,
mutta sen minä tiedän - hyvin tässä kuitenkin käy.

-harri

---

29.01.2007
Lähtöhetkellä

Kuvaat minulle elämää jota en tunne,
kuvaat minulle tilannetta jota en käsitä,
kerrot hetkeä jota en ymmärrä,

...en ole kokenut,
en ole koskaan itse lähtenyt,
en viimeistä matkaa valmistanut,
en viimeisiä hyvästejä heittänyt,

...joskus leikilläni vain,
ja siitä leikistä palkkani sain,
sain kokea raskaita matkojain.

Sinä opetat minulle elämää,
sinä näytät minulle miten lähdetään,
sinä kerrot mitä hetkessä tunnetaan,
miten oikeasti pelätään,

...miten kaikki anteeksi annetaan,
miten sovitaan asiat,
miten anteeksi pyydetään,
miten tunnustetaan, miten rakastetaan,
miten arvot asetetaan,

mitä jäljelle jää kuin ei jää mitään,
mikä on päällimmäisenä, kun ei ole mitään,
kun toivo on vähissä,
kun usko on horjuva,
miten lähtö on lähellä,

miltä kuolema tuntuu jos sen aistia voi,
miten ajatella sen kynnyksellä, kun se sisälle kurkkii,
miten suhtautua ystävään sen edessä,
miten suhtautua ystävään uuteen, tuntemattomaan,
jonka syliin itsensä heittää,
antaa kaiken pois,
kuin elämä mennyt ois,
...ja kaikki näkyvä ois hetkessä pois.

Sinä kuvaat minulle elämää jota en tunne,
jota en käsittää saata,
en osaa todeksi uskoa,

minä olen niin pieni, vaikka kuvittelin olevani suuri,
olen niin pieni...niin pieni,

...jonkin suuren edessä niin pieni,
...en tiennytkään että olen näin pieni.

Anna minulle anteeksi...olen niin pieni vielä,
ihan liian pieni käsittämään mitään näin suurta,
jota sinä lähdet kohtaamaan,
valvottujen öittesi jälkeen,
itkujesi,
ikäviesi,
jäähyväistesi,
kaipaustesi,
kasvettujen pelkojesi jälkeen.

Hyvää matkaa ystäväni, me tapaamme taas.

-se pieni

---

29.01.2007
Kuljit rinnallani

Sinä autoit, loit uskoa tulevaan,
annoit kuvan kaikesta niin kauniin.

Kohdallasi sanani työtään tekivät,
levon kaikesta antoivat,
tähän päivään sinua valmistivat ja kantoivat.

Ole onnellinen, ei elämä ole tässä,
tämän on vain sen osa, tässä näkyvässä.

Teen ja toimin sun tahtosi mukaan,
sinut riveilleni ripotan,
salaisesti piilotan,

ja siipeisi suojaan pujahdan kuten tänäänkin,
minä elän viel' huomennakin,
niin kuin sinäkin... huomennakin.

-harri

---

Tsunamin pyörteissä

"Miksi oli minulla sellainen rauha", kysyy seassa pelännyt.

Minä kuolen, minä luulen.

Minä näen: Oon hädässä, olen mennyttä.

"On tulevaa",
se mieleen nousee jostain kaukaa,
vaikka läheltä luulen, omasta itsestä.

Ei omasta, ei läheltä, vaikka läheltä kuitenkin.

Ulottuvuudesta toisesta se rauha tulee.
Jostain sen saa hädän hetkellä, kun toivetta ei enää ole.

Nyt mietitään, mikä rauhan tään ihmiselle suo,
kun hädässä näkee päivänsä päättyvän.

Niin, lepo se on mikä päälle puetaan,
kuin tietoisuus siitä, minä enemmän olen, suurempi, iäisempi,
enemmän kuin kuvani peilistä vaan.

Se rauha selitetty on suuremmalla ulottuvuudella kuin ajallisella näkymällä.

Sinä olet enemmän, ihminen hyvä.

Mistä tulit, kuka sen tietää,
mihin menet, kuka sen ratkoo,

vaan tietoa on, tämä jatkuu vielä,
se kirjattu on ihmisen sisälle,
hän päivänsä tietää siellä.

Alitajussa on tieto, minä jatkan vaikk' päättyisi tää tähän.
Elämähän on vain pieni matka,
kestää kaikesta ihan vähän.

Enemmän on aikaa muualla kuin täällä,
maassa, maan päällä.

Aika on sielläkin,
vaan toisin on kaikki, sen ajallasi näät.

Ei kaikki, ei ollenkaan, sinulta tänne lähteissä jää,
siitä sinulle selviää matkasi pää.

Siks' on tää rauha tullessa, lähteissä,
se sisääsi on kirjattu, aavistus matkassa.

Vaikka salassa kulkee ja oppeja paljon,
tää jatkuu, siitä rauha on hetkissä kauhun.

Ei outoa, ei uutta, menneitä on paljon.

Rauha matkassa ja tulevaisuus uus',
joka siintää jo katseessa hädän päivän.

Vaik' ei hätää oikeasti olekaan, näet vain sen häivän.

-jonkun puolesta harri

--- 

Ei kaikki oo ihmisen kädessä

Nyt näytetty on taas jotain uutta,
ymmärrä poika elämää, ja sen arvoitusta suurta.

Ei kaikki oo ihmisen kädessä ollenkaan,
vaik' monesti niin luulee onnessaan.

Jos johonkin elämässä kosketaan,
jokin yllättäen pois otetaan,

silloin hän huomaa, minä pieni oon,
ja uskoo kuin kohtaloon.

En vaikuttaa voinut tapahtumien kulkuun,
kun aamulla heräsin, olin pudonnut kuin johonkin kuiluun.

-harri

---

Elämä kovaa on monin tavoin

Elämä kovaa on monin tavoin.
Riipii ja raapii, ottaa pois,
välillä kuin kaiken tarkoin pois kaapii.

Jättää kuin tyhjän päälle oman itsen varaan,
senkin varan viel' kovalla kädelle haraa.

Niin, ei elämä helpolla päästä,
välillä paljon antaa,
vaan vähin eri kaiken meiltä pois kantaa.

Ei anna pitää kaikkea mitä tahdon ja etsin,
välillä ei kuin mitään se säästä.

Olen onnellinen kuitenkin, vaikka kaikki on viety,
voimat koeteltu, uskokin johonkin näkymättömään.

Tyhjän päälle heittänyt turvattomuuteen, levottomuuteen,
tyhjyyteen, yksinäisyyteen.

Sitten taas itkujen jälkeen jostain kuin nurkan takaa viime hetkellä avuksi kiitää,
nostaa murheesta, nostaa tummasta laaksosta,

antaa onnen, antaa rakkauden, palauttaa terveyden ain' hetkiksi,
antaa mennä ja kiitää ilossa ja onnessa.

Antaa rakkaan rinnalle ja tunteet kuumat, tuntea elämän huumat.

Vaan kaikki kuin rajallista, katoavaa,
muistuttaa taas hetkin, miten onni on hajoavaa.

Elämään kasvattaa ilossa ja taas ilonkin jälkeen.
Pois purkaa kaiken kauniin ja kysyy: kestätkö viel' täänkin,
jos sinulta ilo pois otetaan  ja yksin jäätkin.

Voi tätä elämää, mitä sinä teet, mihin meitä viet,
omituiset on sun kasvattavat tiet.

Onneksi, minä huokaan, sinä katsot kuitenkin, ettei yli voimain käy missään sun ties,
vaik', olenhan sen nähnyt, pohjakosketuksia välillä otsa hies.

Kyynelet kirkkaat sun tielläsi on aina matkassa mulla,
tänäänkin,

vaan mitä sinä meinaat, Elämä,
kun ilon ja surun kyynelet toisiinsa sekoittuu,

mikä ihmeen suunnitelma sulla.

-harri

---