04.10.2008
Taistelun tie

Olen seurannut, uskonut, toivonut,
rinnallasi hetkin huokaillut,
miten onkaan prosessi raskas,
katkaista mennyt tie,
uskaltaa astua uuteen,
tietämättä, minne se vie.

Kuinka onkaan ihmisen luonne heikko,
ellei näe, ei usko,
vaikka sisällä ois millainen toivo hyvää ja oikeaan,
muutos rakentaisi uuteen tulevaan.

Kuinka roikkua tahtoo vanhoissa turvissa,
vaikka jo kadonneet kaikki tyynni,
ei turvaakaan, kuin luullen vain,
elämästä jo raskaan kuorman sai.

Nähdä, tämä toimi ei,
elämästä elämä onnen vei,
on ensi askel muutokseen,
elämän taisteluun suureen,

min tantereella kaikki monesti viel' punnitaan,
tuskaisesti huudetaan,
muutoksen suuntaa kiukutellaan,
yöt huonosti nukutaan.

Vaan, suunta kuin elon kohtalon,
vastaan taistelu toivoton,
elämä vie, jos tilaa sille annat,
eteensä kannat huolesi, toiveesi kaikki,
kasvaa rinnallesi kuin hiljainen kulkija,
pian on mennyt kulkusi katki.

Mikä laittoi liikkeelle muutoksen,
mikä mieltä jo muuttaa alkoi,
mikä halkoi välejä ihmisten,
mikä repi erilleen sydämestä sydämen?

Elämän muutos,
sen tahto ihmisessä kasvaa,
tuoda uutta rohkealle,
kasvattaa tietä korkealle.

Se tarttui kuin hetkeen otolliseen,
näki kellojen käyneen määräänsä päähän,
keksi kuin tyhjästä, turhasta, kimmokkeen,
asian ymmärryksen antoi väärän.

Siitä lähti muutoksen tie eteenpäin mennä,
kuin taistelu; voitto siellä, häviö täällä,
elo kuin liukkaalla, ohuella, jäällä.

Vaan, kantaa se, se muutoksen voima,
vaikka upottaa maa,
särkyy yllä taivas,
omien syytösten ryöpyt kuin syysmyrskyt,
toisen raivoavat merten tyrskyt,

siin' kantaa se ihmistä muutoksen tiellä,
aikansa taisteltuaan on perillä siellä,
miss' kajastaa uusi aamuinen koi,
auringon nousun jo nähdä voi.

Uuden päivän aukeavan,
elämän taistelijaa rakastavan,
tuovan eteen kaiken sen,
min tähden vaivaa näki,
sydämessään kiittää, kun matkalleen lähti.

Omassa voimassaanko tietä käi,
omassaanko kaiken menneen sylistä vei,
eei omassa, …muutoksessa,
sen voimassa kaikki kävi,
oman voiman loppuvan jo niin monesti näki.

Vaan, kun kajastaa uusi,
kajastaa myös uudet tiet,
mitkä piilossa myrskyin alla,
pelko, epätoivo, kaikkialla,

silloin näkee, ei elo loppunutkaan,
ei päättynyt vaikka jo pelkäsi,
hetkin muutoksen tien jo hylkäsi.

Asiat löytävät muotonsa,
kaikelle uudessakin paikkansa,
menneetkin ovat siellä, vaan toisin on tie,
vanhoja toiset tiet eteenpäin vie.

Taisteluiden jälkeen alkaa voittajan tie,
voittajan tie, min tähden kaikki se vaiva ja huuto ja parku,
elämälle nyt uusi alku.

-harri

--- 

Tässä koneen äärellä sinulle kirjeen naputin...

Minä muistin Sinut, ystäväin,
kun tätä tietäni yksinäistä kuljen,
menneitten muistoja syliini taas uudelleen suljen.

Kuljen kirjamme keralla menneitten teitä,
muistelen... meitä,
muistelen heitä, mit' taakseni jäi,
kun minulle käsky uudelle tielle käi.

Ei tää matka oo iloiten mennyt,
ei suruja puuttunut lain,
monenlaista asiaa on mun vaivanain,

vaan yksinäisyys ei tänään paina,
elämän epävarmuus vain,
...se syö mun voimiain.

Täss' muistojen kirjan äärellä,
täss' satojen runojen äärellä tänäänkin istun ja kirjoitan,
väliin itkeä tihrutan tätä tietäni kaitaa,
runoilijan tietäni, ...ja mieleni haikaa,

ett' tulis minusta jo vihdoin se mikä oon,
ihan oikea runoilija, joka lie piirretty mun kohtaloon,

vai, olenko lie sitä jo nyt, enkö vain huomaa,
selässäni kannan epävarmuuden raskasta kuormaa.

Kyll' se kirjakin täältä tulee, vaan paineen alla,
kuljen tänäänkin, mielellä hataralla,

taisteltava, taisteltava se valmiiksi on,
taisteltava, muistot ain uudelleen maisteltava,
ja samalla johonkin viel' suurempaan kasvettava,

vaan mikä se on, kun mitään ei näy,
täss' runoilijan ranka yksinäistä tietään käy.

-harri

--- 

Kuinka kulkivatkaan sanani jo aamulla varhain,
kuin unest' oisivat herättäneet mun,
näin edessäni ystävän raskautetun.

Kynnyksellä

Jo aamusta varhain sua ajattelin,
elämäsi tilaa ja tulevasi teitä,
haluatko lie, ett' sama kohtalo yhdistää meitä.

Haluatko kuulla minua, elämän kulkuria,
omalla tiellään kulkevaa,
menneet kaikki unohtavaa.

Haluaisit saada varmuuden jostain,
oisitko onnellinen, jos päätät näin ja lähdet,
loistavatko taivaallasi kirkkaana tähdet sua ohjaten
ja matkaasi kantaen,

tai jos jäät,
kolisevatko sisäiset jäät elossa, miss' tunteet on kuolleet,
molemmat kuin tyhjää nuolleet,
kaksi rinnakkain pystyyn kuolleet.

Toivot, että muuttuis' tilanne,
elää saisit rakkautta,
kokea taas elämän kauneutta,
herkkyyttä tunteiden väriseväin,
silmien säihkyväin.

Toivot, että muuttuisi nykyinen tapasi elää,
että rakkaus rinnalla toisen niin uudistuisi,
elämä turvallinen viel' uudelleen rakkaudeksi muuttuisi.

Rakkaudeksi, …niin,

vaan mitä se on,
se humahdusko ihastuksen,
se hulluksi tekevä kaunis tunne, miss' voimat kuin loppumattomat,
miss' pilvetön taivas ja aurinko vain,
ois joka päivä seuranain.

Sekin rakkaus aisoihinsa asettuu,
tai sitten tulee uusi,
jokin sisälläsi taas onnesta huusi:
"Uudelleen, uudelleen, tää sama tunne,
kaikki kaunis minulle."

Siinä lie vaihtoehdot selkeimmät,
vanha väsynyt elämä,
ja uusi, miss' rakkauden tunteilla osa tärkeä,

vaan voihan olla myös kolmas tie,
se joka yksinäisyyden kivikkoihin rämpimään vie,
tai muuten vain elämä muuttuu,
jokin yllätys elon kulkuun puuttuu,

alkaa vaikk' kasvattaa sinua uuden kautta,
koko elämälle suunta uus',
arvaamaton tulevaisuus.

Täss' kynnyksellä nyt katselet,
toisella puolella mennyt parkuva,
toisella uusi, jota katsot arkana.

Kuka sanoisi, että se uusi ois loistava valinta,
kuka vahvistaisi vanhaan,
ett' se ois kuitenkin oikeaan elämään kantava.

Kuka sanoisi, mene,
tai sanoisi, siihen jää,
kuka vois' asian puolestasi päättää?

Katsot minua, elämän kulkuria,
joka kohta hukannut kaiken,
kaiken entisen kadottanut,

joka elänyt uuden,
elon ihanan saavuttanut,
siinä onneen kasvanut,
väliin kuollut ja elämän julmuutta maistanut,
uuteen elämään valmistunut kaiken kautta,

vaan miten on,
…olisiko lie suositeltava tämä omani tie,
jokaisella kun tie omalla tavallaan vie.

Ei elämällä ole malleja, vaikka samoin kuin kulkisikin,
elämän tahto tulee toisin julki,
jäljestä päin sen vasta näki,
miten se todella kulki.

Ja vielä, jos sanon sanasen,
se pian ohjaa sinua,
jos vaikka uskot minua,
luulet minun tulevia näkevän,
sinua kuin päiviisi käskevän.

Minä tiedän, miten kova on tiedon sana,
sanoa: "Näin se menee, et sille mitään voi,
ota vain vastaan, minkä kohtalo soi".

Kuinka vaikea onkaan siitä ohi päästä ja nähdä,
toinenkin vaihtoehto olla vois,
se kun sanalla tietävällä otettiin edestäsi pois.

Jos lupaa hyvää, onko totta kans'.
Jos lupaa huonoa,
se jo edeltä sua masentaa.
Elämä elettävä ois pian otettu sinulta pois,
vaikka niin paljon nähtävää ennen päätöstä ois.

Tuntea sisällään elon varmuus,
punnita, katsoa,
laskea voimia, tulevaa arvata,
sen mukaan kynnyksellä asiat ratkoa.

Katso ees, katso taa,
tässä hetkessä kaikki kohtaa.

Ei kynnyksellä kauaa seistä voi,
ovesta käytävä eteenpäin, ei palata vanhaan voi,
vaan vaihtoehdon jo kolmannen tää kirjoitus eteen toi:

avautuu eteesi nyt kaksi tietä,
toinen on vanhaa, sitä mukanasi kanna ja vahvistu vain,
toinen on uuden,
toisenlaisen tulevaisuuden tie,
etkä pitkälle näe, minne se vie,

et kauas sitä toistakaan,
sitä, mikä nyt sydäntäsi rasittaa,
et sitäkään, miksi se muuttuu,
mitä kaikkea sillä on, ja mitä siltä puuttuu,

mutta sillä toisella kaikki kerralla muuttuu,
silläkin tiellä paljon puuttuu.

-harri

--- 

26.06.2006
Hukassa

"Näytit olevan jossain vaiheessa vähän hukassa",
sanoit minua katsottuasi.

Ai, sen huomaa.
Minusta on tuntunut siltä viime vuosina vähän väliä.

Välillä olen ollut hukassa huolieni ja murheitteni tähden.
Koko elämäni tähden.
Välillä rakkauteni, ihanien tunteitteni ja elämäni kuohujen tähden.

Hukassa milloin ilosta, milloin surusta.
Ja niiden välimaastossa kait hukassa ihan muuten vain.

En tiedä olenko tänään hukassa.
Luulen, että kukassa kuitenkin.
Kauniin kesän ja asioitteni hetkellisen levon keskellä
oikein kauniissa kukassa.

Onnellisuuskin on eräällä tavalla hukassa olemista.
Rakastuneena oleminen varsinkin.

Siis, jos hukassa olin, tai siltä näytin,
jotenkin kuitenkin tehtäväni täytin.

Keskittyminen vaikeaa kun elämä helpottaa,
kun tunteet herkät puristaa
- kun rakastaa.

-harri

---

22.05.2006
Eino Leino on ylösnoussut

"Eino Leino on ylösnoussut",
sinä sanoit runoni jälkeen.

"Tervetuloa takaisin maanpäälle mässäämään,
kunnes taas palaat takaisin sateenkaaren tuolle puolen",
sinä innoissasi jatkoit.

Oi kiitos, sä ystäväin, sanoistas'.

Vaan, kuka ottaa kantaakseen Leinon viitan,
ottaa kantaakseen myös taakan.

Ei helppo ole runoilijan tie,
ei sanat itsestään kulje.

Ei sanojen mahti laiskalle lankea,
ei runoilijan arvoa tyhjä syli sulje.

Ei Eino Leino ole takaisin tullut,
ei palannut matkaltaan, hiljaisuudestaan,

hän elää edelleen sanoissaan,
henkensä antimissaan,

teki itsestään kuin iäisen,
sanoissaan säilyvän.

Ei Eino ole mitään, ei Leinokaan,
vaan henki,
sanojen takainen voima,
jolle ihminen on vain renki.

Se on se, jos joku tässä jotakin on.

Jos henki on kauttani herännyt,
paikoin Leinoa muistuttaa,

ma toivon, ett' lähde ois sama,
ett' voima, joka kauniita sanoja suitsuttaa.

Ei ihminen ole mitään sanoissaan, ei teoissaan,
jotka muualta saanut on,
lahjaksi, taidosta itse osaton.

Annettu jaettavaksi,
iloa, viisautta, antavaksi.

Siksi, tärkeä ei ole Eino Leino,
ei kukaan ihminen herkkä,

vaan voima mi ihmistä kuljetti,
hän oli vain välittäjä pelkkä.

Sanat saa vastaanottaa herkkä ja hento,
nöyrä mieli, ihminen rento.

Ei kantaa jaksa, väsyy ja kuluu taakastaan,
itkee ja kipuaa lahjastaan.

Ajattelee omaa armastaan,
joka kantaa mieltä herkkää,
särkyvää lasia pelkkää.

Siin' on Leino ylösnoussut,
ken sanoihin raskaisiin tarttua taitaa,

elää ja kärsii onnessaan,
kulkee tietänsä kaitaa.

-pikku harri

---

10.04.2006
Opiskelijaystävää väsyttää

Ymmärrän hyvin.
Oikeastaan, ihan oikein hyvin.
Ei kait sen kummempi tilanne kuin minullakaan.

Uuden edessä väsyttää, pelottaa,
kaiken muun hetkeksi unohtaa.

Elämän muutos,
uskon horjuminen, tavoitteet niin kaukana.
Miettii jaksaako, kestääkö, onnistuuko,
tuleeko viel' kerran jotain,
toteutuuko unelma.

Ymmärrän hyvin. Ei vaikeata lain.
Itsekin valkean paketin, yhden unelman,
juuri postista hain.

-runoilijan tuoksu

---

27.02.2006
Vuoren kiivailija

…niin, vaan eipä se vuorikiipeilijäkään aina näe huippuaan minne on matkalla .
Uskossa vain etenee, että tuonne… tuonne, tuolla jossain se on - edessä, ylhäällä.
Vaivan takana aina.

Vaan matka kasvattaa,
taidollisuutta opettaa.
Näkee mistä on tullut.
Uskoo yhä enemmän mihin on menossa.

Välillä pilvet ja sumu kaiken edessä peittää,
vaan silti jatkaa matkaansa sillä tietää,
tämä suunta on oikein - ylöspäin.
Se siellä on, minun tavoitteeni, minun unelmani.

Minun elämäni juuri sillä hetkellä,
sillä hän ei ajattele mitään muuta kuin unelmansa saavuttamista,
matkansa rasitusta,
ja hulluutta - lähteä nyt koko hommaan.

Välillä uskoo, välillä ei usko.
Välillä päättää lopettaa siihen paikkaan.
Vaan juuri silloin pilvet väistyvät
ja hän näkee taas pidemmäs - usko ja into vahvistuvat.

Kohta on jo taas täysillä menossa,
mitään epäilemättä, mitään pelkäämättä.

Sellainen on vuorikiipeilijä - vuoren kiivailija.
Minkä tahansa unelman kiivailija.

-yhden hullutuksen kiivailija

---

27.02.2006
Ei utelusi ollut pahaksi

Ajatus on kaunis.
Älä sanojasi pahoittele. Eikä utelusi ollut pahaksi.

Vastaus sivullanikin esillä on,
kiivailijan tiellä, miss' mieli usein niin onneton.

Siellä kuvannut olen tään hullun tieni,
jossa olen koko ajan niin pieni.

Siellä kertonut olen, miten minut riisuttu on kaikesta.
Otettu pois turha, olen hetkin pelännyt ihan aidosti.

Vaan olen kasvanut sen kaiken kautta.
Oppinut näkemään ja ymmärtämään,
mikä tärkeätä, mikä turhaa elämässä,
mikä kasvattavaa tässä tiessä.

Ja vastaus lie,
mitä kovempi tie,
sen pienemmäksi se vie.
ja sitten vasta on edessä se oikea, lopullinen tie.

-harri

---

17.02.2006
Onko lottovoitto saada hyvä vaimo

No niin, sinä kysymyksissä Armoton. Aamulla heti herättyäni sinua jo ajattelin, kas kun ei ole mitään kuulunut. Ja kirjeesi jo koneessa odotti kun sen aukaisin. Kivaa...

Vastaan sinulle nyt näin.

Minua jo hymyilyttää mitä tästä tulee. Rungon tuossa kahvikupin äärellä salamana lyijykynällä jonkun vanhan kirjekuoren taustapuolelle hahmotin kuin valuvana virtana. Siirrän sen nyt tähän sinulle siistimmin luettavaksi.

Kysymyksesi olikin nyt lyhyempi vaan vastaus ei pikku rimpsulla onnistukaan. Asia on iso ja monisäikeinen, niin kuin aina kun rakkaudesta puhutaan - ja naisista etenkin.

Joten, kuulehan mun pääni ajatukset kysymyksiisi, "onko lottovoitto saada hyvä vaimo, minkälainen henkilö on hyvä vaimo, voiko tämän lottovoiton havaita vasta myöhemmin, kun sen on jo menettänyt?"

-

Kun tapaa uuden ihmisen, sanotaan nyt tässä tapauksessa naisen. Ei hänestä vielä tiedä onko lottovoitto, vaiko vain joku pikku palkinto. Vaiko lie tyhjä lippu.

Monesti voi joku näyttää suureltakin voitolta kun päällisin puolin katsoo, vaan se voitto piileekin siellä kuoren sisällä. Siellä se voitto on jos on, tai sitten ei ole.

Tämän takia se voitto onkin niin vaikea löytää ja saada, sitä kun ei päältä näe.

Voi nimittäin olla niinkin, että se mikä ei voitolta näyttänyt, voikin olla suuri voitto. Ja sen mitä kuin voittona sylissään riemakoi, ei voitoksi osoittautunutkaan.

Nainen voi vasta sylissäs' voitoksi kasvaa.
Se mikä heti voitolta näytti,
voi sylissäsi muuttua helvetiksi.

Tuossa on nuo voittomahdollisuudet tässä arvonnassa.

Voihan tietenkin voitolta näyttänyt kasvaa vielä suuremmaksi voitoksi.
Kaikki on mahdillista rakkaudessa.

Vaan ei yksin nainen ole se voitto, vaan mies myös.
Hän puolet numeroista muodostaa.
Vain nämä numerot yhdessä saattavat olla voittonumerosarja eli lottovoitto.

Katsos, toisen miehen lottovoitto voi olla helvetti toiselle miehelle. Samoin tietenkin naisilla, toisen surkea mies voi olla lottovoitto toiselle naiselle. Ja...ja...ja...

Oleellista lie se, että voittoa ei heti näe. Voitto voitoksi kasvaa tutustumisen ja elämän hetkien kautta. Tai helvetiksi. Eikä syy aina ole naisen, ei tietenkään. Onhan tää mieskin aika ihmeellinen epeli kaikkineen, menneineen, olevineen, sisäisineen. Niin kuin nainenkin.

Jotta nainen ois lottovoitto, on miehenkin oltava sitä hänelle.

Lottovoitto on siis yhteinen voitto. Yksin ei kukaan voi voittaa pääpalkintoa. Niitä yksin voitettuja voittoja on aikakauslehdet pullollaan. Ne valhevoitot kestävät vain pienen hetken.

Ja sitten…, kun se lottovoitto on käsissä, ja molemmat sen havaitsevat ja voitosta riemuitsevat, niin…., voi sitä kasvatuskoulua, mikä siitä alkaa.

Umpirakkaus koko elämän sekoittaa tunteineen:

Pelko toisen menettämisestä.
Kuin ainainen huoli, onhan hän minun vielä, onhan.
Rakastaakohan vielä minua, rakastaahan.
Missähän kulkee nyt, mitä mahtaakaan tehdä juuri nyt.

Minä niin kaipaan sinua.
Kaipasin heti aamulla, kaipasin illalla ja yöllä.
Viel' välilläkin, jos tuohon joku tyhjä rako jäi -
ai niin, päivällä tietysti myös.

Aivot kuin toisesta täyttyy ja silloin… poks.

Aivot täynnä, pää pyörällä, halkes, räjähti, toisen ihanuudesta. Elämän ihanuudesta kaikkineen.

Apua!
Missä minun oma elämäni on.
Missä minun mennyt ihana vapaus, kaikki oma kaunis…

Nii'i, sen sun lottovoittosi söi.

Hän on kuin kiristävä vyö.
Estää kuin elämästä omaa elämää.
Puristaa ruttuun kuin rusinan, vaikka kaikki on niin ihanaa, voi miten ihanaa.

Sitten eletään onnessa ja taistelussa tään ihanan lottovoiton kanssa.
Sitä kutsutaan elämäksi ja kasvuksi itseen ja elämään.

Sellainen on lottovoitto kun sen saa.
Samanlainen molemmille.
Ja tätä ihminen ain itselleen halajaa.

Kannattaako siis miettiä tarkkaan, jättääkö kupongin sisään vai ei.

Voi tulla vaikka voitto -
ikävä, itku ja parku.
Uuden kasvun alku,
ja vaik' ikuinen onni. ( = se LOTTOVOITTO)

-harri

Ps. vielä kuin nopsaan vastaus myös toiseen ja kolmanteen kysymykseesi, elleivät ne tuosta ylhäältä esiin korostuneet.

Millainen siis on hyvä vaimo… miehelleen sopiva, täydentävä, ja miestään kunnioittava ja häneen luottava. Ilman näitä ei tuo yllä oleva ihanuuden koulu onnistu ollenkaan. Niin ja tietenkin miestään rakastava, sehän on selvää. Ja hyvä ystävä elämän tiellä.

Ja että vasta jälkeen päin voi huomata… niin, ennen olen ollut vähän samaa mieltä, vaan nyt kun kirjoitan ja tarkemmin mietin, niin…, ei ne laulujen sanat taida ihan oikein kulkea, vaikka niin oikeilta näyttävätkin.

"Sen vasta jälkeen päin voi ymmärtää,
kuinka paljon menettää."
(Matti ja Teppo)

Niissä menetyksen hetkissä monet asiat ajatuksia sotkee. Ikävä ja pettymys, häpeäkin. Kaikki ikävät asiat unohtuvat ja hirmuinen kaipuu on niihin menneisiin hyviin hetkiin. Vain niihin. Huonot ja raskaat kuin katoavat jonnekin siinä eron ja ikävän tuskassa. Siis ihminen valehtelee itselleen. Ei tietenkään tahallaan, vaan jotenkin vain ikävän tunne unohtaa kaiken pahan.

Joten, jos meni, ei kyse ollut lottovoitosta ollenkaan.
Ehkä siinä menikin tuleva helvetti.
Hyvä kun meni.

-harri

Tässä taas sinulle hetken viisastelin, niin kuin olisin jokin parempikin asiantuntija tällä alalla. Vaikkakin… onhan tässä eletty tätä elämää. Nytkin ihana lottovoitto sylissä kaikilla lisukkeilla.

Pss. Ai niin vielä, uuden viisastelun alku lie se, että lottovoitto on vain tietyn suuruinen. Se kuluu kun eletään. Mitäs sitten kun lottovoitto on eletty ja syöty...

Mitä siihen itse vastaat.

---

12.02.2006
Kaukainen ystävä

Sinulla on kaukainen ystävä, jota ajatella tahdot.
Hän on kaukana,
minkäs sille mahdat.

Vaan ajatus ei matkoja tunne,
ei hellä mieli kilometrejä laske.

Tunteet on tässä.
Ajatus toisesta lämpiämässä.
Ihana, suloinen, sun elämääsi pyrkimässä.

Ei helliä ajatuksia paljon oo.
Ei vierelle pyrkiviä tosissaan,
jotka tahtois pitää sut omanaan.

Jos joku matkallas siihen jää.
Haluaa pitää sua oikeasti sylissään.
Tahtoo viipyä vierellä toisen.
Tarjoaa vaik' matkan suurenmoisen.

Niin mitä mietit, sä ystäväin,
jos elämä rinnalles toista tarjoo.
Poistaa yltäs ikävän varjoo.

Ota vastaan,
pidä hetki omanas, lahja se on.

Uusi ystävä, vaik' kaukaa - ihminen verraton.

-harri

---

11.02.2006
Täydellinen rakkaus

Hei upea ystäväni. Mihin joutuisin ilman sinua, ain' iloista ystävääni.

Nautin kirjeistäsi ja pähkinöistäsi.
Kuinka toivonkaan, että tää yhteytemme saisi jatkua pitkään.
Eikä sitä häiritsisi ulkoiset mitkään.

Vastaan sinulle ensin kuin kaiken yhteenvedoksi tällä lyhyellä runolla, jossa on mielestäni kaikki. Muu on sitten sen laventamista ja sisällön selvittämistä:

Miss' on luottamus kahden ihmisen,
siel' on rakkaus suloinen.

Näinkö yksinkertaista, kysyn itseltäni. Ehkä sinäkin itseltäsi. Niin, siinä lie ydin.

No, nyt heti jo joudun kiireesti sanan lisäämään, kun viisauteni ei vielä yllä sitä tunnistamaan. Sisältyykö luottamukseen myös kunnioitus. Minusta sisältyy. Se on sen yksi peruspilareista. Mutta, jotta tuo runo olisi varmuudella kattava, lisään sitä siis seuraavasti:

Miss' on luottamus kahden ihmisen,
siel' on rakkaus suloinen.

Miss' kunnioitus keskinäinen,
siel' on onni ikuinen.

No nyt se riittää minullekin tähän aamuhetkeen kun aloin sinulle vastata. Tuossa on kaikki, ja se vastaa kaikkiin kysymyksiisi.

Eilen illalla en vielä uskaltanut postiasi avata, sillä sinut tuntien, itsenikin, en olisi voinut sitä vain jättää hautumaan. Olisin hypännyt koko yön tätä kirjoittamassa ja miettinyt viisaita ja syviä lankoja tähän asiaan.

Nyt aamulla jo viideltä heräsin ja heti sinua ajattelin, ja tätä postiasi, joka oli minua odottamassa. Tässä nyt olen, kello vasta seitsemän. Ihana aamujumppa. Rakastan näitä hetkiä. Rakastan vastata sinulle sinun ihaniin kysymyksiin. Viisastun niistä aina itsekin, kun en koskaan tiedä, mitä tästä loppujen lopuksi tulee. Eivät nämä minulla valmiina ole, että kuin ne jostain vain ottaisin. Ne syntyvät tässä kirjoittaessa putken äärellä. Tai osin, kuten äsken, tuossa toisella pöydällä kahvikupin ja köyhien ritarien äärellä. ...minua hymyilyttää tuo sana, joksi itsenikin näinä päivinä tunnen, "köyhä ritari". Alankin käyttää sitä vaikka taiteilijanimenä.

No niin, jatketaan. Tiedän, ja sinua jo vähän tuntevana, et vielä tyydy tuohon pikkurunoon, vaikka siinä onkin kaiken ydin. Vastaan myös laajemmin. Avatkoon jatko tuota ydintä edelleen...

Siis:

Miss' on luottamus kahden ihmisen,
siel' on rakkaus suloinen.

Miss' kunnioitus keskinäinen,
siel' on onni ikuinen.

"Rakkauden ammattilainen"
ei rakkaudesta mitään tiedä.
Ei ole löytänyt sitä vielä.

Tai sitten,
on löytänyt,
pahasti haavoittunut,
pettynyt.

Itseensä sortunut.
Tullut ammattilaiseksi,
jossa itsensä toisilta piilottaa.
Hellät ja syvät tunteensa kadottaa.

Kunnes tulee taas eteen hän,
joka luottaa, kantaa,
kaikkensa heikko heikolle antaa.

(tuo "heikko" on ihmisen sisäinen herkkä tila)

Ja jatkuu...

Rakkaus ei pullistele,
se on nöyrä tila.
Ihana rauhan tunne sisällä.

Tuo rauha tulee siitä,
ett' on joku jossain joka mua aattelee.
Jonka syliin
minua ikäväni saattelee.

Se mitä rakkaudeksi kutsutaan,
sitä tunnetta hyvää.

Onkin oikeasti pidemmälle jatkuessaan
ystävyyttä syvää.

Sillä ei se rakkaus, jota rakkaudeksi kutsutaan,
ole pitkäikäinen ilo,
yks' ihastus vain.

Ei kanna se kauaa,
ellei kasvavaa ystävyyttä lain.

Tuon ystävyyden kautta voi kasvaa
ihan toisenlainen rakkaus,
jolle ei lie nimeäkään.

Sen ominaisuuksina kunnioitus,
avoimuus, sisäinen riippuvuus toiseen.

Olla hyväksytty sellaisenaan,
Oman sisimmän turvallinen avaaminen.
Tutustua toisen sylissä omaan itseen.

Tuos' lie jo vastauksia kysymyksiin suuriin. Rivien väleihin paljon viel' mahtuu....
...

Vastaan vielä tuossa alla kysymys kysymykseltä, ettei jää mitään auki.

Tapaamisiin huomenna, iloinen veijariystäväni. Silmäkulmasi pilke ilahduttaa minua aina.

-köyhä ritari

---

30.01.2006
Kielsit minua kirjoittamasta kuolemasta

Kielsit minua kirjoittamasta …sta

Et halua, etkä jaksa, lukea niin raskasta tekstiä.

Onhan sillä sanalla karmea kaiku.
Pelottava, uuvuttava. Jotenkin lopullinen.

En siis sano sanaa …

Haluat kuulla elämästä ja sen kauneudesta.
Kuulla sanoja kun hyvin menee.
Olla iloinen toisen iloitsevan rinnalla.

Niin minäkin.

Että maalaisin eteesi suloiset värikkäät maisemat.
Kaikki elämän ihanimmat tuoksut.

Vaan ajattelehan, rakas ystäväni,
jospa …. n jälkeen onkin kaunista.

Jos vanhan peittoamisen jälkeen syntyykin se uusi jota kaipaat.
Ne ihanat näköalat.
Kaikki elämän kauniit puistot ja värit kukoistukseensa nousevat.

Jos siitä portista olikin kuljettava,
jotta elämän ihana valo voi taas paistaa.

Siks' iloa murheen jälkeen.
Värejä pimeyden jälkeen.
Kauniita sanoja murheellisten jälkeen.

Aamu jo sarastaa, etkö sitä huomaa.
Pimeys kaikkoaa.
Murheet unohtuvat ja elämän valo kajastaa läheisissä latvoissa.

Katso, näetkö.
Katso minua. Näetkö.

Huomasitko minussa ilon, joka vain murheen jälkeen voi todeksi tulla.
Näitkö miten keventynyt olin.
Elämästä huojentunut.
Jostain raskaasta luovuttanut.
Jostain yrittämisestä, joka oli minut kokonaan maahan painaa.

Minä elän. Iloitsetko siitä nyt rinnallani.
Minä rakennan uutta. Minä luon uutta.

Uusia sanoja.
Uusia tekoja.

Minä synnyin kuin uudestaan …n jälkeen.
Minä nousen lentoon ja saavutan unelmani,
jonka perässä olen juossut ihan suruun asti.

Ja viimeisen surun portin kautta minä iloon lehahdan.

Olen taisteluni taistellut.
Olen voittajaksi selvinnyt.
En … kaan, vaik' … kin.

Minä siipeni esiin kaivan.
Kuivaan raskaat sulkani, jotka pitkin maita raahautuivat ain' hetkin.
Minä puhdistan ne.

Tai oikeammin, taisinkin saada ihan uudet.
Ne vanhat täss' … ssa minusta irtosivat.

Nyt näillä uusilla räpytän.
Katsohan miten suloiset ne ovat.
Pienet vielä ja vähän hennot, vaan katsohan miten keveät ne ovat.
Ja puhtaan valkoiset.

Näillä minä vihdoin lähden, kunhan niitä hetken vielä vahvistan.
Kun niiden pituus kasvaa ja sulkapeite lisääntyy.
Väri valkeasta untuvasta aikuisemmaksi muuttuu.

Sitten minä lennän ja katson auringon valoa ylhäältä.
Minä katson ja näen miten maa on kaunis.
Miten mun sisäisein on kaunis.

Miten kauniit ovat sanani,
jotka …n portin läpi kulkien uuden muotonsa saivat.

Elämän lentävät ihanan kepeät ja sulavasti soljuvat sanat.

Tähän minä tulin, ja tässä minä olen tänään.

Kyllä kannatti … jotta sai syntyä uudestaan.

Olen onnellinen. Näethän sen.
Näehän, rakas ystäväni.

-harri

Niin, tuo " ... " on se sana jota kielsit minua käyttämästä.

---

27.1.2006
Oi rakas, kuinka lohduttaisin sinua

Oi rakas, kuinka lohduttaisin sinua,
kun niin huolissasi ajattelet minua.

Sanat kauneimmat ain ahdistuksista syntyy,
kovista paineista ja elämän myllerryksistä
uusiin ulottuvuuksiin yltyy.

Näe näin:
vaikk' koettelee minua nämä arkiset päivät,
eivät ratkaisua anna.
Voimatkin pieniksi kutistuvat.

Niin silti, ja juuri silloin,
purkautuu kuin jostain syvältä uusi elävä laava,
korkealle nousee ja laajalle vanojaan polttaa.

Kulkee ja korventaa jotain aina altaan.
Uuden elämän pohjan rakentaa.
uutta elämää synnyttää.

Näin kulkee minun tieni,
kuin ahdistuksesta ahdistuksen kautta ahdistukseen,
ja samalla voimasta uuteen voimaa.
Ilosta iloon ain ahdistuksen jälkeen.
Kasvuun kohti korkeuksia uusien purkausten myötä,
yksin itkien valvoin pitkin yötä.

Rakas, minä elän taas,
sanat minussa elävät.

Eivät kuolleet, eivät hukkuneet,
eivät minua jättäneet.
En minäkään niitä. En tosissani.

Yhden montun vain kolusin,
sen pohjalta aarteet etsin.
Ylös nousin, Iloon ja onneen 
taas elon purrellain sousin.

-harri

---

24.01.2006
Kenelle rakkaus kuuluu

Voi, sinä upea ...... Sinä uskollinen ja Armoton.
Ihan verraton.

Kysymyksesi laaja ja säikeilevä.
Vaan liittyvätkö kaikki toisiinsa... olen epäilevä.

Annoit ankarat määritelmät kenelle rakkaus kuuluu.

Minusta rakkaus on kaikkien omaisuutta.
Kaikkien, joille se suodaan.

Vastaus on filosofinen: Rakkautta on, tai ei ole.
Se muualta ihmiselle annetaan.
Muualta se myös pois otetaan.

Ei kaikki oo ihimisen kärees.
Rakkaus kaikkeeist vähite.

Onnellinen se, joka rakkauden osakseen saa.
Onneton se, joka rakkauden osakseen saa.

Monta on iloa ja onnen hetkeä rakkaus kumppanina.
Monta on itkua ja ikävää, kun taas kuljet ilman kumppania.

Tämä tekee ihmisestä nöyrän, jos kaiken ymmärtää.
Jos näkee, rakkaus on lahja vain.
Jos sen sain, ihmettelen, mitä hyvää tein, kun omakseni sain.
Kyselen, mitä pahaa tein, jos sen tuuli vei.

Ei ihminen ymmärrä rakkautta lain.
Elää siinä kuin päätön vain.

Niin pitääkin. Miettiä nyt siinä tuollaisia.
Antaa paalaa vain.

Sitä aikasi helliä saat.
Sitten sen jo pois toiselle jaat.

Hypättävä on ystävyyden selkään iloa jatkamaan.
Elämää toisen kanssa raivaamaan.

Jos tuo ystävyys kestää sen rakkauden jälkeen,
silloin vasta onnellinen olet.
Sillä ystävyys on suurempi kuin rakkaus.
Ystävä rinnalla on enemmän kuin rakkaus.

Rakkaus kestää, kuten sanoit, hetken vain.
Ystävyys voi ikuista olla ain.

Ellei ystävyys rinnalla rakkaiden kulje.
Jos rakkaita toisilleen ei ystävyys syliinsä sulje.
Turhaan he miettivät, miten tässä näin kävi.
Pian on omanaan vain tyhjä käsi.

Toinen meni menojaan, kun rakkaus lähti.
Hetken viel' loistaa kuin sammunut kaukainen tähti.

Vaan, jos ystävyys vierelle kasvoi ja siihen jäi.
Ole onnellinen, hyvinhän siinä käi.

Siis, ikuista ei rakkaus oo ollenkaan.
Se vain kiinni vetävä voima on päällä maan.

Ystäväksi ei ryhdy se kellekään.
Ei rakastu ihmiseen, ei pieneenkään.

Hetken rinnallaan kulkee kuin muukalainen salattu.
Tekee hyviään, tekee pahojaan,
suunnitelman mukaan mi salattu on.
Ole siinä onnellinen, onneton

Muuttaa ihmistä, kaivaa esiin arvoja uusia.
Synnyttää lempeitä sanoja, tunteita, ihanuuksia,
pelkoa, vihaa, katkeruutta, julmuuksia.

Sisältä ystävyyttä esille kaivaa ja välille rakentaa.
Jos siinä onnistuu,
yhteys kestää ja jatkuu,
vaik' elämä sitä koko ajan nakertaa.

-harri

---

Kysyit, miksi nainen aina renttuun rakastuu

Ei aina kuitenkaan.

Vaik' monesti niin oisikin,
on asia useimmin myös toisin.

Renttu on herkkä, siks' renttu onkin.
Herkkyys herkästi mielen todellisuudelta tappaa.
Ulkopuolelle elämästä heittää,
omiin haaveisiin,
omiin unelmiin.

Siks' sanat rentulla hellät, hyväilevät.
Naista koskettavat.
Sydäntä sulattavat.

Silmät kosteat, kaipaavat.
Naiselleen kaiken antavat.

Myös avuttomuus naisia kiehtoo.
Siis niitä, joita kiehtoo.
Haluaa hoitaa, helliä, miestä.
Pitää huolta, valvoa, pestä hiestä.

Äidinvaistotko heräävät herkkään kulkuriin.
Ellei sitt' taustalla isärentun kuva,
joka turvaisa oli useimmin.

Lempeä ja hauska.
Yleensä tytärtä hyvänä piti.
Suhde yhteinen ja lämmin.

Sitä samaako etsii miehestä omasta.
Rentussa piirteitä isästä somasta.

Kovan taakan nainen harteilleen ottaa,
kun rentun kainaloonsa koppaa.

Vaan, jos onnistuu tehtävässään:
hoitaa, valvoo,
kasvattaa lapsesta mies itselleen,
on se palkitsevaa kaikkineen.

Toinen toiseensa niin kiinni kasvaa,
rakkaus ja äidinrakkaus kuin liimana suhteessa.

Kestää hyvin elämän paineet.
Molemmat toisilleen kuin hoitavaa rasvaa.

Rentun piirteitä:

Herkkä ja avoin.
Kauneuden näkevä ja sen monin tavoin myös ilmaiseva.
Kaipaava, toiselle kuin kaiken antava.

Hellivä, paljon lupaava kaunosielu.
Unelmissaan elävä, taivaanrantoja haikaava romantikko.
Hyvään uskova ja hyvää toivova.

Ei sano pahaa sanaa,
vaikk' kiihtyessään osaa kovakin olla.
Tosin harvoin.

Taiteellinen.
Elämän vapaa.

Herkkyys tuo myös uskon suurempaan.
Lähempänä on alkuvoimaansa kuin muut.
Kenellä Jumala, kenellä joku muu.

No, ei ihme…jos nainen tuollaiseen ihastuu.

-harri

---

Terveisiä kesästä... ihanasta

Minä tulen, minä tulen!

Tanssi mua vie, tanssi mua kantaa,
se minulle elämään voimia ja luovuutta antaa.

Kesäni olen elänyt kuin itselleni vain.
Välillä nauttinut vierellä toisen.
Naisen ihanan ... oi, niin suurenmoisen.

Minä muutun, kasvan... niin luulen.
Oi Elämä, minä huokaan.

Anna jo vihdoin minulle mitä minä toivon,
mitä sieluni huutaa, m
inkä toiveen sisälläin kuulen.

Suloisiin tapaamisiin

-harri

---

Onnittelu

Mun kauriini kaunis ja upea,
elon vuorilla kiivetä taitaa.

Notkeasti kulkevi voimassaan,
katse eteen, ei menneitä haikaa.

Yhä matkaa hän vuortansa korkeammas,
yhä kiipeää hän seinämää suurta.

Saavuttaa määränsä sisulla, taidollaan,
onhan jäntevää, kestävää juurta.

Onnitellen

-harri

---

Sylini ihana kyynel

Rakas ystäväni,

en unhottanut oo tyttöä
laivalla ihanan matkan.

En kasvojaan kauniita hämärän illan,
en sanojaan kuutamosillan,
jotka kuuluis' vain korville rakkaan.

En neitoa suloista tanssivaa,
en sylissäin kaikkensa antavaa.

Sinä katsoit minua silmiin,
nojasit hellästi rintaani vasten.

Kaipasit unelmain pilviin,
virtas onnen kyynel 
yhteydestä ihmislasten.

Minä elän taas, ystäväin,
soi muistojeni ihana kannel.

Mieleni etsii tunnetta herkkää,
jonka sylissäsi keinuen sain.

Tapaaminen toi onnea pelkkää,
ja nimeksi enkelin ristin,
oot sylini ihana kyynel vain.

-harri

---

02.01.2006
Ystävälle

Vaikk' kuinka hyvältä rakkaus tuntuikaan,
se päättyi aikanaan.

Muistot kultaa kaiken sen,
mikä jäi taaksen.

Jos oikea ois ollut hän, ei ero eteesi tullut.
Vaan toisille teille jouduitte,
on siihen syynsä ollut.

Nyt kaukaa katsot mennyttä rakasta,
muistelet helliä hetkiä.

Oi, oisinpa siin' vierellään,
viel' kerran niin ihana kelliä.

Vaikk' hyvä oli hän, ja sinäkin toisellen,
oli syy, miks' kuljitte erillen.

Älä usko kaikkea, mitä muistot mieleesi nostaa,
tunteet, jotka huutamaan jäi, ne sinulle nyt kostaa.

Toinen oli tiesi silloin,
toinen on tiesi nyt,

menneissäsi elät illoin,
olet hetkin väsynyt.

Katsos, hyvin on alussa uuden suhteen,
hyvin on päivät aina.

Väsymys kasvaa toiseen ihmiseen,
haikailu jo mielestä paina.

-harri

---

27.12.2005
Ei elämä oo tässä

Ystäväni,
vaikk' elämä raskasta toisinaan,
se silti määräänsä kulkee.

Ei helppo tie ihmistä kasvata,
koetukset vasta kasvun kouluun sulkee.

Jos murheessa kulkee sun päiväsi,
riidassa, taistelussa.

Katsele edemmäs kuitenkin,
ei elämäsi ole tässä.

Siinä muutakin tarjolla olla voi,
kuin tää hetki,
jossa mielesi vaikeroi.

Vaikerruksen kautta ovet uudet voi eteesi tulla.
Niistä kuljet,
ja taas on ilo, uusi kasvu, sulla.

Älä murehdi, ystäväin,
ole oman onnesi herra.

Vaikket siihen vaikuttaa voisikaan,
elä hetkesi luottamuksella.

-harri

---

Kiitos kun opastat

Kiva kun opastat mua tielläni kivisellä,
etten kehoani tuhoon syökse.

Ett' se kestäis tään eloni matkan,
kun runoilijan osaani jatkan,
ja pääsen lopussa mun lähettäjäni luokse.

Sanon hälle, mä tein sun työs,
vaik' hetkin kuljin kovinkin tiukassa vyös.

Onnea sain, nauttia iloa herkkää.
Vaik', joskus niin tuntui,
tää elo kuin kuritusta pelkkää.

Tänään mä suosta nousin.
Sanat yhä kauniimmin kulkee.

Rakkaan kanssa onnen satamaan sousin.
Ehkä vieraatkin viel' runoni sydämiinsä sulkee.

-harri

---