Elokuvat ja teatteri


 

 
21.05.2011
(Elokuvasta "Tyttö kuun sillalta")

Kohtalokas kuun silta

Nuoruuden pikainen kohtaaminen
ylioppilasjuhlan ihana kuun silta

 

mikä romanttinen ilta kahden nuoren

- ja heti perään yllättävä ero.

Minusta tuntuu, että minä kuolen!

Erkanivat tiet
vaik' luotuja olivat he toisilleen
elivät eloa vain muistolleen.

Siellä kulkivat viel' yhteiset tiet
yhteisen pienen retken
ja eron riistävän hetken.

Ja elämä kulki kulkuaan
nuoret elivät omiaan
vaik' sydämessä toinen
oli ylen aikaa läsnä
rakkaan muiston ystävänä.

Vaan, tiet erillään
ei onnea suoneet
vaik' maallista hyvää
olisivatkin tuoneet.

Sydämen sisäinen tyhjyys
katosi elämästä kuin inhimillinen hyvyys
se toisesta kivipatsaan
toisella tukahdutetut kyyneleet
muistoissa vain haalistuneet toiveet.

Ja kipu suuri
min vuos'kymmenten jälkeinen
yllättävä kohtaus rinnassa synnytti
se molemmissa nuoruuden tulen
uudelleen sytytti:
kivipatsaan murensi
toinen kuin sijoiltaan nyrjähti.

Ei elämä ollutkaan ohi
vaik' välissä vuosien suuri määrä
oli eletty kuin elo väärä.

Ja väärä se olikin
sen toisin ois kulkea pitänyt
mutta elämä oikukas
toteutti kuin oudon tehtävän.

-Katson sinua kaikkien näiden vuosien läpi,
samaan kuutamon tyttöön, huokaa jo ikääntynyt mies,
anna minun katsoa vain.

-Ja sinä niin läheinen.
Tiet kohtasivat orpojen sydämien.

Ja toisen lapset kuin haavemaan
mustuttivat sydänten vanhempiaan.

Ja lähtivät tiet - vihdoinkin
niin kuin niiden ois mennä pitänyt
sydän sydämeen liittynyt.

Vaan, mikä tiet erilleen vei
ei kait tiedä sitä kukaan
mutta tarina
vei katsojan niin mukaan.

Onko yhteisten sydänten unelmasta
osaton ihminen kukaan.

 

Selittyisikö tällä, minä jo huokaan
moni luokkakokouksien räjähtävä rakkaus
mi joskus nuorena kuin kesken jäi

vaiko vain
elon hetken tylsyys
yllättäen uutta väriä sai.

  *

 

 

 23.12.2008
Ihmeellinen on elämä   (elokuvan jälkeen)

Elämä kuluttanut kulkijansa
syönyt elon voiman,
vaikka niin paljon arvokasta,
valitsi kuoleman.

Rukous viimeinen, epätoivoinen,
päätteeksi raskauden,
kuohuja jo katsellen,
sillan kaiteeseen nojaten.

Tuli enkeli hahmoss' ihmisen,
repaleinen rinnalle repaleisen,
kuunteli viime huokauksen:
"Oi, kunpa en ois syntynyt lain,
ois olematon tää tieni vaivain."

Toteutti enkeli toivehen.
pois pyyhki miehen olemuksen,
…ei ymmärtänyt toinen,
kuinka tutuille niin vieras olla voinen.

Kuinka moni asia ois toisin kulkenut,
jos elämä ois elämän pois sulkenut,
moni ihminen eläisi toisin,
koko kylä toiselta näytti,
enkeli masentuneen erilaisessa maailmassa käytti.

Ei tuntenut vaimo, yksin eleli vain,
ei kaunista kotia, ei lapsiakaan lain.

Jo parkas' parka: "Minä elää tahdon,
anna takaisen, min otit pois,
kuin minua ei ollutkaan ois."

Heräsi unesta uudistunut mies,
löytyi vaimo ja lapset,
ne ihanat silkkihapset,
ja sydämen tutut,
elossa taas tutut jutut.

Elämä on verkko,
sen unensa näytti,
jos yksikin solmuke toisin kulki,
elon erilaisen toi puutos julki.

Ei sinun tekojasi toinen täytä,
ne varattuna on sulle vain,
ja sinun syntymäsi,
..voi, miten paljon minä siitä sain.

-harri

  *

 

 

26.09.2008
Othello
(teatteriesityksen jälkeen)

Katsoin Othellon tarinan,
miehen niin suuren ja rohkean,
kohtas' vihdoin rakkauden oikean.

Ei säröä, ei epäilystä,
kaikki niin vilpitöntä ja kaunista,
kahden ihmisen suurinta onnea,

vaan liukas kieli,
juonitteleva ja katala,
kuinka matala onkaan kynnys
ihmisen uskoa toisesta pahaa,
parista sanasta jo,
…toinen pahojaan tekee salaa.

Siihen mieli tarttuu,
pelko ja loukattu tunne,
kasvaa hetkessä vihan tunne,

sumenee rakkauden kauneus,
sumenee usko viattomuuteen,
sumenee viisas mieli,
…kuinka voimakas onkaan vilpillinen kieli.

Ei tappanut sankaria taistojen työt,
ei pimeässä nukutut pelottavat yöt,
ei haavoittanut vihollisen keihäs, ei miekka,
…yks' kierouden vihjaileva sananen,
syntyi kehon vapina tuskainen.

Nous' kosto ylitse kaiken muun,
kuoli rakkaus, intohimo,
kuoli elämän ihanuus,
sijaan pelottava mustasukkaisuus,
…elämälle julma tulevaisuus.

Kuinka vahva on ihmisen kieli,
kuinka herkkä on mieli,
kuinka vahva on koston käsi,
kuinka pehmeä iho,
miten herkästi käy tikari siitä läpi.

Yksi juoni loukatusta mielestä,
omasta luulosta,
ei ees korvan kuulosta,
hieman sekoitusta rakkauden himosta,

kuinka paljon pahaa se aikaan sai,
kuinka paljon kyyneleitä,
monta kaunista elämää sanojen kierojen mahti
kuoleman julman kohtalon jakaa,
kylminä lomittain kuolleet nyt maassa makaa.

-harri

  *

 

 

21.09.2008
Ihmisen kosketus
(elokuvasta Enkelten kaupunki)

Yksi ihmisen kosketus ihmiseen,
yksi rakkauden tunne, yksi suudelma,
yhtymisen unelma,

enemmän on kuin enkelin elämä,
tuntematta näkyvän maailman kosketusta ja tuntoja,
ihania muistoja.

Toinen tilasta enkelen,
pudottautui muotoon ihmisen,
rakkauden perään, mi ihmisen osa vain on,
…taivasko hellistä tunteista osaton?

Rakkaus kohtasi rakkauden,
syliin sulki sydämen,
tunne ennen tuntematon
taivasta enemmän maan päällinen kosketus on.

Rakkauden tunneko taivas on?

Pois korjasi kohtalo toisen,
min tähden taivaisen jätti,
rakas yhtäkkiä lähti,
tilaan, mistä toinen juuri tuli,
jonka tähden enkelin sydän maallisiin suli.

Ei näin voi käydä!
mun mieleni silmin kyyneleisin huutaa,
ei näin voi rakkaudessa käydä,
et, elämä, voi olla näin julma.

Jälkeen rakkaansa lähdön
kohtas' entinen enkeli enkelin,
kysyi onnettomalta:

Oisitko tullut tilaan ihmisen,
jos tiennyt olisit tulevaisuuden?

Vastauksensa kuin rakkauden unelma:

Yksi käden kosketus,
yksi hiuksien pörrötys,
yksi rakkaan hellä suudelma,
edes hetken tuntea ihminen lähellä,
enemmän on kuin ikuinen enkelin elämä
vailla toisen elämän lämpöä.

-harri

  *

 

 

Heräämisiä
(Heräämisiä-elokuvan jälkeen)

Tutkimusmatka ihmiseen,
mieleen hiljenneeseen,
vuosia nukkuneen,
uudelleen heränneen.

Ihminen kaukainen,
eleensä, liikkeensä, sammunut,
ilmeensä kadonnut,
takana salaisuuksien,
ihmisen sisäisen,
…hän siellä on,
yhteys kehoon ja aikaan mahdoton.

Vaan, hän siellä on,
kasvamaton ajan sen,
min ilman elon kosketuksen.

Jos heräämisen aikaan saa,
tajuntaan palaa,
elää siinä mihin lähteissä jäi,
mieli vain hitaasti käi.

Millainen salaisuus onkaan ihminen,
mielensä, kehonsa, yhteinen,
jos toinen puuttuu, hän poissa on,
elämä silloin mahdoton,

on unessa,
kaukana,
aikojen takana,
jossain poissa,
salaisuuksien kartanoissa.

-harri

  *

 

 

13.7.2008
Kaukainen maa
(elokuvasta Ensimmäinen yhteys)

Katsoin elokuvaa Ensimmäinen yhteys,
kaukainen maa,
siell' elämä kuolemaa tavoittaa.

Vain hetken matkan päässä,
aika menettää aikansa,
matka mittansa,
pieni ihminen tajunsa,

ei ymmärrä, että se oli tässä,
vaikka oli niin kaukana,
madonreikien takana.

Selittää rei'äksi, vaikk' paikallaan,
matkan teki ajassaan,
katosi vain hetkiseksi ja oli siellä,
miss' aika ajaton,
matka mitaton,
miss' ihminen iätön,
sisäinen kuolematon.

Joku nähnyt sen,
ajatuksen,
vilaukselta vain,
kaukaisia tavoittain.

Kaukaisia, jotka ovatkin tässä,
uudessa tilassa, näkymättömässä,
missä maailma uusi, toisenlainen,
missä kauneus silmän ymmärtämätön,
ajatuksen käsittämätön.

Missä tähtitaivaat uudenlaiset,
satumaiset,
läheiset, vaan tänään niin kaukaiset.

Huokasi kaukaisen matkalainen, se mieleeni jäi:
"Oi, olisipa tänne lähetetty runoilija,
hän osannut ois tään kauneuden kuvata."
Kuvat kauniit nyt sanoitta jäi,
kaikki niin nopsaan käi.

Ma mukana elin ja katselin,
kulkua mielikuvien,
oliko enemmän kuin unten maa,
min silmät sulkien tavoittaa.

…Sulkien…,

nyt muistinkin,
tuon sulan pienoisen,
toitko sanoja minullen,
sanoja kaukaisen matkasi takaa,
täss' matkasta väsynyt maassa makaa.

Ja minä onneton huomaamatta,
ruohonleikkurin terällä sinua silitin,
kunnes muistin:
Oi, sinä pienoinen,
kaukaisen maan matkalainen,
sinä aamulla olit siinä,
mökkini pihalla.

Sinut poimin,
siipesi suorin,
vaan kuin niin monesti tässä maailmassa,
hyvän ja pahan taistelussa,
pieni ja puhdas tuntea saa,
maailmaa kavalaa.

-harri