Eron hetken herkkyyttä ja tuskaa

Kaikki on herkässä. Itku varsinkin.
Kaikki kauniit muistot ovat pinnalla.

Itku ja ikävä taas.

Kuin yhtä mylläkkää koko mieli. Sekaisin surusta ja menetetystä ilosta.
Kaikki ihanat unelmat ovat poissa.

Miksi ne ovat poissa. Mikä tähän tuli. Kuka ne vei.
Miksi joku voisi ne viedä, kaiken tämän kauniin.
Miksi, oi miksi.

Onko Jumala niin julma, että kuin rankaisisi minua jostain.
Mutta mistä. Missä tein väärin. Mitä en oikein osannut.
Vai teinkö jotain koko ajan väärin. En ymmärrä.

Kipua ja taistelua. Surua ja tuskaa. Unettomuutta ja väsymystä.
Sairautta. Surun sairautta. Elämä kuin loppuu.

Vaan ei lopu elämä. Suhde vain. Ihana odotettu ja toivottu suhde. Vain se loppui.
Vaikka se ei olekaan mikään "vain". Sehän oli koko elämä. Elämän sisältö.
Uusi koko elämän sisältö.

Missä on nyt se elämä. Se elämän sisältö. Minne se katosi.

Onko se todella poissa. On. Poissa on.
Vai onko sittenkään. Hän sanoi että on. Mistä sen tietää.

Vai onko vielä toivoa. Suloista toivoa.
Pahalta näyttää. Onko joku toinen jossain, onko joku toinen.

Vaan mitä väliä sillä.
Minähän tässä nyt kärsin. Minä, syytön. Vai olenko kuitenkaan.

Ehkä olenkin syyllinen. Syyllinen johonkin.
Syyllinen tähän eroon. Väärään tekoon. Vääriin tekoihin.

Ei, en osannut muutakaan. En osannut muutakaan.
Kaiken elin niin kuin osasin. Kaikkeni annoin.
Enemmänkin olisin antanut. Vieläkin enemmän.

Oli kuin kaikki, koko elämäni, oli liossa tässä. Tässä ihanuudessa.
Missä se on. Minne meni. Miksi loppui.
En kestä tätä tuskaa.
Kuolen.

Vaan kuolenko kuitenkaan. En kuole. Hilkulla kuitenkin.

Onhan tässä jatkettava. Pystyttävä jatkamaan, vaikka mitään elämän tarkoitusta ei olekaan.
Ei ole ollutkaan.
Hetken oli.
Hetken oli kuin koko maailma olisi ollut auki edessäni ja kaikki mahdollista.
Kaikki kaunis ja pysyvä.

Mikä tähän niin äkisti tuli.
Mikä. Miksi. Kenen takia. Minunko.
Minun tietenkin. Vaan missä tein väärin. Oi kerro missä.

Voisin muuttua. Haluaisin uudelleen jatkaa.
Nyt paremmin. En niin sitoen. En niin liimautuen.
Siinäkö tein väärin. Sidoinko liikaa.

Olin ja tein sitäkin, vaan miksi.
En pahaa tarkoittanut. En tarkoittanut sitoa. Sidoinko kuitenkin. Sidoin.

Loppuiko nyt. Loppuiko nyt todella. Loppui. Ei loppunut.

Entä ystävyys. Vieläkö voisimme edes sen varjolla tavata.
Vieläkö. Miten. Millä tavoin.

Kestäisinkö sellaista ystävyyttä.
Vain ystävyyttä ilman sitä hellyyttä ja läheisyyttä mitä olen tuntenut.

Eihän sitä silloin enää ole. Vai onko.
Olisiko "se" silloinkin mahdollista. Ystävyydessä.

En tiedä. En osaa ajatella niin pitkälle. En ymmärrä sitä.
En osaa ymmärtää sitä. En tätä.
En juuri nyt mitään.

Tätä tuskaa vain. Sitäkään en ymmärrä.
Sitä vain elän eikä mikään, ei kukaan, voi minua tässä auttaa ja lohduttaa.

Olen yksin. Niin yksin. Kaiken keskellä yksin. Yksin. Yksin. Hyljättynä yksin.

Yksin.

Missä on se elämä joka juuri niin ihanasti alkoi. Kuutamot, tanssit, kaikki kauniit asiat.
Ihanat toiveet jotka täyttyivät. Kaikki.

Missä ne ovat. Muistoissa. Vainko muistoissa.

Mitä ihanaa niistä siellä on. Pelkkää tuskaahan ne siellä tuottaa.
Kaikki ne ihanat asiat ovat tuskan aiheita. Eivät ilon, vaikka ehkä pitäisi. Vaan eivät ole.

Miten ne sieltä poltan tai poistan.
Kirjeen voin polttaa ja viestit hävittää, siten ne ovat poissa.

Mutta miten poltan muistot. En mitenkään.
Ne polttavat minut. Ne polttavat. Palan niiden takia. Niiden tuottaman tuskan takia.

Poistukaa, oi poistukaa muistot. Jättäkää minut rauhaan. Tahdon levon. Levon!
Levon tästä tuskasta.

Anna lepo, oi Jumala.
Älä enää minua kiusaa. Armahda, armahda.
En kestä tätä. En kestä tätä eroa. En kestä.

Vaan koittaa aamu. Väsynyt aamu.
Hieman etäisyyttä. Vain hieman. Näen tänään enemmän. Paremmin.

Kasvoni, voi, kasvoni. Miksi ne ovat näin turvonneet.
Itkusta. Itkusta ja huonosta unesta. Kaikesta surusta.

Painuvat kai ne siitä takaisin aikanaan.
Ja niin kuin jo olin nuortunut. Monta iloa nuortunut.
Nytkö takaisin palasin vanhaan tilaani. Vai vieläkö lisää vanhenin. Lisää.

Oi, armas. Missä olet. Mitä teet. Muistatko vielä. Muistatko.

Tuletko. Tuletko vielä. Näenkö. Näetkö minut, vanhan ystäväsi.

Tunnetko minut vielä.

Minä pelkään sinua kohdata. Olet niin rakas edelleen. Niin rakas.

En vihaa, vaan rakastan edelleen. Rakastan aina. Muistan aina.

Vaan näenkö sinut vielä. Näenkö. Näenkö.

Loppuiko kaikki.

Oi, anna voima tähän hetkeen.

Lähetä edes yksi viesti.

Kirjoitanko.
Mietin, kirjoitanko ja kerron mitä edelleen tunnen. En syytä. Rakastan.
Tunnen syvää ikävää, ja rakastan.

Mitä voisin muutakaan.

Rakastan.

Miksi tämä loppui.
Kohtaloko. Mikä se on.
Jumalan tiekö. Mikä sellainen on, kun tällaista tuskaa tuottaa.
Ei, se ei voi olla totta. Ei voi olla totta.

Jumala on rakkaus. En ymmärrä.

Vaan onhan se tässä, tämä ero.

Mitä minä nyt teen, miten jatkan huomenna. Miten kestän tänään.

Miten kerron itselleni. Läheisilleni. Kaikille.

Kuka ymmärtää. Joku ymmärtää. Joku on kateellinen. Joku kai ilkkuu.

Vaan en välitä. Olen avoin. Mitä voin muutakaan.

Kestän ja kärsin. Kestän… ja kärsin.

Ajallaan kait hellittää. Ajallaan. Vaan milloin.

Milloin saan taas levon. Levon muistoista. Ihanista muistoista.
Milloin tuskasta. Polttavasta kivusta sisälläni.
Oi, milloin saan unohduksen unen.

Oi, milloin.

---