Avioeroisä elää vielä


 

 

Pienen miehen muistot

Sinua kosketti sanat laulajan,
toi mieleesi menneen,
ja ajan katoavan.

Muistoista kaivoi hetkiä pienen miehen,
jäi yhteinen matka isin kanssa alkutiehen.

Maailma erilleen meidät,
hetken viel' tapailimme,
sitten tiemme etäälle.

Sinä muualla kasvoit, seurassa muitten,
vei toiset kuviot minut,
kuvat utuisiksi vaihtui vuotten mennen,
minä hetkin jo unhoitin sinut.

Miten lie sinulla,
muistitko sinä minut.

Minkäs elämälle, ma huokailin vain,
jatkuva luopuminen kuin osani,
tie vaivain.

Vaikk' uutta sain, siihen iloiten tartuin ain,
yhtenä päivänä vain,
nekin menneitä muistojain.

Sinulla tiesi,
oma mielesi,
kasvoit komeaksi mieheksi,
omillasi toimeen tulevaksi,

vaan sisälläsi elää pien' poikanen,
kaukaisia muistoja huokaillen,
siell' isi opetti pientä lasta,
kantoi ja keinutti,
leikki ja hauskuutti,
opetti polkupyörällä ajon,
opetti uimaan,
…niin, ja viel' ruokaakin laittamaan,
yhteistä herkkuamme silloin, spagettia,
sitä herkuttelimme mökki-illoin.

Tuon kaiken, ja monet muut,
sinun mieleesi nostaa lempilaulusi sun,
… isin unohdetun.

-Rakennetaan uutta siltaa, sinä toivot vain,
uutta siltaa,
istutaan kahden yhteistä iltaa ja jutellaan,
yhdessä vanhat esiin kaivetaan,
jollekin nauretaan,
hetkin lie itketään,
ja kaunat, jos niitä on,
ne pois kitketään,
…siitäkin pien' itku itketään,

piirretään eteen se silta, astutaan sille,
katsotaan eteen,
katsotaan taa,
onhan meillä vielä aikaa
yhteistäkin eloa taivaltaa.

Sisällä jossain pieni isi, ja pieni poikanen,
toistansa rakastaa,
…uusi aamu avartaa.

-muistojen isi

--- 

 

 

 

Kukkasin koristella

  

Kukkasin koristella tahdon sua,
sinua, tyttäreni, kaunoinen.

Oletko ehkä aatellut minua,

-isäsi kaukainen

*

Muistelen silmiesi…
siniharmaat…
muistelen kasvoja kauniita,

muistelen luontoasi suloista,
herkkää muotoa, olemusta.

- Oletko Sinä muistanut minua,
isääsi kaukaista?

-isi

--- 

 

 


Muistojen videot

Erossa minulle jäi tapaamisoikeus,
olla yhdessä niin paljon kuin haluan.

Ei huono järjestely, ei ollenkaan,
vaan eihän se pitkän päälle toimi.

Elämä kun ei pysy paikallaan,
se rakentaa uutta jokaiselle, pienille ja suurille,

muuttaa mielet ja teot,
vähentää sanat ja katseet,
antaa uudet menot ja ihmiset.

Maailma täynnänsä ihania ihmisiä,
sellaisiakin jotka rakastavat,
iloiten rinnalla kulkevat.

Sinulle jäi lapset, minulle lapsista vain muistot,
…ja videot pienten nuoruusvuosilta.

Onhan sekin jotain, myllätä menneissä,
katsella mitä silloin oli - silloin kun isi oli vielä rakas.

Se aika ei tule enää takas.

Vaan ei minua taida olla luotu menneissä elämään,
vanhoja katselemaan ja itseäni säälimään.

Ilo voitti - ja uudet ihmiset,
muistot jonnekin kauas jäi.

Elämä uusia muistoja rakentaa,
kaikki uudeksi hetkessä käi.

Aivot ovat aktiiviset unohtamaan,
videot voimansa kadottaa,
vanha elämä katoaa kuin harson taa,
vain vaimeasti kajastaa.

Pitäisi videotkin palauttaa…
niin… mitäs minä niillä, menneillä hetkillä.

Eihän ihminen ole lapsi vain,
hän kasvaa ja muuttuu ain,

kasvaa aikuiseksi ja oikean muotonsa saa,
elävän, ajattelevan, tuntevan,
ehkä isänkin joskus armahtavaan syliin sulkevan.

Sitäkö tässä odotan.

-isi

---

 

 

Kuin silloin ennen

Sanoit:
"Ois mukava viel joskus käydä mökillä niin kuin ennen".

Niin…
kuinka paljon onnea tuokaan hetki,
joka on "kuin silloin ennen".

Vaan miksi elämä karsii pois ne kaikki toinen toisensa perään.
Ne ovat kuin harvinaisia jalokiviä joista haaveillaan.

Olen kyllä nähnyt haaveiden toteutuneen
ja kallisarvoista hetkeä sylissäni pyöritellyt.

Oikein tiukasti sitä siinä hellinyt ja siitä nauttinut.

On se mahdollista. On se.

-isi

---

 

 

Onnea Hennalle

Tyttöni Henna jo viisitoista täyttää.
Nuorelta kauniilta naiselta näyttää.

Kevään kukkien keskellä,
lintuin laulaissa,
luonnon uudeksi kasvaessa,
kukoistuu eteesi uusi kesä,
kuuluu pihassa liverrys, puussa satakielen pesä.

Aurinkoista kesää, lämmintä aikaa.
Onnen toivotus.
Nuoren tytön elämä kuin outoa taikaa.

Avautuu maailma kaikkineen,
sulkeutui koulu vaatimuksineen…

On etäällä yks' sydän, mi muistelee sinua.
Oletko sinä ajatellut minua.

Tuoko kesä meille yhteisen hetken.
Mökille, pihalle, grillille,
virkistävälle uintiretkelle järven rannalle.

Suloista tytärtä kaivaten.

-isi

---

 

 

Poikani Eelis

Eelis, sinä poikani vahva.
Upeaksi mieheksi, ja aikuiseksi, kasva.

Luonteen lujuus on lahjana sulla.
Päättäväinen mieli,
joksikin suureksi viel' tulla.

Vaan, vuosi kerrallaan, poikani,
sinua elämä vie.
Avautuu eteesi vielä upea tie.

Onnea tänään taas kerran, kun vuosia täytät kaksitoista.
Joka kanssasi on ystävä,
liekö hällä ystävää toista niin suurenmoista.

Nauti, Eelis, kesästäsi taas,
jonka vapaana huolista nauttia saat.

Ui ja porskuta, vietä kesäistä juhlaa.
Älä yhtäkään päivääsi hukkaan tuhlaa.

Onnea toivottaen

-isi

---

 

 

Tyttärelleni Hennalle

Henna rakas,

sinä hiljainen oot, minä kaukana kuljen,
sisälläin monesti sinut syliini suljen.

En tiedä miks' elämä heittelee meitä suuntiin,
missä toisemme kuvat kaukana käy.

Miksi ei tavata anna, ei sanoja kuulla,
ei rakkaan kasvoja missään näy.

Vaan kesä uusi alkaa ja elämä edessä on.
Ei tapaaminenkaan, vaik' mökillä, lie mahdoton.

Minä odotan, rakas tyttöni, minä odotan. Sinut tavata tahdon.
Elää hetken kanssasi, kuulla ja katsella sua.

Oletko sinä aatellut mua.

Sun päiväs, sun juhlas, on tänään tässä.
Muistan sinua, vaikka elänkin nyt yksin elämässä.

Vielä tänään tiet outoja, elämä suuntaansa etsii.
Toivon, huominen on parempi. Missä tunnettais, nähtäis, elämää yhdessä käytäis.
Ei huhuiltais kuin autiot metsii.

Onnea rakkaani, tyttöni herkkä.
Elämä ei kuitenkaan ole vain katse pelkkä.

- isi

---

 

 

Menetänkö pian tyttäreni

Menetänkö pian tyttäreni, kun hermoistuin häneen sellaisesta, johon häin ei ole syyllinen. Hermostuin vain asiaan, joka hänen kauttaan tuli julki tuoda. Raha-asiaan.

Minkäs pieni tekee, jos hänelle opetetaan asioita esiin ottaa. Aikuisten asioita. Asioita, jotka hänelle itselleen eivät mitään merkitse.

Hän niistä puhuu niin kuin niistä aikuiset puhuu. Se suhteita vaikeuttaa, sillä kuulija, tässä tapauksessa isä, joutuu hänen kauttaan kuuntelemaan sitä ääntä, jonka kanssa on vaikea keskustella.

Hän, siis tytär, on kuin äidin ääni isän korvaan. Sen kuuleminen aina pinnaa kiristää vanhojen asioiden tähden. Kaikkien vanhojen päätösten, syytösten, elettyjen elämän päivien, joita ei enää haluaisi kuunnella.

Nyt tytär on tuo ääni, nuo sanat, joista toisen kanssa ei haluaisi keskustella. Tytär saa aikuisen reaktion aikuiselle. Hän nyt siinä välissä on kuin puhelin, joka vain sanoja välittää niitä itse lähettämättä, ymmärtämättä.

Mutta, tällä puhelimella onkin sisin, joka rakastaa molempia. Hän on aralla tunnolla molempia miellyttääkseen. Miten voisin pitää molemmat, hän ajattelee. Miten miellyttäisin molempia. Hän ei ymmärrä, että syötetyt lähetetyt sanat ja ajatukset toista loukkaavat ja kiukuttavat.

Nyt hän, tytär sanojen välittäjänä, loukkaantuu sanoista joita kuulee, vaikka ne oikeasti kuuluisivat sanojen lähettäjälle. Ei pienelle tyttärelle, joka on syytön kaikkeen. Onhan vain herkkä vanhemman sanoille ja luulee niiden oikein olevan, kun ne hänen matkaansa laitetaan. Ei ymmärrä inhimillisyyttä, että vanhempi voi olla väärässäkin. Sitä hän ei tiedä. Ei osaa sitä erottaa. On vielä pieni lapsi. Kasvamaton.

Hän tässä mielensä pahoittaa, kun luulee itse jotain väärin tehneensä. Ei ymmärrä toisen reaktiota häntä kohtaan, vaikka vanhemmat vain asioitaan ja näkemyksiään välittävät toisiinsa. Tyttö-ressu siinä välissä kuin torvena on molempiin suuntiin.

---

 

 

Henna rakas,

suo anteeksi jyrähdykseni hississä. Niistä matkarahoista.

Minua harmittaa koko asia, siksi kait siihen niin voimakkaasti sanoin. Vaatimukseesi, ehdotukseesi, joka ei ollut sinun. Ei sinun sanojasi.

Syytön niihin olet. Syytön minunkin äänenpainooni. En sitä sinulle tarkoittanut.

Minua vain kyllästyttää se, että tapaamistemme tärkein asia on aina: "kuka maksaa matkat". Niin kuin tapaamisessa ei mitään muuta tärkeätä olisi kuin se, kuka matkat maksaa. Tai paljonko minä niistä maksan, puolet vai kokonaan. Sitä sitten jauhetaan ja ajatellaan jo ennen tapaamista. Siitä puhutaan kun tavataan. Ollaan heti jo asemalla joku lippu ojossa: "Sinun pitää maksaa tämä". Ja erotessa pääpuheenaiheena on, paljonko olen matkoista velkaa. En pidä siitä, siksi siihen eilen reagoin.

On kait tapaamisessamme jotain muuta tärkeätä; ikävää toista kohtaan, jotain tapaamisen syytä. Onhan...

Kunhan seuraava vaihe ei vain olisi: "Emme tule kun et maksa matkoja", tai jotain vastaavaa.

Rakas, ymmärrätkö minua. Voin hoitaa asian ihan huomaamattomasti, vaikka jollekin tilille tapaamisen jälkeen. Mutta en halua, että se on tapaamisemme tärkein asia, jota ajatellaan koko ajan. Te pienet siis.

Henna, kuinka kyyneleesi minua sattuivatkaan. Niitä en vuokseni halua sinulla nähdä. Kuin kaikkeni tekisin, että et takiani itkemään joutuisi. Kyyneliäsi, jopa niitä silmiesi kiihtyviä räpytyksiäsi ennen kyyneliä, aina pelkään. Mitä tunnet niissä hetkissä. Miten ne hetket sinuun sattuvat, sitä nytkin mietin. Minullekin kyyneleesi kyyneleet tuovat.

Toivon että olisit kanssani iloinen ja vapautunut. Vapautunut kaikista velvollisuuksista ja muistamisista. Voisit vapaasti keskittyä vain yhteiseen olemiseemme. Silloin minä niistä eniten nauttisin. Sinäkin varmaan.

En tiedä ymmärrätkö tätä. Minä taas ymmärrän, että et sinä näistä niin huolissasi ole vaan joku muu. Ja se huoli, tai mikä syy lieneekään, meitä toisistamme etäämmälle vain vie. Meitä kaikkia toisistamme.

Terveisin - ja iloista ilmettäsi muistellen

-isi

---

 

 

Muistokirjoitus ystävänkirjaan

Hennalle, kullalle,
pienelle tytölle.

Omalleni.

Iloiset silmät,
suloiset huulet,
lämmin kevyt halaus.

Tästä sinut tunnen.

Yhteiset hetket ihanat,
ei koskaan riidat lihavat.

Ole aina ystäväni.

-isi

---




Maailman paras isä

Mitä teen.
Miten itseni noihin sanoihin asetan.
Miten isyyteni ymmärrän.
Mistä tiedän mitä se on, jos elämä ei isyyttä anna.

Antaa ajallaan lapsia.
Ottaa pois toinen toisensa perään.

Antaa ihania kauniita hetkiä muistoineen.
Antaa riitoja kasvatuksesta,
yrityksestä aikuinen rakentaa.
Itsekin samalla kasvaen.

Pyrkimys hyvään aina seurana,
vaan pieni ihminen ei kaikkeen suostu.

Vanhemmat tyhmiä ja viisaita.
Milloin mitenkin.
Asian mukaan. Ja päivän mukaan.

Tekeekö riita minusta huonon isän.
Tekeekö kasvatus minusta epäsopivan.
Lapsiko määrittelee, onko isä hyvä vai huono.

Eikö moni huonolta näyttävä voisi olla monesti hyvä isä.
Ja moni hyvältä ja kiltiltä näyttävä tosi huono.
Kuka sen sanoo.

Eikä sitä hedelmistäkään tunnista.
Vaikka kuinka suoraan kasvattaisi,
lapsi kieroon kiertyy.
Ellei jo kotonaan, niin viimeistään kodista lähdettyään.
Toiset taas toisin päin.

Miten isää arvostan.
Miten itseäni arvostan.

Jos puutun asioihin, olen paha.
Jos jätän puuttumatta… olen vieläkin pahempi,
vaikka kuitenkin kuin hyvä.

Olinko kiltti kun en sanonut,
en huutanut,
en motkottanut,
en huomauttanut.

Tulla toimeen,
onko silloin maailman paras isä.
Tai edes hyvä isä jotenkin.
Tulla toimeen kaikkien kanssa, lasten ja äidin.

Saako moni isä turhaan huonon leiman.
Saako moni hyvä isä turhaan hyvän leiman.

Niin, kuka sen sanoo.

Ehkä lapsi joskus aikanaan, kun elämää eletty pidemmäs.
Kun itse kasvanut aikuisuuteen.
Ehkä oman isyytensä syliinsä saaneena.

Sitten vasta lie ymmärrys menneen isän perään.
Sittenkö vasta arvostus ja kunnia.
Vai sittenkö vielä lisää moitteita jo menneen perään.
Kuin kaukaa ammutuiksi nuoliksi selkään.

Ja vielä, mistä tietää, mihin kaikki vaikuttaa.
Hyvä tai paha.
Eikö elämä lie monesti kääntänyt hyvän pahaksi
ja pahan upeaksi voimaksi elämän hienoihin tekoihin.

Jos vaikka paha palveleekin hyvää,
kuin niin monesti tässä maailmassa.

Tänäänkin tiedän.
Joku isyyttäni kiittää.
Toinen vaikka paskaksi haukkuu.
Kuka sen tietää.
En tiedä itsekään.

Sen vain tiedän. Olen isä monelle,
ja joku saattaa minua vaikka muistaa nyt isänpäivänä.
Kiittääkin.
Toinen lie hiljaa ja murisee kiukkuaan. Kaipaa.

Itsekö päätän, olenko hyvä vai huono isä.

Eikä elämää aina pysty itse hallitsemaan.
Jos se niin helppoa olisi, kait kaiken jo toisin tekisin.
Tai…, en tiedä.

En osaa sanoa tänään, taas uuden isänpäivän alla.

-isä joka tapauksessa

---

 


Tyttöni Henna

Kyllä minä ajattelen sinua.

Aina kun näen tämän kuvan sinä tulet mieleeni.
Sydän lämpenee menneiden muistoista.

Tämä kuva myös sydämeni tilaa kuvaa.
Se sykkii sinulle,
vaikka en kädessäsi kiinni olla voikaan.

En enää.
En tänään.
En ehkä koskaan enää.

Sinä kasvat ja se ei enää taida käydä.
Ellei joskus iltakävelyllä jossain. Salaa.

Mutta minä muistan, miten joskus kuljettiin käsikädessä.
Ihan pienestä pitäen sinua kantelin,
yhdessä kuljettiin katuja ja puistoissa leikittiin.

Kotonakin monenlaista yhteistä .
Sinua koulutehtävissä autoin.
Ihanaa viuluasi kuuntelin.
Sinut illalla uneen nukutin pikku tarinoilla,
hellillä halauksilla ja silittelyillä.

Elämä meidät pois toisistamme viskasi.
Emme kumpikaan siihen voineen vaikuttaa.

Kirposimme kuin kivet lingosta,
eri puolille maata.

Nyt toisiamme vain pikaisesti tapaamme.
Kurkimme muistoista miltä näytät.
Miltä tunnut. 
Miltä mahdat tuntua tänään.
Oletko tuttu, sama, enää.

Muista, minä muistan sinua.

Ja aina kun näen tämän merkin,
sinä olet siinä, kädessäni,
mun oma pikku Hennani, siellä jossain.

Katso, meillä on kukkiakin matkassa,
jostain kedolta poimittuja.

-isi

---

 

 

Katsoin vihaa puuskuvaa olemustasi

Katsoin vihaa puuskuvaa olemustasi.
Katsoin silmiäsi ohikatsovia.
Huuliasi viiruiksi vetäytyneitä.
Katsoin kasvojasi kalpeudessa punoittavia.
Seurasin askeleitasi määrätietoisia, ohikäyviä.

Kuuntelin sanojasi loukkaavia.
Kuuntelin huutoasi asiatonta.
Katsoin suutasi karjuvaa.

Sanasi sisimpääni painui.
Minunkin sinuun,
kun kovaan kovalla vastasin.

Et kaivannut minua, vaikka näinkin että kaipasit.
Jossain sisälläsi sitä huusit, vaikka se toisin julki tuli.

En minäkään kaivannut sinua,
vaikka sisälläni varmaan muuta.
Siellä jossain sinua yhä etsin.
Jotenkin,
En osaa sitä selittää.
Enkä juuri nyt yritäkään.

Käskit minua lähtemään.
Kielsit tulemasta.
Olemassaolonikin edessäsi kielsit.

Toisenkin tapaamista kieltää yritit itsekkyydessäsi.
Häntä siinä vierelläsi etsin.
Hän sulkeutui sun huuudostas ja karkuun pakeni.

Lähdit itkien kun käskin lähtemään.
Silmistäni huutamasta.
Käytöksestäsi uhmaavasta,
väkivaltaisestakin.

Lähdit itkien.
Kyyneltesi äänen kuulin.
Nyyhkytyksesi vienon.

Mitä itkit.
Kaipasitko kuitenkin jotain.

Ehkä kaunista sanaa,
kosketusta hellää,
katsettani hyväksyvää.

Tuo kaikki antamatta jäi kiukkuisessa hetkessä.
Niitäkö itkit.
Sisimmässäsi kaipasit.

Olethan poikani kuitenkin.

Ja minä sinun isäsi..., kuitenkin.

-vain ihminen

---

 

 

Olen elänyt enemmän

Olen elänyt melkein viisikymmentä vuotta enemmän kuin sinä

Sinä poikani,
joka päälleni syöksit.

Joka melkein kimppuuni kävit kotiovellasi
ja kielsit minua tulemasta kotiisi.
Edes sen portaille jalkaani laskemaan.

Mitä pahaa olen sinulle tehnyt.
Mitä sinulle oikein on opetettu.
Mitä pieni mielesi on sinulle kasvattanut.

Olet onneton, sen näen.
Et enää osaa minua kohdata.
En minäkään sinua hyökkäyksesi jälkeen.

Olen isäsi, etkö sitä muista.
Kasvattajasi elämään. Etkö sitä ymmärrä.

Liian pieni olet vielä asioita tajuamaan.
Jonkin tunteen vallassa vielä itseäsi julki tuot.

Tunteen jota et itsekään tajua.
En minäkään, ennen kuin sitä tunnin pari mietin.

Olet onneton ilman isää.

Minä en ole onneton ilman poikaa.
Tässä meidän eromme.

Sinä kaipaat minua, siksi olet onneton.
Minä en välttämättä kaipaa sinua juuri nyt,
siksi en välitä tapahtuneesta.
Riehumisestasi kotiovellasi,
kun kielsit minua tulemasta kotisi lähellekään.

Mikä sinua vaivaa.

Mitä olen sinulle tehnyt.

En ymmärrä sinua.
Vihaasi, jonka tavatessamme silmistäsi heti näin.

En ymmärrä sanojanikaan,
joilla kiukkuusi vastasin.

Vaikka, tiedänhän minä,
sen vuosikymmenet ovat minulle opettaneet.
Elämä vienyt omalla tavallaan.
Kaikkeen en ole pystynyt vaikuttamaan.
En erooni sinustakaan.
Olen kuin voimaton elämän edessä,
sen kuljetuksissa tutkimattomissa.

Kasvamassa vain johonkin.
Vaiko vain lipumassa tätä outoa elämää.

Siinä menossa sinut hukkasin.
Sinut, ja paljon muutakin,
jota sinä et osaa ajatella.
Sinä, pieni poikani.

Vaan olen minä saanutkin paljon.
Menetetyn sijaan olen saanut uuden elämän.
Ja se tässä kuilua välillemme kasvattaa
Tuo uusi elämäni,
jonka vain pieni osanen sinä tänään olet .

-isi

---

 

 


Eronneen isän mietteitä...

Menetin minäkin jotain... tiedätkö... uskotko...

Sinä rahoja lasket. Puhut miten vähällä pääsen. Kuin mikään ei riittäisi.

Nyt katselen koneeseeni jääneitä kuvia. Ne kertovat menneistä, lapsista ja yhteisistä. - Ovathan lapset minunkin. Jossain sisälläni nyt.

Niin, katson kuvia. Koti-illassa otetut. Lapset touhuissaan. Soitoissaan soittimet käsissään. Yhdessä harjoittelevat. Minä otin kuvat. Hyvin onnistuneita. Lapset niin luonnollisia ja luontevia. Pari vuotta jo kulunut, enkä enemmänkin.

Mitä menetin minä, kuvien ottaja. Tuon menetin. Tuon idyllin. Tuon ihanan iltahetken, joka mieleeni nousi jostain kaukaisuudesta. Sen olin jo unohtanut. Kuvat sen mieleeni nosti. Kaiken ryöppynä päälleni keräsi. Tajusin... minäkin olen menettänyt jotain. Olen menettänyt sellaista, mitä en rahalla saa vaikka kuinka paljon maksaisin.

Nyt siis toisin päin. Kuin mikään ei riittäisi sitä palauttamaan minkä menetin. Mistä halusit minut pois lähettää minulta mitään kysymättä. Sanaani, sydäntäni, kuulematta.

Olimmehan me toisillemme kuolleet jo kauan sitten. Vaan lapsilleni en ollut kuollut. En minä heille, eivätkä he minulle.

Pian minun oli pakko heidät itselleni jotenkin kuolettaa, että jotenkin voin elämääni jatkaa. Enhän ikävissäni voi ovellasi tai portaissasi roikkua ja heitä itselleni joka ilta hamuta. En vaan voinut.

Elämäni muulla täytin. Siinä pian onnistuin. En ikävöi enää.

Nyt yksi rulla valokuvia minut kuin jostain kaukaisuudesta uudelleen herätti suloisiin muistoihin. Oli niissä illoissa ihanuutta minullekin. Lasten soitoissa. Leikkien äänissä. Riitojenkin, joita ihan liikaa oli vaikka ne lapsuuteen kuuluvatkin.

Nyt istun yksin ja heitä muistelen.

Sinä olet kuin osasi hoitanut. Minusta heille pahaakin puhunut. Aikuisten asioita, joista ovat minusta uuden kuvan rakentaneet. En ole kuin isä ollenkaan. En tarpeellinen. En luotettava. Pahantekijä ja petturi. Huoraajakin. Se ei ole totta, mutta lapset uskovat lapsen mielissään ja minua nyt kuin kieroon katsovat. Lapsiparat. Kuin isänsä menettäneet.

Vaan menetin minäkin jotain, rakkaani, entiseni. Minulta lapset lähti.

Välillä kiireessä tapaan. Jonkinlaisen läheisyydenkin pystyn hetkessä, ja hetkeksi, uudelleen rakentamaan. Kotiin palattuaan sen jo pian hukkaavat ja vanha syötetty kuva päällensä pukeutuu. He ovat nyt sinun kokonaan.

Näissä mietteissä heitä hetken ajattelen. Jossain ovat nyt, missä lie. Ehkä koulussa. Illalla musiikkia harjoittelevat ja iltaansa elävät. Läksyjään tekevät ja toisiaan kiusaavat. rakastavat kuitenkin. Minua tuskin muistavat.

Hiljainenkin ollut olen. Kaipaan kuitenkin jossain sisälläni. Sen kuvat todistavat, kun sattumalta eteeni avautuivat koneeni uumenista.

On elämä kovaa ja kummallista. Ihanaa kuitenkin. Onhan minulla uusi elämä heidän sijaansa kasvanut. Sitä nyt elän. Jättämänsä tyhjiön olen täyttänyt. En valita. Oikeastaan nautin.

Vaan kuitenkin, jossain sisälläni heitä kaipaan. Menetin minäkin jotain, menetin...

--- 

 

 

Meiltä isä lähti

Meiltä isä lähti. Kesken nuoruutemme. Kesken suurten tarpeittemme.

Häntä tarvinneet olisimme edelleen.

Vaan jonnekin lähti. Muualle muutti. Pois kodistamme. Pois vierestämme.

Miksi lähti, emme ymmärrä. Mikä hänelle tuli.

Tässä niin kanssamme leikki. Yhdessä touhusi. Iltasatuja kertoi ja vitsejä väänsi. Kaiken hauskaksi teki.

Kuriakin piti. Joskus liikaakin, jotta jokin järjestys talossa säilyisi. Se kai hänen tehtävänsä.

Mutta kuitenkin, nyt hän on poissa. Jossain muualla asuu. Jotain muuta tekee.

Mekin muutimme. Isin kotiin jätimme. Omaan vanhaamme, josta sitten teilleen lähti.

Välillä tapaamme, vaan on nyt kiireinen. Kuin liian kiireinen.

Vaiko uudet ihmiset ja uudet harrastukset ajan vieneet. Meiltä sijansa ottaneet. Meiltä pois vieneet. En tiedä.

En ymmärrä. Pieni vielä olen aikuisten asioihin. Sen vain ymmärrän, isi on poissa. En ole aikaan nähnyt. Soiteltu kerran, pari. Vaan siinäkö se yhteys nyt. Näinkö vähäistä.

En tätä silloin tajunnut, että tällaiseksi muuttuisi. Toisenlaista luulin. Tapaamisia useammin, kuten jollain kavereistani. Jollain tosin ei mitään yhteyttä. Onhan minulla sentään jotain vielä. Edes pientä.

Mikä estää yhteyden minuun, en ymmärrä. Asiat ovat vaikeata.

Äitikin vaivautuu kun asiasta puhumme. Siksi sen kierrämme, meille tärkeän asian. Emme uskalla puhua. Hän ei pidä siitä, vaikka välillä kuin syyttääkin isiä lähtemisestä. Vähäisestä yhteydestä.

Vaan en siltikään ymmärrä. Mikä niille tuli, isille ja äidille.

Olivathan he ihan kivoja yhdessäkin. Istuivat ja juttelivat. Yhdessä nukkuivatkin. Vaan en tiedä mistä juttelivat. Totisia olivat loppuaikana, ennen isin lähtöä.

Vaikka, iloisia olivat eropäivänä, kun viimeisiä tavaroita pakkailtiin. Onnellisilta silloin näyttivät. Jotenkin helpottuneilta. En ymmärrä.

Vaan missä isi on nyt. Miksei soita. Miksei itsestään kerro. Mitähän tekee. Kenen kanssa elää ja aikaansa jakaa. Onko hänellä uusia, toisten lapsia. Ei kai. Kai hän vielä meidät muistaa. Mehän hänen olemme. Emmekö olekin.

Vaan aikuisten välitkö vaikeita ovat. Aikuisten asiat ymmärtämättömiä meille pienille.

On meilläkin aivot, ja tunteet. Sen hänelle kirjoitinkin. Isille.

Vaan enpä tiedä. Itsessäni tunnen, ikävöinkin. En uskalla kotona näyttää ettei äiti näkisi ja kireäksi muuttuisi. Hän ei siitä pitäisi, luulen. Pelkään kysyäkin. Pieni olen vielä. Liian pieni aikuisten asioita ymmärtämään.

Tällaistako on elämä ilman isiä. Tällaistako. Toisilla näin tällaista olevan, vaan en silti ymmärtänyt että se tällaista olisi.

Kaipaan, isi. Kaipaan sinua. Yhteyteesi haluan. Syliisi käpertyä ja siinä turvaa tuntea niin kuin joskus ennen. En tosin monesti, vaan kuitenkin, nyt sitä kaipaan. Enemmän kuin ennen. Enemmän kuin koskaan ennen.

Missä oot, isi.

---