Aamun ensi ajatus   (vuosilta 2006-2007)

 

Aamuisia ajatuksia vuosilta 2007-2009 - Ajatusten kalliolla  >>

Tutustu myös tämän päivän ajatuksiin (2010)  >>

 

03.10.2007
Tämä päivä on lahja

Et pettänyt aamu tänäänkään,
et pettänyt aamu, et kahvi,

vaikk' roikkuvin silmin kasvoin harmain,
päiväni aloin jo aamusta varhain.

Mittasin matkaa eilisestä,
tähysin kaukaiseen tulevaan,

eiliset menneet on menojaan,
eivät palaa uudestaan.

Tämä päivä on tässä, sitä kiitollisena halaa,
joku opettaa.

Onhan tämä lahja, tämä päivä uus',
se hyväksesi käytä, sen mahdollisuus,
kuin rajaton ulottuvuus.

Miten paljon tänäänkin tehdään maailmassa,
miten paljon rakennetaan, puretaan,
kasvetaan, maahan kaadutaan,

miten paljon iloitaan ja surraan,
rakastetaan… tunteita pakastetaan.

Oliko päivä hyvä, sen illalla nähdä voit,
toiko tullessaan sen, mitä aamulla toivoit,

oliko se lahja, vai taakkako vain,
ilon huntu, vai kuorma harteillain.

Lahjako ilo, lahjako taakka,
lahjaisi keskellä vaivoinesi kasva.

Mitä jää sinulle lahjastasi tänään,
min vielä huomenna muistat,

löysitkö onnen, menetitkö turvan,
elitkö surussa, koitko elämisen hurman,

…muistitko kaiken keskellä
katoavaisuutesi julman.

-harri

--- 

 


03.10.2007
Kulkevat kaikki rinnakkain

Katselen kaarta, katselen kantta taivaan,
mihin on ihminen matkalla,

anteeksi elämä, jos sinua nyt vaivaan,
jalkani elämästä rakoilla.

Tällä pienellä pallolla,
suljetussa tilassa,
on meillä kaikki;
elon liekki ja vähäisen matkamme pää,
pieni muisto vain hetkeksi jäljelle jää.

Tulevat uudet, lähtevät vanhat,
uudet tavat ja vanhat parrat,

kaikki tällä samalla pallolla vain,
menestys, köyhyys, itku ja nauru,
elämän kauneus, sotien synkeä pauhu,

…tällä samalla pallolla vain,
kulkevat kaikki rinnakkain.

-harri

--- 

 

 

02.10.2007
Ei sanaa ainuttakaan

Ei sanaa ainuttakaan kun aamulla heräsin,
ei runon alkuakaan.

Se oli hetki sitten,
seass' aamukahvikupposen,
sanat kulkivat arjesta muistoihin,
kesäisiin metsäpuistoihin.

Takaisin palasivat aamuni arkeen,
rauhaisaan kahvihetkeen.

Muistelen kaikkea missä eilen liitelin,
mitä kaipasin, tavoittelin,

jatkanko siitä vai annanko sijaa uusille
viel' syntymättömille ajatuksille.

Katson kaukaiselle kukkulalle,
siellä elin ennen tätä,
sieltä matkasin tälle rinteelle,
monta asiaa jäi sille.

Katselen uutta vuortani ylemmäs,
voi, onhan sinne matkaa,
paljon saa vielä jalkaa nostaa,

vaan, jokainen askelma kait jotain uutta tuo,
runoilijan vuori, sekö tämä onkin,
…ja tuoss' vierellä virtaa puro…,
sanojen virrasta runoja juo.

-harri

--- 

 

 

02.10.2007
Aamuinen kahvihetki

Mikä sinussa on, kahvikupponen,
kun äärelläsi taas kirjoitin
pienen aamurunosen.

Tuoksusiko mielen rauhoittaa,
vai ajatukseniko vauhdittaa,

annoit aikaa sen kupposen verran,
sain tauon taukoni keskeen.

Toinen kuppi, toinen runo,
ajatus jostain kaukaa, vai kuvittelinko vain,
uusi runo maailmaan, tässä nyt seuranain.

Uuden kupin vielä haen, ja makean keksin,
yhden runon vielä ehdin,

muut polttaa jo mielessä
luettavaksi siirtää,

tulihan se kolmaskin,
sitä runoilija juuri eteensä piirtää,

se on tää,
….kylläpäs kahvi olikin tänä aamuna hyvää.

-harri

--- 

 

 

02.10.2007
Kommunikaation vaikeus

Sanoit yhtä, kerroit ja kuvasit,
sormin, käsin, piirtelit,

toinen kuunteli toista,
rakensi mielensä kuvia sanoista ja eleistä,
tutuista viitteistä.

Sama sana, sisältö toisella jo toinen,
kuvauskin ihan muuta,

muisteli, jokin ajatus rataansa siirteli,
miten ihanasti sainkaan aamulla
rakkaalta aamusuuta.

Tai jokin muu,
maksamaton lasku,
kiireinen lähtö jonnekin,

vai jostain muualtako sinut kaiken keskeen kerättiin,
ajatuksesi viel' entisessä,
ei toisen kuvauksessa kiireisessä.

Sitten vastasit kysymykseen,
teit jotain minkä ymmärsit,
parhaasi mukaan vastasit.

Ei ollut se sitä mitä kysyttiin,
…ei sinne päinkään.

-Miss' oli sun ajatuksesi, jo toinen kysyy,
etkö ymmärtänyt lain,

niin,…sanoistasi ihan toisenlaisen kuvan sain.

Vai, unohtiko toinen kertoa,
mikä oleellista ollut ois, jotain oletti,

kiireinen hänkin, ajatuksensa tulevassa,
hetiheti-tehtävässä,

tai illan riennossa ihanassa,
sydäntä värisyttävässä.

Miks' ymmärrä ei ihminen ihmistä,
miksei sanansa vuolaat tarttuneet,
piirretyt kaaret uponneet,
tahto ja tarkoitus siirtynyt,
toisen ajatuksiin piirtynyt.

Nii'i, …sanos se!

-mä luulin että sä tarkotit että

--- 

 


02.10.2007
Metsätiellä

Kuljen kaunista metsätietä,
katselen oksia puun,
sinitaivasta ikuisuuteen siintyvää,
tuuli metsään sulkeutuu.

Loistaa lammen pinta kirkkaana,
auringon säteitä,
häikäisee hetki, kuva ihana,
kesäisiä muistoja.

Siin' kävelläänn sanatonna,
sormet sormien lomassa,

kerroit jotain, kuvasit asiaa kaukaista,
näytät jotain ohi lentävää,

ajatuksistani heräsin
kuuntelin, nyökkäsin,
luonto ihmistä hiljentää.

Ei kauneus tarvitse sanoja, kosketuksen vain,
käden käteen, tai hipaisun hihassain.

Olet siinä, en matkaa yksin,
yksinäisin ajatuksin.

-Oi, millainen mäki.
-Katso, miten kaunis puu.
-Voi, miten tuo kaareva koivu kuuseen kurkottuu.

Jakaa hetki, kuva yhteinen,
pieni asia, vaan niin suloinen.

Siin' kulkevat kaksin yhdessä,
metsäpolkua,

toinen on hiljaa,
toinen pienesti puhelee,
hetkin molemmat omiaan kuuntelee.

Vaan, jokin yhteys,
joku puhuu ja kuuntelee,
lämpö rinnassa, hyvä mieli toisesta,
sydän sydäntä suutelee.

-hiljainen rinnalla

--- 

 

 

01.10.2007
Ei katoa yksikään

Jos maa on äiti,
on isä joku muu.

Maa ihmisen näkyväksi,
muu ihmisen syntyväksi.

Ihminen maasta muotonsa saa,
muusta tarkoituksen,

minkä sisälläni tunnen,
enemmän kuin tää maallinen,
ajatus vähäinen pään sisäinen.

Jossain on suurempi tieto,
jossain ymmärrys ylempi,
jossain aate viel' korkeampi,
tavoite jalompi,
kattavampi min ajassa omaksumme,
salaisesti matkassamme.

Kun ruumis kuolee,
maahan maatuu,
isästä irronnut jatkuu,

iankaikkinen ei katoa,
kantaa ruumiin muistoa,

yhdistää kaiken viisauden,
ihmiselon kokemuksen,

tallessa on, ei katoa lain,
min elon aikana tuntea sai,
kehonsa kanssa rinnakkain,

Onko tässä toivoa toivottoman,
ihmisen katoavan,

oliko tässä tämä elon tie,
minne jatko minua vie,

loppuuko kaikki,
missä rakkaat ystävät,
missä omat, mitkä matkallaan teki ja kasvatti,
kaikenko kuolleissa menetti.

Ei katoa yksikään maallinen teko,
ei yksikään ihminen ihana,
ei myöskään sorrettu hetki,
ei tunne min koki pahana.

Kaikki on matkassa, ne toisin näkee,
ei surun kautta, ei tuskan,
ei tunteiden vyöryn, epäoikeuden,
katselee elonsa kaarta ihanaa,
näkee tarkoituksen.

Antaa arvon min maassa teki,
minkä taisteli, sai, menetti.

Näkee kaiken suuruuden,
elämän arvon uuden,
saa kiitollisuuden,
rauhan, miksi voitti tai hävisi,
ei väliä sen,
eli osana kokonaisuuden.

Salaisuus aukeaa aikain takaa,
ruumis jo maassa makaa,

se muu jatkaa ja kasvaa,
sitä kantaa alati matkassa,
salaisesti omana.

-aamuinen ajattelija

---

 

 

28.09.2007
Ajatuksen voima

Kuten kirjoitin, hetki elämän onnellisen,
on omista ajatuksista kiinni,

milloin kulkee mietteissään,
vetää kuin raskasta kuormaa perässään,

milloin ilossa leijuu, ei mikään paina,
murhe jäi, se oli vain hetkisen laina.

Mikä ilon toi, …ajatus onnellinen,
miks' murhe rusikoi, …ajatus senkin toi.

Ilossa pelko unohtuu,
murheessa pelko muistuu,
ja mikään ei välillä muuttunut,
ajatus vain suuntaa vaihtanut.

Mikä ohjasi ajatuksen iloon, en tiedä,
mikä vaivutti mielen suruun, en tiedä sitäkään,
jokin vain liikautti,
jompaankumpaan kuljetti.

Mikä aamulla ilon toi, vielä illalla murheessa kierin,
mikä murheisen aamun soi, elin iltaa niin onnellisin mielin.

Elo ihmisen huolineen, murheineen,
ja ilon hetkineen, näin lauletaan,
väliaikaista kaikki on vaan,

…miten onkaan taas aamulla, kun silmäni avaan.

-harri

--- 

 

 


28.09.2007
Se nuor'

Taisto eilinen viel' aamulla kehossa tuntui,
hengen voimia heikolta paljon söi,
sanojen maassa utuisin uskoin,
sen horjuva puoleni minussa möi.

Aamulla katseli taivaan rantaa,
se harmaata päivää jakeli vain,
herätteli väsynyttä jäykkää rankaa,
puntaroin kaukaisia unelmiain,

Sanat pöydällä silmiini sattuivat,
ääni kaukaisuudesta kantava,
mies taistoin, sanain mahtavin,
seisoi eteeni: -Myös minä taistelin.
Auttaa alkuun sanoin, sävelin,
uutta voimaa aamun antava:

"Ken uskovi toteen, ken unelmaan,
sama se, kun täysin sa uskot vaan!
Sun uskos se juuri on totuutes.
Usko poikani unehes!"
                                      (Eino Leino, Hymyilevä Apollo)

Hullu, ken unehen uskovi vain,
ma aattelen, ei kanna se arjessa lain,
vaan jos uni on usko vaikk' utuinen,
arjen taistoissa kantaen,
silloin se usko jo kantaa voi,
vaikk' elämä uskoa rusikoi.

Jos uskoni kasvais ain uudelleen,
nousisi lovesta maan maatuneen,
siin' voima ois taistella sanojen lailla,
min mies kirjoitti uhman lailla:

"Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta!
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä puuta..
Kas, Apolloa, joka hymyilee…
…hymyn voima on voittamaton."

Mikä voima on uskossa, se kaiken kantaa,
epäuskoa jaksaa vastustaa,
ei lannistu jaloiss' arkisen pauhun,
ei tulisten koetusten synnyttämän sauhun,
se hymysuin vain kaiken kohtaa,
sammumaton usko ympärille toivoa hohtaa.

"Meri pauhaa, ukkonen jylisee,
Apollo saapuu ja hymyy.
Ja katso! Ukkonen vaikenee,
tuul' laantuu. lainehet lymyy.
Hän hymyllä maailman hallitsee,
hän laululla valtansa vallitsee,
ja laulunsa korkea, lempeä on.
Lemmen voima on voittamaton."

Tää antiikin voimako miestä kantoi,
joka minulle aamulla sanoja eteeni antoi?
Eikö sanat, ei voimakaan, Leinosta noussut,
vaan Apollon armaan, sanojen ja sävelten taitajan,
maan kaukaisen mystiikan.

"Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! - ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! - ja iloks ne vaihtuu."

Tuon voiman jo tunnen minäkin,
tuon voiman mi kantavi mua,
voimaa antaa ain aamusta iltaan,
kun hellin, niin hellin ma sua.

Tää voima ei keltään kadota sais,
tää voima, ett' alati lempiä vois.
Jos lempi on viereltä pois,
vaikk' toinen siin' rinnalla ois,
lemmetön lempi vie voimia pois.

"Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli."

Sen maassa jo tuntea ain hetkin saa,
miten lempeä kieli sydämen tavoittaa,
miten katse hellä ja ymmärtävä,
miten kosketus herkkä ja kantava,
toiselle rinnalla niin paljon jo antava.

Ja lempi mi leiskuvi kahden kesken,
se leiskuvi ain taivaisiin asti,
luottamus, kunnioitus ja anteeks'anto,
katoaa elon kaskesta jo monikin kanto,
eloon virkoo maatunut runko.

Kyll' sanoja helliä ain maailmaan mahtuu,
mahtuu vaikk' kuinka ja paljon,
vaan miten kulkevat korville kaipaaville,
miten saisivat silmille sammuville,
miten onnea, lempeä, etsiville?

Siin' Apollo jo voimansa näyttää saa,
saa tarttua ihmiseen mi arvostaa,
hellyyden voimia, herkkyyden,
käsien hellien kosketuksien,
sanojen voimaan niin pienien,
elon ahjossa kasvaen.

Täss' kulkivat hetken rinnakkain,
kolme miestä ajast'aikaa välillä vain,

yksi niin kaukainen, ei katse kanna,
toinen kuin matkalla viel',
hällä patsaskin tääll' keskustatiel,

ja kolmas, ...tää nuor'
mi eilen taas kerran kuol',

min aamulla herätti sankarit menneitten matkain,
koskivat hellin sormin, vierelleen nostain:
-Anna mennä poikasein, sanasi alussa vasta,
kasva, kestä, vahvistu vain,
elä sanojen elämää onnekasta.

-se nuor'

--- 


11.09.2007
Aamulla muistelin

Aamu aukesi ihanasti,
rinnalla suloinen minua rakasti,

töihinsä saattelin yhteisin aamuaskelin,
palasin kotiin,
hyvät kahvit ja pullat,
vanhoja kirjoituksia kaivelin…

Kirjoituksen löysin, sen kirjoitin kerran,
ystävän rinnalla iltaa istuin hetkisen verran.

Hän on jo mennyt, matkannut aikain taa,
kivuista ja vaivoista vapaana elää tulevaa, niin luulen,
muistoissa äänensä vielä kuulen.

Merkkiä pyysin lähtönsä jälkeen,
kertoisi jos jatkuu tämä elämä,
onko meillä yhteyttä.

En ole merkkiä saanut, ei varmuutta jatkosta.
vain korvalehteni pieni kutitus siunaustilaisuudessa,
sen ruokajonossa,

olitko siinä minun rinnalla, vai kuvittelinko vain,
mistä sen hellän kosketuksen sain.

Tämän löysin, kirjoitin joskus alkukesällä,
autossa paperilappuselle,
menit juuri yöunille.

Minä mietin, kun katselen sinua,
pitääkö elämä kuitenkin hyvänä minua.

Sinulla päiväsi vähenevät,
voimasi loppuvat hiljalleen,

et moneen enää pääse, ei ulotu,
letkujesi matkan vain,
sitä tässä vierellä istuen katsella sain.

Sinä väsyt jo sanoista,
puheesi raskasta,
tekemiset hetkessä voimasi syövät,
voimattomuudella lyövät.

Olet sidottu huoneeseen,
et enää pääse täältä pois, … et elävänä,
minä vielä vapaana ja virkeänä.

Katselen itseäni ja huokailen päiviäni, töitäni,
joskus unettomia öitäni elämäni paineissa.

Kuitenkin saan mennä vielä mihin ikinä haluan,
tehdä ja olla omissani,
voimani riittävät kaikkeen mitä jaksan ja haluan,
silti hetkin osaani valitan.

Sinua ei työ enää rasita,
minä niitä hermoilen,
mietin mitä tulevalla elämälläni teen,
mihin huomenna meen.

Sinun ei enää tarvitse sitä tehdä,
elät päivän, katsot aamusta iltaan,
elät huomenna, jos huominen on,
katsot senkin aamusta iltaan.

Siinä olemme aika samanlaisia,
minäkin jo oppinut paineitteni keskellä elämään päivän,
en suuresti suunnittele minäkään.

Oletko onnellinen suunnittelemattomuutesi keskellä,
olenko onnellinen minä,

kuka tietää, oletko huomenna siinä,
olenko minä tässä,
arvaamattomassa elämässä.

-harri

--- 

 

 

09.09.2007
Loistavat kasvot

Jos onkin huolia sanoissa,
elämän syvää pohdiskelua,

on kasvoissa ilo pinnalla,
elo vapaana.

Suru,
kaipaus jonnekin turvaan,
vain sisäinen tila on,

kasvoista loistavista ei nähdä voi,
ett' olisin onneton.

-harri

--- 

 

 


08.09.2007
Tärkeintä elämässä

Oi sinä, kuka ikinä joka tietäni määräät,
anna minun pitää onnellinen mieli,
anna säilyä iloinen kieli.

Näin ajattelin, kun iltaista katua kuljin:

Onko terveys tärkein,
anna säilyä sen,
silloin olisin onnellinen,

vai onko onnen ehto työ,
vakaa talous, ehkä levossa nukuttu yö,

entä ystävät ja harrasteet,
mitä jos ne kaikki menneet,

miten silloin eläisin,
yksinäisiä teitä kulkisin.

Silloin mieleni täytti tuo yksi ainoa lause vain,
kuin kaikki vastaukset kattain:

anna minun pitää onnellinen mieli,
anna säilyä iloinen kieli,

kaikki kait silloin ois kohdallaan,
mies onnellinen matkallaan.

-harri

--- 

 

07.09.2007
Runojen maa

Runojen maassa kuljeksin,
sulkien ääniä kuuntelin.

Kuinka kaukana arki, elämä todellinen,
runojen maa, maa kuin haaveiden,

sinne kadota voi mieli,
laulaa lempeitä lauluja ihmisen kieli.

Runojen maa, kuin ihmemaa,
siellä aika ei aikaa tunne,
mennyt on tässä, ja tuleva,
ihmisen oma unelma.

Siell' lentävät aatteet kuin perhoset vain,
asiat keveät ja raskaat rinnakkain.

Siell' haave on täyttynyt unelmien,
näen edessäni toteutuneen toiveiden.

Runojen maa ihmeellinen,
ihmisen tila sisäinen,
siellä levätä saa,
kuulla kaunista sanomaa:

-Oi ihminen, pysähdy,
viivähdä hetkinen vielä,
maailma oottaa sua kaukana siellä,

runojen tiellä,
sisällä jossain,

näet lepopaikan elämäsi menosta,
näet virran vapaana virtaavan,
kukat kauniit kukkivan,
kuulet lintuin laulavan,
äänen hiljaisen sinulle puhuvan,

-Istu vierelle, istu kaiteelle,
lepää hetkisen verran ja nauti,
kuvista, jotka sisälläsi kulki,
äänistä, joita korvasi kuuli,

…kosketti poskeasi runoilijan huuli.

       >

-harri

--- 

 

 

07.09.2007 (edellisen runon lopulla)
Kuului ääni kaukainen

Kuului ääni kaukainen,
viesti ystävällinen:
-Miten sinulla menee?

Ne sanat kuin ois sinitaivaalle kirjautuneet.

-Täällä olen, täällä alhaalla,
runojen maassa matkalla.

-En tiedä, miten minulla menee,
en jalkojani tunne,
en arkea tavoita,
edessäni näen vain sanoja,
päättymättömiä sanoja ja kuvia,
…runoilijan huvia.

Ei auennut maa itsellään,
ei portti ollut avoinna,
eilinen piti taistella,
illalla viel' pelkoja kuunnella,

vaan kun aamu sai,
portti avoinna edessäni huokas:

-Tule, lepää taistelusi jälkeen,
anna sanojen virrata jälleen.

-Kuinka portti voi puhua, minä epäilevä aattelin,
arjen aamua huokailin.

Ääni kauempaa kuului,
poluilta kauniin maan,
sinne jalkani ohjasin,
aamua raikasta katsomaan,

...näen edessäni runojen maan.

-harri

--- 

 


07.09.2007
Unelman taistelut

Unelman eteen on taisteltu paljon,
vuodatettu verta, kyyneltä kuivattu,
erottu usea kerta.

Nähty miten kaukainen kaukana kulkee,
väsytty, kaaduttu, luovuttu,
taas noustu, jatkettu, …uudelleen taisteltu.

Ei unelma eteen taisteluitta tule,
ei ilmaiseksi suuria saada.

Voimat menneet, uskokin pois,
toivo viimeisenä ei venettä kaada.

Usko matkassa, usko horjuvainen,
toivo suurempi, hiuksen hienokin vain,
toivo kantavainen.

Rakkaus johonkin, rakkaus suureen,
rakkaus unelman juureen,
se voimista suurin on,
voimana tuntematon.

Kestää tie unelman eteen käydä,
kantaen, elämään tarkoitusta antaen.

Unelma nuo kaikki sisältää,
vuorotellen voimia taistelijalle lisää.

-harri

--- 

 

 

06.09.2007
Aurinkoja    -   Äänirunona >>    ( 2,4 Mt )

Matkalla,
kaupungin kadulla,
ajattelin, miksi tulla suurena.

Ajatus sisintäni syö,
mikä olisi oikea työ.

Onhan minulla unelma, …sekin on työ,
jos vaikka tänään vielä ei leiville lyö.

Kiireiset askelet, miettivät kasvot, aurinko lämmitti rintaa,
puheet menestyväin ihmisten kosketti herkkää pintaa.

Yrittäjän arvoa nostetaan, patsaan äärellä sanoja,
rohkaisevia, tulevaisuutta kuvaavia.

       >

Aurinko laski talojen taa, viima herkkää sielua kylmäs,
joukoissa menestyväin aattelin, miks' elämä minut hylkäs.

Raiteilta potkaisi sanojen maahan, yksinäisiä polkuja kulkemaan,
uuden äärelle värisevin sydämin, elämän sanoja oppimaan.

Aurinko painui, ilta jo sai,
katse katseen kohtas' ihmisen,
pari sanaa vain, tervehdys ystävällinen,
avautui (uusi) maailma suloinen.

Siell' aurinko paistoi,
kuin ois linnutkin laulaneet,
sanojen virrassa lempeät laineet.

Tuli rinnalle toinenkin nauravin suin,
maailmoista jo hullaannuin,
…kuinka ihanat elämän vaiheet.

Edessäni kaksi aurinkoa, vaikka aikansa jo mailleen mennä,
valoi elämään uskoa, kuljenko onnen edellä.

Aurinko ihmissydämen,
iloisista kasvoista kuvastuen,
viiman ja pelon poisti,
omatkin aurinkoa toisille loisti.

-

Niin, …ihminen sisällään aurinkoa kantaa,
iloiset kasvot lämpöä suo,

Välillä olemus apea,
aurinko vain pienen pilven takana,
…oi, ihminen, tule mun luo.

-pienen pilven takana

--- 

 

 

30.07.2007
Muutoksen kynnyksellä

Kuinka lohduttaa voi toista sekin, kun toinen on hiljaa eikä kirjoita,
kun sanani seisoo ja ootan vain,
jotain uutta haaveissain.

Olet inhimillinen, hän huokaa,
et kirjoitakaan yhtä päätä kuin ennen,
silloin kun sanat kulkivat kuin ohimennen.

Sanojen tahti laannut, sen avoimesti tunnustin,
jostain uudesta haaveilin,
joitain sanojen ja rimpsujen pätkiä kirjoitin,
…eivät jatkuneetkaan, alkuunsa päättyivät, lopetin.

Vaan tänään aamulla, kun loma tekee päätöstään,
ajatukset palaavat sanojen äärelle etsimään,
josko ois aika taas aloittaa,
sanojen vilkkaiden aallonharjalla ratsastaa.

Ja kulkevathan ne, kun aiheita eteen asettuu,
huomaan, asiat muuttuu,
sanatkin, tavatkin,
uutta jo aamusta tapailin.

Ystävän hautajaiset sanoja taas toi,
syvä hetki liikautti, elämää uudeksi loi,
seuraavan runon aamun ensi ajatus mieleeni toi:

28.07.2007
Kivettyneet kasvot

Katsoin kasvojasi kivettyneitä,
ilmettäsi ilman sisintä,
olemustasi liikkumatonta, eleetöntä…

Tulit eteeni yllättäen,
en ollut varautunut sinua vielä kerran näkemään,
kasvojasi kohtaamaan.

Luulin sinut vain suljetussa arkussa siunattavan,
mutta sinä olitkin siinä vielä kerran,
katselin sinua hetken verran,
sanatonna,
levotonna.

Kosketin olkaasi varoen, mutisin jotain,
toivoin, avaa silmäsi ja katso minua…
…ei… ei sittenkään,
se voisi olla kammottavaa,
ikuisesti unissani kulkevaa.

Kunhan nyt kestän ees tään,
eleettömän, kivettyneen, pään.

Lähdin pois silmin kostein,
...vapisin.

Hetken itseäni selvitin kuin tyhjässä tilassa,
viereesi palasin, 
nyt jo juttelin kuin oisit ollut siinä,
elävänä minun edessä.

Kiitin sinua yhteisestä matkastamme,
muistelin viime puheitamme sairasvuoteesi äärellä,
toivoin viel', että poikkeasit mun vierellä,
vaikka ilmoittamassa, ett' tää elo jatkuu vain,

sellainen ajatus minua itseäni lohduttaa,
ja kulkee puheissani ain.

Arkkusi äärelle olin varannut viimeisimmän kirjeeni sinulle,
sen siinä lukisin,
…jotain ihan muuta liikutuksen huuliltani mutisin.

Sanani sinulle vasta muistotilaisuudessa lausuin,
kun näkemästäni ja kokemastani ensin rauhoituin,

…ja näin minä sinulle luin:

Sinä lähdit, ystäväin,
sinun vähenevän näin.

Maailma kutistui vain itsesi ympärille,
taistelit viime hetkesi meille, sinun rakkaille.

Viimeinen soittoni sinulle, ...heräsit jostain syvältä,
vaivoin viel' juttelit minulle, tunsin, ei näytä hyvältä.

Sinun vain nukkua täytyisi, olit ohjeen saanut,
jo viikkoja muutenkin maannut...


se kirjoitus tähän loppui, en kai uskaltanut pitemmälle.

Jatkan sitä nyt myöhemmin eräässä aamuhetkessä:


...ja nyt sinä olet poissa, sen eilen kuulin,
vielä tällä viikolla sinut tapaavani luulin, vaikka tunsinkin,
ei aikaa enää paljon tällä matkalla täällä,
maan päällä.

Nyt olet poissa. 

Taas kerran on mietittävä tätä elämän tietä ja tarkoitusta,
lähtöä täältä, jonnekin, joku osa meistä,
joka ehkä huokasi kera viime henkäyksen, vihdoinkin vapaa elämän teistä.

Vaan mitä lie se vapaus jonka sait,
viime hetkille asti myös Raamattusi sivuilta hait.

Minä uskon, ja luotan, sait enemmän kuin uskoitkaan,
sait uuden jatkon jossain muualla,
uudessa tilassa,
vaivoista vapaana.

Saat hengittää uusin keuhkoin uutta ilmaa ja uutta maailmaa,
jatkaa jotain vielä käsittämätöntä matkaa jonnekin,

...uskon, olet tänään onnellisin meistä,
jotka saamme vielä arkkusi äärellä seistä,
miettiä menneitä ja tulevia,
elämän päiviä arvaamattomia.

Hyvää matkaa ystäväni. Älä unohda minua, ja toiveitani, jotka mukaasi laitoin.

--- 


Toinen ystäväni teloi jalkansa metsässä,
kilpaillessa,
repeämä akillesjänteessä.

Puoli vuotta sivussa liikunnan ilosta,
kipsi jalassa,
mieli haikeana,
ihanat kirjat nyt seurana, näin kertoi.

Ajattelin sanoillani lohduttaa, jotka itselleni kirjoitin samassa tilassa,
liikunnasta vammaisena, mieleni maassa pari vuotta sitten.

Sanat löytyivät, vaan eei… ei niillä enää voi toista kantaa,
kun piirtelin murheissani mustaa taivaanrantaa.

Toisin sanat tänään kulkevat kuin silloin,
kun katselin meren rantaa ja pelkäsin aamuin illoin,
jäänkö ehkä pois laivasta,
jumppaesityksestä kaivatusta.

Se hänellä nyt edessään on,
katsoa viereltä kun me muut lavalla mennään,
sisällään niin onneton.

Huomasin, ei vuodet oo hukkaan menneet,
ei ajatukset ja sanat turhaan kulkeneet,

korjaamaan joutuisin monia säkeitä,
etsimään uusia värejä.

Saako vanhoja muutella, ma huokaan,
kirjoittaako kaiken kuin uudelleen,
lukea ja korjata omiaan,
parin vuoden takaisia vanhojaan.

Jos nyt muutan ne uusiksi, voi mikä työ,
pitkiä iltoja koneen ääressä, moni läpivalvottu yö,

ja vuoden, parin, päästä huomaisin,
toisin kaiken sanoisin.

Siks' päätin muuttaa kaiken nyt uusiksi,
rakentaa näkymän toisenlaiseksi.

Elämä on vaiheita, kasvua kaikkineen,
sanojenkin kanssa näen itseni uudistuneen.

En enää kirjoita kuin kirjoitin ennen,
monien vuotten mennen.

Siksi jaankin kaiken vaiheisiin,
nimeän ne joksikin, jätän elämään hiljaksiin.

Näen niistä kasvuni, sanojeni tien,
uudella tavalla itseäni ja lukijaani nyt eteenpäin vien.

-harri

--- 



20.07.2007
Toivoit että kirjoittaisin...

Pientä elämää pienessä maailmassani

Sateinen aamu. Lomaa ollut jo pari viikkoa. Touhua ja mökin rauhaa, kuten tänäkin aamuna. Yötä valvoin hyvän kirjan seurassa, ja ajatuksin jossain menneissä tapahtumissa, joihin kirja viittaa. Selittää tapahtumia, auttaa ymmärtämään ihmistä, joka käyttäytyi omituisesti, tietämättään.

Hyvän ystävän poislähdöstä kuulin eilen. Toissayönä kauniisti lähti läheisten läsnä ollessa. Näin vaimo kertoi urhein mielin. Helpotus lie kaikille pitkällisen sairauden jälkeen. En surrut, olen onnellinen puolestaan, ystäväni siis, pääsi vihdoin pois, lepoon tästä kaikesta, kun ei paluuta enää kuitenkaan ollut yhä pahenevasta sairaudestaan. Lääketiede sen edessä voimaton. Ja aikansa ihmisellä aina. Hyvää matkaa ystäväni, muista sanani, jotka sinulle kirjoitin ja luin, pyysin sinua käymään tavalla tai toisella. Ja olemaan minua vastassa, kun aikanani sinua seuraan. Kerro sitten mitä kaikkea olet siellä löytänyt. Tänään uskon tällaiseen. Katsotaan ehtiikö asiat muuttua ennen kuin oma aikani koittaa.

Sade ropisee mökin kattoon, tuntuu niin ihanalta ja rauhalliselta. Remontin tuloksena syntyi ihana tietokonenurkkaus parvisängyn alle, siinä nyt ensi kerran kirjoitan. Elokuvateatterina se on aivan verraton, senkin yöllä testasin, pieni tila ja hyvä akustiikka. Kaikki niin lähellä, imaisee katsojan sisäänsä.

Vaan sanoja, niitä kaipaan itsekin. Moni sivullani käyvä ehkä odottaa. Sinäkin kultaseni heti aamuhuomenen yhteydessä niistä muistutit. Käyt uskollisesti katsomassa, josko oisin jotain jo vihdoin. Ei ole mieli innostunut, remontit jotenkin mielen vieneet mökin tunnelman parantamiseen. Tänään kuitenkin istuin tähän, vanhaan munatuoliin, jonka olen aikonut heittää roskiin jo monta kertaa. Siellä se on kuitenkin varastossa kököttänyt muiden rojujen päällä kallellaan, jotain vielä senkin päälle kasattuna. Sen iltamyöhällä taas kerran mökkiin hain, kun elokuvan katsoa halusin, eikä todellakaan taida paljon parempaa tuolia siihen tarkoitukseen olla, kuin ei tähän kirjoittamiseenkaan, joka sujuu lempeästi siinä istuessa. Vai olisiko parempi sanoa, siihen upotessa, matala ja selkää niin ihanasti tukeva. Pitää kait kunnostaa ja ottaa taas tosissaan käyttöön. Nyt se jotenkin sopii tänne, kun remontin tuloksena tuli lisää lattiatilaa.

Sanat ovat hiljaa edelleen. Ei sellaista pyöritystä kuin aikaisemmin. Kestikin muutaman vuoden ihan putkeen. Parhaina aamuina toistakymmentä runoa. Eräänäkin aamuna tunnissa kahdeksan runon kokonaisuus, se "viittain tie", alle tunnissa kaikki. Nyt en ole saanut yhtä runoa edes viikkoon. Vaan en ole hermostunut, jotenkin luotan siihen, kuten jo jokin aika sitten kirjoitin, tämä on jokin välivaihe vain, jossa valmistun johonkin uuteen, tai uudenlaiseen tapaan kirjoittaa. Ei kai tämä loppunut lie kuitenkaan, siihen en usko, vaikka nyt onkin ollut niin hiljaista.

Sade tuntuu kiihtyvän ja naulitsee minut yhä rauhaisammin tähän suloiseen nurkkaukseen tänne parven alle. Nautin tästä hetkestä, ei kiirettä mihinkään, ei häiriöitä,... noo..., joku posti kilahti kännykkään, vaan olkoon siellä, en viitsi nousta katsomaan. Ei kait se mikään kiireinen ole.

Oli minulla muutama sana, tai ajatelma, tullut tuossa työn touhussa viikon aikana. Toinen koski ystävääni joka soitti, siis hän joka nyt on poissa. Puhelun jälkeen piti heti kirjoittaa sanat, jotka mielessä pyörähtivät. Etsin ne kohta. Ja toinen oli sellainen, jossa mietin ihmissuhteen kasvua, siis uuden ihmissuhteen kasvua, ja mille perustalle se vahvimmin voisi kasvaa tänä erikoisena aikana, kun solmituista liitoista ei kestä puoliakaan kuin muutaman vuoden. Ja moniko päättyy nykyään jo alle sen kriittisen seitsemän vuoden, tai silloin viimeistään. Mikä lie se prosentti, ehkä jo yli 60, tai jopa 70.

Siis sitä mietin, sitä mikä tekisi suhteesta sellaisen, että se kestäisi, tai olisi tyydyttävä pidempään. Mitkä olisivat ne arvot, joilla onnellisuus säilyisi ja ehkä kasvaisi vain, ei vähenisi heti ensi huuman jälkeen. Täytyyhän tähän nyt jokin ohje olla, ratkaisu kestävämpään suhteeseen, sillä eihän ihmisen ole hyvä yksinkään elää. Vaikkakin, onhan vaihtumisellakin puolensa, kasvattaa ihmistä edelleen, vaikka onkin hetkin raskasta. Uusi suhde on aina tutustumista uuteen maailmaan toisen kautta, uusiin ajatuksiin, uusiin tunteisiin, uusiin tapoihin elää. Itsestäänkin löytää paljon uutta ihan huomaamattaan ja elämä kirkastuu. Se antaa elämän iloa ja uskoa tulevaan, joka jo tunteiden kuoltua on näyttänyt niin masentavalta. Joskus kuin kuolemaa odottavalta, vapautta odottavalta. Vaikeita asioita nuo, vaan olen kokenut sellaistakin, väsynyt pitkään suhteeseen ja ollut jo ihan elämänhaluton. Eron kautta uuteen iloon ja uuteen elämän tarkoitukseen, sen olen nähnyt. Siksi en eroja tuomitsekaan, enemmänkin kannustan silloin, kun yhteiselämä ei enää luista ja toisen arvostaminen ja kunnioitus tipotiessään. Ollut ehkä jo pitkään.

Kas, sade hellitti jo. Pitäisiköhän lähteä sahaamaan kuistin puita. Sen ajattelin laittaa uuteen uskoon, tai siis muotoon. Toimivammaksi senkin, ja samalla vähän talon ulkonäköä kohentaa. Onkohan lie isokin homma, ei aavistustakaan. Voi olla että menee koko päivä, tai ties vaikka kuinka monta päivää, yllätyksiähän tulee aina. Vaan onhan tässä näitä päiviä vielä, on loma, ja rauhaisaa touhuamisen aikaa yksin ollessa. Vaan tuntuu kuitenkin hyvältä tietää, että on joku jossain, joka ajattelee lämmöllä, se lämmittää ja antaa ihanaa tapaamisen odotusta.

Pientä elämää pienessä maailmassani, joka juuri nyt on jossain kaukana suuresta maailmasta.

Taas sade yltyi uudelleen, oikein rivakaksikin. Siis ei kiirettä sittenkään...

Niin, tässä ne pari kirjoitusta, joista mainitsin tuolla edellä:

Sinä lähdit, ystäväin,
sinun vähenevän näin.

Maailma kutistui vain itsesi ympärille,
taistelit viime hetkesi meille, sinun rakkaille.

Viimeinen soittoni sinulle, ...heräsit jostain syvältä,
vaivoin viel' juttelit minulle, tunsin, ei näytä hyvältä.

Sinun vain nukkua täytyisi, olit ohjeen saanut,
jo viikkoja muutenkin maannut...

se kirjoitus tähän loppui, en kai uskaltanut pitemmälle.

Jatkan tuota nyt tässä aamuhetkessä:

...ja nyt sinä olet poissa, sen eilen kuulin,
vielä tällä viikolla sinut tapaavani luulin, vaikka tunsinkin,
ei aikaa enää paljon tällä matkalla täällä,
maan päällä.

Nyt olet poissa. Taas kerran on mietittävä tätä elämän tietä ja tarkoitusta,
lähtöä täältä, jonnekin, joku osa meistä,
se joka ehkä huokasi kera viime henkäyksen, vihdoinkin vapaa elämän teistä.

Vaan mitä lie on se vapaus jonka sait,
jota viime hetkille asti myös Raamattusi sivuilta hait.

Minä uskon, ja luotan, sait enemmän kuin uskoitkaan,
sait uuden jatkon jossain muualla,
uudessa tilassa,
vaivoista vapaana,

hengittää uusin keuhkoin uutta ilmaa ja uutta maailmaa,
jatkaa jotain vielä käsittämätöntä matkaa jonnekin,

...uskon, olet tänään onnellisin meistä,
jotka saamme vielä arkkusi äärellä seistä ja miettiä menneitä,
ja tulevia,
elämän päiviä niin arvaamattomia.

Hyvää matkaa ystäväni. Älä unohda minua, ja toiveitani, jotka mukaasi laitoin.

Sade jatkuu edelleen, ihanaa...

Ja sitten se toinen, jokin ajatelma vainen:

Ihastua silmin korvia myöten,
ihastua korvin silmillä syöden,
siin' alku ihastuksen tien, mi rakkaudeksi muuttua saattaa,
niin kauan, kuin ihastus ihmistä kepein siivin kantaa.

Vaiko,...
oppia tuntemaan ihminen, mitä ihastuksen harso ei peitä,
pitää lähellä vaikka rakkauden hulluus ei elämää täytä,
ei pois heitä,

kasvaa, oppia tuntemaan toinen lähellään,
ihastua hiljaisesti sisäiseen,
kasvaa vähin erin kaipaukseen,
kypsyä rakkauteen mi kaveruuden kautta kasvaa,
ei ihastuksen, mi ihmistä vie kuin päätä pahkaa.

Oisko siinä eväät viel' suuremmat onneen kestävään kasvaa,
kuin silmän kaipaavan kauneuden kautta,

oisko siinä lie pohja, elämä kantava,
eikä kaveri, ystävä rinnalla,
niin pian ois pois pantava, onneton,
kuin jos ihastua toiseen vain sen tautta,
kun niin kaunis on.

 

Ai, löytyihän täältä vielä yksi, sen kerran uimarannasta palatessa kirjasin:

Täss' katselen paikkaa miss' yhdessä oltiin,
missä kesästä nautittiin hetki sitten.

Sinä muistelet samaa jossain kaukana,
auringon lämpöä,
veden viileyttä.

Toisistammekin nautimme salaa,
mieleni usein siihen hetkeen palaa.

Huokaan, oi oisitpa täällä mun rinnalla, rakkaani,
saisin katsella kanssasi kaunista järven selkää,
kuunnella lintujen laulua,
laineiden loisketta,
pitää sinua lähellä.

Niin, tässä tuuli pauhaa, silloin oli tyyni,
naurusi rantakivillä hyppeli, pelkäsit veteen tulla,
...oli hauska hetki minulla.

 

Nonni, sadekin taukosi juuri sopivasti, joten, hommiin hommiin...

-harri

---



06.06.2007
Kivinen polku

Mikä sotki sen virran mi sylihin valui,
mikä pilasi veden, …en olekaan onnellinen.
Ei virvoita vesi, makunsa karvas, ihminen oikullinen.

Tie auki nousta vuorelle,
auringon valoon kukkulalle,

vaan pisti jokin,
musersi sydämen,
söi luottamuksen,
toi epävarmuuden.

Lintujen laulu vaakuksi muuttui,
huudoksi, parjaukseksi,

pilvetön taivas pilvillä täyttyi,
maisema varjoisaksi.

Tämäkö se oli, se virta mi jalkaini juureen välkkyi,
tämäkö se oli, jonka solina kauniina helkkyi?

Niin,…hetken niin hienolta näytti,
sitten pettymys sielun täytti,

ei ollutkaan se virta, joka elämää sisältänyt ois,
päinvastoin,
sen mukana meni toive ja tulevan ajatus pois.

Ja minä hullu uskoin, kun siitä join,
hetken jo pientä onnea koin,

minä hullu uskoin, ...ja luotin,
juotuain murhetta tunnen ja huonosti voin.

-pettynyt

--- 

 

 

05.06.2007
Olet niin pienestä onnellinen

Sinä olet niin pienestä onnellinen,
pienestä sanasta vainen.

Sinä olet niin vähästä kiitollinen,
kosketuksesta vainen.

Sinä nautit olla kun katson sinua,
olet iloinen syleilyistä.

Sinä nautit kun tanssitan sinua,
nautit yöllisistä hyväilyistä.

-harri

--- 

 

 

28.05.2007
Yks' maanantain aamu varhainen

Hetki aikaa ajatella,
uskoa ja toivoa,

on aamu,
yksi maanantai elon virrassain,
…yks varhainen aamu vain,

jo viideltä heräsin toimittamaan askareitain,
…hiljaisin askelin vain.

Kesä tuli kuin varkain,
eilen otsani poltin,

yöllä ukosti ja satoi kaataen,
sitä rymyä katselin ja mietin:

Kuinka pieni onkaan ihminen,
kuinka pieni onkaan maa,
kuinka pieni taivainen, mi yllämme kaartaa.

Kuinka pieni tämä pallo,
mi avaruuksissa yksin kiitää,
kuinka pieni ihmisen ajatus,
mi pään sisällä liitää.

Ja kuitenkin,
kuinka suurelta kaikki tuntuukaan, kuinka pelottavalta,
ystävää painaa sairaus,
vähenee elämä kaikkialta.

Kuinka suuri on murhe min epäusko tuottaa,
kuinka raskas toivottomuus elämän,
joka päivä puutetta juottaa.

Kuinka suuri on pienen pään ajatus,
kehäänsä väsymättä kiertää,
kuinka suuri paino,
kun se ylen aikaa hiertää.

Kuinka pienestä ilosta,
yhdestä ihmisestä rinnalla,
kaikki kauheus jo kauas katoaa,
kuinka paljon toinen ihminen, voimaa toiselle antaa.

Ollos onnelinen, jos liikkua saat,
kulkea, mennä, halujasi toteuttaa,
… toisella elämä vähin erin kaikkea sammuttaa.

Ollos onnellinen kun vatsasi täys, eikä puutu mitään,
ilmaista iloa ja onnea niin paljon:
kevät ja kesä,
lintuin laulu, luonnon kauneus,
kutsuva järven kimmellys.

Kunhan tuo sumu mi maata nyt samentaa,
kunhan se katoaa, alkaa kesä,

…alkaa ihana uusi kesä,
odottaa mökki, kesäinen pikku pesä.

-harri

--- 

 

 

20.05.2007
Vaiheitten välissä

Sanat ovat hiljaa olleet jo viikkoja,
turhaan mukanani kantanut vihkoja,
joihin piirrellyt liitäviä sanoja,
elävän aikani iloja ja suruja.

Tämä hetki on ollut niin hiljainen,
tämä kevät, joku sanani söi,
sanattomalla hiljaisuudella minua löi.

En usko, että tämä kuitenkaan löynti on,
miksi syytöntä lyödä täytyisi,
miksi kurittaa kaipaavaa,
elämän syliin haikaavaa,

miksi vielä pitäisi lyödä,
ennestään onnettoman onnea syödä.

Eei, …ei tämä ole lyöntiä,
sitä arvuuttelen tässä Keravan kauniissa puistossa,
aurinkoisella penkillä,
jumppaesityksien tauolla.

Tämä on vain vaihe,
 hiljainen hetki vaiheitteni välissä,
yksi tie on päähänsä päässyt, toinen alkuaan odottaa,
oikeaa aikaa oveansa raottaa.

Sitten taas virtaavat sanat, ma luulen,
sisäisillä korvilla kauniita sanoja kuulen,

miten aukeavat asiat mieleni ajatuksiin,
vastaavat kysymyksiin, kaipauksiin.

Niin… tämä vain vaiheitten välinen hetki,
vaikka onkin raskas,
tulee elämäni ilo pian minulle takas,
…ja onhan täss rinnalla ihminenkin rakas.

-harri

--- 

 

16.05.2007
Kuin pienet keijut

Ovat ystävät kuin keijuja siipineen,
helline kantavine sanoineen,

katsovat hiljaisesti kulkevaa,
otsansa murheseen painuvaa.

-Sanasi ovat kauniita, he sanovat,
ne kantavat, onnea ja iloa antavat,
kulkevat rinnalla kaipaavain,
ovat olkana vajoavain,
puhuvat sanoja lohduttain,
luovat uskoa armahtain.

-Älä väsy, he vahvistavat,
olet runoilija, runojen tiellä kulkeva,
sanoillasi muita auttava,
eivät vain sanat lohtua tuo,
vaan sisältö sanojen, miss' elämä tulee luo.

Näin kantavat keijut, sanansa hellät ja kauniit,
käsiään tarjoavat:

-Oi tartu, oi tartu,
jaksa viel' hetki ja laaksossasi vartu,
ei piirtyneet turhaan sanasi raskaat ja hellät,
niissä on voima, mi ihmistä hoitelee,
virvoittavan veden tapaa sisintä voitelee.

Pilkahti valo, välkähtikö aurinko laakson pohjaan,
vai keijunko kimallus silmiäni viilsi,
jokin lähellä niin kirkkaana kiilsi.

Kimallus keijun valoa tuo,
viel' kirkkaampi vuoripuro, joka tulee mun luo,
vuoren rinteeltä auringon valoa taittoi,
toi toivon, polun vuorelle eteen laittoi.

-harri

---

 

12.05.2007
Minä kiitän Sinua, uskollinen ystäväin

Minä kiitän Sinua, uskollinen ystäväin,
olet jaksanut sivullani käydä ja toivoa,
jokaiselle aamulle uusia sanoja.

Kuten olet huomannut, ei sanat käskien,
ei toivoenkaan,
ei itkien, rukoillenkaan,

tulevat jos ovat tullakseen,
lipuvat eteeni vilkkaasti tai hiljalleen,

tai sitten, …kuten nyt,
sanojen virta hiljennyt.

Kuinka mieluusti sanoisin, ootahan hetki, kohta täältä tullaan taas,
vaan, vaikea on heikon luvata, kun kulkee vähän siipensä maass'.

Ma toivon, tietenkin, viel' koittaa päivä joka kasvattaa minut eloon,
aukeaa eteeni tie uuteen unelmaan,

jossa sanani viel' kauniimpana eteesi tulevat,
sisältö, niiden maailma, sinut jälleen syliinsä ottavat,
hellinä rinnallasi kulkevat,
avaa sieluusi uudet unelmat,
hoitaa menneesi puremat.

Kuten sanoin, en luvata voi,
vaan jos joku sanojen ja runojen henki,
olenhan kertonut, …olen vain renki,

…jos joku sanojen henki hyväksi näkee,
hän minut uudelleen pukee ja valjastaa,
etsii muodon Leinosta, Onervasta,
tai jostain muusta menneestä taitavasta,

avaa vaikka ihan uuden tavan sanoja muistiin piirtää,
sillä tavoin itsensä maailman silmille siirtää.

-sanojen renki

--- 

 

 

12.05.2007
 Vuorten tie

Olet kaivannut runojani, ystäväin,
…niin minäkin.

On ollut niin hiljaista,
ei solju sanat, ei mieleni ilossa.

Ennen sanat vilkkaina ilkkuivat:
"ota kiinni jos saat!
kurkota kurkota, ehditkö tavoittaa!".

Moneen ehdinkin, kynäni, sormeni, kiirusti käi,
moni ihana vilahdus minulta tavoittamatta jäi.

Nyt yksi, vain yksi tumma pilvi lipuu kohdallain,
viitsisinkö tarttua, jaksanko, on niin raskas,
vaivaisen hetkeni valitus.

Ehkä joku ymmärtää, tämä olla voi merkki oikean tien,
jos ….kerran vielä sanoa uskallan,… runoilijan tien.

Ei muilla ole ollut helpompaa,
laaksoaan kukin vuorollaan raahustaa,
laaksoa, jossa hiljaisuus niin tappava,
ihmisen olemusta koetteleva.

Vaan siellä pohjalla,
siellä yksinäisyyden ahjossa,
siellä hiottu moni sana, moni laulu, kaunis taulu,
siellä pohjalla kasvaa herkän tie,
hetkeksi iloon ja onneen vie.

-

Ei katkeruus, ei viha mull' mielessäin oo,
ei suuttumuskaan minkäänlainen,

elämän väsymys vain,
sen keväiseltä matkaltani sain,
kun onnea ainoaa itselleni hain.

Olen uskonut, ...uskonut turhaan,
toivonut, ...toivonut toivotonta,
olen odottanut, ...odottanut näkymätöntä,
kuunnellut, ...kuunnellut vaiennutta.

Minua painaa, ...painaa jokin käsi suuremman,
elämän suuren, arvaamattoman,
minua painaa, särkee, pienentää,
sisäistä voimaani heikentää,

etten olisi, ...etten olisi se suuri ihminen,
etten olisi se itsenäinen,
etten olisi suuri rinnalle toisen,
etten olisi niin suurenmoinen,

että kasvaisin pienuuteen,
että kasvaisin suuruuteen sen kautta,
kestäisin edessäni olevat päivät,
vaikka ois edessä millainen laukka.

Etten sortuisi suuruuteen, vaikka olenkin pieni,
etten sortuisi viisauteen, vaikka olenkin tyhmä,
etten sortuisi tuntemaan elämää, mi arvoitukseksi aina jää,
näkisin, mikä elämässä tärkeää.

Siksi kuljen tietäni tänään,
niin hiljaista,
koettelevaa,
sisälläin tappavaa,

että olisin joskus se, mitä vielä toivoa uskallan,
mihin tähtään, vaikka en enää jaksakaan,
uskokin mennyt menojaan,
tänään kaikki... kaikki niin paikallaan.

-

Tämän kirjoitin palasina viikkoni varrella,
pätkän silloin, toisen tuolloin,
eivät kepeinä kulkeneet kuin liitävät keväiset sitruunaperhoset,
enemmänkin kuin vaakkuvat aamuiset varikset,

ja kirjoitin näin…

Ma kuljen niin hiljaista tietä,
työn äänet kaikonneet,
menemiset, täytymiset, hervonneet,
ajatukset sammuneet,
unelmatkin unohtuneet.

Ma kuljen niin hiljaista tietä,
vanhat osaamiset rauenneet, uudet kaukana jossain,
vain tämä päivä, tämä hetki, matkassain.

Onko tämä jokin laakso korkeitten vuorten välissä,
ei aurinko pohjalle paista.

Tuolta tulin, korkealta vasemmalta,
tuonneko pian menen, katson vuorta oikealta.

Tämä vuorien välinen laakso ensin maista, ja katso,
kuinka kaunis olikaan tuo vuori miltä alas laskeuduit,
kuinka kauniit sen rinteet,
kuinka ihanat sen puutarhat,
kuinka kauniisti kaikki kukki ja loisti,
luonnon äänet ja tuoksut iloa onnea toisti,
…voi kuinka sieluni siellä loisti.

Olihan senkin takana laakso mistä nousuni alkoi,
miten pohjalta rinteelle kapusin,
vuoren seinämää hitaasti nousin,
korkeimman huipun tavoitin.

…Tuulinenko lie,
eikö lupaa ollut sinne pesää rakentaa,
alas piti matkaa jatkaa,
vuori jättää ja laakson hiljainen pohja tavoittaa.

Tuossa edessäni nousee toinen vuori,
sen rinteille paistaa aurinko,
siellä kukkivat kummut,
rypäleet, viikunat, maukkaina,
siellä loistaa kaikki niin kauniina,
…nousun askelmat odottaa raskaina.

Kas, vielä korkeampi on uusi vuori,
korkeampi mi taakse jäi,
josta onnellinen tiensä alas käi,
…sille vuorelle iloni, onneni jäi.

Onhan onnea uudellakin,
kauemmas kantavalla, ylemmäs yltävällä.

Siellä laulavat linnut kuin lauloivat ennen,
virtaavat purot ja sanat kuin silloin,
kun virtasivat kuin ohimennen.

Siellä huipulla katselen kauneutta maan,
kurkotan, onnea kosketan, näen ihanan taivaan.

Vaan, ensin on tämä laakso läpi käytävä,
sen suot rämmittävä,
koleikot paleltava,
hiljaisuus kuunneltava,
vanha ihana unohdettava,
maahan lepoon painuttava,

sitt' aika on alkaa vuorelle nousta,
askel askelelta kuulla ja uskoa,
tuolla, tuolla rinteellä elämäni taas hymyää,
unohdan laakson, unohdan murheen, mi vielä hetken päälläni lymyää.

-harri

--- 

 

 

Hiljainen runoilija

Tämä merkki on voimasta suuremmasta,
sanat ei käskien kulje,
jokuko jossain päätti, ei sanoja minulle.

Kertois, oi kertois ees mikä tahtonsa,
mikä suunnitelmansa tuleviin päiviin,

ei kai sanansa loppuneet lie,
edessäkö taas uusien tekojen tie.

Miksi olet niin hiljaa, sinä sanojeni valtias,
miksi hiljenit, sinä runojeni henki,
tiedänhän minä, sen tunnustankin,
olen vain sanojesi renki.

Vai löikö joku,
murskasi sanoillaan elävän herkän,
katosiko uskoni vaivainen,
luottamus hyvyyteen sanojen,

löikö joku,
satuttiko sisäistä mieltä,
ei ääntä kuulu,
sanojen hellää kulkua sieltä.

Tässä istun aamupöydässä yksin ja hiljaa,
kuuntelen kuin kuuntelin ma ennen,
silloin, kun sanat virtasivat kuin ohimennen,

ei ollut niillä alkua ei loppua,
ne olivat kuin ainaisena vaivana.

Nyt istun ja jonnekin tuijotan,
kauas, ...kauemmas kuin koskaan ennen,

huokaan tätä hiljaisuutta,
…ei ole elämä kuin oli ennen,
silloin, kun kulkivat sanat kuin ohimennen.

-hiljainen runoilija

--- 

 

*

Huomenta Sinullekin

Täss' istun koneen ääressä ja kirjoitan... kirjoitan jotain.
Napsin sanan tuosta, ja toisen sanan tuosta,
...irrallisia... yksinäisiä...
...kuin harhailevia, kotiaan etsiviä...

Niitä napsin ma haaviini reikäiseen,
joku eksyy mun verkkoni silmään, ei reiästä karkuun osunut,
pieni toive, ...en turhaan haavillani hosunut.

Kuka paikkaisi haavini särkyneen,
kuka ripottelisi sanoja hiljalleen,

...taitaa nukkua vielä,
vai muualleko lie,
on käynyt mun sanojeni valtiaan tie.

Jospa ottikin kevätloman minulle ilmoittamatta,
unohti vain kertoa että lähti,
ei muistanut että täällä on yksi, joka aina aamulla odotti.

-hiljainen runoilija

--- 

 

 

"Ihanaa, että sanat taas saapuvat luoksesi. 
Jo niitä kauniita ja kuvailevia sanoja olen toivonutkin voivani lukea. 
Olen niitä oikeasti jo kaivannutkin.


Voi ystäväin...

Eiväthän nämä vielä ole niitä,
nämä ovat vasta huokailua, kun olen ilman niitä..

Oi kunpa kulkisivat,
oi kunpa löytäisivät sen uuden uoman mit' etsinyt oon,
vaan kuivako lie keväinen maa,
mi sanat itseensä upottaa,

eivät jaksa liristä mun eteeni kukkimaan,
eivät jalkaini juureen tuoksumaan,

jonnekin matkalle jäävät,
jonnekin, en niitä nyt nää,
...onko tää kevät uusille sanolle vielä liian kylmää.

-hiljainen runoilija

--- 

 

 

Yllättävä kohtaaminen

Kohdata ihminen tiellä,
kohdata arvaamaton kulkija siellä,
missä ei osannut odottaa
apua antavaa.

Kohdata ihminen tiellä,
missä raskasta taakkaa selkä kantaa,
kun yö ei anna rauhaa,
päivän matka kuin liiaksi painaa,

…kohdata ihminen siellä,
raskaalla tiellä.

Mistä tuli kuin sattuman satona,
näkikö joku,
tiesikö tarpeen avuksi olla,
ohjasiko toisen toiselle, kun oli jo niin kylmä olla.

Antoiko valon pimeälle tielle,
antoiko lämmön silmistä katsella,
antoiko reilun käden koskettaa,
antoiko uskoa tulevaan.

Sen teki joku, joka toisen jo väsyneen näki,
kuormansa alle painuneen,
ajatuksiinsa vaipuneen.

Siin' seisoi edessä yllättäin,
ihminen, vaiko enkeli, kävi hetken vierelläin,

kertoi kauniita sanoja,
maalaili tulevan kuvia,
antoi uskoa huomiseen,
lohdutti tielle onneen.

Kas, ehkeli hahmoss' ihmisen,
kulki rinnalla yksinäisen,
mi tietään on taistellut, katsellut kauas,
ei nää, ei ymmärrä, ihminen hauras.

Nous montusta toinen, kun toinen käteen tarttui,
katso, minä autan sinua,
mielensä iloon varttui.

Näkikö joku, vai luulenko vain,
kulkeeko enkeli rinnallain,

auttaa matkalla hetkisen,
pää nousee huokaisten.

-harri

--- 

 

 

16.04.2007
Sidottu hetki

Sidottu on sanat,
sidottu on ääni,

sidottu on elon hetki,
sidottu on pääni.

Ei sanoja,
ei suunnitelmia elämän eteen,
liian usein aatos vie kyynelveteen.

Eikö riitä se, ett' itsellä ois herkkää,
ihminen yks', ja ihminen kaks',
tuo ongelmaa pelkkää.

Yks' pyörittää ajatukset kaukaisille teille,
toinen jo sanoilla taitamattomilla lyö,
runoilijan kynästä sulan väpättävän syö.

Sanat ei lennä,
ei ajatus ennä itsen yli ei taa,
murheissaan vain katsoo ja odottaa,

ett' aukeais' tää tilanne,
avautuisi elon portti jo tietä uuttä käydä,

missä saattaisi nähdä auringon valon niin kirkkaana,
missä vedet uudet niin raikkaina,

kuulla heleäin lintuin laulu,
jossa maailma kaunis kuin kaunein taulu,

missä rakkaan kanssa vois' yhteen kasvaa kirkkkain silmin ja huolia vailla,
vain kauniita ajatuksia kaikkialla.

Vaan,… niin…hetki viel' ootettava, ett' loppuis tää kasvatustie,
tää outo ja kuluttava,
jo aamulla, unen jälkeen, nukuttava,

ett' avautuisi se lauluin tie, se sanojen laulun tie,
joka taas uusiin elämän kuviin tään hiotun matkaa vie.

-harri

--- 

 

 

13.04.2007
Hiljainen runoilija

Hiljainen on runoilija,

miettii, pitäisikö sivusto lie sulkea,
jaksaako kukaan sanoissa rinnallani kulkea.

Niin, ..pitäisikö tää ikkuna elämään sulkea tai lukita,
runoilijan suu sanoista tukita.

Vaikka, onhan täällä kävijöitä,
tuntemattomiakin elon tien kulkijoita,

vaan, mistä tiedän mielensä,
mistä tiedän vaikk' haavoittavan kielensä,

tutkiiko ilossaan ja onnessaan,
vai kaivaako vain kuoppiaan.

Ei maailma ole kiltti, ei ihminenkään aina,
sanat tuskaa tuottavat painavat selässä raskaina.

Olinko avuksi, avasinko maailmaa uutta,
annoinko uskoa elää tulevaisuutta,

loinko kuvaa ihmisestä aidosta,
rinnalla kulkevasta rakastavasta.

Onnistuinko sivullani välittämään elämän sanoja ja ajatuksia,
vai olivatko vain turhia huokaisuja.

Niitä täss' nyt miettii runoilija parka,
mielensä vähän pelokas ja arka.

Ah', oispa elämä vihdoin kuin on toiveeni mun,
saisin syliini kaiken sisäiseni kaivatun.

-harri

--- 




04.04.2007
Aamuinen huokaus

Kuulin naisen huokaavan huoneessain,
minä siihen heräsin.

En ääntä tunnistanut, en ketään nähnyt,
heleä huokaus vain,
minut unesta etsi havahduttain.

Kuka kaipasi, halusiko kertoa jotain,
koskettiko lie unista hiljaa,

seisoiko pitkäänkin rinnallain,
lukiko ehkä mun elämäni kirjaa.

Oliko se uni, vaikken muista muuta,
vaiko ihan oikea ääni,
joka korviini kuului, tunki sisimpääni.

Oliko joku huolissaan minusta kun niin huokas,
vai kuvittelenko vain,
oliko näkymätön hetken mun seuranain,

huokasiko lie taakkojain,
vai kantoiko vaikka osan pois huokaisten, huokasten vain.

Niin, …vai kuvittelenko, kuvittelenko minä vain.

-ääneen herännyt

--- 

 

 

01.04.2007
Kevät

Kevät,
herää ihmisen mieli,

aurinko voimansa näyttää,
ihmisen sisäisen elinvoimalla täyttää.

Valo on voimaa, pimeys on yötä,
kevät tekee meissä elvyttävää työtä.

Elettiinhän ennenkin,
taisteltiin talvi ja tuulet,
voideltiin rohtuneet huulet,

…nyt sinä lintuin laulut taas kuulet.

Ota vastaan tää aika, tää hetki keväinen,
avaa silmäsi elämälle, ole onnellinen.

Lähde ulos ja tarkkeile, mitä elämä elävälle tekee,
synnyttää kuolleet solut,
rakentaa vaikk' uusiksi elämän polut,

tuo luoksesi kaivatut kauneudet,
kukat, tuoksut, virtaavat veet,

iloiset hetket ja lauhat tuulet,
hiljaiset äänet korvissasi kuulet,

elää, kasvaa kauneuttaan maa,
kaikki taas kerran niin herkkänä kukoistaa,

eläköön kevät, tulkoon kesä,
siin' on taas kerran mun onneni pesä,

… oi tule, sinä menneistä armahtava kesä.

-harri

--- 

 

 

30.03.2007
Sinun osasi

On rakkaani hiljainen, hiljainen vain,
hetkisen kulkenut rinnallain.

Kouluni kova, ahjoni kuuma,
sanojen synty, runojen huuma.

Kuumuus polttaa jo rinnalla kulkijaa,
illoin syliinsä sulkijaa,

pelkää vierellä, katsoo, miten kestää tuo herkkä,
runoinsa kovan koulun, pian ranka pelkkä.

Siin' kulkee rinnalla toinen ja pelkää,
kun koetus painaa runoilijan selkää.

Miten voisin mä auttaa,
ottaa itselleni osan sun taakkaa,
…hän hiljaisesti huokaa.

Et auttaa voi rakkaani, tää ahjo on mun,
kuin on myös surut ja sanani nää,

rinnallain kulku on osasi sun,
rohkaista hetkin, olla pystyssä pää.

-harri

--- 

 

 

27.03.2007
Ahtojäät

Huolet puristaa kuin ahtojäät,
niitä talvi syliini pusersi,

limittäin, lomittain, rantaa painavat,
päivät kuin tyhjää nuhersi.

Onneksi kesä saa,
aurinko jo jäitä sulattaa,

heltiää ote kuin syyttäjän,
purkautuu paine syyttömän,

vapautuu rannan kauneus, tulee pian kesä,
kurkkii ensi kukatkin,
rakentui huomaamatta lemmen pesä,

…tulee pian taas uusi kesä.

Olihan ne kauniita ne jäätkin,
ja kylmiä ne pakkas-säätkin,

puristi, rutisti, kiinnitti paikalleen,
hetkin kuin henkeä salpas,

siin' paineessa kuitenkin,
kynä kirjoittajan ahkera ja valpas.

---

Minua sattuu tää paine,
ei sitä toiset nää,

näkevät vain sanat,
...sehän tässä ain tärkeää.

Ei näe painetta lukija,
ei tuskaa kirjoittajan,

ei päiviä, hetkiä, taistelon,
ei huokauksia hiljaisen kuuntelon,

ei levottoman sydämen sykettä,
ei kuule sen hetkittäistä jyskettä.

Sielt' ahjosta putkahti pien sananen,
värisevä, hellä ja lämpöinen,

…sielt' ahjosta putkahti sananen,
huokaus, …olen onnellinen

-harri

--- 

 

 


26.03.2007
Ihminen rinnalla

Omistaa ihminen rinnalla,
silmiin katsova ja naurava,
hyvää tahtova ja syliin haluava,

joka sanoo sanan oikean,
hetkeen ja tilaan sopivan.

Ei pelkää sanoa suoraan,
ei itseään piilottele,

ottaa viel' riskejäkin toisen tähden,
sanoo vaikk': "Ellei sovi, minä lähden",
…ei asioita silottele.

On suora ja rehti,
hetkessä lempeä,
sylinsä hohtaa lämpöä,

silittää päätä ja huokaa: "Voi sinua pientä",
ymmärtää elämää ja ihmistä.

On ihminen ihmiselle,
herkkä toiselle herkälle,

kättensä taidoin kautta kaikki toimii,
ilon ja surun hetket vierellä kulkien poimii.

Siin' on ihminen rinnalla ihmisen,
luottamus yhteisen sydämen,

rauha min sielu sielusta saa,
murheet hetkin mielestä katoaa.

Käsi ja katse toista armahtaa,
salaisesti, sanoittakin, tuntee, … hän rakastaa.

-harri

--- 

 

 

23.03.2007
Salaiset vierailut

Vierailetko luonani salaa etten sinua näkisi,
vain jonkin merkin jätät, etten uutta olemustasi pelkäisi.

Olet käynyt, sen huomaan, kun jokin asia on toisin kuin lähteissä,
milloin on tippunut seinältä jokin mahdoton,
milloin lattialla pehmo,
milloin vain aavistus, olet käynyt,
jokin tunne hento

Merkkejäkö minulle jätät, et unohtanut ole,
lupaustasi salaisesti täytät,
käynnistäsi jonkin vihjeen aina näytät.

Vaan eikö lupaa lie ilmestyä minulle,
eikö herkkä mieleni kestäisi,

kohdata toinen rajan takaa,
mieleni pian sekoaisi.

Voithan olla taaskin tässä vierellä kun tätä kirjoitan,
kynttilää poltan sun tahtosi mukaan,
…vaan eikö näe sinua kukaan.

Ei raja ole pitkä ei paksukaan, sen tiedän jo ennestään,
vaan ihmisen tähden,
herkän ihmisen tähden se salaisuus on,
meille ajassa kulkeville avautumaton.

-harri

--- 



Kuka tuntee mun ystäväin

Kuka tuntee mun ystäväin,
kuka sanoa voi, kuka on hän,
joka täyttää mun elämän.

On sylissä illoin mull' monikin,
tansseissa kanssaan iloitsin,
ehkä viel' käsi kädessä kuljeksin,

vaan oliko naisystävä kuitenkaan,
oliko ystävä vain,
jolta ihanan tanssi-illan lahjaksi sain,

…oli hetken rinnalla ystävä parhain.

harri

--- 

 

 

21.03.2007
Mielen luontopolut

Ihminen muistinsa varassa kulkee,
se kaiken elämän säätää,

tieto, taito, viisaus,
kokemus, elämän katsomus,
elon suunnan määrää.

Ilot nostaa iloa hetkiin,
surut mieltä usein painaa,

ajatus kulkee muistojen teillä,
ei aina anna rauhaa.

Uusi polku, uusi ajatus,
vanhoilta poluilta pois nostaa,
jättää ne sammaloitumaan silloin,
kun elo tarjoaa vaikk' ihmistä uutta aamuin ja illoin.

Jos uusi tie on vahva ja kestävä,
ei surun silmiä niin usein pestävä,

metsittyy, katoaa se surujen tie,
ei ajatus sinne useinkaan vie.

Sen tutut mutkat, kivet ja kannot,
kauniit mättäät, myrskyin annot,
ne vaipuvat luonnon sekaan.

Uudet polut painautuvat,
uudet paikat levolle, maisemille kauniille,
uudet kukkulat kaiulle huutaa,
…se samoja kauniita sanoja vastaa.

Muisti on kuin luontomme tää,
miss' kuljet sä ihminen, sinne ain merkkisi jää,

vaan jos kulkematta oot hetkisen,
kuljet uusia teitä kauneuden,
metsittyy tuo vanha tie,
et kohta löydä paikkaa mistä polku sinne vie.

Elämä täynnä on luontoja mielen,
uudistuu, kasvaa, muotoutuu,

siellä luonnossa ihminen kulkee ja tietänsä käy,
ei niin pitkälle eteen ei taakse näy,
vanhat pois unhoittuu.

-harri

--- 

 

 

20.3.2007
Miks' itket sa lapsonen

Miks' itket sa lapsonen,
puuttuuko jotain.

Vaikk' mennyt on kaikki,
monestikin mennyt,
elämä ottanut,

niin miks' itket sa lapsonen,
onhan sinulla myös ollut,
ei tyhjästä ottaa voi,
olet siis ensin saanut,
koittanut monesti elon ihana aamun koi.

Miksei nytkin niin olla vois,

…aamu uusi edessäsi siintää,
onhan kevät taas,
elämä syntyy pian,
linnut laulaa ja kukat on maass'.

On elämää taas!

Miks' itket sa lapsonen,
kuin puuttuis sinulta taas kaikki,

vaikka, kun katsot tarkkaan,
oikein tarkasti mietit,
onhan viel' yhtä ja toista,
elo tässä puutteessakin niin suurenmoista.

Miks' itket sa lapsonen,
minä surusi näen,
huolen sisällesi piilotetun,
surun syvälle kätketyn,
kaipauksen kuin unohdetun jo,
…on kuin ois kovakin sun kohtalo.

Vaan ei se ole sitä.

Kevät elon synnyttää,
sen eteesi taas kirkkaana avaa,
kohta sun mielesi uutta kesää onnessa ravaa,

etsii kukkia, tuulia raikkaita,
vesiä virvoittavia,
saunan höyryjä ja tuoksuja,
tiedä vaikk' taas lemmen juoksuja.

Älä itke sinä lapsonen,
ei sinulta mitään puutu,
ei puutu huoliakaan,
vaan ei puutu elämän kauneuttakaan.

-harri

--- 

 

 

17.03.2007
Muistojen maissa

Muistojen maissa,
kirjoituksissa vuoden aikaisissa minä kuljen,
kaiken uudelleen syliini suljen,

suloinen rakkaani joka matkasi rinnallani onnemme teitä,
kaikki ihanat vanhukset, …kuinka kaipaankaan heitä,

…olen nyt yksin.

Kuinka paljon mahtuukaan yhteen vuoteen,
iloja,
suruja,
ihmisiä,
runoja,

…niin, runoja…

melkein tuhat, mä luulen,
ja kaiken nyt uudelleen korvissani kuulen,
kun kirjaa teen matkastain
rinnalla hiljaisten kulkijain,

…kaipaan heitä ain.

Tämä selittää tään hiljaisen hetken,
sanat uudetkin lepäävät,

uudet työt, ihmiset, uus' kevätkin,
aiheita ja sanojako keräätkin.

Vaan kuin kuollut,
kuin kuollut on tää pienen runoilijan mieli,
vaiennut on Suuren Runoilijan lempeä kieli,

mi ain aamuisin herätti sanoillaan,
päivien seassa käski kirjoittamaan,
iltamyöhällä viel' valvomaan sanainsa eessä,

…nyt seison rauhaisten muistojen tyynessä veessä.

Vai, jospa onkin tää vain päätös yhden vaiheen,
kuin oli edellinenkin, ruusun valkean,

täss' kuljin mä tietä keralla vanhuuden,
mun oman tulevan.

-harri

--- 

 

 


11.03.2007
Sinä Onnellinen     (Q)

Varjele onnea mi sylissäsi on,
tänään et ole onneton.

Varjele onnea mi sylissäsi on,
se ei koskaan ole loputon,

se on vain lainaa, sanotaan,
ja helposti haihtuvaa,

ei kädess' ihmisen,
ole omistus sen.

Oi, kuinka paljon on onnen etsintää,
löytää rinnalle toinen,

ihminen mi onnea toisi,
ett' toisen siinä niin hyvä olla oisi.

Kuinka paljon etsintää, kuinka paljon kaipausta,
kuinka paljon pettymystä, turhaa onnen haikausta.

Siks', kell' onni on,
hän olkoon onnellinen onnestaan,
laulakoon ilolaulujaan,
pitäköön hyvänä, ...ah' niin hyvänä, armastaan,

jonka syliin saa illoin painaa pään,
ilman pelkoa, että yksin jään.

Siin' elo väsynyttä armahtaa,
kun rakas huokaa rakastaan.

Tämä muista sä tyttö kaunoinen,
ett' elo olla voi niin ihmeellinen,

…on lahjaa saada olla onnellinen.

-onnellisen nähnyt

-harri

--- 



08.03.2007 Naistenpäivänä

Onhan nainen muutakin

Onhan nainen muutakin,
kuin nainen miehelle,

jolle ilo elämälle,
vesi kielelle.

Onhan nainen ihminen
mi maata rakentaa,

vie eespäin eloa,
lapsia rakastaa.

Hoitaa kodin, hoitaa perheen,
vastaa taustatoimesta,

johtaa maata monin paikoin,
on osa koko laitosta.

Siin' nainen on kuin mieskin tänään,
arvonsa tasassa,

iloiten kulkee rinnalla miehen,
valta matkassa.

-harri

--- 

 

05.03.2007
Myrskyn jälkeen

Niin hiljaista,
elämän tyhjyyttä,
miten paljon ymmärtämättömyyttä…

Kuka ymmärtäisi tämän kirjoittamisen palon,
kuka näkisi mun sisälläni roihuavan kuluttavan valon.

Kuin myrskyn jälkeen,
asiat kaikki levällään sinkoutuneena sinne ja tuonne.

Ei mikään kai kadonnut kokonaan,
vaan etsittävä taas uudelleen rikki lentäneet palaset,

koottava mitä koottavissa on,
rakennettava uuteen muotoon.

Vaan toihan myrsky myös mukanaan uutta,
muulta eteeni sinkoutunutta,

asioita,
uusia hahmoja,
ajatuksia tulevaan ja mielen halauksia,
ihania uutuuksia,

…kasvatti viisautta.

Sikin sokin on ympärilläin vanhaa ja uutta,
levottomin mielin katselen tulevaisuutta,

ois tehtävä tämä ja tuo,
ois korjattava mi rikki meni,
jotain palasia myrsky mukanaan vei.

Mutta nämä uudet mitä eteeni toi,
näissä jo mieleni vilkkaana askaroi,

oi, kunpa ehtisin pian tämän ja tuon,
…no, ensiksi kyllä aamukahvin rauhassa juon,

ja mietin…

oisko lie kuitenkin hyvä olla hetkinen yksin ja hiljaa,
leikata omissaan tätä elon kaunista huojuvaa viljaa,

… olla hetki vain ihan hiljaa.

-harri

--- 

 

 

01.03.2007
Sydän palasina

Minusta tuntuu,
ett' kun minut viimein pöydällä avataan,
sydän puuttuu,
ja sydämettömän eloa joukolla tavataan.

Miss' on tään miehen sydän,
millä ihmeellä se kulki,
outo tilansa tuli viimein julki.

Sydän on jaettuna palasina maailmalla,
pieninä kirjaimina, hellinä tunteina,
lapsilla tapaamattomilla,

rakkauden teillä kuluttavilla,
toteutumattomilla unelmilla,

ihmisillä ihanilla kohdatuilla,
elämän kuin väkisin erottaneilla.

Siell' on mun syömmein palaset,
matkassa muiden kulkevat,

vaan jossain lie kätkössä myös palaset nuo,
jotka eloni teillä tulivat mun luo,
…minua kaipaavat ja rakastavat.

-värisevä sydän

--- 

 

 

28.02.2007
Elämä on kaunis, ja sielun vapaus

"Elämä on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
…ja sielun vapaus".

Nämä sanat lainatut aamulla mieleeni ensimmäisinä nousivat
kun silmäni aukaisin,

…jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
…ja sielun vapaus.

Unelmissa on elämä, sanotaan,
ja ilman unelmia ei olis elämää,

entä sielun vapaus, mitä se sitten on,
annettu, vaiko saatu kuin osa kohtalon.

Että sielu ois vapaa, sinua ei saa kukaan omistaa,
vaiko että sieluasi ei saa omistaa toinen,

selitys tuon lausahduksen kun ratkeais,
ois vastaus jo suurenmoinen.

Vangittunakin voi sielu olla vapaa,
vapaana voi sielu olla vangittuna,
elämän mahdollisuuksilta kahlittuna.

Se lie ilmapiiri, miss' ihminen elonsa täyttää,
tila jossa saa näyttää,
minä elän,
minä olen,
minä elämästä nautin.

Vaikka kuten minä juuri nyt,
kun yksinäisen aamukahvin keitin.

Ei painosta toinen ihminen, ei käske menemään,
ei toiveitaan tekemään, tahtoaan täyttämään,

oma itse saa määrätä päivänsä tään,
illalla saa tarkata tehtyä matkaa,
…minä pidin mun oman pään,
saavutin pienen matkan määränpään.

Ihminenkö toinen tuon määrääkin,
onko elämä kaunis,
onko sielu vapaa,

niin…, jos toinen lyö toista sanoillaan tavan takaa,
ei ihmisen mieli ole vakaa,

ja jos ylen aikaa on toisen tarpeet eteen laitettava,
on siinä jo sielukin vangittuna.

Siksi, tässä vapaudessa mi tänään mun päiväni täyttää,
täss' vapaudessa, joka voi toisesta ihan hullutukselta näyttää,

minä elän ja jo aamustani nautin,
ja kohta tuon rauhaisan aamukahvin,

sitt' sormeni näppäimille asetan,
ja sanani kauniisiin runoihin valmistan.

Tuletteko tänään, te vuotavat sanat,
saanko tänäänkin nauttia teistä,

te tekisitte kuin yhtä meistä vaan,
toinen antaa, ja minä kaiken kuin valmiina saan.

-harri

koala: …heei, anteeks että mä keskeytän, mutt mitenkäs ne työt…pitäskö sun hakea sellasta
Harri: voi koaala!… ai anteeksi… sinä keskeytit minut
k: joo…sun ilmees oli jotenkin outo…ja mä ajattelin ett sut ois viisainta herättää, missä sä sit olitkin
H: jaa…joo…kiitos…minä olin hetken vapaa… olin hetken, tään aamun ihanan rauhaisan hetken ihan vapaa
k: joo joo… mut herää jo hei!
H: …se siitä vapaudesta… "ei painosta toinen ihminen" .. siinä ei puhuttu koalasta mitään

k: mitä sanoit?
H: nii että, kyllä täss kohta painellaan taas töitä ihan olan takaa, …minä kirjoitan nämä aamuiset jutut vain ensin
k: no hyvä…sä oot sittenkin hereillä
H: oon oon… ja melkein vapaana
k: mitä sanoit?
H: sanoin että ulkona taitaa vähän sataa
k: joo... mut mitä ihmeellistä siinä nyt sitte on.. eiks nyt oo talvi vai
H: on on... ja "sielun vapaus"...ja kattia kans'

---

 


28.02.2007
Niin, …se työ

Niin, se työ,
mitä minä sille teen,

mihin askeleni huomenna,
missä sanojen paikka ois mulla?

Se paikka on katsottu valmiiksi,
luvattu jo sinulle omaksi,

oota vain hetki ja ihaile
elon kauneutta ja ravitse
mielesi teitä ja toistenkin,
jotka rinnallas käyvät jo aamuisin.

Siin on sun paikkasi kaunehin,
...vaan tuleehan se juuri, se toinenkin.

-harri

koala: ai niinku ett' tost noin vaan....se tipahtaa sun päähäs...niinkö?
Harri: joo.. tai ei.. tai en minä tiedä... anna minä kirjoitan nämä nyt ensi... ei minua saa hoppuuttaa
k: pakkohan sua jonkun on
H: juu juu... älä värise mun sieluin, koita kestää
k: mitä?... miks sä puhut noin hiljaa?
H: tää vähän vielä kestää, ... sitä minä vaan tässä huoksin

--- 

 

 

27.02.2007
Koalalle - Miks' lähti ystävä viereltä pois

Kuin on tämä elämä julma, otti pieneltä ystävän pois,
vaikk' tekikin enkelin, joka ei kauniimpi olla vois.

Silmin suurin vain taivaalle katseli,
enkeliä kaunista ootteli tulevan,

parvekkeelle vierelleen istuvan,
ees hetken kanssaan juttelevan,
pientä kättä hellästi koskevan,

kertoisi millaista on elo enkelin,
onko päivänsä, yönsä, vailla tuskien.

Ei nukkunut pieni silmänhetkeäkään,
ei mielensä hiljennyt illan myötä,

katseli vain taivaalle vetisin silmin,
etsi uutta tähteä, valvoi kuutamoyötä.

Kuin on tämä elämä julma, otti pieneltä ystävän pois,
tuoll' istuu se tuolilla parvekkeen,
pakkasyön kehonsa värisseen,
…etsi ees pientä viirua taivaalle piirtyneen,

se enkeli ollut ois, …se Ulpukka-enkeli ollut ois!
oi, miks' lähti mun ihana ystävä viereltä pois.

-harri

--- 

 

 

24.02.2007
Outo hetki

Kuuntelen sanojasi,
elämäsi kokemuksia ja koetuksia,
vääjäämättömään loppuun johtavia.

Eihän täällä kukaan ikuisesti oo,
senhän kaikki tietävät, vaan harva ajattelee,
ihan oikeasti sitä uskoo ja suunnittelee.

Eikä lie tarkoituskaan
ole lähtöään mietiskellä elämän tiellä, miss' elo tärkeintä on,
kuolo on vain päätös sen kohtalon.

Mutta silloin kun matkansa pään jo näkee,
tietää tilansa mahdottoman "ikuiseen" jatkoon,
sitä jo ajattelee päivin ja öin,
seass' kaikkien asioiden ja töin:

tämä jää minulta kohta, ja tuokin ihana,
tuolla viel' oisin käydä halunnut, tuonkin tuntea ja kokea.

Nyt on rajat asetettu,
lääkäri ilmoittanut,
itsessäsikin sen jo tunnet,
…sinä vähenet.

Tämä hetki on sinulla vain,
sinulla yksin vain, sinä pieni rinnalla kulkijain,

en osaa katsoa kaikkea kuten katsot sinä nyt,
kun elosi suunnitelma on vähennyt.

Minä vain kuuntelen kuin uskomatonta,
elämäntarinaa tuntematonta,

en ymmärrä miltä se sinusta tuntuu,
kun pääsi päälle jo kiinnitetään kuoleman huntuu,

…en ymmärrä miltä se tuntuu.

Äkkilähtö lie helpompi ois,
jos ihminen lähtönsä siten valita vois,
yllätys se silloin ois,
kaikki ois miettimättä hetkessä pois.

Vaan kuin kasvaen lähtemään,
täältä elämästä pois kuolemaan,
sitä minä en osaa,

en siinä kulkevaa sanoillani, teoillani, auttaa,
en edes tiedä miten siinä voisi toista kantaa,
millaista lohtua antaa.

Vain elää rinnalla kuin mitään ei ois,
vaikka lähellä lie hetki kun toinen vain hiljenee,
…on luisunut viereltä pois.

Tämän aamuhetkessäni kahvikupin äärellä kirjasin,
eilisiä puheitasi muistelin,
…vuotavaa nenääni kuivailin.

-harri

--- 

 

 

22.02.2007
Koskettamaton runo

Jos joku runo ei sopinut sinulle,
kiukutteletko minulle: "Se oli tarpeeton,
turha ja koskettamaton".

Jos runo olikin toiselle,
tarvitsevalle jossain muualla,

omaa elämäänsä kulkevalle,
saman hetken kokevalle,
…minulle ja sinulle tuntemattomalle.

Jos yksikin oli joka tarvitsi,
runo jo kirjoittaa kannatti.

En mieti sitä minäkään, jos sanat ei mieluusti kulje,
niiltä vain silmäsi ja korvasi sulje,

ja ajattele kuten minäkin,
ehkä joku jossain hiljainen,
kuuli yössään runon sen,

eli kerallaan hetkiä menneitten,
kosketti muisto kaipauksen.

-harri

--- 

 

 


16.02.2007
Viimeinen matka

eiku…

Viimeinen aamu

eiku…

Viimeinen päivä

eiku…

Aamun sarastaessa

Minä astelen aamua hiljaista,
sanat ei lepää vieläkään,

…tää suihkussa alkoi, tämä sanojen virta,
rakentuu tänään eteeni uusi silta.

Jää taakse mennyt, se sumuun haipuu,
nöyrin mielin runoilija uuden sillan etten taipuu.

Mitä tuot, sinä tuleva, missä on sinun valosi,
missä on sinun työsi, mun paikkani, …talosi.

Tässä kuljen hiljalleen, vaikk' kiire jo on,
…minä myöhästyn taas,
tämän viime hetken vietin sanojeni maass'.

Viimeinen aamu mun tietäni käydä,
tulla tänne ja teitä rakkaita nähdä,

viimeinen aamu,
...viimeinen Kinaporin aamu,

kulje, oi rinnallani, sinä elämäni haamu,
joka kannat minut taas tästä pois,
kuin minkään et minulla pysyvää olla sois.

Tässä matkalla kävellessä mietin,
tässä Hämeentien Kurvissa,

eikö eloni olekaan muuta kuin siltoja vain,
joissa paikast' paikkaan kuljen ain,

…ja kirjoitan näitä minun ikuisia sanojain.

-harri
(hiljaisen aamun kulkija)

--- 

 

 

10.02.2007
Työelämän valintaa

Taasko joudun miettimään,
raha, vaiko muu arvomaailma.

Arvohan se on rahakin,
sillä monen tarpeen täyttää,
mutta sisälle saatava rikkaus
 sen rinnalla ihan toiselta näyttää.

Arvot sisäiset, kutsumus,
on kuitenkin ihmisen pelastus.

Vaikka, voihan kait rahakin olla kutsumus,
vaan enemmän kuitenkin turhuus,
siihen kasvaa himo,
sitä pitää olla suuri pino,
ennen kuin rauhan maallisen saa,
…jos vielä silloinkaan.

Mutta kutsumus,
tai arvo ihmisen sisäisen,
täyttää jonkin elämän kaipauksen,

olla enemmän tässä elämässä,
apuna,
rinnalla kulkevana,
turvana toisella tarvitsevalla.

Siin' on taas mun edessäin nää kaksi kun paikkaa vaihdan,
sisäiset arvot vaiko raha,
kumpi ois hyvä, kumpi paha.

Toisesta kyllä täyttyy paremmin maha,
toisesta taas pää, ja jokin mun sisäiseni kasvaa,
…jaa taas poika tää, uusia runoja rustaa.

Tulisko rahasta lie sanaakaan,
toista mun koko olemukseni jo rakastaa.

-harri

--- 

 

 

08.02.2007
Aamuhetki elämän muutoksessa

Jos minä tarkkaan tietäisin mitä edessäni seisoo,
se ois ihanaa,
…jos se ois ihanaa.

Vaan jos se onkin murhetta vain,
ahdistusta,
puutetta ja kurjuutta,
…sehän ois kamalaa.

Miten eläisin tiedon kanssa, josta toivo kaikki jo katoais,
turhuus vain ois rinnallain.

Siitä minut pelastaa tää intuitio, "hyvin tässä käy",
vaikka mitään ei edessä tänään näy.

Ja usko johonkin joka minua valvoo ja huolen pitää,
"onhan tännekin asti", ma huokaan.

Ja toivo,
outo kaiken yli kantava ihmisen toivo:
uusi tie edessäni on,
sekin taas ihan verraton,
vaikk' juuri tänään olenkin vähän onneton.

Siksi pelkään tietää tulevaa,
totuutta, jos se onkin rasittavaa,

vaan jos onkin ihanaa ja lupaa paljon,
vaikk' kaiken mitä kaipaan,
silloin ois toivo jo ihan mahdoton.

Tieto yhdessä toivon kanssa,
siinä jo elo makea matkassa.

Vaan tänään,
…katson tuota kovaa pakkasta…

minä tiedän, …vaan en usko,
minä toivon, …ja kuitenkin horjun.

Minä elän, ja kuitenkin huolestun elämästäin.

Minä taistelen sitä vastaan, etten sorru pelkoon.

-harri

--- 

 

 

07.02.2007
Vain istua tässä ja kirjoittaa

Vain istua tässä ja kirjoittaa,
voi miten elo onkaan ihanaa,

elää sanoissa ja kuunnella vain omiaan,
kirjoittaa kauniita sanojaan.

Täss' istua voisin vaikk' maailman loppuun,
sanat virtana mieleeni kiirii,

ja pienessä kodissain 
elän vain mun pientä elämäni piirii.

Vaan mistä sanat ain uudet mieleeni saisin,
mistä niitä rakentaisin,
kenelle ne kohdistaisin,
…kuka niitä arvostaisi.

Sitä en mieti, ma istun vain,
olen tässä kuin onnekkain,

ei mitään puutu tänään,
ei viel' huomennakaan,
mitä tässä nyt turhia suremaan.

Jos koittaa se päivä ett' ruoka loppuu,
kait sittenkin jotenkin eletään,
tulee johonkin muuhun jo hoppu,

Mutta tänään, tänään minä kirjoitan ja elostani nautin,
pakkanen paukkuu ja iskelmä soi,

kaappi täys ruokaa ja joku jossain kaipaa,
mitä tässä nyt muutakaan pieni ihminen voi.

-harri

--- 

 

 

Runebergin päivänä 05.02.2007
Rakkaan kuvaa katsellessa

Ah' siin' on mun kaunoisein,
kaipaukseni kohde suloisin,

milloin nähdä saan kasvonsa kauniit,
tuntea kehonsa kuuman ja väräjävän
mun käsissäin,
mun sylissäin,
elon onnen kasvavan sisälläin.

Miss' kulkevi tietänsä tänään,
miss' mielensä liikkuvi siellä,

miss' kaipaa mun kaunoisein minua,
suruikävänsä tiellä.

-harri 
(vähän Runebergin hengessä)

--- 

 

 


04.02.2007
Oi mikä ihana aamu

Nautin aamukahvia,
kynttilä palaa vierelläni pöydällä,
Clauderman pianonsa kanssa hiljaisesti taustalla,
on sunnuntai-aamu,
olen yksin,
..nautin.

En kuitenkaan ole yksinäinen, sen tunnen,
joku ajattelee minua lämmöllä,
joku jossain omassa aamussaan,

ehkä rakastaakin vähän, vaikka emme ole sellaisesta sopineet.

Tunteet kun eivät sopimuksia kuuntele,
ei yhteisiä päätöksiä vain ystävä olla,
välillä tavata ja vain hellästi halata,
sillä tavalla yhdessä olla.

Niin, nyt itsekseni tässä,
aikaisen talviaamun Helsingissä.

Miten kauniilta pakkashuuruinen kaupunki näyttääkään,
niin hiljaista ja rauhallista,
niin levollista, …postikorttimaista.

Oi, olisitpa näkemässä tässä rinnallani,
vaikka juuri nyt onkin niin hyvä olla,
vain ajatus sinne vierellesi.

Ja tuo ihana piano taustalla.. Evita juuri alkoi.

Kyllä musiikki on ihanaa,
pelkät instrumentit,
rauhaisa aamu,
…levollinen sydän,

ja kauniit ajatukset jotka lähtevät täältä luoksesi,
ja sinun ajatuksesi,
jotka matkaavat halki ilmojen ja maailmojen tänne vierelleni kuhertamaan,
silmin kirkkain silmiini katsomaan.

Oi, mikä ihana aamu… ja sydämen rauha.

-harri

--- 

 

 

03.02.2007
Sanojeni maailma

Minä kirjoitan kirjoitan vaan,
sanoja maailmaan,

eletystä elämästä,
toiveista, haaveista,
mistä ikinä ne tulevatkaan kuin valmiina.

Joskus ne kuulijalle sopivat,
joskus sopimattomat ja maailmaan kuulumattomat,
joskus ehkä loukkaavat,

vaan silti minä kirjoitan,
jokin minulle luo uskoa
antaa varmuutta olla rohkea.

Kaikella elossa ain paikkansa,
vaikka en tiennyt, oli oikea aikansa.

Loi uskoa yks' ikäihminen,
joka silmin kostein kulki miehensä rinnalla kaivaten,
kun minä kuvasin yötä kahisevien lakanoitten.

Minä kirjoitan sanoja, sanoja vain,
ehkä kuvittelin tai totta elin,
toinen omissaan kulki muistoja miettien.

Siks' uskallan minä kirjoittaa,
elää ja lukea,
sanoilla sopimattomillakin sieluja tavoittaa ja tukea,

sillä mistä tiedän, mikä sana,
mikä lause, mikä ajatuksen pätkä, mikä tunnelma
sinuun osuu ja avautuu mielesi muisto ihana,
tai tulevasi unelma.

-harri

--- 

 


22.01.2007
Uuden elämän ensi säteitä

Talvinen aamu, pakkasta,
mökin rauha ja viileys,
täyttää mielen tyyneys,

elämän hetken kauneus,
tulevien päivien ihana odotus,
...elämän rakkaus.

Kupissa kahvi niin maistuva,
aamuleivät,
lämmittimen hiljainen hurina,
sydämessä pikku kutina.

Minä elän!
Juuri heräsin... nukuin kunnolla pitkään aikaan.

Aurinko nousee,
sen ensi säteet vilistävät tupaan,
talvinen maisema ottaa välkkeet iloiten mukaan.

Kasvoi talvi näinä hiljaisina päivinä,
kun mökissä yksin lepäsin ja kaikkea rauhassa katselin.
Minusta tuntuu... olen onnellinen.

Talitinttien parvi pihan täyttää,
tulivat juuri kun tätä kirjoitin,
nekin ovat onnellisia, siltä näyttää.

Edessä nyt tämä pikku runo, aamun ensi ajatus,
oikeasti kai jo kolmas,
edeltävät tekstiviesteinä matkoilleen lähtivät,
saajien sydämet ilolla täyttivät,
tämä on itselle....ja sinulle.

Edessä "leirin purku" ja paluu ihmisten yhteiseen maailmaan,
siellä valmistun tulevaan,
johonkin ehkä edeltä piirrettyyn suunnitelmaan ja odotan,
luotan, ja tietysti myös toivon, se on minulle hyvä,
se on minulle se unelma,

täyttyy kaipaus ja kaiken ihanan odotus,
elämän uusi tie, ...ja rakkaus.

-harri

--- 

 

 

20.01.2007
Keväthanget rakentuu

Keväthangilla mun asiani muuttuu,
jos vaikka juuri nyt niin paljon puuttuu,

näin runossani kirjoitin,
tulevia eteeni piirtelin.

Minä uskon siihen,
aika toteuttaa kirjoittamani enteen,
tuo muutokset suloiset kaipaavan eteen.

Katsohan, ihan juuri tulee talvi, hanget jo kasvaa,
aurinkokin kirkkaana loistaa,
keväthanget rakentaa,
vastaukset kaivatut valmistaa.

-harri

--- 

 

 

16.01.2007
Aamun sanat

Miks' sanat ain aamulla niin vilkkaana käy,
työ lähestyy, ei sanojen päätä näy.

Apua, minä myöhästyn!

Minä myöhästyn aina
ja tekstiviestillä ilmoitus, että sanat taas vilkkaana käy,
ei minua ihan vielä näy:

"Katso mun viestini eilinen, samoin on mun aamuni uus,
minä myöhästyn, vaan jo matkalla",
sanoja tulollaan viel' ainakin satakuus.

-aamukiireinen

--- 

 

 

15.11.2007
Taistelun jälkeen

Sainko rauhan taudistain,
sainko rauhan sanoistain,
kun on nyt aamu uus,
täyttää mielen hiljaisuus.

Ma nukuin…,
ensi kerran kunnolla viikkoon,

ei pyörittänyt vuoteella flunssan tuska,
ei juoksuttanut sanojen laukka,
ei ajatukset kaukana kiirineet,
ei muistot menneissä kulkeneet.

Olen vain tässä ja nyt,
on niin hiljaista, koko viikon kehoni myrskynnyt.

On kuin ois suurempikin taistelu ohi käyty,
kuljettu, raahuttu raskas tie,
tulevan kuvia kurkittu,
minne se herkkää runoilijaa viel' vie.

Hyvä oli käydä hetkiä yksikseen,
taistella vastaan maallista valtaa…bakteerisotaa,
jonka voitti mun kehoni,
"oi, yks' päivä viel' lepoa", se huokaa.

On niin hiljaista, ei sanat laula,
ei käske minua sisäisein,
ole ja lepää viel' hetkinen,
sitt' alkaa tiesi unelmien.

-

Oi, toiveko, oi toiveko vain, mun sanojani vie,
vai joko näkyy tien pää,
sen alku, joka eessä häämöttää.

Unelma se on, unelma,
joka kohta on totta,

ja sanojen laukka kulkeva,
on sinulle kaiken ain kertova,
…kohta se on totta.

-

Vaan yhden päivän,
yhden päivän viel' ma oisin tarvinnut,
sen aamust' iltaan nukkunut,

mutt' nyt mua kutsuu jo työ,
puettava päälle ja kiristettävä taudin löysäämä vyö,

alkaa arkinen työ,
…niin, se ihana ihmisten työ joka ei minua korville lyö,
ja sen perästä seuraa rauhaisa unien yö.

-taisteluväsynyt

--- 

 

14.01.2007
Näet lävitseni

Kahvikupposen ja yhden kynttilän äärellä,
täss' sunnuntaina aamuvarhaisella istun ja kirjoitan,
silmieni alla viel' nukkuva kaupunki, sen kauniit valot vain,
ne rauhoittavat ajatustain,
vähin erin herään, ja kaiken niin kauniina ikkunani läpi nään.

Mietin eilisiä sanoja…

Sinä sanot että näet lävitseni ja tuomitset kaikki tekoni.
Asetut näin yläpuolelleni,
minua, toista vajavaista, paremmaksi,
minua viisaammaksi ja tietävämmäksi,
kuin jumalaksi, jolla ois valta tuomita muita,
…myös kauniita puhuvia lempeitä suita.

Millaisen tuomion saavatkaan sinulta ne, jotka vääryyttä puhuvat,
ihmisiä harhateille ohjaavat,
jos jo auttaja sun silmissäsi paha on,
tuomittava, kelvoton.

Näet lävitseni ja silloin näet minut, sinä sanot.
Mielenkiintoinen sanonta, nähdä läpi ja tuomita.

Katso ikkunaa, katso ikkunasta ulos,
tuomitsetko sen minkä näet.

Katso maailmaa sen ikkunan, sen lasin takana,
tai jos sen lasin takana onkin peilaus, näet itsesi, oman kuvasi vain,
ihmisen ajatuksin vajavain.

Jos näet lävitseni, et näe minua, olenhan näkymätön,
ja lävitsein näkyy vain maailma joka on mun takana,
tarvitsisko se lie apua.

Onhan siellä paljon tuomittavaa,
vaan paljon myös kiitettävää,
onhan se tehty ihmisille,
kaikkea on oltava kaikille.

Jos näkisit oikein, sinä tuntematon,
et katsoisikaan minua, työtäni vain,
ymmärtäisit palavaa tarkoitustain.

Se muuta on kuin on silmäisi katse, mielesi vääristynyt, pelokas.
Olisit minulle armelias.

Ihminenhän minäkin vain,
jolla tahto on olla runoilija, sanojen ihminen,
rinnalla kulkija arvokkain,

sellaisen tehtävän jostain lahjaksi sain,
se on tänään tehtäväni arvokkain.

-viel' sairas, pää humiseva,
silmät kosteat, mieli rauhaisa

Koala: hei! mitä sä taas…
Harri: ai, hei Koala… sinäkin heräsit... älä nyt sano mitään, tää on nyt sitä kaipaamaasi muuta…
Koala: aha, ...no hyvä ettei taas niitä samoja lirutuksia

---


13.01.2007
Onko se väärin
(yön viimeinen ajatus)

Onko paha …ihmistä iloon viedä,
sanoilla rinnalla kulkea ja sylissä kantaa,
kevennystä elon hetkeen antaa.

Onko se paha, jos annettu on voima, tieto ja taito,
tarkoitus palveluun aito.

Sen näkee toinen ja sanoista kiittää.
Sanoo jo toinen rinnalla: Nyt mulle riittää!, hän omissaan kulkee.
Kiittävä sanat onnessaan syliinsä sulkee.

Onko se paha, jos ilman palkkaa haluaa toista auttaa,
jakaa sitä minkä on itsekin lahjaksi saanut,
arvoksi arvaamattomaksi
näkymättömäksi voimaksi arkiseksi,
ihmistä ilossa ja surussa kantavaksi.

-harri

--- 

 

 

13.01.2007
Katso tulevaan

Katso tulevaan kuin katson ma,
vaikka joku asia mielessä raskaana,

minä huomaan, minä nään,
keväthangilla vastaus häämöttää.

Tuleehan se talvi viel' vaikk' viipyykin,
tulee se rakaskin sylihin.

Jos antaakin odottaa viel' hetkisen,
olen silti onnellinen,

odotan, kaipaan, mun omaani vain,
kohta hän kuulee minua, mun lemmen laulujain,

hän tulee, hän tulee, ei tulematta jää,
näin huokaa mun sisäisein, en sinne itse nää.

-harri

--- 

Koala: heei lopeta jo toi!
Harri: ai, hei Koala, sinäkin olet herännyt … -->

 

 

13.01.2007   klo 05.00
Kuinka paljon toivetta ja kaipausta

Kuinka paljon toivetta ja kaipausta,
kuinka paljon etsintää ja onnen haikausta,

löytää rinnalle rakas,
se elämän, tään elämän hetkosen paras.

On yksinäisyyttä jo kauan kestänyttä,
on yksinäisyyden tuskaa juuri alkanutta,
on rinnalla kulkenutta, joss' toinen ei toivetta täytä,
tai muuten vain kaikki ei hyvältä ja oikealta näytä.

Oi, miksei hän tahtoani täytä!

Kuinka kauniit ovat kuvansa nettiin laitetut,
harrastuksensa ja halunsa esille kirjatut,

viisautta kouluista monista,
matkoista maan ympäri niin somista,

…vaan, kun yksi puuttuu,

se elämän paras,
se ihana kainaloinen,
se sylin hellä ja rakas,

on kuin kaikki ois poissa,
sielu kiljuu yksinäisyyttä sisäisen sopukoissa.

Näin pieni on ihminen, …tai näin suuri,
miten osaava, miten taitava,
miten yksin niin herkkä ja sen vuoksi paljon pois antava,

ettei yksin olla tarttis,
ettei iltoja vain haaveillen kellis,
kotisohvalla kera romanttisen filmin tai telkkarin,
tai hyvän kirjan mist' unelman saa,
…vaikk' yksi asia herkeämättä mieltä niin kaivertaa,

olla rinnallaan se ainoa oma vain,
ja itse hänelle "mun ainoain".

-yks' haaveilija

---

 

 

 

10.1.2007
Rahan ilosta

Rahasta on iloa vain rakastuneelle,
keveälle sydämelle,

sillä ellei rakkaus rinnalla kulje, raha vain tyhjyyttä täyttää,
ammottavaa aukkoa, joka rakkaudelta näyttää.

Ei kai raha koskaan oo pahaksi,
mutta rakkauden rinnalla vasta onneksi aidoksi ,
elämän iloksi ja turvaksi,
onnen hurmaksi.

Yksinäiselle raha ei onnea tuo,
vaikk' kuinka kuluttais, ikävyyden maljasta elon hetkiä juo.

Ei rikkaus lie paha, ei rakkauskaan,
vaan yhdessä kulkien ne molemmat kukoistaa,
toinen toistaan kaunistaa,
…elo onnellista armahtaa.

.

Täst' en kyllä ole ihan varma,
kun vessan pytyllä kämmentä vasten kirjasin,
flunssaisen oloni läpi uutta aamua tihrusin.

-vähän väsynyt

--- 

 

 

10.01.2007
Tuntuu niin ihanalta

Kyllä tuntuu niin ihanalta olla sinulle hän,
joka täyttää sun sisäisen elämän.

joka saa kuulla kauniit sanasi,
tuntea kaipaavat ajatuksesi,
kehosi lämmön ja hellät kosketuksesi,

olla sinun ikiomasi,
…kaukainen rakkaasi.

-harri

--- 

 

 


09.01.2007
Rakkaus vai raha

Jos rinnakkain laitetaan rakkaus ja raha,
niin olisko se nyt niin paha,
jos valinta ois raha.

Kun lähtee rakkaus jää viel' sentään raha.

Ei, eei… ei se niin kulje,
jos lähtee rakkaus, lähtee myös raha,

ja se ois kyllä paha,
jos rakkaus kaunis elämättä jää,
sehän elämässä juuri on tärkeää.

Ei rahalla rakkautta saa,
se vain mieltä ja kehoa masentaa.

Mutta rakkaus, se eloon onnea tuo,
terveyttä ja iloa,
kaikki kaunis tulee sun luo.

Sitä sinulle rakkaus tuo,
siis siitä maljasta ain ensimmäisenä juo.

Mistä mä taas täänkin päähäni sain,
kun töihin kävellessä kuuntelin hiljaista ajatustain.

-harri

--- 

 

 

4.1.2007
Vierellä kulkija

Vaaditko liikaa, ystäväin, minun suruasi kantaa pitäisi.
Suo anteeksi, en osaa,
en osaa suruusi, tai surustasi, osaa ottaa.

Miten sen tekisin,
miten tuskasi taakasta palan murtaisin,
mihin sen itsessäni asettaisin,
ja sitten sitä kantaisin.

Ja olisiko olosi helpompi, keveämpi,
jos sanoisin ett' oisin rinnallasi kulkevampi.

Olenhan minä tässä,
kuulen sanasi,
näen sanasi joissa on tuska,

vaan en näe tuskaasi,
en tunne ikävääsi,
en syyllisyyden tunnetta, jolla itseäsi syytät,
tai jotain tekemätöntä tekoasi anteeksi pyydät.

Ei ihminen ole ihmisen kädessä,
ei elämä vallassa toisen vajavaisen, vaikka siltä näyttäisi,
vaikka ihminen omissaan niin luulisi,
omaa osaansa toisen elämässä arvuuttelisi.

Ei ihminen ole Jumala, vaikka niin kohta jo luuleekin,
et sinäkään ystäväni, jolle nyt vastaan näin:

Et ihminen sinä ihmistä tunne,
et elämäänsä, et tiensä määrää,
et suunnitelmaa suuruuden,
et päiviä, et hetkiä murtuneen.

Suru on surua, se sure puhtaasti, älä itseäsi syytä.
Älä toista taakkaasi kantamaan pyydä,
ei hän osaa, ei hän voi,
vain kuunnella ja lähellä olla,
katsoa sinua ja olallesi kosketella.
Siin' on voimansa hänen, tahtonsa totuuden.

Ole silti onnellinen,
on joku, joka suurempi kaikkia on.

-harri

--- 

 

 


3.1.2007
Kaukainen unelma  (A)

Ihastua toiseen mi kaukana on,
nähdä, tilanne lie mahdoton,

toinen ei ees tiedä rakkauteni määrää,
aivan kuin siinä ois jotakin väärää.

Katsele, kuuntele kohdettasi salaa,
omissa mielikuvissasi, sinä ihastunut, …anna palaa!

Rakkaus se on sekin,
mist' toinen ei mitään tiedä,

se on sinun, sinun omasi hellä vain,
tärkeä rakkaus, josta toinen ehkä kuuli vain.

Oi, hän on niin ihana, ma huokaan,
hänestä itselleni viel' rakkaan saan,

vaikk' onkin hän vain unelma,
ihana kaukainen unelma vain,
hänet rinnallein hetkeksi kulkemaan sain.

-harri

--- 

 

 

16.12.2006
Virtuaalinen ihminen

Virtuaalinen ihminen,
mielikuva sisäinen,

toive, haave, siipensä saa,
kuvan kauniin eteen kasvattaa.

Virtuaalinen ihminen,
nykyaikainen,

itsensä esittelee, ei pelkää,
toista sanojen, kuvankin, kautta katselee,
ei tunne häpeää,

uskoo hyvää mi oikein onkin,
kuka sen tietää millainen on tie, vaikk' tahto kohtalonkin.

Katsele, kuuntele, rohkeasti ihmistä uutta, ei siinä ole mitään pahaa,
yksinäisyys kaikkoaa,
ihminen ihmisen tavoittaa,
toinen toistaan pian rakastaa.

-virtuaalinen ihminen

--- 

 

 

24.11.2006
Miks' kiitos unohtuu

Miks' unohdan ma kiittää, kun kaikki on hyvin,
tää ajatus mieleeni nousi Sörnäisten rantatiellä,
kun aamulla työhön astelin.

Ei mitään puutu tänään,
…no rahaa sais' olla vähän enemmän,
vaik' eihän sekään nyt loppunut oo,
pannaan taas uus vitonen lompakkoon.

Kyllä sillä päivän pärjää kun nätisti elelee,
ja rakkaan kuva mielessä kiemurtelee.

Ja pääsehän sillä vaikka illalla tanssahtelemaan,
ehkä tyttöä suloista suutelemaan.

Ei mitään puutu,
ei elämä ja sen ilo ole rahasta kiinni,
mieli se on joka kaiken säätelee,
ja asenne päivään ilon ja onnen määräilee.

Jos ajattelet nurjasti, on päiväsi nurja,
jos ajattelet iloisesti, päiväsi päättyä voi vaik' kuin hurjasti.

Niin, ei mitään puutu nyt, tänään, mun päivästäni,
kaikki on kiinni omasta päästäni.

-harri

--- 




Kasvu yhteyteen

Silmilläni sinua ihailen,
käsilläni koskettelen,
ohi mennessäsi sinua hipaisen,
olen vierelläsi onnellinen.

Haluan katsella sinua salaa,
ihailla sinua kun kuljet vierelläni,
koskettaa kuin huomaamattasi hiuksiasi,
silittää kaunista poskeasi,
sanoa kauniin sanan kauneudestasi,
ihailla lempeää luontoasi.

Kutsua sinua sanoillani koskettavilla,
sinua kehuvilla, ylistävillä.

Katsoa kohti katsovia silmiäsi,
huuliasi minulle puhuvia,
käsiäsi kohti käyviä,
minua rakastavia.

Tätä kaikkea kanssasi tahdon rauhassa tehdä,
näillä pienillä teoilla kasvaa sinuun,
sitten olen valmis tulemaan sinuun,

...ja sinä tulet minuun,
minun sydämeeni,
minun sieluni tarpeeseen,
minun ulkoiseeni,
minun sisäiseeni.

-harri

--- 

 

 

07.11.2006
Herkkä runoilijan sielu

Kuinka herkkä on runoilijan sielu,
ei kuule ei nää, jos sanojen antaja mielen hiljentää.

Yhtenä hetkenä sanat soljuu kuin virtana vain,
hiljennettynä kaipaus sanoihin ain.

Kuka tutkis tään runoilijan tien,
miten kasvunsa kulkee:

istutus, kasvu, kukkain tuoksu, sävel hentoinen,
sitt' ilmestyy kuin tyhjästä leikkaaja hirmuinen,

leikkaa oksan, leikkaa toisen,
haluaa kasvattaa kasvin uudenlaisen.

Ja kun oikein suureksi jo kasvaneensa luuli,
tyvestä julman leikkauksen äänen kuuli.

Jäi kanto, vain juurensa alla sen,
päälle viel' lumivaippa valkoinen,
…elää piilossa runoilija hiljainen.

Vaan juurensa elää, vaikk' kylmä on maa,
muistot ihanain oksien ja kukkain tuoksujen ahdistaa,
juurensa yksinäiset kaipaa,
…aurinkokin katoaa.

Vaan runoilijan sielu luontoa seuraa,
vaikka on kuin kuollut, hän elää ja kasvaa,
voimansa maasta ja taivaista.

Kevätaurinko lumen sulattaa,
kaivaa esiin kannon, juurensa vapauttaa,

tuo ensi silmun, kasvattaa varret,
käynnistyy kasvusto uusi, unohtuu arvet.

Aikanaan myös kukat kauniit,
tuoksunsa kauas kantaa,
onnellisten sanojen maa uudet sanat runoilijalle antaa.

-harri

--- 



07.11.2006
Älä lupaa sanoja

Älä lupaa sanoja, jotka ei omassa vallassasi oo,
joudut vain lupauksinesi ahdinkoon.

Jos ei oo sanoja, eikä tuu,
mieli masennukseen vaipuu.

Vaikka odottais toinen sanojesi hellää kulkua,
kuulla miten heläjää soittosi ääni,

anna olla,
ei sanat vaatien,
ei käskien kauneuteen,
on hiljaisen kasvun vaippa nyt sulla.

Siitä tunnet sä runoilijan herkän,
mi aralla tunnolla eessä antajan kulkee,
jos on hiljaista, on hiljaa,

ja taas hetkessä, kuin riemusaatossa,
sanojen kauneus esille julkee.

-harri

--- 

 

 

05.11.2006
Ihmisen merkitys ihmiselle

Ihminen tapaa ihmisen, on onnellinen,
täyttyy toive kaipauksen.

Ihmisen ikävä ihmiseen on tarve,
piirretty sisälleen,
ei leikillään, se tärkeä on elämälleen.

Antaa tarkoituksen,
uskon huomiseen,
halun tulevaan,
vie ihmistä moneen unelmaan.

Ihminen ihmiselle,
on voima elämälle, kehitykselle,
kaiken merkitykselle,
pienelle sydämelle,

-harri

--- 

 

 

27.10.2006
Kauniit sanat

Kuinka kalliita ovatkaan kauniit sanat,
kun ne surun sekaan lausuu.

Kuinka kauniita ovatkaan kauniit sanat,
kun ne loppuneet ovat jo aikaa.

Kuinka koskettaa ne sisintä,
kuinka lohduttaa yksinäistä,
kuinka korottaa masentunutta mieltä,
kuinka lämmittää herkkää ihmistä.

Vaikk' toinen ihminen ois rinnalla ollut,
sanat kauniit on kalliita aina,

katseet hyväksyvät loppuneet,
hetket hellät jo unohtuneet,
arkiset päivät niin raskaina.

Kuinka kalliita ovatkaan kauniit sanat,
jos toinen jo maahan taipuu,
elämä masennukseen hiljaisesti vaipuu.

Vaan yks' sana silmiin katsottu,
yksi sana tarkoitettu,
sisältö mieltä nostava,
poistuu hetkessä elämä kuin kostava.

Kuinka voikaa kaunis sana olla rakastava,
ihmistä pientä arvostava.

-harri

---

 

 


26.10.2006
Nöyryyden tie

Nöyryyttä vaatii, kauhistuttaa,
kun sanat ei käskien kulje,

eivät vain tule vaik' tahtoa ois esille tuoda,
sanojen ihanasta maljasta elämää ja tunteita ahnaasti juoda.

Vaan, jos ei kulje sanat, sinä runoilija raukka,
jos on tyhjä sun sanojesi laukka,

ei auta sun huutosi,
ei kaipuusi sanojen perään,

…uuteen aamuun sanoista tyhjänä herään.

Ei aamun ensi ajatus runoissa kulje,
ei sulje ne syleilyynsä herkkää miestä,

yksin saa kulkea päivänsä sanoja vailla,
pyyhkiä otsaansa kaipauksen hiestä.

Miksi, oi miksi, sanojen haltija,
mua pitää viel' näinkin piestä.

"Ett' näkisit, ei sanojen tie ole oma tie,
ei niitä itsestä etsitä.

Toinen ne sinulle antaa,
hän sinut elämän hetkiin sanojen äärelle kantaa.

Sitten vasta on sanat vuolaat mi elämästä eläen nousee.

Jos olet hiljennetty paikallesi,
jos olet pysäytetty tiellesi,
jos kasvullesi tauko laitettu,
silloin myös sanojen virta hetkeksi taitettu.

Ei ole oma tie, tää sanojen kirjaamisen tie,
vaan kun taas heräät,
se sinua kuin itsestään eteenpäin vie.

-harri

---

 

 

Miten sinä kestäisit

Miten sinä kestäisit, rakas,
jos tekisin ma sulle,
samoin kuin teet sinä, mun armaani, mulle.

Ett' silmäin alla toisen niin kaipaavan,
kun tiedät hänen vain sinua syliinsä haikaavan,

ett' siin' hellit jo sanoilla, käsillä, katseilla, toista,
kun vain hetki sitten olit toisen,
ja elämä niin suurenmoista.

Miten kestäisit, rakas,
jos tekisin minä sinulle,
samoin kuin sinä teet nyt minulle.

Onko se rakkautta, hellyyttä hellän,
jonka käsi, jonka iho, oli juuri viel' niin lähellä.

Onko se rakkautta, ett' ei armahda toista,
joka sydämin vuotavin joutuu katsomaan moista.

Onko se rakkautta, ett' toista toisella piinaa,
ei ymmärrä, että toista ikävän ajatus ylen aikaa riivaa.

-kärsivä

---

 

Hiljainen runoilija

Kuin kuolema kohtas runoilijan,
joka sanoja kiivaasti laittoi,

ahnaasti elämän teitä kuvasi,
kaiken kauniisti eteensä taittoi.

Tuli kuolema, syli hiljainen,
mieli kaipaava kipuinen,
…tuli runoilijasta hiljainen.

Ei kulje sanat kuin kulkivat ennen,
kulki kaikki kuin ohimennen.

Nyt odotan ja kuuntelen,
taivaalle huokauksiani huutelen.

...Ei kulje sanat kuin kulkivat ennen,
kun kulkivat kuin ohimennen.

-harri

---- 

 

Ei selitä ihmistä ihminen

Ei selitä ihmistä ihminen,
ei tiedä mitä sisällään kulkee,
tietää vain miten käyttäytyy,
missä syy ongelmiin, joita tänään syliinsä sulkee.

Vaan ei selitä sekään kaikkea,
aina arvoituksia matkalle jää,
ulottuvuus sisäisen ihmisen tässä nyt tärkeää.

Ei ihmistä selitetä ulkoisin piirtein,
ei kasvojen liikkeistä,
ei sanoistaan vaikk' sattuvista,
ei ilmeistään pahoista.

Ei selitä ihmistä elon pettymys,
ei menneen suvun rasitus,
ei jokin kaukainen hylkäys,
ei täyttymätön toivomus.

Viel' niidenkin taakse jää kuin tarkoitus
suurempi mi ihmistä vie,
jokin piirre hyvä tai huono, lasti joka mieltä painaa,
ohjaa kulkemaan: katso, tuos on sun tie.
Ne voimia ja tarkoitusta elämään antaa.

Se kaikki jostain kaukaa nousee,
syvältä, syvältä, ihmisen sisältä,
tai kaukaa, kaukaa aikain takaa,
josta jokin ohjaava sormi
tulevat teot eteen jakaa.

Sitä ei tutki ihminen,
ominaisuutta syvän sisäisen,
tarkoitusta kaikkeuden,
kuin tietä, ohjausta kohtalon,
mikä lie osansa kullakin täällä on.

-harri

--- 

 

 

Melkoinen päivä

Melkoinen päivä, mä aattelen,
kun kaksi ystävää rinnalta lähti.

Kaks' vanhusta tiensä määrän täytti,
vaik' viel' eilen ihan toiselta näytti,
he meidät kuin yksissä tuumin jätti.

Minä vielä silmiään katsoin pari päivää sitten,
sinä toinen niin palelit,
sinä toinen huonosti syöt,
tehty jo aikaa oli päivän työt.

Ja vielä kolmaskin viesti,
joku yöllä halvaantui,
kanssaan pöydän ääressä eilen yksissä istuttiin,
"minusta tulee mies", sinä virkoit,
ja partakarvojasi iloisina naurettiin.

Nyt hänkin on poissa,
jossain elon rajallisuuden sopukoissa.

Olitko elämä kaunis vai julma.

Lähtö aina yllätys on,
kuka katsoi ajan oikean,
katkaista elämän ja tien jo raskahan.

Katsomme menneitten perään,
hetkeksi hiljenemme,

ei murhetta, ei kipua, enää,
hyvästit jälkeenne huokaamme.

-harri

---

 


10.10.2006  klo 03.30 Aleksis Kiven päivänä
Tuoss' valvoo mies

Tuoss' istuvi mies mieteissään,
katselee muistoinsa suloista tarhaa,

olitko, elitkö, onnellisna,
vai kaikkiko vain mennyttä harhaa.

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
oottelee armasta aikaa,

toivoo elämältä, haaveilee,
uskoo, elämä viel' olla voi taikaa.

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
anoo rukouksen taivahan suuntaan,

ei mennyt oo elämä viel'
on jossain häll' ihminen joukoissa siell'
mi kaivaten onneaan haikaa.

-

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
yötä yksin hän haaveillen valvoo,

vilahti jokin, kävi vierellä outo,
joka omaa unelmaansa palvoo.

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
runoilijan henkeä luokseen tapaa,

suuruutta etsii hän sanoillaan,
levotonna vuoteellaan makaa.

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
sanat kiinni on naisessa aina,

ihmisessä hellässä, rakastavassa,
rinnalla iloiten kulkevassa,
vaikk' oiskin vain hetken laina.

-

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
toivoo jo päivää uutta,

rakentaa murheensa päälle
uutta tulevaisuutta.

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
näki vastauksen mi kaukana kulki,

kuuliko jokin mun huokauksein,
ilon hetkeksi syliinsä sulki.

Tuoss' istuvi mies mietteissään,
uskoo, on elämä kaunista aina,

jälkeen murheisten laaksojen,
itkuisten iltojen, öiden huokailtujen,
sylit syleissä niin onnekkaina.

-harri Kivi

--- 

 

Aikaisemmat "Aamun ensi ajatukset"   -->