31.05.2009
…vaan ei sanoja

Istun uudella runokivellä
auringolta suojassa,
kesä ihana juuri tulossa.

On hellettä,
puhkeavan kesän kauneutta,
mielen levollisuutta,

…vaan ei sanoja,
en kuule alkuja,
joista kulkemaan voisi lähteä,
kuuliaisesti seurata ja lopussa huomata:
tuossahan on järkeä.

Mikä runoilija tällainen on,
kun ei ole sanoja,
vain toiveita,
omia ajatuksia,
haaveita ja unelmia,

…vaan ei sanoja,
joilla maailmaa kohdata,
joilla sitoa hetki kiinni siihen,
miss' juuri nyt on,
sulkeutua sen hetken kainaloon.

-Runoilija juuri on sellainen,
kuuntelee vain, jos ei mitään kuule,
…kuuntelee vain ja odottaa,
hetki hetkeä tavoittaa.

Se tulee se hetki,
miss' sanat seisovat sua oottaen,
sinun niihin tarttuen.

Et itse voi hetkeä tehdä,
et itse sitä sanoilla täyttää,
suuremman tulee
se hetki sinulle näyttää,

herättää: Katso!
täss' seisovat sanasi sun,
ota vastaan lahjani mun.

Näin kulkee runoilijan tie,
eikä koskaan tiedä missä
ja miten se sinua vie.

Vaan, sinä tunnet sen,
hetken salaisen
mi valmistettu sinulle oli,
kuin ovi sisälle sanojen maailmaan,
kaukaiseen ja tulevaan,
vaikk' kulkisivatkin hetkessä tässä,
lähde on kaukaisessa elämässä,

kaukaisessa, miss' sanojen maa,
sitä runoilija sanoillaan ain' tavoittaa.

-runoilija

--- 
 

03.05.2008 (tekstiviestejä)
Vierivä virta

Täss' istun ma kivellä,
runokivellä, kultani muisto-pyllyn päällä.
Sanat heläjävät, etsivät tietä ulos tulla,
tällä aurinko-keväisellä runosäällä.

Kirpparilta ostin ma kirjasen,
Eino Leinon "Vierivä virta",
sit' katselen, kuuntelen, laulelen,
suonissain samaa verta.

Täss' istun ma kivellä yksinäin,
täss' istun, muistoja mieleeni antaa,
sua aattelen kultani haaveissain,
sua aattelen, katselen kynnetyn pellon sarkaa.

Sanat viritti lentoon tuo "Vierivä virta",
viis' euroa säkeistä maksoin,
viis' euroa sanoista Leinon,
oman virtani sielusta kaivoi.

... Ja olunen yksi nyt yksinäin,
olut ainoa seurana mulla,
sanas' kaikuvat mielessä, kultasein,
ois haaveesi rinnallain olla.

Yks' kirjako vain, vai yks' kalja,
vaiko tämä muisto-ihana paikka mun herätti,
sanoihin lennätti,
onneen kiidätti,
"Vierivä virta" mua siivitti Leinon askeliin,
henkeen ja veri-sykkeisiin.

Se yksinkö, vaiko ne kaikki,
ettei vain pian tuohon kura-ojahan päätyisi
tää runoilijan raitti.

Ma toivon, etten kyyneliin,
etten kyyneliin saattaisi sua,
kun niin kirkkain, kaunein, silmin,
ain' katselet sa mua.

Ma toivon, etten murhetta päällesi,
etten murhetta ilosi sijaan,
niin suloisesti nauravat huulesi,
enhän toimillani päivääsi pilaa.

Nyt kyllä lähen!, ennen kuin ma palan,
itkeä alan
tätä sanojeni tulista virtaa,
mi rakentaa siltaa esikuvani päälle,

kesäiselle säälle kiitoksein,
ja sinulle, kultasein,
mun kaukainen sydämeni siellä,
jossain tuntemattomalla tiellä.

-harri

---

11.7.2008 (tekstiviestejä)
Runokivellä muistelen sua

Runokivellä istun, ma muistelen sua,
sinäkin jossain aattelet mua.

Huojuva vilja, tuuli hiljainen vain,
kesäpäivän vihdoin lahjaksi sain.

Kuinka kaunis on luonto,
aurinko kirkas,
kuinka kuumana polttavat säteet sen,
minä kivellä nautin
hetken kesäisen.

--- 

Sanoillasi sää muuta

Sinä pyysit: Kirjoita runo kauniista säästä,
liian pitkään jo ollut pilvistä.

Sinä uskot, minä sanoillani taivaan aukaisen,
avaan päivän kesäisen.

Mistä ajatus mieleesi,
mistä luulet minulla voiman moiseen,
sään sanoillani muuttaa toiseen.

-Jostain vain, ajatuksen sain, sinä arvelet, 
kun runojeni äärellä herkistelet.

Muuttuihan se sää, jotain kirjoitin,
kait sisimmässä elämästäni kiitin,

vaan, riittikö se,
kiitollinen mieli,
usko hyvään,
kaunis sanojen kieli,

riittikö se, että ilmat muuttuivat,
polttavaksi paahteeksi,
ainakin hetkeksi viileät suuttuivat.

On ihmeitä tapahtunut ennenkin,
yks' sana muuttanut maailman kulun,
yks' sana vedet halkaissut,
terveyden antanut,

yksi sana vain,
voihan se säänkin muuttaa,
tuulelle osoittaa uutta suuntaa,

voihan se,
kuka sen tietää, maailman voimista,
ihmisten tahdoista ja toiveista.

Vaan, parempi lie ois jättää
tää ilmojen valta suuremmalle,
kauemmas katsovalle,
kuin yksi ihminen vain,
…kauniin kesäisen hetken
osakseni sain.

-

Tään kirjoitin runokivellä istuessain,
viljapellon laineitten myötä,
polttava helle sylissäin,
…kesäloma!
ei tarvitse ajatella työtä.

---

11..7.2008
Sanojen tie

Ohravellin aukaisin,
mieleni sanoihin, ma luulen,
sanojen virtaa kuulen.

Voimalla yhden "kolmosen",
sanat kulkevat leikiten,
tuliko jokin lähemmäksi,
vai nousinko itse ylemmä,

herkistyikö sisäinen mieleni kuulemaan,
avautuiko ovi sanojen maailmaan.
Mistä siihen vastauksen saan?

-On mielesi kiireinen,
ei kuule se sanoja hiljaisia,
sun "vellisi" pienoinen
toi hetkisen pysähdyksen.

Siin' istut sa kivellä,
kynäsi kädessä,
katselet luontoa, irtoat maasta,
katoat sen melusta ja taakasta,
vain sisäistäsi kuulet, vaikk' liikenne käy,
kiire ei silmiisi näy.

Siin' on se syy,
ei taivas alemma,
et sinä ylemmä,
kuuntelun hetki vain,
sanat hetken virrata sai.

Touhu ja kiire ei ystäviä sanojen,
ne ystäviä ovat tekojen,

sanojen tie on paikallaan pysyä,
anoa ja pyytää,
viisautta elämältä kysyä,

eikä lähteä pois,
ennen kuin vastaus saatu,
siin' hetkonen yhdessä matkattu.

Kysyjä kysyi,
vastaaja vastasi,
kynä kirjoitti, min sisäinen kuuli,
yhtä matkaa kävi kirjoittajan huuli,

jutteli sanoja,
kuunteli korvia,
irtosi elämän tie,
siin' hetkessä sanojen mestari
hiljaista kulkijaa vie,
...sellainen on sanojen tie.

--- 

Ohravellini kuori
kiven juurelle kierähti,
sen tuuli sinne vei,
sanon kivelle taas kerran, hei hei.

Siel' seurassa toisten,
sa oottaa saat,
kun minut uudelleen taas tapaat.

Olen ollut tässä ennenkin,
sanoja vinhaan piirrellyt,
siitä muistona kuoria kiven kolossa,
runoja vihkoon siirrellyt,
...tää istunto on nyt päättynyt.

--- 

15.7.2008
Uudella runokivellä

Täss' on runokivi helpompi,
joulukuusi ja kaikki.

Ei niin paahtavaa aurinkoa,
tosin, ei viljavaa laidunta.

Tähän nyt pääsin kipeän selkäni kanssa,
kokeillaan yhdessä,
kun olet taas mun rinnalla.

Istua kivelle ja kirjoittaa,
samalla hetkinen lepuuttaa selkää,
ja venyttää,

tuntuu niin hyvältä,
tuulen humina vain,
ajatukset hiljaiset seuranain.

Miettiä hetkinen elämää,
miten pienestä voi kaikki olla kiinni,
vaikk' roskasta silmässä, joka ei rauhaa anna,
tai särystä hampaassa, tai korvassa,
kaikki ihana teko hetkessä poissa,

tai jokin lihas jossain, niin kuin minulla nyt,
venähti yllättäen vain,
elämän rajoittuneisuuden heti tuntea sain.

Kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni,
vaikk' lasin sirpale kantapäässä,
ihanalta uintireissulta,

pukama, tai viiltävä haava, pyllyssä,
…voi, mikä vaiva ihmiselle,
suunnitelmat uudet tekemiselle.

Niin herkkä on ihmisen rakenne,
vaan, viel' herkempi lie sen mieli,
ihmisen hetkessä lamaannuttaa
voi myös ilkeä kieli.

--- 

15.7.2008
Ei tappanutkaan

Ei tappanutkaan uusi vaiva,
ei tappanutkaan,
ei elämää ehkä viel' muuttanut,
kunhan rajallisuudesta ilmoitti vain,
hetkeksi lamaannuttain.

Ajatuksia antoi,
kaiken muutti,
miehen paikalleen juutti,

miettimään,
tutkimaan,
miten elämässä selvitään,
jos kaikki luonnollinen kivulla estetään.

Voihan olla,
ett' eräänä päivänä moni ihana asia
on yllättäen pois,
...kunpa se hetki viel' kaukana olla vois'.

Vaan, ei ihminen ikuinen,
ei elonsa, onnensa, päivät,
yhtenä hetkenä vain,
suunnitelmat sivulle jäivät,

menneet kaikki muistoihin,
seuraksi hiljaisin hetkin,
kunpa kiitollisena silloin ma huokaisin:
minä elin, 
...oi, miten minä elin!

--- 

Runokivellä istuin ja kirjoitin,
hetkeni tuntoja kuvasin,
kun elämä suunnitelmat uusiksi,
liikkumisen hiljaiseksi,
mielen nöyräksi edessä arkisten tehtävien,
seass' ihanain kesäpäivien.

Minkäs teet, jos otetaan pois,
vaikk' tilanne aina, ma luulen,
viel' huonommin olla vois',
nythän meni vain sulava liikkuminen pois.

Tuli miehestä kömpelö,
ei liikunnan riemusta tietoakaan,

...vaan, sanoja tään hetken,
sanoja syntyneiden ajatusten,
toisille viel' jossain jaan.

-harri

---