05.11.2006
Uni

Sinua kosketti käsi korkeimman,
antoi tuntea voimansa oikean,
suojaavan, armahtavan,
auttavan.

Kosketti, peitteli, hellästi puristi,
katsoi viereltä, hartioitasi rutisti.

Katsoi sinua läheltä, antoi tuntea itsensä,
näytti voimansa,
oli lähellä.

Ei kaukana ole sinusta,
elää rinnalla,
näkee ja tuntee kaiken mi sisälläsi huokaat,
unihorroksessasi sen huomaat.

Sinua kosketti voima suuremman,
voiman mi vierelläs' kulkee,
tunsit kosketuksensa,
miten lujasti sinut syliinsä sulkee.

-suojelija

--- 

Jatkoruno Kirkko ja Kaupunki lehdessä julkaistuun runoon, jossa ihminen rukoilee 
ettei hänen tarvitsisi olla johdatettava lammas, ja että hän saisi ajatella vain omilla aivoillaan…
ja tehdä elämässään vain omia tekojaan.

27.10.2006
En halua!, sanoo ihminen

En halua!, sanoo ihminen.
En halua Sun tietäsi käydä,
haluan oman tahdon mukaan maailmaa nähdä.

En suostu Sun tantoosi, haluan olla itseni vain,
vaikk' kohtais mua tie vaivain.

Näin kulkee ihmisen tie omissa teoissa,
minne ikinä se vie,

vaivaan ja vaaraan se käydä voi,
vaan: …Voima suurempi kulje silti rinnalla, oi!

Vaikk' etsin mä omaani,
tahdon toteuttaa oman tahtoni,
anna silti siunaus mun teilleni,
omaan elämääni,
…kulje vierelläni.

Tiedänhän minä, sinun tiesi paras minulle ois,
vaan mikä ottais tään oman halun minulta pois.

Täss' taistelee ihminen väliss' oikean ja väärän,
hetkin oikeata katsellen,
sen vähäiseksi punniten.

Taas hyppää omallen,
sitä rämpii parkuen.

Vaan kuitenkin, on Voima maailman niin suuri,
Hän kaiken näkee,

antaa luvan kulkea oma tie,
ei hylkää vaik' kauas se oikeasta vie.

Lopulla etsii takaisin,
palauttaa paikallen,
siunaa nekin kätten työt,
mitkä herkkää ihmistä valvotti pitkät yöt.

Siunaa kaiken ja voitelee,
ihmisen lopullaan hoitelee,

syliinsä omaan saattelee,
kotiin tullutta rakastaan hellin silmin katselee.

-harri

---

Välimiehet

Minäkö avuksi huutaisin yhtä,
kutsuisin turvaksi jotakin toista,
nimellä ja kuvalla varustettua voimaa niin suurenmoista.

Miten auttaa vois toisen voima,
mi kuitenkaan ei omaansa ole,
onhan välittäjä vain,
jollekin kuitenkin mahdollisuus niin soma.

Ma mietin, miks' huutaisin ma välimiehen puoleen,
miks' kaipaisin rinnallein muuta,
joka vajavainen on itsekin,
ei omaakkaan voimaa niin suurta.

Miks' huutaisin ma avuksein voimatonta,
voiman muualta saavaa avutonta.

Minä viisastuin anomisteni keskellä,
ajattelin, kuuntelin, hätäni hetkellä:

onko voima välimiehen oikea,
onko turvaansa viisasta tarttua,
jos rinnallain kuitenkin se oikea Voima jo käy,
vaikkei se kenellekään kuvana näy.

Siks' päätin ma palata mun ainooni luo,
joka kaiken mun elämääni antaa ja tuo.

Hän voima on suurin mi hallitsee,
välimiehenkin voimistaa, valitsee.

Miks' heikkoa avuksein huutaisin:
"Välitä voimaa, apua, Voimakkaan",

kun itsekin suoraan voin häneltä anoa:
"Auta, oi auta, oot minulle kaikki,
en tarvitse ma mitään muuta".

-harri

---

Minä moitin sinua, Elämä

Oi, Elämä, minä moitinko sinua taas,
kiroanko kirjoituksesi,
käsikirjoituksesi kaikkine mutkineen,
kai mielestäsi suurinekin viisauksineen.

Miks' annat niin paljon hyvää,
ja sitten taas otat kaiken pois,
luulet kai että se hauskaakin ois.

Annat rinnalle kirkkaat päivät ja hehkuvat silmät,
annat suudelmaisen suun,
rakennat omenaherkkuja notkuvan kauniin puun.

Sitten tulet ja puun kylkeen potkaiset,
kaikki herkut on maassa ja mätänee,
taivas himmenee, pimenee.

Kaikki kauneus, ilo, nauru, on poissa,
vain muistot raastavat sielun sopukoissa.

Olitko viisaskin kun tämän teit,
otit pois minkä ensin annoit,
kaiken jonnekin kauas hetkessä veit.

Olitko viisaskin vai,
kuka tästä nyt jotain oppia sai.

-

Minä tiedän,
olet mahtava ja suunnitelmasi on aina hyvä.
Olenhan sen nähnyt niin monta kertaa.
Tulevien päivien onnella ei ole ollut vertaa.

Aina olen vastaan kapinoinut,
sinut sisälläni haukkunut.
Nytkin taas sen teen,
kun tällaisen rakensit mun eteen,
hukutat minut tuskien kyynelveteen.

Katson taas, minä myönnän,
katson taas jännityksellä kuitenkin,
mitä olet eteeni valmistanut.

Et ole koskaan ihan tyhjän päälle jättänyt,
jonnekin uuteen olet ihmeellisellä tavallasi vienyt.

Vietkö nytkin, minä nöyränä kyselen,
ja kyynelsilmiäni kuivailen.

-lyöty

--- 

Kylvyssä
Oletko onnellinen

- Oletko onnellinen, Harri.
- Olen.

- Oletko saanut kaiken mitä olet halunnut ja toivonut
- …Olen - melkein.

- Eikö sinulla ole ollut terveyttä?
- On - nyt. Ei välillä ollut.

- Onko työtä?
- On - nyt. Ei välillä ollut.

- Niin, entä rakkaus, onko sitä?
- On, on, on. Ihanasti on.

- No, mitä sinulta sitten puuttuu?
- No… olla kirjailija, runoilija, saada elää runoilijan elämää.

- Etkö elä sinä nyt. Kirjoitathan joka päivä.
- Niin, mutta vapaana. Olla vapaa runoilija. Lentää kuin kotka vain.

- Ei, poikani. Ei sanat sillä tavalla synny, vapaana liitäessä. Elämässä pitää olla tapahtumaa ympärillä. Iloja ja suruja. Vain niistä ne sanat syntyvät. Ei vapaana liitäessä vain.

- Niin…, no sitten kai on kaikki, kun kerran olen vapaa kirjoittamaan.

- Se onkin vapautta se. Kirjoittaa elämän sanoja elämää eläville ihmisille. Olla osa heidän elämäänsä. Olla sisäpuolinen, ei ulkopuolinen. Ei lukijakaan missään liitele, hän elää. Siksi tulee sinunkin elää. Olla osa kokonaisuutta. Osa elämän iloa ja tuskaa. Nähdä syntymää ja ruskaa.

- Niin…, no sittenhän minulla on kaikki. Elänhän minä nyt ihmisten keskellä ja elämää opettelen.

- Niin, poikani. Näe asiat oikein, ja ole onnellinen. Sinulla on kaikki mitä sinä tarvitset. Kaikki.

--- 

Mitä olenkaan anonut

Mitä ihmettä minä olenkaan anonut,
pitää oikein tarkistaa.
Lukea, kuunnella, sanani lausutut varmistaa.

Etsinkö jotain uutta, jota en voinut ymmärtää,
etsinkö tilaisuutta kasvaa, katsella elämää.

Kaipasinko jotain tuntematonta,
huokasinko itselleni käsittämätöntä.

Niin, nyt vanhoja rukouksiani selaan…

Kas, tuossa ma huusin kyynelsilmin,
tuossa kuin kuolemaa peloissain tein.
Tuossa tein kaikesta kuin loppua filmin,
tuossa jo elämääni muualle vein.

Onko vastaus saatu,
onko rukous, huokaus, kuultu.

Oliko joku paikalla, kun sanani lausuin,
silittikö päätäni, kun yksin itkin.

Ohjasiko lie tahtoni,
rakensiko herkän tilani.
Karvaan kalkkivellini kalpeana litkin.

Väsyttikö maailman menosta,
ei ovia ennemmin avannut.

Painoiko, painoiko, päivästä päivään,
etten turhia enää kaivannut.

Niin…, syyttääkö saan vain itseäin.
vaiko kiitollinen olla itsellein.

Vai, joku toinenko minua vei,
vastasi viisaasti, vaikka toiveeni viel' muualle vei.

Minä sain mitä tahdoin, vaikken tietänyt lain,
huokasin, huusin ja rukoilin,

…minä huomaamattani paljon enemmän sain.

-etsijän tiellä

---

Miksi annoit ymmärtää

Nyt kysyn kuin uudelleen,
miksi suostuin matkallen.

Miksi ymmärsin, mun tietä uutta on käytävä reippaasi,
lähteä matkalle ihan aidosti.

Uskoa, että se on totta ja kantaa.
että se kaiken tarvittavan ja luvatun antaa.

"Sinä anoit, poikani, rikkautta,
nähdä maailma toisin silmin.

Tahdoit tuntea, miltä tuntuu se saavuttaa,
miltä sellainen tie maistaa.

Nyt näit välähdyksen tiestäsi, mitä se vaatisi.
Ei mikään tule ilmaiseksi.

Myytävä on itsensä toisen omaksi,
suostuttava kuin ratsuksi.

Oltava käskyläinen, komennettava, juoksutettava,
mentävä, tultava, saavutettava.

Sen nyt näit, kun anomukseesi vastasin,
näyllä silmäsi kastelin.

Ei lie se kuitenkaan ole sinun tiesi,
etsiä rikkauksia maan,
vaan kirjoittaa, kirjoittaa,
sanoja suloisia uusiin muotoihin taivuttaa,
itseäsi armahtaa,
toisia rinnalla auttaa.

Siin' on sun tehtäväsi poika rukka.
Siinä ei sinua syö hukka.

Vaan elämäsi kaunis on kaikkineen,
sanoineen, kauniine aamuineen.

Ei raha, rikkaus, onnea tuo,
vaan elämän sopusointu ja tarkoitus,
sydämen vapaus,
se ylen aikaa uutta luo.

-harri

---

klo 02.00 
mökin kylmänhuuruissa hiljaisuudessa  +3 astetta.

Anomus:  Anna kokea rikkaus

Minä kuin hulluuteen lentäneenä anon nyt vuorostaan,
anna kokea rikkaus,
niin kuin sain kokea köyhyyden,
kaikesta pois luopumisen.

Anna sijaan ylenpalttisuus,
elämän runsaus, menestys.

Haluan maistaa sitäkin,
se minulta vielä maistamatta on.

Ikävyyttä, vastoinkäymistä lie ollut jo riittämiin,
anna lentää nyt vuorostaan pilviin.

Elää ja nähdä maailma ihan toisenlainen,
ei ruikutus, vaivainen.

Tätä nyt anoa uskallan,
kun sinun jo kuulevan tiedän.
Anna mun itseni valita ja katsoa,
kumpaa paremmin siedän.

Kumpi ois antoisampi,
kumpi kasvattavampi.

Anna nyt elää päiväni toisenlaiset,
elää elämäni hetket uudenlaiset.

Olenko hullu kun tällaista anon.
Tiedänhän, ei raha onnea tuo.

Vaan silti, sen tunteen maistaa nyt haluan,
olla rikas ees hetken, ja mitä se suo.

Nähdä se menestyvän maailma,
tuntea onnistuneen tunne.

Kirjoittaa siitäkin sen kasvu ja kehitys,
ilo ja autuus.
Alku ja loppu,
kun minnekään ei enää ole hoppu.

Osaanko elää sen kuin osasin elää köyhyyden.
Osaanko olla ihminen vaikk' rahaa ois,
vai lähteekö minusta jotain pois.

Sen nähdä haluan, tuntea itsessäin,
osaanko olla onnellinen,
osaanko olla kiitollinen,
osaanko olla inhimillinen,
osaanko rakastaa,
osaanko armahtaa.

Jos rahaa taskussa ois tonneittain,
ilo ja onni jouvuttais,
olenko siinäkin onnellinen, kuten köyhänä olla osasin,
kun jokaisen lantin tarkkaan katselin.

-harri

---

Elämä, oletko sinä petturi

Elämä, oletko sinä petturi.

Minä olen niin rakentanut uutta.
Etsinyt tietä ja taitoa kartuttanut.

Uskonut ja toivonut. Rukoillutkin.
Vaan sinä et vastaa.
Et vastaa minulle mitä minä pyydän.
Elantoa. Leipää. Turvaan ja toimeentuloa.

Sinä et vastaa.
Olet vain hiljaa ja kuin katsot sivusta minulle apuasi antamatta.
Miksi?

Miksi kuin kiusaat.
Eikö sinulla mukamas ole minulle mitään sellaista varattuna,
jolla nuo huoleni, päivittäin kasvavat huoleni, poistuisivat.
Eikö sinulla olekaan mitään.

Kuinka pieni sinä oletkaan.
Etkö pysty yhdelle pienelle ihmiselle antamaan yhtä pientä virkaa,
jolla voisi päivänsä turvata.
Jolla murheistaan vapahtaisit,
antaisit ilon ja onnen päivittäisen paineen sijaan.

Eikö sinulla olekaan mitään varattuna.

Minä niin uskoin ja toivoin.
Minä luotin Sinuun, etkö näe.
Onko luottamukseni ollut turhaa.
Onko toivoni ollut turhaa.

Etkö annakaan. Etkö vastaakaan.
Etkö pystykään minua viemään ja minua auttamaan.
Niinkö pieni olekin.

Ja minä kun pidin sinua suurena ja voimallisena.
Sellaisena, joka avuksi riennät kun apu on tarpeen.
Joka vastaat kun pyydetään ja toivotaan.
Kun apua uskoen ja toivoen odotetaan.

Etkö olekaan sellainen.

Olen pettynyt Sinuun.
Olen onneton.

Sekin turva, joka minulla kuin viimeisenä on aina ollut, Sinä.
Ja nytkö Sinä oletkin minut hyljännyt.
Heikoksi osoittautunut.
Vastaamattomaksi, puhumattomaksi.

Kuin olemattomaksi.

Miksi et vastaa.
Etkö kuule minua!

Miksi et vastaa!

-harri

---

Miten niin, elämä alkaa taas kantaa…

Sunnuntai-aamua katson. On talvi. Tuiskuttaa…
Kaupunki edessäni avautuu monine kattoineen ja taloineen. Upeine torneineen ja puistoineen. Stadionin torni tuolla, Meikku, Aseman kello, vaan en sen aikaa näe - tuisku maisemaa hämärtää.

Mieli rauhallinen. Elämän vapina ja kärsimättömyys jotenkin poistui muutama päivä sitten. Olen jostain syystä turvallisella mielellä, vaikka en mitään uutta edessäni näekään. En ratkaisua päivittäiseen elantooni, en elämäni suuntaan.

Jotenkin vain olen luottavaisella mielellä. Asiat ratkeaa ihan kohta, näin tunnen. Jokin tulee eteeni, joka kaiken muuttaa toisenlaiseksi. Elämä alkaakin taas kantaa jollain tavalla…

"Miten niin, "alkaa taas kantaa jollain tavalla", kysyy kuin ääni sisälläni. "Eikö sinua mukamas ole kannettu koko ajan. Oikein kaksin käsin kuin kultatuolissa viety. Syötetty ja juotettu. Kaikki annettu mitä olet elämässäsi tarvinnut. Kaikki. Ja puutteessasikin olet ollut niin onnellinen. Et ole vähäisiä varojasi ajatellut. Et kuin muistanut lainkaan. Tehnyt vain työtäsi ja tietäsi edennyt.

Olethan sinä tässä kaikessa kasvanutkin, etkö sitä näe. Etkö näe tätä kaikkea, miten sinua on kannateltu ettet luhistuisi. Ja nyt sinä huokaat, että elämä kuin alkaisi sinua pian kantaa.

Etkö näe miten sinua on kannettu koko ajan. Et päivääkään ole yksin kulkenut. Et ihan oikeasti levoton ollut. Etkä ole sitä nytkään, tänä talvisena aamuna kahvikuppisesi äärellä. Olet onnellinen eikä mitään puutu. Näethän. Eikö tämä kaikki ole kantamista.

Jos minä hetkeksikin sinusta käteni irrotan, sinä jo huolestut, eikä mistään tekemisestä, eikä kirjoittamisestasi, tule mitään. Pelkkää ruikutusta ja elämän hetkesi valitusta. Olen sitäkin tunnetta sinulle näyttänyt ja kirjoituksesi niissä hetkissä ovat syvissä vesissä virranneet. Etkö muista niitä tunteita.

Vertaa niitä nyt tähän aamuun. Näetkö, tänään olen taas vierelläsi ja sinua kannan. Kannoin minä silloinkin, käteni vain kuin hetkeksi irrotin. Vierelläsi kuitenkin seisoin, et vain minua nähnyt etkä tuntenut.

Tänään taas tunnet ja hyvä olosi, turvallisuuden tunteesi ja uskosi elämän tuleviin päiviin johtuu siitä.

Näetkö, minä kannan. Ja kaiken sinulle annan. Senkin, jonka jo nyt edessäsi näet, vaikka et oikeasti näekään - silmilläsi.

Mistä sinä luulet kaiken voiman ja innon tulleen hiljaisen hetkesi taipaleella. Omissasiko luulit kulkeneesi. Omin jaloinko taivaltaneesi.

Ei, sinä pieni ja ymmärtämätön vielä. Et ole ominesi mennyt. Kanssani olet kulkenut kaiken aikaa. Jokaisen hetken, jokaisen päivän ja jokaisen yön.

-harri, ja se joka kantaa

---

(mökin satoa)
Sininen hetki  (sis. 7 sininen hetki -osaa)

1.  Sininen hetki - aamu

Aamuhetki.
Kahvi kupissa maukkaalta maistuu.
Tuore leipä - paahtimen lämmittämä.
Yksinäinen hetki.

Iskelmää taustalla, Matti ja Teppo "Meidän laulu".
Ihanaa buggia.

Kamiinan lämpö valtaa yönviileän tuvan.
Sininen hetki ulkona, minulla sisälläin ollut jo pitkään.
Aamua enteilee, ja uutta päivää - molemmille.

Viisas jo aamusta avukseni kiisi. Sama viisas, joka minut uneen vaivutti yksinäisen iltani jälkeen.

Tommy Hellsten kirjallaan minua lohdutti, miten kuljenkaan oikeaa tietä. Sankarin tietä, vaikkakin vaikeuksien ja taisteluiden tietä.

Hän tieni tarkkaan kuvasi. Sieltä itseni löysin kaikkineni. Outo elämäni onkin todellista oikeata sankaruutta, ei elämästä syrjäytymistä. Ei lopun alkua, vaan oikeammin uuden elämän syntymistä, minun sisäiseni omaan ryhtymistä.

Olenkin siis oikealla tiellä, jonka seurauksena on oikea elämä. Elävä elämä.

Näin olen itsekin tuntenut ja tiennyt, vaan päivittäinen epävarmuus ajatuksia heittelee laidasta laitaan. Välillä uskon. Välillä epäilen ja pelkään. Välillä lyön hanskat naulaan huutaen, "en jaksa enää!". Ja huomenna jo taas kuin ihmeen kautta jaksankin ja rukouksin lisää voimaa jostain anon. Ehkä olen sitä saanutkin. Olen varmaan. Ei tätä sankarin tietä muuten omilla voimilla kestäisi.

Kirja selittää hyvin myös vihamiehet ja heidän purkauksiensa syyt. Kuinka tämä sankarin tieni loukkaa niitä, jotka paikalleen jäävät, omaan itse rakentamaansa turvaan. Nyt ymmärrän heitä paremmin. En loukkaannu enää niin kovin. Ehkä.

Vaan eipä tämä tie ole mikään pröystäilyn tie. Levoton tämä on ja pelokas. Pienessä vavistuksessa saa päivänsä alkaa ja päättää. Pelkkää riskin ottoa joka hetki. Turvatonta ja hiljaista. Yksinäistäkin.

Vaan kuitenkin niin ihanaa, kun peloltani vapaaksi pääsen ja arkisen ahdistukseni hetkeksi unohdan. Silloin on ihan ihanaa. Silloin kuin jotenkin sisälläni tunnen ja varmistun, tämä tie on sittenkin oikein, näytti miltä näytti. Tuntui miltä tuntui.

Tähän jään tänäänkin. Pienen uskon kipinän ritinään värisemään. Päivällä hiihdän järven jäälle ja sanat siellä minun mieleni valtaavat kuten aina ennenkin. Pitää ottaa kynä ja paperia mukaan. Eilen ne unohdin ja olin ihan ihmeessä. Matkalle lumeen putosivat helmet ja viisaat sanat. Tulisi vain aurinkoa.

Illalla sitten tanssimaan. Herttaisten tyttöjen, tanssikuningattarien, syleihin hetkiseksi keinumaan.

On tämä elämä sittenkin ihanaa, kunhan vain…

-



2.  Sininen hetki - aamurukous

Annatko voimaa tänäänkin.

Anna voimaa kestää tämän päivän haasteet itseni kanssa.
Anna voimaa epäilyksieni keskellä.
Pelostani minut vapauta.
Uskossani vahvista, uskossa tulevaan, että se minulle mieleinen olisi.
Että se toisi sen, mitä varten olen kiivaillut jo pitkään.

Enhän itse tätä tietäni valinnut. Sinä minut johdatit omalla tavallasi tämän tien alkuun. Sitä olen tässä tahkonut eteenpäin välillä kuin omassa voimassani. Välillä autettuna, kun en ole jaksanut enää hetkeäkään. Olen luovuttanut jo useasti, kun voimani ja uskoni loppuivat.

Sitten taas yllättäen huomasin kuitenkin jatkavani. Sinäkö minua silloin veit. Nostit jostain jonnekin, missä taas tie hetken kantoi ja uskoa, toivoa, antoi.

Anna taas tuo usko. Tuo ihmeellinen ylimaallinen toivo edetä tätä tietä ja kasvaa siihen johonkin, josta ei edes kunnollista kuvaa vielä tänään ole. On vain utuinen hahmo siitä, että tuonne…tuonne. Kai.

Kirkasta sitä kuvaa, mitä kohti olen matkalla. En näe sitä vieläkään. Uskossa ainoastaan aina hetkin. Monesti sen uskonkin silmiltä kadotan. Silloin aina olen kuin sokea. Kaikki silmäni sokaistuneena. Sitten sinä taas tulet…

Tule tänäänkin, taas.
Avaa silmäni näkemään.
Vahvista uskoni uskomaan.
Anna luottamus ja turvan tunne johonkin suurempaan. Sinuun… Elämään… minua itseäni suurempaan voimaan. Johonkin, joka minua kantaa voi.

Anna viisautta ja ymmärrystä elämään. Käsittää mitä ja miksi. Milloin ja koska. Kenelle ja mitä.

En oikein osaa tässä mitään pyytää enkä anoa. Olen se jo oppinut, Sinä viet oman tahtosi mukaan, enkä tästä mihinkään pääse. Enkä haluakaan. En tänään. Monesti olen kyllä ihan muuta halunnut, et vain ole antanut.

Olet varjellut minut omilta valinnoiltani, niin luulen. Huonojahan ne olisivat olleet, sen nyt jälkeenpäin huomaan. Ja aina vain selvemmin sen huomaan.

Olet kasvattanut minua. Kasvattanut kuin salaa minulta kysymättä, minua kuulematta.
Olen kasvanut, sen huomaan. Kiitos siitä, vaikka se onkin sattunut niin monesti. Todella sattunut.

Vie taas tänäänkin.
Toivon jo että tielläni pysyn. Tällä taistelun tiellä. Taistelussa itseäni vastaan.
Taidan olla aika kova vastus itselleni. Kova voitettavaksi.
Tästä en uskalla anoa mitään. Tiedä mihin se voi johtaa.
Ole kanssasi varovainen. Hellä. Armahtava.

Näet, että minulla on taas haave. Ihan uusi haave. Miten toivonkaan, että se olisi myös Sinulle mieleen. Että sopisi suunnitelmaasi. Vai onko se taas minun sisäiseni heikkoutta, yhteiskunnallista epävarmuuttani. Epäuskoani.

Vaan jos se on Sinun mieleesi, auta sen etenemisessä.
Anna ratkaisun näkyä.
Anna eteen tie jota käydä.
Anna ihmiset aidot.
Anna työn tekemisen taidot.

Anna terveys kestävä.
Anna ystävä rinnalla.
Anna kasvu elämän hinnalla.

? Mitä lie tuo viimeinen tarkoittaneekaan, en tiedä.
Se siihen vain kuin jostain tuli.
Sinäkö sen laitoit ajatuksiini. Kuin itse anomaan taas jotain käsittämätöntä jota en tiedä.

Mitähän siitä taas seuraa. En uskalla poistaakaan .

Auta tänäänkin ja kanna.
Voimia pienellesi anna.

-



3.  Sininen hetki - mikä kantaa

Mikä antaa voiman aina uuteen päivään.
Mikä luo uskoa tulevaan.

Mikä kantaa elämässä yli ohuen ritisevän jään.
Mikä vie uskollisesti unelmaan.

Into, yhdessä rohkeuden kanssa.
Pelko, yhdessä toivon kanssa.
Rukous, yhdessä epätoivon kanssa.
Neuvokkuus, yhdessä ahkeruuden kanssa.

Ne kaikki vie eteenpäin,
helpottaa päivinä raskaina.

Kun tuntuu, ett' mikään ei muutu.
En enää päivääkään tätä tietäni laahusta.

Sitt', mikä se on tässä ihmisen elämässä.
Jokin minun sisälläni aina vain uskoo.
Sanoo: "Jaksa, jaksa, etsi viel' päivä.
Huomenna on edessäs' unelmasi häivä."

Vaan tuo huominen, se tulevaan viittaa.
Ei tulevaan aamuun.

Kuitenkin se auttaa pahimman yli,
huomenna taas sukellan uusin innoin tulevani sumuun.

-

4.  Sininen hetki - minä kannan

Vai liekö vastaus kaikkeen vain kaksi sanaa:

"Minä kannan",

ja siten sinulle kaiken annan.

Nuo sanat on suuret, jos ne oikein arvaa.
Ei hylkää, ei ajattele kuin vastakarvaa.

Hengellinen sävy niillä lie,
vaan enemmän ne ovat kuin hengellinen tie.

Niissä on usko sisäinen, vaikka uskoa ei olisikaan.
Niissä on toivo, vaikka toivoa ei olisikaan.
Niissä on elämän turva, vaikka ei turvaa olisikaan.

Se on luottamus, joka sinusta nousee:
Joku auttaa sinua aamussasi.
Joku suurempi on rinnallasi.
Joku rauhoittaa sinua illassasi.

Joku voima sinut pelosta nostaa.
Joku vihamiehellesi kostaa.

Joku on sinun rinnallasi, vaikka et häntä nää.
Sanoo sinulle hiljaa sanat nää:

"Minä kannan,
ja kaiken muunkin sinulle annan mitä elämääsi tarvitset.
Siihen elämään, mikä sinulle hyväksi on.
Mikä kohdallesi annettu on.

Siinä sinulla on kaikki,
sillä minä ne sinulle annan."

Ja lupaa taas kerran: "Minä sinua kannan."

-

5.  Sininen hetki - pienen ja viisaan kohtaaminen

Pieni katsoo viisasta silmin suurin.
Kuuntelee sanojaan tarkkaan.

Iloitsee, ratkeaa mysteerit herkät.
Jonkun ajatuksen muistiinsa merkkaa.

Pieni on innoissaan, löysi viisaan niin suuren.
"Meillä hyvä ois yhdessä, niin luulen."

Viisas ei katso, ei hellyyttä anna.
Yhteinen tie ei hedelmää kanna.

"Tulisit, oisit… minulla kysyttävää niin paljon.
Sinä selittää taidat mun aatoksein.
Pieni olen tiedossa, en syitä ymmärrä,
vain kuulen sisälläin asian aidon."

"Ei käy", virkkaa viisas, ohi pienen hän katsoo.
Pieni ihmeissään kosteita silmiään hieroo.

"Miks'", kysyy viimein pettynein mielin.
Yrittää uudelleen hellemmin kielin.

Ei auta, viisas kaukana omissaan kulkee.
Ei viisaus tää ole sinua varten lain.
Itsekin sen suurella vaivalla sain.

Ei löytynyt tietä yhteistä pienen ja viisaan,
kumpikin jatkaa omissaan.

Pieni silmin suurin maailmaa tutkii.
Suuri silmin pienin pieniä sanoillaan hutkii.

-

6.  Sininen hetki - kuollut viisaus

Viisaus ilman rakkautta on kuollut.

Vaikka sanat ois oikeat,
ne ilman rakkautta lyövät.

Vaikka sanat ois kiittävät,
ne ilman rakkautta toista vain syövät.

Eivät kiitä ilman rakkautta.
Eivät ojenna.
Eivät rinnalla kulje,
eivät toista syliinsä sulje, ellei rakkautta sanoissa oo.

Turha on etsiä rakkaudettoman viisaan kainaloo.

-

7.  Sininen hetki - kaksi viisasta ja ainoa viisas vastaus

Pieni suurilla silmillään katsoo.
Elämä johonkin uuteen vielä kutsuu.

Haluaa näyttää, että ei tämä vielä ole tässä.
Voit yhä olla johonkin suureen pyrkimässä.

Siihen mikä sinun sisälläsi velloo,
joka soittaa öin päivin kuin äänekästä kelloo.
"Tule… tule… lähde matkalle tälle.
Ehkä vähän raskaalle, vaan tielle niin arvokkaalle ja antoisalle.

"Minua pelottaa", huokaa hän silmin kirkkain,
vaikka mielin vilkkain jo tielle astui.

"Ei ole turvaa minulla", hän huokaa,
"kaikki minulta pois riivitään, saanko kohta enää ruokaa".

"Saat, saat", sanoo kuin ääni sisällään, "ei sinulta mitään puutu.
Älä nyt päiviisi kasvattaviin ihan suutu".

Silmin kostein hän tietään käy.
Sen päätä ei missään näy.

"Onks' tää oikein", hän välillä kysyy,
kun tuntuu, että kaikki vain paikallaan pysyy.

"On oikein, on oikein", rohkaisee ääni taas,
"elämä on vain niin hiljaista ja rauha maas'".

"Olen turvaton, olen avuton, en osaa tällä tiellä.
Missä on se perillä. Milloin olen siellä."

Silloin kaksi viisasta eteensä entää. Sanoillaan taitavilla keikaroi.

Pieni on ihmeissään viisauksista noista,
joiden tietää jo kaukaa tulleen, kuin aikojen aluista.

Toinen on nopea ja heikolle kuin miettimättä vastaa.
Toisen sanat ovat hellät, hän kantaa kuin lastaan.

Toinen on jyrkkä, ei periksi anna.
Toinen on lempeä, sinua käsilläin kannan.

Molemmat kai oikeassa tavallaan.
Löytyy viisautta tämän ihmeellisen maan.

Vaan ihmetyttää pientä tämä ihmisten taito.
Kumman viisaus ois oikein ja aito.

Toinen kuin tuomitsee, sanoo, "sinulla on kompleksi".
Toinen on avarampi, näkee urheaksi.

Toinen kuittaa, "sinulla on sisäinen vamma".
Toinen vahvistaa, "olet sankari hurja".

Voi pientä, silmänsä suuret ja kosteat, tie edessään utuinen ja outo.
Miksi saman opin saaneilla viisailla toisen sanoissa on ihan toinen tunto.

Toinen sanoillaan kuin maahan lyö.
Toinen kannustaa, sinulla on menossa sankarin työ.

Toinen sanoo, "katsotaan mitä tulee".
Toinen lupaa, "sinusta vielä jotain suurta tulee".

Missä on viisaus tämän pienen maan.
Katselee pieni silmillään elämää avaraa.

Miksi toinen katsoo ja vain turhaa näkee.
Miksi toinen samanlainen ihan toisin näkee.

"Taistele oma ties'", sanoo sana sisällään, "älä kuuntele muita.
Katsele talvisia puita, kuinka ne kantaa kuormansa raskaan.
Pian on kevät ja kesä, soi laulu rastaan.

Silloin sinä näet, mitä tarkoitti tämä sinun ties.
Kestit ja taistelit kuin rohkea mies.

Saavutit sen mikä jo alussa luvattu oli.
Kävit vain tien, missä kaikki turha pois suli.

Ei viisas ole rinnallasi yksikään.
Ei toinen toisen tietä tunne.

Jokainen kantakoon omansa.
Tässä on ainoa viisas vastaus sulle".

-harri

---

Luovuta pois, niin saat

Vielä mun on päätettävä tämäkin,
antaa pois entisen jämätkin.

Työ, jota kerran tehnyt oon,
jonka suljin päivin mun kainaloon.

Joka vähennyt on vuosien myötä,
enää se ei ole edes työtä.

Annan sen pois sisälläin.
Päätän, en enää sitä ajattele.
En toivo siitä jatkoa itsellein.

Annan sen pois, 
menkööt menojaan.

Johan tässä on mennyt kaikki muu,
pian kai tämäkin mielestä unhottuu.

Sitten, niin toivon,
toteutuu se laki kuin salainen:

"Annan pois - saan tilalle."

Toivottavasti tää hullu usko mua varjelee,
eikä elämäni mene ihan pilalle.

Olen nähnyt, kokenutkin,
että antaissani saan.

Oi, jospa se taas kerran ois voimassaan.

-harri

---

Nyt minä sen sanon ja teen

Menkööt pois ne ajatukset.
Menkööt pois kaikki mikä siihen liittyy.
Menkööt pois toive sinne palata ja sitä työtä viel' uudelleen halata.

En enää sitä etsi. En oota.
En sen perään tulevaani rakenna.

Olkoot.
Jääkööt.

Haluan olla siitä vapaa.
Annan pois.

Ota pois, sinä, joka maailmaa valvot ja lakejasi asetat.

Ota pois tämäkin suikale mun elämästäin.

Minä sinun huostaasi itseni taas kerran heitän,
ja kuin vaadin,
uskon ja toivon:

"Olkoon sinun lakisi voimassa vielä.
Näytä toteen voimasi, jonka asetus on jossain siellä."

Toivottavasti lakia ei ole tässä välillä muutettu.

-harri

---

Ei yksin, vaan sylityksin

Ei meillä hätää ole.
Me käsis' suuremmis' kuljetaan.
Kuin johdatuksessa toisemme syliin suljetaan.

Uskon, joku jossain jo nähnyt on kaiken tään.
Vie työtä ja päiviä uuteen elämään.

Siin' kuljemme me käsityksin.
Ei kumpikaan kärsi, ei yksin.

Elämme sylityksin.

-harri

---

Anova saa

Minä olen sen nähnyt. Karvaastikin kokemaan tullut - anova saa.

Monenlaista olen elämäni aikana anonut. Joskus vain huokaisemalla, ehkä pelkällä ajatuksen poikasella. Joskus ihan huomaamattani ja vasta jälkeenpäin tajunnut toivoneeni. Aina olen saanut. Saanut jotain.

Sitten on ne kerrat, kun olen oikein todella toivonut, jopa huutaen ja kiroten vaatimalla vaatinut: "Anna, anna. Sinun on pakko antaa!" Tai: "Ota pois, ota pois!".

Tullut on vastaus niihinkin. Voimallisiinkin pyyntöihin, vaikka ihminen jo sanoa saattaisi: "Älähän intoile", tai: "Olehan ihmisiksi. Varo."

Aina on vastaus tullut ja elämääni muovannut . Usein nopeasti, kuin paluupostissa hetken kuluttua. Toisinaan kyyneleetkin seuraani johdattanut. Ilonkin niiden perään.

Vaan mikä oleellista ja karmeatakin, anoja ei tiedä minkälaisen tien takana vastaus piilee. Ei ratkaisu tai asia, ihminen ehkä, tulekaan noin vain kuin taivaasta tipahtaen. Ei. Monesti anomusten toteutuminen on prosessi, oikea elämän prosessi, joka saattaa kaiken ylösalaisin kääntää ennen kuin anottu vastaus on edessä.

Siinä sitä sitten ollaan sen anomisen kanssa. Sen itkun ja parun kanssa. Sen elämäntien kulkemisen kanssa. Vastaus tuli, vaan millaisten kokemusten tai kasvatuksen kautta se eteen rakennettiinkaan.

Tätä nyt mietin taas, kun uutta anomusta mielessäni haikailen. Anonko, ja miten anon. Tiedän että vastaus tulee, vaan mitä muuta se muassaan tuo. Mihin elämän kouluun minut ressukan taas lennättää ennen kuin se anomani ja toivomani vastaus on minulle valmis. Tai olen sen valmis vastaanottamaan.

Voi, paljon olen anonut. Ja kyllä on vauhtia ja elämää riittänyt. Iloa ja surua. Katkeraakin huokausta: "En minä tätä tarkoittanut. En tätä anonut. Ihan muuta toivoin." Vaan sainhan lopulta senkin mitä anoin. Se vain kuin kiertoteitä tuli, minut vastaukseen valmisti ja ehkä onneen vihdoin johdatti. Miten raskas ja kiemurainen vastauksen tie monesti onkaan. Onneksi se on joskus ollut helppokin.

Vai liekö niin, sitäkin nyt mietin, jospa se anomuskin kuin jostain muualta päähäni lasketaan, jotta elämä tietään ja minua voisi taas eteenpäin viedä. Ihan kuin omana valintanani, vaikka niin ei olekaan.

Sanoohan Raamattukin jossain: "Minä annan tahtomisen ja tekemisen." Siis anomisenkin jostain saan. Ja tekemiset sen jälkeen, joskus ihanat, joskus julmat.

Nyt taas mökillä yksinäni istun. Pöydän ääressä kirjoitan ja anomistani mietin. Uskallanko. Haluanko todella. Tuli eteen sitten mitä tahansa sen jälkeen.

Viimeksi kun tässä samalla paikalla istuin ja itselleni viisautta ja taidollisuutta anoin, avautuikin hetken päästä eteeni yksi elämän helvetti sairauksineen, kipuineen ja hoitoineen. Eroineenkin.
Yli puoli vuotta kestävä melkoinen kasvatuskoulu.

Kait se vastauskin siinä sivussa tuli. Siltä ainakin näyttää. Kauniit ja koskettavat sanat, niitä anoin. Vaan anoessani en ymmärtänyt, että vastaukseen kasvattaa tulisi. Ei asiat päähäni vain tupsahtaneetkaan. Ei. Vastaus annettiin elämän kasvattavan ja koettelevan koulun kautta.

Nyt haluaisin kirjailijaksi ryhtyä, vaikka sen tapaista elämää elän todeksi jo kuin huomaamattani. Tässäkin nyt. Kynä kirjoittaa pääni ajatuksia koko ajan. Nämäkin sanat. Eikö kirjailija juuri näin tee ja elä.

Vaan enemmän haluaisin. Näkyviin tulla ja sanoillani ihmiset tavoittaa. Heille iloksi ja sanoillani vierellä kulkijaksi. Ehkä suruksikin jollekin, en tiedä. Koskettavathan nämä monesti jollain tavalla ihmisen sisintäkin.

Enemmän siis nyt haluaisin. Enemmän kuin vain täällä mökin hiljaisuudessa sanojani muistiin piirtää. Tai kotonani Helsingissä. Rakkaassa tornissani.

Enemmän haluaisin olla. Tai, nyt uskallan, enemmän haluan olla. Tässä anomukseni, että kirjailijan viittä päälleni puettaisiin. Haluan elää elämääni kirjailijana. Sanoja ja tunteita rakastan. Sanani haluan ihmisille eteen saattaa tavalla tai toisella. Kirjana tai kirjoituksin. Ehkä puhuenkin.

Tätä nyt uskallan anoa. Anna kirjailijan minussa syntyä ja kasvaa. Anna sanojen vuolaiden ihmisille siirtyä ja heidän sisintään koskettaa. Anna leipä työstä jota yli kaiken rakastan. Kaiken muun kuin sivuun sysäten sen edestä.

Tätä nyt anoin ja sanat matkaansa lähtivät. Tosite tilauksesta on tässä edessäni.

Nyt odotan paluupostia. Mihinkähän tämäkin anomukseni minut taas lennättää. Ehkä juuri anomukseeni ja toiveeseeni, johon jo luotankin. Vaan arvoitukseksi tänään täällä mökin hiljaisuudessa jää, mitä muuta vastauksena tulee. Mihin tuo anomiseni minut kuljettaa. Suoraanko iloon, sitä toivon tietenkin. Vai joudunko taas kohta huokaamaan kuten monesti ennenkin: "En minä anoessani tätä tarkoittanut", kun muutakin sylin täydeltä tuli. Vastaus vasta viimeisenä, kuin pikku paketissa väsyneisiin käsiini ojennetaan: "Kas tässä, tätähän anoit. Nyt olet valmis sen vastaanottamaan."

Mitä tuleekaan paluupostissa nyt. Millainen paketti. Olisipa kerrankin vain se mitä anoin. Vain se. Ei raskasta ja kasvattavaa elämäntietä, joka vasta ajan päästä vastauksen suo. Mutta, tätä pelkään, jos tuon elämän tien kiellän, kiellänkö ehkä itseltäni myös sen vastauksen.

Joten, sinä Viisas, joka anomukseni kuulit, Sinuun luotan. Jos anomiseni minut taas johonkin uuteen elämän arvaamattomuuteen viskaa, niin... antaa tulla vain. Minä luotan, että sen jälkeen näen myös anomukseni toteutuvan. Lahjana eteeni ojennetaan pieni paketti, jonka osoitteessa lukee "kirjailijalle" ja sisältönä yksinkertaisesti "viitta".

---

Ensilumen jälkeen kesärenkailla

Oi varjele Armas mun matkani tää.
Anna enkeli vierelle tiellä.

Etten itseäin loukkaisi, en vaaraksi muille.
Olisin terveenä perillä siellä.

Miss' rakkaani oottaa mua sylin herkin.
Tunteistaan jo lähetti hellän merkin.

Mä tulen, oi rakkaani, mua enkelit kantaa.

Ja viel' suurempi voima mut turvaisasti
sun lempeään syliisi antaa.

-timomäkinen

---

Anna ymmärtää

Sinä,  Jumalan suuruus,
käsitä en lain.

Mutt' suunnitelmaan uskon,
siitä turvaa nyt hain.

Elämä käsissä on suuremman voimain.
Jos omassain tarvon,
riitä ei se lain.

Siks' yllätä, auta,
arjessain mun.

Anna ymmärtää ees hetkin,
suunnitelmaasi sun.

-harri

---

Voimani väsyvät

Voimani väsyvät kun ymmärrä en lain.
Mistä suunta ja suuruus elämääni vain.

En tiedä, en tunne päivieni määrää.
Ei tietä, ei suuntaa,
tänään kaikki kuin väärää.

Siks' voimani loppuu kun tätä nyt mietin.
En rauhaa saa, en uskoa suurta.
Ei kuin mitään tulevaisuutta.
Mieleni sekamelskassa tään päiväni vietin.

Tanssin hetken ja maailman hukkaan.
Toivon, että musiikki, kaunis laulu,
kuin ihmeen kautta nostais mut kukkaan.

Silmiä särkee,
päässä pyörii.

Onneton mies pienissä asioissaan hyörii.

En kiinni saa mistään,
en turvaa tunne.

Kuin salassa, piilossa, kaikki.
Mistä saisin voimaa mulle.

-voimaton huokailija

---

Olen onnellinen

Sinä näit hätäni, tuskani suuren.
Näit että kaipasin.
Näit että pian ikävääni kuolen.

Näit miten onneton olin.
Miten elämäni pohja kuin hänen mennessään katosi.
Näit miten minä kärsin.

Minä rukoilin, minä toivoin.
Minä sinulta kuin ihmettä pyysin.
Lähetä rinnalleni toinen, joka toisen sijan täyttää.
Sisäisen tyhjiön, jonne muoto jäi rakkaasta, pois lähteneestä.

Sinä kuulit ääneni raskaan.
Sinä kuulit rukoukseni hartaan.

Sinä näit hätäni itsestäni,
miten hajoan päivä päivältä.
Näit miten onneton olin.

Annoit hänet minulle.
Uuden rakkaan, joka sisäiseni ikävän täyttää.

Joka kuvaani rakkaasta vastaa.
Jossa muoto ja luonne ovat sydämeni mukaan.

Joka tyhjän tilan sisälläni täyttää.
Joka onnea antaa,
ja elämä taas ihanalta näyttää.

-harri

---

Aika, miksi et armahda

Aika, armahda jo.
Etkö näe, minä kärsin.

Anna apusi. Unohduksen suloinen malja mun juoda.

Unohdanhan minä muitakin asioita.
Unohdan ikäviä, unohdan suloisiakin asioita.
Miksi en unohda sinua, sinä elämäni rakas.
Miksi en unohda sinua.

Miksi, Aika, et hänen hyväkseen työtäsi tee. Minunkin.
Miksi et unholaan vie häntä mennessäsi.
Miksi yhä vain minua muistoilla piinaat.

Näethän sinä, minä kärsin.

Ja kaipaan aina vaan.
Kaipaan häntä, elämäni naista,
joka sydämeni palan mennessään vei.

-harri

---