Rakkauden elinkaari  - Odotan, oi odotan


 

Odottavan aika on pitkä.

Odottava odottaa milloin mitäkin. Milloin huomista. Milloin jotain muuta tulevaa. Ehkä unelmaa.

Hän odottaa jonkin alkavan tai päättyvän. Jotain saavaksi.

Odottaminen on hyvä asia. Odotetaan muutosta siihen, mikä juuri nyt on.

Miksi vastaus viipyy. Miksi aika tuntuu pitkältä. Siksi, että ollaan malttamattomia eikä jaksettaisi odottaa.

Odottaa kuitenkin kannattaa, sillä viipymisellä on aina syynsä.

Odotuksen aikana tapahtuu sellaista mikä ei näy. Asiat etenevät. Oma mieli muuttuu, kasvaa ja kehittyy. Odottaminen on kasvattavaa.

Ihminen vaan ei haluaisi odottaa mitään. Kaiken pitäisi olla heti valmista.

Odottamisen seurauksena hän oppii odottamaan. Antamaan sijaa ajalle, joka tekee työtään molempien hyväksi, asian ja ihmisen luonteen.

Siis, ei odottaminen ole pahasta. Sille vain pitää antaa sijansa ihmisen elämässä.

Pitää olla kärsivällinen, ja sitä juuri odottaminen kasvattaa.

Odota siis rauhassa.
Se kasvattaa sinua ja valmistaa kuntoon odottamasi asiat. Tavalla tai toisella.

---


Elämän tarpeista

Elämässä on tarpeita. Itse kullakin omansa.

Toiset tukahduttavat omiaan. Toiset saavat omansa täytetyksi.

Tarpeita on monenlaisia, materiaalisia ja ei materiaalisia.

Tärkeimpiä ovat ei materiaaliset, tunteelliset tarpeet. Ne ovat ihmisen sisällä. Vaikeammin täytettävät.

Miten täyttyvät tunteelliset tarpeet ellei ole tunteen kohdetta, joka ne täyttäisi.

Et voi itse itsellesi olla tunteiden täyttäjä. Siihen tarvitaan toinen ihminen.

Jos haluat tunteisiisi vastattavan, etsi sellainen, joka tarpeisiisi.

Muussa tapauksessa anna olla ja ole siinä tyhjiössä, joka siitä seuraa.

Elää voi niinkin, ilman tunteita, mutta se on raskasta.

Sitä ei korvaa mikään, ei edes materia. Ei mikään muu kuin tunteet, jotka elävät ja vastaavat.

---

 

Kaiken keskellä yksin

Elämä pyörii ympärillä. Kaikilla on kaikkea tekemistä. Siinäkö voisi olla yksin.

Kyllä siinä voi. Siinä juuri voikin olla todella yksin.

Kaikki menevät suuntaansa, sinä siinä mukana. Kuitenkin olet yksin. Miten se on mahdollista.

Olet sydämen yksin. Siinä se yksinäisyyden suurin saari on. Jossain sisälläsi olet yksin. Siellä ei ole kanssasi ketään.

Kaikki pyörivät ympärilläsi ja elämä on tapahtumia täynnä. Ulkoista menoa kaikki.

Sisälläsi olet yksin. Siellä ei ole ketään muuta kuin sinä.

Siinä on yksinäisyys.

Suurempaa yksinäisyyttä ei olekaan.

---