Ajatelmia ja pohdiskeluja 


 

 

31.08.2008
Oot tarpeen, sa ihminen

Oot tarpeen, sa ihminen,
loppuusi saakka,

oot tarpeen monelle,
vaikka kannettavanas'
ois millainen taakka.

Eikä tarve todellinen
ole aina näkyväinen,
vaikka lähellä ois läheinen,
...elämän kulku näet on salainen,

yksinäinen, hyljättykin,
viel' tarpeellinen,
vaikka sitä ei itse nää,
kun elää hiljaisen elämää.

Kaikella aikansa taivaan alla,
kaikella aikansa elämää katsella ja kuunnella,

aikansa iloita, onnesta huudella,
murheen alla huokailla
ja voimia suuremmalta rukoilla.

kaikella aikansa,
kaikella,
tulemisella ja lähtemisellä,
eikä muuttaa kumpaakaan
voi ihminen itse,

alun valmisti toinen,
ja loppuun piirretty jo ennalta piste,

sen välin elit,
elämäsi kasvoit ja taistelit,
kaiken koit itse.

-harri

--- 



06.09.2007
Yksi ainut elämä

Sanoit kuin huomaamattasi,
-meillä on tämä yksi ja ainut elämä,
pitää tehdä sitä mistä pitää.

Kuinka oikeassa oletkaan,
elämästä tulisi nauttia,
annetusta lahjasta.

Iloiten kulkea päivänsä uudet,
nähdä ruusuiset tulevaisuudet.

Jos olet onneton päiväsi töissä,
elät elämääsi kireissä vöissä,
et iloissa,
et elämän nautinnoissa.

Murhe mielesi ja kehosi kyyristää
ilta, ei yö, anna sisimmälle rauhaa,
…elämä painaa.

Olet pian murheen vainaa.

Nauttia siinä missä kulloinkin on,
tehdä tekoja joissa mieli elää,
iloinen laulu huulilta nauravilta helää.

Sielusi keveä, ryhtisi suora,
katseesi kirkas, luottava,
tulevaisuuteen naurava.

Se sinulle voimia lisää,
ei pelko matkaasi ehdi,

iltasi ilossa, yösi rauhassa,
aamulla hymyilevä mieli,
…suussa onnellinen kieli.

-harri

--- 


 

06.09.2007
Toivo

Mikä on turva ihmisen, jos pettää turva maallinen,
ei uskoa parempaan,
ei tietä rauhaan sydämen,
…ei ole onnellinen.

Mikä on turva hauraan mielen, jos katoaa kaikki,
tyhjyys jää, ja syyttävä mieli,
sisällä pauhaa epätoivon kieli.

Mikä on turva kadotetun,
elämästä upotetun,
hiljaisen ja sokean,
kadonnut mieli rohkean.

Turhaanko, turhaanko haaveilee,
kaukaisuuteen katselee?

On toivo viel',
joku jossain siell',
usko suurempaan mi minua katsoo,
tietäni valvoo,

ajatusteni, pelkojeni takana,
näkee minut ahdistuksessa.

Jos edes päivän,
tämän harmaan alkaneen päivän minulle voimia soisi,
kantaisi pahimman yli,
…ehkä jo huomenna minua kohtaa onnen syli.

-harri

--- 

 

 


17.04.2007
Yks' ehto ihanan elämän

Minä mietin tässä puistossa istuessain,
yks' ehto ihanan elämän on terveys vankka,
ilman sitä elämä vois olla tosi rankka.

Jos kulkea en saisi ominani,
mennä kuin itse tahdon.

Jos maattava vain ois vuoteella illasta aamuun
ja aamusta iltaan.

Jos ajatus ei enää terveen lailla kulkisi,
olisiko lie rinnalla ihmistä,
joka rakkaudessa syliinsä sulkisi.

Tuli puistossa vastaan mies,
sähköisellä pyörätuolillaan huristi,

minä keveästi reppu selässä vastaan viuhdoin,
paitani hiessä, otsani myös,
kävellen painelen paikasta paikkaan.

…Jo miettii tässä taas ihminen onneaan,

jos oisin minä kuin olet sinä nyt,
pyörätuoliin päätynyt,

miten jaksaisin tietäni tarpoa,
rakentaa elämän ihania arvoja.

En tiedä, vaikka tiedänkin,
elämä elettävä silloinkin,

muututtava,
muovattava elämä uusiksi käydä,
löytää tarkoitus kaikelle ja sitten nähdä,

tässä sittenkin, tässä sittenkin on jokin järki,
vaikka katoaisi elämästä iloisuuden kärki.

Voi, niin paljon voi sattua,
elämän hetkessä muuttaa,

se hetki voi kääntää suuntaa,
aamulla vielä ihanalta näytti,
ilon elämä surulla täytti.

Toisinkin olla voi,
herätessä oli suru,
aamu aukeava ilon sijaan toi.

-harri

--- 

 

 

15.04.2007
Onko kaivettava tietäjä kolostaan

Onko kaivettava tietäjä kolostaan,
avattava salainen arkku,

onko etsittävä vastauksia ylitse tiedon,
löydettävä salaisuuden kurkku.

On asioita joita ei silmä nää,
asioita joita ei tieto paljasta,

on asioita asioiden takana,
tietoa herkkää ja haurasta.

On silmä ain silmää suurempi,
tietoa tiedon yllä,

on osuutta ihmisellä,
joka lepää kaiken yllä.

Onko kaivettava tietäjä kolostaan,
ratkaistava tekojen tie,

onko paljastettava asia outo,
totuus pimeyteen vie.

-harri

--- 

 

15.04.2007
Miks' toinen huijaa toista

Uskoa hyvää, tulla petetyksi,
luottaa ihmiseen, tulla hylätyksi,
väärinkäytetyksi,
huijatuksi.

Mistä rakentaa ystävyyttä uutta,
turvallista tulevaisuutta.

Mistä luottamus ihmisiin,
mielessä välkkyy muistot huijauksiin.

Miksi toinen huijaa toista,
miksi käyttää toista väärin,

siinä kysymyksiä herkän mielen,
ajatuksissani häärin.

Mikä kasvattaa ihmistä luottamukseen,
mikä lisää rakkautta?

Luottamus, turvallisuus,
sanainsa pitäminen, oikeudenmukaisuus.

Mikä vähentää luottamusta,
mikä uskoa ihmisen hyvyyteen?

Vääryys, valehtelu, ystävyyden halpana pito,
siinä on herkän luottamus syöty,
tuli tilalle varuillaan olo.

-harri

--- 

 

27.03.2007
Miksi toinen on aina viisaampi

Ihmisen mieli voi järkkyä pienestä,
pienen ihmisen pienestä sanasta,

vaikka olikin hän oikeassa omissaan.
toisesta jo toiselta näyttää,
sanaa erilaisen näkemyksen toiseen käyttää.

Haluaa näyttää,
minä olen viisaampi kuin sinä,
minun tietoni oikea, sinun itsesi väärä,
 asiaa ei korjaa mikään sanojen määrä.

Toinen on oikeassa, tuo toinen pieni,
omissa silmissään jo niin suuri,

otti vallan omavoimaisen olla toista parempi,
tiedossa taidossa mahtavampi,

olla kaikella tavalla viisaampi,
toisen omatkin paremmin taitavampi.

Näin voi "se viisas" toisen mieltä lyödä,
tasapainoaan ja onneaan syödä,

vaikka toinen vain eli omiaan,
teki omia tekojaan,
oman elämänsä sisällä ja kulmista,
yritti selvitä päivittäisistä pulmista.

Mikä toisesta tekee ain viisaan toisen asioissa,
mistä tietonsa, taitonsa, suuri,
miten näkee suoraan mikä toisella on,
missä ongelman alkujuuri.

Niin, ...miksi helppo on nähdä toisessa vikoja,
miten viisaus niihin toisella on.

Kas kun ne ei asianosaiselle itselle aukea,
miksi on hän omissaan onneton.

Ja oliko toisen asiat niin hyvin,
ei niissä moitteen sijaa ollut,

aikaa oli puuttua toisen omaan,
niissä hetkessä viisaaksi tullut.

-harri

--- 

 

 

22.03.2007
Mitä on ystävyys

Oi Luoja!

Anna minulle sanat ystävyyteen,
kun minua sillä niin lyödään,
siinä väännössä kuin kaikki aikani syödään.

Mitä se on mitä minulta vaaditaan, en ymmärrä,
…enkö osaa olla ystävä.

-

Ystävä ystävän tuntee,

muut on vain tuttuja,
puhekavereita,
kirjeystäviä.

Ei kirjeystävä ole vielä ystävä ollenkaan, ellei siinä ole muuta,
ellei tavatessa yhdessä riemuittu,
onnessa maisteltu toisen suuta,

oltu lähellä siis,
muusta elämästä välitetty viis.

Siin' on ystävä missä sydän sydämessä kuljetaan,
tavatessa toinen hellästi syliin suljetaan.

Jos ei ole syliä hellää toiselle antaa,
ei olla lähellä,
ei sellainen ystävyys voi kauas kantaa.

Siis, ystävyys on ihan muuta,
kuin kirjoittaa kirje ja kaksi,
puhua iltoja puhelimessa yhteiseksi ratoksi.

Ystävyys on asia, joka kasvaa vuosien myötä,
toista ei koko ajan syödä, eikä lyödä.

Ei vaadita sitä, ei vaadita tätä,
kannetaan rinnalla kulkien,
vaikka toinen ois etäällä,
ei sydän toista jätä.

Siinä on ystävän piirre selvä,
ymmärtää, auttaa, palvelee,
antaa aikaa rauhassa olla,
hellästi aattelee.

On paikalla kun tarvitaan,
tuo rinnalle sydämen, silmät ja korvat,
olan, johon yhdessä halataan,

… siinä toinen toistaan hiljaa halataan.

Siinä on ystävä, min seurassa silmä saa kyynelen turvasta,
ihana on rinnallaan huokaista:

"Hyvä kun olet siinä tarvitessa aina".

Tunteet käsityksen ystävyydestä muuttaa,
rakkaus muuttaa sen suuntaa,

Jos rakkaus sekoittuu ystävyyteen,
ystävyys jo katoaa,
alkaa vaatimus omistaa.

Silloin ei puhuta ystävyydestä enää,
se meni menojaan,
alkoi kasvaa muuta,
…sotkee päätä ja suuta.

Luullaan ystävyyden varjossa kuljettavan,
vaikka toive on rakkauden,

jos toinen oli ystävä ystävälle,
toinen odotti rakkautta,
sellaisella ystävyydellä ei ole kantavuutta.

Tässä on taidolla kuljettava,
nähtävä ystävä ystävänä,
rinnalla kulkevana apuna ja turvana.

Rakkaus ystävään asiat sotkee,
kaiken kauniin maahan polkee rakkauden tuntein
toive jo muualle käy,

ystävyyden merkit katoaa, ei niitä enää näy.

-harri

 

No nyt minä ymmärrän..

--- 

 

 

Vapaus

Vapaus mi liitää saa kotkan lailla,
kulkea aatoksensa kaikkialla,

sanoa, kirjoittaa kyselemättä,
olla omien sanojensa seppä,

siin' uljas on sanojen taitajan tie,
sanat osuvat maailmalle vie.

Siin' on sananvapaus Suomen maan,
saa laulaa omia laulujaan.

Tuoda julki ajatuksensa kauniit, koskettavat,
kantaa ottavat hajottavat.

Siihen ihmisellä vapaus maassa niin kauniissa,
Suomessa, turvassa, perustuslaissa,
sanan vapautta puolustavassa.

-harri

--- 

 

 

01.03.2007
Hei, kirjoita runo onnellisuuden tasa-arvosta.

Jaa… no odotas hetki, katsotaan…

Kävisikö tämä:

-

Olla elämässä onnellinen

Katsella kaunista maata,
kulkea rinnalla ihmisen, toinen onneen saata.

On rinnalla mies tai nainen, hän on ihminen,
…tee hänestä onnellinen.

Ei väliä lie puolella, miesten vai naisten,
tärkeätä on elää keralla toisten,

olla onnellinen aamusta asti,
kantaa iloiten päivänsä lasti,

katsoa illalla silmiin toista,
ihmistä rinnallaan suurenmoista.

Siin' onnellinen on mies sekä nainen,
sielunsa samanlainen,
elon tähden vain mies tai nainen.
-

Mistä nää sanat, en tiedä, ne vain kuulen,
kun pyysit:
"Kirjoita runo tasa-arvosta onnellisuuden".

-harri

--- 

 

20.02.2007
Kuinka vaikea on kirjoittaa runoa

Kuinka vaikea on kirjoittaa runoa tai tarinaa,
kun aina joku suuttuu,
luulee että juuri häneltä jotain puuttuu.

Miksi tarinoitten maassa,
kirjoittajan ois aina itse oltava matkassa.

Ei uskota että sanat vois olla vain tarinaa,
sisällä virtaavia kauniiden runojen puroja tai marinaa.

Eei…., aina ois oltava itse läsnä ja hetket ilon ja surun oikeasti elää,
kun sanat niin kauniina edessään helää.

Oi…, miten voisin kirjoittaa runoa vain,
joka ei ois syntynyt eloni matkallain.

-harri

--- 

 

 

20.02.2007
Yksinäisen iltakahvin ohikiitävä ajatus

Voi kuinka minä rakastinkaan sitä elämäntapaa,
sitä turvaa, jonka toinen ihminen rinnalla toi,
kuinka ihana toinen oikeasti olla voi.

Kuinka hellästi katsoi kirkkailla silmillään,
kuinka iloiten kosketti käsillään,
mieluusti lepäsin sylissään.

Kuinka ihana oli suunnitella huomista,
rakentaa yhteistä tulevaisuutta,
menoja sinne ja tuonne,
kuinka ihana lempeä luonne.

Kuinka ihana oli ihailla kauneutta
mi sylissäni tansseissa taipui,
kasvonsa hymyilevät,
vartalonsa norja,
…hän oli niin kaunis ...voi kuinka sorja.

Kuinka ihana oli elää suhdetta toimivaa,
pitää sylissä ihmistä rakasta ja arvostavaa,

…voi kuinka ihanaa se olikaan.

Vaan jotainko silti vielä puuttui,
elämä meihin suuttui,

löi hetkessä pirstaleiksi kaiken kauniin,
poisti turvat,
poisti hurmat,
…ihanan elämän hurmat.

Repi irti rakkaat ja sydämet kuumat,
toisen toisaalle viskas itkemään,
toisen toisaalle polttavia muistoja pois kitkemään…

Mikä vielä puuttui, kun elämä meille suuttui,
hetkessä toinen oli toiselta poissa,
kaikki taas puuttui.

-harri

--- 

 

 


07.02.2007
Tavatessa

Katsella,
kuunnella,
mitata toista,
ihmistä suurenmoista,

elänyttä,
kasvanutta,
oppinutta,

elämää etsivää,
onnellisuutta.

-harri

--- 

 

 

04.02.2007
Yks' kuva ystävyyden

Sinä pyysit sanoja ystävyyden,
kuvata runolla sen rakkauden:

Ystävyys,
voi mikä ihanuus,
omata ystävä joka ei väsähdä,
ei vierelle lysähdä,
kiukuistani minulle jyrähdä.

Omata ystävä, joka vierellä katsoo,
vastaa kun pyydän,
on hiljaa kun syytöksiäni hänelle syydän,
kuuntelee vain,… ymmärtää,
ei pakene, vaikka kannoillaan pyörähtää,

palaa…ja armahtaa,
ymmärtää, ystävää rakastaa.

Vaan rakkaus ystävään ihan muuta on,
kuin rakkaus rakkaaseen kera taistelon,

siin' rakkaus lisäkseen tunteet kuumat saa,
toinen jo toisen omistaa,
paikalleen sitoa haluaa,
mustat sukat kuristaa.

Siks' ystävyys, ah' ystävyys ihana, voi kestää vain,
ajan saaton, koetuksen,
likaämpärinkin kaadon ain,

toinen silmänsä kuivaa sanoista loukkaavista,
nousee jaloilleen vaikka toinen löi,
pelko tunteet herkät toiselta söi,

tuli ystävä takas sanan pienen jälkeen,
älä mene, olet minulle rakas,
minä hajosin hetkeksi, itseni kadotin,
päällesi kaiken omani kaadoin ja kasasin.

Suo anteeksi, ystäväin,
kuljin hetkisen allapäin,

sinä menit… et mennytkään,
olet siinä, sinut jälleen nään,

kätesi hellät minua koskettaa,
sanasi kauniit lohduttaa,
antaa turvaa ja arvostaa,
…ystävää ystävänä rakastaa.

-harri

--- 

 

 

01.02.2007
Kiireen kesytyksestä

Miksi kiire pois,
onhan kiireessä myös elämän syke,
elämässä mukana olo:

minulla on tekemistä,
...minä elän!

Kiireettömyys voi olla ulkopuolella olemista,
yksinäisyyttä,
avuttomuutta,
elämän kaipausta.

Siksi kiire on myös merkki:
minä olen,
minä vaikutan,
olen elämässä kiinni ja siitä nautin.

Jos elämästä lähtee kiire,
lähtee osittain myös elämän tarkoitus,
ehkä ulkomaailman ulottuvuus.

Lepo kiireen keskellä,
löytää levollinen hetki ja nautinto
joka voi olla todella totta, kun sen siihen väliin saa,
sitä osaa oikein rakastaa.

Kiireettömyydestä ei tuohon iloon pääse,
ei ole vastakohtaa mitä ihminen elossaan tarvitsee,
ei vaihtelua, 
ei rajojensa kokemusta,
ei elämän kauneutta, rakkautta.

-harri

--- 

 


09.01.2007
Ystävä ja vapaus

Tee ihmisestä itsellesi ystävä,
katso häntä silmiin ja rakasta,
hellästi kosketa,

ja hän on sinulle apuna,
elämän turvana kauniina.

Mutta jollet sinä ihmisestä pidä,
ellet häntä rakasta,
jollet kanssaan yhteistä halua,

anna hänen mennä omaan elämäänsä,
kasvamaan ja haluamaan,
uutta eteensä katsomaan,

ei ole oikein sitoa toista,
vaikka kuinka suurenmoista,
ellet todella häntä rakasta,
oikeasti rinnallesi halua.

Siinä on vapaus kummankin,
vapaus mennä ja olla,
katsella toisia ja uusia haaveilla.

-harri

--- 



18.12.2006
Suurta elämässä

Tieto, että joku jossain lämmöllä ajattelee,
on suurta elämässä,
sen arjessa raskaassa,
joku jossain mielessään rakastamassa,

yhteisissä ihanissa muistoissa,
hetkissä tunnelmaisissa,
tulevaisuuteen katsovissa.

Tieto toisesta rauhoittaa mielen ja sydämen,
vaimentaa levottoman kaipauksen,

antaa rauhan katsella elämäänsä,
elää levollisesti hetkeänsä.

-harri

--- 

 

 

04.12.2006
Ei kuuntele ihmistä elämän voima

Ei kuuntele ihmistä elämän voima,
toteuttaa tahtonsa mi hyvä on,
siinä koulussa, siinä tiellä, on ihminen voimaton.

Hän menee ja elää, luulee itse päättävänsä,
toinen on suurempi, kaiken näkee,
tie ihmisen säätämänsä.

Kuka uskoo, että tie kuin ennalta piirretty ois,
kaikki oma tahto ois otettu pois.

Joku uskoo, että itse itselleen jumala on,
tie toteutuva ulkopuolella kohtalon.

Ajatella saa kukin niin tai näin,
asiat, koko elämä, kulkee kuitenkin oikein päin.

Paikkansa kullekin piirretty,
uskoo sen, tai on uskomaton,

oman tehtävänsä kuitenkin täyttää,
näyttää että paikka tarpeen on.

Mistä tuli, miten sen sai,
niin, sano se, sinä ihminen,
kun viisautesi on niin suunnaton.

-harri

---  

 

 

03.12.2006
Ihmisen arvostaminen

Arvosta ihmistä, lähelläsi kulkevaa,
elämää mukanaan kantavaa,
…kuten sinäkin.

Anna apusi, ole rinnalla,
kaikkea ei voi mitata hinnalla.

Arvo suuri vierellä kulkevalla,
apuansa antavalla,
läheistä arvostavalla,
rakastavalla.

-harri

--- 

 

 

01.12.2006
Ensimmäisenä adventtina

Oikea turva

Hoosianna,
anna minulle apua,

auta minua,
minä tarvitsen sinua,
päivittäistä apua.

Hoosianna,
anna minulle apua,
…minä tarvitsen sinua.

-

Kuinka koskettaa sydäntä,
jostain niin syvältä,

ei ajatus, ei ymmärrys yllä,
muodon sai joskus, kutsuttiin "ylkä".

Sana meille vieras ja vanha,
kaipaus elää sisälläni aina.

Tietämättä, ymmärtämättä,
piilossa elämältä.

Vaan aikain päässä, matkalla,
kasvaa kaipaus syvemmäksi,
tärkeäksi, arvoksi arkiseksi,
omaksi turvaksi, iloksi,
rinnalle yöksi ja päiväksi.

Kasvaa turva tutuksi,
omaksi jutuksi,
jouluna muuttuu joulupukiksi:

iloa, lahjoja,
ystävällisyyttä, läheisyyttä,
rakkautta antavaksi ystäväksi,

Herran vertauskuvaksi,
oikeaksi turvaksi.

-harri

--- 

 

 

18.11.2006
Kirkas pimeä aamu

Kuinka kirkas voi olla pimeä talviaamu,
kuinka näkyvä päivä jälkeen sumuisten,
raskaitten ikävöityjen kaipaavien hetkien.

Yks' aamu armainen voi kaiken muuttaa,
antaa elämälle uutta suuntaa,

kasvattaa sisälle elämän ihanan, uuden,
antaa toivon ja tulevaisuuden,

yksi ihminen, yksi ihminen vain,
jonka rinnalleni yllättäen sain,
jälkeen raskaan kasvun ja vaivain.

-kirkassilmä

--- 

 

 

18.11.2006
Kasvoi uudeksi uus

Jos lähti kuollessa kaikki,
tuli uudeksi uudessa uus,
kasvoi hetkessä eteen elämän tulevaisuus,

rakentuu uusi tie,
uusi toive,
…mihin ikinä elävän vie.

-harri

--- 

 

 

09.11.2006
Särkynyt sydän

Katsoin filmin, ymmärsin,
mikä on merkki oikean rakkauden.

Ihmisen toive rakkauden,
löytää ihminen, joka särkee sydämen,

…sitten hän särkee sen,
tekee toisesta onnettoman, onnellisen.

Tavata ihminen, jolla on tuo särkemisen voima,
hän on juuri se oikea jota etsinyt oot,
kaikki muu jää vierellään varjoon.

Etsi siis ihminen joka rikkoo sydämen,
ilman sydäntä vuotavaa ei ole elämää rakastavaa.

-harri

--- 

 

 

04.11.2006
Maailmaa voi katsella monenlaisin silmin

Maailmaa voi katsella monenlaisin silmin.

Voit katsella sitä kiukussa,
voit ajatella pahoja,
sen läpi kaikkea punnita,
hyvätkin asiat sen myötä hukata.

Tai voit katsella kauneutta mi edessäsi pilkottaa,
ajatella miten kaikki elämää kaunistaa,
miten se on kuitenkin suurta,
vaikka juuri nyt näyttää ihan muulta.

Voit purkaa kiukkuasi kaikkiin ja kaikkeen,
kirota ja pärmentää,
myrkkykeittoa happamin kasvoin hämmentää.

Tai sitten voit iloiten kaikelle hymyillä,
vaikk' ois vastusta, ei sitäkään tarvi lymytä.

Näe, tämä elämän raskas hetki vain on,
huomenna voi olla toisin,
et olekaan enää onneton,
kuinka kiittää enemmän voisin.

Jos eilen sitä kirosit, mistä tänään jo kiität,
oisko ollut parempi vaieta siitä, mitä tänään onnessasi niität.

-harri

--- 

 


(runo pyhäinpäivään)
Ihmisen kauneus 

Ihmisen kauneus, kuin jumaluus,
on salattu meiltä,
jotka viel' matkaamme täällä elämän teillä.

Me olemme kuin pyhiä kuollessamme,
kun muutamme muotoamme,
vapaudumme taakastamme,
maallisesta kuvastamme.

Sillä eihän ihminen ole se ihmisen kuva,
jonka me silmin näemme.
Ihminen itse kulkee sisällämme.

Siinä on ihmisen kauneus,
siinä on ihmisen hyvyys, ikuisuus,
jumaluus mi osa suuruutta,
maan päällä piiloutunutta.

Ihminen elää kehonsa kautta,
näkyvän osan mi meissä on.

Se päiviimme vaikuttaa töihin ja tekemisiimme,
vain heijastumaa on sen hyvyyden
mikä sisällämme kulkee,
kehomme kautta näkyviin tunkee.

Pahakaan ei ole pahuutta aidosti,
vain tehtävää, osaa, jonka elää raskaasti.

Pahuuskin on osa hyvyyttä,
ihmisen kasvun syvyyttä.

Onhan kaikkea oltava kaikillen,
että toteutuu maailman laki,
kasvu täällä, minkä ihminen ykseydessään maassa haki,
toteutuu suuruuden käsittämätön suunnitelma ja mahti.

-harri

--- 

 

 

15.10.2006
Ihmisen ikävä ihmiseen

Ihmisen ikävä ihmiseen,
matka ihmisen sisäiseen.

Se sinne kirjoitettu on,
tie outo kohtalon.

Siellä kirjattuna olla voi ihmisiä monta,
ei se ole tavatonta.

Jollain vain yksi ainoa,
toiselle moni voi olla se oikea.

Hän tietään käy ja kuvaansa odottaa,
sitä sisäisensä iloa,
joka kuin käskynä hohtaa,
yhtäkkiä jossain oma omansa kohtaa.

Näin kulkee tie,
eikä kukaan pysty sanomaan,
minne mikäkin tie oikeasti vie.

Jolla on kuvia monta,
elämä kuin onnetonta.

Kun yhden löytää ja siihen jää,
toinen jo sisällään päätänsä pilkistää.

On löydettävä vielä se toinenkin,
rinnalleen kasvettava hylkäyksin.

Tie raskaampi eroineen,
elämän suruineen, pettymyksineen,

antaahan se myös ja kasvattaa,
epävarmuus sydäntä rinnassa raastaa.

Elo alkuja ja loppuja,
uusia ihmisiä, löytämisen hoppuja.

Taas kun löytyy sisäiseni kuva ihana,
minä elän, minä elän,
onni kukkii, vaikka elo niin kihara.

Kuka osansa saanut ystäviin moniin,
uusiin alkuihin somiin,
saanut myös taakan raskaamman,
rinnalleen saavan viel' rakkaamman,

kasvaahan ihminen sen kaiken kautta,
ei turha ole koetuksen tie.

Hän oppii arvostamaan ja rakastamaan,
rinnallaan kulkevaa yhä enemmän arvostamaan.

Sitt' onni suurinta mi matkassaan on,
kun viimeisin kuva saapuu, 
sulaa sydän rauhaton,
katoaa pelot ja katkeruus hoitumaton,
kuvista parhaimman syliin pää viimein taipuu.

-harri

--- 

 


Ihminen kaukainen

Saanko kokea nyt sen julmuuden,
kun toisen oli sotaan lähteminen,

toinen kotiin jäi,
sydän syrjällään, elämä väärin päin.

Saanko nyt tuntea tuskan, kun rakas ei rinnalla oo,
vaikka juuri yöllä nautin turvaisaa kainaloo.

Hän kaukana, kaukana kulkee,
ajatukseni hänet syliin sulkee.

Huolehdin, ajattelen, miten hän voi,
olenko edelleen hänelle merkittävä,

mitä ajattelee yksin ollessaan,
mitä illoissaan touhuaa,
tuleeko lie pian viesti tyrmäävä.

Ei outoa sekään,
joku alttarilta suoraan matkaansa lähti,
katosi kuin taivaan tähti aamun tullessa,
molemmilla sydän itkevä, elämä ummessa.

Kauhea ikävä vain, pelkokin,
onhan hän koko elämäni, minun rakkahin.

-harri

--- 

 

 

Ihmisen kohtaaminen

Ihmisen kohtaaminen ei ole ihmisen teko,
vaikka halu olisikin kova.
Toisen syliin tulee olla veto.

Se istutettu on ihmiseen aikoja sitten,
tullessa, vaiko ennen sitä,
kuka sen sanoo, miten ja missä.

Täällä kulkevat kaksi ja toistansa etsivät,
sisäisesti kaipaavat, tietävät:
hän jossain on,
sylini lämpö, viel' tuntematon.

Ei auta ihmisen teko,
ei juoksunsa suunnaton,
aika ja paikka ratkaisevat,
oikealla hetkellä edessäsi on.

Ajatus kuin lohduton,
oma osako toivoton:
Miten löydän ellen etsi,
mistä tiedän, ellen ole paikalla,
kohtaamiselle mahdollisuutta rakenna.

Löytyy se mahdollisuus aina,
aika ja paikka yhteen punoa,
sen jälkeen elämä kuin kaunista runoa.

Kuinka monesti kuin sattuma vain,
toisen eteen toisen toi,

yksi katse, yksi sana tuntemattoman,
lämmön sisällä tuntea voi.

Ei auttanut tahto, ei pyrkimys elämästä päättää,
joku sen järjesti, molemmat yhteen lähetti,
kaiken ennalta säätää.

Ihmiset ohjaa paikoilleen,
toisen toisensa lähelleen,

jokin sisällä käskee katsomaan,
vierelleen asettumaan.

Avautuu kuva piilostaan,
katsoo kaivattu rakas rakastaan.

-harri

---

 

 

Arkielämän kestävä rakkaus

Katselee silmiin,
katselee kohti,

sanoo kauniin sanan,
ilo, onni sanoissa hohti.

Tulee rinnalle, koskettaa toista,
ihmistä arvokasta, suurenmoista.

Antaa suukon,
unohtaa sanan puukon.

Etsii hellyyttä pienestä hetkestä,
nauttii rinnallaan yksinkertaisesta retkestä.

Elää päivän, tulee luo ja kantaa,
toiselle hellän sylin illalla antaa.

Sanoo sanan "rakas" tahtomattaan,
toisen pyytämättä.

Valvoo rinnalla kun toinen on heikko,
elämä musertaa, toinen kuin peikko.

Iloitsee vierellä elämän hellän,
käden kosketus viimeisen hetken,
suukko poskelle jälkeen elämän retken.

-harri

--- 

 

 

Ikävä onkin voimaton

Ma huomaan,
vaikka ikävän voima on niin suuri,
jokin muu voima on vielä suurempi.

Vaikka ikävä ihmiset yhteen tahtoisi,
tuo toinen, voima tuntematon,
voi aikeet estää,
miten sen voi ikävöivät ikävissään kestää.

Oi ikävä, minä toivon,
näytä voimasi suuri,
tuhoa, poista, tuo toinen voima,
joka yllätti, rakentui rakkaitten välille ylittämätön muuri.

Ikävä, minä sinuun luotin,
sinun varaasi rakkaani laitoin,
tiellensä lähetin…

minä luotin,
sinä hänet myös tuot takaisin.

Et tuonutkaan enää.
Mikä voimasi vei, vaikka tunteesi surevissa säilytit.

Mikä voimasi vei,
jokuko sinua suurempi,
voimattomuudellasi minut kaipaavan säikytit.

-harri

---

 

 


Sinä pelkäät haavojasi

Sinä pelkäät, sun haavasi vuotaa.

Pelkäät uusia haavoja,
ett' niistä tulee sun päivittäistä ruokaa.

Eikö haavojen kuulukin vuotaa,
eikö elämän kuulukin koskettaa, satuttaa,
elämää uutta synnyttää,
haavoilla vuotavilla kostuttaa.

Muistele miestä menneitten aikain,
joka ristillä roikkui ja huokaili: "Ota pois, ota pois nää haavani mun",
pelkäsi itsensä kadotetun.

Vaan haavansa vuosi,
suuret haavansa verta vuosi,

ja haavainsa kautta me paranimme,
levon monesta saimme,

vuotavien haavojen kautta,
vuotavien haavojen kautta.

Siis, anna, ystäväin, haavasi vuotaa,
niiden kautta sanasi olla voi monelle elämän ruokaa.

-harri

--- 

 


Vanhustyön projekti, kun kyseessä kaltoinkohtelu
Kätketyt äänet

Tästä otsikosta virisi yllättäen seuraava runo:

"Kätketyt äänet" on omaisuutta kaikkien,
ei yksin tiettyjen ihmisten.

Kätketyt äänet on matkassain mulla,
myös sulla, sulla, sulla…sulla…

Kätketyt äänet ovat sisällä jossain.
salaisuuksien kammiossain.

Siel' huutoa on, parkua, raivoa paljon,
ilon purkauksia ja lempien maljoja.

Me sisällämme kannamme ääniä paljon,
kestämme,
väliin itkemme,
joskus niitä ääneen nauramme,
jonkun onneksi jonnekin hukkaamme.

Kätketyt äänet ovat meidän ruokaamme,
elämämme suolaa,
sillä ilman niitä ääniä ois sisin tyhjä,
elämä elämätön, tylsä.

-harri

---

 

 

Ihminen on osa kokonaisuuden   (ääni ->)

Yks' ihminen on ihminen elämän,
osa suuren kokonaisuuden.

Yks' apu annettu ihmisen,
on apu annettu suuren kokonaisuuden.

Ei irti siitä ole yksikään,
ei kukaan kulje yksinään.

Siks' teko hyvä kaikkineen,
on palasen kosketus kaikkeuteen,
sen vaikutus yltää ikuisuuteen,
…rakkaus kantaa rakkauteen.

-harri

---

 


Elämä on uskollinen

Sinä herätit mun taitelijan luontoni, 
sinä, elämä, minut synnytit uuteen,

annoit julman mielen, lujuuden,
kun valvoin kanssasi aamukuuteen.

Sinä näytit: Katso poika, käytä voimasi oikein,
kaiva kirveesi, peitsesi terävä,
älä anna itsesi levätä,
tie edessä taistoinen.

Ei elämä helpolla päästä, jos jotain on kasvettava,
jos jotain opittava, uskottava,
ja ain uudelleen ja uudelleen luotettava.

Ei elämä helpolla päästä.

Jos toinen on uskollinen, sitä elämä on,
ei periksi anna,
ei selässä kanna,
raahaa sinut läpi vaikka millaisen vuoren,
välillä luulet: Tähän minä kuolen!

Se on elämä, sun uskollinen rinnallasi käydä.

Hän kaiken näkee, kaiken tuntee,
kaiken valmiiksi aprikoi,
sinut päätteeksi perille jonnekin toi.

Sellainen on elämä, kuin armahtamaton,
niin kiivas, niin päättäväinen ja viisas,

jos otti pois, ei anna takas,
vaan on kuitenkin rinnallasi sun ainoa rakas.

-harri

---

 

 


Kohtalo ja suunnitelma

Onko kohtalo ennenkään kysellyt ihmisen tahtoa,
onko istunut neuvottelupöytään yhdessä puntaroimaan,
mikä lie olisi hyväksi ihmisen elämässä, maailmassa.

Onko esittänyt eteen vaihtoehtoja, tee niin tai tee näin,
kumpi ois mielestäsi oikein päin.

Ei ole.

Ei kohtalo mitään kysele, ei keneltäkään.

Ja nimikin asialle kuin väärä,
ei kyseessä ole kohtalo vaan suunnitelma, minkä mukaan elämää eletään,
minkä mukaan kaikki maailman asiat tapahtuu.

Siinä seassa yhden ihmisen pienet ja suuret asiat.

Näin toimii kohtalo,
näin toteutuu suunnitelma,
joka on niin hyvä kuitenkin.

Ihminen arvioi suunnitelmaa oman lihansa kautta,
oman viisautensa ja ymmärryksensä kautta,
eikä näe mitään.

Luulee joskus näkevänsä ja ymmärtävänsä jotain,
vaan todellisuudessa ei näe mitään.

Ei voi ymmärtää, sillä se suunnitelma on niin suuri,
kaiken kattava,
kaiken mukaansa ottava,
kaiken huomioiva.

Osansa kullakin auringon alla,
jotta suunnitelma toteutuisi kaikkialla,
edistyisi se kokonaisuus,
joka tarkoitettu on jo aikain alussa.

Ja jos nyt katsotaan ympärille, miltä näyttää,
onko suunnitelma ollut hyvä,
onko toteutunut kaikki mi tähän mennessä tuli toteuttaa.

Onko ihminen kasvanut,
onko kehittynyt,
onko elämään oppinut.

Onko tekniikka kehittynyt,
ovatko avut mi ihmistä palvelee,
rakastaa ja päivissänsä auttelee.

Onko annettu ikää lisää,
onko poistettu monta mi esti ikää lisää.

Onko talot, elämä kaikkineen,
kehittyneet edelleen.

Onko sodat,
onko ihminen muuttunut,
onko luonne ihmisen parantunut.

Kaikki on tarpeen, sotakin,
suunnitelman eteen sekin,

vaikka sitä ihminen ei usko, ei nää,
mihin kaikki kokonaisuudessa tähtää.

Ei valitse paikkaansa kauhun välittäjä,
ei rakkauden sanan tuoja,

paikka annetaan,
että tapahtuisi kehitys ihmisen,
luonne korjaantuisi ain pienen askelen,

ett' viisaus sisälleen tekojen kautta kasvaisi,
ett' ymmärrys silmien kautta lisääntyisi.

Pienin askelin kasvaa hän,
siis ihminen, joka on yks' yhteinen.

Sitä tää suunnitelma jalostaa,
yhtä ihmistä päällä maan,

jossa kaikki on yksi vaan,
joka matkaa tietään tulevaan,
missä ratkeaa tää kysymys,
elämän suuri arvoitus:

Miks' oli tää kaikki paikallaan,
miks' tärkeätä teot kauniit ja julmat,
miksi leikata piti niin monet kulmat,
elää päivät raskaat, julmat,

ja kuitenkin,
...ratkesi vähin erin kaikki pienen ihmisen pulmat.

-harri

---

 

 


Musiikki vs. sanat

Kuuntelen pianokonserttia,
kauniita sävelmiä.

Olen aina halunnut soittaa,
osata soittaa,
vaan ei ole ollut aikaa.

Nyt mietin, kun taiteilijan ihanat sävelmät täyttävät hiljaisen salin,
ihmiset kuuntelevat:
koskettaako,
koskettaako kuitenkaan, vaikka hetki onkin niin kaunis ja hellä,
kun ei ole sanoja.

Viekö sävelmä sisällä jonnekin,
löytääkö kaiun oman,
kauniin, tai surun hoitamattoman.

Minä epäilen, kun sanat puuttuu,
ihminen sanoja tarvitsee, sitten vasta muuttuu,

silloin vasta voi sielunsa tilaa tavoittaa,
kun sanat koskettavat ja asiat aukeaa.

Ei ilman sanoja,
ei ilman sanoja, vaikka musiikki kaunis onkin,
huumaava,
rauhoittava, nukuttava.

Jos asia on näin kuin ajattelen,
silloin olen kiitollinen.

Minulla on sanat, vaikka musiikki puuttuu,
minulla on sanat, joista joku myös aina suuttuu jos koskettaa,
sattuu arkaan paikkaan,
johonkin hoitamattomaan,
vanhaan aikaan.

Minä edelleen mietin,
jos sanani musiikkiin yhtyy,
yltyykö syvemmä,
pystyykö enemmä.

Ei pysty, musiikki sanat pian syö,
vaikka tapauksia herkistä lauluista onkin.

Silti, vaikka iskelmissä, sanoma kaunis taakse jää,
sydän kuullun jälkeen vain kylmää.

Sanat yksinäiset,
elävät ja taitavat,
jostain kuin kaukaisuudesta tulevat,
ne hoitavat ja koskettavat,
rakastavat.

Tulevat luo,
vievät mennessään uudelleen vaik' rakkaan luo.
Jumala matkan onnellisen suo.

-harri

---

 

 

Illalla yksin kotona
Onko väärin

Rakas, onko väärin pelätä, että menettäisin sinut,
että kaipaamalleni naiselle sattuisi jotain pahaa,
jotain ikävää, joka vaikka poistaisi sinut elämästäni.

Tai hetkessä vain muuttaisi kaiken toisenlaiseksi
vaikka onnettomuuden kautta,
tai vaikka jonkun toisen ihmisen kautta.

Onko se väärin jos pelkään pahaa päivää,
tai sanomaa jostain pahasta,
jostain ikävästä sattumasta,
joka murtaisi sydämeni,
herkän ja jo niin monesti paljon menettäneen sydämeni.

Onko se väärin, jos pelkään taas menettäväni jotain,
sinut, minun ihanan naiseni,
ihmisen rinnallani, jota niin kaipaan ja rakastan,
joka merkitsee minulle enemmän kuin mikään muu juuri nyt..

Onko se väärin, jos olen huolestunut ja ajattelen kaikenlaista,
vaihtoehtoja tulla loukatuksi,
elämän loukkaamaksi,
koskettamaksi taas kerran,
satuttamaksi,
kuin lyödyksi,
isketyksi,
…maahan isketyksi.

Onko se väärin jos pelkään hetken, kun olet hiljaa,
kun en kuullut sinusta moneen tuntiin, lähes koko päivään,
vaikka tiesit että odotan viestiäsi.

Onko väärin olla rakkaasta onneton,
pelokas,
epävarma,
huolissaan.

Onko väärin huolestua.

Onko väärin rakastaa, ja tuntea tuskaa toisen vuoksi,
kaivata,
etsiä sanoja,
kasvoja,
kosketusta,
hellää hetkeä,
edes yhtä hellää sanaa jostain kaukaa.

Onko väärin tuntea ikävää, jonka päivien ero synnyttää.

Onko väärin olla heikko tunteittensa edessä,
kun tietää kohdanneensa elämänsä naisen,
olla rakastunut,
olla ihastunut,
olla onnellinen,
olla elossa,
elää tätä päivää ja hetkeä elävällä sydämellä ja mielellä.

Onko se oikein.

Eikö minulla ole lupa tuohon kaikkeen,
lupa kaivata rakastettuani,
huolestua hänen tähtensä,
kaivata ja kuulla sanojaan,
nähdä tunteensa edessäni.

Kaivata syliini ja siinä silittää ja hyvänä pitää.

Eikö minulla ole lupa tuohon kaikkeen.
Eikö melkein velvollisuus, jos kerran olen rakastunut.

Velvollisuus olla onnellinen,
velvollisuus kaivata ja olla huolissani,
velvollisuus kantaa tuskaa, jonka tunteet toista kohtaan synnyttävät.

Kuin pakko.

Ellen tunne, tee, tai toimi kuten minulla on velvollisuus,
enhän silloin ole edes rakastunut.

Ja ellen ole rakastunut, en omista mitään tuosta.
Ehkä velvollisuus vain,
näytellä tunteita ja tekoja,
joita nyt kuin tahtomattani teen.

Ihmettelit minua.
Miksi ihmettelet,
etkö itse ole rakastunut,
etkö itse ole tuntenut samaa iloa,
samaa tuskaa,
samaa kärsimystä ja epätietoisuutta.

Olet, minä tiedän, sinä olet.

Anna siis minun olla huolestunut perääsi,
sillä se on merkki tunteistani, ja minusta,
siitä että olen sinun,
ja sinä merkitset minulle niin paljon.

Anna anteeksi jos huoleni sinut huolestutti.

Ole onnellinen huolestani, joka on rakkautta kohtaasi.

Rakkautta,
jota ei voi näytellä eikä tehdä vain muodon vuoksi,
jota ei voi piilotella,
jota ei voi sammuttaa,
jota ei voi rajoittaa,
jota ei voi karkottaa,

jota ilman en voi elää, jos kerran olen sinuun rakastunut.

-

Ja kului vain muutama päivä,
kun huoleni todeksi muuttui,
elämäni suunta, sen sisältö kaikkineen
sinun vuoksesi kuin helvetiksi muuttui.

Elämäkö minulle tunteistani suuttui.

-harri

---



Kustantajalle
Minä kirjoitan - minä elän.

Elämäni sanoissa kulkee.

Päivän arkisen,
ihmisen pienen,
maailman ihmeellisen ja suuren,
oudon tulevaisuuden,
herkkä sydämeni tuntee.

Ihmisille iloksi ja sisäisen levoksi,
kuin elämän evääksi,
olen rakentanut keitaan,
missä voi levätä, syödä ja juoda,
itselleen lepohetken suoda.

Toisille rakentanut vaikka itse elänyt.
Toisia aatellut, vaik' itse iloinnut ja kärsinyt.

Olen kasvanut,
herkkää sydäntäni kuunnellut, palvellut.

Nyt mietin,
miten sanani elävän tavoittaisi.
miten sisälleen kuolleen virvoittaisi,
miten toisen onnessa mukana iloitsisi,

miten kärsivän rinnalla itkisi,
turhat murheet pois kitkisi.

-harri

---

 

 

Maailman laki

Maailmassa on yks' laki,
metsän vastaamisen laki.

Kun huudat metsään,
se sinulle vastaa,
omia sanojasi ainoastaan.

Ei muuta se muotoaan,
ei sisältöään, ei suruaan,
ei kauneuttaan,
ei kiukkuaan, ei parkuaan.

Siks', mitä metsään huudat
ole varmana vain,
omat sanasi vastaasi sait.

-harri

---

 

0         


Voisko ajatella vaikka näin

Jos se elämää helpottaisi,
vois' ajatella vaikka näin:

Ihminen, elämä kaikkineen,
on suurta lahjaa vainen.

Ja kaiken min matkallaan sai,
on suurta armoa vain.

Kaikki hyvä mikä matkalla annetaan,
on varustusta päälle maan.

Kaikki paha, minkä kohdata voit,
kasvuksi vain, vaikka sen raskaana koit.

Myös ihmiset rinnallesi annetut,
ovat aiemmin valmiiksi katsotut,

he tulevat vierellesi aikanaan,
tekevät kanssasi tekojaan,
tietä yhdessä tai erilleen jatketaan.

Samoin on työt kaaresi varrella,
jossain on ilo,
toisessa palat pohjaan, olet ihan karrella.

Sekin oli sinulle lahja ja huomaat vielä,
se polttava ja tuskaisin,
rakensi outoa tietä,
vahvisti herkkää mieltä.

Ilollakin sijansa matkalla on,
aikansa silläkin vain, ei ole se loputon.

Ilon jälkeiset kyyneleet,
tuskat, irti toisesta repineet,
hioi sisäistä timanttiasi,
teki sinua kirkkaaksi.

Kuumuus poltti ja puristi,
kun onni ohitsesi huristi.

Vaan sitten kuin elämän loukut,
on pahat puheet, katkeruus,
viha, julmuus, ankaruus.

Ne matkalla syntyvät,
elämän tavat ja tapahtumat synnyttävät.

Ne on outoja ihmisen käsittää,
vaikka voihan senkin yrittää ymmärtää.

Annettuja ovat nekin piirteet,
vaikk' toivoisi, ett' ois toisin,
vain hyvää tehden elää voisin.

Pahallakin paikkansa auringon alla,
kenellä siihen on osa annettu,
kenelle sellainen kuorma syliin kannettu,

hänkin tekee vain tehtävänsä,
elää outoa elämäänsä,

toteuttaa suunnitelmaa suurta,
edistää kaiken alkujuurta,

vie eteenpäin ihmisen kasvua kaikkineen,
jossa kaikki on vain yksi,
…jos vaikka tulit nyt yllätetyksi.

Eihän tällaiseen kukaan suostu,
kuin pois ois oman valinnan mahdollisuus,
oman elämän rakentamisen tahto ja suloisuus.

Itsehän sinä kaiken teetkin, älä ole huolissasi,
itse suunnittelet,
itse toteutat,
itse aloitat,
…aina et itse päätä.

Et päätä, etkä päätä.

Suunnitelma suuri takana kuitenkin kulkee,
joskus on ilot matkassa,
monesti surut,
hankit tietoa ja taitoa,
saat tuntea maailman tiedon pienet murut.

Elät elämäsi, toteutat tehtäväsi.

Rinnalla kulki ystäväsi ja työsi,
elit päiväsi, nukuit yösi.

Asiat annettiin aikanaan,
otettiin pois tavallaan.

Ihminen suurennettiin,
pienennettiin lopullaan,
pois tehtävänsä tehneenä korjattiin,
 
jossain kaikesta vaivasta iloittiin - ja kauniisti kiitettiin.

-harri

---

Ihmistä ei voi omistaa

Kyllä minä taas ajattelen,
näitten ikuisten luopumisten jälkeen,

toista ihmistä ei voi omistaa,
ei omakseen sitoa millään.

Tunteet pitää yhdessä,
tapa jo erillään.

Ei ihmistä voi omistaa,
hän elää omaa tietään.

Jos onkin siin' rinnalla rakkaudessaan,
jokin saattaa vapauttaa rakkaudestaan,
jokin yllättävä, outo ihminen,
tai vain kuin kohtalo ilmeinen.

Ei ihmistä voi omistaa,
hän elää omaa tietään,
jos vaik' onkin rinnalla ainainen,
on hän silti itsenäinen.

Omistus on silloin kun yksi on sydän,
sen jälkeen eriävä,
rinnallaan yksinäinen vapaa ihminen.

-harri

---

 

 

Luovuuden lähde

Mikä on lähde luovuuden,
mikä virtana kulkevien sanojen ja ajatuksien.

Se on liikunta kaikkineen,
jumppa,
ja tanssi ihanine naisineen,
pienine puheineen ja kosketuksineen,
helline katseineen ja suudelmineen.

Vaan, viel' suurempi syy on elämä itse,
min ihmisen rinnalle antaa,
onnessa, levossa, hetkin kantaa.

Ottaa pois kun aika on täysi,
kun sydän onnesta pian pakahtunut ois,
…onkin toinen rinnalta yhtäkkiä pois.

Miten välillä sormensa sattuu,
jotain kohtaa ihmisen koskettaa,
satuttaa, sairastuttaa,
sitt' taas avuksi kiitää ja parkuvan armahtaa.

Siinä syntyy nää sanat,
tää sanojen tulva, jota ei hillitä voi,
oli päivä tai ilta, tai aikainen aamun koi.

-harri

---

 

 


Mitä hyötyä on elämästä, jos...

Mitä hyötyä on tästä maailmasta, jos puuttuu elämisen taito.
Ellei osaa olla, tai rinnalta puuttuu ihminen aito.

Mitä hyötyä on elämästä,
vaikka ois rikkautta yllin kyllin jos sydän on tyhjä,
jos elämän tavoite puuttuu,
jos ei ymmärrä miten ja miksi kaikki muuttuu,
tai jos jotain puuttuu.

Miten voi ymmärtää elämää ihminen,
joka ei ole elämää elänyt,
ellei ole kasvanut maailman päällä,
omassa sisällään,
jos ollut on vain ominaan,
vaikka kuinka paljon ois viisautta päällä maan.

Jos vaikk' ois hankkinut ihminen kaiken tiedon ja taidon,
eikä omaisi itsellään elämän sydäntä sykkivää,
ei syliä rakastavaa,
ei silmiä armahtavaa,
miten sellainen ihminen ois ihminen ihmiselle,
toiselle vajavaiselle,
pienelle pololle jollainen itsekin kuitenkin on,
välillä kaikesta niin onneton.

Mitä hyötyä on olla ihminen, ellei ihminen kasva.
Jos vain on paikallaan, eikä saanut ole yhtään lasta.
Silloin elämä on kasvattavaa vasta.

Siks' on se asia tärkeä,
vaikka moni sitäkin koulua ilman jää,
jokin muu elämässä tärkeää.

Elämän rikkaus, surujen summa,
ja viel' tuskakin tumma,

…siinä on ohje lyhykäinen,
nämä ihmisestä tekee ihmisen,
murtaa mielen,
antaa kauniin kielen,
opettaa näkemään elämää,
auttaa armahtamaan,
valmistaa rakastamaan.

Mitä hyötyä on elämästä jos tuo kaikki rikkaus puuttuu,
tuo elämän rikkaus mi yllä on.

Ei raha, ei tavara, ole oikeata rikkautta maan,
vaan elämä, sen tie ja koulu, ovat rikkautta maan.

Sillä rikkaudella ihmisen rinnalla kulje,
armahtavin silmin ja kuulevin korvin hänet syliisi sulje.

Ei tärkeintä ole omata tietoa ja taitoa,
tärkeintä on ymmärtää elämää, ja ihmistä aitoa.

Siin' on sun määräsi pää,
sun elämäsi tie, sen kasvu ja kaikki,
ja rakkaus syvä tuon kaiken päällä on kuin armahtava meikki.

-harri

---

 

 


Olen opettanut elämään tässä ja nyt

Olen opettanut elämään elämää tässä ja nyt,
että elämä on vain tässä hetkessä ja tänään,
muu kaikki kuva on vääristynyt.

Mennyt on mennyt menojaan,
tuleva on arvoitus,
sitä ei ole vielä,
eikä ole varmaa onko sitä ollenkaan tai millainen se on,
onko eessä vaik' täydellinen unohdus.

Siis nyt pitäisi elää elämää vain tässä ja nyt,
ajattelematta mitä kaikkea ihanaa ollut on,
mitä lie huominen mukanaan tuo,
onko vaik' kyynelten kirkas vuo.

Minä kokeilen… minä yritän..

No elätkös sitä? joku kuin pilkallaan kysyy,
kun rakkaasi on tässä sylissäs vain nyt,
eikä mitään varmuutta ole että pysyy.

Et tiedä sitä, onko enää huomenna edessäsi,
sinua halaamassa rinnallasi.

Eläpä nyt sitä elämää, että se on vain tässä ja nyt.

En pysty!  Ellen tiedä huomista, en pysty!

Rakkaani sovittaa kaupassa vaatteita,
minä makutuomarina häärin ja kirjoitan,
kauhuni paperille hiljaksiin piirustan.

En pysty!

Vaan jos elänkin sen mukaan kuin elettävä on,
niin nyt sen teen...

minä kopissa sanoin kuin yllättäin,
hänelle ja itsellein:
Rakas, suostuisitko vaimoksein,

ja taas, lie monennenko kerran täällä kaupassa,
suutelimme - suutelimme surua eroa vain.

Rakas, minä kosin sinua, huomasitko.
Tuletko vaimokseni, en halua mitään muuta.
Tää hetki on tässä,
huominen on kaukana ties missä.

Hän hymyili vain: "Ei näin rakas, ei tänään näin,
nautitaan vain tää päivä, ei ajatella muuta",
sain maistaa viel' kerran mun suloista ruususensuuta.

-pikku shakespeare

---




Vastaus

Mun kolmelta yöllä piti nousta tää kirjoittamaan,
en tätä viel' illalla tajunnut,
kun puistoja yksissä kuljettiin,
toisemme tuskaisiin syleihin suljettiin.

Sinä lähdit, minä palkkani sain,
se kuitenkin on minulle arvokkain.

En ajatella saa itseäin, jos tehtävä on tehtäväksi tehty.
Kädet taas kerran puhtaiksi pesty.

On otettu pois ajallista,
annettu sijaan ajattomuutta.

En käsittänyt, että nää vastakkaisia olivat,
toisen oli poistuttava jotta toinen voi tulla,
sitten on taas hyvä mulla.

Kuten huomaat, et itse sinä valintaasi tehnyt,
sen teki jossain joku toinen,
heitti onnemme päälle surujen loimen.

Vaan heitti sen päälle myös uuden loimen,
se ilolta näyttää,
ja monella tavalla tehtävänsä täyttää,

se parantaa haavat mi elämä antaa, antaa ikävän kestää,
antaa voiman jatkaa uuteen päivää, kun ikävän kasvoja pestään,

se antaa myös uuden voiman ja tulevaisuuden,
minulle elämän ihan uuden.

-

Ja tämän minä kirjoitin, selityksen tään elämän hetken:

Sun lähtösi kuin pumppaa mut kiihkoon,
kuin näyttämään,
kuin kilpasille sen kanssa, mitä minulla on,
ja mitä minulla ei ole.

Sillä sitä vastaanhan tässä vastakkain joudun,
sen kanssa mitä minulla ei ole,
vastaan se mitä omistan,
mitä haluan,
mitä kuin itsessäni kasvatan,
mitä itse eniten arvostan.

Sinä arvostat niitä mitä minulla ei ole,
etkä huomaa enää mitä minulla on,
mikä tärkeätä minulle on,
mikä tavoiteltavaa,
mikä kurkoteltavaa,
mikä kantavaa viel' pidemmäs' kuin se, mitä minulla ei ole.

Siksi olen minä kuin kilpasilla itseni kanssa,
ja siinä jo sinut menetin.

Vaan ethän todellasi arvostanut minun omaani,
minun taitoani, osaamistani,
vaikka kaikesta ain' hetkin nautitkin,
ja ihmettelit mitä se oikein on.

Sanonko minä mitä se on:
Se on ajattomuutta,
se on katoamattomuutta,
se on tavoittamattomuutta tavalliselle,
se on kasvamattomuutta heikolle,
se on mahdottomuutta monelle.

Minulle se on mahdollista,
rakentaa elämä tuon ajattomuuden varaan,
nähdä miten se kantaa,
mitä kaikkea se itselle antaa,
mitä antaa se toiselle,
pienelle ihmispololle.

Minä taistelen eteen sen mikä on arvokasta itselleni,
arvokasta myös ystävälle rinnalla,
näkymättömälle kulkijalle.

Sinä arvostat muuta,
ne ovat ajallisia,
ajassa olevia,
ajassa katoavia,
pian jo poissa olevia.

Minun rakentamani säilyy.
Niissä on voima viel' silloinkin, kun ajallinen hervottaa ajallisen menon,
kun minkään päälle ei enää jää mitään.

Vaan ajattoman päälle jää aina ajattomuuden leima,
kantavuus kaukaisuuteen,
sukupolveen ain uuteen,
tulevaisuuteen,
silloin kun oma otteeni jo hervonnut on,
kun olen vanha ja voimaton,
tai kun olen jo olematon,

silloinkin vielä mun omani pysyy ja säilyy,
kantaa ystävää rinnalla vaikka olen poissa,
jossain kuoleman kartanoissa.

Siin' on mun taisteluni, jonka minä tänään häviän,
kuljenko maallisen mukaan, sen mitä minulla ei ole,
vai kuljenko ajattoman mukaan, jonka kuin lahjaksi sain,
ja joka kulkee rakkaana osana matkallain.

-

Sinun lähtösi,
sinun valintasi etsiä muuta,
vaikka annatkin minulle vielä suloista suuta,
minut kuin hulluuteen piiskaa,
antaa salpojen kirvota taivaista,
räjäyttää muurit pois ympäriltäni,
aukaisee maailman eteeni,
maailman, jolla ei ole rajoja, ei ajallisia arvoja.

Sinun lähtösi mun vaakaani heilutti,
sen melkein ympäri heitti,
kun toisesta kupista, siitä ilon kupista,
lähti melkoinen osa ja vaaka kuin pystyyn helähti,
kun ilon punnus tyhjeni.

Nyt, jotta tasapaino elossa säilyisi,
jotta ei surun punnus liian raskaaksi kävisi,
jotta puntarin pohja ei maata raapisi,
vinossa seisoisi,

antaa tilalle ilon punnuksen,
arvoja maailman uuden.

Annetaan tapa elää,
annetaan sanat painavat, arvokkaat,
annetaan soljuva sanojen virta,
jolla taas puntari tasataan,
ilolla suru voitetaan,
arvoilla uusilla maata katsotaan ja parannetaan,
ihmistäkin viel' rinnalla autetaan.

Siin' on taas puntari suorassa,
arvot ja asiat tasapainossa.

Sitä arvostan kuitenkin enemmän,
kuin maailmassa mitään muuta,
saada sanoja taivaallisia eteeni asettaa,
antaa kulkea sen virran mi jostain yltä tulee,
alas pitkin maita menee.

Sitä arvostan minä enemmän kuin maallista menoa,
kiertoa pitkin maita ja mantuja,
harrastuksia hienoja hetkellisiä,
tekoja pian editse pois kiitäviä.

Minä arvostan enemmän ajattomuutta,
tätä lahjaa, joka nyt lähtösi hetkellä uuden voiman sai.
Sitä tässä jo salaisesti kaipasin kai.

Vaan en tiennyt millä hinnalla se tarjolla oli,
se olikin tarjolla ihmisen hinnalla,
mun vierelläni olleen rakkaimpani hinnalla.

Sen hinnan nyt maksoin ja palkaksi sain
tään hulluuden uuden, minkä edessäni nyt lukea sain.

Kulkee näköjään tää eloni voitosta voittoon kautta vaivain,
nytkin lähti rinnalta arvokkain, mun ikioma rakkain.

--- 



Kallion terveyskeskuksessa
Elämän arvaamattomuutta

Yks' hetki vain,
ja jokin paha on mun rinnallain.

Yks' hetki vain,
ja hän ei enää ole mun matkassain.

Yks' hetki vain,
ja kaikki on toisin.

Yks' hetki vain,
ja elän ihan toisin.

Yks' hetki voi elämän muuttaa,
kääntää sen suuntaa.

Yks' hetki vain,
ja olen surullinen, tai onnekkain.

-harri

---

 

 


Elämää tässä ja nyt  (kalliin hankinnan jälkeen)

Ei maailmassa tarpeen ole monikaan asia.
Ilman pärjätään aina.

Olla tekemättä osataan.
Olla harrastamatta pystytään.

Olla onnellinen onnessaan,
vaatimattomuudessaan, tuskassaan.

Kaikki on mahdollista.

Vaan mikä on hyödyksi, mikä hyväksi,
mikä iloksi, mikä suruksi…kuka sen sanoo.

Elää elämäänsä,
nauttia vähäisistä päivistään.
Kulkea onnellisena matkallaan…

Eikö siinä ois ihmisen ilo,
elämän tarkoitus tänään.

Iloita nyt, kun sen aika on.
Olla onnessa ja ylellisyydessä, kun sen aika on.
Olla onnellinen, kun sen aika on.

Vaikka ei mitään puutukaan,
ei tarpeita olisikaan.

Voisiko olla viel' onnekkaampi,
voisiko olla autuaampi,
voisiko olla luottavampi,
voisiko olla uskovampi,
voisiko olla elämään turvaavampi.

Ja toisinpäin:

Milloin nautit päivistäsi ellet sitä tänään tee.
Milloin juhlit, kuljet iloisena tietäsi, ellet sitä tänään tee.

Milloin matkustat maailmaan, ellet tänään matkusta.

Milloin ratsastat tyylikkäästi, ellet sitä terveenä tee,
kuin nuorena vielä,
pystyvänä, kauniina,
elämän uutena ihanana aamuna.

Milloin nautit päivästäsi, ellet siitä nuorena nauti.

Vanhana moni mahdollisuus on poissa,
vaatimattomuus seuranasi,
pystymättömyys,
köyhyys vaik', tyhjyys.

Nyt, nuorena, on elämä tässä,
sinun ympärilläsi, sylissä.

Silloin siitä on nautittava,
silloin on mentävä,
silloin on onnessa oltava.

Ehtii sitä sitten löysäillä ja säästellä,
ajatuksissa vain upeasti päästellä.

Muistella niitä hetkiä,
suloisia rantaretkiä kullan sylissä, kun arvokkaasti mentiin ja kauniita oltiin.
Uskottiin ja rakastettiin,
upealla ruunalla ratsastettiin.

Silloin sitä voi muistella, kun ei enää voi tehdä.
Ei muuta kuin paikallaan olla, ja kyyneleisiä kasvojaan pestä.

Mutta tänään, katso ulos…
Elämä!
Aurinko!
Kesä!

Olishan se ihana,
uusi liikkuva kaunis pesä, miss' mennä ja rakastaa.

Nauttia toisesta joka rinnalla elää,
päätöstä viel' arvostaa - ja yhä enemmän rakastaa.

---

Kuinka pitkälle pitää päätöstä ajatella,
sen seurauksia, vaikutuksia,
kaikenlaisia mahdollisuuksia.

Elämä on vain tässä ja tänään,
mistä tiedät huomisesta,
paremmasta tai huonommasta,
tai onko sitä enää.

Mistä tiedät siitä todella,
miten osaisit sitä ajatella.

Eikö hetki tää… ole elämää.

---

Laskea(ko) aina kaukaisuuteen,
miettiä päätöstä tulevaisuuteen.

Peilata kuin elämää eteenpäin.

Arvioida sitä ja tätä,
jokin asia siksi tekemättä jätä.

Silloin et päivästäsi nauttinut.
Estit itse elämän mahdollisuuden, kun pohdit niin kauas.

Laskit ja luulit,
mielesi vaihtelevia ääniä kuulit.

Luovuitko onnesi hetkestä siksi,
vai tartuitko onnesi siipiin ymmärtämättä oikein, miksi.

Siksi, uusi tapako tämä lie elää on.
Luottaa vain tähän hetkeen ja (yrittää) olla onneton.
Vaiko katsella kaukaisuuteen luottavaisin mielin,
laulaa turvassa iloisin kielin.

Olla onnellinen tänään tään kaiken keskellä.
Iloita elämässä ja uudessa kesässä.

---

Ja vielä, mä huomaan itsessäin,
ei nuoruus ole ikuista,
ei tämän päivän teot mitkään.
Mistä tiedän mitä vielä voin tehdä, ja kuinka pitkään.

Siksi lie hyväksi tehdä tänään se, mitä viel' tehdä tahtoo.
Kyllä elämä aikanaan kaikki ongelmat ratkoo.

Ottaa pois turhat teot,
pienentää, vähentää paikalleen,
pysäyttää ihmisen menon kohdalleen.

Sitten on myöhäistä kaikki tämän päivän ihanat teot,
joita nyt mietin ja arvuuttelin,
oisko oikein vai väärin silmäin alla olevat ihanat menot.

---

Ja katson myös toista, mun rinnallain.
Elämän arvokkuutta haluaa hänkin.

Olla arvolleen sovelias,
olla tyylikäs,
näyttää, on minulla ja olla ulkoisesti onnekas.

Inhimillistä kaikki, ei tuomittavaa lainkaan.
Kuinka ihanan elämän syliini sainkaan.

Siksi, miksi evätä myös toiselta näkymän mahdollisuus,
olla hieno tään hetken, nauttia tulevaisuus.

---

Myyjä miettii - odotan:

Mitä sanoo, se ota.
Ei ratkaisu ole huono, ei ollenkaan.
Vaikea laskea tulevaan.

Niin monet seikat on matkallaan,
elämä kulkee tavallaan.

Antaa hyvää,
ottaa pahaa.
Kaikkeen liittyy rahaa.

On sitä, on ollut aina.
On tänäänkin, kesäisenä lauantaina,
kun mitään ei puutu sun elämästäsi,
ei mitään arvokasta.

Enemmänkin, kaikkea on,
ja elämä niin kaunista.

Siksi, tartu vain uuteen,
ihan uuteen tilaisuuteen.

Sitä toinenkin arvostaa, rakastaa,
haluaa kanssasi matkustaa,
elämää yhdessä taivaltaa.

On siinä tyyli toisenlainen,
vaikuttaa kyllä kaikkeen.

Antaa iloa, antaa turvaa,
antaa matkanteon ja elämän hurmaa.

Pikkuraha, sen toisaalta säästät.
Kadut, jos tilaisuuden tään ohitsesi päästät.

Ei elämä ole tässä, mikä tänään silmissäsi on.
Älä ole onneton, uskoton.
Edessä viel' ihan muuta, elon tie kuin loputon.

Siks', nauti ja kulje viisaasti,
kauniisti rinnalla rakkaan,
jonka päätös sun rinnalles' viel' tiukemmin naulitsi.

Päätös..., niin, 
katso, päätäsi pyörryttää.
Hän on siinä (myyjä), ja itsensä nöyrryttää.

---

Minä katsoin sinun silmiäsi, kuuntelin sanojasi tarkkaan.
Luin käytöksestäsi, mitä tämä asia sinulle merkkaa.

Olet onnellinen kanssani nyt ja tässä,
vaan ei se poista sitä, ett' voisit olla viel' onnellisempi elämässä.

Minä eleistäsi luin, silmistäsi, sanoistasi,
sinä päätöstäni tuet, ajatustani.

Sinä toivoit.

Rakas, sinun toiveesi sanaton, sinun tunteesi piilotettu,
ei ole minulle mahdoton, itsellenikin toivottu.

Minä päätöksen tein,
sen itselleni sadoin sanoin muistiin kirjasin.

Ajattelin sinua,
kaikkea minkä salassa vihjasit, sen sisälläni ymmärsin.

Rakas, tää päätös, elää hetki vähän hienommin,
on yhteinen, jota et olisi voinut tukea vienommin.

---

Loppuun:

Kuinka kalliit olivat nää sanat,
kuinka paljon mun miettiä täytyi.

Vaan, on niitä ollut kalliimpiakin,
nekin mun elää täytyi.

Kaikella hintansa, viisaudellakin,
joka elämän hetkistä nousee.

Vaan ellei ole niitä hetkiä,
mistä silloin viisaus nousee.

---

Voiko elää yli varojen, jos silloin todella elää.
Nauttia elämästä ajallaan.

Ei miettiä menneitä, ei tulevia, kun elämää ei ole enää.

---

Näin perustelin itselleni päätöksen, jonka kesäni hurmassa tein.
Ei yltänyt ymmärrys merkitykseen, järjenkin kauaksi vei.

Uskossa tehty, perustui luottamukseen,
tulevat päivät sen viisaaksi näyttää.

Eletään hetki, eletään päivä,
elämä onnella tieni voi täyttää.

-harri, kova päättäjä

--- 



Aamu aikainen ylös herätti  (edellisten jatkoa)

Aamu aikainen ylös herätti,
kesää katsomaan - elämään.

"Älä nuku, poika. Älä nuku!" se kuin sanoo.
"Nouse ja elämää katsele,
kirjoita ja ihmettele.

Monet asiat mun päässäni pyörii,
ostos, sekin siellä vielä oikein möyrii.

Olinko viisas vai olinko tyhmä kun siihen tartuin,
vaan onhan se komia,
sen taas ohimennessäin katsoin.

Niin, kyllähän elämässä pärjäisi vähemmällä,
kaikesta vois luopua pois.
Vaan millaista elämä silloin, riisuttuna, ois.

Ja sitten jo palaan mun kysymykseen,
elämän tapaan ja tarkoitukseen.

Jos kaiken kauniin ja ihanan elämästäni pois laitan,
jos kaikessa säästän ja pihistän,
jos kaikessa aina järjellä asioitani lasken…

niin, onko siinä elämän maku,
onko se elämää, jos siitä kuin kirkkaan terän taitan.
Entäs, jos se loppuukin jotenkin kesken.

Jäi elämättä moni vaihe mikä mielessä virisi,
moni ihana ajatus, joka innosta hetken niin lirisi.

Jäi elämättä!
Jäi elämättä kun säästin ja laskin.
Elämäni hiljaisesti kuin ohi päästin.

Mikä tässä oikein on, kun tätä näin pitää pohtia,
kirjailla ja filosofoida.

Miks' piti maksaa tää hinta,
tehdä tää teko,
tää päätös,
ja sitä nyt tässä aprikoida?

Elämän tavasta on kysymys,
myös luottamuksesta kohdallasi, mihin turvaat.

Turvaatko vain siihen, mikä silmiisi nyt tänään näkyy, 
vai uskallatko, voitko heittäytyä kuin suuremman varaan.

Sen suuremman ja oikean turvan varaan,
jolla on kaikki maailman varat ja tavarat.

Siitä on kyse myös.

Elämän tavasta kaikkineen.
Arvosta elää ja olla tää aika, mikä on elämäksi tarkoitettu.

Kasvamistahan tämä vaatii kaiken aikaa.
Kasvamista ja opettelua, ei yksin sinulle,
vaan voi, niin monelle.

Monet tämän elämän tavan osaavat, todella elävät.
Kuluttavat ja käyttävät, ja iloiselta näyttävät.

He elävät! Ja tekevät!

Sinä tahdot niin herkästi kuoppiisi jäädä,
vaikka elämä edessäsi kutsuu, haluaa antaa viel' enemmän.

Sinä lasket missä kulkee sun rajasi,
minne asti uskallat tarttua.
Onko turvallista ja mihin yllät.

Ja entä jos menee sen yli mihin oman pääsi turvalaskelma yltää,
hermostut ja mietit,
kadut ja seilaat ajatuksin edes ja takas.

Siitä on kysymys nyt.
Heittää pois tuo laskeminen, tuo luottamus omaan taskuun, 
onko siellä jotain, vai eikö ole riittävästi.
Ja se sitten kaiken tekemisesi ja elämäsi rajaa.

Luonnollinen tapahan se on elää, sinä ajattelet.
Niin…
vaan, jospa vois' olla toinenkin tapa elämää katsoa ja siihen tarttua.

Ei kyse ole vain kuluttamisesta, vaan tavasta elää, 
asenteesta olla vapaa ja uskaltaa,
elämää toisella tavalla matkustaa.

Tämä on se syy pohdinnoillesi nyt, sanoillesi tässä hetkessä.

Katsoa eteenpäin luottavaisin mielin ja uskaltaa elää. 
Etsiä elämän tarkoitus ja kuin tehtävä toinen.
Elää viel' elämä suurenmoinen.

Irrota maallisen pelosta ja rasituksesta,
nousta kuin lentoon, elämän vapauteen,
kasvaa elämän tapaan uuteen.

Siitä on kysymys pohdiskeluissasi tänään. Viisaudeksi kaikki.
Viisaudeksi ja elämäksi.

-jälkiviisas

--- 

 



Kun ihminen ei tule toimeen itsensä kanssa

Sanoja mietin yöllä vuoteellain, sanontaa:
kun ihminen ei toimeen tule itsensä kanssa,
mitä ihmettä se tarkoittaa.

Miten voi olla mahdollista,
olla toimeen tulematta, elää epäsovussa, itsensä kanssa.

Sitä mietin ja se minulle kuin uuden maailman avasi,
mieleni asiaa hiljalleen tavasi:

Siis, minun sisimpäni, jokin syvällä sisälläni oleva,
ei tule toimeen mun ulkoiseni kanssa,
tämän näkyvän, joka minua peilistä katsoo.

Sisimpäni tahtoo jotain ihan muuta kuin tämä keho kaikkineen on halukas tekemään.

Mieli mennä tahtoo, keho huutaa ja vaatii omaansa,
ja jokin sisälläni kaipaa jo kolmatta.
Siinä ei ihminen ole sovussa itsensä kanssa.

Jos sopua ei synnyt, on ihmisen sisällä kuin jatkuva ristiriita siitä,
mitä tehdä tulisi,
mikä olisi oikein,
mihin elämässä tulisi pyrkiä,
mihin kasvaa ja mihin kurkottaa,
mikä ehkä olisi tarkoitus saavuttaa,
mitä tutkia ja paljastaa.

Onko lie ihmisen sisälle piirretty kuin kartta, miten tulisi elämässä mennä,
mitä elämässä etsiä,
missä voisi levon saavuttaa,
missä vapauden itselleen valjastaa.

Muu kaikki itsessä ja ympäristössä muualle vetää.
Vaimentaa tuon sisäisen äänen,
sen kutsun paremmasta,
sen toiveen elämän tarkoituksesta.

Silloin on ihminen epäsovussa itsensä kanssa,
jatkuvassa taistelussa elämänsä keskellä etsiessään jotain muuta,
ja kaluaakin tietämättään ihan väärää puuta.

Kun elämän tarkoitus tai tehtävä ei löydy,
on pian selkä köyry,
elämä painaa ja rasittaa,
ilo poistuu ja kaikki harmittaa.

Elämä ei löydä tarkoitustaan, ei mieli iloisena kulje.
Päivät ei vie minnekään,
eikä elämä ihmistä rauhaisaan syliinsä sulje.

Tässä oli vasta tuo ristiriidan kuvaus, ihmisen kuin eri osien epäsopusointu.

Siitä vielä suurempaan kysymykseen ensin, ihmiseen kaikkineen,
aivan uuteen selitykseen, mikä on ihminen,
mikä on mies ja mikä nainen (Matt 19:4-6).
Onko siis toinen toiselleen kuin vastakkainen.

Mitä tarkoittavatkaan sanat, kun Jumala loi ihmisen,
kun loi hänet omaksi kuvakseen,
Hengeksi hänet loi.

Siitäkö se henki, se sisäinen, mistä edellä puhuin.
Se sisäinen, joka etsii ja tahtoo muuta kuin tämä ulkoinen.

Jumala loi naisenkin, miehen kylkiluusta sanotaan.
Siis hengen osasta, jotta olisi se yhteinen osa, joka yhdistää toisen puolen toiseen.
Ja sitten, jotta ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.

Ovatko siis mies ja nainen ihmisen kaksi puolta. Se hengen osa jota mieheksi kutsutaan, on se sisäinen, ja nainen, vaimo, se ulkoisempi osa, mieli. Keho on sitten se liha, noiden kahden yhdistäjä ja toteutusväline tässä elämässä. Valtansa kait silläkin, tahtonsa ja tuntonsa.

Ja sitten: mies erotkoon isästään ja äidistään, eli siitä Hengestä, josta hän on osa, ja liittyköön vaimoonsa, eli tähän hengen osaan joka on tehty hänestä itsestään. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.

Ja minkä Jumala on näin yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Siis näitä ihmisen osia, sisäistä ja ulkoista, ihmisen sisällä olevaa miestä ja naista. Eikä siihen ihminen pystykään. Vasta kuolema voi heidät toisistaan aikanaan erottaa.

Näin meissä ihmisissä kulkee sisällä Jumalan Hengen osa miehenä, ja hänestä tehtynä toinen osa naisena, ihmisen mielenä.

Avioliiton kanssa tällä yhdistämisellä ei ole mitään tekemistä. Tätä miestä ja naista ei ihminen voi erottaa, sillä ne ovat ihmisessä itsessään olevat kaksi puolta. Jos ne ovat sovussa keskenään niin hyvä, vaan jos nuo ovat epäsovussa keskenään, on ihminen silloin epäsovussa, eikä siis tule toimeen itsensä kanssa, mistä tämä ajatus  alkujaan kulkemaan lähti.

Jos ihminen eroaa toisesta ihmisestä, siis maallisesta avioliitostaan, se on ihan muuta. Se on ihmisten välinen asia ja solmittu jonkin hengellisen opin tai muun säädöksen mukaisesti. Jos siitä liitosta ihminen joutuu jostain syystä eroamaan, se on ihan inhimillistä elämää vain.

Jos asiaa näin katselee, Raamattu pitää hyvin paikkansa, eikä ihminenkään tee väärin erotessaan toisesta ihmisestä, jos elämä sellaisen asian eteen rakentaa.

Edelleen näin katsoen, ihmisen lepo elämässä lisääntyy ja moni syyllisyys ihmissuhteiden kariutuessa ja elämän kasvatuskoulun jatkuessa poistuu. Sijaan tulee elämän vapaus. Löytyy vielä vaikka elämän tarkoitus.

Tällaisen asian minä päähäni sain, kun illalla unta hain.

Ajatelma vain, jonka jostain yllättäen vuoteella maatessa lahjaksi sain.

-harri

--- 





Silmien katse

Mitä voi ihminen enemmän rakastaa,
kuin silmien katsetta suoraa.

Se kertoo hyväksynnästä, kohdata toinen ihminen,
halusta olla yhtä, jakaa hetki yhteinen.

Jos katse kiertelee taivaitten rannat,
jos lattian raoissa kiirii,
sanoo katseellaan:
En hyväksy sinua, en ehkä itseäin,
haluan elää vain mun omaa piirii.

Tai korottaa haluaa vain itseään,
ei toista minään pidä,
ei uskalla katsoa kohti,
asemansako horjuisi siinä.

Voihan ihminen olla ujokin,
vaan silloin on katseensa hento,
sanansa hiljaiset, äänensä sävy vieno.

Silmien katseessa on sisäinen tila,
kuin tunnus ihmisen,
onko vahva vai herkkä,
terve, vaiko sisältä rikkinäinen.

Yks' silmäys riittää sen kertomaan,
toisesta kaiken paljastamaan,
ystävällisyyden, vihamielisyyden, osoittamaan,
rakkauden ilmaisemaan.

Yksi pieni katse, yksi pieni katse vain,
ohikiitävä hetki, jonka silmiltäsi sain.