Aikaisemmat "Aamun ensi ajatukset", ennen lokakuuta 2006

Odottamisen koulu

Odottamisen koulu
on suurimpia kouluja sitten menettämisen koulun.

Odottaa, että jotain tapahtuisi,
että jotain tulisi,
että murhe mielestä sulaisi.

Että elämä muuttuisi paremmaksi.
uusi tulevaisuus aukeaisi.

Se on odottamisen koulua
- se on raskasta.

Odottamisen koululla aina myös virkansa:

Odottaa, että elämä muuttuisi,
ympäristö muutokseen kasvaisi,
odottava kasvaisi tulevaan, 
odottamaansa vastaanottamaan,
sen oikein tajuamaan,
menneestä puhdistumaan.

Odottamisen koulu on kasvatuskoulu,
kärsivällisyys, moni opetus tärkeä,
kasvaa päähän kiivauden jälkeen järkeä,
ymmärrystä asian tilasta,
vapautumista vihasta.

Kuinka viisas onkaan odottamisen koulu,
miten kasvattava, miten puhdistava,
miten sisäistä ihmistä rakentava,
menneestä vapahtava.

-harri

--- 

Tanssin yksi olemus

Ei ihminen etsi vain tanssia, vaikka se kuinka ihanaa ois.
Ihminen etsii ihmistä, joka onnea ja turvaa rinnalla tois.

Siks' etsii hän, etsii, etsii vain,
että omansa oikean nähdä sais.

Siks' tanssii, tanssii, tanssii hän vain,
ett' sais huokaista:
tansseista rinnallein rakkaan sain.

-harri

--- 

Tartuinko tehtävään mahdottomaan

Tartuinko tehtävään mahdottomaan,
kun tartuin oikeaan naiseen,
luonteensa suloinen,
muotoonsa satumaiseen.

Tartuinko tehtävään mahdottomaan,
kun häntä sanoillani tavoitan itsellein,
kaukaisuus, etäisyys, eron koetus,
voiko kasvaa yhteys, luottamus.

Tartuinko tehtävään mahdottomaan,
kun kohtasin kauniin naisen,
elämän koetteleman,
kaiken monesti menettäneen,
sisäisesti vahvaksi kasvaneen,
unelman satumaisen.

Tartuinko tehtävää mahdottomaan,
sanoilla kauniilla vain liehakoimaan,
mielensä tilaa muuttamaan,
silmiään minulle avaamaan,
mieheen viel' aavemaiseen.

-harri

--- 

Voivatko sanat olla vahvemmat kuin elävän sylin lämpö

Voivatko sanat olla vahvemmat kuin elävän sylin lämpö.
Voivatko sanat olla kantavammat kuin elävän sylin tunto.

Voivatko sanat kasvattaa sisälle rakkautta,
enemmän kuin kantaa kosketus hellä,
kun silmiin toista katsoen saa häntä viel' kosketella.

Voivatko sanat olla suuremmat, kuin ihminen mi rinnalla kulkee,
toisen ain hetkin omaan syliinsä sulkee.

Voivat, on vastaus suora,
sanat suuremmat olla voi,
kuin ihminen mikä rinnalla arjessa arpikoi.

Sanat suuremmat olla voi,
sillä siinä ei rinnalla oo toista, jota silmin katsella voi.

Vastaus on ilmeinen,
sanat koskettaa ihmistä syvemmä,
kuljettaa haaveiden maihin kaukaisiin,
upottaa unelmiin loputtomiin.

Sillä unelmat ovat suuremmat kuin vain ihminen pelkkä,
vaikka oiskin rinnalla ihana ja herkkä.

Unelma paremmasta ain ihmisen voittaa,
vaikka toinen monilla konsteillaan yrittää toisen voittaa.

Ihminen seuraa unelmaa,
sisälleen kasvavaa haaveen maailmaa,
se vahvempi on kuin arkinen tie,
josta aina näkee minne se vie.

Vaan unelma, ihmistä uusiin kantava,
suunnattomia voimia etsijälle antava,
se suurempi on kuin ihminen vain,
jonka puutteineen, virheineen, rinnalle sain.

Siks' sanat on vahvemmat kuin ihminen,
joka rinnalla kulkee näkyen.

Unelma voittaa, se kaukana kulkee,
siellä prinssi prinsessansa syliinsä sulkee.

Siks' sanat on suuremmat kuin elämä arkinen vain,
tään vastauksen jostain kaukaa sain,

sanat rakentavat unelmaa,
elävät uutta ihanaa maailmaa,
siellä voi puhtaasti rakastaa,
siellä haave haaveen kohdata saa.

Eletään siis unelmaa,
unelman ihanaa maailmaa,
joita sanat kauniit voi rakentaa.

-yks' unelma

--- 

06.10.2006
Runohetkien satoa

Sinä kuuntelit herkeämättä sanojani liikuttavia,
koskettavia elämän kuvauksia.

Sinä tunsit, sinä elit minun kanssani,
näin keskittyneen, miettivän kuulijan, edessäni.

Sinun silmäisi katse minua kiitti,
et katseellasi osoittanut: Nyt mulle riitti!

Olit loppuun asti ja huokasit,
sanat olivat kauniit, sanoillasi ja eleilläsi paljastit.

Minä jännitin jossain sisälläni, ei se ulos näkynyt.
Minä pelkäsin, ei näkynyt sekään.

Minä elin sanojeni sisällä vielä,
se hetkin näkyi, kun kuljin muistojeni tiellä.

Sinä kiitit minua silmiin katsoen,
joku oli vain hiljaa mietteissään,
joku poistui ajatuksissaan.

"Onko näistä kirjaa?", kysyi mies, joka itsekin kirjoittaa,
haluaisi hetkiä vielä kotona jatkaa.

"Olet tunteellinen ja sielusi on niin avara",
kuulin vienon äänen sanovan,
minua viel' epävarmaa lohduttavan.

Joku Eino Leinoon jo vertasi,
sen useasti kuulin, joku toinen sen kertasi.

Se on jo paljon, ma aattelen,
jos esikuvani saappaita tavoittelen,

jos kulkevi tieni kuin kulki hän,
mies herkkä, päivänsä monesti rämpivän.

Kyllä minua pelottaa sekin näkemys,
jos henki on sama,
liekö myös elämän täyttymys.

Toivon ett' kuulija vahvistui, sanoistani onnea sai,
vaikk' kulkivat monet niin murheissa,
syvissä mietteissä, ajatuksissa.

Silti ma uskon, ett' ne liikutti sinua,
joka katsoit viereltä minua,

runoilijaa elämänsä hetkessä,
tietänsä eteenpäin etsimässä.

-harri

--- 

Runon hetki

Runo voi olla vain hetken kuvaus,
sen jälkeinen tulevaisuus on arvoitus.

Runo on kuin päättymätön,
tulevaa viel' käsittämätön.

Jos oli riveillä ilon purkaus,
huominen jo surun tuoda voi,

jos oli se itkuinen huokaus,
huominen ehkä jo ilon toi.

-harri

Ja tästä malliksi seuraava runo
ja sen vaihtoehtoisia jatkoja:

Kuinka julma on elämä,
kun otti rinnalta ihmisen pois,
jonka kanssa elo niin kaunista viel' ollut ois.

...ja voisi jatkua...

a)
...En tiennyt, että elämä näin yksinäistä olla vois.

b)
...Vaan jos ei ois ottanut toista pois,
ei minulla onnea, jota tänään elää saan, nyt rinnalla ois.

c)
...Vaan, kun otit hänet rinnalta pois,
löysin tilan, miss' ihminen ei vapaampi olla vois.

-harri

--- 

30.09.2006
Muutoksen silta

Tämä silta on matka muutokseen,
elämään outoon ja uuteen,
rakentuu tie tulevaisuuteen.

Siltaa kuljetaan yksinään,
ei kättä toisen kädessään.

Itse on löydettävä voima kaikkeen,
menneitten jättämiseen ja siihen mi tulee eteen.

Silta on sumujen silta,
oli sitten aamu tai ilta,

se on kuitenkin silta…
vain kaksi tietä, eteen ja taa,
joskus voi valita,
joskus vain jatkettava matkaa.

Vanha jää sumuun,
uuteen on sukellettava… sinnekin kuin sumuun.

Matkassaan yksin luottamus vain,
joku suurempi, joku viisas, kulkee mun rinnallain,

joka tuonut on sillalle koettelevalle,
silmät kaikelta sulkevalle,
matkalle yksinäiselle ja raastavalle.

Siin' kulkee matkalainen siipeinsä suojassa, vaik' ei niitä nää,
silmän kyynel näköä hämärtää.

Vaan ei hylkää siipensä suuret,
ei paljastu suunnitelman juuret,

kasvattaa vain ja uskoa lisää,
kääntää katseen katsomaan Aikojen Isää.

-harri

---

30.09.2006
Yksinäisellä sillalla

Siltaa nyt kuljen ja katselen,
iltaa ihanaa odottelen.

Sumu täyttää siltani pään,
josta matkasin… tähän keskelle hetkeksi jään.

Katselen taa, ei mitään näy,
ei ihminen ihana vierellä käy.

Katselen eteen, senkin sumu täyttää,
vaikka…kun oikein tarkkaan,
siellä jokin liikkuvan näyttää.

En näe tarkasti, ei silmäni kohdetta tunnista,
mutta jotain, jotain se on… jotain kaunista.

Tässä kuljen nyt siltaa mietteissäin,
ikävissäin, toiveissain,
tulevat hetket päällimmäisinä haaveissain.

Tuovatko ne sitä, mitä elämä lupaa,
saanko rakentaa viel' uutta onnen tupaa,

vai pyörinkö lie sillalla yksinäin,
vain sumu sankka ystävänäin.

Sanat katoavat, loppuvat menneet,
sanat syntymättömät, vain tulevan enteet.

Yksin täss' seison ja päätäni pyöritän,
katson eteen, katson taa,
katson sillalta alas,
…olisko lie paras hyppy tuntemattomaan.

Eei, ei se ratkaise elämän tietä,
ei löydy vastaus sieltä.

Odotettava vain, ett' sumu haipuu,
vaikka odotellessa niska kaarelle taipuu,
kasvot, eleet, hiljaisuuteen vaipuu.

Vaan, yks' hetki, yks' ilta, yks' ihana aamu taas,
sumu hälvenee…
"jatka poika matkaas!", kutsuu elämä tielle uudelle,
paljastuu sumun takaa käsi tulevaisuudelle.

-harri

---

26.09.2006
Aamu kutsuu kulkijaa

Aamu kutsuu kulkijaa: "Uus päivä, uus päivä!",
tietään taas matkaamaan.

Mitä lupaat minulle, sinä uusi aamu,
uuttako rinnalle kulkevaa,
vaiko aina vain tätä samaa?

"Elämä on samaa,
vaan elämä on myös uutta,
joka päivä eletään tulevaisuutta.

Illalla, illalla vasta sinä nähdä voit,
oliko se sitä samaa, vaiko onnea toi,
tuliko eteen vaikk' elämän uusi aamun koi.

Joka päivä, joka päivä on uus,
uusi elämän mahdollisuus."

-harri

--- 

Kolmas runohetki Kinaporin kahviossa
keskiviikkona 27.9.2006 klo 11.00-11.30

"Rakkautta ja romantiikkaa",
on runohetkeni aihe.

25.09.2006
Voi kuinka olenkaan muuttunut

Voi kuinka olenkaan muuttunut,
miten eri tavalla kirjoittanut,

miten matkani minua muovannut,
tapaani kertoa kasvattanut.

Sinä huomaat, tapa toinen on vanhoissa,
uudet eri tavoin kulkee,

en tiennyt, en matkalla itse huomannut,
ett' elämän eletyn sanoista kuulee.

Nyt valmistelen runohetkeä seuraavaa,
käyn läpi rakkauteni historiaa.

Sanojen henki on jäljellä, kaikesta muusta muistot vain,
menneitä raotin,
sydämeeni ikävän ja kaipauksen sain.

-harri

--- 

25.09.2006
Elämä on vaiheita

Elämä on vaiheita, elämä on mutkia vain,
tää kulkija kouluin ankarain,
tältä tieltä jo tarpeeksi sai.

Katselee sillalla menneeseen,
tähyää tulevaan mi lupauksena eessään käy,
vaikka mitään ei vielä näy,

vain rivit kirjaillut kirjoissaan,
elämä koettu kansissaan,
ilot, surut, sydämessään,
posket viel' kosteat kyynelistään.

Mennyt, sinä menit, sumu laskee päällesi vain,
edessä siintää tuleva, mun elämäni arvokkain.

-harri

---

25.09.2006
Elämä puuttui elämään

Elämä tarttui, elämä puuttui elämään,
sulki portit menneisiin, kaikki hetkessä muuttui,
elämä pienelle ihmiselle kuin suuttui.

Vaan ei suuttunutkaan, ei hyljännyt,
ei matkalaista yksinäistä yksin jättänyt,
ei kaikkea elämää päättänyt.

Avasi eteensä uusia ovia,
antoi niistä sisälle kurkkia,

katsoa, mitä muuta elämä suo,
mitä vielä tahtoo tuoda luo.

Ei elämä ole julma,
ei suunnitelmansa mi ihmistä elossaan kantaa,
antaa enemmän kuin toivoa uskaltaa,
kuljettaa kohti taivaan rantaa.

Opettaa, näyttää, elämä on seikkailu,
kasvattava, kurittava,
määräänsä kuljettava lohduton.

Niin, toiset jäädä saa paikalleen,
siinä nauttia, iloita, väsyä,

toisen kuljettaa edelleen, ei lepoa anna matkalla,
suunnitelmaa on turha kysyä,

antaa hyvää, antaa pahaa,
sieluun sisälle syvälle sattuvaa,

auttaa, armahtaa vaivastaan,
hellii sisälle uuteen astuvaa,

sillä elämä on tie mutkineen kaikkineen,
mäkineen, monttuineen, tien reunan ojineen.

Ne kaikki matkalla kullakin,
säät vaihtelee vaivansa tiellä,

on iloinen, on onneton,
kiittäen kulkevi siellä.

-harri

--- 

25.09.2006
Uusi kirja

Elämä muuttui,
uuden kirjan eteensä avaa,
sitä kulkija raukka nyt hiljalleen tavaa.

Ei kuljeta enää onnessa kuin ennen,
ei tie samanlaisena jatkua saa.

Katsele mennyttä kuin ohimennen,
se kaikki on jäänyt taa.

Edessä uusi kirja, elämä uus,
ihminen ihana, uusi tuttavuus.

Hän uuden kirjan sivuilla kulkee,
kohta sinut, pienen kulkijan, syliinsä sulkee.

Alkaa elämä uudella tavalla,
sen teot, ajatukset kaikkineen,
muuttuu tavat, arvot elämän, uusine kosketuksineen.

Siks' suljettava on tää vanha kirja, se tehtävänsä tehnyt on,
kasvu ottaa kulkijansa, lupaus unohtumaton.

Lupaus, "viedä ja elämää näyttää,
kasvattaa sanoissa ja hyödyksi käyttää".

Se lupaus nyt edessäsi seisoo,
on kasvettu matka niin kaunis ja kivinen,

odottaa teot arvokkaat,
ja kirja tuhatrivinen.

-harri

--- 

21.09.2006
Hurman hinta, jatkoa 
(katso aikaisempi kirjoitus aineesta  -> )

Jos hurman hintana on kärsimyksen vuori,
niin…, nyt minä mietin, kun se vuori eteeni nousi,
kun todeksi sain elää nuo menneen viisaan sanat,
kun yksinäisin hetkin vuotavat kyynelten vanat.

Kaipaanko iloa ja onnen huumaa,
vai jäisinkö lie omilleni, yksin paikalleni.

Ei tulis naarmun naarmua,
ei vuoria eteen nousis,
ei silmiä arvokkaita,
jotka taas otettaisiin pois.

Vain yksi haava, yksi vuorilta korkeilta valuva sisäinen haava,
se vain vuotais,
aikanaan katoais.

Niin, mitä minä toivon, rauhaisaa laaksoako,
vai uuden vuoren rakentumista,
sen ties kuinka korkean eteen kasvamista,

kunnes taas pääni sen kylkeen löisin,
saisin parkua mennyttä päivin ja öisin.

Onko tässä taas tehtävä kuin valinta tään runoni hetkeen.

Onko tämä se sana, minkä ma lausun,
avaan tulevani suunnan.

Onko tämä se hetki, sillä sana tien aukaisee,
sana tien sulkee,
sen mukaan toinen on poissa,
tai rinnalla kulkee.

Kyllähän laaksossa vois hetken kelliä,
vaan… yksinäistähän se ois,
vain muistoissa piehtaroida, rakas rinnalta pois.

Ei, eei!

Vuori tänne vaan,
alahan itseäsi kasvattaa,
oikein korkeaksi, oikein korkeaksi,
korkeammaksi kuin mikään muu,
oi ihana surun vuori luoksein tuu!

Sillä onhan se aina iloa ennen,
kunnes runoilija raukka sen eteen taas tuupertuu,
ellei tähän suunnitelmaan jo muutosta vihdoin tuu.

-harri

---

Runohetki Kinaporin kahviossa
keskiviikkona 20.9.2006 klo 11.00-11.30

"Elämä on iloja, elämä on suruja",
on runohetkeni aihe tänään.

Oisin toivonut, ett' ilon vuorilta olisin sanani lausua saanut,
vaan ei, hiljaisissa laaksoissa vaeltaa tää runoilija raukka,
taakse jäänyt on ilon laukka.

Vaan, ilot ja surut ne on toistaan seuranneet,
kohta on ilon vuoro taas,
vaikk' juuri tänään onkin mieli maass'.

Surua kait ihmiselle enemmän mahtuu kuin iloja,
siks' oikein lie on olla onneton,
ettei kukaan mun iloni tähden ois kohtaamaton.

-harri

---

19.09.2006  aamujlla
Ja elää taas …

Vaikka runoilija illalla kuoli,
hän aamulla huomas', hän elää taas,
ei ollut enää mielensä maass'.

Syntyi kirjoituksia, kuvauksia ihmisen tien,
jääkö tähän,
vai johonkin uuteenko itsensä vie.

Sen puntaroi ja päätti,
ma kuolen, jos elämässä itseänsä säästi,
sanoilla itsensä vapaaksi päästi.

-elää poskin kostein

---

18.09.2006
Voi muistin koukeroita ja lonkeroita

Voi näitä ajatuksen koukeroita,
voi muistin ihmeellisiä lonkeroita.

Miten tarkkaan se kaiken mieleen piirtää,
rajattomasti kaikkea sisäänsä siirtää.

Miten siirtää talteen ihanat hetket,
miten ikävät, kaipaukset kamalat,
miten tiedon, viisauden, kaikki maailmat avarat.

Tallettaa, tallettaa, tallettaa vain,
kaiken min elon tiellä lahjaksi sain.

Voi miten paljon, mitä jo antaisin pois,
kuin ei ois koskaan ollutkaan,
kuinka monia toivon, ett' saisin viel' elää uudestaan.

Vaan ei, siihen se ei pysty,
ei se ole ihmisen rajattavissa, ei haluttavissa,
ellei sitten jokin sairaus muistoista helpota.

…Helpota…apua! mitä minä oikein huokaan…

Entä jos tuo kaikki, tuo koko elämä mikä matkassani kulkee,
otettaisiinkin pois,
kaikki ihana ja raastava lopullisesti mennyttä ois.

Enhän minä sellaista toivo, en tietenkään,
ett' kaikki vain menisi menojaan,
olisin kaiken keskellä ihan yksinään.

Apua… ei sellaista!

Eihän vain tää toive, tää ajatus, matkaansa lähtenyt,
minähän ajattelin vain,
kauhun tunteen heti päälleni sain.

Onhan niitäkin, jotka kaikesta ovat joutuneet luopumaan,
kaikki muistonsa pois antamaan,
vain lähiasioita mielessään kantamaan,
onhan niitäkin.

Onko lie elämä helpompaa,
ihanat ja kipeät unohtaa,
todellista elämää tässä ja nyt,
kaikki mennyt menojaan, mielestä häipynyt.

En osaa ajatella, en edes uskalla tätä,
oi mieleni lonkero, tämä ajatus jo jätä.

Onneksi on kuitenkin jokin mekanismi ihmiselle suotu,
hän voi unohtaa,
jonnekin taka-alalle siirtää, mielestä hetkiksi karkottaa,

ajatukset kätkeä ja uutta elämää rakentaa,
itseään menneistä armahtaa,
vielä sattuvat ilot ja surut vaimentaa,

tai hetkisiksi palauttaa,
kaikkea uudelleen vähän rapsuttaa.

-harri

---

17.09.2006
Upean tanssi-illan jälkeen

Kaksi kaunista taipuisaa,
syli vahva kauniita kantaa,
haaveita mieleen antaa.

Silmät polttavat,
kosketukset kuumat, anovat,
askelet tunnelmaiset, raivoavat.

Kuumat ihot toisissaan kulkevat,
katseet katseisiin sulavat,

…parit upeat tanssivat.

Kuinka lähellä elää sydän hellä,
kuinka lähellä, …saa toinen toista kosketella,
syli tuntea sylin, käsi iholla kostealla.

Suut laulujen sanoja tapailee,
silmät silmiä katselee,
mieli haaveilee…

Keho askelin ja kiihkein ottein tunteita luo,
yksinäinen aamu eilisen kaunottaren mieleen tuo.

-hurmuri

---

16.09.2006
Täss' vertasin itseäni toisiin

Minä mietin tässä aamusella itseksein,
kun itku taas kerran silmäni täytti,

kun jokin…, jokin vain,
rakkaan muistikuvan mieleeni näytti,

ett' miten elää nuo vanhat,
miten jaksavat päivänsä alkaa ja mennä,
kun elämä kaukana takana, vain rippeet vierellä.

Muistoja, muistoja, rakkaita muistoja,
kaikki kultaantuneet vielä,
ikävät ja raskaat jo multaantuneet siellä.

Miten jaksavat menneittensä kanssa,
onko silmänsä jo kuivaneet,
itkunsa menneistä loppuneet,

vai pärskähtääkö jokin ain' jostain,
silmät ja posket äkisti kastain,

kuin minullakin, heikolla ja niin elävällä vielä,
ehkä vain hetken yksinäisellä tiellä.

Teillä tienne on yksinäistä aina,
alkaa maanantaina ja päättyy sunnuntaina.

Minulla päivät on kaikkea täynnä,
uusia asioita, tapahtumia, ihmisiä,

vaan silti ehdin murehtia,
katsella rakkaita menneitä,
surra ja huokaista kuljettuja teitä.

Miten teillä,
kun kaikki päinvastoin kuin minulla,
muistot ja menneet ovat elämääsi,
käyt vain hetkittäin pikku matkoilla.

Tässä vertasin itseäni toisiin,
eläneisiin, elämää nähneisiin,

ja jo moitin taas: Miks' hullu sinä pilaat päiviä,
miksi itket, miksi kaipaat menneitten häiviä.

Katso, elämä on edessäsi kirkkaana,
terveys kerallasi, ihmiset niin kauniita.

Saat liikkua ja mennä mielesi mukaan,
ei jarruta menoasi mikään, ei kukaan.

Lopeta, hyvä mies, jo tuo valituksesi virsi,
tartu elämäsi hetkeen, lähde tanssimaan,
ja huomenna vaikka romanttiseen retkeen.

Tässä on sun hetkesi, anna murheitten olla,
on sinullakin aikasi menneitä muistella,
itseksesi vetistellä, …ja yksin olla.

-harri

---

14.09.2006
Edeltä tietämisestä

Onko parempi elää toivossa vai tiedossa.

Toivossa kaikki ihana on kuin käden ulottuvilla,
tiedossa kaikki odotus ja elämän mahdollisuudet on poissa,
ellei tulevaisuus toiveita täytä.

Ellei se täytä, toivo on parempi.

Jos täyttää, tietokin käy,
silloin kaikki ihana jo vierellä käy.

Vaan toivo toteutumaton
on parempi kuin tieto toteutumaton.

Siks', ellei elämä helli,
parempi on toivo rinnalla päiväin,
kuin suru tiedosta murheellisin öin,
masentunut pyrkimys turhin töin.

Onko parempi tietää, vaiko toivoa vain,
tään ajatelman työhön kävellessä mieleeni sain.

Niin, mitä sanois' tietäjä mun ajatuksistain.

-harri

---

14.09.2006
Ei kaikille

Ei nää runoni, kirjoitukseni, kaikille aukea,
niille vain, joille se on suotu,

kenen eteen tarkoitettu,
kenelle rakkaudella tuotu.

-harri

---

Ensiesiintymisen alla,
runohetken, ensimmäisen julkisen,

Helsingissä Kinaporin palvelukeskuksessa 13.9.06 klo 11.00 -11.30

Minua pelottaa!

Mitä sanoo kuulija,
mitä ajattelee,
ymmärtääkö,

lähteekö mukaani matkalle,
sanojeni matkalle,
joilla välitän tunteita,
herkkyyttä,
elämän rakkautta.

Kuuleeko,
ymmärtääkö,
onko mukana,
onko kanssani,

kuuleeko sydäntäni sisäistä,
huokaustani arvokasta, joskus raivokasta.

Ymmärtääkö iltaiset itkuni,
yksinäiset hetkeni,
taisteluni sanojen tähden.

Ymmärtääkö,
kuuleeko,
jaksaako kuunnella,

kulkeeko sielunsa, mielensä, samoissa teissä,
onko sanat yhteistä meissä.

Pelottaa!

Oi auta, Sinä jokin, Sinä Suuri,
joka olet tään kaiken keksinyt ja aivoitellut minulle.

Ellet sinä ole minua lähettänyt,
turhaan täss' rakentaja vaivaa näkee.

Kasvata, auta, ja voimia anna.

-harri

---

12.09.2006
Minä kuvittelin

Minä työmatkalla kävellessä kuvittelin - ja melkein itkin.

Kuvittelin ett' sinut vuosien päässä tapaan,
näen muotosi muuttuneen,
kuoresi, ulkoisesi, toiseksi tulleen.

Sinua katson - ja sitten minä itken.

Minä itken kadonnutta kauneuttasi,
minä itken niitä hukattuja vuosia, joita en rinnallasi käydä saanut,
kun muualla kuljimme,
etäällä toisistamme.

Tiedänhän minä, kauneus on katoavaa,
kaikki tääll' on katoavaa!

vaan kuitenkin, rakkaus,
ikävä toiseen, ei aina ole haipuvaa.

-harri

---

11.09.2006
Sanojen maissa ma kuljeksin

Sanojen maissa kuljeksin,
ystävän uuden tapasin,

en nähnyt päälle, en sisälleen, vielä,
mitä kaikkea on kätkettynä siellä.

Sanojen maassa me kuljemme
siellä jo toisemme syliin suljemme,

vaan syli hellä myös ulkoinen,
on tarpeen elämän, ihmisen,

ett' eläisivät sanat,
kasvaisivat kauneuteen,
rinnalla rakkaan, rakkauteen.

-harri

---

10.09.2006
Voi näitä rauhaisia aamuja   (ääni ->)

Voi näitä aamuja,
voi näitä rauhaisia aamun hetkiä,
ajatusten, kuunteluiden, suloisia hiljaisia retkiä.

Mitä kaikkea…
miten paljon…
on sanoja matkallaan,
ties minne menevät menojaan.

Minä haaviini vain muutaman kiinni sain,
ja uutta paperia,
uutta pehmoista hellää paperia käteni alle hain.

Jo kuudennen runon muistiin kirjata sain.

-harri

---

10.09.2006
Mitä teit sinä minulle

..…. kulta,
mitä teit sinä minulle.

En vielä kahta tuntia hereillä ollut,
ja jo seitsemän runoa,
…suuri osa niistä sinulle.

-se kummallinen

---

10.09.2006
Sanani kauniit yksin sinulle   (ääni ->)

Et tiedä,
et tiedä, sinä ystäväin,
mitä teit sinä minulle,
miten sanani kauniit kulkevat nyt yksin sinulle.

Millaisiin mietteisiin,
millaisiin ajatuksiin, mun mieleni lentää,

ja sylini, kaipaukseni, aatokseni,
vain sinun eteesi entää.

-harri

---

10.09.2006
Olen vasta tavannut    (ääni ->)

Joku pian sanoo, että minä olen rakastunut.

Eei ei, ei vielä…
olen vasta tavannut,
sieluun uuteen kurkistanut,
hetken kanssaan keskustellut … ja tanssinut.

En ole vielä rakastunut.

Se tulee tavallaan ja ajallaan jos annetaan,
jos se onni ihmiselle suodaan.

Se kuin jostain suuresta rakkauden varastosta
kilisevin kelloin ja kolisevin kärrein syliin tuodaan.

Nyt vain tapaamisen onnea katsellaan,
ja ilon maljasta uutuuden huumaa juodaan.

-sydämen lepo

---

09.09.2006
Mik' on tää mies

Mik' on tää elämä,
mik' on tää maa,

mik' on tää maisema mi katoaa taivaitten taa.

Mik' on tää sana,
mikä on tää runo,

joka taivaista satoi kuin raikas vuoripuro.

Mik' on tää mies, joka sanoja sai,
piirsi ne talteen, ei omiaan lain.

Kirjoitti…, kirjoitti itkien…,
kirjoitti itkien vain,

raskaan elämänsä kautta
sanoja rakkaita omakseen sai.

-harri

---

08.09.2006
Yks' silmän katse   (ääni ->)

Sinun kuvasi minut ja varhain herätti,
muistelemaan mennyttä iltaa,

sanojasi kauniita, suutasi nauravaa,
silmiemme rakentamaa unelmien siltaa.

Kuinka vastasit sanoihini opastaviin,
jotka odottamaan käskivät tulevaa,
pian yllättäen edessäni seisovaa.

Sitten näin sinut, muotosi niin kauniin,
sinua katselin ja ihailin,
…jotain turhista toiveista ajattelin.

Vain yksi silmän katse kaukainen,
yksi pään nyökkäys hellän tervehdyksen,
hymy varovainen, lämpöinen…

…olit edessäin minua silmiin nauraen.

Silmäsi lukivat mun silmiäin,
huulesi nauroivat mun huuliain,
kuuntelit helliä sanojain,

halasimme kädet kaulakkain,
halusit olla minun, minun omani, vain.

Kuinka kauaksi matkasivat aattehet,
kuinka puheemme tulevissa kulki,

sydän lämmitti yksinäisen sydämen,
sylit kaipaavat toisiinsa sulki.

-harri

---

10.07.2006
Aamuisia kysymyksiä

Miksi nähtävä on mun itsessäin kaikki,
koettava kirjoitusteni tosi.

Nähtävä, miten herkässä kaikki olla voi,
miten hetkessä kaikki muuttua voi.

Ilman mitään kummempaa,
ei mitään ennakkotapahtumaa,
häntäluussani kivun tunsin,
kirouksen huuliltani kuulin.

Mistä ihmeestä, minä mietin,
kuin linnunkakka taivaalta,
kuin osuma tarkka,
häntäluun pää arka.

Minä mietin kaikki tekoni tarkkaan,
missä olisin kolauttanut,
mikä uusi teko aiheuttanut.

En keksi mitään,
ei ole tapahtunut mitään vaivan aiheuttajaa.

Ei siis jää taaskaan muuta kuin elämän yllätyksellisyys.

Joku, joka haluaa taas jotain näyttää,
minua poloista jonkin näyttämiseen käyttää.

Haluaako osoittaa jotain sanoja uusia,
jotain vaikk' viisautta antaa,
kun sormellaan kosketti mun selkärankaa.

Vai merkkikö vain,
asian vahvistus,
jonka kuvasin kirjoituksissain.

Elämä hetkessä muuttua vois,
kaikki on otettu hetkessä pois.

Äiti sen sairaalassa tuntea sai tavalla raskaammalla.
Oi, jospa minä saisin tään näytteen vain kuin aavistamalla,
todeksi uskomalla.

Ei aina tarvitse sattua jotain ikävää,
onnettomuus liikenteessä,
liukastuminen tai horjahdus,
toisen vaikka pahana pitäminen.

Jotain voi tulla myös itsestään,
mitään tapahtumatta,
kompastumatta,
yön aikana, ja aamulla kauhea herääminen.

Niin kuin äidillä,
tuli vain vaiva jostain,
ja nesteet molemmista päistä poistui.

Tai minulla kun autoon istuin,
yllättävän kivun ensi kerran tunsin,
kauniitten lomapäivieni päälle hiipi pilvi mustin.

Näitäkö sanoja taas taivaalta etsitään,
näitä elämän arvaamattomuuden todistuksia,
kuin sanojan vakuutuksia.

Elä, ystäväin!  itsekin,
niin kauan kuin eloa ja terveyttä annetaan,
yhdessä hetkessä se pois otetaan.

Et tiennyt,
et arvannut,
et odottanut,
ei edes mitään tapahtunut.

Ja kaikki ihana edestäsi lähti,
sinut hetkeksi, tai ehkä ajaksi, ihan yksin jätti.

---

Olen tullut näkemään

Olen tullut näkemään,
vaikkei tätä ehkä kukaan uskokaan,
että sanojen vuoksi minulle jotain yllättävää annetaan.
Kun sen kirjoitan, ongelma pois otetaan.

Otetaan joskus heti, ja vain säikähdyksellä pääsin.
Mitä ihmettä se oli, mikä päälleni yltyi,
- ja paljon sanoja syntyi.

Sitten meni menojaan,
paperilla kirjattuna tunteet ja vaivat.

Hikipisaroista, itkuista,
syvistä mietteistä ja paruista,
voimansa ja sisältönsä saivat.

Sitten kuin ois myrsky ylitseni käynyt, tuli jälleen tyyn,
huokaisten kiitollisena palannut terveen elämän syleilyyn.

Joskus on kestänyt pitempään,
lyöty miestä kuin olan takaa,
ihan riutuna vuoteessaan makaa.

Itketty, mietitty, kivuissa pyöritty,
järkikin melkein menetetty,
...ja siitä kaikesta kirjoitettu.

Nähty sen syöverin reunat,
hetken matkaa jo pudottu,
alas pohjalle kurkittu,
ei onneksi pohjaan asti nähty,
ei tietä perille asti käyty.

Aavistelin vain tuon kaiken,
tuon näkökyvyn kait jostain lahjaksi sain.

Noista syövereistä,
noista montuista on minulla muistoja vain,
me ovat tallessa kirjoituksissain.

Onhan ilokin mukanaan vienyt,
hellin tuntein ja hyrskyin elänyt.

Kirjoituksensa niistäkin jälkeen jää,
sekoaa onnestakin tään pienen pojan ymmärtämätön pää.

---

Nyt katson tätä vaivaan, joka hetkeksi on laantunut.
Tämän kirjoitukseni tähdenkö vain
jonka nyt aamun ensi ajatuksena mökillä muistiin kirjata sain.

Vai, vieläkö enemmän kirjoittaa täytyy,
lomani pilata,
ihanat suunnitelmani yli silata,
elämää taas kerran vihata,
toivoa ja anoa,
ett' tää vaiva olis vain väliaikaista.

Oi, armahda, onhan kesä, ja elämä niin kaunista.

-harri

---

04.09.2006
Olet ollut niin hyvä, elämä

Katson elämän suunnitelmaa,
katson menneitä hetkiä,

luen muistoista menneitä elämäni retkiä.

Miten olenkaan ilossa iloinnut,
miten surussa pyöriskellyt,

miten olenkaan saanut niin paljon,
ja kaiken kauniin taas pois antanut.

Miksei pysy mikään,
miksei kanna mua tavalliset päivät,
joiss' ei ois matkassa murheen häivät.

-Tavallisetkin päivät murhetta tuo,
…etkö muista,
etkö muista miten niissä kärsit,
ja miten olit onnellinen, kun et enää niitä juo.

-Onhan tässä ilotkin, ne tahtoi sieltä puuttua,
liian usein sait menneitten päiviisi suuttua.

Niin…, minä muistan,
minä muistan kyllä ja aattelen,
kun mieleni menneisiin päiviin saattelen:

Hyvä olet ollut sinä elämä,
olet vapauttanut,
olet kasvattanut,
olet onnea antanut,

olet myös koetellut kovin,
vaan kaikessa myös käsilläsi hellästi kantanut,

viisautta elämän antanut,
pientä kulkijaasi rakastanut.

-harri

---

01.09.2006
Jos olis elinaikaa vain tämä päivä

Mitä tekisi, jos minulla olisi elinaikaa yksi päivä,
kysyttiin televisiossa aamulla.

Niin, mitä tekisin…

Minä kirjoittaisin vielä yhden runon,
elämäni runon.

Siihen kaiken kauniin viel' kaunistaisin,
siihen elämäni kaikkineen puristaisin,
siinä kiitoksen jakaisin menneitteni teiltä,
pyytäisin ehkä viel' anteeksi kaikilta heiltä,
joita elämäni on loukannut,
joita matkani on kaltoin kohdellut,
joille en ole oikein osannut olla
kun en ollut paikalla,
vietin onneni hetkiä rakkauden kuutamolla.

Tarkkaisin viel' ihmiselämää uudella tavalla,
sen tarkoitusta kaikkineen,
mistä tulin ja minne kohta, tään päivän jälkeen, meen.

Siitä tulisi elämäni runo,
huokaukseni kun päiväni päättyy,
kun lähtöni hetki lähestyy,

pohdiskelisin millaista on huomenna,
kun en enää ole täällä.

Istunko vaikk' tuolla pilven päällä,
vai tässä ihan lähellä, näkymättömänä ympärillä.

Oisko pelkoa… en tiedä,
oisko jännitystä… olisi, olisi,
olisihan se elämän hetki kokematon,
ajatuksenakin jo ihan suunnaton…

mikä minusta oikein tulee,
millainen on muotoni,
mitkä ovat sitten ajatukseni,

entä tietoni, viisauteni,
kai sillekin nyt jotain tapahtuu.

Onko hyötyä tällä, mitä täällä hankin,
vai alanko alusta jotain muuta,
saanko lie sielläkin maistella rakkaan
suloista ruususensuuta.

Onko lempeä siellä,
onko rakkautta polttavaa,
onko eroja, menetystä niin raastavaa.

Tään kaiken viimeiseen runooni laittaisin,
sen kauniista pöydälle taittaisin,
onnea kaikille toivottaisin, 
olisin varmaan elämäni onnellisin.

Oishan tää matka nyt loppuun käyty,
jäis laskut ja vaivat,
jäis tulevien mietteet ja huolet,
pelkokin, jos vaikka yhtäkkiä kuolet…

jäis ikäväkin, joka nyt rintaani raastaa,
sekin jäisi ma luulen,
jos tänään illalla kuolen.

-harri

---

31.08.2006   klo 06.00
Inspiraation juuri   (ääni ->)

Minä muistan sinua nyt aamulla varhain,
minun esikuvani, minun Onervain… L.Onervain,
kuin runoilija parhain.

Kuinka kauniisti kirjoitit aikanasi,
millaisen elämän elit,
elämää kaunista raastavaa sisälläsi taistelit.

Minä tunnen sinun tuskasi tänään,
kun olen ja elän nyt yksinään.

Sinä sekosit päiväisi päässä,
jotenkin…jokin sinun sisällä,
olit jossain hoidossa.

Sata tuhatta runoa sinun kaapeistasi löytyi
- sata tuhatta! …kerrotaan.

Ei mahdollista se lie, ajatellaan.

Vaan katseeni itseeni käännän,
kun kymmenen, kaks'kymmentä runoa
jo minäkin päivässä väännän.

Onko merkit jo pahat,
ovatko runoilijantiemme samat,

pianko minullakin jokin "häkki heilahtaa",
tää runoilijan ranka jonnekin
tunteineen ja sanoineen sidotaan.

Minä ymmärrän, minä uskon,
se mahdollista on,
kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa…

sanoilla itseä purkaa
ja jotain sisällään yhä enemmän vain virvoittaa,
koko maailman pian sanoihin hukuttaa,

on se mahdollista.

Tämäkin jo mun viides tänään,
ja kello vasta aamukuus,
…alkaa runoilijan päivä uus,
kuin huokausten turhamaisuus.

Ihminenkö,
rakas kauas etäälle otettu,
sekö se on inspiraation juuri,
kun suru matkassa ylen aikaa niin suuri.

-harri

---

27.08.2006
Hän on sanoissa sun rinnallas

Hän on sanoissa sun rinnallas,
kirjoita kaikki muistoon,
miten matkasitte yksissä käsissä lampien puistoon.

Miten elitte onnenne hetket niin kauniit,
miten lemmitte,
miten rakastitte,
mitä kaikkea mukavaa harrastitte.

Kirjoita kaikki, kirjoita,
hän siinä rinnallasi viel' muistojen polkuja käy,
hetken käy,
…sitten häntä ei enää näy.

Tää vaihe on sun vaiheesi vain,
kirjoita kauneus,
elon tuska,
jonka, tämänkin, suureksi lahjaksi sait.

Sisälläsi tätä jo hait,
et vain huomannut.

Sinä kaipasit,
et eroa tietenkään,
vaan kasvua, uutta elämää.

Sitä mikä silmissäsi on aina siintänyt,
minkä olet muistiin itsellesi jo kauan sitten piirtänyt,
elät sitä nyt.

Oletko onnellinen, …yllättynyt?

- En tiedä…, olen kai,
vaan tää suru,
tää ikävä,
tää menneen kaipaus,
rakkaan…

- Niin, sinun tiesi, poikani, sinun tiesi,
se jatkuu nyt, oletko yllättynyt?

Sitähän olet aina anonut,
monesti itkien pyytänyt, …se on tässä nyt,
otatko sen?

- Otan, otan…vaan tää suru, tää painostava muistojen tie…

- Se juuri, se juuri, sinut onneen vie.
Se juuri, tämä surun raskaan synkeä muuri,
se on sinun sanojesi juuri.

-harri

---

26.08.2006
Aamuinen kiivaus

Mun kiivauteni väsyttää minut,
minä pelkään, jos vaikka painaa mun selkää.

Olen kuin taistelussa,
kuin kiivaudessa näyttää:

Minä olen, minä tulen,
minä näyn, minä elän!

Jos olenkin kärsimään joutunut sen tähden,
kun en ole mitään,
ei julkista arvoa ei asemaa,
ei kaapua arvokasta päälle pantavaa,

olenhan vain pieni tällainen,
herkkä, hellä ja lämpöinen,
mies oppimaton, hiljainen.

En hyväksytty seuraan rikkaiden,
en viisaiden, kouluja käyneiden.

Siin' eteenkö nousee tää kastien jako,
joka paperilla seisoo, se paperilla on,
ken elämällä seisoo, se elämän on.

Vaan kiivaus, kiivaus, mun sisälläin,
piiskaa mua eteenpäin kuin näyttämään:

Minä olen, minä olen! Minä elän!

Ja sanat jotka sisälläni vellovat,
jotka minua kaikki tullessaan syövät,
ruoskivat ja lyövät,

ovat minun osani vain,
jonka jostain lahjaksi sain.

Siinä on minun arvoni maallinen,
arvo yltävi taivainen… niin luulen,

ei omissa käsissä yksikään sanani,
ei tekoni maallinen,
ei silmäni katse, ei kosketus hellä,
ei kirous, ei perkele,
ei nyrkki hellä.

Papereitta kuljen tieni tään maan,
kaivan kuin raoista rakkautta,
rakennan armahdusta niin pienille kuin suurille,
ilon kukkuloille ja surujen muurille.

Siinä on minun virkani vain,
sanat, jotka jostain muualta yksinäisin hetkin sain.

Olen paikallani, olen ominani,
olen yksin mun Luojani kanssa,

joka rakensi, valmisti, synnytti aikanaan,
lähetti sanojaan maailmaan kantamaan.

Vaan kantaja…, niin…,
kantaja ei helpolla pääse,
astia särjettävä, puhdistettava,
turhasta kaikesta putsattava,

jotta välittyisi vain se hyvä tahto,
se rakkaus,
se kiivaus pahaa vastaan,
se julmuus julmuutta vastaan,
se ilo tuskaa vastaan,
tuska turhaa iloa vastaan.

Siinä on minun tieni, se nähkää kaikki,
uskokaa, arvostakaan jos ymmärtää taidatte,
minä, raukka, kärsin vain,
te elämästä nautitte, haaveksitte ain.

Haaveksinhan minäkin,
haaveilen naisesta rinnallani,
haaveilen sanoista viel' osuvammista, taitavammista,
syvemmistä, rautaisimmista,
hellemmistä ain' hellemmistä,
sisällä vaikuttavista, parantavista,
elon onnea jakavista.

Siinä on minun paikkani, kuka sen näkee ja ymmärtää,

anteeksi tämä kiivaus aamuinen,
mies väsynyt, 
…tänäänkin sydän yksinäinen niin yksin jää.

-pieni hellä ja lämpöinen

---

20.08.2006
Eletty on ennenkin

Tämä hetki vapauttaa minut vanhaan,
avaa monta salpaa,
jotka toisen tähden sulkea täytyi,
kuin kätkeä mennyt,
joka nyt vapaudessani taas löytyi.

On eletty ennenkin,
ovat tunteeni kuohuneet,
yli äyräitten hetkin vyöryneet.

Nyt palaan menneitten teille,
katson, miss' silloin kuljettiin,
millaisia opetuksia siellä syliin ja kirjoihin suljettiin.

Kuka lie kestää minun elämäni,
seikkailuni tällä kasvuni tiellä,
vaikka... enhän minä enää ole siellä.

Olen nyt tässä,
pian taas jonkun sylissä värisemässä.

Vaan nähtävä on toisen viisaasti,
ymmärrettävä elämää ihan aidosti,
nähtävä tämä auttamisen tie,
mitä se vaatii, mitä se maksaa, 
ja mihin se ihan oikeasti vie.

Nyt vuotakoot myös vanhat virrat,
ei elo koskettamatta,
sanoja synnyttämättä, ollut silloinkaan,
ei ole ollut sitä milloinkaan.

Nyt sotkeutuu kaikkeen uusi ja vanha,
löytyy muistoja, sanoja, kirjoituksia, kaikkialta.

Voi, mistä aika,
mistä viisaus, kaikki yhteen pukea ja sovittaa,
ihmiselämä taltuttaa,
sanat viisaudessa toisen rinnalle kasvattaa,
tavoite niin ihana, ja raskas, saavuttaa.

-harri

---

16.08.2006
Taistelua Elämää vastaan

Minä taistelin vastaan,
minä kapinoin, että elämä ei tahtoaan täyttäisi,

että se näyttäisi: minä viel' vaikuttaa voin,
toista viesteilläni ankarilla sanoilla rusikoin.

Minä taistelin kuin elämää vastaan,
että vain minä olen toiselle ainoastaan,
se oikea mies, joka kuka ties,
on kaikki toiveensa täyttävä supermies.

Elämä jo kellojaan kilkutti,
varo jo poika, varo,
katso ketä vastaan sinä taistelet,
säätämystä vastaan rimpuilet.

Luulet ett' ero ihmisen tekoa on,
että toinen vain huvikseen lähti,
kun edessään hällä kimmelsi
jo toinen ohjaava tähti.

Sinne loistamaan sen Voima laittoi,
repimään irti sen mikä jo päättyvä oli,
mikä aikansa päässä oli.

Sinä rimpuilet nyt kuin tutkainta vastaan,
oman himosi ja halusi mukaan maailmaa syytät,
muutosta pyydät mi mahdoton kirjoissa ja kansissa on,
totuus ihmiselle niin toivoton,
vaikk' Elämä, niin viisas ja hyvä on.

-pyristelijä

---

12.8.2006
Aamuinen ajatusten vyöry

Mitä hyötyä on tästä maailmasta,
jos puuttuu elämisen taito.

Ellei osaa olla,
tai rinnalta puuttuu ihminen aito.

Mitä hyötyä on elämästä,
vaikka ois rikkautta yllin kyllin jos sydän on tyhjä,
jos elämän tavoite puuttuu,
jos ei ymmärrä miten ja miksi kaikki muuttuu,
tai jos jotain puuttuu.

Miten voi ymmärtää elämää ihminen,
joka ei ole elämää elänyt,
ellei ole kasvanut maailman päällä,
omalla sisällään,
jos ollut on vain ominaan,
vaikka kuinka paljon ois viisautta päällä maan.

Jos vaikk' ois hankkinut ihminen kaiken tiedon ja taidon,
eikä omaisi itsellään elämän sydäntä sykkivää,
ei syliä rakastavaa,
ei silmiä armahtavaa,
miten sellainen ihminen ois ihminen ihmiselle,
toiselle vajavaiselle,
pienelle pololle jollainen itsekin kuitenkin on,
välillä kaikesta niin onneton.

Mitä hyötyä on olla ihminen, ellei ihminen kasva.
Jos vain on paikallaan, eikä saanut ole yhtään lasta.
Silloin elämä on kasvattavaa vasta.

Siks' on se asia tärkeä,
vaikka moni sitäkin koulua ilman jää,
jokin muu elämässä tärkeää.

Elämän rikkaus, surujen summa,
ja viel' tuskakin tumma,

…siinä on ohje lyhkäinen,
nämä ihmisestä tekee ihmisen,
murtaa mielen,
antaa kauniin kielen,
opettaa näkemään elämää,
auttaa armahtamaan,
valmistaa rakastamaan.

Mitä hyötyä on elämästä jos tuo kaikki rikkaus puuttuu,
tuo elämän rikkaus mi yllä on.

Ei raha, ei tavara, ole oikeata rikkautta maan,
vaan elämä, sen tie ja koulu, ovat rikkautta maan.

Sillä rikkaudella ihmisen rinnalla kulje,
armahtavin silmin ja kuulevin korvin hänet syliisi sulje.

Ei tärkeintä ole omata tietoa ja taitoa,
tärkeintä on ymmärtää elämää, ja ihmistä aitoa.

Siin' on sinun määräsi pää,
elämäsi tie, sen kasvu ja kaikki,
ja rakkaus syvä tuon kaiken päällä on kuin armahtava meikki.

-

Minä tiesin, että sinä teet minusta sen mikä minusta tulee,
vaan en tiennyt sitä, että se kuoleman kautta nousee.

Että se vielä senkin tarvitsisi,
jotta kasvaisin enemmän ihmiseksi aidoksi.

Vaan ei ollut kuolleena Hänkään kuin kolme päivää,
sitten uutena elohon nousi,
purtensa uuteen elämään sousi.

Olisiko minullakin,
olisiko esikuva tuo ikuinen, minullekin sopien.

Kuolinhan minäkin ja siinä kuollessain kasvoin,
muutuin kuin uudeksi sanoissain,
muutuin uudeksi muodossain,

sain viel' suuremmat hellemmät kädet,
sain silmiini katseen niin kirkkaan,
tunsin tuskan niin syvän ja sisäisen,
sain uuden suuremman sydämen.

Kuolinko minä kanssasi,
kun rimpuilit elämäsi tietä.

Et nähnyt, et ymmärtänyt itseäsi,
olit hetken kaikesta niin eri mieltä,
katsoit jo uutta tietä.

Ei uusi tie onnea tuo,
ei vanha sinua vielä kasvattanut oo.

Katso rinnallasi kasvavaa,
silmiään viel' hetken sameita, syliään armahtavaa.

Siinä, siinä, ois kasvua kerrakseen,
ja elämää oikeaa,
joka syvälle sydämeen ylettyy,
aitoa elämää kumpuaa.

-

Minä taistelin näillä sanoillani kuin ihmisen puolesta ihmistä vastaan,
kuin elämän puolesta elämää vastaan.

Minä taistelin sanoillani saaduilla,
kuin taivaasta, tai jostain, avukseni annetuilla.

Niissä oltava on voima tää tilanne murtaa,
polttaa pois se mikä päälle on alasimeksi laskettu,
mielen haluksi asetettu.

Ellei sanani saadut sitä tee,
minun mieleni jo epäilee,
vaikka sisin tietääkin jossain kaukana sisälläin,
näissä voima on, ei oma tahto itsekkäin.

-

Minä rukoilin illalla Jumalaa,
pitkästä aikaa,
…en yleensä sitä tee.

Elän vain ja huokailen,
uskon tahtoni kuulleen.

Vaan nyt minä oikein rukoilin,
käteni ristin ja anoin…:

Oi, anna tää avain, mi murtaa tään tilanteen pois,
että onni palaisi ja elämä taas ihanaa ois.

Vaan minä tiedän,
et kaukana minusta ollut näinä raskaina päivinäni,
et itkuani etäältä katsonut,

öitä valvoessani vierelläin kellit,
siinä missä toista viel' hetki sitten niin onnessani hellin.

Minä rukoilin sinua: Oi, armahda!
Anna se minkä annat,
vaan rakas rinnalle palauta.

Siihen lie nukahdin ristivin sormin, silmin kyynelin.

Kai luotin, vai luotinko lain,
rukouksen hartaan kun matkalle sain.

Kai uskoin kuin aina ennenkin,
ett' anova saa,
käsi suurempi pientä ihmistä armahtaa,

ja aamu, mi kohta jo kajastaa,
asiat kauniit mun elämääni palauttaa.

-

Minä aamulla tään rukouksen paperille piirsin,
jonkin vanhan laskukirjekuoren taakse kirjoitin
…ja syvästi itkin,
…ja toivoin: Oi kuulitko sen, kuulitko Sinä sen ….

ei aika oo vielä valmis tästä,
mun rakkaasta elämästä.

-kärsivä

---

11.08.2006
Taas lensi mun sylistäin

Taas lensi yks' valkea kyyhky mun sylistäin,
minä sulkansa suttuiset suorin,

katselin silmiin ja rakastin,
lähtöhetkellään terve ja nuori.

Sisäisen punoin minä paikalleen,
ulkoisen ohjasin uuteen,

tanssitin, laulatin, kuljetin,
kasvatin kauneuteen.

Siin' kasvoi ja vahvistui sylissäin,
yks' elämän herkkä ja hento.

Rinnallain lensi aikansa,
päättyi yhteinen ihana lento.

Hän lentää nyt muualla,
näki korkealta taivaita ja maita paljon.

Kasvoi halu ja hinku käydä katsomaan,
elo uus, miss' vielä on varjo.

-opettaja

---

10.08.2006
Voiko muuttaa kuin kohtaloaan

Mikä määrätty on, se tapahtuu,
ei vastaus olla voi mikään muu.

Vaan mistä tietää ihminen,
mikä kulloinkin sen tie,
minne mutkien kaikkien kautta lopulla vie.

Jos näyttää se joltain,
jos luullaan jo muuta,
voi ratkaisu kuitenkin olla ihan muuta.

Ei ihminen arvaa mikä milloinkin on tien pää tai suunta,
hän katselee vain ja ihmettelee.

Luulee, ett' veisi se tuonne,
tai sitten tuonne, jos toimin näin.
Arvelu saattaa mennä ihan väärin päin.

Siks' jätä kohtalon huomaan mikä kohtalon on,
voit vaikuttaa vain sen, mikä kohtalon on.

Jos luulit sä päätöstä muuttavas',
et muuttaa voi siitä rahtuakaan,

Vaan kuitenkin, mistä tiesit sä lopullas',
missä oli sun tulevas'.

-harri

---

08.08.2006
Sinä muistelet

Sinä etsit tulevaisuudelta jotain muuta,
haluat katsoa mitä se tarjoaa.

Haluat olla yksin,
et ymmärrä, miten se onnea varjoaa,

kuinka kulkee siel' kanssasi tuhannet muistot,
kaikki ihanat yhteiset tuoksuvat puistot.

Kuinka nousee mieleesi yhteiset yöt,
yhteiset katseet ja naurut,
kaikki matkat
ja mieleen piirtyneet unohtumattomat lammet
ja metsäpolkujen taulut.

Kaikki hetket kun toistamme katseltiin,
silmin iloisin ja kirkkain,
onnensekaisina ihan vatsanpohjasta naurettiin.

Kuinka muistuu mieleesi iltaiset keskustelut yhteisellä vuoteella,
viisastelut jossain luonnon helmassa,
kun järvien pinnat yhteisissä uinneissa kimmelsi,
koko maailma vain meitä kahta palveli.

Kuinka muistuu sieluusi jokainen askel,
jokainen tanssi, jonka sinulle opettaa sain,
kun yllättäen sinut ensi kertaa tanssimaan hain.

Kaikki muistuu mieleesi yksinäisinä iltoinasi
ja ajattelet,
miss' mahtaa nyt kulkea mun kaunis ja rakas,
tulisikohan hän vielä takas.
ei kukaan maailmassa voi olla minulle enää niin rakas.

-yksinäinen

---

05.06.2006 (mökillä wc-pytyllä)
Ihmeellinen aika

Aikaa on,
ja aikaa ei ole.

Aika, outo käsite, mittaamaton suurre.

Kun katson eteenpäin, aikaa on mittaamattomasti,
kun katson taaksepäin, sen hyvinkin mitata voin.

Jos katson eteenpäin sitä aikaa, minkä jo olen elänyt, päätäni huimaa…
kuinka pitkälle se riittäisikään,
millainen onkaan maailma silloin.

Kun katson taaksepäin niin pitkälle kuin muistini kantaa,
millaista olikaan elämä silloin.

Miten onkaan kaikki muuttunut,
miten paljon kaikkea onkaan nyt, mitä silloin puuttunut.

Vaan matka minkä itsessäni mittaan, on yks' rahtunen vain,
ajast'aikaan on matkattu ain.

Tänäänkin on aikaa,
eilisestä,
viime viikosta,
joulusta…

Kapusin tähän,
aikaa oli paljon,
ja aikaa oli vähän.

Huomenna,
ensi viikolla,
kesää…
päiviin sen lopulla on taas aikaa,
ajan outoa taikaa.

Aika vie mennessään ajatuksia, tekoja, ihmisiä.
Aika edessä on täynnä lupauksia, uusia ajatuksia, salaisuuksia.

Aikako kaiken sisältää,
ei teot, ei tekemiset itsessään,

sillä, ellei ole aikaa, ei ole tekojakaan,
ei elämää, ei kuolemaakaan.

Aika kaiken sisältää,
ihmiset, minutkin, kaikkineen.

Ajatuksineen, touhuineen,
alkuineen ja loppuineen.

Oi, sinä ihmeellinen aika,
kuka sinua ymmärtää,
kuka sinut osaa selittää, sinä…

arvaamaton,
viisas,
elämän salaisuus,
onnen suloinen mahdollisuus,

ihmiselämän ja maailman kokonaisuus.

-harri

--- 

16.06.2006 Aamukahvilla
Tuoreet sanat

Sanat lirisevät aina hetkeen missä elää saan,
niillä on voimansa siinä.

Koskettaa, olla lämpimät,
sydämeen kohti käydä.

Katselin aamulla sanojani entisiä,
tieni matkalla syntyneitä.

Koskettavia silloin,
riipaisevia,
ikävän hetkistä kertovia,
ilonkin huokaavia.

Vaan, miten ne eivät eläneet,
miten eivät tänään koskettaneet.

Miten en niissä kiihkoa nähnyt,
miksi ei tunne välittynyt.

Eikö niissä olekaan enää voimaa, jonka kirjoittamisen hetkellä näin,
minkä silloin tunsin sisälläin.

Onko voima poissa,
onko tarkoitus, lohdutus, kadoksissa?

Sanat hetkeen kuuluvat, hetkeen oikeaan.
Sinulla hetkesi niille oli, silloin ne elivät.

Elämä on muuttunut, sanojen voima itsellesi kadonnut.
Eivät lämmitä sinua enää, eivät lohduta,
eivät silitä päätäsi,
eivät kanna päivääsi.

Sellaisia ovat sanat aina,
osuvat vain osuessaan,
kantavat vain kannettavaa,
kulkevat rinnalla kaipaavan,
etsivät kohdettaan.

Siksi muista, ei sana ole huono, ellei se toiselle tänään sovi,
ehkä hänellä edessään ihan toisenlainen ovi.

Ei sana ole väärä, ellei se lämmitä,
toisen ei juuri nyt olekaan kylmä.

Sana aikanaan kaiken tavoittaa,
etsii kulkijan matkallaan.

Kulkee rinnalla sen hetken,
kun raahustaa raskaan retken.

Tai nauraa sun sanaisi kanssa samoin kuin nauroit itse aikanas,
iloisen vaiheen matkallas.

Nyt katselit sanojasi vanhoja,
tielläsi ennen syntyneitä.

Ei niistä ole voima poissa, ei kauneus, ei hellyys.
Kuljet nyt vain uutta tietä, jossa toisenlainen hyvyys.

Samoin on sun kuulijasi kanssa.
Hän muualla kulkee omissaan, 
sanasi kohtaa, tai ajattelee vain omiaan.

Ei vika ole sanan mikä ohitse luisui, vaan elämän hetken, joka muualla käi.
Ajatuksensa sinne jäi.

Mutta sana mi tänään syntyy, on kaunis tänään.
Se syntyi, se kasvoi elämään.

Se on voimassaan juuri nyt,
lämpimänä,
tuoreena,
juuri syntyneenä - nuorena.

Siksi, kulje mukanasi vain tuoreet sanat,
ne lämmittävät,
löytävät sydämet hellät,
silmät kirkkaat, korvat kuulevat,
kädet lämpimät.

Oi sanat, nouskaa mun aamuuni kesäiseen,
antakaa purojen virrata.

Antakaa se ihana lirinä korvaini kuulla,
antakaa kauneus lausua ne karkealla suulla.

Olkaa elävät tänään ja tässä,
kauniissa kesässä,
kuin uuden elämän keväässä.

Ja nyt… ne tuoreet sanat tähän aamuun:

Katso, aurinko paistaa.
Se on niin hyvä ja tärkeä.

Vaan se on kuin ihmisen elämässä,
liika hyvyys onkin pahasta.

Ensin tuntuu hetken niin hyvältä ,
sitten sitä ei enää rakasta.

Polttaa, polttaa, kärventää,
synnyttää vaik' kuolettavaa syöpää.

Sama on vaikutus pahalla,
ihmistä hetken raastavalla.

Miten se sattuukaan tullessaan,
vaan mitä tekee jatkuessaan.

Puristaa,
jalostaa,
avaa silmät.

Kasvattaa tajuamaan elämää,
raapii pois turhat ininät.

Antaa kiitollisuuden suuremman vaivainsa jälkeen,
elämä muuttui hyväksi, paremmaksi, jälleen.

Näin on elämässä aina:
Hyvä on hyvää alussa, sitten se vääräksi vääntyy.
Paha on pahaa alussa, sitten se hyväksi kääntyy.

Ihminen toivoo yhtä ja toista.
Toivoo hyvää, ei toivo pahaa.

Saa hyvää, on onnellinen hetken.
Saa pahaa, kärsii hetken.

Muuttuu,
kasvaa,
taas kukoistaa.

Pahakin oli hyvää,
teit vain ensin kasvattavaa matkaa.

-harri

--- 

14.06.2006 iltakylvyssä
Tottakai minä mietin

Totta kai minä mietin, miksi en saa olla isä pienilleni, vaikka olenkin isä.
Isoilleni olen isä kuitenkin.

Nyt mietin, kun tässä kylvyssä kehoani liotan ja itseäni rentoutan, miksi on näin.

Miksi "maailman parhaasta isistä" ei isiä tullut kuin ajaksi.
Miksi lapsiaan rakastava isä ei lapsiaan saanut pitää.

Elämä on niin oikukasta, vaan tarkoituksensa kaikella.

Nyt mietin: Ehkä maailmassa on jotain viel' suurempaa, kuin olla isä.
Olla läsnä lastensa kasvussa ja kehityksessä. Panostaa yksin siihen kaikessa.

Ehkä maailmassa on jotain vielä suurempaa.

Onko lie suurempaa, kirjoittaa lohdun ja elämän sanoja elämän tien kulkijoille.
Kulkea rinnalla kärsiväin, elossa kasvavain, vanhenevain.

Onko suurempaa jakaa kauniita sanoja kulkijoille, 
elämässä tietään taisteleville, 
iloitseville ja nauraville, 
sureville ja itkeville. 
Onko se lie suurempaa, kuin olla isä lapsille.

Näköjään, sillä muutenhan olisin saanut lapseni pitää ja tämän kirjoitukseni unohtaa. 
Tämänkin nyt tässä. 
Sillä ellei olisi toista pois otettu, ei toista tässä edessä nyt olisi.

-pohtija

---

12.06.2006  aamumyslin äärellä
Kesä, sinä tulit

Tuli kesä kuin yllättäen,
vaikka sitä jo niin kaipailimme.

Pieniä oireita nähneet olemme, vaan tänään…
tänään se on tässä,
mieliämme ja kehoamme lämmittämässä.

Oi kesä, mikä voima sinussa onkaan,
tehdä eläväksi kaikki:

Synnyttää kukat,
avata puut,
muuttaa iloon ja nauruun suut.

Äänet kaikki kesäiset,
järvien ja jokien veet lämpöiset.

Voin nukkua nurmella aurinkosi alla,
kauniita tuoksuvia paikkoja kaikkialla.

Oi kesä, sinä tulit sittenkin,
vaikka tiesimmekin että sinä kyllä tulet.

Vaan, mikä sinua viivytti,
oliko jossain lie enemmän töitä,
avata päättyneen talven kiristäviä vöitä.

Me olimme täällä jo niin valmiina,
ja katso,
yhdessä päivässä me syliisi lensimme,
kasvomme poltimme,
uimaan ensimme.

Sinä tulit,
sinä olet nyt tässä,
kanssamme taas elämää uutta elämässä.

-harri

---

08.06.2006  työmatkalla kävellessä
Oletko unohtanut

Aamuinen sade,
mikä ihana tuoksu,
elämän raikas juoksu.

Kuinka tärkeä onkaan sade,
kuinka heleä sen jälkeinen aurinko.

Kuinka tärkeä lintujen laulu,
maailma yks' kaunis taulu.

Vaan ihmisen sisin, se tärkein on.

Ellei sinne yllä sateen raikkaus,
ellei herätä sitä lintuin laulu,
ellei lämmitä armainen aurinko,
ellei ole se kuin hempeä taulu.

Niin, etkö elä, oi ihminen,
etkö kuule sydämesi huokausta,
etkö tunne sisimpäsi kaipausta,
etkö kyyneleisten silmiesi haikausta.

Oletko unohtanut,
miten elämä on kuitenkin kaunis,
miten paljon sinulle antanut,
miten sinua kaikessa viisaasti kantanut.

Miten olet saanut viettää rikasta aikaa,
elää elämäsi ihmeellistä,
kuin salattua taikaa.

Miten olet kulkenut elämäsi matkan,
nähnyt, kasvanut, iloinnut kaikesta,
kohdannut, eronnut, surrut…

on tämä elämä ollut raikasta!

-harri

---

06.06.2006 (aamukahvipöydässä)
Iloako vain maailmaan

Iloko suurempi on kuin vakavuus.

Iloako olla täytyy,
vakavuudessako mieli vain räytyy.

Ei ilo aina onnea tuo,
ei kanna se kauemmas.

Sen hetken vain on hauskaa,
sitten palaat takaisin sun omaan maailmaas.

Ei ilo sinua kasvattanut,
antoi vain onnen hetken,
iloisten silmien, kauniiden sanojen,
naurun pyrskähdyksien retken.

Vaan vakavuus,
siinä elämä punnitaan,
siinä päivät lasketaan,
siinä asiat vaikeat ratkotaan,
siinä vastoinkäymiset voitetaan.

Siinä on kasvu ihmisen,
perusta kaiken kehityksen.

Vaan naura,
pidä iloa silloin, kun ilo keskelläsi on,
älä silloin ole onneton.

Sen jälkeen vasta taas omiisi palaa,
elämäsi tietä,
sen kasvua kaikkineen, nöyrästi halaa,

sillä silloin, vakavassa hetkessäsi, on kaiken turva,
kasvun ja kehityksen todellinen hurma.

Et ilossa kasvanut suuresti,
pienen lepohetken vain elämäsi hetkistä sait,

mutta voimasi,
sen millä kannat arkesi,
selvität tiesi ja tuskasi,
elosi koetukset ja kauniit ruskasi,

se kasvoi hetkissäsi totisissa,
yksinäisissä hiljaisissa huokauksissa,
joista todellisen itsesi hait.

-harri

---

06.06.2006 (aamukahvipöydässä)
Ei maailma ole mi silmiin näkyy

Ei maailma ole mi silmiin näkyy,
ei siinä ole kaikki.

Katsos, viel' suurempi osa ei näy,
siell' elää jo menneet Heikki ja Maikki.

Katsellaan kauneutta,
katsellaan aikoja maailman,
ihmetellään kulkua hyvän ja pahan.

Ei selittää taida yksikään,
miksi valta niin suuri on rahan ja tavaran.

Vähempikin riittäisi ajatellaan,
vaatimattomammin toimeen tullaan.

Vaan kun ei näy kaikki,
mikä ratkaisis tään ongelman,
hurjan menon ja kasvun maailman.

Onhan tarkoitus kaikella,
kehityksellä, ihmisen kasvulla.

Aikanaan kaikki selviää, matkaa tietään ihminen.
Kiihtyy, kiihtyy, tää kehitys vain,
osa mitä parhain on tulevain.

Älä siis huolestu ihminen,
jos silmäsi näkee, vaan ei nää.

Et arvata voi osaasi ollenkaan,
missä on sun määräsi pää.

Ei kaikki oo tässä miss' seisot, mitä katsot,
turvaisa on jatko miss' elät, minne tietäsi matkot.

-harri

---

28.05.2006
Silmät kyynelissä   >myös äänellä  (2.4 Mb)

Nyt vuoteellani kirjoitan, on sunnuntai-aamu. Olen yksin. Silmäni vieläkin itkusta kosteat, unestani äkisti heränneet.

Kohtasin unteni teillä entisen rakkaani. Hän oli palannut jostain matkaltaan. Juttelimme kaikenlaista, jotain menneistäkin. Hän oli muuttunut, vaan tunsin hänet kyllä. Hänen kehonsa oli karvoittunut. Kaunista mustaa karvaa myös selän puolella. Sen kauniin ja hoikan selän…

Minä jotain tyhjää lastenvaunua työntelin, en tiedä miksi. Siitä olivat matkustajat jo lähteneet.

Sitten yhtäkkiä, seuraavassa kuvassa, hän kääntyi minuun päin. En enää tuntenutkaan hänen kasvojaan. Ne olivat muuttuneet. Näin edessäni vanhentuneen naisen. Tiesin että se oli hän, vaan tutut piirteet olivat poissa. Ne piirteet, ne kauniit kasvot, joita vielä hetki sitten niin ihailin ja rakastin.

Katsoin häntä hetken ihmeissäni. Astuin lähemmäksi, otin hänet syliini…ja itkin. Kerroin hänelle suruni syyn: "Minne sinä olet kadonnut, ihana ystäväni. Kuinka oletkaan muuttunut."

Siihen unestani heräsin. Silmäni edelleen kyynelissä.

Oliko uneni kauhea, sitä nyt herättyäni mietin, vaiko elämää vain.
Kun entisen rakkaani jossain kaukana tulevaisuudessa kohdata sain.

Onko elämä katala, kun minulle viel' rakkaan muodon kadotti,
vai olinko vain itsekäs, kun elämä tulevaistaan valotti.

Me muutumme kaikki, ei sitä voi estää,
vaan jos tapaamme välillä, silloin sen kai voi jotenkin kestää.

Ei ihminen ole iäinen, ei muotonsa varsinkaan.
Sielunsa jatkaa, ulkoinen olemus karsitaan.

-aamuitkusilmäinen, 
hätääntynyt vaan onnellinen

---

16.05.2006
Katselen elämää silmin suurin 

Katselen elämää ain silmin suurin,
en ymmärrä sitä.

En aina tiedä, onko se ystävä, vaiko vihollinen.

Kuinka paljon ihania asioita se onkaan antanut.
Kuinka monia ihanuuksia kuin kesken pois ottanut.

En ymmärrä sinua, elämä.

Miksi niin paljon puet,
kun jo taas uudessa hetkessä sen pois riisut.

Vaan kuitenkin…,
annoithan elämän elettäväksi,
annoit ystävän rinnalle rakkaan - montakin.

Annoit lapset riemukkaat,
työt, tekemiset, arvokkaat.

Oi, olet antanut niin paljon,
ja vielä tänäänkin annat.

Älä tänään ota mitään pois siitä hyvyydestä,
jota olen kauttasi saanut.

Anna minun tänään nauttia siitä, mitä minulla tänään on:

en ole onneton.
en ole turvaton, 
minulla kuitenkin niin ihana elämä on.

-harri

---

Aamukahvipöydässä 22.05.2006
Ihminen ihmiselle

Ihminen kohtaa ihmisen tiellä,
hän huomaa, ei ole yksin siellä,
elämäntietänsä kulkemassa,
ankeaa arkeaan matkaamassa.

Ilokin yhdessä onni suurempi on,
tänään hymyilee rinnallas toinen,
jos vielä eilen olitkin onneton.

Ei elon tie yksinäinen onnea tuo,
ei turvaa, kauneutta,
päivään ihanuutta, suo.

Kohdata matkalla ihminen,
nähdä toinen,
tehdä hänestä onnellinen.

Siinä kuin elämän tehtävä suuri,
ihmisen ainoa tarkoituksen juuri.

Ilman ihmistä rakasta, rinnalla kulkijaa,
on taival yksinäinen,
vailla hellään syliin sulkijaa,

ajatus harmainen,
tehtävä, teko kaikkineen, kuin tyhjänpäiväinen.

Arvosta siis ihmistä matkalla,
olkoon hän lähellä tai kaukana.

Ihminen ilon ihmiselle tuo,
antaa elämään merkityksen.

Kantaa aamusta alkaen,
saattaa sua rinnalla kun olet hiljainen,
lausuu kiittävän sanan viimeisen.

-matkamies harri

---

01.05.2006
Sanaton runoilija

Onhan minulla sanoja, vaikka sanoin ettei sanoja ole.
Koko elämä on sanoja täynnä, elettyjä sanoja,
kauniita sanoja, hyvältä tuntuvia sanoja.

Sanat ovat vielä käsissä, kehossa, silmissä, huulissa,
kaikkialla minussa.

Ne elävät ja kasvavat.
Ne ovat vielä sanojen hiusjuuria,
pieniä alkuja vain.

Voi kuinka kauniita alkuja ne ovatkaan.
Kasvakaa, oi kasvakaa, kaikki kauniitten sanojen juuret.

Kasvakaa ja kasvattakaa se kaunis kukka, se pensas, se puu,
oksat ihanat jotka tuuhettuu.

Kasvakaa ja loistakaa ympärillenne iloa ja kauneutta.
Kaikkea sitä, mitä ihmiset tarvitsevat,
mikä heitä arjessa kantaisi,
mikä sydämen lepoa antaisi.

Siin' on sanattoman runoilijan sanat - kasvamassa vasta.

Sisällään pieninä puroina ulos pyrkimässä,
kevään ja kesän alkua sytyttämässä.

Rakas, kiitos ihanista juurista.

-runoilijan tuoksu

---

08.05.2006
Kadonneet sanat

Ei sanat kulje,
ei sanojen kauneus, ei viisaus, taito,
minua syliinsä sulje.

Sanat ovat hiljaa.

Mitä teen kun ei mieli sanoille elä,
vai lepäävätkö vain.
Turhaan niitä aamulla paperille hain.

Sanat ovat hiljaa.

On kevät, luonto kaikkea tulvillaan.
Luulisi niissä sanoja olevan.

Vaan viipyvät jossain, kasvavat vain.
Minä kasvan nyt aatoksissain.

Siis, odotan,
etsin tulevia aikoja.
Katselen päiviä,
teen pian juhannustaikoja.

Jos sanat taas heräävät,
jostain pursuavat mieleni uumeniin.
Silloin sanoihin palaan,
niitä herkin sormin ja kyynelsilmin hellästi halaan.

-sanansa kadottanut

---

04.05.2006
Elämän arvostukset

Työtä mietin, sen arvostusta tarkkaa.
Mistä maksetaan,
mitä kunnioitetaan,
mikä tuo lompsaan rahaa,
montako vanhaa markkaa.

Miten monesta kuin mitättömästä voi saada suuria summia.
Miten toisesta, tosi tärkeästä,
ei saa kovinkaan kummia.

Vaikka arvostus työhön ois kuinka hyvä,
kuinka tarpeellinen, hellivä, hoitava,
on siinä monesti palkkakuoppa syvä,
...ja tekijä niin taitava.

Vaan miksi kuitenkin tekijänsä kaikella,
lähes palkattomalla,
arvostamattomalla,
tarttumattomalla, vaikealla.

Ei rahan tähden töitä tehdä, vaikka se hyväksi onkin.
Ei uran, ei aseman tähden,
ei oman kunnian tähden,
vaan sisäisen halun, jonkin muun palon,
jota ei voi sammuttaa,
ei sanoilla selittää.

Palonsa kullakin, kaikilla,
kenellä rahaan,
kenellä tavaraan,
kenellä asemaan,
kenellä valtaan

Kenellä apuun ja palveluun,
kenellä hoivaan ja suojeluun.

"Elämä on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
ja sielun vapaus", kirjoittaa Eino Leino.

Tässä lie ydin kaikkeen..
…aikaa ja tilaa unelmille,
…ja sielun vapaus.

Jos nuo ihmiseltä puuttuvat,
puuttuu kuin kaikki.

Ei elämän sisältöä saa mistään,
jos sielun vapaus puuttuu.

Siks' tartu tehtävään tosissaan,
ole rinnalla ihmisen, kulkijan.

Auta häntä matkallaan,
kuinka kaunista on, kun kohtaa syliinsä sulkijan.

-elämän etsijän tuoksu

---

28.04.2006
Sinkkuvauhtia

Sinkku on menevä, sinkku on vapaa.
Hän tekee mitä haluaa,
yksin tai